145 resultados para Ilmavoimien taistelujärjestelmä
Resumo:
Tutkimuksessa tarkastellaan lennonopettajaoppilaiden käsityksiä hyvästä lennonopetuksesta ja -opettajuudesta pohjautuen heidän omiin kokemuksiinsa. Tutkimuksessa pyritään löytämään hyvään lennonopetukseen ja -opettajuuteen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu yleiseen käsitykseen laadukkaasta opetuksesta ja oppimisesta. Lennonopettajuutta on lisäksi tarkasteltu syväjohtamisen näkökulmasta. Tutkimusstrategia on kvalitatiivinen, jonka suuntauksena on fenomenografia. Tutkimushenkilöinä toimivat neljätoista syksyllä 2014 lennonopettajakoulutuksen aloittanutta lennonopettajaoppilasta. Heidän lennonopettajakurssin ennakkotehtäviään käytetään tutkimuksen aineistona. Aineiston analysoinnissa ja luokittelussa käytetään aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Lisäksi sisällön erittelyn avulla etsitään hyvään lennonopetukseen useimmin liitettäviä aihealueita. Tutkimushenkilöiden mukaan lennonopetuksessa oppimisilmapiirin tulisi olla kannustava ja turvallinen. Koulutuksen ja palautteen tulisi sisällöltään olla motivoivaa. Hyvän opettajan ominaisuuksista esille nousivat muun muassa luottamuksen rakentaminen, oppilaiden yksilöllinen kohtaaminen, hyvän ilmapiirin luominen sekä jatkuva itsensä kehittäminen. Tutkimustulokset ovat yhtenevät Britannian kuninkaallisten ilmavoimien vastaavasta aiheesta saatujen tutkimustulosten kanssa.
Resumo:
F/A-18-monitoimihävittäjän ohjaajan tehtävän kognitiiviset vaatimukset ovat korkeat. Kognitiivisen kuormituksen taso vaikuttaa hävittäjäohjaajan suoritustasoon ja subjektiivisiin tun-temuksiin. Yerkesin ja Dodsonin periaatteen mukaisesti erittäin matala tai erittäin korkea kuormituksen taso laskee suoritustasoa. Optimaalinen kuormituksen taso ja suoritustaso saa-vutetaan jossain ääripäiden välillä. Hävittäjäohjaajan kognitiivisen kuormituksen tasoon vaikuttaa lentotehtävän suorittamiseen vaadittava henkinen ponnistelu. Vaadittavan ponnistelun taso riippuu tehtävien vaatimustasosta ja määrästä, tehtäviin käytettävissä olevasta ajasta sekä yksilöllisistä ominaisuuksista. Tutkimuksessa mitattiin kognitiivisen kuormituksen tasoa subjektiivisen arvioinnin menetelmällä NASA-TLX (National Aeronautics and Space Administration - Task Load Index) ja MCH (Modified Cooper-Harper) -mittareilla. Tutkimuksessa selvitettiin mittareiden havaintoarvojen muutosta, sensitiivisyyttä ja yhdenmukaisuutta kognitiivisen kuormituksen tason muuttuessa. Tutkimuksen mittauksiin osallistui 35 Suomen ilmavoimien aktiivisessa palveluksessa olevaa F/A-18-monitoimihävittäjäohjaajaa. Koehenkilöiden lentotuntien keskiarvo F/A-18-monitoimihävittäjällä oli 598 tuntia ja keskihajonta 445 tuntia. Koehenkilöiden tehtävänä oli lentää F/A-18-virtuaalisimulaattorilla 11 ILS (Instrument Landing System) -mittarilähestymistä eri aloitusetäisyyksiltä kiitotien kynnyksestä. Kognitiivisesti kuormitta-van mittarilähestymistehtävän aikana kuormituksen tasoa nostettiin lisätehtävillä ja vähentä-mällä tehtäviin käytettävissä olevaa aikaa. Koehenkilöitä pyydettiin ponnistelemaan mahdollisimman paljon tehtävien suorittamisen aikana hyvän suoritustason ylläpitämiseksi. Tulosten perusteella mittareiden havaintoarvot muuttuivat kognitiivisen kuormituksen tason muuttuessa. Käytettävissä olevan ajan vaikutus kognitiivisen kuormituksen tasoon oli tilastollisesti erittäin merkitsevä. Mittarit olivat sensitiivisiä kognitiivisen kuormituksen tason muutokselle ja antoivat yhdenmukaisia havaintoarvoja.