Bibliotheca zoologica Fenniae opera annorum 1901-1930

Suomessa vuosina 1901-1930 julkaistun eläintieteellisen kirjallisuuden bibliografia.

Slummiparakeista kyläkarnevaaleihin : Kumpulan ja Toukolan imagonmuutos sanomalehdissä 1963-1999

Having to do with residential areas, geographical image research in Finland has concentrated mainly on those areas with a relatively negative image, such as eastern parts of Helsinki. However, Kumpula and Toukola are former working class residential areas whose image nowadays is mainly positive. This research aims at understanding the process through which their image has gradually come to be that way. Theoretical background of the research relies on human geography and it s viewpoints on places, spaces and areas. Areas, in this research, are understood to be founded on discursive processes that form meanings in societies. This approach is useful because it provides a way to research newspapers and to see how they affect the society. In addition I lean on Sirpa Tani s research on place images to study image and it s formation process. Her point of view covers especially well the effect of media on images and their formation. Articles published in Helsingin Sanomat and Ilta-Sanomat between the years 1963 and 1999 form the data of the research. Methodologically I proceeded by using content analysis to see what kind of topics have been dominating the news feed from Kumpula and Toukola. Content analysis was followed by discourse analysis, which allowed me to focus on the ways of speaking about and representing Kumpula and Toukola. Discourse analysis also reveals whose viewpoint is being represented in media when it comes to publishing news from these parts of the city. It is clearly visible from the results of this research that the image of Kumpula and Toukola has gone through a significant change between 1963 and 1999. In the 1960s discussion in newspapers was dominated by the need for more effective city planning. This meant that Kumpula and Toukola were under a demolition threat in order for the city to built more effectively on those areas. At the same time there was discussion about wooden houses that were built in Kumpula and Toukola right after the second World War. Those houses were in a poor condition, it was even said in the newspapers that people were living in slum-like conditions in them. By the 1980s the image of Kumpula and Toukola gradually started to change. At this time gentrification process was affecting the areas and well-educated working force moved to Kumpula and Toukola. Already in the beginning of 1990s the image of the areas was highly positive. Throughout this decade newspapers published news on Kumpula and Toukola that commented favorably on the atmosphere and the feeling of togetherness among the residents. In addition Kumpula village carnivals, that were first held in 1991, brought a lot of positive publicity to the areas. This research has revelead that especially the active participationg of the residents to promote joint causes has positively affected the image of Kumpula and Toukola. Since the 1960s fighting for the preservation of the areas has provided a reason for a stronger feeling of communality and identifying in the community. This feeling of togetherness in a community has carried all the way to the 1990s, when the areas, having been affected by gentrification, could make good use of the positive image in order to promote joint causes. Keywords: Image, reputation, newspapers, discursive practices

Urey-Bradley potential function for the in-plane vibrations of boric acid

The Urey-Bradley force constants for the in-plane vibrations of the boric acid molecule are calculated using the Wilson's F-G matrix method. They are as follows: KO-H=5·23, KB-O=4·94, HBOH=0·36, {Mathematical expression}, F00=0·68 and FBH=0·98 in units of 105 dynes/cm. Using the force constants, the frequencies are recalculated and the calculated values agree with the observed values satisfactorily. The in-plane vibrational frequencies of deuterated boric acid are also calculated and again satisfactory agreement with the observed values is found.

Kerjääminen ja kaupustelu kielletty. Kerjäämisen vastustaminen Helsingissä 1930-luvun laman aikana ja kontrollin diskurssit.

