La poétique du rire dans Le Roman comique de Scarron

Cette étude se fixe un triple objectif. Il s’agira d’abord de décrire les représentations textuelles du rire dans Le Roman comique de Scarron, en établissant d’une part les conditions de possibilité du comique et, d’autre part, en montrant la dette qu’a contractée le genre de l’histoire comique du XVIIe siècle auprès de la poétique de la comédie classique. Nous préciserons ensuite la nature et le sens à donner aux stratégies dramaturgiques mises en œuvre par Scarron pour rendre compte de l’humanité comique, tantôt disqualifiée, toujours remise en question. Nous mettrons enfin en évidence l’originalité de la structure du roman de Scarron qui accueille contradictoirement des esthétiques ennemies. Expérience de l’insubordination et affirmation d’une conscience critique, le rire de Scarron, en même temps qu’il brouille les hiérarchies culturelles, littéraires et idéologiques de l’âge classique, induit une rhétorique de la lecture comique et délivre une vision sceptique du monde. Innervée par ce rire protéiforme et ambivalent, notre étude propose donc une interprétation globale du roman scarronien à partir de l’analyse détaillée de sa poétique.

Le Roman comique de Scarron /

"Notices explicatives mises au-dessous de chaque planche."

Le roman comique de Scarron : suivi de ses Nouvelles tragi-comiques /

Mode of access: Internet.

Le fils des Trois mousquetaires : roman comique de cape et d'épée;

Mode of access: Internet.

Le roman bourgeois; ouvrage comique,

Mode of access: Internet.

« Le roman est agréablement traduit » : Étude comparative sur la visibilité des traductions et des traducteurs en Finlande et en France à travers des critiques des livres

Pro gradu -työssä tutkitaan ja vertaillaan käännöskirjallisuuden arvosteluja Ranskassa ja Suomessa. Empiirinen aineisto koostuu kaikista Helsingin Sanomien ja Le Monden vuonna 2003 julkaisemista arvosteluista. Lehdissä oli yhteensä 2691 arvosteltua kirjaa, joista 845 oli käännöksiä. Päätavoite on ollut selvittää näiden valtasanomalehtien kritiikkejä tutkimalla, kummassa maassa kääntäjän ja käännöksen asema on näkyvämpi ja minkälaisia julkaistut käännöskritiikit ovat. Lisäksi tavoitteena on ollut tutkia, kumpi lehdistä on avoimempi vieraskielisiä kirjoja ja käännöksiä kohtaan. Kirja-arvostelujen lähemmälle tutkimiselle luodaan pohjaa perehtymällä kääntäjän ja käännöksen näkyvyyteen liittyviin seikkoihin. Tässä käytetään hyväksi Koskisen (2000) tutkimusta. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, millainen on hyvä käännös eri kääntäjien ja tutkijoiden mielestä, sekä muita saman aihepiirin tutkimuksia ja aiheesta vallalla ollutta keskustelua. Lisäksi selvitetään, miksi laadukkaat käännösarvostelut ovat harvinaisia ja mistä tämä johtuu. Analyysivaiheen kvantitatiivisessa osassa perehdytään käännösten määrälliseen osuuteen sekä aineistossa että Ranskan ja Suomen kokonaisjulkaisumäärissä. Aineiston käännösarvostelut luokitellaan niiden sisällön mukaan. Tässä on käytetty soveltuvin osin Gullinin (1998) kehittelemää mallia. Käännösarvostelujen sisältöanalyysissa kiinnitetään huomiota niiden käännöstä ja kääntäjää koskeviin kommentteihin. Arvostelujen laadun ja kriitikkojen käyttämien arvosteluperusteiden pohdinta nojautuu aiheesta aikaisemmin tehtyihin teoreettisiin sekä empiirisiin tutkimuksiin. Pro gradu -työ sisältää myös erillisen katsauksen käännettyjen lastenkirjojen arvosteluihin sekä arvostelujen ulkopuolisiin kääntäjiin ja kääntämiseen liittyviin artikkeleihin. Koko tutkimuksen ajan lähestymistapa on vertaileva Le Monden ja Helsingin Sanomien välillä. Tutkimuksesta selviää, että Le Monde julkaisee huomattavasti enemmän kirja-arvosteluja. Molemmat lehdet sisältävät kuitenkin suhteellisesti yhtä paljon arvosteluja käännöskirjoista. Helsingin Sanomissa on enemmän vieraskielisten teosten arvosteluja, ja käännösten ja kääntäjän asema on huomattavasti näkyvämpi lehden kritiikeissä. Suurin osa Le Monden käännösarvosteluista sisältää vain kääntäjän nimen bibliografisissa tiedoissa. Helsingin Sanomissa vain alle puolet käännöskirjoista on arvosteltu tällä tavoin. Myös kritiikit, joissa kääntäjän nimeä ei mainita ollenkaan, ovat yleisempiä ranskalaislehdessä. Suhteellisen pieni osa käännösarvosteluista arvioi käännöksen laatua. Näille arvioille on ominaista perustelujen ja analyysin puuttuminen ja ne ovat usein lyhyitä. Arviot ovat sävyltään enimmäkseen positiivisia tai neutraaleja. Hyvin yleistä on myös se, että kriitikko sekoittaa kaksi eri asiaa: kääntäjän ja kirjailijan tyylin. Yleisin kriitikkojen käyttämä arviointikriteeri on tutkia käännöksen ja kohdekielen tai käännöksen ja lähtötekstin suhdetta. Monesti arviointikriteeri jää täysin epäselväksi. Helsingin Sanomien kritiikeissä kääntäjiin viitataan huomattavasti useammin myös itse arvostelutekstissä. Lehti tuo näkyvästi esille kääntäjiä muissakin kuin kirja-arvosteluartikkeleissaan. Sen sijaan Le Mondessa ei ole pelkästään kääntäjiä käsitteleviä tekstejä.