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millaisia vastasissitaktiikoita Venäjän armeijan jalkaväki käytti Tshetshenian sodissa vuosina 1994-1996 ja 1999-2000. Tutkimuksessa selvitetään myös, miten Venäjän armeijan jalkaväen vastasissitaktiikka kehittyi Tshetshenian sotien aikana ja millaisista lähtökohdista venäläinen jalkaväki lähti suorittamaan vastasissioperaatioita Tshetsheniassa. Tutkimus on tehty venäläisen jalkaväen näkökulmasta ja jalkaväkeä tukevat aselajit ovat rajattu tutkimuksen ulkopuolelle, mutta niitä on käsitelty tarpeellisilta osiltaan. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi ilmavoimien ja tykistön rooli taisteluissa on selitetty jalkaväen taktiikan näkökulmasta. Tutkimuksessa käytin tapaustutkimusta, jossa tapauksina on kolme erillistä taistelukuvausta. Näiden tapausten avulla pystyin tutkimaan molempia sotia ja tutkimaan tarkasti venäläisen jalkaväen vastasissitaktiikan kehitystä. Tutkimuksessa havaitsin, että Venäjän armeija ei kyennyt hyödyntämään ensimmäisessä Tshetshenian sodassa omia ja muiden valtioiden kokemuksia vastasissisodankäynnistä. Venäläisten taktiikka epäonnistui pahasti, eivätkä armeijan resurssit riittäneet korjaamaan tilannetta sodan aikana. Vasta sotien välissä venäläiset tutkivat kokemuksiaan Afganistanin sodasta sekä Yhdysvaltojen kokemuksia Vietnamista, ja kehittivät taktiikkaansa, joka tuotti huomattavia tuloksia toisessa Tshetshenian sodassa. Huomattavaa oli Venäjän asevoimien kykenemättömyys hallita ja ratkaista paikallisia kriisejä, mitä Tshetshenian sodat olivat. Lopulta ensimmäinen Tshetshenian sota päättyikin poliittiseen ratkaisuun. Toisaalta tshetsheenien toimet toisessa Tshetshenian sodassa saivat aikaan yleisen mielipiteen muutoksen venäläisissä siviileissä. Vuosina 1994-1996 mielipiteet olivat yleisesti ottaen kielteisiä sotaa kohtaan, mutta vuosina 1999-2000 sota nähtiin enemmän tarpeellisena.
Resumo:
Ilmataisteluhävittäjien häiveominaisuudet ja mikroaaltotaajuusalueen elektronisen sodankäynnin keinot ovat kehittyneet voimakkaasti. Sen seurauksena on noussut tarve muille sensoreille mikroaaltotutkan rinnalle. IRST-järjestelmät, joita tässä tutkielmassa tarkastellaan, ovat olleet yksi ratkaisu. Tutkielman tavoite on selvittää, mikä on IRST-järjestelmä, mihin ilmataisteluhävittäjiin ja minkälaisia järjestelmiä on asennettu. Tutkielma on toteutettu kirjallisuustutkimuksena analysoimalla julkisista lähteistä kerättyä aineistoa. Järjestelmän määrittelyssä ja teknisessä tarkastelussa käytettiin kirjallisuuslähteitä. Yksittäisten järjestelmien ja asennuslavettien tarkastelussa käytettiin sähköisiä lähteitä. IRST-järjestelmät ovat passiivisia infrapunasensoreita, jotka