Mahdollisuus vai välttämätön paha? Suomalaisten puolueiden keskeiset näkemykset sosiaalisesta Euroopasta Suomen EU-jäsenyyden aikana

Suomi on ollut Euroopan unionin jäsen vuodesta 1995 lähtien. Tuona aikana maamme on osallistunut neljiin Euroopan parlamentin vaaleihin vuosina 1996, 1999, 2004 ja 2009. Kussakin vaalissa kahdeksan Suomen suurinta puoluetta on julkaissut eurovaaliohjelman, joihin on tiivistetty puolueiden tärkeimmät eurooppapoliittiset kannat. Tutkielma selvittää, kuinka EU-tasolla jatkuvasti suositummiksi teemoiksi nousevat, nykyään ”sosiaalisen Euroopan” (aiemmin sosiaalinen ulottuvuus tai malli) käsitteeseen kytkeytyvät näkemykset ovat olleet esillä suurimpien suomalaisten puolueiden eurovaaliohjelmissa ja mitä puolueet ovat käsitettä käyttäessään sillä tarkoittaneet. Tutkimuksen aineistona toimivat puolueiden eurovaaliohjelmat vuosilta 1996–2009 ja aineistoa täydentävät haastatteluin kerätyt asiantuntijalausunnot liittyen puolueiden suhtautumiseen sosiaalista Eurooppaa kohtaan. Tutkimusmenetelmänä on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä, jossa taustalla vaikuttaa niin koti- kuin ulkomainenkin teoreettinen tutkimus Euroopan unionin sosiaalipolitiikasta, mutta jossa aikaisemman tiedon merkitys ei ole teoriaa testaava, vaan ennen kaikkea uusia ajatuksia luova. Tutkimus hahmottaa suomalaisten puolueiden EU-tasoisen sosiaalipolitiikan ajattelua ja selventää sosiaalisen Euroopan käsitettä poliittisissa puheissa esiintyvänä iskusanana. Sosiaalisen Euroopan käsite on laaja ja väljä, sisältäen eri politiikkoja ihmisen elinkaaren lapsuudesta vanhuuteen asti. Vaaliohjelmien perusteella käsite rajautuu pääasiassa työelämään liittyvään puheeseen ja muut sosiaalisen Euroopan teemat, kuten koulutuspolitiikka tai tasaarvokysymykset esiintyvät ohjelmissa mainintojen tasolla. Tutkielmassa esitellyt puolueiden EU-tasoiset sosiaalipoliittiset näkemykset ovat muuttuneet ajallisesti Suomen EU-jäsenyyden aikana ratkaisevasti vasta vuoden 2009 eurovaaleissa, joissa sosiaalisen Euroopan teemat olivat läsnä edeltäneitä vaaleja vahvemmin. Puolueet eroavat toisistaan selvimmin siinä, kuinka halukkaita ne ovat olleet sosiaalista Eurooppaa edistämään ja toisaalta, mille ihmisryhmille kunkin puolueen sosiaalinen Eurooppa on ollut inklusoiva. Suomalaisten puolueiden vaaliohjelmista oli löydettävissä paljon sisäisiä samankaltaisuuksia ja pääasiassa puolueiden näkemys sosiaalisesta Euroopasta esittäytyi tasapainoiluna kahden pohdinnan välillä: kaikki puolueet kannattivat suomalaisen hyvinvointivaltion säilyttämistä ja tukemista, lisäksi puolueet olivat joko myöntyväisiä tai vastustivat lähtemistä mukaan eurooppalaisen sosiaalipolitiikan standardien harmonisointiin. Näin ollen EU:n toimivallan kasvattamista sosiaalipolitiikan alueella tietyissä rajoissa kannatettiin tai vieroksuttiin. Sosiaalinen Eurooppa voi tarkoittaa yhtäältä kaikkia niitä politiikan aloja ja käytännön toimia niihin liittyen, joita tässä tutkielmassa on esitetty, mutta toisaalta sen voidaan myös nähdä olevan suurempi ideologinen siirtymä kohti sosiaalisempaa Euroopan unionia, jossa talouden lainalaisuuksien ohella inhimillinen näkökulma kulkee vahvasti mukana kaikessa unionin politiikassa. Tällöin sosiaalisen Euroopan käsite on ennemmin puheen kuin käytännön tasoinen eurooppalaista yhtenäisyyttä rakentamaan pyrkivä käsite.

