[Phot. de la baie de Gravosa (Adriatique) en oct. 1880, lors de l'affaire de Dulcigno (aujourd'hui Ulcinj, Montenegro), avec 9 navires de l'escadre internationale: le Marco Antonio Colonna (Italie), le Zrini (Autriche), le Suffren (France), le Laudon (Autriche), le Palestro (Italie), I'Alexandra (Grande-Bretagne), le Friedland (France), le Svetlana (Russie), le Djeguita (Russie). Phot. par Silvino Masacarich, phot. à Raguse] / [don Edgar Humann]

Donateur : Humann, Edgar (1838-1914)

[Phot. d'une planche reproduisant 35 costumes bretons par Le Michel, don du général Parmentier en 1880]

Donateur : Parmentier, Théodore (1821-1910)

[7 phot.des Alpes de Berne et du Valais, et du Tyrol, par J. Beck, don du général Parmentier en 1880]

Donateur : Parmentier, Théodore (1821-1910)

[ Phot. de la "demoiselle de Fontenaille", rocher du Calvados, don Gabriel Desclozières en 1880. Voir le Bulletin de la S.G., 6e s., 20 (1880), p. 92, et les ouvrages cotés D4/532 et 532 bis]

Donateur : Desclozières, Gabriel (18..-18..?)

Fiscalização e formação das parteiras em São Paulo (1880-1920)

Este artigo faz parte de uma pesquisa mais ampla realizada em nível de Pós-Doutuorado na Escola de Enfermagem da USP (1999-2000), intitulada «Caminhos Cruzados: os cursos para formação de parteiras e enfermeiras em São Paulo (1880-1971)» que teve por objetivo refletir sobre as atribuições de parteiras e enfermeiras obstétricas e a exclusão dessas profissionais na assistência ao parto no decorrer do século XX. O artigo se detém nos primeiros cursos para formação de parteiras e na fiscalização da profissão, apontando que no início do século XX, já se pode perceber uma associação entre parteiras e enfermeiras, não apenas em alguns cursos para formação profissional, como também no cotidiano de trabalho. Passa a existir a expectativa de que a parteira fosse também enfermeira.

Vapaa säestys viulupedagogisena mahdollisuutena

Opinnäytetyöni tavoitteena oli selvittää, miten vapaan säestyksen opetuksen sisällöt ja työtavat soveltuvat viulunsoiton opetukseen. Työ jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäinen kartoittaa musiikkioppilaitosjärjestelmän nykytilan kipukohtia ja siihen sekä sisältä- että ulkoapäin kohdistuvia muutospaineita. Monien aiheesta kirjoittaneiden mielestä musiikkioppilaitokset eivät ole reagoineet tarpeeksi viime vuosikymmenien aikana tapahtuneeseen nopeaan yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen muutokseen. Opiskelun tavoitteellisuus on johtanut ammattimuusikoiden ylikoulutukseen ja ajankohtaisena keskustelunaiheena onkin löytää keinoja, joilla opiskelijoille voitaisiin luoda edellytyksiä Opetusministeriön 2002 ja 2005 julkaisemien taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden mainitsemille "musiikin itsenäiselle ja elämänikäiselle harrastamiselle". Työn toinen osa käy läpi vapaan säestyksen historiaa ja sisältöjen kehitystä Suomessa ja esittää olettamuksen, että vapaata säestystä voisi ja tulisi opiskella myös muilla kuin harmonian tuottamiseen pystyvillä soittimilla. Nykyisellään vapaa säestys oppiaineena tarjoaa runsaan kokoelman keinoja kehittää luovia ja kuulonvaraisia soittotaitoja, jotka ovat olennaisia ilmaisun tapoja lasten ja nuorten omaehtoisessa musisoinnissa ja siksi tärkeä osa itsenäiseen elinikäiseen harrastuneisuuteen kannustamisessa. Vapaa säestys valmiina työkalupakkina voisi auttaa myös tällaiseen musisointiin tottumattomia soitonopettajia lähestymään aihetta oppilaidensa kanssa. Kolmannessa osassa esitellään Länsi-Helsingin musiikkiopistoon hankkeistettu, keväällä 2004 toteutettu opetuskokeilu, jossa käytännössä sovellettiin vapaan säestyksen sisältöjä ja työtapoja viuluryhmän opetukseen. Keskeisinä sisältöinä oli harmonisen ajattelun kehittäminen, improvisointi tunnelmien ja määrättyjen asteikkojen pohjalta, improvisointi 1600-luvun sointukulkujen päälle sekä kuulonvaraisesti opitun muokkaaminen omiksi sovituksiksi. Kokeilun heikkoutena oli sen lyhyys ja suppeus, mutta sen perusteella voi silti sanoa, että vapaa säestys voi hyvin toimia lähtökohtana viulistien opetukselle ja palvella hyvin monenlaisia tavoitteita. Ryhmäläiset kokivat kurssin antoisaksi ja mielekkääksi, vaikkakaan oppeja ei koettu voivan soveltaa normaaliin soittotuntiohjelmistoon. Jatkossa olisikin mielenkiintoista selvittää, miten vastaava opetus pitkällä tähtäimellä voisi nivoa yhteen teoria-aineita, perinteistä ohjelmistoa sekä niin kutsuttuja vapaita ja luovia soittotaitoja.