kykenevät havaitsemaan, seuraamaan ja osoittamaan asejärjestelmille maaleja pitkiltä etäisyyksiltä. Järjestelmät muodostavat automaattisesti maalista kolmiulotteisen sijainnin aselavettiin ja maapalloon nähden. IRST-järjestelmissä on ilmataistelututkien tavoin monia toimintamoodeja ja niiden tieto pystytään yhdistämään muiden sensoreiden tietoihin tilannekuvan muodostamiseksi. IRST-järjestelmiä on asennettu hävittäjiin 1960-luvulta lähtien. Niitä on pääosin asennettu venäläiseen kalustoon, mutta erityisesti viime aikoina myös eurooppalaiseen ja amerikkalaiseen kalustoon. Niiden tarkkuus ja havainnointietäisyys on kasvanut huomattavasti ja ne ovat nykyään joiltain osin jopa ilmataistelututkien veroisia. Perinteistä ilmataistelututkaa vastaan suunnitellut vastatoimet eivät toimi IRST-järjestelmiä vastaan ja ne mahdollistavat tilannekuvan luomisen passiivisesti. IRST-järjestelmät tulevat olemaan tulevaisuudessa osa ilmataisteluhävittäjien sensorikokonaisuutta ja Ilmavoimien tulevassa
Resumo:
Hävittäjälentäjät ovat yksi Suomen ilmavoimien suorituskyvyn kriittisimmistä osista. Lentotehtäviä suorittaessaan lentäjään kohdistuu suuria kiihtyvyyksiä. G-voimat kuormittavat erityisesti tuki- ja liikuntaelimistöä aiheuttaen vakaviakin vammoja, kuten välilevyjen pullistumia ja repeämiä. Laadukkaalla fyysisellä harjoittelulla on useissa tutkimuksissa huomattu olevan vammoja ennalta ehkäisevä sekä suorituskykyä kehittävä vaikutus. Toiminnallinen harjoittelu on viime vuosina noussut suosituksi harjoittelumuodoksi, jopa huippu-urheilijoiden keskuudessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa hävittäjälentäjän fyysistä kuormittumista, kuormittumisen hallintaa fyysisen harjoittelun avulla sekä toiminnallisen harjoittelun perusteita. Edellä mainitun perusteella on arvioitu, mitä mahdollisuuksia toiminnallinen harjoittelu toisi hävittäjälentäjien fyysiseen harjoitteluun. Tutkielma on perinteinen kirjallisuuskatsaus. Aineisto koostuu pääasiassa koti- ja ulkomaisista ilmailufysiologiaa, hävittäjälentäjän kuormittumista sekä toiminnallista harjoittelua käsittelevistä tutkimuksista, oppikirjoista, artikkeleista ja internet-lähteistä. Havaintoja on tarkasteltu tutkimuksen moniulotteisessa viitekehyksessä, joka muodostuu ilmailufysiologisista, liikuntalääketieteellisistä sekä sotilaspedagogisista näkökulmista. Keskeistä hävittäjälentäjälle on hyvä G-sietokyky. Tutkimuksissa on huomattu, että voimaharjoittelulla G-sietokykyä voidaan nostaa merkittävästi. Hyvä voimataso ja reagointinopeus yhdistettynä oikeaoppiseen tekniikkaan ovat avainasemassa tehokkaan vastaponnistuksen muodostamiselle. Toiminnallinen eli funktionaalinen harjoittelu mahdollistaa edullisen, monipuolisen ja paikkaan sitomattoman tavan harjoitella tehokkaasti. Tutkimukset osoittavat toiminnallisen harjoittelun kehittävän voimaa, kestävyyttä, kehonhallintaa ja ketteryyttä. Harjoittelussa hyödynnetään kehonpainoa sekä erilaisia harjoitusvälineitä. Oikein valituilla toiminnallisilla liikkeillä harjoitusvaikutus saadaan kohdennettua haluttuihin lihasryhmiin, ku-ten hävittäjälentäjille