Psykoterapeutit Suomessa. Psykoterapiapalvelut ja niiden järjestäminen

67 s.

Studies on Stone Age Housepits in Fennoscandia (4000 - 2000 cal BC) : Changes in ground plan, site location and degree of sedentism

Housepits have a remarkably short research history as compared to Fennoscandian archaeological research on the Stone Age in general. The current understanding of the numbers and the distribution of Stone Age housepits in the Nordic countries has, for the most part, been shaped by archaeological studies carried out over the last twenty to thirty years. The main subjects of this research are Neolithic housepits, which are archaeological remains of semi-subterranean pithouses. This dissertation consists of five peer-reviewed articles and a synthesis paper. The articles deal with the development of housepits as seen in the data gathered from Finland (the Lake Saimaa area and south-eastern Finland) and Russia (the Karelian Isthmus). This synthesis expands the discussion of the changes observed in the Papers to include Fennoscandian housepit research as a whole. Certain changes in the size, shape, environmental location, and clustering of housepits extended into various cultures and ecological zones in northern Fennoscandia. Previously, the evolution of housepits has been interpreted to have been caused by the adaptation of Neolithic societies to prevailing environmental circumstances or to re-organization following contacts with the agrarian Corded Ware/Battle Axe Cultures spreading to North. This dissertation argues for two waves of change in the pithouse building tradition. Both waves brought with them certain changes in the pithouses themselves and in the practices of locating the dwellings in the environment/landscape. The changes in housepits do not go hand in hand with other changes in material culture, nor are the changes restricted to certain ecological environments. Based on current information, it appears that the changes relate primarily to the spread of new concepts of housing and possibly to new technology, as opposed to representing merely a local response to environmental factors. This development commenced already before the birth of the Corded Ware/Battle Axe Cultures. Therefore, the changes are argued to have resulted from the spreading of new ideas through the same networks that actively distributed commodities, exotic goods, and raw materials over vast areas between the southern Baltic Sea, the north-west Russian forest zone, and Fennoscandia.

Aktuaariraportti 2011: Kelan hoitama sosiaaliturva 2010–2060

Sivumäärä 69

Kelan kuntoutustilasto 2010

Kelan kuntoutustilasto 2010 -julkaisu sisältää keskeiset tiedot Kelan kuntoutuspalveluista ja niiden ajalta toimeentuloturvana maksettavasta kuntoutusrahasta. Julkaisussa on tietoja kuntoutujista, kuntoutustoimenpiteistä, toimenpiteistä aiheutuneista kustannuksista ja kuntoutusrahasta. Kelan kuntoutustilasto ilmestyy vuosittain. Sitä on julkaistu tilastovuodesta 1978 lähtien. Tämä vuoden 2010 tilasto on ensimmäinen, jota ei enää julkaista painetussa muodossa.

Lääkekorvauksia sai enemmistö suomalaisista

Korvauksia lääkkeistä ja vastaavista valmisteista sai vuoden 2010 aikana yhteensä 3 801 200 henkilöä (71 % väestöstä). Heistä puolet sai korvauksia enintään 50 euroa vuoden aikana. Pienimmät vuoden aikana yhteensä maksetut korvaukset olivat alle euron, suurimmat yli miljoona euroa.

Erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeuttava sairaudet 31.12.2010

Vaikean ja pitkäaikaisen sairauden perusteella myönnetään tämän sairauden lääkkeisiin erityiskorvausoikeus, mikä tarkoittaa, että lääkkeistä maksetaan sairausvakuutuskorvauksena peruskorvausta (42 % lääkevalmisteen hinnasta) suurempi korvaus.

