152 resultados para romaani - motiivi - ekologia
Resumo:
Toisen jäte on toisen raaka-aine – Kierrätys ja uudelleenvalmistus taloudellisesti ja ekologisesti kestävänä liiketoimintamahdollisuutena Väitöskirjatutkimus tarkastelee kierrätystä ja uudelleenvalmistusta sekä siihen perustuvaa kierrätysliiketoimintaa taloudellisesti ja ekologisesti kestävänä liiketoimintamahdollisuutena. Tässä kestävyys tarkoittaa jätekysymysten ratkaisemista tavalla, joka mahdollistaa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisen yhteiskunnan kehittymisen. Jätteisiin liittyvät taloudelliset ja ekolo- giset kysymykset ovat merkittävä yhteiskunnallinen haaste. Tämä luo tarpeen tutkimukselle, jonka lähtökohtana on jätekysymysten moniulotteinen tarkas- telu ja yksittäisen yrityksen toiminnan suhteuttaminen osaksi laajempaa kokonaisuutta. Tässä tutkimuksessa jätteen hyödyntämistä materiaalina lähestytään sekä empiirisesti yrityksen näkökulmasta että teoreettisesti systeemiajattelun tarjoamasta laajemmasta perspektiivistä. Tutkimuksen tavoitteena on ymmär- tää kierrätystä ja uudelleenvalmistusta liiketoimintamahdollisuutena, niiden merkitystä yrityksessä, alueella ja kierrätystaloudessa sekä näiden vuorovai- kutteista suhdetta taloudelliseen ja ekologiseen kestävyyteen nähden. Tutki- muskysymys on tärkeä, koska siihen vastaamalla syvennetään ymmärrystä yrityksissä tapahtuvan kierrätyksen ja uudelleenvalmistuksen merkityksestä kestävämmän yhteiskunnan rakentumisessa. Tutkimuksen teoriaperusta pohjautuu teollisen ekologian kirjallisuuteen ja ekoteollisen kehityksen tutkimukseen. Kierrätysliiketoiminnan kestävyyden tarkastelu rakentuu tutkimuksessa teollisen ekologian ja ekoteollisen kehityk- sen lähtökohtana olevaan win-win-ajatteluun, jonka mukaan hyvä ympäristö- suorituskyky ja hyvä taloudellinen suorituskyky voivat vahvistaa toisiaan. Kierrätysliiketoiminnan teoreettisessa tarkastelussa keskeisiä elementtejä ovat kierrätystalouden malli, teollisen ekologian alueelliset systeemit, ekoteolliset verkostot ja yrityksen rooli teollista ekologiaa soveltavana toimijana. Tutki- muksen keskeisenä kontribuutiona on yritysnäkökulman integroiminen aiem- paa vahvemmin osaksi teollisen ekologian diskursseja. Kierrätysliiketoiminnan taloudelliseen ja ekologiseen kannattavuuteen ja sen myötä kestävyyteen liittyviä kysymyksiä on lähestytty tekemällä yritys- haastatteluja ja hyödyntämällä valmista haastatteluaineistoa. Tutkimusta varten haastattelin 10 kierrätysliiketoimintaa harjoittavaa yritystä vuosina 2007 ja 2008. Tämän lisäksi tutkimuksessa on hyödynnetty Turun ammatti- korkeakoulun ja Turku Science Parkin toteuttamassa RESU-hankkeessa (Kierrätysliiketoiminta ja resurssitehokkuus Varsinais-Suomen vahvuudeksi – RESU) vuosina 2013 ja 2014 kerättyä aineistoa. Hankkeessa haastateltiin yhteensä 25 jätemateriaalia hyödyntävää ja/tai tuottavaa yritystä. Aineistojen analysointimenetelmänä on sisällönanalyysi. Analyysin tulok- sena muodostettiin yhteensä viisi pääteemaa ja 12 alateemaa. Teemat kuvaavat kierrätysliiketoimintaa aiempaa moniulotteisemmin ja näin syventävät ymmär- rystä ilmiön merkityksestä kestävämmän yhteiskunnan rakentumisessa. Teolli- sen ekologian alaan kuuluvat kvalitatiiviset tutkimukset ovat melko harvinai- sia, joten tämän väitöstutkimuksen ilmeisenä vahvuutena on laadullisen tutkimusmenetelmän hyödyntäminen. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että kierrätystalouden kehittymistä edistävä kierrätysliiketoiminta on monimuotoista ja sisältää erilaisia liiketoi- mintamahdollisuuksia sekä arvoketjuja. Paikallistuntemus ja keskeinen sijainti jätemateriaalien tuottajien suhteen on tärkeä kriteeri kierrätysliiketoiminnassa, mutta jätemateriaaleja myös kuljetetaan pitkiä matkoja. Paikallisia tai alueelli- sia jätevirtoja hyödyntävä kierrätysliiketoiminta voi tukea alueellista kestä- vyyttä, mutta toisinaan myös keskitetty hyödyntäminen voi olla kestävä vaih- toehto. Yhteistyöverkostot ovat tärkeitä jätemateriaalin laadun ja saatavuuden näkökulmasta. Tutkimus osoittaa, että kierrätysliiketoimintaa harjoittavat yritykset ovat samalla sekä kierrätystalouden käytännön toimeenpanijoita että uuden toimintakulttuurin luojia. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan esittää johtopäätös, että kierrä- tysliiketoiminta on taloudellisesti ja ekologisesti kannattava liiketoimintamah- dollisuus. Win-win-ratkaisut eivät kuitenkaan takaa kierrätysliiketoiminnan kestävyyttä. Kierrätysliiketoiminnan kestävyyden arvioiminen edellyttää laajaa perspektiiviä ja toiminnan vaikutusten suhteuttamista mittakaavaan, ajalliseen ulottuvuuteen, interventioon ja sosiaalisiin kysymyksiin. Teolliseen ekologiaan perustuva kierrätysliiketoiminta luo mahdollisuuksia edistää kestävyyttä, joten tällä perusteella kierrätystä ja uudelleenvalmistusta voidaan pitää kestävänä liiketoimintamahdollisuutena. Avainsanat: kierrätysliiketoiminta, kierrätys, uudelleenvalmistus, systeemiajattelu, teollinen ekologia, ekoteollinen kehitys, kierrätystalous, win-win-ajattelu, kestävyys One company's waste is another's raw material –Recycling and remanufacturing as an economically and environmentally sustainable business opportunity The thesis investigates whether product recycling and remanufacturing can serve as a business opportunity that is economically and ecologically sustaina- ble. In this effort, my idea is to contribute to solving the waste issue in a manner that makes it possible to strive toward sustainable societal develop- ment. The economic and ecological questions associated with waste flows are a significant challenge. The complexity of the issue requires a multidimen- sional approach in which the operation of an individual company is viewed in the context of the larger societal system. In this thesis waste utilization as a resource with value is considered both from an empirical perspective on the firm as well as from a more general viewpoint offered by systems analysis. The objective of the thesis is to under- stand recycling and remanufacturing as a business opportunity. The thesis considers the meaning of recycling and remanufacturing for a single company, for the region the company is located and for the recycling economy. The objective of this study is important for it enhances the understanding of the product recycling and remanufacturing processes that take place within busi- ness organizations and how these processes affect societal sustainable development. The theoretical basis arises from industrial ecology and from the literature on eco-industrial development. The business-economic win-win situation and this vision serve as the basic position from which recycling business is inves- tigated in the thesis. In the theoretical discussion, key elements are recycling economy model, regional and local industrial ecosystems, eco-industrial networks and the role of a company as an actor that applies industrial ecology in practice. The main contribution of this study lies in integrating the company perspective more strongly into the industrial ecology discourses. The recycling business has been studied by conducting interviews in companies and by secondary analysis of an existing interview material. During 2007 and 2008 I made 10 interviews in companies