tärkeisiin niskan tai keskivartalon alueen lihaksiin. Toiminnallinen harjoittelu mahdollistaa myös ennaltaehkäiseviä ja huoltavia harjoitusmahdollisuuksia hävittäjälentäjille. Toiminnallinen harjoittelu ja sen eri muodot, kuten CrossFit voivat antaa syvyyttä ja monipuolisuutta hävittäjälentäjälle tuottamalla erilaisia harjoitusärsykkeitä. Lisäksi vaihtelu voi lisätä harjoitusmotivaatiota. Toiminnallisen harjoittelun ei kuitenkaan ole tarkoitus syrjäyttää kokonaan perinteistä voimaharjoittelua. Todennäköisesti parhaat tulokset saadaan yhdistämällä molempia harjoitusmuotoja. Toiminnallisen harjoittelun soveltuvuutta hävittäjälentäjille olisi kuitenkin tärkeää tutkia tarkemmin optimaalisten tulosten takaamiseksi.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä asiat vaikuttavat ohjaajan selviytymiseen pelastautumistilanteessa sekä mitä eroja Hornet- ja Gripen-hävittäjien pelastautumisvarustuksessa on. Hornetin pelastautumisvarustusta on verrattu aikaisemmin Viggen-hävittäjän pelastautumisvarustukseen. Tutkielman tavoitteena oli saada vertailukohde Hornetin pelastautumisvarustukselle, ja tätä kautta mahdollisia kehitysideoita kyseiseen varustukseen. Tutkimus on tapaustutkimus, jossa vertaillaan Hornet-hävittäjän ja Gripen-hävittäjän pelastautumisvarusteita. Lähdeaineistona on käytetty aiempia pelastautumisvarusteisiin ja pelastautumiskoulutukseen liittyviä tutkielmia sekä Suomen ja Ruotsin ilmavoimien materiaalilaitoksilta saatua materiaalia. Tutkielmassa esitellään molemmissa hävittäjissä käytetyt pelastautumisvarusteet, joita tutkielman lopussa verrataan keskenään. Tutkielman tuloksena todetaan, että pelastautumisvarusteet näiden kahden konetyypin välillä ovat joiltakin osin samankaltaiset. Gripenin paineliivissä on huomattavan paljon enemmän taskuja pelastautumisvarusteille verrattaessa Hornetin paineliivin taskujen määrään. Gripenin pelastautumisvarustuksessa on kuitenkin muutamia tarvikkeita useampi kuin yksi, minkä vuoksi pelastautumispakkauksen sisällön suunnitteluun pitäisi tutkijan mielestä kiinnittää enemmän huomiota. Gripenin pelastautumisvarustuksessa on ravintoa sekä nestettä enemmän kuin Hornetin pelastautumisvarustuksessa. Varusteissa on joitakin työkaluja, joita on vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen ilman käytännön vertailua. Tutkielmassa havaittiin, että ohjaaja kokee pelastautumistilanteessa useita erilaisia haasteita. Osa haasteista on psykologisia, kuten pelkotila, kun taas osa on selvästi enemmän fyysisen suorituskyvyn ylläpitämiseen liittyviä haasteita. Pelastautuminen ei lopu heittoistuinhypyn jälkeiseen maahantuloon, vaan vasta pelastushenkilöstön saapumiseen pelastettavan luokse. Maassa ohjaaja pystyy ylläpitämään vuodenajasta riippuen omaa taktista toimintakykyään pelastautumispakkauksen sisällön avulla. Taktista toimintakykyä ylläpitävistä pelastautumisvarusteista esille nousee tässä tutkielmassa molempia pelastautumisvarusteita huomioiden ensiapupakkaus, ensiside, kuivat sekä lämpimät vaatteet, kaikki ravinto, mitä pakkauksissa on, sekä Gripenin pelastautumispakkauksessa oleva käyttöohje.
