781 resultados para Heart -- Contraction
Resumo:
Objective: To examine the basis for local wall motion abnormalities commonly seen in patients with ischemic heart disease, computer-controlled isolated muscle studies were carried out. Methods: Force patterns of physiologically sequenced contractions (PSCs) from rat left ventricular muscle preparations under well-oxygenated conditions and during periods of hypoxia and reoxygenation were recorded and stored in a computer. Force patterns of hypoxic-reoxygenating and oxygenated myocardium were applied to oxygenated and hypoxic-reoxygenating myocardium, respectively. Results: Observed patterns of shortening and lengthening closely resemble those obtained from ischemic and non-ischemic myocardial segments using ultrasonic crystals in intact dog hearts during coronary occlusion and reperfusion, and are similar to findings reported in angiographic studies of humans with coronary artery disease. Conclusion: The current study, demonstrating motions of oxygenated isolated muscle preparations which are similar to those in perfused segments of intact hearts with regional ischemia, supports the concept that the multiple motions of both ischemic and non-ischemic segments seen in regional myocardial disease can be explained by interactions of strongly and weakly contracting muscle during the physiologic cardiac cycle.
Resumo:
Sydämen krooninen vajaatoiminta on merkittävä maailmanlaajuinen ongelma. Se on erilaisten sydän- ja verisuonisairauksien aiheuttama monimuotoinen oireyhtymä. Sydämen vasemman kammion hypertrofia eli sydämen seinämien paksuuntuminen on yksi keskeinen tekijä, joka voi olla sydämen vajaatoiminnan taustalla. Kohonnut verenpaine on yleisin syy, joka johtaa sydänlihaksen paksuuntumiseen. Tämä johtaa sydämen pumppaustoiminnan häiriintymiseen, erilaisten neurohormonaalisten mekanismien aktivaatioon ja edelleen sydämen vajaatoimintaan. Sydämen vajaatoiminnan neurohormonaalisista mekanismeista tärkeimmät ovat reniini-angiotensiini-aldosteroni-järjestelmän ja sympaattisen hermoston aktivaatio, sydämen rakenteiden uudelleenmuovautuminen, sydänlihassolujen apoptoosi ja systeeminen tulehdustila. Sydämen hypertrofiaa ja sen syntymistä pyritään estämään kohonneen verenpaineen lääkehoidolla. Reniini-angiotensiini-aldosteronijärjestelmällä on keskeinen merkitys sydämen vajaatoiminnassa. Sydämen vajaatoiminnan ennusteeseen vaikuttavista lääkeaineista angiotensiinikonvertasin estäjät (ACEestäjät) ovat säilyttäneet johtoasemansa jo vuosikymmenten ajan. Angiotensiinireseptoreiden salpaajien (AT1-salpaajien) odotettiin syrjäyttävän ACE-estäjät sydämen vajaatoiminnan hoidossa, mutta toistaiseksi niitä pidetään vain vaihtoehtoisina lääkkeinä. Sympaattisen hermoston aktivaatiota vähentävät β-salpaajat ovat vakiinnuttaneet asemansa toiseksi tärkeimpänä lääkeryhmänä. Diureetit ovat paljon käytetty lääkeaineryhmä sydämen vajaatoiminnan hoidossa, mutta niistä ainoastaan aldosteroniantagonisteilla on tutkitusti ennustetta parantavaa vaikutusta. Kroonisen vajaatoiminnan hoidossa käytetään edelleen myös digoksiinia. Tulevaisuudessa sydämen vajaatoiminnan ennusteeseen vaikuttavia lääkeaineita voivat olla reniinin estäjät, neutraaliendopeptidaasin estäjät, vasopressiinin antagonistit tai inflammatroisiin sytokiineihin vaikuttavat molekyylit. Erikoistyön kokeellisessa osiossa tarkoituksena oli tutkia sydämen hypertrofian kehittymistä vatsa-aortta kuristetuilla rotilla ja kalsiumherkistäjä levosimendaanin sekä AT1-salpaaja valsartaanin vaikutuksia hypertrofian kehittymiseen. Kokeellisessa osiossa arvioitiin myös sydämen hypertrofian ja vajaatoiminnan jyrsijämallina käytetyn vatsa-aortan kuristuksen (koarktaation) toimivuutta ja vaikutuksia ultraäänen avulla määritettyihin kardiovaskulaarisiin parametreihin. Vatsa-aortta kuristettiin munuaisvaltimoiden yläpuolelta. Kuristus saa aikaan verenpaineen kohoamisen ja sydämen työtaakan lisääntymisen. Pitkittyessään tila johtaa sydänlihaksen hypertrofiaan ja vajaatoimintaan. 