that are active in recycling business. In addition, I used interview material gathered for the project “Recycling business and resource efficiency as the strength of Southwest Finland” (RESU) by Turku University of Applied Sciences and Turku Science Park during the period 2013–2014. This data covers altogether 25 businesses that either utilize and/or produce waste materials. The data has been analyzed using the content analysis method. This process led to the development of 5 main themes and 12 sub-themes. These themes describe the recycling business multi-dimensionally and thus understanding of the phenomenon and its role in building a sustainable society are substantially deepened in this research. In the field of industrial ecology qualitative studies are relatively rare and therefore the qualitative research approach is an evident strength of the thesis. The results show that the recycling business activity supporting recycling economy has diverse dimensions including various business opportunities and diverse value chains. The results show that for waste producers it is important to know the local situational factors and to have a central geographical location. Waste materials are, however, transported over long distances as well. The study indicates that local waste flow utilization can support regional sustainability, while occasionally a more centralized utilization can be sustain- able. Collaboration networks are important to secure the quality and availabil- ity of utilizable waste materials. The thesis demonstrates that the companies practicing recycling business serve simultaneously as actors that implement recycling economy and enhance a new operation culture within the business community. The overall conclusion of the thesis argues that recycling business is a business opportunity that can support both an economically and environmen- tally viable business operation. However, win-win solutions do not secure the sustainability of recycling business. The sustainability evaluation of recycling business requires a holistic systems perspective. The actions undertaken need to be considered with changing spatial and temporal system boundaries, societal intervention and placed in the context of relevant societal issues. Industrial ecology -based recycling business creates opportunities for sustain- ability and thus recycling and remanufacturing present an opportunity for sustainable business. Keywords: Recycling business; Recycling; Remanufacturing, Systems thinking; Industrial ecology; Eco-industrial development; Recycling Economy; Win-Win thinking; Sustainability
Resumo:
Mika Hallila: Puolikuvassa suomalainen romaani (Vesa Haapala & Juhani Sipilä (toim.): Kiviaholinna. Suomalainen romaani.) - Outi Oja: Uusi perusjohdatus kirjallisuuden analyysiin (Aino Mäkikalli ja Liisa Steinby (toim.): Johdatus kirjallisuusanalyysiin.) - Siru Kainulainen: Modernismin runsaudensarvi (Tuula Hökkä: Tuoksuville vuorille. Naisrunoilijoiden poetiikkaa, modernismeja.) - Åsa Arping: Spännande metaberättelse om seglivade myter inom Södergran-forskningen (Agneta Rahikainen: Poeten och hennes apostlar. En biomytografisk analys av Edith Södergranbilden.) - Elina Arminen: Maanaisen tanssi (Toni Lahtinen: Maan höyryävässä sylissä. Luonto, ihminen ja yhteiskunta Timo K. Mukan tuotannossa.) - Anne-Marie Londen: Litterär flerspråkighet i fokus (Julia Tidigs: Att skriva sig över språkgränserna. Flerspråkighet i Jac. Ahrenbergs och Elmer Diktonius prosa.) - Sanna Karkulehto: Miten olla queer? (Mikko Carlson: Paikantuneita haluja. Seksuaalisuus ja tila Christer Kihlmanin tuotannossa.)
Resumo:
Pro gradu -työni käsittelee idiomeja ja niiden kääntämistä. Tutkimusaineistona on Ingo Schulzen romaani ”Adam und Evelyn” (2008), sekä sen suomennos ”Adam ja Evelyn” (2011), jonka on laatinut suomentaja Jukka-Pekka Pajunen. Työn tarkoituksena on selvittää, miten paljon ja minkälaisia idiomeja kummassakin tekstissä esiintyy, sekä tarkastella, minkälaisia käännösratkaisuja suomentaja on käyttänyt. Työn teoriaosa jakautuu kahteen osaan. Ensin käsittelen idiomia yleisemmin, ja paneudun muun muassa idiomien piirteisiin ja luokitteluun. Sitten tarkastelen idiomia kääntämisen näkökulmasta. Aineiston analyysi on toteutettu lukemalla molemmat romaanit useaan otteeseen ja poimimalla vastaan tulleet idiomit erikseen kummastakin tekstistä. Luokittelen tutkimusaineistostani keräämäni idiomit Marja Nenosen (2002) mukaan verbillisiin, verbittömiin ja muihin idiomeihin. Käännösratkaisut jaan Rune Ingon (1990) mallin mukaan neljään luokkaan, jotka ovat: idiomi käännetty idiomilla, idiomi käännetty normaali-ilmauksella, idiomi käännetty sananmukaisesti ja normaali-ilmaus käännetty idiomilla. Lisäksi tapauksissa, joissa idiomi on käännetty idiomilla, tarkastelen, missä määrin lähtö- ja kohdekielinen idiomi vastaavat toisiaan. Lähtöhypoteesinani on, että idiomien suuren kielikohtaisuuden vuoksi suurin osa lähtökielisistä idiomeista on käännetty normaali-ilmauksella, ja että kuitenkin myös idiomilla kääntämistä esiintyy runsaasti. Idiomeja esiintyy kummassakin romaanissa runsaasti. Kummassakin tekstissä idiomeista ylivoimaisesti suurin osa lukeutuu verbillisiin idiomeihin. Normaali-ilmauksella kääntämistä on suomennoksessa käytetty ratkaisuna runsaasti, mutta idiomilla kääntäminen on kuitenkin aineistoni yleisin käännösratkaisu. Niinpä lähtöhypoteesini piti paikkansa vain osittain. Sananmukaisia käännöksiä esiintyy suomennoksessa vain vähän. Huomionarvoista on, että normaali-ilmauksen kääntäminen idiomilla, on aineistossani huomattavan yleinen käännösratkaisu.
Resumo:
Kesken jäänyt romaani.
Resumo:
Wydział Biologii: Instytut Biologii Środowiska, Pracownia Aeropalinologii
Resumo:
Kansainvälisten suhteiden todellisuus ja tutkimus ovat murroksessa. Valtiot ovat yhä oleellisia, mutta eivät ainoita maailmanpolitiikan toimijoita: kansainvälisten suhteiden areenoilla voidaan enenevissä määrin nähdä erilaisten ei-valtiollisten toimijoiden vaikutuksia. Kaupungit ovat yksi toimijoiden joukko, jonka itsenäiseen kykyyn ajaa intressejään maailmanpolitiikassa on kansainvälisten suhteiden tutkimuksessa hiljalleen havahduttu. Kaupungit ovat osoittaneet poliittista toimijuutta ja edelläkävijyyttä esimerkiksi ottamalla aktiivisen roolin ilmastonmuutoksen torjunnassa ja muissa ympäristökysymyksissä. Itsenäisesti tai verkostojensa kautta toimimalla niin pienemmät kaupungit kuin suuren kokoluokan metropolit voivat vaikuttaa maailmanpolitiikassa. Tässä tutkielmassa keskiöön nostetaan eurooppalaisessa ja maailman mittakaavassa pieni suomalainen Turun kaupunki. Tutkielman aineisto on kerätty haastattelemalla Turun kaupungin ja sen läheisten sidosryhmien edustajia, jotka toimivat kaupungin kansainvälisen työn tekijöinä ja/tai seuraavat sitä lähietäisyydeltä. Aineiston analyysi on toteutettu teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä käyttäen. Turulle kansainvälisessä kehyksessä tapahtuva toiminta on itsestään selvä ulottuvuus kaupungin yleisessä edunvalvonnassa ja kehittämisessä. Määrällisesti eniten toimintaa Turulla on Itämeren alueen