1000 resultados para Norio-Timonen, Jaana: Kuluttajavakuutusten vertailtavuus ja sääntely
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kokkolan kaupungin edustalla sijaitseva saaristoalue kuuluu Natura 2000 verkostoon ja osittain valtakunnalliseen rantojensuojeluohjelmaan. Kokkolan saariston keskeisimmät luontoarvot muodostuvat maankohoamisrannikon saariston luontotyypeistä ja lajeista. Noin puolet alueen pinta-alasta on yksityisomistuksessa, osakaskuntien omistamia maa- ja vesialueita. Huomattava osa vesialueista on valtion omistamia yleisiä vesialueita. Alueen suojelu toteutetaan luonnonsuojelulain mukaisilla yksityismaiden rauhoituksilla tai maakaupoilla. Alueeseen kohdistuu erilaisia käyttöpaineita kuten virkistyskäyttöä, kalastusta ja metsästystä. Alueen läpi kulkee vilkasliikenteinen laivaväylä Kokkolan satamaan, jonka yhteydessä sijaitsee merkittävä teollisuusalue. Myös puolustusvoimien vaara-alue ulottuu osalle suunnittelu-aluetta. Alueen suojelua, hoitoa ja käyttöä koskevista tavoitteista keskeisin on luonnon arvojen säilyttäminen ja monimuotoisuuden edistäminen Natura 2000 verkoston ja rantojensuojeluohjelman mukaisesti. Tämän lisäksi otetaan huomioon taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset vaatimukset sekä alueelliset erityispiirteet. Hoidon- ja käytön suunnittelulla pyritään yhteen sovittamaan alueen käyttö luonnonsuojelun tavoitteisiin. Maankäytön aluejaon tarkoitus on ohjata alueen käyttöä tavoitetilan mukaiseksi, sekä selkeyttää luonnonsuojelun ja alueen muun käytön tavoitteita. Suunnitelmassa on myös esitetty tavoitteita ja toimenpiteitä luonnon suojelulle ja hoidolle, kulttuuriarvojen suojelulle sekä alueen eri käyttömuodoille kuten virkistyskäytölle, kalastukselle, metsästykselle, liikenteelle ja matkailulle. Myös toimenpiteiden vastaavat viranomaistahot on eritelty. Suunnitelma toimii ohjaavana asiakirjana alueen hoidolle ja käytölle ja se tulisi toimia aluetta koskevien viranomaispäätösten pohjana. Hoito- ja käyttösuunnitelmalla ei ole välitöntä oikeusvaikutusta. Suunnitelma on laadittu EAKR rahoittamana hankkeena osallistavan suunnitteluperiaatteen mukaan.
Resumo:
Tutkielmassa käsitellään markkina- ja sääntelyhäiriötä ja keskitytään selittämään, millä tavoin nämä häiriöt aiheuttavat taloudellista tehottomuutta. Lisäksi työssä osoitetaan markkina- ja sääntelyhäiriöiden välinen yhteys ja selitetään, kuinka markkina- ja sääntelyhäiriöiden ilmenemistä voitaisiin vähentää.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia KIBS-yrityksen diskurssien vaikutusta kyseisen yrityksen palveluinnovaatioprosessin johtamiseen. Kontekstina tässä työssä oli tilitoimisto, jota verrattiin tutkimuksen muihin KIBS-yrityksiin. Tutkimusmenetelmänä käytettiin haastattelua ja analyysikeinona diskurssianalyysiä. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että tilitoimiston diskursseissa luotetaan vahvasti tietotekniikan ja koulutuksen voimaan palveluinnovaatioiden kehittämisessä. Innovaatiojohtamisessa tämä voi merkitä näkökentän kaventumista. Tilitoimistossa havaittuja innovaation kannustimia olivat esimerkiksi työn itsenäisyys. Tilitoimistossa palveluinnovaatioita esti liiallinen kiire. Tilitoimiston diskurssien kautta ilmenevä palveluinnovaatioprosessin johtaminen oli melko kehittymätöntä verrattuna tutkimuksen innovatiivisimpaan yritykseen, joka suunnitteli taloteknisiä ohjelmistoja.
