Venäjän ilmavoimien lähitulitukitoiminta Georgian sodassa

Vuonna 2008 käyty Venäjän ja Georgian välinen sota sisälsi eri puolustushaaroja yhdistäviä joint-operaatioita. Suoritetut lähitulitukitehtävät olivat perinteisiä taktisen tason iskuja, jotka toteutettiin pääosin Su-25-rynnäkköhävittäjillä. Lähitulitukitehtävien tarkoituksena oli tukea maajoukkojen operaatiota. Lähitulitukitehtävät onnistuivat vaihtelevalla menestyksellä. Georgian ilmatorjuntakykyä aliarvioitiin, mikä johti venäläisten ilma-alusten pudotuksiin. Myös vanhentunut lentokalusto huonoine tiedonsiirtoyhteyksineen heikensi eri puolustushaarojen yhteistyötä, lähitulituen suorituskykyä ja ohjaajan tilannetietoisuutta. Vanhanaikaiset organisaatiorakenteet hidastivat tiedonkulkua ja käskynantoa, jolloin taistelukentällä muodostunutta lähitulitukitarvetta ei pystytty toteuttamaan nopeasti. Lähitulitukitehtäviä suoritettiin seek and destroy -periaatteella. Rynnäkköhävittäjät etsivät taistelukentältä maaleja ja löytäessään hyökkäsivät näitä kohti. Osa iskuista onnistui heikentäen georgialaisten joukkojen suorituskykyä ja taistelumoraalia. Tutkimuksen tarkoitus on tutkia sodassa suoritettuja lähitulitukitehtäviä ja löytää niistä yhteisiä piirteitä sekä taktisia trendejä. Tutkimuskysymys on: Miten Venäjän ilmavoimat suoritti lähitulitukitehtäviä? Alakysymykset ovat: Miten lähitulitukitehtävät liittyivät muuhun operaatioon? Miten lähitulitukitehtävät onnistuivat? Tutkimuksen pyrkimyksenä on muodostaa vastaus pääkysymykseen ja muodostaa perusteltu näkemys kahteen alakysymykseen. Tutkimus on laadullinen tutkimus, joka on toteutettu tapaustutkimuksen menetelmin. Laajasta tietomäärästä on löydettävissä yleisiä piirteitä, jotka luovat perustan tutkimuksen johtopäätöksille. Tutkimus koostuu tutkimusta kuvaavista luvuista ja varsinaisista tutkivista luvuista.

Venäjä Suomen uhkakuvapolitiikassa ennen ja jälkeen Georgian sodan

Venäjällä on hyvin keskeinen asema Suomen sotilaallisissa uhkakuvissa. Neuvostoliiton ajoilta periytynyt käsitys Venäjästä Suomen turvallisuutta uhkaavana tekijänä on kuitenkin ajoittain kyseenalaistettu Venäjän jatkuvasti lähentyessä Eurooppaa. Elokuun 2008 Venäjän ja Georgian väliset sotatoimet Etelä-Ossetiassa voidaankin nähdä eräänlaisena Venäjän merkityksen kehityksen kulminaatiopisteenä, jonka myötä Venäjän uhka-asema on joko jälleen vahvistunut tai jäänyt pysyvämmin taka-alalle. Tutkimuksen kohteena on tarkastella Georgian sodan vaikutuksia Venäjän uhkaan ja merkitykseen valtiollisena toimijana Suomen uhkakuvapolitiikassa. Tutkimuksella on pyritty selvittämään, miten vuoden 2008 Venäjän ja Georgian välinen sota on vaikuttanut Suomen sotilaallisiin uhkakuviin ja Venäjän merkitykseen Suomen turvallisuuspolitiikassa. Tutkimus on toteutettu vertailemalla Suomen valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisten selontekojen sotilaallisia uhkakuvia ja niiden tulkintaa Venäjästä ennen ja jälkeen Georgian sodan, eli vuosilta 2004 ja 2009. Tutkimus on menetelmältään teorialähtöinen sisällönanalyysi, jota ohjaa konstruktivistinen yhteiskuntateoria ja sen teemat uhkakuvien genealogiasta (historiallisesta alkuperästä), habituaatiosta (tottumisesta) ja reifikaatiosta (vahvistuminen ajan kuluessa). Oleellinen osa tutkimusta on myös mahdollisuus uhkakuvien emansipaatioon (muutokseen), joka ei varsinaisesti ole konstruktivismin teema, mutta soveltuu erinomaisesti tutkimukseen. Konstruktivistisen yhteiskuntateorian teemojen kautta toteutetulla vertailulla Suomen sotilaallisista uhkakuvista ja Venäjän merkityksestä Suomen uhkakuvapolitiikassa ennen ja jälkeen Georgian sodan on pyritty selvittämään juuri Georgian sodan aikaansaamia kehityslinjoja. Tutkimuksessa tullaan tutkimusaineiston perusteella siihen johtopäätökseen, että Venäjän uhka-asema on vahvistunut vuosien 2004 ja 2009 välillä, mihin suurin yksittäinen tekijä on ollut juuri Georgian sota. Tutkimusaineiston perusteella on täten havaittavissa Venäjän Suomen turvallisuutta uhkaavan merkityksen konstruktivistisen yhteiskuntateorian mukaista reifikaatiota Georgian sodan seurauksena. Vaikka tutkimusaineistosta nouseekin esiin myös Venäjän uhka-aseman väistymistä tukevia havaintoja, ovat ne kuitenkin painoarvoltaan vähäisempiä ja tulkinnanvaraisempia kuin uhka-aseman vahvistumista tukevat havainnot. Tutkimusaineiston perusteella Suomen uhkakuvat ovat pääpiirteissään pysyneet samansuuntaisina, mutta sotilaallisen uhkan painoarvo uhkakuvien joukossa on kasvanut huomattavasti Georgian sodan jälkeen. Tämä osoittaa omalta osaltaan Venäjän sotilaallisen voimankäytön uhkan kasvua osoittaa Venäjän ollessa ainoa Suomea edes mahdollisesti sotilaallisesti uhkaava tekijä.

