205 resultados para suunnitelmat--yhteistoiminta
Resumo:
Moniviranomaisyhteistyönä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen johdolla on laadittu öljyvahinkojen torjuntalain 13 §:n mukainen Saaristomeren alueen alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan yhteistoimintasuunnitelma. Suunnitelman tarkoituksena on varmistaa torjuntatöiden nopea käynnistyminen ja torjuntatöiden laadukas toteuttaminen viranomaisten yhteistoimin kaikissa yhteistoiminta-alueella tapahtuvissa alusöljy- ja aluskemikaalivahinkotilanteissa. Suunnitelmassa on esitetty Saaristomeren alueen erityispiirteitä sekä eri viranomaisten ja muiden torjuntaan osallistuvien tehtäviä ja resursseja. Suunnitelmassa kuvataan torjuntatyön eri vaiheita ja niitä havainnollistetaan tarkemmin onnettomuustapauksista laadituin esimerkkikuvauksin. Kapeat ja karikkoiset väylät sekä saarten ja tärkeiden luonnonsuojelualueiden suuri määrä asettavat erityisiä haasteita torjuntatöille. Torjuntatöiden nopea käynnistyminen on ensiarvoisen tärkeää Saaristomeren yhteistoiminta-alueella. Nopean toiminnan kehittämiseen ja tähän sopivan kaluston hankintaan sekä harjoitustoimintaan tarvitaan lisäpanostusta jatkossa. Avovesikauden ulkopuolella tapahtuvien vahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjunta sekä vahinkojätteen logistiikka ovat selkeitä kehittämisalueita lähitulevaisuudessa. Suurten merialueella tapahtuvien vahinkojen torjunnassa tarvitaan aina resursseja yhteistoiminta-alueen ulkopuolelta. Yhteistyötä ja koordinaatiota yhteistoiminta-alueiden välillä ja valtakunnallisella tasolla tulee kehittää ja kokonaisuus mm. päivitettyine uhkakuvineen laatia valtakunnallisen torjuntastrategian muotoon.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on ensin selvittää, kuinka ulkoisenja sisäisen tar-kastuksen välisen rajapinnan pitäisi lähdeaineiston perusteellateoriassa muodostua. Teoreettisen viitekehyksen muodostamisen jälkeen tutkimuk-sen empiirisessä osassa pyritään lähdeaineistoon perustuvan kyselytutki-muksen avulla muodostamaan käsitys siitä, millaiseksi sisäisen ja ulkoisen tarkastuksen välinen rajapinta käytännössä muodostuu. Tutkimuksen em-piirinen osa toteutettiin kyselylomakkeella, joka lähetettiin 60 suomalaisen yrityksen sisäisen tarkastuksen päällikölle ja päävastuulliselle tilintarkasta-jalle. Sisäisten ja ulkoisten tarkastajien mielipide-erojen tilastollinen mer-kitsevyys testattiin parillisten vastausten t-testillä. Tutkimustulokset osoittavat, että tarkastajien välilläon yhteistyötä ja että he koordinoivat työtään jonkin verran. Parhaiten koordinointitoimenpiteet onnistuvat päällekkäisen työn ehkäisemissä. Jos ja kun osapuolet ovat yh-teistyössä, tapahtuu se yleensä tilintarkastajien aloitteesta; tilintarkastajat päättävät missä ja milloin yhteistyö tapahtuu. Yhteistyön ja koordinaation lisäämiselle on siis paljon tilaa. Rohkaisevaa kuitenkin on, että vastausten perusteella yhteistyö on viime vuosina lisääntynyt.
Resumo:
Tutkimuksen aiheena olivat peruskoulun viimeistä luokkaa käyvät oppilaat Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella. Tutkimuksessa tarkasteltiin oppilaiden suunnitelmia peruskoulun jälkeen, kuinka paljon aikaa oppilaat käyttävät vanhempiensa kanssa läksyihin tai keskusteluun tärkeistä asioista, koulukokemuksia ja millaisia toiveammatteja oppilailla oli suhteessa vanhempiensa ammatteihin. Kyselytutkimukseen osallistui yhteensä 2597 oppilasta. Tutkimuksen kvantitatiivinen aineisto on osa Turun Yliopiston Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen Nuoret luupin alla -hanketta. Aineistoa analysoitiin SPSS tilasto-ohjelmalla t-testillä, yksisuuntaisella varianssianalyysillä, Wilcoxonin testillä, pääkomponenttianalyysillä, ristiintaulukoimalla ja X2-testillä. Tutkimuksen tulosten mukaan suurin osa oppilaista on suuntaamassa lukioon peruskoulun päätyttyä. Vanhempien koulutustaso ja ammattiasema vaikuttaa tilastollisesti erittäin merkitsevästi nuoren koulutusvalintaan. Korkea-asteen käyneiden vanhempien lapset suuntaavat lukioon ja perusasteen vanhempien lapset ammattikouluun. Vanhempien ammattiasema vaikuttaa nuoren toiveammatin tasoon ja suurin osa vastaajista tavoittelee korkeampaa ammattiasemaa missä heidän vanhempansa tällä hetkellä toimivat. Vanhempien kanssa yhdessä vietetty aika koostui enimmäkseen syömisestä ja TV:n katselusta, vähiten aikaa yhdessä vietettiin läksyjä tehden. Tärkeistä asioistakin keskusteltiin vain joitakin kertoja kuukaudessa. Koulukokemukset olivat oppilaista pääosin positiivisia. Suurimman osan mielestä oppilaiden ja opettajien välinen vuorovaikutus ja koulun yleinen ilmapiiri oli hyvä. Kuitenkin vastanneista 23 % raportoi koulussa tapahtuneesta koulukiusaamisesta.
