1000 resultados para Hetki joka muutti elämäni


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyössä pohditaan elokuvan keinoja kuvata hetkeä. Tavoitteena on tarkastella elokuvaa ilmaisumuotona, joka ei kerro tarinoita vaan välittää tunteita ja ajatuksia kuvan avulla. Tutkielmassa vertaillaan kahta erilaista elokuvakäsitystä, jotka on nimetty tarinaelokuvaksi ja kuvaelokuvaksi. Tarinaelokuvaa edustaa amerikkalainen Hollywood-elokuvan perinne ja kuvaelokuvaa erityisesti venäläisen Andrei Tarkovskin tuotanto. Havaintoja näistä suhteutetaan dokumentaariseen elokuvaan. Kirjallisuuden ja elokuvien tutkimisen lisäksi työssä käydään läpi elokuvantekoprosessi, jonka tuloksena syntyi dokumentaari enneN. Elokuvan aiheena on odotus: miltä tuntuu juuri ennen tärkeää tapahtumaa. Siinä on kolme episodia, joista ensimmäisessä seurataan abiturientin odotusta koululla ennen ylioppilaskirjoituksia, toisessa näyttelijän valmistautumista ensi-iltaan ja kolmannessa ihmistä sairaalassa ennen leikkausta. Jokainen episodi päättyy kun odotus on ohi, eli elokuvassa ei näytetä mitä tapahtuu sen jälkeen. Sisällöllisenä työhypoteesina on, että odottaminen on olemisen pelkistetty muoto. Opinnäytteessä esitetään, että elokuvaa kannattaa ajatella kuvallisena välineenä eikä pelkästään päähenkilövetoisen ja loppuunsaatetun toiminnan kautta. Elokuvassa voi näyttää myös elämän hitautta ilman, että elämys menetetään. Samastuminen voi tapahtua siten, että katsojalle annetaan vapaus tulkita näkemäänsä omista lähtökohdistaan, ja tekemällä kuvia, jotka koskettavat katsojaa suoraan, ilman tarinallista pohjustusta. enneN-dokumentaarin keskeiset ilmaisukeinot ovat pitkäkestoiset kuvat ja kunkin episodin päättäminen juuri ennen tapahtumaa niin, että katsoja havahtuu nyt-hetkeen. Elokuvan peruskuvat ovat sellaisia, että ne ilmaisevat itsensä ilman selityksiä. Muutamat avainkuvat kiteyttävät odottamisen luonteen. Kuvan ytimessä on tarkka havainto ja ajan näyttäminen. Dokumentaarinen kuvaelokuva luottaa kuvaan ja katsojaan. Jos tarinaelokuvan katsoja miettii, mitä tapahtuu seuraavaksi, kuvaelokuvan katsoja pohtii, millaista elämää näen nyt.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyö on osa hanketta draama ja musiikki lasten pelon ja kivun lievittäjänä, joka toteutettiin yhteistyössä Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Lasten- ja nuorten sairaalan sekä Turun yliopiston Hoitotieteen laitoksen kanssa. Hanke on viisivuotinen ja opinnäytetyö on viimeisiä, jotka siihen kuuluvat. Opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata, kuinka sairaanhoitajat käyttävät draaman ja musiikin interventioita lasten pelkojen ja kipujen lievityksessä, sekä kuinka menetelmät vaikuttavat lasten pelkoihin ja kipuihin. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää mitkä tekijät edistävät/ estävät menetelmien käyttöä. Asioihin tutustuttiin ensin kirjallisuuskatsauksen avulla. Aineisto kerättiin ryhmähaastattelulla ja analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysilla. Analyysiyksikkönä käytettiin ajatuksellista kokonaisuutta. Haastatteluun osallistui kolme (N = 3) hoitajaa, joista kaksi oli saanut opetusta musiikin ja draaman interventioiden käyttöön. Opinnäytetyössä kiinnitettiin huomiota eettisiin ja laadullisiin kysymyksiin. Eettisyys otettiin huomioon erityisesti haastattelutilanteessa sekä litteroinnissa. Laadullisista kysymyksistä pohdittiin etenkin sitä, miten luotettava opinnäytetyö on ja kuinka hyvin se on