Psykologinen vaikuttaminen venäläisessä sodankäyntiopissa

Naton ja venäläisten näkemykset ja määritelmät informaatiosodankäynnistä ja psykologisesta vaikuttamisesta poikkeavat toisistaan terminologisesti. Toimintatavoissa ja käytännön vaikutuskeinoissa on silti samankaltaisuuksia, vaikka ne käsittävätkin informaatiosodankäynnin sekä psykologisen vaikuttamisen kokonaisuudet hieman eri tavalla. Suomi on osana Euroopan Unionia omaksunut länsimaiset arvot ja tekee tiivistä yhteistyötä Naton kanssa. Tutkimuksessa esitellään yleisellä tasolla Naton määritelmiin perustuen Venäjän suorittamia informaatio-operaatioita ja psykologista vaikuttamista venäläisen sodankäyntiopin mukaisesti. Tutkimuksessa on valittu länsimainen tapa tarkastella ja analysoida psykologista vaikuttamista, koska se on Suomen ulkopoliittiseen linjaan viitaten tarkoituksenmukaista tulevaisuuden kannalta. Tutkimuksessa esitellään tapausesimerkkeinä Viron ja Venäjän välinen patsaskiista ja Venäjän ja Georgian välinen sota psykologisen vaikuttamisen kannalta. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen eli kvalitatiivinen. Tutkimusmenetelmänä käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Teoriaohjaavassa sisällönanalyysissa aikaisempi tieto eli teoria toimii apuna ja ohjaa analyysin etenemisessä. Tutkimuksessa hyödynnetään paljon Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksen tuotantoa sekä Naton ja Venäjän julkaisemia korkean tason toiminnan ohjauksen asiakirjoja. Naton näkemyksen mukaan informaatio-operaatioita suoritetaan prosessimaisesti tiettyyn sotilaalliseen operaatioon liittyen. Psykologinen vaikuttaminen on myös olennainen osa venäläistä kokonaisvaltaista lähestymistapaa nähdä Venäjän valtio psykologisen vaikuttamisen pääasiallisena tuottajana. Venäjän näkemyksen mukaan politiikka on sotaa, jota johdetaan korkeimmalta kansalliselta taholta. Viron ja Venäjän välisessä patsaskiistassa ja Venäjän ja Georgian välisessä sodassa venäläisten suorittamat informaatio-operaatiot ilmensivät hyvin venäläistä sodankäyntioppia ja psykologista vaikuttamista. Venäjä pyrki vaikuttamaan Viroon kokonaisvaltaisesti informaatio-operaatioiden avaintoiminnoin ja nosti tapahtuman korkealle kansainväliselle tasolle. Viiden päivän sodassa Venäjä käytti myös kineettisiä suorituskykyjä informaatio-operaatioissaan avaintoimintojen tueksi. Psykologinen vaikuttaminen on aina kuulunut ihmisten sekä eläinten väliseen vuorovaikutukseen. Sen takia on luonnollista, että samoja keinoja käytetään myös valtioiden, kansojen ja ihmisryhmien välisissä suhteissa, kuten myös aseellisissa konflikteissa. Venäjä käyttää häikäilemättömästi psykologisen vaikuttamisen keinoja myös ulkopoliittisessa toiminnassaan sodankäyntioppinsa mukaisesti.