lähitoimintaympäristössään. Tutkielmassa paneudutaankin siihen, miten juuri itämerellinen toimintaympäristö mahdollistaa Turun aktiivisen kansainvälisen toiminnan. Itämeren alueen kontekstissa korostuva verkostomaisuus ja monitasoinen hallintarakenne tarjoavat paitsi teoreettisina näkökulmina, myös käytännön toimintatapoina parhaiten ymmärrystä siihen, miten Turku pystyy osoittamaan toimijuuttaan sitä ympäröivässä kansainvälisessä todellisuudessa. Niin kansainvälisessä kuin kansallisessakin kehyksessä tapahtuva kaupungin ulkosuhdetoiminta on ennen kaikkea vuorovaikutusta toimintaympäristön kanssa. Tutkielmassa tarkastellaan kaupunkidiplomatian käsitteellisen kehyksen kautta miten ja miksi Turun kaupunki on vuorovaikutuksessa kansainvälisen toimintaympäristönsä, sen instituutioiden ja toimijoiden kanssa. Vaikka kanssakäymisen muodot ja strategiat vaihtelevat kontekstista toiseen, on Turun kaupungin kansainvälisen kontekstin vuorovaikutuksen perimmäinen motiivi saada vaikutus- ja toimivaltaa kaupungin intressien ja etujen ajamiseen. Kyse on siis lopulta vallasta, vaikka haastatteluaineistossa kyseinen ulottuvuus ei nouse suoranaisesti esille. Valtaa Turun kaupunki pystyy saamaan ja käyttämään monitasoisessa toimintaympäristössään joko itsenäisesti toimien, kaupunkiverkostojensa kautta tai valtiovallan rinnalla.
Resumo:
Kirjailija Jaakko Yli-Juonikkaan (s.1976) on julkaissut uransa aikana useita romaaneja, joista kolmas romaani Neuromaani (2012) on selvästi laajin ja kompleksisin. Siinä on useita piirteitä, joiden perusteella se on luokiteltavissa juuri postmoderniksi romaaniksi. Neuromaani on poikkeuksellinen romaani suomenkielisessä kirjallisuudessa, koska Suomessa postmodernismi ei ole koskaan noussut sellaiseen asemaan kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Postmoderni kirjallisuus on leimallisesti juuri meidän aikamme kirjallisuutta. Se käsittelee niitä ongelmia, joita ihminen kohtaa yhä epäselvemmäksi muuttuneessa maailmassa. Maailma muuttuu koko ajan monimutkaisemmaksi, kun saatavilla oleva informaatio lisääntyy koko ajan. Sen seurauksena yhden ihmisen on yhä vaikeampi tulkita ja järjestellä tuota informaatiota koherenttiin muotoon. Tästä seurauksena postmodernin kirjallisuuden subjektit ovat heikentyneessä tai hajonneessa tilassa. Kirjallisuus ei enää kuvaa päähenkilöiden kautta eheää fiktiivistä maailmaa, vaan tilalla on maailmojen runsaus. Se näkyy postmodernin kirjallisuuden käyttämissä eri rekistereissä, runsaassa intertekstuaalisuudessa ja eri aineksen yhdistelyssä. Postmoderni kirjallisuus yhdistelee matalaa ja korkeaa kulttuuria, mutta lopputuloksena on usein romaaneja, joiden lukukokemusta voisi kuvailla vaikeaksi. Se johtuu siitä, ettei lukijakaan ole enää autonominen subjekti, joka kykenisi tulkitsemaan tekstimassan yhteneväiseksi kokonaisuudeksi. Tutkielma tarkastelee postmodernia subjektia Neuromaanissa. Postmodernin subjektin problematiikka esiintyy romaanissa pääasiassa kolmella eri tavalla. Sen henkilöhahmot ovat heikentyneitä subjekteja, joiden on vaikea tulkita omaa tilannettaan. Päähenkilöiden sekava tilanne heijastuu lukijaan, jonka lukukokemus on katkonainen ja vaikea. Romaanin tekijä ja kertoja on myös hajonneen subjektin tilassa, sillä yhtenäisen tekstin sijasta Neuromaani on tulvillaan eri lähteistä lainattua ainesta ja erilaisia tekstityyppejä, kerronnan seassa on jopa kaupallista ainesta. Se johtuu siitä, että kaikki kolme ovat samassa hajonneen subjektin tilassa.