yleistettävissä. Tulokset osoittivat hoitajien ja lasten olevan halukkaita käyttämään draaman ja musiikin menetelmiä. Eniten käytettyjä menetelmiä olivat sadut ja laulaminen. Hoitajat kokivat menetelmien vähentävän lasten pelkoja ja kipuja erityisesti lääkkeellisen hoidon kanssa yhdessä käytettynä. Menetelmien käyttöä edistäviä tekijöitä olivat hoitajan vahva persoona sekä hyvä työilmapiiri. Estäviä tekijöitä olivat hoitajien kiire ja vanhempien läsnäolo osastolla. Hoitajat kokivat, että menetelmiä tulisi käyttää enemmän, mutta totesivat vanhempien ottavan nykyään pääasiallisen vastuun interventioiden käytöstä sairaalassa. Parhaimpaan tulokseen hoitajien mielestä päästään yhdistämällä lääkinnällisiä ja eilääkinnällisiä menetelmiä. Opinnäytetyötä voidaan hyödyntää, jos aiheesta tehdään jatkotutkimusta. Hankittu aineisto on arvokasta, koska se kuvaa, kuinka menetelmiä kaytetään käytännöntyössä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän opinnäytetyön tuotos on kirjallinen opas Viroon, Länsi-Tallinnan sairaalan alueella asuville dementiaa sairastavien omaishoitajille. Työn lähtökohtana on ollut Länsi- Tallinnan sairaalan tarve saada omaisille jaettava opas dementoituneen omaisen kotona hoitamisen avuksi. Työ on osa STALT-hanketta, jonka tavoitteena on kehittää Länsi-Tallinnan sairaalan hoitotyötä. Oppaan tavoitteena on tarjota keinoja kotona pärjäämisen tueksi. Lisäksi opas toimii henkilökunnan antaman suullisen ohjauksen tukena. Dementoitunut henkilö ilmaisee avuntarvettaan muuttuneella käytöksellään. Jos hänen tarpeitaan ei tunnisteta, johtaa se hänen hyvinvointinsa heikkenemiseen. Omaishoitajalla on suuri vastuu dementoituneen omaisensa hoidosta. Kirjallisten oppaiden avulla voidaan tukea omaishoitajan selviytymistä arjesta dementoituneen kanssa.Opinnäytetyömme teoriaosuus koostuu kirjallisuuskatsauksesta, joka on koottu aihetta käsittelevistä tutkimuksista ja kirjallisuudesta. Teoriaosuudessa käsittelimme dementiaa työmme kannalta merkityksellisistä näkökulmista. Työssämme selvitimme lyhyesti mitä dementia on ja tarkastelimme sen taustalla olevia sairauksia. Keskeisin kirjallisuuskatsauksen teoriaosuus koostuu dementiaan liityvistä käytösoireista, dementoituneen hoitamisesta kotona ja hyvän potilasohjeen kriteereistä. Oppaan teossa on pyritty selkokielisyyteen, jotta maallikon on helppoa ymmärtää sisältö. Siihen on tiivistetty tärkeimmät ja oleellisimmat tiedot. Oppaan alkuun on koottu lyhyesti tietoa siitä, mitä dementia on. Sen sisältö muodostui kirjallisuuskatsauksen pohjalta ja siinä otettiin huomioon kotona hoitamisen näkökulma. Opas koostuu kotihoito-ohjeista, jotka koskevat arkipäiväisiä toimintoja kuten ruokailua ja peseytymistä sekä kodin saneeraamisesta turvalliseksi dementoituneen kannalta. Keskeistä on vuorovaikutus dementoituneen kanssa. Oppaan lopussa mietitään keinoja omaiselle oman jaksamisen tukemiseksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä insinöörityö tehtiin NCC Rakennus Oy:lle. Työssä kehitettiin sähköasennusten muunneltavuutta yrityksen rakennuttamissa Business Park -toimistorakennuksissa. Työssä tutkittiin, onko hyödyllistä siirtyä käyttämään EnstoNet-keskusta, joka perustuu pistoliitintekniikkaan. Työssä selvitettiin EnstoNet-keskuksen tekninen soveltuvuus toimistorakennuksiin. Lisäksi tehtiin kustannusvertailu perinteiseen keskukseen verrattuna. Myös mahdollisuutta sijoittaa keskus avotilaan selvitettiin. Työssä on perehdytty aluksi EnstoNet-järjestelmään ja muuntojoustavuuden