Georgian sodan tarkastelu strategisen iskun toteutusperiaatteiden ja torjunnan näkökulmasta

Georgian sota elokuussa 2008 oli Venäjän ja Georgian välinen sotatoimi, jossa Venäjän joukot kukistivat Georgian armeijan nopealla hyökkäyksellä ja tulenkäytöllä. Strateginen isku, suomalainen uhkamalli, on yllätykseen pyrkivä, vahvennetuilla normaaliolojen joukoilla toteutettava sotatoimi, jolla pyritään pakottamaan valtakunnan johto haluttuihin ratkaisuihin. Tutkimuksen tavoitteena oli suomalaisen uhkamallin analysointi Georgian sodan ja siitä saatujen oppien perusteella. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena. Tapauksena käsiteltiin Georgian sotaa ja tutkimuksen kohteina taistelutilassa esiintyviä ilmiöitä. Ilmiöitä ja niiden toteutumista tutkittiin strategisen iskun toteutuksen ja torjunnan näkökulmasta. Venäjän operaatiolla ja suomalaisen strategisen iskun uhkamallin teorialla on paljon yhtäläisyyksiä. Kuvaavampi nimi Venäjän asevoimien operaatiolle uhkamallina olisi ”välittömästi alkava ajallisesti synkronoitu operaatio”. Operaatio aloitettaisiin korkean valmiuden joukoilla ilman vaatimusten esittämistä kohdemaalle. Tällä saavutettaisiin yllätysmomentti ja maksimoitaisiin iskun strateginen vaikutus. Georgian sodan oppien perusteella hyökkäysoperaation menestystekijöitä ovat joukkojen koulutustason ja valmiuden kehittäminen, tilannekuvan muodostaminen ja kohteiden maalittaminen, kyberulottuvuuden hyödyntäminen operaation kaikissa vaiheissa, ajallinen ja alueellinen ilmanherruus, kahden operaatiosuunnan hyökkäys, voiman nopea kasvattaminen taistelutilassa sekä operaatiotempo, jolla kyetään hyökkäämään puolustajan suunnitelmia vastaan. Puolustussuunnittelun tulee perustua realistisille uhka-arvioille. Suunnittelussa on varauduttava myös suunnitellusta poikkeavaan tilannekehitykseen. Epäedullisessa tilanteessa vastustaja on vallannut alueita Suomen valtakunnanrajan sisältä jo siinä vaiheessa, kun joukkoja aletaan ryhmittää puolustukseen. Hyökkäyksen torjunnan menestystekijöitä ovat ennakkovaroitus tulevasta hyökkäyksestä, realistinen arvio siihen käytettävästä voimasta, joukkojen perustaminen ja koulutus, puolustusvalmistelut keskeisillä alueilla, hyökkääjän pysäyttäminen ja kuluttaminen, reservien operatiivinen liikkuvuus ja oikea-aikainen käyttö, merenherruuden ja ilmanherruuden kiistäminen sekä kyky turvata oma toiminta ja vaikuttaa vastustajan toimintaan myös kyberulottuvuudessa. Merkittäviksi tekijöiksi voidaan nostaa myös vihollisen ja omien suorituskykyjen tunteminen, ylimmän sotilaallisen ja poliittisen johdon harjoittelu sekä suurien joukkokokonaisuuksien johtamisen harjoittelu. Tämä tutkimus on hyödynnettävissä sotataidon opetuksessa käsiteltäessä nykyaikaisen sodan ja taistelun kuvaa, taistelutilan ilmiöitä sekä puolustussuunnittelussa käytettäviä uhkamalleja. Johtopäätöksiä hyödynnettäessä on huomioitava, että tutkimuksessa laadittu tarkastelu perustuu erilaisissa olosuhteissa toimeenpantuun operaatioon.

Georgian tilanteen vaikutukset Venäjän ja USA:n välisiin suhteisiin

Tutkimuksessa tarkastellaan, mitä vaikutuksia Georgian tilanteella on Venäjän ja USA:n välisiin suhteisiin. Lähtökohtana on tarkastella keskinäisriippuvuuden (interdependenssin) teorian avulla Venäjän, Georgian ja USA:n muodostamaa vuorovaikutuspiiriä ja kartoittaa sitä kautta Georgian tilanne, Venäjän ja USA:n intressit Kaukasiassa ja Georgiassa sekä tarkastella Venäjän ja USA:n suhteita kartoitusten valossa. Apuna tutkimuksessa käytetään geopolitiikan, geostrategian ja geoekonomian käsitteitä. Päätutkimusongelma jakaantuu seuraaviin tutkimuskysymyksiin: millainen on Georgian nykytilanne, miten sillä on vaikutuksia Venäjän ja USA:n välisiin suhteisiin ja miksi, ja mikä siinä tilanteessa vaikuttaa vai vaikuttaako mikään. Nykytilanteesta käy ilmi, että Georgia on onnistunut nostamaan geostrategista painoarvoaan lännen silmissä Kaspian energian kauttakulkumaana. Lisäksi Georgialla on halu integroitua länteen ja NATO:on. Venäjä pitää edelleenkin Georgiaa osana omaa etupiiriään, josta se yrittää kaikin tavoin pitää kiinni. Lisäksi Kaspian energian hallinta toisi Venäjälle lisävaltaa pääasiassa Euroopassa ja USA:an nähden. USA puolestaan haluaa rajoittaa Venäjän energiamonopolia ja sitä kautta Venäjän vallan painoarvoa Euroopassa ja itseensä nähden. Georgian tilanteella ei ole suoranaista vaikutusta suurvaltasuhteisiin, mutta välillisesti se tarjoaa suurvalloille areenan vaikuttaa toisiinsa.