Le Roman de la Rose de Gui de Mori

info:eu-repo/semantics/published

Le 'bon Allemand' dans le roman français de l'immédiat après-Seconde Guerre mondiale: une erreur de casting?

The end of the Occupation, which was much more violent than its beginning, dramatically affected the overall perception of Germans and Germany for many years in post-WWII France. This vision is of course reflected to a large extent in French literature. Yet, paradoxically, many novels—including the ‘best-sellers’ E ´ ducation europe´enne (1945) by Romain Gary, Mon Village a` l’heure allemande (1945) by Jean-Louis Bory or Les Foreˆts de la nuit (1947) by Jean-Louis Curtis—contain a ‘good German’ character. Firstly, this article will give an overview of the dominant representations of Germans in post-WWII France, before suggesting that the ‘good German’ character follows both a literary tradition and the humanist values of the French Resistance, to which these writers claim to subscribe. Finally, it will show how this character, far from blurring the Manichean ideology of the novel in which he appears, actually reinforces it.

La présence ambiguë du "bon Allemand" dans le roman français de l’immédiat après-Seconde Guerre mondiale: Gary, Bory, Curtis

French Seminar Series
Belfast, December 2010

Le roman québécois contemporain dans l'édition française (1975-1998)

La littérature québécoise a connu un engouement sans précédent dans les années soixante et soixante-dix auprès des critiques français, qui découvraient alors un corpus jeune et régénérant. Cette période prit fin avec la remise du prix Goncourt à Antonine Maillet pour Pélagie-la-Charrette, en 1979. Les années 1980 et 1990 allaient voir se succéder de nombreux écrivains sur la scène des lettres françaises, sans qu'aucun d'entre eux ne soit l'objet d'une réelle révélation outre-Atlantique. Les talents déjà consacrés allaient confirmer leur statut de représentants de cette littérature, d'autres ont réussi, ponctuellement, à s'attirer les faveurs de critiques influents. Ce mémoire a pour objectif majeur de mettre à jour la place qu'occupe le roman québécois intégré au champ éditorial français depuis 1975 d'une part, mais encore de définir l'horizon d'attente dont ce corpus est marqué. La première partie de l'étude sera consacrée à ceux des auteurs qui ont publié un ou plusieurs de leurs romans dans, l'Hexagone. L'étude de la réception critique du roman composera la seconde partie du mémoire."--Résumé abrégé par UMI.

Le Roman de Tristan, translaté par « LUCE DE GAD ».

Commençant par : « Apres ce que j'ay leu et releu... » et finissant par : «... laisse ore le compte à parler de ceste chose et retourne à nostre matiere » . Le ms s'arrête au livre II, lorsque Gauvain prémédite la mort de Morholt.

Le Roman de Tristan [de LUCE DU GAST].

Commençant par : « Apres ce que j'ai veu et releu et pourveu par maintes fois le grant livre en latin... » et finissant par : «... qui vait par la meslée si armés, comme je vous di... » . Incomplet à la fin.

« Li Livre dou Bret », ou Le Roman de Tristan [de LUCE DU GAST].

Commençant par : «... voluntez d'Elinde et landemain quant il fut ajornez... » et finissant par : «... et plairai tant com li mondes durrai, li quex est apelez li Livres dou Bret. Explicit li Livres dou Bret. Amen » . D'après l'épilogue, « HELYE DE BERRON » aurait remanié le travail de LUCE DU GAST, qu'il a divisé en trois livres. Voir l'introduction au livre III, fol. 264. Manque le premier feuillet de chaque livre.

Le Roman de Tristan [de LUCE DE GAST], première partie.

Commençant par : « Apres ce que je ai leu et releu... » et finissant par : «... Si bien leur estoit avenu de la force de Sassoigne, que il orrent emprisonnée » . Cette partie va jusqu'à la destruction de la flotte saxonne par les habitants de Cornouailles.