Letters and memorials of Jane Welsh Carlyle.

Mode of access: Internet.

Forced emigration, favourable outcomes

The discipline of public health and preventive medicine in Australia and New Zealand had its genesis in the advocacy of 18th and 19th century military pioneers. Military (Royal Navy and British Army) surgeons were posted to Australia as part of their non-discretionary duty. Civilian doctors emigrated variously for adventure, escapism and gold fever. One group, a particularly influential group disproportionate to their numbers, came in one sense as forced emigrants because of chronic respiratory disease in general, and tuberculosis in particular. Tuberculosis was an occupational hazard of 19th century medical and surgical practice throughout western Europe. This paper analyses six examples of such emigration which had, perhaps unforeseen at the time, significant results in the advancement of public health. Such emigration was in one sense voluntary, but in another was forced upon the victims in their quest for personal survival. In Australia, such medical individuals became leading advocates and successful catalysts for change in such diverse fields as social welfare, public health, the preventive aspects of medical practice, child health, nutrition and medical education. A number of such public health pioneers today have no physical memorials; but their influence is to be seen in the ethos of medical practice in Australia and New Zealand today. Their memory is further perpetuated in the names of Australian native wildflowers and trees that symbolise not only a healthy environment but the longterm investment, accrued with interest, of the institution of public health measures for which their advocacy achieved much success.

Capitol interior.

Audio files collected and compiled from the Iowa State Capitol grounds, monuments and memorials and building interior audio and video tour. The 18 areas featured and described correspond to stops on the Capitol visitor tours conducted by Legislative Services Agency guides

El síndic municipal a Corts a la Corona d'Aragó, durant el regnat d'Alfons el Magnànim: el cas de Lleida

Es ressalta la importància del síndic municipal enviat a les Corts, com a representant del braç reial, una figura poc estudiada fins el moment, malgrat que ens aporta molta informació. A partir de l’estudi deis memorials que la ciutat—en aquest cas Lleida— facilita a aquests missatgers, a l’article s'estudien les relacions d'aquest nucli urbà i les Corts catalanes, fent especial insistència en els assumptes i les relacions que es esencadenen dins del braç reial, com també les negociacions que es mantenen amb la Corona.

El Turisme de memòria a Catalunya: realitat i perspectives d'un model incipient

Catalunya disposa a l’actualitat de nombrosos equipaments culturals destinats a la difusió memorial mitjançant la pràctica turística creant-se, tanmateix, les primeres estructures en xarxa per tal de fer que aquests espais disposin d’un relat conjunt, element indispensable en el qual recolzar-se a l’hora d’emprendre qualsevol estratègia de difusió. El model català, però, pot dir-se que està en fase embrionària, i des d’aquest moment en endavant ens correspon als professionals i acadèmics treballar de cara a la seva consolidació. Aquest estudi posa les bases per a la investigació en clau turística sobre els Espais de Memòria