teoriaan. Tutkittiin, käykö EnstoNet-keskus ominaisuuksiltaan Business Park -toimistorakennuksiin, koska keskuksen tekniset ominaisuudet ovat suppeammat verrattuna tavanomaisiin keskuksiin. Työssä tehtiin uudet sähkösuunnitelmat erään esimerkkikohteen perusteella. Näiden mallipiirustusten perusteella sähköurakoitsija laski hinnan EnstoNet-keskuksella toteutetusta järjestelmästä. Lisäksi työssä haastateltiin eri Business Park -kohteiden isännöitsijöitä, rakennuttajaa, sähkösuunnittelijaa ja sähköurakoitsijaa. Kustannusvertailun tuloksena saatiin selville, että pistoliitinlähdöillä varustetun keskuksen asennustyökustannukset ovat pienemmät kuin perinteisen keskuksen. Myös muutostöiden kustannukset pienenevät, koska pistoliittimillä toteutetut työt ovat nopeampia ja helpompia. Materiaalikustannukset pysyvät samalla tasolla. Haastatteluista saatiin selville, että muutostöitä tehdään paljon, mutta harva niistä kohdistuu keskukseen. Tarvetta keskuksen siirtämiselle ei ollut juuri ilmennyt. Jakokeskushuoneesta voitaisiin jatkossa luopua, koska tällöin saataisiin lisättyä vuokrattavien neliöiden määrää ja säästettyä materiaalikustannuksissa. Tämä helpottaisi myös tilamuutosten tekemistä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä insinöörityössä tutkittiin alan kirjallisuuden kautta MVC-arkkitehtuuria ja suunnittelumalleja. Työn tavoitteena oli toteuttaa käytännön esimerkki, joka yhdistää MVC-arkkitehtuurin ja suunnittelumallit. Työssä lähdettiin liikkeelle perehtymällä ohjelmistoarkkitehtuuriin ja sen eri muotoihin. Keskeiseksi näistä nousi kerrosarkkitehtuuri, joka on myös MVC-arkkitehtuurin rakenne. Itse MVC ei ole käsitteenä eikä konseptina uusi. Norjalainen Trygve Reenskaug on julkaissut ensimmäiset tutkielmat siitä jo 1970-luvulla. Kirjallisuutta tutkittaessa selvisikin, että MVC on kuitenkin pysynyt suhteellisen muuttumattomana. Lisäksi se on edelleen käytössä etenkin interaktiivisten sovellusten suunnittelutyökaluna. Myös useimmat webtason sovelluskehykset käyttävät MVC-mallia. Toinen tutkimuksen kohteena ollut alue oli suunnittelumallit. Ne ovat hyvin abstraktin tason ratkaisuja yleisimpiin suunnitteluongelmiin. Suunnittelumalleja tutkittaessa huomattiin, että niiden käyttöä suunnittelutyössä rajoittaa niiden rajallinen tuntemus. Lisäksi abstraktin esitystavan niitä voi olla hankala soveltaa. Niiden hyödyntäminen käytännön työskentelyssä vaatiikin hyvin syvällistä ohjelmoinnin ja ohjelmointitekniikoiden tuntemusta. Tämän työn kirjallisuustutkimusta käytettiin hyväksi painoindeksisovelluksessa, joka toteutettiin MVC-arkkitehtuurin rakenteen mukaan suunnittelumalleja apuna käyttäen. Sovelluksen toteuttamista helpotti huomattavasti MVC-rakenteen yleisyys. Käytetyt suunnittelumallitkin löytyivät suositusten perusteella. Käytettyjen ratkaisujen vuoksi ohjelman rakenteesta tuli selkeä ja se on helposti laajennettavissa. Läpikäydyn kirjallisuuden ja toteutetun käytännön esimerkin perusteella voidaan todeta, että arkkitehtuurien ja suunnittelumallien käyttämiseen pitäisi pyrkiä. Niiden avulla saavutetaan ylläpidettäviä, muutossietoisia ja laajennettavia sovelluksia.