Resumo:
Työssä tarkastellaan Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueen kaikkien seutu- ja yhdysteiden merkittävyyttä tieosittain. Seutu- ja yhdystieverkon tiejaksot, joiden KVL on alle 500 ajoneuvoa vuorokaudessa, kuuluvat tässä työssä vähäliikenteiseen tieverkkoon. Tiet, joiden KVL on vähintään 500 ajoneuvoa vuorokaudessa, kuuluvat keskivilkkaaseen tieverkkoon. Tarkasteltavan tieverkon kokonaispituudeksi muotoutui näin ollen 3 430 kilometriä. Merkitsevyysluokitus jakaantuu kolmeen pääluokkaan ja niihin sisältyviin yksittäisiin merkitsevyystekijöihin. Pääluokka 1 sisältää säännöllisen henkilöliikenteen, pääluokka 2 säännöllisen tavaraliikenteen ja pääluokka 3 muita tekijöitä. Koska vähäliikenteinen ja keskivilkas tieverkko eroavat merkityksellisesti ja liikenteellisesti toisistaan, laadittiin niille kunkin pääluokan osalta omat erilliset merkitsevyystekijänsä. Pääpiirteissään luokitus on molemmilla samansuuntainen, mutta eroja syntyy merkitsevyystekijöiden erilaisista painotuksista ja pääluokkien alla tarkasteltavista merkitsevyystekijöistä. Työn aikana käydyssä vuoropuhelussa keskusteltiin monien merkitsevyystekijöiden lisäämisestä osaksi merkitsevyysluokitusta. Osa vuoropuhelun aikaisista tekijöistä lisättiin osaksi merkitsevyysluokitusta, osa jätettiin perustellusti pois. Päätettyjen merkitsevyysluokkien, niiden pisteiden ja painoarvojen perusteella kullekin tieosuudelle laskettiin merkitsevyyspisteiden summa. Merkitsevyyspisteiden perusteella tieosat jaettiin neljään eri luokkaan, joista luokka 1 on merkittävin ja luokka 4 vähiten merkittävä. Merkitsevyysluokitukset toimivat apuna niin sanotun alemman tieverkon hankkeiden priorisoinnissa ja tienpidon ohjelmoinnissa. Työssä laaditun tietokannan avulla voidaan tehdä lisäanalyysejä esimerkiksi silloin, kun halutaan asettaa tiet parantamisen osalta kiireellisyysjärjestykseen. Merkitsevyysluokituksia voidaan hyödyntää esimerkiksi hoito- ja soratieluokituksissa, päällystettyjen teiden ylläpitoluokituksessa, rakenteen parantamishankkeiden priorisoinnissa, täsmähoitokohteita määritettäessä ja tien hallinnollisen luokituksen muutoksissa. Merkitsevyysluokitukset toimivat myös apuvälineenä sidosryhmien, kuten esimerkiksi maakuntaliittojen ja kuntien, kanssa käytävässä vuoropuhelussa. Tietokantaan on rakennettu myös herkkyystarkasteluosio. Muuttamalla minkä tahansa merkitsevyystekijän pistearvoa tai pääluokkien painotusta, muuttaa tietokanta jokaisen tieosan sijoitusta automaattisesti. Uusi sija samoin kuin sijamuutos näkyvät alkuperäisen sijoituksen vieressä, jolloin jokaisen tietokantaa käyttävän on helppo ja havainnollista tehdä haluamiaan herkkyystarkasteluja. Herkkyystarkastelun avulla voi myös reaaliajassa nähdä pisteytyksessä tapahtuvan muutoksen vaikutuksen luokituksen jakaumaan. Työkalu laskee automaattisesti luokituksen ja näyttää merkitsevyysluokkien kilometri- ja tieosajakauman.
Resumo:
Tämän tutkielman tarkoituksena on tutkia, miten vertailevaa markkinointia tulee arvioida kilpailevien elinkeinonharjoittajien välisissä riita-asioissa. Kuluttajia koskeva näkökulma rajataan siten tutkimuksen ulkopuolelle. Tutkielmassa käsitellään vertailevaa markkinointia koskevaa sääntelyä ja sen tulkintaa erityisesti markkinaoikeuden ja liiketapalautakunnan ratkaisuissa noudattaen lainopillista tutkimusmenetelmää. Tutkimustulokset osoittavat, ettei yksistään lainsäädännön nojalla voida tehdä päätelmiä siitä, millaisia vertailevaa markkinointia koskevia toimenpiteitä on pidettävä kiellettyinä. Arvioinnissa on siten otettava huomioon kaikki tapauskohtaiset seikat ja tulkittava niitä lainsäädännön, itsesääntelyn sekä oikeuskäytännön perusteella. Etenkin kohderyhmä määrittelee sen, miten vertailevan markkinoinnin sääntelyä tulee yksittäisessä tapauksessa tulkita.