Takuueläkettä sai huhtikuussa 87 900 eläkeläistä

Kela alkoi maksaa takuueläkettä 1.3.2011. Takuueläke korotti Suomessa asuvan vähimmäiseläkkeen 687,74 euroon. Huhtikuussa takuueläkkeen saajia oli 87 900.

Kelan Taskutilasto 2011

Taskutilasto on taskukokoon tiivistetty tietopaketti Kelan hoitamasta sosiaaliturvasta. Julkaisu tarjoaa taulukoiden ja graafisten kuvioiden muodossa keskeiset tiedot kustakin Kelan maksamasta etuudesta ja sen saajista. Mukana on vertailutietoa myös muiden organisaatioiden järjestämästä sosiaaliturvasta. Taskutilaston tiedot koskevat vuotta 20010 (pääosin) ja vuotta 2011.

Tilasto Suomen eläkkeensaajista kunnittain 2009

Tilasto Suomen eläkkeensaajista kunnittain perustuu Eläketurvakeskuksen ja Kansaneläkelaitoksen rekistereihin. Julkaisua on tuotettu vuodesta 1993 lähtien. Tilaston sisältöä on vuosien varrella jonkin verran uudistettu. Tarkempaa tietoa sisältöön kohdistuneista muutoksista on laatuselosteen kohdassa 4 Tilastojen yhtenäisyys ja vertailukelpoisuus sivulla 93. Julkaisu sisältää kuntakohtaista tietoa kaikista työ- ja kansaneläkkeensaajista sekä eläkemenosta. Tietoja on eläkkeensaajien lukumääristä, eläkkeiden suuruuksista sekä kokonaiseläkemenosta. Luokittelijoina ovat mm. eläkelaji, eläkkeensaajan ikä, eläkkeen suuruus ja eläkejärjestelmä. Koko maata koskevaa tietoa löytyy laajemmin julkaisusta Tilasto Suomen eläkkeensaajista, jota on julkaistu vuodesta 1981 lähtien.

Mistä työnantajat hankkivat työterveyspalvelut

Työnantajalla on vaihtoehtoisia tapoja järjestää työntekijöidensä lakisääteiset työterveyshuoltopalvelut sekä vapaaehtoinen sairaanhoito ja muu terveydenhuolto. Karkeasti jaotellen työnantajat voivat tuottaa työterveyspalvelut itse omilla työterveys-asemillaan tai hankkia nämä palvelut joko kunnallisista terveyskeskuksista tai yksityisistä lääkärikeskuksista. 2000-luvulla lääkärikeskukset kasvattivat merkittävästi osuuttaan työterveyshuoltopalvelujen tuottajana.

Tilasto Suomen eläkkeensaajista 2009

Tilasto Suomen eläkkeensaajista perustuu Eläketurvakeskuksen ja Kansaneläkelaitoksen rekistereihin. Julkaisua on tuotettu vuodesta 1981 lähtien. Vuosina 1981–1990 kirja julkaistiin erikseen suomen- ja ruotsinkielisenä. Ruotsinkielinen osa sisälsi suppean englanninkielisen liitteen. Vuodesta 1991 lähtien julkaisu on ollut kolmikielinen. Julkaisu sisältää tietoja kaikista työ- ja kansaneläkkeensaajista, eläkkeelle siirtyneistä ja eläkemenosta. Tietoja on kaikista eläkkeensaajista sekä erikseen Suomessa ja ulkomailla asuvista eläkkeensaajista, poikkeuksena eläkkeelle siirtyneet, joista ei ainakaan toistaiseksi tehdä erillistä tilastoa ulkomailla asuvista. Tilasto on ilmestynyt osana Suomen virallista tilastoa vuodesta 2003 lähtien. Laatuseloste on julkaisun liitteessä 1. Julkaisun alussa on kuvaus eläkejärjestelmästä ja eläke-etuuksista sekä tilastossa käytetyistä käsitteistä. Liitteessä 2 on suppea yhteenveto keskeisistä eläkelainsäädännön muutoksista.

Kolme suurta puoluetta vihreällä tiellä : ympäristöpolitiikan tulo Keskustapuolueen, Kansallisen Kokoomuksen ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ohjelmiin vuosina 1967–1976

Ympäristöpolitiikka on viime vuosikymmeninä noussut keskeiseksi osa-alueeksi niin kansallista kuin kansainvälistäkin politiikkaa. Suomi on osaltaan seurannut tätä kehitystä. Vihreä liitto on toiminut vuodesta 1988 aktiivisena osana puoluekenttäämme. Samanaikaisesti kolmen suurimman puolueen roolissa ovat olleet Kansallinen Kokoomus, Keskustapuolue sekä Suomen sosialidemokraattinen puolue. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella, miten nämä kolme niin kutsuttua suurta puoluetta muodostivat ympäristöpoliittiset linjauksensa silloin, kun aihe nousi Suomessa ensi kertaa valtakunnalliseen politiikkaan, mutta Vihreätä liittoa ei vielä ollut puolueena olemassa. Tarkastelu sijoittuu vuosien 1967 ja 1976 välille alkaen vuodesta, jolloin Suomessa kiisteltiin elohopeapäästöjen haitallisesta vaikutuksesta ympäristöön, päättyen vuoteen, jolloin Kokoomus julkaisi viimeisenä kolmesta tarkastellusta puolueesta ensimmäisen ympäristöpoliittisen ohjelmansa. Aatteellinen kenttä koki tuona aikana voimakasta uudistumista ja puolueet joutuivat nopeasti omaksumaan monia uusia teemoja politiikkaansa. Tarkasteltujen puolueiden aatteet poikkeavat perustaltaan toisistaan, joten tutkimuksessa halutaan tuoda esille , miten eri lähtökohdista on voitu tavoitella tätä samaa ympäristönsuojelun päämäärää politiikassa. Tutkimus määrittelee osaltaan suomalaisen ympäristöpolitiikan historiaa. Ympäristöpolitiikkaa ei ole tutkittu Suomessa kovin paljoa, ja tutkimusperinne sijoittuu enemmän yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen sekä modernin ympäristöhistorian aloille. Ympäristötietoisuus yleistyi yhteiskuntatieteissä 1990-luvulla. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen perustuen kirjallisiin lähteisiin. Tutkimuksen keskeisiä lähteitä ovat puolueiden ohjelmakirjallisuus, puoluekokousten sekä ympäristöpoliittisten toimikuntien pöytäkirjat, julkilausumat sekä muut tiedonannot, puolueiden pää-äänenkannattajat sekä aiempi tutkimuskirjallisuus. Tutkimus osoittaa, että Kansallinen Kokoomus, Keskustapuolue sekä Suomen sosialidemokraattinen puolue, ovat kaikki luoneet aktiivisesti omia ympäristöpoliittisia linjauksiaan 1960- ja -70-lukujen vaihteessa. Puolueiden linjoja on yhdistänyt yhteinen huoli ympäristöstä, mutta ajoittain linjauksissa näkyy kunkin puolueen aatteellisen pohjan vaikutus. Keskustapuolueen ympäristöpolitiikalla on siteensä maatalouteen, Suomen sosialidemokraattisen puolueella vaikutuksensa antaa sosialismin aatteen perinne kun taas Kansallinen Kokoomus teki ympäristöpolitiikkaa nojautuen kapitalistiseen ajatteluun.

”Uskonto puoluepyyteiden palveluksessa” – Punaisen hallinnon edustajien ja kannattajien suhde kirkkoon ja uskontoon Suomen sisällissodan aikana 1918