Resumo:
133 p.
Resumo:
Wydział Biologii
Nuevas perspectivas sobre la histopatología de la infección de Pinus Radiata por Fusarium Circinatum
Resumo:
223 p.
Resumo:
140 p.
Resumo:
Louise Erdrich (s. 1954) on yksi tunnetuimmista yhdysvaltalaisista Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoihin kuuluvista kirjailijoista. Hänen juuriltaan saksalais-amerikkalainen sekä kuuluu chippewa-heimoon. Erdrichin esikoisromaani Love Medicine (1984) sijoittuu kuvitteelliseen chippewa-heimon reservaattiin Pohjois-Dakotassa. June Morriseyn kuoleman jälkeen hänen sukulaisensa kokoontuvat Kashpawien taloon muistelemaan häntä. Junen läheisten elämä avautuu lukijalle eri kertojien äänellä 1930-luvulta 1980-luvulle. Keskityn siihen, kuinka romaanin henkilöt selviytyvät valkoisen valtakulttuurin ja alisteisessa asemassa olevan chippewa-kulttuurin välitilassa. Tarkastelen erityisesti kulttuurisen muistin roolia henkilöiden selviytymisstrategioissa. Kulttuurinen muisti on sosiaalisesti muodostettua yhteistä tietoa menneisyyden tapahtumista ja ryhmää koossa pitävästä merkitysjärjestelmästä. Traditio ja yhteisöllisyys merkitsevät heimoyhteisölle voimaantumisen mahdollisuutta, toivoa kulttuurisen tyhjiön täyttämisestä ja katkenneiden sosiaalisten siteiden korjaamisesta. Kulttuurinen muisti tarjoaa romaanin henkilöille mahdollisuuden muodostaa yhteyden heimon kulttuuriperintöön. Erdrich hyödyntää romaanissaan monenlaisia viittauksia sekä chippewa-mytologiaan että valkoiseen kulttuuriin. Monet chippewa-perinteen ainekset, kuten trickster-hahmot, lemmenlääke ja laaja perhekäsitys, toimivat välineinä, joiden avulla romaanin henkilöt rakentavat identiteettiään ja pyrkivät löytämään paikkansa yhteisössä. Tarkastelen myös sitä, miten osa henkilöistä pyrkii assimiloitumaan ja saavuttamaan toimijuutta valkoisen valtakulttuurin keinoin. Yhteisöllisyyden ja kulttuurin eteenpäin siirtämisen voima mahdollistaa sen, että nuori sukupolvi löytää paikkansa ja asettuu osaksi heimon jatkumoa. Vaikka kolonisaatiota ja sen aiheuttamia tuhoja ei voi kumota, chippewa-traditio ei sammu, vaan Erdrichin romaani osoittaa, että selviytyminen on mahdollista.
Resumo:
Tämä tutkielma käsittelee Jeanette Wintersonin romaania The Stone Gods. Tutkielma käyttää keskeisenä teoreettisena kontekstinaan posthumanistisen ajattelua. Wintersonin romaani on science fictionia, se kuvaa erilaisia tulevaisuudenkuvia. Tutkielma ei tarkastele teosta ensisijaisesti tieteiskirjallisuutena, mutta hyödyntää alan tutkimuksen käsitteistöä, erityisesti Darko Suvinin novumin käsitettä teoksen narratiivisen fokuksen paikantamisessa. Teos käsittelee monipuolisesti ihmisyyttä ja ihmisen käsitettä suhteessa niin ei-inhimillisiin eläimiin kuin mekaanisiin entiteetteihin, robotteihin. Teos on vahvasti kriittinen erityisesti valistuksen ajattelua ja rationaalisen ihmissubjektin käsitteitä kohtaan. Tutkielma käsittelee teoksen kuvaamia maailmoja, niiden yhteiskuntia ja ajatusmaailmoja näistä näkökulmista. Keskeiseksi tutkimuskysymykseksi nousee ihmisyyden määrittelyn vaikeus ja kriittistä tarkastelua kestämättömät raja-aidat. Tutkielma toteaa, että teos maalaa kokonaisuudessaan varsin lohduttoman kuvan ihmiskunnan mahdollisuuksista selviytyä ja pitää kiinni elävästä ja hyvinvoivasta planeetasta, mikäli ajattelutapoihin ei tule merkittävää muutosta. The Stone Gods edustaa tieteiskirjallisuuden piirissä “Jos tämä kehitys jatkuu” -tarinoiden perinnettä. Vaikka teksti on paljon tämän päivän tieteen ulottumattomissa olevia tai jopa mahdottomia asioita, antaa teos välineitä myös tämän päivän ongelmien käsittelyyn.