Resumo:
Ilma-ase on keskeisessä roolissa nykypäivän sodankäynnissä. Sen avulla on myös haettu ratkaisua terroristiorganisaatioiden ja ei-valtiollisten toimijoiden kanssa käydyissä kriiseissä. Israel käytti pääasiallisesti ilmavoimiaan vuonna 2006 Hizbollahia vastaan käydyssä sodassa. Tutkimuksen tarkoituksena on analysoida Israelin ilmavoimien strategisten ilmaiskujen vaikutusta toisessa Libanonin sodassa. Tavoitteena on tuottaa tietoa, joka auttaa määrittelemään Hizbollahin kaltaista järjestöä paremmin Wardenin kehäteorian avulla. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa tutkimusmenetelmänä toimii teorialähtöinen sisällönanalyysi. Tässä tutkimuksessa analyysirunko on muodostettu John Wardenin kehäteorian viidelle kehälle. Tutkimuksen laadun parantamiseksi on soveltuvilta osin käytetty triangulaatiota, jossa on pyritty yhdistelemään kerättyjä lähteitä ja muodostamaan näin käsitys tapahtuneesta. Hizbollah on terroristiorganisaatio, jolla on paljon valtaa Libanonin valtion sisällä. Tästä syystä se asettuu Wardenin kehille eri tavalla kuin perinteisesti nähty terroristiorganisaatio, jolla ei ole varsinaista jalansijaa valtiollisessa päätöksenteossa. Hizbollahin on tässä tutkimuksessa nähty asettuvan kehille lähes samalla tavalla kuin valtio. Israelin ei onnistunut vaikuttaa Hiz-bollahiin merkittävästi strategisilla ilmaiskuilla kriisin aikana. Hizbollahin johtajista ketään ei saatu surmattua eikä johtoyhteyksiin pystytty vaikuttamaan. Libanonin siviiliväestön tuki Hiz-bollahille voitaisiin nähdä säilyneen muuttumattomana kriisin jälkeen. Israelin strategiset il-maiskut vaikuttivat kriisin aikana ainoastaan pitkän- ja keskipitkänmatkan rakettituleen, eikä lyhyemmän kantaman rakettitulen ampumista voitu kiistää kriisin missään vaiheessa. Israelin, ja etenkin sen ilmavoimien, on laajalti nähty epäonnistuneen operaation toteutuksessa. Tässä tutkimuksessa päädyttiin laajalti samaan lopputulokseen. Israelin voidaan todeta tarkastelleen Hizbollahia hyvin johtajakeskeisenä organisaationa, mutta todellisuudessa sen taistelijasolut toimivat hyvin pitkälti itsenäisesti. Israelin ei myöskään onnistunut arvioida kriisin kestoa, eikä näin ollen asettanut sille mitään konkreettisia poliittisia tavoitteita. Tästä johtuen operaatiolle asetetut sotilaalliset tavoitteet olivat sangen irrallaan toisistaan ja tavoitteinen keskinäinen vaikutus oli vähäistä. Ainoastaan strategisten iskujen kollektiivisen kokonaisvaikutuksen voitaisiin nähdä aiheuttaneen painetta Hizbollahin johdon päätöksentekoon: Hizbollah muutti toimintatapaansa Israelin näkökulmasta parempaan suuntaan kriisin jälkeen, eikä jatkanut raketti-iskuja, kuten ennen kriisiä.
Resumo:
Yhdysvaltojen asevoimat julkaisi vuonna 2012 uuden strategisen ohjauksen asiakirjan. Asiakirjan keskeisenä sisältönä on Yhdysvaltojen säilyttäminen maailman johtavana suurvaltana. Asiakirja vahvistaa Yhdysvaltojen painopisteen siirron Tyynen valtameren alueelle. Painopisteen siirron myötä Yhdysvalloissa kirjoitettiin uusi doktriini. AirSea Battle -doktriinissa kuvataan sitä miten Yhdysvallat vastaa Kiinan nousevaan taloudelliseen ja sotilaalliseen suorituskykyyn. Painopisteen siirron sekä uusimman doktriinin myötä Yhdysvaltojen maavoimien rooli vähenee ilmavoimien ja merivoimien roolin