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän insinöörityön lähtökohtana on lähestyä Citrix-tekniikkaa ja sen tuomia hyötyjä ja mahdollisuuksia Oy Aurinkomatkat - Suntours Ltd Ab:n kannalta. Työssä tarkastellaan Citrix-tekniikkaa, joka luo pohjan Citrix-tuotteiden toiminnalle. Keskeisenä aiheena toimii ICA-protokolla, jonka ympärille nivoutuu järjestelmän tehokkuus. Työssä tuodaan esille tyypillisiä Citrix-arkkitehtuurisia ratkaisuja eri etäyhteydenluonti tavoilla. Perustekniikan lisäksi työssä käydään läpi Citrix-tuotteita, joiden kautta selviävät tämän päivän Citrixin tarjoamat palvelut. Jotta ero Windowsin tarjoamien etäyhteysratkaisujen välillä selvenee, on järkevää vertailla Windows-terminaalipalveluita Citrix-terminaalipalveluihin. Lähtökohtaisesti vertailen RDP-protokollaa ICA-protokollaan, jossa selviää ICA:n kyvykkyys monipuolisempiin palveluihin. Aurinkomatkojen suunta on kohti mobiilimpaa ympäristöä, koska matkatoimistojen henkilöstö on jatkuvasti liikkeessä. Tarkastelen ICA-käyttöliittymän käyttöönottoa älypuhelimessa ja tarkastelen muutamia laitevaihtoehtoja. Työn lopussa tutkitaan, kuinka langaton verkko kannattaisi toteuttaa Aurinkomatkojen uudessa ympäristössä tulevaisuutta ajatellen. Citrix-teknologia tuo uusia mahdollisuuksia Aurinkomatkoja ajatellen. ICA-käyttöliittymä tukee lähes kaikkia tämän päivän järjestelmiä. Se istuu hyvin Nokian uusiin älypuhelimiin, toimii hyvin selainpohjaisena ja asentuu kätevästi työkoneisiin sekä kannettaviin. Tarvittaessa yhteyden Citrix-palveluhin saa myös VPN-yhteydellä, josta muutkin sisäverkon palvelut ovat käytettävissä. Citrixin vastaus kustannustehokkuuteen, sen tuomiin mahdollisuuksiin ja käytettävyyteen ilmenee Aurinkomatkoille vasta vuoden tai kahden kuluttua. Tällä hetkellä tärkeimmät sovellukset, kuten käytössä oleva varausjärjestelmä, ovat tuottaneet ongelmia etäohjelmajakeluna. Kun vanha ympäristö saadaan toimimaan Citrixin kautta uudessa ympäristössä, kapenee Aurinkomatkojen hybridi-ympäristö keskitetympään järjestelmään. Tämä tuo aivan uusia mahdollisuuksia Aurinkomatkojen IT-infrastruktuurille. Työ toteutui suurimmaksi osaksi kirjallisuustutkimuksena.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä insinöörityö on dokumentti projektista, joka on tehty SF-Design Oy:n nimissä asiakasprojektina. Työssä käydään läpi turva- ja opastevalojen ryhmävalvontayksikön elektro-niikkasuunnittelu ja siihen tarvittavan mikrotietokoneen ohjaamiseen tarvittavan ohjelman suunnittelu ja kirjoittaminen. Työ jakautuu karkeasti jaoteltuna neljään osa-alueeseen. Ensiksi käydään läpi laitteiston elektroniikkasuunnittelu ja siihen liittyvää teoriaa. Seuraavaksi työssä käsitellään mikrotietokoneiden ohjelmistokehitystä ja käydään läpi työssä suunniteltu ja laadittu ohjelmisto STMicroelectronicsin ST62T10C-prosessorille. Lopuksi ennen suunnittelu- ja kehitysympäristöjen esittelyä käsitellään suunnitellun laitteiston testaus-, käyttö- ja asennustoimenpiteet. Aivan aluksi esitellään projektissa toteutettuun laitesuunnitteluun vaikuttaneet asiakkaan antama spesifikaatio ja 13.2.2003 voimaan astunut Euroopan parlamentin ja neuvoston asettama RoHS-direktiivi. Direktiivi vaikutti elektroniikkasuunnitteluun komponenttien valinnan osalta. Direktiivin mukaan sen voimaanastumispäivän jälkeen ei saa käyttää komponentteja, jotka sisältävät ympäristölle ja ihmisille vaarallisia aineita. Elektroniikkasuunnitteluosiossa suunnittelu on jaettuna toiminnallisiin osiin. Osiossa käy-dään läpi virtamuuntajien kalibrointi sekä jännitevahvistimen suunnittelu ja simulointi. Ky-seisessä osiossa käsitellään vielä prosessorin vaatimat erityiskytkennät, vikailmoitus-led-valojen ohjaukseen tarvittava kytkentä sekä ennen laitteiston vaatimien käyttöjännitteiden suunnittelua laitteistoon tarvittavien potentiovapaitten lähtöjen