Resumo:
Kylmän sodan päätyttyä humanitaarisesta avustuksesta on tullut miljardibisnestä. Humanitaaristen järjestöjen määrä on kasvanut samaan aikaan huomattavasti. Siviilien lisäksi myös asevoimien kiinnostus humanitaariseen toimintaan on lisääntynyt. Tämä aiheuttaa väistämättä haasteita asevoimien ja avustusjärjestöjen välil le. Tämä opinnäytetyö on luonteeltaan toiminnallinen. Opinnäytetyön tavoitteena oli kuvailla asevoimien ja humanitaaristen järjestöjen yhteistoimintaa humanitaarisessa logistiikassa. Tutkittavaa aihetta lähestyttiin logistiikan näkökulmasta. Tutkimusongelmana oli: mitä yhteistoimintaa asevoimat ja humanitaariset järjestöt harjoittavat humanitaarisessa logistiikassa? Tässä opinnäyte työssä tarkasteltiin asevoimien roolia humanitaarisessa logistiikassa, yhteistoiminnan lähtökohtia sekä yhteistoiminnan haittoja ja hyötyjä. Tutkimusaineistona käytettiin julkisia kirjallisia lähteitä sekä haastatteluja. Tutkimusmenetelmänä käytettiin hermeneutiikkaa ja aineiston analysoinnissa hermeneuttista kehää. Tällä menetelmällä subjektiivisesta tiedosta voidaan saada objektiivista. On huomioitava, että asevoimat ja avustusjärjestöt käsittelevät yhteistoimintaa eri näkökulmista. Opinnäytetyössä ilmeni, että asevoimien rooli humanitaarisessa logistiikassa ei ole yksiselitteinen. Lähtökohta kuitenkin on, että asevoimia ei ole tarkoitettu humanitaariseen toimintaan; vaarana on, että humanitaariseen toimintaan kytketään sotilaallisia ja poliittisia päämääriä vaarantaen humanitaariset periaatteet. Poikkeuksellisissa tilanteissa asevoimien logististen resurssien käyttö on edellytyksenä hätäavun toimittamisessa katastrofin uhreille. Tällaisissa tapauksissa asevoimien roolina on tukea humanitaarisia järjestöjä, jotka ovat humanitaarisen logistiikan ammattilaisia. On tärkeää muistaa, että avustusjärjestöillä ja asevoimilla on eriävät tehtävät ja mandaatit. Toimintaa ohjaavat erilaiset toimintatavat, tavoitteet ja intressit. Yhteistoiminnan lähtökohtiin vaikuttaa myös katastrofin laatu. Luonnon aiheuttamissa katastrofeissa yhteistoiminta on ongelmattomampaa kuin monitahoisissa kriiseissä. Asevoimien ja avustusjärjestöjen väliseen yhteistoimintaan liittyy sekä hyötyjä että haittoja. Asevoimien ja humanitaaristen järjestöjen välinen yhteistoiminta tulee nähdä mahdollisuute- na, jonka avulla katastrofin kokonaisvaltaisesta hoitamisesta saadaan tehokkaampaa. Varautumisen ja ennakkosuunnittelun merkitys korostuu, koska sillä on keskeinen merkitys katastrofin reagointivaiheen onnistumisella. Yhteistoiminnan kehittämisen puolesta puhuu myös se, että arvioiden mukaan katastrofit tulevat lisääntymään moninkertaisesti.