Venäjän ja Kiinan sotilaallinen yhteistyö kylmän sodan jälkeen

Kylmän sodan päättyminen muutti maailman poliittisia valta-asemia ja jätti Yhdysvallat ainoaksi suurvallaksi. Venäjä on pyrkinyt palauttamaan Neuvostoliiton aikaista vaikutusvaltaansa samalla, kun Kiina on talouskasvunsa siivittämänä noussut yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmista valtioista. Venäjän ja Kiinan välisellä sotilaallisella yhteistyöllä on globaalia merkitystä, eikä yhteistyö voi jäädä huomiotta. Tässä tutkimuksessa selvitetään maiden välisen sotilaallisen yhteistyön muotoja ja motiiveja. Päätutkimuskysymyksenä ja tutkimusongelmana on, ovatko maiden kylmän sodan jälkeiselle keskinäiselle sotilaalliselle yhteistyölle asettamat tavoitteet toteutuneet ja millä tavalla. Tutkimuksen teoreettisena näkökulmana on poliittinen realismi. Realistisen näkökulman perusteella Venäjän ja Kiinan toimintaa kansainvälisessä yhteisössä ohjaavat niiden omat tavoitteet ja vallan tavoittelu. Omien etujen ajaminen johtaa näkökulman perusteella samanhenkisten valtioiden yhteistyöhön, kuten myös etujen samanlaisuus tai toisiaan täydentävä luonne. Tutkimusmenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä laadullista sisällönanalyysia. Tutkimuksen pääasiallinen aineisto koostuu tutkimuskirjallisuudesta. Lisäksi aineistona on käytetty muun muassa tutkimuslaitosten vuosikirjoja sekä Kiinan ja Venäjän valtioiden julkaisemia virallisia asiakirjoja. Maiden välinen sotilaallinen yhteistyö voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen: sotatekniseen yhteistyöhön, sotilaallisiin harjoituksiin ja sotilaspoliittiseen yhteistyöhön. Venäjän tavoite maiden väliselle sotatekniselle yhteistyölle on ensisijaisesti ollut maan Neuvostoliiton jäljiltä massiivisen aseteollisuuden säilyminen toimintakykyisenä. Kiina on tavoitellut yhteistyöllä ensisijaisesti Kansan vapautusarmeijan kehittämistä. Sotilaallisten harjoitusten tavoitteena on ollut sotilaallisen suorituskyvyn kehittäminen, mutta myös sotilaspoliittisen signaalin antaminen ulospäin maiden yhteistyöstä ja suhteen tasosta. Sotilaspoliittisen yhteistyön tavoite on molemmilla ollut vastustaa Yhdysvaltojen johtamaa yksinapaista maailmaa ja korvata se moninapaisella maailmalla, jossa sekä Venäjä että Kiina näkevät itsensä yhtenä navoista. Johtopäätöksenä on, että Venäjä ja Kiina ovat pääosin saavuttaneet maiden väliselle yhteistyölle asettamansa tavoitteet. Vuosien 1992–2007 välisenä aikana Kiinan asetuonnista 85 prosenttia tapahtui Venäjältä, mikä käytännössä mahdollisti Kansan vapautusarmeijan kehittämisohjelman käynnistämisen. Samana ajanjaksona Kiinan osuus Venäjän kaikesta aseviennistä oli kolmannes, millä on ollut suuri merkitys sen aseteollisuudelle. Sotilaalliset harjoitukset ovat olleet Kiinalle suhteellisesti merkittävämpiä kuin Venäjälle, koska Kiina on vasta kehittämässä sotilaallista suorituskykyään tasolle, jolla Venäjä on ollut jo pitkään. Lisäksi Kiina on saanut Venäjän kautta ensimmäiset kokemukset monikansallisista sotaharjoituksista. Sotilaspoliittisesti maat ovat onnistuneet yhdessä vastustamaan Yhdysvaltoja, mutta maiden omat intressit ovat niille kuitenkin tärkeämpiä kuin sotilaspoliittinen yhteistyö, mikä laskee yhteistyön painoarvoa ja uskottavuutta.