toteutus. Ohjelmistokehi-tysosiossa pohditaan mikrotietokoneen ohjelmoinnin perusteita, ennen kuin projektissa laadittua ohjelmaa käydään läpi. Projektissa laadittua koodia ei sen salaisuuden takia käydä yksityiskohtaisesti läpi tässä työssä. Projektissa käytettiin elektroniikkasuunnittelussa PADS-ohjelmistoja PowerLogic ja PowerPCB. Lisäksi käytettiin vahvistinkytkennän simulointiin OrCADin Capture CIS -ohjelmaa. Projektin työläimpään vaiheeseen, ohjelman suunnitteluun, kehitykseen ja kirjoittamiseen käytettiin Raisonancen STMicroelectronicsin mikrotietokoneille kehittämää ohjelmistokehitysympäristöä RIDE -ohjelmistoa. Elektroniikkasuunnittelussa käytetyt oh-jelmistot ovat hyvin yleisesti teollisuuden käytössä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä insinöörityössä tutustuttiin WLAN-verkkoihin, sekä varsinkin niiden integroimiseen osaksi yrityksen tietoverkkoa. Työ tehtiin Ahlstrom Oyj:n tilauksesta. WLAN-verkot mahdollistavat käyttäjälleen paremman liikkuvuuden mm. kannettavaa tietokonetta käytettäessä eivätkä sido käyttäjää kiinteän yhteyspisteen viereen. Tästä on yrityskäytössä hyötyä mm. kokouksissa ja neuvotteluissa. Myös vierailijoille tästä on hyötyä, mikäli yritys pystyy tarjoamaan heille palvelun päästä verkkoon. LWAPP on tekniikka, joka mahdollistaa suurien langattomien verkkojen hallinnoimisen ja valvomisen yhdestä paikasta tai laitteesta käsin. Tästä on hyötyä, mikäli tukiasemien lukumäärä on suuri ja verkko laaja. Tutkimus aloitettiin selvittämällä WLAN-verkkojen historiaa sekä esittelemällä eri standardit. Tämän jälkeen tutustuttiin radiotiellä tapahtuviin siirtotekniikoihin ja eri modulaatiomenetelmiin. Myös WLAN-verkon siirtotietä sekä erilaisia WLAN-verkoissa käytettäviä antenneja tarkasteltiin työssä. WLAN-verkkojen tietoturvallisuus, kuten uhat ja salausmenetelmät olivat keskeisessä asemassa työtä tehtäessä. Tulevaan CAPWAP-protokollaan luotiin katsaus työssä. Vahvin ehdokas protokollaksi on Ciscon kehittämä LWAPP, mutta myös sen kilpailijoita tarkasteltiin lyhyesti. Työn lopuksi suunniteltiin Ahlstrom Oyj:lle konserninlaajuinen WLAN-standardi, jota tullaan käyttämään yrityksen konttoreissa ympäri maailman. Systeemi mahdollistaa sekä yrityksen työntekijöille vahvalla salauksella muodostetun langattoman yhteyden luomisen inter- ja intraverkkoihin, että yrityksen vierailijoille internet-yhteyden. Tämä on toteutettu käyttämällä useita SSID:tä joille on luotu erilaiset toimintaperiaatteet.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä opinnäytetyö on osa Näyttöön perustuva kätilötyö -hanketta, jonka tavoitteena on löytää keinoja kuinka kätilö voi tukea varhaista vuorovaikutusta tilanteessa, jossa äiti ja vastasyntynyt hoidetaan erillään. Aihe on noussut tarpeesta parantaa äitien kokemuksia ja ohjausta lapsivuode- sekä vastasyntyneiden tarkkailuosastoilla. Opinnäytetyömme on kirjallisuuskatsaus. Tutkimusaineisto kerättiin hoitotieteellisistä tietokannoista, Ovidista, Cinahlista, PubMedista ja Kurresta. Aineiston kokonaismäärä oli 26 tutkimusta tai artikkelia, joista 8 on suomenkielisiä tutkimuksia ja 18 englanninkielisiä tutkimusartikkeleita. Aineisto analysoitiin induktiivisesti laadullisen sisällön analyysin avulla. Kirjallisuuskatsauksemme tulokset tuovat esiin mahdollisia hoitotyön toimintoja, joilla kätilö voi tukea äidin ja vastasyntyneen varhaista vuorovaikutusta erotilanteessa. Keskeisiksi tuloksiksi nousi esille koko perheen huomioiminen hoidon toteuttamisessa. Perhekeskeisyys