kasvaessa. Samaan aikaan vähentyvät taloudelliset resurssit kohdennetaan uudelleen ja maavoimat menettää osan resursseistaan. Maavoimat siirtyvät tukevaan asemaan asevoimien kokonaisuudessa. Yhdysvaltojen maavoimat oli toisen maailmansodan jälkeen luotu kohtaamaan Neuvostoliiton ja Varsovan liiton määrällisesti ylivoimaiset asevoimat. Ensimmäinen Irakin sota oli osoitus maavoimien merkittävästä kyvystä taistella perinteistä asevoimaa vastaan. Toisaalta jo ensimmäinen Irakin sota antoi viitteitä maavoimien kehittämistarpeista. Huomattiin, etteivät organisaatiot vastanneet käyttötarkoitusta. Organisaatiot muutettiin modulaarisiksi ja joukkovalikoimaan lisättiin Stryker-kalustolla toimiva prikaatin taisteluryhmä. Maavoimat aloitti 2000-luvun alussa kunniahimoisen kehittämisohjelman Future Combat System, joka sisälsi maavoimille kokonaan uuden kaluston. Ohjelma kuitenkin lakkautettiin osittain kustannussyistä. Osiltaan ohjelma jäi kuitenkin voimaan selkeästi typistettynä. Painopisteen siirto kuitenkin vähentää maavoimien resursseja siten, että teknologiaa tullaan hankkimaan aikaisempaa vähemmän seuraavien 15 vuoden aikana. Maavoimien pääkalustona tulee jatkossakin olemaan nykyisin käytössä oleva kalusto modernisoituna. Yhdysvaltojen maavoimien keskeisimpänä kehittämiskohteena on ajatusmaailmallinen muutos asevoimien keskiöstä osittain tukevaan rooliin. Maavoimien perimmäiset tehtävät tulevat kuitenkin säilymään ennallaan ja niitä tullaan kehittämään toimimaan paremmin yhteisoperaatiokehyksessä. Maavoimien sisällä aselajien ja toimialojen yhteistoimintaa parannetaan kehittämällä joukkojen combined arms -suorituskykyä. Joukkojen määrän supistuessa tilannekuvan ja tilanneymmärryksen merkitys korostuu. Määrällisesti pienempien joukkojen on kyettävä entistä hajautetummasta ryhmityksestä keskitettyyn vaikutukseen. Tulevaisuudessa maavoimat ei halua sitoutua pitkiin Afganistanin tai toisen Irakin sodan kaltaisiin operaatioihin, vaan pyrkivät nopeaan ratkaisuun mahdollisimman pienellä logistisen tuen tarpeella. Tutkimus on hyödynnettävissä tutustuttaessa Yhdysvaltojen strategiseen ohjaukseen, doktriineihin, Yhdysvaltojen asevoimiin ja niiden tulevaisuuteen sekä painopisteisesti Yhdysvaltojen maavoimien nykytilaan sekä kehittämiseen tulevaisuudessa.
Resumo:
Suomen armeijan järjestelmälliset kertausharjoitukset nostivat 1930-luvulla yksittäisten taistelijoiden ja pienempien osastojen koulutustasoa merkittävästi. Suurinta huolta aiheutti upseeriston kyky suurten joukkojen käsittelyyn. Rahoituksen puute esti lähes kymmeneksi vuodeksi suurempien sotaharjoitusten järjestämisen. Vuodeksi 1937 rahoitus saatiin kuitenkin järjestymään, ja Armeijakunnan esikunta sai tehtäväkseen pitää suuren n. 15 000 hengen kaksipuolisen taisteluharjoituksen Laatokan Karjalassa. Väestönsuojelun edelleen kehittämiseksi talvisotaharjoituksen yhteydessä päätettiin järjestää Yleisesikunnan johdolla myös ilmatorjunta- ja väestönsuojeluharjoitus. Tällä tutkimuksella selvitettiin oliko syntynyt harjoituskokonaisuus suunnitelmallinen maanpuolustuksen kokonaisuuden testaus? Harjoitusvalmistelut keskittyivät aluksi pelkästään talvisotaharjoitukseen. Suurimman valmisteluvastuun kantoi Armeijakunnan esikunta komentajansa Harald Öhquistin johdolla. Myöhemmässä vaiheessa