Tutkimuksen tavoitteena on mentaliteettihistoriallista kuorimismenetelmää hyväksi käyttäen selvittää uskonnon asemaa punaisen hallinnon edustajien ja kannattajien elämänkatsomuksessa Suomen sisällissodan aikana 1918. Kuorimismenetelmä perustuu teoriaan, jonka mukaan ihmisryhmän elämänkatsomus on jaettavissa eri kerroksiin. Kerrokset voidaan saada näkyviin tulkitsemalla ihmisten jättämiä jälkiä, joskus luovalla ja mielikuvituksellisellakin tavalla. Tärkeimmät lähdeaineistot ovat kansanvaltuuskunnan asiakirjat sekä kolme keskeistä punaisessa Suomessa ilmestynyttä lehteä. Kansanvaltuuskunta pyrki politiikallaan tekemään valtiosta uskonnollisesti neutraalin. Luterilaisen kirkon erityisasema haluttiin murtaa ja saattaa kirkko samanlaiseen asemaan muiden uskonnollisten ryhmien kanssa. Uskonnon- tai katsomuksenvapaus itseisarvona ei juuri noussut esille lehdistössä; keskeisimmät perustelut valtiokirkon lakkauttamiselle olivat sen antama tuki porvarilliselle yhteiskuntajärjestykselle sekä sen aiheuttama moraalin rappio. Kirkon toiminnasta olemassa olevien tietojen ja työväenlehtien ilmoittelun perusteella uskonnonvapaus näkyy toteutuneen punaisessa Suomessa jotenkuten. Uskonnolliset ryhmät saivat ilmoitella toiminnastaan ja pääsääntöisesti myös järjestää kokouksiaan. Paikallisen punaisen vallan suhtautuminen kirkkoon ja muihin uskonnollisiin ryhmiin vaihteli huomattavasti. Kirkkoon kohdistettiin paikoin väkivaltaisuuksia, mutta kirkko ei ollut punaisen terrorin erityinen kohde. Valtion ja kirkon erottamistavoite oli ilmeisen tärkeä osa vallankumousta. Se ei kuitenkaan kuulunut kansanvaltuuskunnan tilannearviossa välttämättömimpiin uudistuksiin. Lehdistössä kirkkoa ja uskontoa käsittelevät aiheet näyttävät saaneen suuremman huomion kuin kansanvaltuuskunnan politiikassa. Kirkkoon tai uskontoon liittyneet asiat, joissa paikallistason vallankumouselimet ottivat yhteyttä kansanvaltuuskuntaan, olivat hyvin käytännönläheisiä. Yhteydenotot sinänsä sekä joidenkin kohdalla myös niiden sävy kertovat jonkinlaisesta kunnioituksesta kirkkoa kohtaan. Kirkkoon kohdistuneet väkivaltaisuudet, kirkollisen elämän rajoittamiset sekä uskonnonopetukseen puuttuminen kouluissa jäivät koko punaisen Suomen mittakaavassa vähäiseksi, mikä viittaa asioiden vähäiseen tärkeyteen. Toisaalta näissä kohden paikallisella tasolla oltiin kansanvaltuuskuntaa jyrkempiä. Lehdistössä pappien moraalittomuus näyttäytyi erityisen huonossa valossa. Pappien osallistuminen valkoisten sotaponnistuksiin sai lehdistössä sen todelliseen laajuuteen nähden suunnattoman suuren huomion. Pidän tätä osoituksena siitä, että kirkko oli pettänyt kirjoittajien odotukset. Käsitys kirkosta pyhyyden edustajana oli voimassaan punalehtien kirjoittajienkin mielissä. Näkemykseni on, että maailmankuvan ja maailmankatsomuksen tasolla uskonto piti pintansa punaisen hallinnon edustajien ja kannattajien elämänkatsomuksessa. Tästä kertoo uskonnollisten tekstien ja symbolien runsaus kuolinilmoituksissa sekä kirkollisten seremonioiden liittäminen jopa punaisten virallisiin sankarihautajaisiin. Vaikka lehdistössä nähtiin ihanteena kuolemaan liittyvien uskonnollisten käsitysten häviäminen, niille annettiin tilaa. Huolimatta voimakkaista hyökkäyksistä kirkkoa vastaan monissa kirjoituksissa sosialismi katsottiin yhteensopivaksi kristinuskon kanssa. Lisäksi lukuisissa kirjoituksissa sosialismista tehtiin uskonto. Uskonnollisella retoriikalla sitoutettiin yhteiseen asiaan. Uskontoa siis käytettiin puoluepyyteiden palvelukseen. Samalla ylläpidettiin sen vahvaa asemaa punaisen hallinnon kannattajien – kenties edustajienkin – elämänkatsomuksessa.