Memoria virtualis - death and mourning rituals in online environments

The main objective of this work has been to understand the ritual aspect of how private people use the Internet to mourn and honor their intimates in various online environments. The research material was compiled in 2007–2013 through ethnographic and autoethnographic observations in social media applications, online memorial websites, one shared virtual environment (Second Life) and one massive multi-player online role-playing game (World of Warcraft). The research material consists of – in addition to the ethnographic observations – three online surveys with 153 respondents (mainly from Finland, the United States and the United Kingdom). In addition, the researcher conducted 38 longer online interviews (i.e. via email, an avatar). The theoretical framework is derived from ritual theory, hermeneutic-phenomenological anthropology and discourse analysis. The research questions are as follows: Why are death rituals practiced in online environments? How are virtual memorials created in various online environments? What kind of systems of meanings are virtual memorials constructed from? The results indicate that online mourning and honoring is appropriated in addition to the “traditional” offline rituals. In online environments the bereaved can choose, where, when, how and with whom they share their grief and loss. Memorials are created in the web intentionally and unintentionally, where the latter refers inter alia to the Facebook profile of the deceased where his/her intimates gather to mourn and honor immediately after the death. The first refers to intentionally memorialized online places spaces via different service providers. Virtual memorials are a way to construct the identity of the deceased, as well as the bereaved in multiple ways. They also re-enforce and create a sense of communality both privately and publicly, and enable one meaningful online place where all the intimates of the deceased can gather together to mourn and honor despite the geographical or time distances. Tämä väitöstutkimus tarkastelee miten nykyiset kuolemanrituaalit ovat digitalisoituneet verkkoympäristöihin. Tutkimus on suoritettu verkkoetnografisin sekä autoetnografisin menetelmin sosiaalisen median sivustoilla, virtuaalimuistomerkkipalveluissa, yhdestä virtuaalimaailmassa (Second Life) sekä yhdestä reaaliaikaisessa verkkopelissä (World of Warcraft) vuosina 2007–2013. Tutkimusaineisto koostuu etnografisten havainnointien lisäksi kolmesta verkkokyselystä, joissa vastaajia on yhteensä 153 pääasiassa Suomesta, Yhdysvalloista sekä Iso-Britanniasta. Kyselyjen lisäksi tutkija on tehnyt myös 38 laajempaa verkkohaastattelua eri ympäristöissä (esim. sähköposti, avatar virtuaalimaailmassa). Teoreettinen kehys koostuu rituaaliteoriasta, hermeneuttis-phenomenologiasta sekä diskurssianalyysista. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: miksi kuolemanrituaaleja harjoitetaan verkkoympäristöissä, miten virtuaalisia muistomerkkejä luodaan verkkoon, sekä millaisista merkitysjärjestelmistä virtuaaliset muistomerkit muodostuvat? Tutkimustulosten mukaan verkkosureminen ja muistaminen ovat tulleet perinteisten kuolemanrituaalien rinnalle, jolloin sureva itse voi päättää miten, missä, milloin sekä kenen kanssa suree läheistään. Muistomerkkejä verkkoon luodaan suunnitellusti (intentional) sekä suunnittelemattomasti (unintentional), jolloin jälkimmäinen viittaa esimerkiksi edesmenneen Facebook profiiliin, missä hänen läheisensä kokoontuvat muistelemaan ja suremaan välittömästi kuoleman jälkeen. Ensimmäinen taas viittaa suunnitelmalliseen muistomerkin luomiseen, jota varten löytyy useita palveluntarjoajia. Virtuaalimuistomerkit ovat keino rakentaa sekä edesmenneen että surevan identiteettiä, vahvistaa ja luoda yhteisöllisyyttä niin yksityisesti kuin julkisesti, sekä luoda yksi yhteinen aina ja kaikkialta saavutettavissa oleva merkityksellinen paikka verkkoon, missä kaikki läheiset voivat ajasta ja paikasta riippumatta muistella ja surra läheistään.

Sotamuistomerkki Suomessa. Voiton ja tappion modaalista sovittelua

Väitöskirjani tarjoaa laajasti tietoa sotamuistomerkeistä koko Suomen alueelta. Työ purkaa suomalaisten sotamuistomerkkien ilmaisutapoja ja modaalisia keinoja, joilla taideteokset sovittelevat voitetun tai hävityn sodan tarinaa ja kokemuksellisia jännitteitä toisiinsa. Suurin osa analyysin kohteena olevista taideteoksista on pystytetty Suomen itsenäisyyden ajalla vapaudenpatsaiksi tai sankarihautojen, taisteluiden ja vakaumuksensa puolesta kuolleiden muistomerkeiksi. Tutkimus painottuu voiton ideologian vaikutukseen sotakuvaston muotoutumisessa. Avainkysymyksiä ovat, miten sotamuistomerkki viestittää poliittis-ideologisia tavoitteita tai miten muistomerkkien figuurien asennot, eleet ja attribuutit välittävät sotatarinan yhteisöllisiä sisältöjä. Tutkimus tarkentuu teosten modaalisiin piirteisiin ja merkityksenmuodostuksen vuorovaikutteisuuteen. Erikoishuomion kohteena ovat aiheiden sisällölliset ristiriidat ja ilmaisun murtumakohdat. Suurten teosmäärien ja aihetyyppien jaottelussa ja analysoimisessa on hyödynnetty ikonografian, kuvaretoriikan ja eleiden tutkimusta. Suomalaisen aineiston vertailukohtina ovat antiikin sotilasaiheinen taide, keskiaikainen Kristuksen kärsimyskuvasto sekä sotamuistomerkkiperinne Saksassa, Ranskassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Amerikan yhdysvalloissa. Sotien muistokultin merkitysten avaamisessa käytetään diskurssianalyysin välineitä. Tutkimus osoittaa, että sotamuistomerkit rakentavat yhteisön turvallisuudentunnetta ja muokkaavat sotilasimagoa maskuliinisten ideaalien ja implisiittisen vihollis- tai vastakuvan varassa. Kansallisen paatoksen ohessa sotamuistomerkit vahvistavat sotilaiden aseveliaatetta ja luovat kuvaa rikkumattomasta yhteishengestä sekä kotirintamasta. Teokset tulkitsevat valmistumisaikansa usein ristiriitaista tunneilmapiiriä ja tulevaisuuden odotuksia sekä neuvottelevat paikallisesta erityisyydestä ja valtakysymyksistä. Veistosten modaaliset keinot suhteessa toimijarooleihin, kuten autonomisuuden korostus, tunteenomainen toiseen tukeutuminen tai sodan velvoitteisiin suuntautuminen perustuvat yleensä figuurien asentoihin. Sen sijaan figuurien eleet ja attribuutit, tärkeimpinä kypärä, ase, univormu ja lumipuku, tarkentavat suuntautumisen tavoitetta ja ideologista sanomaa. Koska sodassa on kyse vaikeasti käsiteltävistä väkivaltakulttuurin ilmiöistä, muistomerkeillä on hämärretty ja muokattu kuvaa historian tapahtumista. Siten teosten välittämät ideat uhrivalmiudesta ja tunteiden hillinnän velvoitteesta auttavat sotatraumojen ja surun kanavoimisessa sekä purkavat tapahtumiin liittyvää häpeää.