mukaan tullut väestönsuojelu liitettiin löyhästi samaan harjoituskehykseen. Harjoitukset olivat erityisesti ilmapuolustuksen osalta toisiinsa sidoksissa. Valmisteluvaiheen aikainen yhteistyö rajoittui pääosin kenraalien väliseen tiedonvaihtoon sekä valmistelijoiden välisiin epämuodollisiin tapaamisiin. Ilmavoimien ja vapaaehtoisjärjestöjen tarpeita ei suunnittelu- ja valmisteluvaiheessa ymmärretty huomioida riittävästi. Ilmavoimat ajautuikin harjoituksessa palveluiden tarjoajan rooliin, mikä ei vastannut puolustushaaran omia tarpeita. Harjoituskokonaisuuden aikaiset erittäin ankarat sääolosuhteet osoittivat konkreettisesti epäilyt operaatiokyvystämme aiheellisiksi. Johtajat eivät ymmärtäneet tiestön käytön sekä huollon suunnittelun merkitystä, vaan keskittyivät liiaksi pelkkään joukkojen käytön suunnitteluun. Tämä laski joukkojen taistelukykyä dramaattisesti ja aiheutti vakavia paleltumisongelmia. Väestönsuojelun osalta harjoitustavoitteet osoittautuivat osin liian kunnianhimoisiksi. Kokemuksen puute eri viranomaisten välisestä yhteistyöstä sekä henkilöstön vähäinen ennakkokoulutus toivat merkittäviä käytännön haasteita. Harjoituskokonaisuuteen osallistui joukkoja kaikista puolustushaaroista ja useita eri viranomaistahoja sekä keskeiset vapaaehtoisjärjestöt. Eri toimijoilla oli kuitenkin itsenäiset ja pääosin toisistaan riippumattomat tavoitteet oman toimintansa kehittämiseksi. Syntynyttä harjoituskehystä ei täten voida pitää suunnitelmallisena yrityksenä maanpuolustuksen kokonaisuuden testaamiseksi. Vaikeuksista huolimatta harjoituskokonaisuus toimi hyvänä puolustuskykymme mittarina ja toi esille siinä vallitsevat puutteet.
Resumo:
Alkoholi on suurin yksittäinen työikäisten kuolinsyy. Ilmavoimissa ohjaajilla on tarkat rajoitukset alkoholinkäytön ja lentämisen suhteen, mikä näkyy tiukkana lentokurina ja vähäisinä rikkeiden määrinä. Tutkimuksessa selvitetään onko ilmavoimien ohjaajilla kovan ja paljon rajoittavan työn jälkeen sitäkin kovemmat huvit. Tutkimuksessa on haastateltu viittä ilmavoimissa palvellutta lentäjää. Heidän kertoman perusteella on laadittu kuvaus ilmavoimien alkoholinkäyttökulttuurista eri aikakausina. Ilmavoimien ohjaajien alkoholinkäyttötavat noudattavat pääpiirteissään normaalin suomalaisen miehen juomatapoja. Tiiviistä lentäjäyhteisöstä paljastuu kuitenkin alkoholinkäyttöönkin vaikuttavia seikkoja. Vertaispaine joukossa on suuri, vaikkei kaikki myönnä sitä olevan lentäjien keskuudessa alkoholin suhteen. Lentäjien joukossa on kuitenkin aina ollut yksittäisiä henkilöitä, joille alkoholinkäyttö on muodostunut ongelmaksi saakka. Alkoholiongelmia ilmenee varmasti kaikissa mahdollisissa ammattikunnissa Suomessa. Sotilaslentäjien ryhmä on kuitenkin erittäin pieni, joten yksittäisetkin ongelmatapaukset vaikuttavat tilastollisesti suurilta. Tutkimuksessa sotilaslentäjien alkoholinkäyttöön liittyviä piirteitä peilattiin maskuliinisuuden ja suomalaisten alkoholinkäyttötapojen kautta. Alkoholinkäytössä ilmavoimissa saatettiin havaita selkeitä muutoksia tiukempaan eri aikakausina. Suihkukonekaluston saavuttua sekä myöhempien aikojen vaativamman konekaluston myötä on koulutukseen ja alkoholirajoituksiin on suhtauduttu vakavammin. Alkoholi koetaan ilmavoimissa luonnollisena osana yhdessäoloa ja vapaa-aikaa.