on periaate, joka ohjaa kätilön toimintaa. Kätilön tulee tukea koko perheen varhaista vuorovaikutusta ja tarjota mahdollisimman hyvät lähtökohdat perheen tulevaisuudelle. Tuloksina saimme myös konkreettisia keinoja, kuten vanhempien kannustaminen osallistumaan vauvan hoitoon ja imetysohjauksen antaminen äidille ja vanhempien rohkaiseminen kenguruhoitoon, joilla kätilö voi tukea varhaista vuorovaikutusta tilanteessa, jossa äiti ja vastasyntynyt hoidetaan erillään. Kirjallisuuskatsaukseemme käytimme tutkimuksia, jotka oli tehty äidin tai vanhempien kokemuksien pohjalta. Äidin tai vanhempien näkökulmasta tehdyt tutkimukset antoivat arvokasta tietoa äitien ja isien kokemuksista, kun he ovat joutuneet erilleen vastasyntyneestä vauvastaan. Tämän tiedon pohjalta saimme erilaisia keinoja, joilla kätilö voi tukea varhaista vuorovaikutusta erotilanteessa. Aihetta on tutkittu paljon äidin ja vanhempien kokemusten kautta. Kehitys ehdotuksena voisi olla hoitajien kokemuksiin pohjautuvia tutkimuksia, jotka kartoittavat esimerkiksi sosiaalisen tuen antamista rajoittavia tekijöitä. Mielenkiintoista olisi tutkia myös isien kokemuksia varhaisesta vuorovaikutuksesta erotilanteessa, sekä vuorovaikutuksen kehittymistä vauvan kotiin pääsyn jälkeen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä insinöörityössä tutkittiin ja laskettiin Yliopiston Apteekin kustannusrakenteita puhelinliikenteen osalta. Lisäksi tutkittiin tämän hetken infrastruktuurin tilanne ja luotiin kehitysehdotuksia puhelinliikenteelle kuin laitteistolle. Työssä tuotiin esille VoIP-tekniikka, jolla kustannuksia voidaan laskea nykyisestä. Uudelle järjestelmälle luotiin vaatimusmäärittely, johon uusi puhelinjärjestelmä perustuu. Koko yrityksen kattava puhelinliikenneratkaisu kilpailutettiin neljän toimijan välillä. Tarjouksista valittiin yksi toimija, joka toimittaa seuraavaksi viideksi vuodeksi Yliopiston Apteekin lanka- ja matkapuhelinpalvelut.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyöni on monimuototyö, joka koostuu Lapinlahden sairaalasta kertovasta dokumenttielokuvasta ja kirjallisesta tutkielmasta, jossa perehdyn taiteen ja journalismin väliseen maastoon selvittääkseni, mikä audiovisuaalisesta tuotteesta tekee journalismia, mikä taas rakentaa siitä teoksen eli taidetta. Koko dokumentin ja dokumenttielokuvan käsite on monimerkityksellinen ja sitä käytetään monessa yhteydessä. Ainoastaan televisiolevitykseen tuotetut dokumentit rinnastetaan usein journalismiin, kun taas elokuvateattereissa esitettävät teokset luokitellaan usein taiteeksi. Opinnäytetyössäni yritän selvittää tämän rajanvedon syitä ja valottaa dokumentin suhdetta sekä taiteeseen että journalismiin. Tutkimuksessani paneudun lähinnä dokumenttielokuvan sisällöllisiin ominaisuuksiin, en vertaile niinkään tuotantoprosessin teknillisiä eroja, enkä elokuvaopin lainalaisuuksien toteutumista tai toteutumatta jäämistä. Pohdin dokumenttielokuvan dokumentaarista ulottuvuutta ja ristiriitaa journalistisen todellisuuspyrkimyksen ja taiteelle tyypillisen tulkinnan vapauden välillä. Lähestyn kysymystä ensin teoreettisesta näkökulmasta. Tutkin sen jälkeen omaa työtäni ohjaajana ja oman työni tulosta, Lapinlahden Arvo -dokumenttielokuvaa, peilaten selvittämiäni lainalaisuuksia. Onko Lapinlahden Arvo - dokumenttielokuva journalismia vai taidetta? Muuttuuko teos taiteeksi, jos sitä voi katsella valkokankaalta? Mikä teoksesta tekee taidetta, ja kuka voi määrittää muut tai itsenä taiteilijaksi?