Resumo:
Yhdysvalloissa kehittyi noin vuosina 1850–1865 erityinen orjuutta puolustamaan noussut kaunokirjallisuuden lajityyppi. Sen synty oli osa etelävaltioiden elämäntavan ja siihen keskeisesti liittyneen orjuuden taakse organisoitunutta puolustautumista, joka kehittyi erityisesti kolmena Yhdysvaltojen sisällissotaa edeltäneenä vuosikymmenenä, jolloin etelän orjajärjestelmä joutui kovan arvostelun kohteeksi. Orjuuden puolustajien kirjoittama romaanikirjallisuus voidaan nähdä eräänlaisena etelän vastareaktiona Harriet Beecher Stowen suuren suosion saaneelle orjuutta kritisoineelle romaanille Setä Tuomon tupa, joka julkaistiin vuonna 1852. Keskityn tutkielmassani yhteen tämän orjuutta puolustaneen romaanikirjallisuuden edustajaan, baptistipastori Ebenezer W. Warrenin vuonna 1864 julkaisemaan romaaniin Nellie Norton: or Southern Slavery and the Bible. A scriptural refutation of the principal arguments upon which the abolitionists rely. A vindication of southern slavery from the old and new testaments. Romaani sijoittuu julkaisuajankohtansa puolesta lajityyppinsä viimeisimpien edustajien joukkoon. Tutkielmassani tarkastellaan, minkälaisista argumenteista romaanin keinoin esitetty orjuuden puolustus koostuu. Tämän lisäksi tarkastelen myös sitä, millainen kuva romaanissa annetaan etelävaltioiden, ja toisaalta niiden vastapuolena näyttäytyvien pohjoisten osavaltioiden ja Englannin elämäntavasta ja maailmankuvasta. Tutkielmani osoittaa orjuuden puolustuksen rakentuvan Warrenin romaanissa erityisesti uskonnollisista, rasistisista sekä yhteiskunnallisista argumenteista. Romaanissa luodaan näiden kautta voimakas vastakkainasettelu etelän orjayhteiskunnan ja pohjoisen ja Englannin vapaaseen työvoimaan perustuneiden teollistuneiden yhteiskuntien välille. Etelän kirjaimelliset ja konservatiiviset tulkinnat Raamatusta ja sen asemasta moraalin ja yhteiskuntajärjestyksen ylimpänä määrittelijänä asetetaan abolitionistien harhaoppisiksi esitettyjen liberaalimpien ja modernimpien raamatuntulkintojen vastakohdaksi. Vastaavasti etelän orjuuteen perustuvan yhteiskunnan rakenteet ja instituutiot esitetään raamatullisina ja hyveellisinä, siinä missä vapaaseen työvoimaan perustuneet yhteiskunnat esitetään moraalittomina ja raadollisina. Romaanista välittyy erityisesti kuva konservatiivisesta maailmasta, jossa uskonnolliset ja rasistiset ajattelumallit ovat keskeisessä asemassa pyrittäessä puolustamaan ja ylläpitämään orjuuteen perustuvaa eteläistä elämäntapaa.
Resumo:
126 p. El contenido del capítulo 3 está sujeto a confidencialidad.