565 resultados para luonto - tarve
Resumo:
Kirjoitus perustuu Suomen Akatemian marraskuussa 2003 julkaisemaan katsaukseen Suomen tieteen tilasta ja tasosta (johon voi tutustua Akatemian verkkosivuilla www.aka.fi tai tilata ilmaiseksi osoitteesta viestinta@aka.fi). Akatemia on myös laatinut selvityksen "Tohtoreiden työllistyminen, sijoittuminen ja tarve", Suomen Akatemian julkaisuja 4/03.
Resumo:
Lectio praecursoria Turun yliopistossa maailman ympäristöpäivänä 5.6.2004
Resumo:
Toiminnallisen opinnäytetyömme tarkoituksena oli järjestää kolmen toimintakerran kokonaisuus Ruusutorpan koululla. Toiminnan kohderyhmänä olivat viidennen luokan oppilaat. Toiminnan aiheena oli suvaitsevaisuuden käsitteleminen. Keskeisimpiä käsitteitä toiminnassamme olivat erilaisuus ja ennakkoluulot. Opinnäytetyömme tuotoksena on kolmen toimintakerran toimintakokonaisuus. Opinnäytetyömme lähtökohtana oli Ruusutorpan koulun tarve käsitellä suvaitsevaisuutta oppilaiden kanssa. Työmme teoriana oli Jean Piaget'n ajattelun kehittymisen teoria. Keskityimme käsittelemään teoriassa 11-vuotiaiden ajattelun kehittymisen tasoja. Suunnittelimme toimintakertamme teoriaa apuna käyttäen. Toteutimme toimintakerrat keväällä 2007. Toimintakerroille osallistui 14-19 11-vuotiasta oppilasta. Toiminnassa hyödynsimme erilaisia toiminnallisia menetemiä sekä ryhmätyöskentelyä. Toiminnan ohessa havainnoimme oppilaita ja kirjasimme heidän ajatuksiaan aiheesta. Havaintojen perusteella koemme, että suvaitsevaisuuden käsitteleminen koulussa on oppilaille vierasta. Vaikka oppilaat suhtautuivat erilaisuuteen positiivisesti, eivät he välttämättä ymmärtäneet käsittelemiemme teemojen sisältöä. Mielestämme suvaitsevaisuutta olisi tärkeää käsitellä koulussa, jotta nämä asiat tulisivat oppilaille tutummiksi. Koemme, että aihetta on hyvä käsitellä toiminnan kautta.
Resumo:
Projektimme tarkoituksena oli tuottaa esittelysivut Jorvin ja Peijaksen röntgenyksiköistä ja niiden alaisuuteen kuuluvista perusterveydenhuollon yksiköistä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin verkkosivuja varten. Jorvin ja Peijaksen röntgenyksiköt tulivat vuoden 2006 alussa osaksi HUS-Röntgen liikelaitosta. Tästä syntyi tarve kerätä myös kyseisistä yksiköistä tiedot verkkoon tulevia esittelysivuja varten. Pyrimme kehittämään esittelysivujen sisältöä edelleen tarkastelemalla HUS-Röntgeniä röntgenhoitaja-opiskelijan oppimisen kannalta työharjoittelupaikkana ja oppimisympäristönä pedagogisesta, pragmaattisesta ja sosiaalisesta näkökulmasta. Työelämässä tapahtuvassa oppimisessa painotimme myös opiskelijan oman sitoutumisen ja motivaation merkitystä. Esittelysivujen tarkoituksena on auttaa röntgenhoitajaopiskelijoita valitsemaan itselleen juuri sillä hetkellä opintoihinsa sopiva harjoittelupaikka. Röntgenyksiköt ovat verkkosivuilla keskenään helposti vertailtavissa. Sivut palvelevat myös työelämää. Röntgenyksiköt saavat oman työympäristönsä esille ja pystyvät kertomaan eri työskentelymahdollisuuksista potentiaalisille tulevaisuuden työntekijöille. Esittelysivujen sisältämien tietojen mahdollisesti muuttuessa ne ovat helposti päivitettävissä keskitetysti ja sähköisesti verkkoa hallinnoivan henkilön kautta. Esittelysivujen merkitys tulee kasvamaan tulevaisuudessa edelleen kehittyvän tietoyhteiskunnan ja opiskelijoiden kasvavan tietotekniikkaosaamisen myötä. Mahdollisesti tulevaisuudessa uusien HUS-Röntgen liikelaitokseen liittyvien röntgenyksiköiden esittelysivujen tuottaminen oppilastyönä luo hyvät edellytykset esittelysivujen edelleen kehittämiseen.
Resumo:
Toiminnallisen opinnäytetyömme tarkoituksena oli perustaa mielenterveyskuntoutujaäideille vertaistukiryhmä. Vertaistukiryhmä tarjosi äideille mahdollisuuden jakaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan arjesta, äitiydestä sekä psyykkisestä sairaudesta. Työelämän yhteistyökumppaninamme toimi Mielenterveysyhdistys Helmi ry, jonka jäsenille vertaistukiryhmän toimintaa tarjottiin. Vertaistukiryhmään osallistui neljä äitiä ja ryhmä kokoontui kahdeksan kertaa Helmi ry:n tiloissa kevään 2007 aikana. Työmme tavoitteena oli tarjota äideille voimaannuttavia kokemuksia vertaistukiryhmän avulla. Tavoitteemme oli myös selvittää, miten äidit itse jäsentävät kokemuksiaan voimaantumisesta. Opinnäytetyömme teoreettinen viitekehys oli Juha Siitosen voimaantumisteoria. Tutkimusmenetelmämme olivat osallistuva havainnointi ryhmässä ja avoin kysely, joiden lähtökohtina olivat voimaantumisteorian kyky- ja kontekstiuskomukset. Keräsimme opinnäytetyömme aineiston vertaistukiryhmän kokoontumiskertojen aikana. Analysoimme aineiston teorialähtöisen sisällön analyysin avulla. Kyselylomakkeista ja havainnoinnin avulla saatujen tulosten perusteella äidit saivat voimaannuttavia kokemuksia vertaistukiryhmässä. Äidit kokivat ryhmän toiminnassa hyväksyntää, luottamuksellisuutta ja turvallisuutta. Äideillä oli ryhmässä mahdollisuus käsitellä äitiyttä ja psyykkistä sairautta sekä keskustella heille tärkeistä asioista. Suurin osa äideistä koki, että käsitykset heidän omasta vanhemmuudestaan olivat muuttuneet myönteisimmäksi vertaistukiryhmän aikana. Ohjatulle, tavoitteelliselle ja strukturoidulle äitien vertaistukiryhmätoiminnalle on suuri tarve yksinäisyyden ehkäisemiseksi sekä hyvinvoinnin lisäämiseksi. Työmme tuloksia sekä vertaistukiryhmämme kokoontumisrunkoa voi hyödyntää sekä mielenterveys- että perhetyössä. Vertaistukiryhmätoiminta on hyvä vanhemmuuden tukemisen väline, joka voi lisätä koko perheen voimavaroja.