Resumo:
Siirtohinnoittelulla tarkoitetaan etuyhteysyritysten välillä tehtyjen liiketoimien hinnoittelua. Tässä hinnoittelussa tulee noudattaa markkinaehtoperiaatetta, jonka tarkoituksena on varmistaa, että sisäisten transaktioiden ehdot vastaavat niitä ehtoja, joita myös toisistaan riippumattomat yritykset vastaavissa transaktioissa käyttäisivät. Markkinaehtoperiaatteen noudattamisvelvoite sisältyy useissa valtioissa kansalliseen sääntelyyn, mikä osaltaan varmistaa, että tulot kertyvät oikeille konserniyrityksille ja oikeisiin maihin verotettavaksi. Ilman sääntelyä olisi mahdollista, että tulot siirtyisivät esimerkiksi verosuunnittelun seurauksena alhaisten verokantojen maihin, mikä vääristäisi valtioiden verokertymiä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan konsernin rajat ylittävien sisäisten lainojen siirtohinnoittelua kotimaisen kansainvälisen konsernin näkökulmasta. Tavoitteena on kuvata, miten lainan siirtohinnoittelu ja markkinaehtoisuuden osoittaminen voi tapahtua, sekä minkälaisia käytäntöjä ja ongelmakohtia näihin voi liittyä. Näitä asioita tarkastellaan sekä teoreettiseen lähdeaineiston näkökulmasta että asiantuntijahaastattelun kautta saatujen käytännön näkemysten avulla. Keskeisenä tavoitteena on myös kuvata minkälaisia eroja ja yhtäläisyyksiä käytännön näkökulman ja teorian välillä mahdollisesti on. Tutkimusotteena käytetään toiminta-analyyttistä tutkimusotetta, joten tutkimus on luonteeltaan kuvaileva, syvempään ymmärtämiseen tähtäävä sekä osin myös normatiivinen. Teoreettisen aineiston, kuten aiheeseen liittyvän kirjallisuuden, artikkeleiden, sääntelyn ja ohjeistuksen lisäksi tutkimuksessa on hyödynnetty empiiristä aineistoa, joka on hankittu laajan puolistrukturoidun haastattelun avulla. Haastateltavana tutkimuksessa on ollut rahoitustransaktioiden siirtohinnoitteluun erikoistunut asiantuntija. Tutkimuksen tuloksissa ilmenee, että lainan siirtohinnoitteluprosessi etenee usein teorian esittämällä tavalla myös käytännössä. Teoriassa esitetyt merkittävimmät ongelmakohdat liittyvät yleensä rahoitustransaktioiden siirtohinnoittelun vähäiseen ohjeistukseen, sekä sääntelyn ja sen tulkinnan kansainvälisiin eroihin. Käytännön tasolla kohdattavat ongelmat liittyvät puolestaan usein konsernin omiin menettelytapoihin sekä tietämättömyyteen siirtohinnoitteluasioissa. Kiinnittämällä huomiota lainasopimuksiin, normipohjan tuntemukseen sekä sisäisen lainan hinnoittelussa käytettäviin menetelmiin voidaan konserneissa ennaltaehkäistä monien ongelmien syntymistä.
Resumo:
Diplomityö liittyy taajuusmuuttajien takuuhuoltoprosessiin. Tutkitaan prosessin toimintaa, sen tehokkuutta, sekä sen yhteydessä tapahtuvaa viestintää. Keskitytään prosessin ylimpään tasoon ja erityisesti vaativampiin tapauksiin, joissa takuuaikana käydään useita kertoja asiakkaan tiloissa tekemässä huoltotoimenpiteitä. Useat perättäiset vikaantumiset asettavat myös viestinnän koetukselle. Lähtökohtana on saada kokonaiskuva, mitä prosessissa tapahtuu siitä lähtien kun taajuusmuuttaja on toimitettu ja ensimmäinen yhteydenotto tulee Helsingin tehtaalle vikatilanteessa. Tutkitaan mitä tapahtuu tehtaan ja paikallisen yhtiön välillä toimituksesta aina siihen asti, kun viimeinen korjauskäynti on tehty kyseisellä työmaalla. Koko prosessi kuvataan, mutta varsinaiset kehitystoimet keskittyvät kuitenkin Product Engineering & Quality -osastoon. Työssä käytettäviä tutkimusmetodeja ovat kirjallisuus, prosessikuvaukset ja haastattelut. Työn tuloksena saadaan yleinen prosessin nykytilan kuvaus, korjauskäyntikohtainen arvovirtauskaavio ja löydetään mahdolliset parannuskohteet prosessiin. Viestintään saadaan systematiikkaa soveltaen kriisiviestinnän ja kriisinhallinnan kirjallisuutta. Näiden avulla päästään tehokkaampaan, ammattimaisempaan ja resursseja paremmin hyödyntävään tapaan toimia. Pitkällä aikavälillä myös asiakkaan luottamus kasvaa ja asiakassuhde säilyy entistä paremmin.