Resumo:
Joukkoliikenteen palvelutason määrittely perustuu joukkoliikennelakiin, joka velvoittaa toimivaltaiset viranomaiset määrittelemään toimivalta-alueensa joukkoliikenteelle palvelutason vuoden 2011 loppuun mennessä. Esiselvityksessä hahmotetaan suunnittelukokonaisuus ja prosessi, jolla määritellään palvelutasotavoitteet Uudenmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueella. Palvelutasomäärittelyn tulokset palvelevat liikenteen suunnittelua ja kehittämistä sekä toimivat lähtökohtana ELYkeskuksen päättäessä liikenteen järjestämistavasta siirtymäajan sopimusten päättyessä. Uudenmaan ELY-keskus on laaja ja monimuotoinen alue. Sen alueella on 5 itsenäistä toimivaltaista viranomaista ja lisäksi sen läpi kulkee ympäröivien ELY-keskusten toimivaltaan kuuluvia yhteyksiä sekä kaukoliikenteen juna- ja bussiyhteyksiä, joiden palvelutason määrittelee liikenne- ja viestintäministeriö. Joukkoliikenteen palvelutaso liittyy kiinteästi maankäytön ja liikennejärjestelmän suunnitteluun sekä kuntien palvelujen ja lakisääteisten henkilökuljetusten järjestämiseen. Palvelutason määrittelyyn vaikuttavat nykyiset joukkoliikenneyhteydet, liikkumistarpeisiin liittyvät kuntien suunnitelmat sekä eri väestöryhmien tarpeet, mutta myös valtion ja kuntien taloudelliset resurssit. Palvelutasotekijöitä ovat vuoroväli, liikennöintiaika, kävelyetäisyydet ja joukkoliikenteen houkuttelevuuteen vaikuttavat laatutekijät. Esiselvityksessä on hahmotettu palvelutason määrittelyprosessi, johon liittyy kiinteänä osana vuorovaikutus asukkaiden, elinkeinoelämän ja muiden sidosryhmien kanssa. Määrittelytyö on jatkuva prosessi, joka tehdään yhteistyössä alueella toimivien toimivaltaisten viranomaisten, kuntien, maakuntaliittojen sekä palvelujen tuottajien kanssa. Koska osapuolia on useita ja alue on laaja, palvelutason määrittelytyö ehdotetaan jaettavaksi kuuteen osa-alueeseen, jotka perustuvat nykyisiin joukkoliikennetyöryhmiin.
Resumo:
Aiheena yhteistoiminta pelastusviranomaisten kanssa on ajankohtainen. Yhteistoiminnan tarve on lisääntynyt ja sen muoto muuttunut yhteiskunnassa tapahtuneen kehityksen vuoksi. Pelastusviranomaisten kanssa tehtävän yhteistyön tarkoituksenmukaiset toimintatapamallit eivät ole yksiselitteisiä ja tämän vuoksi yhteistoiminnan muotoja on tarpeellista selventää myös johtamisen näkökulmasta. Tutkimus on kvalitatiivinen ja pääasiallisena tutkimusmenetelmänä on käytetty hermeneuttista tutkimusmenetelmää. Lakien lisäksi erilaiset oppaat, asetukset ja käsikirjat ovat antaneet tutkimukseen ne tosiasioihin perustuvat tiedot, mitkä ovat olleet tärkeitä tutkimuksen rakenteen kannalta. Johtamiseen liittyvä kirjallisuus on toiminut perusteena vastauksen saamiseksi pääkysymykseen ja lisännyt ymmärrystä pelastustehtävien haasteisiin liittyen johtamisen näkökulmasta. Tutkimustyössä käsitellään ensisijaisesti sitä, millaisia pelastustehtävät ovat erityisesti johtamisen näkökulmasta. Pääkysymys on, mitä haasteita ja rajoituksia yhteistoiminta pelastustehtävissä aiheuttaa johtamisen näkökulmasta. Tutkimuksen pääkysymyksen käsittelyn yhteydessä tutkitaan pelastustehtävien johtosuhteita, kun mukana on useita viranomaisia. Alakysymyksenä tutkitaan myös, mitä vaiheita pelastustehtäviin sisältyy. Puolustusvoimat osallistuu pelastustehtäviin pelastusviranomaisten pyynnöstä tai ennalta sovittujen sopimusten mukaisesti. Puolustusvoimien antama tuki voi olla esimerkiksi tehtävän toteuttamiseen tarvittavaa erikoiskalustoa tai erikoisasiantuntijoita. Pelastustehtävissä johtovastuu on käytännössä aina apua hälyttäneellä siviiliviranomaisella. Yhteistoiminta on välttämätöntä eri viranomaisten välillä ja sen tarkoituksen on tehdä toiminnasta tehokkaampaa sekä taloudellisesti kannattavampaa. Johtamisen kenttä viranomaisyhteistyön näkökulmasta on haastava. Pelastustehtävien osalta rauhan ajan toimintaympäristössä johtamisen nelikentän tarkastelussa painottuvat erityisesti johtajuus ja johtaminen.