Resumo:
Tutkimushanke liittyi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Lasten ja nuorten sairaalan vastasyntyneiden teho-osastolla tehtävään kenguruhoidon kehittämisprojektiin. Interventiotutkimuksen keinoin selvitettiin kenguruhoidon toteutusohjeiden toimeenpanon ja siihen liittyvän systemaattisen koulutuksen vaikutuksia vastasyntyneiden teho-osastolla annettavaan kenguruhoidon toteutumiseen. Interventiona tutkimuksessa olivat toteusohjeet ja koulutus. Tavoitteena oli vahvistaa moniammatillisen työryhmän tietoisuutta kenguruhoidosta ja varhaisesta vuorovaikutuksesta sekä antaa valmiuksia niiden toteuttamiseen ja tukemiseen. Tarkastelemalla kenguruhoitoa koskevaa kirjaamista potilaspapereista, annettua koulutusta ja kenguruhoidon toteutumisesta kerättyä kuukausitilastoa voitiin selvittää intervention vaikutuksia. Tutkimuskysymykset olivat: 1.Miten kenguruhoito toteutui ennen interventiota? 2.Miten interventioon liittyvä koulutus toteutui? 3.Miten kenguruhoito toteutui toteutusohjeiden antamisen jälkeen ja koulutuksen aikana? Osaston sähköiseen potilastietojärjestelmään luotiin ennen tutkimuksen alkamista kenguruhoidon seurantasivu, josta suurin osa tutkimukseen käytetyistä tiedoista oli saatavissa. Tulokset analysoitiin tilastollisin menetelmin ja sisällön analyysilla. Tarve kenguruhoidon toteuttamista edistävän toiminnan kehittämiselle oli merkittävä ja osaston toiminnan, henkilökunnan ammattitaidon sekä potilaiden ja heidän perheidensä kannalta keskeinen. Julkaistut kenguruhoidon toteutusohjeet ja annettu koulutus lisäsivät kenguruhoidon toteutumista osastolla aikaisempaa useamman potilasryhmän osalta. Tutkimuksessa tuli esille osaston tiloista ja niiden vanhanaikaisuudesta nousevia kenguruhoidon toetuttamisen esteitä. Tutkimuksessa osaston kuormitusprosentti vaikutti kenguruhoidon toteutumiseen siten, että kuormituksen olessa vähäisempää kenguruhoitoa toteutettiin enemmän.
Resumo:
Opinnäytetyömme tavoitteena oli tuottaa opas sarveiskalvonsiirtoon meneville potilaille yhdessä Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin Silmäklinikan osasto 6:n kanssa. Opinnäytetyömme teoriaosuudessa keskityimme sarveiskalvonsiirtoon juuri keratoconusta sairastavien potilaiden hoitomuotona. Opasta tehdessämme osallistuimme Silmäklinikalla kuukausittaisiin mentor-kokouksiin, joissa käsiteltiin aina sen hetkisiä aikaansannoksiamme. Mentor-kokouksissa saimme myös tietoa ja materiaalia opastamme varten. Oppaaseen haastattelimme myös kahta sarveiskalvonsiirron läpikäynyttä henkilöä. Opinnäytetyömme teoriaa varten keräsimme materiaalia olemassa olevasta kirjallisuudesta sekä internetistä. Opas esittelee sarveiskalvonsiirtoon johtavia syitä, sekä kirurgisia että ei-kirurgisia hoitomuotoja. Oppaassa kerrotaan sarveiskalvonsiirtoon liittyvistä riskeistä ja siitä, mistä siirrännäinen saadaan. Oppaassa on kuvattu hyvin tarkkaan sarveiskalvonsiirtopotilaan hoitojaksoa, lisäksi oppaasta löytyy hoito-ohjeita sekä hyödyllisiä linkkejä. Oppaan sisällön on tarkastanut silmätautiopin dosentti Kari Krootila. Opinnäytetyömme teoria esittelee keratoconuksen sairautena sekä siihen johtavia syitä, sen oireita ja hoitomuotoja. Lisäksi kerromme oppaan tekemisen vaiheista. Sarveiskalvonsiirtopotilaan oppaalle oli selkeä tarve. Sen osoitti myös Silmäklinikan antama panostus opinnäytetyöhömme. Oli mielekästä tehdä työtä, joka sai jo työn tekovaiheessa paljon kiitosta. Tämän opinnäytetyön liitteenä oleva opas on vielä raakaversio. Silmäklinikka suunnit-telee oppaan ulkoasun ja opas painatetaan käyttäjilleen suunnittelun jälkeen. Valmiin oppaan aikataulusta ei tämän kirjoitushetkellä ollut vielä tietoa.
Resumo:
Tämä opinnäytetyö on osa Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian ja Länsi-Tallinnan keskussairaala Oy:n StaLT-hanketta. StaLT-hankkeen yksi tärkeimmistä tavoitteista on olla kehittämässä hoitotyötä yhtenäisemmäksi muiden EU-maiden kanssa. Työn tarkoituksena oli tuottaa kotihoito-opas tallinnalaisille vanhemmille vauvan terveysongelmista vastasyntyneisyyskauden aikana. Tavoitteena oli antaa tietoa ja toimintaohjeita kotona ilmenevien vastasyntyneen terveysongelmien varalle ja parantaa synnytyssairaalassa annettavan ohjauksen laatua. Tutkimusten mukaan vanhemmat, erityisesti ensimmäisen vauvan saaneet, tarvitsevat tietoa ja rohkaisua selviytyäkseen vauvanhoidosta. Synnytysten jälkeiset hoitoajat lapsivuodeosastoilla ovat lyhentyneet, ja se asettaa haasteita vauvanhoidon ohjaukselle. Virolaiset vanhemmat eivät aina tiedä, mikä vauvan terveydessä on huolestuttavaa ja mikä normaalia, eivätkä aina ole selvillä siitä, minne voi ottaa yhteyttä ongelmatilanteen tullessa eteen. Työmme koostuu kirjallisesta raportista ja kotihoito-oppaasta. Raportissa kuvasimme työn taustatekijöitä, vanhempien ohjaustarpeita, vastasyntyneen vauvan ominaispiirteitä, vastasyntyneen terveysongelmia, vauvan itkua ja hyvän oppaan laatimiseen liittyviä asioita. Kirjallisuuslähteinä käytimme mm. tuoreita hoitotieteellisiä tutkimuksia vanhempien ohjaustarpeista sekä uusimpia lääketieteellisiä oppikirjoja ja lehtiartikkeleita vastasyntyneen terveysongelmista. Kotihoito-opas koottiin teoriatiedon pohjalta. Oppaan sisältö kirjoitettiin rohkaisevaan ja positiiviseen sävyyn. Sisällössä huomioitiin vanhempien huolenaiheet ja rohkaisun tarve sekä tieto vastasyntyneen yleisimmistä terveysongelmista kotona. Oppaan aihealueet olivat: riittävä ravitsemus, erittäminen, hengitys ja nuha, vauvan lämpötalous, iho ja napa, vastasyntyneen keltaisuus, rähmivät silmät sekä koliikki ja itkuisuus. Oppaan viimeiselle sivulle koottiin tietoa siitä, milloin tulee ottaa yhteyttä lääkäriin. Oppaan ulkoasusta tehtiin puoleensavetävä lämpimän värityksen ja vauvakuvien avulla. Opas palvelee Länsi-Tallinnan keskussairaalasta terveen vastasyntyneen kanssa kotiutuvia vanhempia. Oppaan avulla suullinen ohjaus lapsivuodeosastolla voi tehostua. Oppaan sisältävä informaatio voi vähentää vanhempien turhia huolenaiheita, mutta myös antaa neuvoja todellisiin ongelmatilanteisiin. Vastaavanlaiselle oppaalle voisi olla käyttöä myös Suomessa.
Resumo:
Tämän diplomityön tavoitteena oli kehittää menetelmiä ja ohjeitataajuusmuuttajan sulautetun ohjelmiston kehityksen aikaiseen testaukseen. Soveltuvia menetelmiä etsittiin tutkimalla laajasti kirjallisuutta sekä selvittämälläyrityksen testauskäytäntöä. Tutkittuja kirjallisuudesta löytyneitä menetelmä olivat testauskehykset, simulointi ja staattinen sekä automaattinen testaus. Kirjallisuudesta etsittiin myös menetelmiä, joiden avulla testausprosessia voidaan helpottaa tai muuten parantaa. Tällaisista menetelmistä tutkittiin muun muassa testidatan valintaa, testauslähtöistä kehitystä sekä testattavuuden parantamista. Lisäksi selvitettiin uudelleenkäytettävien testien ohjelmointiin soveltuvia ohjelmointikieliä. Haastatteluiden ja dokumentaation avulla saatiin hyvä käsitys yrityksessä vallitsevasta testauskäytännöstä sekä sen ongelmakohdista. Testauksen ongelmiksi havaittiin testausprosessin järjestelmällisyyden puute sekä tarve suunnittelijoiden testauskoulutukseen. Testausprosessin parantamiseksi esitetään moduulitestauskehyksen käyttöönottoa. Lisäksi suunnittelijoiden testauskoulutuksella arvioidaan olevan suuri vaikutus koko testausprosessiin. Testitapausten suunnitteluun esitetään menetelmiä, joiden avulla voidaan suunnitella kattavampia testejä.