Opinnäytetyössäni tarkastelen kerjuun kontrollin muotoja Helsingissä 1930-luvun laman aikana. Kontrollitoimenpiteiden lisäksi tutkin kerjuun määrittelemistä ongelmaksi ja ilmiön tuomitsemista. Poimin moniäänisestä diskurssista keskeisiä argumentteja, jotka määrittivät kerjäämistä ja sen kitkemiseksi valittuja keinoja. Diskursseja analysoimalla pyrin paljastamaan sosiaalisiin ongelmiin ja poikkeavuuden kontrolloimiseen liittyneitä pyrkimyksiä ja valtarakenteita. 1930-luvun lama saattoi Suomessa kymmenet tuhannet henkilöt työttömiksi ja köyhäinhoidon varaan. Köyhäinhoidossa ja irtolaishuollossa työnteon rooli oli ensisijainen ja tilannetta pyrittiin lievittämään varatyöjärjestelmin. Kerjuu oli tarkasteluajanjaksolla kielletty vuoden 1879 vaivaishoitoasetuksella. Kerjuu kuitenkin lisääntyi huomattavasti. Maanteillä liikkuvat kulkurit ja ovilla pyytävät kerjäläiset herättivät virkamiesten, papiston ja kansalaisten huomion ja köyhyydestä tuli paitsi sosiaalinen, myös hyvin poliittinen ongelma. Helsingissä poliisi pidätti pahimpina aikoina yhdeksän kertaa enemmän kerjäläisiä kuin normaaliaikana. Useimmiten pidätetyt lähetettiin kotipaikkakunnalleen, heille annettiin köyhäinhoitoviranomaisten varoitus tai heidät alistettiin maaherran kuulusteluihin. Kerjäämisestä myös tuomittiin yleiseen pakkotyöhön. Seurakunnat ryhtyivät valtion työttömyyskomitean sihteerin pyynnöstä organisoimaan pula-ajan avustustoimenpiteitä ja vastustamaan kerjuuta Helsingissä. Vuonna 1931 perustettiin Diakoniakeskus johtamaan tätä työtä. Propagandallaan Diakoniakeskus pyrki lopettamaan almujen antamisen ovilla, keskittämään avustustoimintaa ja saamaan myös yleisöstä kannattavia jäseniä toiminnalleen. Diakoniakeskuksen toiminta perustui hätäapuaseman ja yösuojan ylläpitämiseen ja se asettui yhteistyöhön myös köyhäinhoitoviranomaisten kanssa. Vallitsevissa diskursseissa kerjääminen esitettiin paheksuttavana ja demoralisoivana toimintana ja sen katsottiin kulkevan käsi kädessä valehtelemisen ja rikollisuuden kanssa. Myös viittaukset nälkävuosiin ja sisällissotaan nousivat esiin viranomaisten esittämissä vaatimuksissa kerjäämisen hillitsemiseksi. Diskursseista ja toiminnasta paljastui voimakkaita kerjäläisten seulomiseen ja laitostamiseen tähdänneitä pyrkimyksiä. Sopeutumattomiksi määritellyt yksilöt tuli alistaa holhouksen ja kontrollin alaisiksi, ja heidät tuli siivota arkipäivän yhteiskunnasta jopa pakkotyölaitoksiin. Diakoniakeskus, viranomaiset ja yleisö olivat kaikki osapuolia siinä kerjuun yhteiskunnalle vahingollisena määrittelevässä diskurssissa, joka heijasteli myös ajan henkeä. Diskursseista nousevatkin esiin ajan hengen mukaiset medikalisoituneen moralismin diskurssit sekä vallanpitäjien moraalinen paniikki köyhyyden äärellä. Vuonna 1937 astuivat voimaan uudet huoltolait, jolloin kerjääminen muuttui köyhäinhoidollisesta kysymyksestä järjestyskysymykseksi ja osaksi irtolaisuutta. Kerjuun vähetessä myös Diakoniakeskuksen toiminnan kannattavuus väheni ja se siirsikin propagandansa painopistettä pois kerjäämisen vastustamisesta. Tutkielman lopussa tarkastelen vielä lyhyesti 2000-luvun romanikerjäläisdiskurssia ja sen yhteneväisyyksiä 1930-luvun keskusteluun ja toimenpiteisiin. Keskeisen lähdeaineiston tutkielmalle muodostavat Helsingin seurakuntayhtymän arkistossa säilytettävät Diakoniakeskuksen lentolehtiset, pöytäkirjat, kirjeet ja lehtileikekokoelma, virallisjulkaisut sekä Huoltaja- ja Poliisimies-lehdissä sekä Suomen Kuvalehdessä julkaistu aikalaiskirjallisuus. Muun lähdeaineiston hankkimisessa olen käyttänyt aineistoja huoltoviraston arkistosta, Helsingin poliisilaitoksen arkistosta sekä Helsingin yliopiston kirjaston käsikirjoituskokoelmista.

Variation i kvinnors namnfraser i officiella dokument i Helsingfors 1780-1930 : Socioonomastiska synvinklar på makt och identitet

This dissertation is an onomastic study of variation in women s name phrases in official documents in Finland during the period 1780−1930. The aim is to discuss from a socio-onomastic perspective both the changeover from patronymics to inherited family names and the use of surnames after marriage (i.e. whether women adopted their husbands family names or retained their maiden names), before new laws in this area entered into force in Finland in the early 20th century. In 1920, a law on family names that required fixed names put an end to the use of the patronymic as a person s only surname. After 1929, it was no longer possible for a married woman to retain her maiden name. Methodologically, to explain this development from a socio-onomastic perspective, I have based my study on a syntactic-semantic analysis of the actual name phrases. To be able to demonstrate the extensive material, I have elaborated a scheme to divide the 115 different types of name phrases into 13 main categories. The analysis of the material for Helsinki is based on frequency calculations of the different types of name phrases every thirtieth year, as well as on describing variation in the structure and semantic content of the name phrases, e.g. social variation in the use of titles and epithets. In addition to this, by applying a biographic-genealogical method, I have conducted two case studies of the usage of women s name phrases in the two chosen families. The study is based on parish registers from the period 1780−1929, estate inventory documents from the period 1780−1928, registration forms for liberty of trade from the period 1880−1908, family announcements on newspapers from the period 1829−1888, gravestones from the period 1796−1929 and diaries from the periods 1799−1801 and 1818−1820 providing a corpus of 5 950 name phrases. The syntactic-semantic analysis has revealed the overall picture of various ways of denoting women in official documents. In Helsinki, towards the end of the 19th century, the use of inherited family names seems to be almost fully developed in official contexts. At the late 19th century, a patronymic still appears as the only surname of some working-class women whereas in the early 20th century patronymics were only entered in the parish register as a kind of middle name. In the beginning of the 19th century, most married women were still registered under their maiden names, with a few exceptions among the bourgeoisie and upper class. The comparative analysis of name phrases in diaries, however, indicates that the use of the husband s family name by married women was a much earlier phenomenon in private contexts than in official documents. Keywords: socio-onomastics, syntactic-semantic analysis, name phrase, patronymic, maiden name, husband s family name

Oikeusvaltion paradoksin äärellä. Tasavallan suojelulakiesityksistä käyty eduskuntakeskustelu vuosina 1930 ja 1936

Tutkimuksessa lähestytään oikeusvaltion paradoksia tarkastelemalla sen ilmenemistä valtiopäiväkeskusteluissa, joita käytiin hallituksen esityksistä tasavallan suojelulaiksi vuosina 1930 ja 1936. Oikeusvaltion paradoksin ytimessä on kysymys siitä, miten yksityisen oikeussubjektin myös valtion harjoittamalta mielivallalta nauttima suoja voidaan taata, kun eduskunta on ylin lainsäätäjä ja voi muuttaa myös perustuslakia, jossa tuo suoja taataan. Tämä kysymys korostuu etenkin poikkeusoloissa, jolloin toimeenpanovallalla tulisi olla riittävät valtuudet vaikean tilanteen ratkaisemiseksi. Oikeusvaltion paradoksin kannalta keskeisiä ovat muodollinen, laillisuutta ja muotoja painottava sekä materiaalinen, oikeusjärjestyksen sisällöllisiä periaatteita, kuten perusoikeuksia painottava oikeusvaltiotulkinta. Nämä kaksi tulkintaa ovat vaikeissa tilanteissa toistensa kanssa ristiriidassa ja päättäjät joutuvat tasapainoilemaan niiden välillä: toimiako tehokkaasti yhteiskuntajärjestyksen turvaamiseksi, jolloin on riski valtion sisältä käsin tapahtuvasta oikeusvaltion murenemisesta, vai kunnioittaako perusoikeuksia ja altistaa valtakunta ulkoiselle vallankaappaukselle tai muille järjestyshäiriöille. Tutkimuskysymystä tarkastellaan vuosina 1930 ja 1936 eduskunnalle annettujen hallituksen tasavallan suojelulakiesitysten myötä. Esitykset tasavallan suojelulaiksi antoivat presidentille oikeuden, mikäli valtakuntaa uhkasi vaara tai yleinen järjestys ja turvallisuus olivat uhattuina, rajoittaa tiettyjä hallitusmuodon toisessa luvussa taattuja perusoikeuksia. Vuonna 1930 lapuanliikkeen aiheuttama vallankaappauksen uhka oli todellinen ja hallituksen oli pakko antaa sen vaatimia säädöksiä kommunistisen toiminnan tukahduttamiseksi. Paradoksaalisesti laki oli samanaikaisesti lapuanliikkeen painostuksen tulos että yritys ottaa tilanne haltuun poikkeuslailla. Vuonna 1936 tilanne oli huomattavasti rauhallisempi. Lakia perusteltiin sekä maailmanpoliittisen tilanteen epävakaudella että tarpeella säätää poikkeustilanteista etukäteen osana pysyvää lainsäädäntöä. Valtuuksia ei kuitenkaan haluttu säätää osaksi valtiosääntöä, vaan säädös annettiin erillisenä poikkeuslakina. Eduskuntakeskustelussa kannat jakautuivat yleisesti ottaen siten, että lakien vastustajat esittivät materiaaliseen oikeusvaltiotulkintaan ja kannattajat muodolliseen oikeusvaltiotulkintaan lukeutuvia argumentteja. Vastustajien mielestä oli tärkeää kunnioittaa kansalaisten perusoikeuksia ja perustuslakien pysyvyyttä. He myös pelkäsivät lakien mahdollistamaa hallinnollista mielivaltaa. Lakien kannattajat puolestaan korostivat demokratian itsepuolustuksen tärkeyttä: oli yksilön kannalta parasta oikeusturvaa, että kumoukselliset voimat voitiin pitää kurissa. Vuoden 1930 laki jätettiin lepäämään yli vaalien ja hyväksyttiin lopullisesti syksyllä 1930. Se oli osa kommunistilakipakettia, mutta sitä käytettiin lapuanliikkeen hillitsemiseksi ja Mäntsälän kapinan kukistamiseksi vuonna 1932. Vuoden 1936 laki hylättiin eduskunnassa. Vuonna 1939 annettiin vielä kolmas hallituksen esitys tasavallan suojelulaiksi. Se jätettiin lepäämään yli vaalien ja hyväksyttiin syksyllä 1939. Hallituksen laajennettuja valtuuksia tarvittiin tällä kertaa sellaisia henkilöitä vastaan, joista voisi olla uhkaa Suomen ulkoiselle turvallisuudelle. Lain nojalla tehtiin satoja poliittiseen vasemmistoon kohdistuneita turvasäilöpidätyksiä sodan aikana. Tämä laki on kuitenkin rajattu tutkimuksen ulkopuolelle.

Suomalaisten yksityismetsien raakapuun tarjonta 1999-2009

Pro gradu -tutkielman tavoite on mallintaa suomalaisten yksityismetsien raakapuun tarjontaa vuosien 1999-2009 puukauppa-aineistolla. Tutkielman tulos on raakapuun kantohinnasta ja muista tarpeellisista selittävistä muuttujista riippuva tarjonnan funktio kaikille käsitellyille raakapuulajeille. Tutkielman toimeksiantaa UPM-Kymmene Oyj. Tarkoitus on, että tarjontafunktioiden ja lopputuotteidensa kysynnän tuntemuksen avulla UPM-Kymmene voi tarkastella mahdollisuuksiaan puunhankintaan tulevaisuudessa. Tutkielma esittelee suomalaisen raakapuumarkkinan erityispiirteitä, metsäekonomista teoriaa raakapuun tarjonnasta sekä aihetta koskevien aiempien empiiristen tutkimusten tuloksia. Esittelyn perusteella löydetään kysymyksenasettelun kannalta hinnan lisäksi kiinnostavimmat muuttujat tarjonnan vaihtelun selittämiseen. Osoittautuu, että vaikka kysyntäfunktion olemassaolon taloustieteellinen perusteltavuus suomalaisella raakapuumarkkinalla on kyseenalainen, ostomäärän ja hinnan samanaikainen määräytyminen aiheuttaa aineistossa riippuvuutta tarjontamallien virhetermin ja selittävänä muuttujana käytettävän kantohinnan välillä. Tutkielma jatkuu simultaanisuusharhan, instrumenttimuuttujamenetelmän ja kaksivaiheisen pienimmän neliösumman menetelmän esittelyllä seuraten Hamiltonin kirjaa 77me Serres Analysis (1994) sekä Davidsonin ja MacKinnonin kirjaa Econometric Theory and Methods (2004). Tarkentuvaa estimaattoria varten tarvitaan instrumenttimuuttujia, jotka valitaan kunkin raakapuulajin mallille erikseen. Osassa tarjontamalleista havaitaan estimolntimenetelmän kannalta olennaista muuttujien epästationaarisuutta, joka perustellaan seurauksettomaksi soveltaen johtopäätöksiä Hsiaon artikkelista Statistical Properties of the Tvvo-Stage Least Squares Estimator Under Cointegration (1997). Diagnostisen tarkastelun jälkeen mallit todetaan moitteettomiksi. Tulosten mukaan raakapuun tarjonnan hintajousto on korkeampi kuin esitellyissä aikaisemmissa empiirisissä tutkimuksissa. Lisäksi käsiteltyjen kuitupuulajien tarjontojen hintajoustot ovat tukkipuulajien joustoja korkeampia, mikä on metsänhoidollisin syin perusteltavaa. Tarjonta ei sen sijaan näytä juuri reagoineen käsitellylle aikajaksolle sattuneisiin veromuutoksiin. Osoittautuu myös, ettei tarjonta riipu voimakkaasti sijoitetun pääoman hinnasta eli korosta. Valtiotieteellisen tiedekunnan dekaani ja UPM-Kymmene sopivat vuonna 2009, että pro gradu -tutkielmasta säilytetään valtiotieteellisen tiedekunnan kirjastossa sensuroitua kappaletta, josta yksityiskohtaisimmat lopputulokset jätetään pois. Tämä tutkielman kappale on suppea, siten sivumäärältään tiivistelmäsivun tietoa lyhyempi.

Revision of the scolopendrid centipede digitipes Attems, 1930, from India (Chilopoda: Scolopendromorpha): reconciling molecular and morphological estimates of species diversity

Recent work on molecular phylogenetics of Scolopendridae from the Western Ghats, Peninsular India, has suggested the presence of six cryptic species of the otostigmine Digitipes Attems, 1930, together with three species described in previous taxonomic work by Jangi and Dass (1984). Digitipes is the correct generic attribution for a monophyletic group of Indian species, these being united with three species from tropical Africa (including the type) that share a distomedial process on the ultimate leg femur of males that is otherwise unknown in Otostigminae. Second maxillary characters previously used in the diagnosis of Digitipes are dismissed because Indian species do not possess the putatively diagnostic character states. Two new species from the Western Ghats that correspond to groupings identified based on monophyly, sequence divergence and coalescent analysis using molecular data are diagnosed based on distinct morphological characters. They are D. jangii and D. periyarensis n. spp. Three species named by Jangi and Dass (Digitipes barnabasi, D. coonoorensis and D. indicus) are revised based on new collections; D. indicus is a junior subjective synonym of Arthrorhabdus jonesii Verhoeff, 1938, the combination becoming Digitipes jonesii (Verhoeff, 1938) n. comb. The presence of Arthrorhabdus in India is accordingly refuted. Three putative species delimited by molecular and ecological data remain cryptic from the perspective of diagnostic morphological characters and are presently retained in D. barnabasi, D. jangii and D. jonesii. A molecularly-delimited species that resolved as sister group to a well-supported clade of Indian Digitipes is identified as Otostigmus ruficeps Pocock, 1890, originally described from a single specimen and revised herein. One Indian species originally assigned to Digitipes, D. gravelyi, deviates from confidently-assigned Digitipes with respect to several characters and is reassigned to Otostigmus, as O. gravelyi (Jangi and Dass, 1984) n. comb.

Estudio retrospectivo de mortalidad (1994-1998) y manejo sanitario en períodos de desarrollo y engorde (marzo-septiembre, 1999) de conejos comerciales en la Granja Experimental de FACA-UNA

El presente estudio se realizó en la granja cunícula de la Facultad de Ciencia Animal de la Universidad Nacional Agraria, ubicada en el Km. 12 1/2 de la carretera Norte, Managua, Nicaragua. El cual abarca una fase retrospectiva y una prospectiva, realizándose con ayuda de los registros productivos y reproductivos de cada animal. El objetivo del estudio fue establecer retrospectivamente las tasas de mortalidad del período de enero de 1994 a diciembre de 1998, e implementar un plan sanitario en forma prospectiva con el fin de disminuir la mortalidad encontrada en los años anteriores. Las fases del estudio realizado se enfocaron en el análisis de la mortalidad de los animales, teniendo como variables las diferentes categorías, raza, destino, mes y año. En la fase retrospectiva, la mortalidad de las hembras por raza dio como resultado, un porcentaje de muertos mayor en la raza Neozelandés Blanca con 27 hembras muertas representando el 48.2 % de la mortalidad entre 8 diferentes razas, presentándose las muertes en su mayoría en los meses de época seca, así como también 403 gazapos muertos lo que representa un porcentaje de 58 %. En la fase prospectiva, el total de conejos estudiados fue de 112, de los cuales se obtuvo un total de 4 hembras muertas para un porcentaje de 14.28% en lo que respecta a su categoría. El porcentaje de mortalidad de los gazapos al nacimiento fue de 25.8% dándose el número mayor de muertos en la época seca. En la categoría de engorde fue un total de 11 conejos muertos lo que representa el 13.9% de mortalidad en esa categoría. Los resultados demuestran que la implementación de un plan sanitario es indispensable para una alta producción de conejos, ya que sin este el índice de mortalidad e incidencia de enfermedades se aumentan, igualmente el factor económico haciendo gastos innecesarios en medicamentos para curar las enfermedades.

Evaluación financiera de la explotación apícola El Jobo, en el municipio de San Ramón, departamento de Matagalpa (Período Julio 1999 - Junio 2000)

El Presente trabajo se llevó a cabo en la finca El Jobo en los Apiarios Propiedad de CODAPI, la finca se ubica en el Municipio de San Ramón, carretera Pancasan, Matlguas en las coordenadas 12" 55' Latitud Norte y 85" 55' Longitud Oeste con una altura de 640 msnm y una Temperatura de 20- 26" C. El clima existente se clasifica de Trópico semi húmedo con bosque perenne y una flora útil para la Apicultura. La época seca se presenta de Febrero a mayo y un periodo lluvioso de Junio - Enero, con una precipitación de 2000 - 2400 mm /ano. Para el levantamiento de la información se realizó un estudio de casos con entrevistas semi - estructuradas, a lo largo del ciclo apícola 1999-2000, con visitas quincenales, que permitieron conocer el manejo de los apiarios, producción de miel y los costos de producción. El análisis de la información permitió evaluar el calendario apícola, los costos de producción divididos en mano de obra, insumos, servicios; así como determinar parámetros productivos como kilogramos de miel por ciclo, por apiario, por colmena. Se calcularon además la relación beneficio costo, margen bruto por apiario, margen bruto por colmena y margen bruto por dial hombre. Los resultados indicaron que la estrategia de producción principal de este ciclo fue la producción de colonias, aprovechando la flor amarilla, miel que no tiene demanda en el mercado internacional, no obstante permitió salvar el ciclo. Una vez realizada la evaluación financiera se pudo determinar que la relación beneficio - costo de este ciclo apícola fue de 0.88. Entre los factores que influyeron en estos resultados se pueden mencionar: La falta de capacitación en el manejo gerencial, administrativo y financiero del apiario. Factores climatológicos como fuertes vientos durante la época seca deshidrataron la flora. La no realización de un calendario apícola después del Huracán Mitch que dejó desvastada la flora de la zona norte del País, lo cual incidió de forma significativa en la producción de miel al momento de la trashumancia. Afecto J también el problema zoo-sanitario del acaro varroa a partir de 1999, aumentando los costos de producción de la empresa. De los costos de producción el 43.70 % correspondió a insumos, el27.7% a servicios, el7.37% a mano de obra y un 22.8% a las amortizaciones; La reproducción de miel que se obtuvo fue de 438 Kg. en el ciclo apícola en tres cosechas, 48 Kg. en agosto, 112 Kg. en Noviembre y 278 Kg. en abril del2000, lo que refleja 109. 7 Kg. de miel/ apiario/ ciclo y 5.2 Kg. de miel/ colmena / apiario / ciclo. De los ingresos que se obtuvieron en este ciclo el 71. 67 % corresponde a la venta de cámaras de crías y el 28.33 % a la venta de miel. El margen bruto 1 apiario 1 ciclo fue de C$ 1429.75, el margen bruto 1 colmena de C$ 68.9 y el margen bruto / día/ hombre fue de C$ 62.84, lo que muestra parámetros económicos deficientes para mantener las operaciones en la explotación y el margen neto de C$ -6 339 .38.