Resumo:
Pankkialan sääntely on viime vuosina lisääntynyt. Pankkisääntelyn keskeisimpänä ohjenuorana toimiva Basel-sääntelykehikko asettaa pankeille minipääomavaatimuksia, joiden tarkoituksena on säilyttää pankkitoiminta terveellä pohjalla ja parantaa pankkien tappionsietokykyä. Sääntelyn varjopuolena on kuitenkin pankkien vakavaraisuuden nostamisesta seuraava luotonleikkaus, joka vaikuttaisi kohdistuvan terävimmin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin – yrityksiin, jotka rahoittavat valtaosan toiminnastaan velkarahalla. Pelkkä yleinen luotonannon vähentäminen ei kuitenkaan suoraan selitä, miksi juuri pk-yritykset ovat leikkausten kohteena, sillä luotonannon vähentyessä lainattavan potin jakaminen pienempiin osiin – pienemmiksi luotoiksi – saa rahat riittämään useammalle, jolloin myös pankin luottosalkku on hajautetumpi. On siten oltava jokin muu syy, miksi lähtökohtaisesti pienempiä luottoja hakevat pk-yritykset eivät saa pankkilainaa. Tutkielmassa tarkastellaan pankkien nykysääntelyn vaikutusta pk-yritysten lainansaantiin. Basel-säännöstön asettamat minipääomavaatimukset vaikuttavat pankkien luotonmyöntöpäätöksiin luotolle laskettavan riskipainon kautta. Riskipainoon vaikuttaa kaksi ulkoista tekijää, vastapuolen konkurssin todennäköisyys (Probability of Default, PD) sekä luotolle myönnettävä vakuus. Tutkielmassa luodaan malli pk-yrityksen konkurssiriskin estimoimiseksi logistisella regressioanalyysillä. Malli luodaan, jotta tutkielmaan kerätyn aineiston yrityksien riskiprofiileja olisi mahdollista tarkastella. Aineistoon on kerätty Voitto + -tietokannasta 116 yrityksen tilinpäätökset sekä tunnusluvut, joiden pohjalta konkurssiriskiä tutkitaan, ja vakuudeksi riittävän omaisuuden määrää tarkastellaan. Riskipainon määräytymistä tarkastellaan kahdeksan aineistosta valitun esimerkkiyrityksen avulla ja koko aineiston pohjalta luodaan katsaus varsinaissuomalaisten pk-yritysten luotonsaantimahdollisuuksiin. Basel-säännöstö vaikuttaa kannustavan pankkeja turvattuun luotonantoon, jolloin lainan vakuuden merkitys korostuu. Tutkielmassa luodun konkurssiriskin estimointimallin perusteella aineiston yrityksille itse konkurssiriski ei näyttäisi olevan suuri ongelma lainaa haettaessa: noin 70 % yrityksistä oli selkeästi vielä luottokelpoisia. Sen sijaan krooninen vakuuden puute vaikuttaisi suurimmalta syyltä negatiiviseen luotonmyöntöpäätökseen. Aineiston yrityksistä vain yhdellä oli riittävästi vakuudeksi kelpaavaa omaisuutta kattamaan esimerkkilaskelmissa käytetyn 100 000 €:n lainapääoman; valtaosalla yrityksistä vakuusmassaa oli taseessa alle 10 000 €. Koska Basel-sääntely asettaa korkeat riskipainot vakuudettomille luotoille, ja riskipaino kasvattaa suoraan pankissa pidettäviä pääomareservejä, pk-yritysten luototus aiheuttaa pankeille ylimääräisiä kustannuksia. Näin on löydetty osaltaan yksi selitys juuri pk-yrityksiin kohdistuviin luotonleikkauksiin.
Perinteentutkimuksen näkökulma uskonnollisista yhteisöistä irtautuneiden kokemuksiin ja kertomuksiin
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu