Oppilaiden verbaali vuorovaikutus, käyttäytymismallit ja puhelaadut tehtäväorientoituneen pienryhmätyöskentelyn aikana”

Pro gradu -tutkielman aiheena on oppilaiden välinen vuorovaikutus yhteistoiminnallisen pienryhmätyöskentelyn aikana. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, minkä laatuista on erään 4.luokan oppilaiden ryhmätyöskentelyn aikainen vuorovaikutus ja kuinka oppilaiden välinen vuorovaikutus täyttää yhteistoiminnallisen pienryhmätyöskentelyn ehdot. Tutkimusaineisto kerättiin videonauhoittamalla erään Länsi-Suomalaisen koulun 4.luokan yhteistoiminnallisin menetelmin toteutettua pienryhmätyöskentelyä. Tutkimusmenetelmänä käytettiin keskustelunanalyysia. Oppilaiden välistä vuorovaikutusta jäsennettiin vuorottelujäsennyksen mukaisesti ja näin tutkimuksessa keskityttiin tulkitsemaan oppilaiden sekä verbaalien, että nonverbaalien lausumien määrää ja koostumusta. Tutkimuksessa käytetty päättely oli luonteeltaan abduktiivista ja aineistoa luokiteltiin ja sitä analysoitiin sekä laadullisin että määrällisin perustein. Tutkimus jakautui kolmeen osaan, joiden aiheina olivat oppilaiden ryhmätyönaikainen verbaali käytös, ryhmätyönaikaiset käyttäytymismallit ja tehtäväorientoituneen ryhmätyön aikaiset puhelaadut. Näiden kolmen kategorian avulla selvitettiin oppilaiden välisen vuorovaikutuksen määrää ja laatua. Tutkittava ilmiö ja siitä tehdyt päätelmät pohjautuvat aikaisempaan, yhteistoiminnallisten pienryhmien vuorovaikutuksesta muodostettuun teoriaan. Tärkeimpinä lähteinä mainittakoon Sharan & Shachar (1988), Gillies & Ashman (1996) ja Mercer (1996). Pro gradu -tutkielman perusteella näyttää siltä, että 4.luokan oppilaiden vuorovaikutustaidot ovat niin kehittyneet, että he kykenevät yhteistoiminnalliseen pienryhmätyöskentelyyn. Tutkimusaineistossa oppilaiden vuorovaikutuksesta noin 70% keskittyikin ryhmätyön tekemiseen. Mutta vaikka näin oli, ylsi vuorovaikutus vain ajoittain yhteistoiminnallisen pienryhmätyöskentelyn tavoitteena olevaan tutkivaan puheeseen. Käytännössä ryhmätöiden eteneminen nojasi vähäiseen keskusteluun ja kritiikittömään vuorovaikutukseen. Muutama oppilas kerrallaan vei ryhmätyötä eteenpäin. Tutkimustulos kertoo siitä, ettei yhteisölliseen tiedon rakentamiseen johtavaa vuorovaikutusta synny yhteistoiminnallisessa pienryhmässäkään automaattisesti ja että yhteisöllinen tiedon rakentaminen on haastavaa. Jotta olosuhteet olisivat otolliset yhteiselle tiedon rakentamiselle, täytyy sen syntymiseen tarvittaviin vuorovaikutustaitoihin kiinnittää huomiota ja oppilaiden täytyy harjoitella niitä.

Panossyöttökasvatusprosessin automatisointi

Tutkimuskäyttöön tarkoitettujen rekombinanttiproteiinien tuottaminen fermentoimalla on yleinen menetelmä bioteollisuudessa. Mikrobit kasvatetaan fermentorissa, joka tarjoaa kontrolloidun kasvuympäristön ja sopivat tuotto-olosuhteet halutulle tuotteelle. Eräs fermentointimuodoista on korkeatuottoinen ja pitkäkestoinen panossyöttökasvatus, jossa saavutetaan panoskavatusta merkittävästi korkeampi solutiheys jatkamalla panosvaiheen jälkeen kasvua rajoittavan substraatin syöttöä. Laboratoriomittakaavassa fermentorikasvatusten tilavuudet vaihtelevat litrasta kymmeniin ja niissä kasvatusta seurataan sekä ohjataan joko fermentorista tai tietokoneesta. Tyypillisessä fermentointiprosessissa operaattori tarkkailee muun muassa vaahdonkorkeutta sekä käynnistää pumppuja olosuhteiden muuttuessa. Tällaiset tehtävät ovat teollisen mittakaavan laitteistoissa usein automatisoituja. Diplomityön tarkoituksena oli päivittää kahden Turun yliopiston biotekniikan laboratoriossa sijaitsevan BioFlo® -sarjan pöytäfermentorin MS-DOS -pohjainen tietokoneohjausohjelma nykyaikaiseksi ja lisätä siihen etäseuranta ja -ohjaus. Ohjelmaan oli tarkoitus liittää erillinen optinen solutiheysanturi, jonka lukemien häiriötä haluttiin myös vähentää signaalinkäsittelyllä. Lisäksi vaahdonestoaineen ja indusorin lisäykset haluttiin automatisoida panossyöttökasvatuksessa. Vaahdonkorkeuden havaitsemisen mahdollisuutta konenäön menetelmin haluttiin selvittää, jotta vaahdonestoaineen automaattiset lisäykset voitaisiin toteuttaa nettikameran syötteen perusteella. Koekasvatuksilla osoitettiin päivitetyn ohjausohjelman toimivan panos- ja panossyöttömuodoilla. Uuden käyttöliittymän avulla pystyttiin automatisoimaan panoskasvatuksen lisäykset ja syöttönopeuden muutokset sekä tunnistamaan kasvatusliuosten vaahdonkorkeutta vaahdonestoaineen lisäykseen riittävällä kahden senttimetrin tarkkuudella. Lisäksi käyttöliittymä mahdollisti kasvatuksen ohjauksen ja seurauksen myös etänä. Työssä kehitetty ohjausohjelma julkaistiin avoimena ohjelmana ilman etä- ja nettikameratoimintoja. Ohjelma toimii hyvin BioFlo® -sarjan fermentorien käyttöliittymänä, mutta avoimen lähdekoodin ansiosta kuka tahansa voi hyödyntää ohjelmaa pohjana myös uusissa projekteissa tai muissa fermentorimalleissa.

Kaivinkonekuoppa-aineistot osana ydinjätteen loppusijoituksen pitkäaikaisturvallisuutta, OL-KK25 ja 26 koekuoppien maaperän geokemialliset ja fysikaaliset ominaisuudet

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus Olkiluodon kallioperään edellyttää kattavaa turvallisuusarviointia. Turvallisuusarviointi koostuu monista osista, joista yksi on biosfääriarviointi. Sen tavoitteena on selvittää mahdollisten säteilyannosten määriä ihmisille ja muulle luonnolle. Annosarvioinnin edellytyksenä on tuntea Olkiluodon paikalliset olosuhteet ja mahdolliset kehityskulut. Yksi keskeinen osa biosfääriarviointia on mallintaa radionuklidien kulkeutumista kallioperästä maanpinnalle. Kulkeutumisen kannalta on olennaista tuntea maaperän ominaisuudet, koska maaperä toimii rajapintana kallioperän ja elävän luonnon välillä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin Olkiluodon saarelle tehtyjen koekuoppien OL-KK25-26 maaperän geokemiallisia ja fysikaalisia ominaisuuksia sekä alkuaineiden in situ jakaantumiskertoimia (Kd). Jakaantumiskertoimilla selvitetään alkuaineiden ja radionuklidien liikkuvuutta erilaisissa ympäristöissä. Tässä tutkimuksessa keskityttiin käytetystä ydinpolttoaineesta löytyviin analogisiin alkuaineisiin (Ag, Cl, Cs, I, Mo, Nb, Ni, Pb, Se, Sn ja Sr), jotka ovat turvallisuusarvioinnin kannalta kaikkein tärkeimpiä. Kd – arvot laskettiin alkuaineiden konsentraatioista, jotka mitattiin maanäytteistä kahdella erilaisella uuttomenetelmällä. Heikkoliukoisten ja kasvien saatavilla olevien alkuaineiden konsentraatiot määritettiin NH4Ac (pH 4,5) uutolla ja kokonaispitoisuudet HNO3-HF uutolla sekä LiBO2- fuusiolla. Lisäksi näytteistä maaritettiin maalajit ja niiden raekokojakaumat, orgaaninen aines (LOI), pH, liuennut orgaaninen ja epäorgaanin hiili, pääanionit, mineraalikoostumus, kationinvaihtokapasiteetti (CEC) sekä emäskylläisyys (BS). Koekuopista määritetyile Kd – arvoille ja muille muuttujille tehtiin lopuksi korrelaatioanalyysit, joilla pyrittiin löytämään alkuaineiden liikkuvuuteen eniten vaikuttavia tekijöitä. Maaperää Olkiluodossa voidaan pitää hyvin heterogeenisenä, koska hyvin lähellä toisiian sijainneissa koekuopissa niin maalajit kuin muut ominaisuudet vaihtelivat runsaasti. Myös ominaisuudet eri maakerroksissa vaihtelivat merkittävästi. Alkuaineiden konsentraatioiden sekä Kd - arvojen muutokset olivat voimakkaasti yhteydessä maalajityyppeihin. Merkittävimmin Kd - arvoihin vaikuttivat mineraalikoostumus, savipitoisuus ja raekoko. Muita konsentraatioihin ja jakaantumiskertoimiin vaikuttavia muuttujia olivat orgaanisen aineksen määrä sekä pH. Lisäksi tietyillä, luonnossa pääasiassa anionisilla, alkuaineilla korrelaatiot olivat heikompia tai päinvastaisia kuin muilla aineilla. Tutkimuksen tulokset lisäävät ymmärrystä maaperän ominaisuuksien ja alkuaineiden liikkuvuuden riippuvuuksista. Tuntemalla maaperän ominaisuudet ja alkuaineiden Kd - arvot sekä niiden väliset riippuvuudet, voidaan radionuklidien kulkeutumista kallioperästä maanpinnalle arvioida entistä luotettavammin. Tutkimuksessa tuotettuja tuloksia ja aineistoja hyödynnetään myös pintaympäristön ekosysteemien ja maaperän mallinnuksissa.

Urakoitsijan virhevastuusta rakennusalan vakiosopimusehtojen YSE 1998 (RT 16–10660) mukaan

Rakentamisen laatutasoon liittyvät kysymykset ovat nousseet viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana Suomessa tasaisin väliajoin otsikoihin. Oman osansa kritiikistä ovat saaneet niin rakentajat, suunnittelutoimistot kuin rakennusalaa sääntelevät usein varsin tiukat ja yksityiskohtaiset viranomaismääräykset, -ohjeet ja standardit. Koska rakennuksissa havaittuihin laatuvirheisiin liittyy usein merkittävänä pidettäviä kansantaloudellisia ja -terveydellisiä haittoja, on tulevaisuudessa syytä kiinnittää enenevässä määrin huomiota korkealaatuisen rakennustoiminnan edistämiseen sekä rakennusvirheiden kustannustehokkaaseen ennaltaehkäisyyn. Em. tavoite korostuu erityisesti silloin, kun vaativat ilmasto-olosuhteet asettavat rakennusten kestolle ja käyttöiälle merkittävänä pidettäviä haasteita. Edelleen rakennustoiminnan tehokkaamman laadunvalvonnan ja rakennusprosessin kokonaisvaltaisen valvonnan kiristämisen puolesta puhuvina seikkoina voidaan mainita muun muassa rakennuksilta lähtökohtaisesti edellytettävä pitkä käyttöikä kestokulutushyödykkeeksi lueteltavien ominaisuuksiensa johdosta. Johdantokappaleen jälkeen tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan rakennusurakan työnjaollisia periaatteita sekä urakoitsijan työntuloksen saavuttamisen kannalta keskeisimpinä pidettäviä velvollisuuksia. Rakennusaikaisen vastuun osalta merkittävässä asemassa ovat urakoitsijan selonotto-, huomautuksenteko- ja reklamaatiovelvollisuudet. Rakennusurakan kumpaakin sopijapuolta velvoittavista periaatteista voidaan mainita muun muassa lojaliteetti-, myötävaikuttamis- ja yhteistoimintaperiaatteet. Urakoitsijan virhevastuuta käsittelevässä kolmannessa luvussa esitetään urakoitsijan sopimusoikeudellisen vastuun pääkohdat sekä keskeisimmät tilaajan käytettävissä olevat oikeuskeinot, silloin kun urakoitsijan työntulosta on pidettävä virheellisenä. Tutkielman neljän-nessä luvussa tarkastellaan urakoitsijan virhevastuuta takuuaikana havaituista rakennusvirheistä. Urakoitsijan takuuajan jälkeistä vastuuta käsittelevässä viidennessä luvussa tutkitaan muun muassa urakoitsijan mahdollisuuksia rajoittaa virhevastuutaan sekä urakoitsijan vastuuta käyttämistään aliurakoitsijoista ja muista täytäntöönpanoapulaisistaan. Tutkielman päättävässä kuudennessa luvussa esitetään yleisiä huomioita rakentamisen laatuvirheiden ehkäisemiseksi.

Varsinaissuomalaisten nuorten kouluhyvinvointi ja sen muutokset vuosina 2008 - 2012

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Varsinais-Suomalaisten 9.luokkalaisten nuorten kouluhyvinvointia vuosina 2008, 2010 ja 2012. Tutkimuksen aineisto koostuu Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Cyrin, Nuoret luupin alla -tutkimusaineistoihin edellä mainituilta vuosilta. Tämän tutkimuksen aineisto koostui yhteensä 4946 nuoren vastauksesta. Tutkimukseen otettiin mukaan kaikki Varsinais-suomen alueella asuvat nuoret, jotka olivat vastanneet Nuoret luupin alla –tutkimukseen vuosina 2008, 2010 ja 2012. Kouluhyvinvointia tutkitaan tässä tutkimuksessa Konun (2002) kouluhyvinvointimallia apuna käyttäen. Kouluhyvinvointimallista käytetään niitä osatekijöitä, jotka ovat rinnastettavissa Allardtin (1976) hyvinvointiteorian osatekijöihin (having, loving, being), joihin myös Konun kouluhyvinvointimalli perustuu. Kouluhyvinvoinnilla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa Konun (2002) luoman kouluhyvinvointimallin kolmea osatekijää; koulun olosuhteita, sosiaalisia suhteita koulussa sekä itsensä toteuttamisen mahdollisuuksia koulussa. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että nuorten kouluhyvinvoinnissa ei ole tapahtunut radikaaleja muutoksia tutkimusvuosina. Nuorten varsinaissuomalaisten oppilaiden kokemusten suunta kouluhyvinvoinnista on ollut parempaan päin. Tilastollisesti merkitseviä eroja sukupuolten sekä asuinpaikan mukaan löytyy eri kouluhyvinvoinnin osatekijöissä eri tutkimusvuosina. Maaseudulla asuvat oppilaat kokivat koulunolosuhteet paremmiksi kahtena ensimmäisenä tutkimusvuotena, mutta erot ovat tasaantuneet viimeiseen tutkimusvuoteen tultaessa. Asuinpaikka ei vaikuttanut oppilaiden kokemuksiin itsensä toteuttamisen mahdollisuuksista koulussa eikä kokemuksiin opettajien ja oppilaiden välisistä sosiaalisista suhteista. Asuinpaikka vaikutti oppilaiden kokemuksiin oppilaiden keskinäisistä sosiaalisista suhteista, vain keskimmäisenä tutkimusvuotena siten, että maaseudulla asuvat oppilaat kokivat suhteet paremmiksi. Sukupuolten välillä oli eroja koetuissa koulun olosuhteissa kahtena viimeisenä tutkimusvuotena, siten että ensin pojat kokivat koulun olosuhteet paremmiksi ja viimeisenä tutkimusvuotena tytöt kokivat olosuhteet paremmiksi. Pojat kokivat myös itsensä toteuttamisen mahdollisuudet koulussa paremmiksi kahtena viimeisenä tutkimusvuotena. Sukupuolten kokemuksissa oppilaiden keskinäisistä sosiaalisista suhteista ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa, mutta opettajien ja oppilaiden sosiaaliset suhteet pojat kokivat tilastollisesti merkitsevästi paremmiksi kaikkina tutkimusvuosina.

Talouskasvun edistäminen köyhyyspolitiikassa

Tutkielman aiheena on köyhyyden vähentäminen talouskasvua edistämällä. Tutkimuskysymys on, miten talouskasvu vaikuttaa köyhyyteen ja kuinka poliittisessa päätöksenteossa voitaisiin huomioida saatuja tutkimustuloksia. Tutkielmassa pyritään tunnistamaan, millaisella politiikalla talouskasvusta saisi köyhiä suosivampaa. Tutkimusmenetelmänä on kirjallisuuskatsaus. Tutkielman johtopäätöksinä todetaan, että talouskasvu keskimäärin hyödyttää köyhiä, mutta valittu empiirinen malli vaikuttaa tuloksiin. Tässä tutkielmassa mukana olleissa empiirisissä malleissa talouskasvu keskimäärin hyödytti köyhiä korkeintaan saman verran kuin muuta väestöä. Tulevaisuudessa köyhyyspolitiikan pitäisi perustua enemmän eriarvoisuuden vähentämiseen kuin talouskasvun edistämiseen. Tällä hetkellä on kuitenkin olemassa alueita, joissa eriarvoisuuden vähentämisellä ei tulla saavuttamaan niin merkittävää köyhyyden vähentymistä kuin talouskasvun avulla on mahdollista. Eriarvoisuus on tekijä, joka vaikuttaa yksilön mahdollisuuksiin ansaita ja kerätä varallisuutta. Lisäksi se on tekijä, joka vaikuttaa siihen, kuinka hyvin valtio onnistuu vähentämään köyhyyttä. Talouskasvun lisäksi valtiossa pitää olla sopivat olosuhteet, jotta köyhyys vähenisi, pelkkä talouskasvu ei ole riittävää. Eriarvoisuuden vähentäminen on keino, jolla talouskasvusta saadaan enemmän irti köyhyyden vähentämiseksi