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän toiminnallisen opinnäytetyön tarkoitus oli toteuttaa suun terveyden edistämisnäytelmä. HUS:n Kipinä ja Kunttari kuntoutumisosastoille, joiden asukkaat ovat 14-18-vuotiaita mielenterveyskuntoutujia. Opinnäytetyön tavoitteena oli lisätä nuorten suun terveydenlukutaitoa. Näytelmän tavoitteena oli innostaa nuoria suun terveydenhoitoon. Terveydenedistämismenetelmänä käytettiin draamaa. Lukuisat tutkimukset viittaavat siihen, että nuorten elintavat ovat muuttuneet epäterveellisempään suuntaan. Alueelliset terveyserot heijastuvat myös suunterveyteen. Helsingissä on moniongelmaisia perheitä, nuoria ja lapsia suhteellisesti enemmän kuin muualla Suomessa. Opinnäytetyössä sovellettiin Precede-Proceed -terveyden edistämismallia, joka näkyy työmme suunnittelu-, toteutus- ja arviointivaiheessa. Suun terveydenedistämisnäytelmä ”Liian hapokasta” suunniteltiin ja toteutettiin opinnäytetyöryhmässä yhteistyössä työelämäyhteistyökumppanin kanssa. Näytelmä oli luonteeltaan osallistava. Tämä tarkoittaa sitä, että yleisö sai itse vaikuttaa näytelmän kulkuun valitsemalla kahdesta eri vaihtoehdosta sopivimman. Näytelmän keskeiset aihealueet valittiin näyttöön ja kokemukseen perustuen ja ne olivat: suun hoito, tupakointi, iensairaudet, karies ja ravitsemus. Tälle työlle sovellus- ja jatkomahdollisuudet voisivat olla tutkia millaisen terveyden lukutaidon nuoret saavuttivat. Työmme voi toimia myös esimerkkinä tulevien terveyden edistämisnäytelmien toteutuksille ja käsikirjoituksille.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyöni kuuluu Helsingin ammattikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston yhteiseen projektiin nimeltään 'Urbaani vanhemmuus', jonka tarkoituksena on tukea vauvaperheiden hyvinvointia loppuraskauden ja vauvan ensimmäisen elinvuoden aikana. Oma työni kuvaa isyyden kehitystä ja muutosta sekä kuvaa isän toimimista pienen lapsen hoitajana sekä siinä huomioitavia seikkoja pääpiirteissään. Opinnäytetyöni on toiminnallinen opinnäytetyö, jossa tämän työn ohella toinen lopputuote on verkkosivut pienen lapsen vanhemmille, jossa oma osioni on kohdistettu isille. 1950-luvun jälkeen isyyden roolimalli ja isyys itsessään on elänyt varsin voimakasta muutoksen ja muutostarpeen aikaa. Vanhakantaisesta patriarkaalisesta isyydestä on luovuttu tai siitä ollaan luopumassa. Sen tilalle on nousemassa uusia isyyden roolimalleja tai pikemminkin miesnäkökulmia, kuten "uusi isyys", joka on noussut varsinaisesti esille Suomessa 1990-luvulla. Sen keskeisenä ajatuksena on isien samanarvoinen sitoutuminen lapsenhoitoon, kotitöihin ja parisuhteeseen kuin aikaisemmin on totuttu näkemään naisen/äidin rooliin kuuluvana. Myös naisten korkeampi kouluttautuminen ja aikaisempaa suurempi osuus työelämässä sekä kasvaneet vaatimukset perhe-elämän ja työnteon suhteen ovat olleet voimakkaasti vaikuttamassa tarpeeseen isien roolin uudelleenmäärittelemiseksi. Merkittävää osuutta myös nykyisessä sukupuoliroolien uudelleenjakautumisessa on näytellyt lisääntyvä individualismi. Se vaikuttaa toisaalta naisten/äitien kautta niin etteivät he halua enää "alistua kodinhengettäriksi" ja lapsen kasvattajiksi, vaan he haluavat toteuttaa enemmän itseään ja omia päämääriään sekä työelämässä että vapaa-ajallaan. Toisaalta isät voivat sen taustavaikuttamana pyrkiä entistä vahvemmin toimimaan omien altruitististen motiiviensa mukaan sekä pyrkiä "toteuttamaan itseään" joko perheen ulkopuolella tai omien tarkoitusperiensä mukaisesti perheessä vanhan patriarkaalisen roolimallin mukaisesti. Isyyttä ei nykyään nähdä samanlaisena ja automaattisena asiana kuin se on totuttu näkemään aikaisemmin. Avioerojen ja uusperheiden sekä yksinhuoltajuuden ja lasten sijoittamisen lisääntyvät määrät ovat muokanneet isyyttä ja antaneet sille uusia mahdollisuuksia biologisen, juridisen, sosiaalisen ja psykologisen isyyden muodoissa sekä niiden toteuttamisen/toteutumisen suhteen. Myös nykyaikaiset perhe- ja kumppanuusmuodot ovat nostaneet perinteisen käsitteen ydinperheen tarpeellisuudesta ja välttämättömyydestä lapselle esille ja tarkasteltavaksi. Myös isä voi niin halutessaan oppia toimimaan hyvänä hoitajana lapselleen. Perushoidolliset asiat ovat hyvinkin yksinkertaisia koskien lapsen fyysistä hoitamista ja henkistä läsnäoloa. Myös vanhempien omaan jaksamiseen tulisi kiinnittää huomiota, jotta tilanne ei muodostuisi kohtuuttomaksi kenellekään..