La Grande Guerre dans le cinéma français de 1918 à 1939 : le discours d’une génération

Cette étude s’intéresse au discours des anciens combattants dans le cinéma français mettant en scène la Grande Guerre entre 1918 et 1939. L’objectif est de démontrer que le film propose une contre-histoire en permettant aux poilus d’exprimer leurs visions et leurs opinions sur 14-18 et sur la société de l’entre-deuxguerre. Utilisant leur expérience du front, les cinéastes deviennent historiens et témoins à la fois. Le film répond à un souci de préservation de la mémoire. Ayant été écarté de l’écriture de l’Histoire officielle, le témoignage des combattants se transpose dans l’image. Ils rétablissent ainsi les omissions et les inexactitudes. Parallèlement, le contexte politico-social influence l’interprétation du conflit, donnant lieu à des films commémoratifs ou politisés. Plus largement, cette étude s’interroge sur les permanences et les ruptures dans le discours dans l’entre-deux-guerre. Elle permet d’observer que la fiction peut en même temps être un témoignage historique de la Grande Guerre et une représentation du temps présent, en proposant une relecture des évènements.

Von den Markenteilungen bis zum Emscher Landschaftspark: Freiraumverluste und Freiraumschutz im Ruhrgebiet

In der vorliegenden Arbeit werden die Erfolge und Misserfolge der Freiraumpolitik im Ruhrgebiet untersucht. Ausgangspunkte sind der Freiraumschwund, der über einen Zeitraum von fast 200 Jahren dokumentiert wird, sowie die Gegenbewegungen, die sich für den Freiraumschutz einsetzen. Nach der Vorstellung einer Freiraumtypologie werden diese Entwicklungen in detaillierten historischen Abrissen für jeden Freiraumtyp dargestellt, woraus sich eine eigene Ruhrgebietsgeschichte - aus der Perspektive der Freiflächen und ihrer Nutzer - ergibt. Folgerichtig beginnt die vorliegende Arbeit nicht mit Kohle und Eisen, sondern mit der Land- und Forstwirtschaft. Anhand historischer Quellen wird die gängige Am-Anfang-war-die-Heide-These widerlegt, denn das Ruhrgebiet war waldreich und ein produktiver Agrarraum. Landwirtschaftliche Flächen- und Waldverluste sind die Basis der Siedlungstätigkeit. Ohne die Gemeinheitsteilungen im 19. Jahrhundert wären die Stadterweiterungen und Industrieansiedlungen im Ruhrgebiet nicht möglich gewesen. Die - in Grundzügen im Ersten Weltkrieg entwickelte - Agrarpolitik mit der Förderung von Produktivitätssteigerungen und Hofaufgaben erleichterte den weiteren Entzug von Agrarflächen, und genauso wirkt heute die Liberalisierung der Agrarmärkte. Alternative Ansätze (z.B. Direktvermarktung) konnten diesen Trend noch nicht aufhalten. Auch das Baumschutzgesetz von 1922 konnte die nationalsozialistischen Kahlschläge, die Waldverluste im Zweiten Weltkrieg und durch den Wiederaufbau nicht verhindern. Erst seit der Deindustrialisierung, der Aufforstung von Halden und der Umweltbewegung nehmen Wälder wieder zu. Demgegenüber treten Ende des 19. Jahrhunderts völlig neue Freiraumtypen auf. Die bürgerschaftliche Kleingartenbewegung wurde dank ihrer Bedeutung für die Ernährung in den Städten seit dem Ersten Weltkrieg vom Staat stark unterstützt, von den Nationalsozialisten gleichgeschaltet, konnte aber in den 1950er Jahren ihren bürgerschaftlichen Charakter und ihre Stärke wieder zurückgewinnen. Auch wenn Kleingärten als bauliche Reserveflächen missbraucht werden, geschieht dies nicht mehr ohne Ersatzland. Im Unterschied hierzu wurde die Stadtparkbewegung kommunalisiert. Sodann entstanden Volksparks mit Sportanlagen, ästhetisch ausgerichtete Gartenschauen, die breit gefächerten Revierparks der 1970er Jahre und neue Parktypen im Emscher Landschaftspark. 1920 wird der Siedlungsverband Ruhrkohlenbezirk gegründet, der mit den Verbandsgrünflächen ein eigenes Instrument zum Freiraumschutz und die Kompetenz zur Fluchtlinien- bzw. Bebauungsplanung erhielt. Inzwischen darf der Verband, vor einigen Jahren in den Regionalverband Ruhr umgewandelt, zu kommunalen Planungen nur noch Stellungnahmen abgeben. Schon früh versuchte der Verband, industrielles Ödland zu begrünen. Nach den Bahndammbegrünungen vor dem Zweiten Weltkrieg hat er seit den 1950er Jahren Halden aufgeforstet, bis in den 1990er Jahren der Aufbau des Emscher Landschaftsparks begann. Zechen- und Industriebrachen werden in neue Parks, Halden und Mülldeponien in Landmarken und Freizeitlandschaften verwandelt. Zu fragen ist, was aus diesen Geschichten für die Freiraumpolitik folgt. Zwei gegensätzliche Thesen werden diskutiert: die Tragedy of the Commons, die im Gemeineigentum die Ursache ökologischer Probleme sieht, während der Common-Property-Ansatz gerade in gemeinschaftlichen Nutzungen einen Ansatz für Problemlösungen sieht. Dabei liegt eine Besonderheit von Freiräumen in ihrem hohen Öffentlichkeitsgrad, d.h. dass sie von vielen Menschen genutzt werden und gleichzeitig mehrere, z.B. produktive, ökologische, politische oder berufliche Funktionen erfüllen. Untersucht wird, inwieweit erfolgreich gesicherte Freiflächen Merkmale von stabilen Common-Property-Institutionen tragen, d.h. welche Funktionen die Freiräume erfüllen, wie ihre Nutzung geregelt ist und vor allem welchen Einfluss die Nutzer auf Entscheidungen haben. Thesenhaft lässt sich zusammenfassen, dass ein Teil der Freiräume sein Wachstum einer derzeit unverzichtbaren Funktion verdankt, nämlich der Camouflage von Müll und Altlasten, die eine bauliche Nutzung ausschließen. Andere Freiräume verdanken ihren Bestand ihren vielfältigen Nutzungen, zur Erholung, durch Denkmäler, für Veranstaltungen, aber auch der Wertsteigerung für umliegende Wohngebiete. Ein kleiner Teil der Freiräume hat tatsächlich einen Common-Property-Charakter: Kleingartenanlagen, die von bürgerschaftlichen Gruppen gegründeten Parks sowie die Flächen, die durch Bürgerinitiativen o.ä. gegen eine bauliche Umnutzung verteidigt werden. Grund genug, um die Idee eines Netzwerks von Parkvereinen aufzugreifen, die sich von bürgerschaftlicher Seite aus für Freiräume einsetzen können.

Reinventar un héroe: narrativas sobre los soldados rasos de la Guerra de Corea

Esta investigación se pregunta sobre las diferentes narrativas históricas que se han construido sobre la figura de los soldados rasos de la guerra de Corea, y por cómo ellos han generado estrategias en su relato que se ajustan a unos procesos históricos determinados.