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä insinöörityössä tutkittiin kolmannen osapuolen etäkäyttöyhteyksien toteuttamismahdollisuuksia. Työ tehtiin Fingrid Oyj:lle, joka vastaa Suomen päävoimansiirtoverkosta. Työn ensimmäisessä vaiheessa opiskeltiin yksityisten virtuaaliverkkojen teoriaa. Virtuaaliverkkotekniikoiden käyttömahdollisuudet opiskeltiin käytännön kokemuksen kautta. Tämän jälkeen työssä selvitettiin SSL VPN -tekniikan teoriaa ja sen todellista toimintaa. Lisäksi tutkittiin kolmannen osapuolen yhteyksien heikkouksia ja vahvuuksia. Tämä työ mahdollisti myös tutustumisen tietoturvastandardeihin ja käytännön SSL VPN -toteutukseen. Työn tuloksena todettiin SSL VPN -arkkitehtuurin toiminta- ja käyttömahdollisuudet. SSL VPN todettiin tehokkaimmaksi ja joustavimmaksi tavaksi tehdä palveluntoimittajien etäkäyttöyhteydet. Lisäksi työssä on pohdittu palveluntoimittajien etäkäyttöyhteyksien ongelmien ratkaisuja. Työn ohella toteutettiin käytännön SSL VPN toteutus Fingrid Oyj:lle.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Ratahallintokeskuksella (RHK) on ympäristöstrategia, joka toimii vuosittain päivitettävän ympäristöohjelman lähtökohtana. Ympäristöstrategia koostuu osastrategioista, joita ovat muun muassa melun ja tärinän osastrategiat. Ympäristöohjelman keskeisiä tavoitteita ovat esimerkiksi uusien ympäristöhaittojen ehkäiseminen, ympäristökuormituksen vähentäminen ja haittojen poistaminen. Ympäristöohjelmassa painotetaan muun muassa rautatieliikenteen melu- ja tärinäongelmien vähentämistä. Tässä työssä tehty tärinäkohteiden kartoitus on olennainen osa ympäristöohjelman toimeenpanoa. Työn päätavoite oli koota Ratahallintokeskuksessa oleva tärinäkohteisiin liittyvä materiaali ja viedä se paikkatieto-ohjelmaan sekä luoda tärinäkohteista digitaalinen paikkatietokartta ArcView-ohjelman avulla. Työ voidaan jakaa neljään osaan. Teoriaosuuden ensimmäisessä osassa paneudutaan tärinän kokemiseen ja sen haittavaikutuksiin sekä tärinän fysikaalisiin perusteisiin ja maaperän vaikutuksiin tärinän leviämisessä ja siirtymisessä. Toisessa osassa selvitetään raideliikennetärinän erityispiirteitä sekä sitä, miten raideliikennetärinän leviämistä tutkitaan matemaattisesti. Toisessa osassa käsitellään myös tärinän mittaamiseen liittyvät ja siinä vaadittavat erityispiirteet. Työn kolmannessa osassa kerrotaan, miten työn päätavoite toteutettiin eli tärinäkohteiden nykytila kartoitettiin. Neljännessä osassa tarkastellaan liikennetärinän kansainvälisiä standardeja ja ohjeita. Työn tuloksena syntynyt paikkatietoaineisto on Ratahallintokeskukselle tärkeä työkalu tärinäkohteiden tiedonhallintaan. Tietokanta luotiin sellaiseksi, että uusien tärinäkohteiden vieminen järjestelmään on mahdollista. Paikkatietomuotoinen aineisto on yleistymässä tärkeänä tiedonhallinnan välineenä RHK:ssa. Tärinäkohteisiin liittyvä paikkatietoaineisto tulee olemaan osa Ratahallintokeskuksen laajempaa tietojärjestelmää. Raideliikennetärinän tiedonhallinnan parantamiseksi voidaan paikkatietoaineistoon esimerkiksi yhdistää pehmeikkörekisteritiedot ja asukasmäärät. Näiden tietojen avulla uusia asuinalueita kaavoitettaessa voidaan paremmin tunnistaa, mitkä alueet ovat tärinän kannalta mahdolliset riskialueet. Tässä työssä RHK:n kanssa määritetyt ominaisuustiedot ja tietojen kuvaukset tulisi jatkossa ottaa käyttöön uusissa tärinään liittyvissä selvityksissä. Ominaisuustietojen avulla tullaan tekemään ohjeet jossa määritetään uusissa tärinään liittyvissä raporteissa esitettävät tiedot.