64 eläintä jaettiin ryhmiin, siten että jokaiseen ryhmään tuli kahdeksan eläintä. Ryhmistä kolmelle annettiin lääkeaineena levosimendaania kolmella eri päiväannoksella (0,01 mg/kg; 0,10 mg/kg; 1,00 mg/kg) ja kolmelle valsartaania kolmella eri päiväannoksella (0,10 mg/kg; 1,00 mg/kg; 10,00 mg/kg) juomaveden mukana. Lääkitys aloitettiin leikkauksen jälkeen ja jatkettiin kahdeksan viikon ajan. Kardiovaskulaariset parametrit, kuten isovolumetrinen relaksaatioaika (IVRT), vasemman kammion läpimitta systolessa ja diastolessa sekä seinämäpaksuudet, ejektiofraktio (EF), supistuvuusosuus (FS), minuuttitilavuus (CO) ja iskutilavuus (SV) määritettiin kahdeksan viikon kuluttua leikkauksesta ultraäänitutkimuksen avulla. Lisäksi määritettiin eläinten sydämen paino suhteessa ruumiin painoon. Tuloksia verrattiin ilman lääkehoitoa olleeseen koarktaatioryhmään. Eläinmallin toimivuutta arvioitiin vertaamalla koarktaatioryhmän tuloksia sham-operoidun ryhmän tuloksiin. Levosimendaanilla havaittiin työssä sydämen systolista toimintaa parantava vaikutus. Tämä näkyi tendenssinä parantaa ejektiofraktioita ja vasemman kammion supistuvuusosuuksia. Sydämen diastoliseen toimintaan ei kummallakaan lääkeaineella ollut merkittävää vaikutusta. Diastolista toimintaa arvioitiin isovolumetrisen relaksaatioajan muutoksilla. Sydämen hypertrofian kehittymiseen ei kummallakaan lääkeaineella ollut merkittävää vaikutusta. Eläinmallin todettiin mallintavan hyvin sydämen hypetrofiaa ihmisellä, mutta ei niinkään sydämen vajaatoimintaa.
Resumo:
PURPOSE--To analyze the influence of transient and sustained elevations of arterial pressure (AP) on the rate of rise of the left ventricular pressure (dp/dt). METHODS--Thirteen anesthetized, thoracotomized and mechanically ventilated dogs, submitted to pharmacological autonomic block (oxprenolol-3 mg/kg plus atropine-0.5 mg/kg). The AP elevation was obtained by mechanical constriction of the descending thoracic aorta. Two protocols were applied to all animals: Transient Arterial Hypertension (TAH) and Sustained Arterial Hypertension (SAH) and the following variables were evaluated: heart rate (HR), systolic (LVSP) and end diastolic (LVEDP) left ventricular pressure and dp/dt. In TAH the variables were analyzed in the basal condition (To) and at the maximal value of AP attained during the transient pressure elevation (TM). In the protocol SAH the variables were evaluated in the conditions: Control (Ho), hypertension 1 (H1) and hypertension 2 (H2). RESULTS--Considering all conditions, there were no significant differences among the values of HR. In the protocol TAH, the LVSP varied from 133 +/- 22 mmHg to 180 +/- 27 mmHg, whereas in SAH the values of LVSP were as follow: HO = 129 +/- 25 mmHg; H1 = 152 = 23 mmHg; H2 = 182 +/- 24 mmHg. LVEDP changed in both protocols: To = 7 +/- 2 mmHg; TM = 13 +/- 2 mmHg (p < 0.05); Ho = 7 +/- 2 mmHg; H1 = 10 +/- 2 mmHg; H2 = 14 +/- 3 mmHg (p < 0.05). During TAH there was no difference between the values of dp/dt (To = 3.303 +/- 598 mmHg/s; TM = 3.350 +/- 653 mmHg/s; p > 0.05), however, there were increases of the dp/dt during SAH (Ho = 3.233 +/- 576 mmHg/s; H1 = 3.831 +/- 667 mmHg/s; H1 = 4.594 +/- 833 mmHg/2; p < 0.05). CONCLUSION--The values of dp/dt are not influenced by transient elevation of AP. Sustained increase of AP activates cardiac adjustments, which results in elevation of dp/dt, by stimulation of contractile state. Probably, the inotropic intervention mechanism is the length dependent activation due to the Frank-Starling mechanism.
Resumo:
Purpose - To analyse the influence of mannitol added to Krebs-Henseleit (KH) solution on the myocardium edema and myocardial function. Methods - Isolated rat heart under isovolumetric contractions studied according to Langendorff's technique were perfused with KH solution at constant flow during 90 min. The coronary perfusion pressure, diastolic and systolic pressures were recorded at every 15 min. At the end of the experiment, myocardium water content was measured in hearts perfused with KH solution (group I, n = 9) and in hearts perfused with KH solution plus 8 mM mannitol (group II, n = 8). These results were compared to non-perfused control heart (n = 9). Results - Myocardial water content was statistically higher in group I (80.8 ± 1.3%) compared to group II (78.1 ± 0.7%) and control group (75.5 ± 0.5%). Systolic arterial pressure was statistically higher in group I (86.2 ± 11.5 mmHg) compared to group II (72.7 ± 21.1 mmHg). There was no difference in the diastolic pressure between the two groups. Coronary perfusion pressure (Pp) increased progressively during the experiment in both groups. However, Pp was lower in group II than in group I. Conclusion - Mannitol added to KH solution significantly attenuates the myocardium edema in the isolated perfused rat heart.
Resumo:
PURPOSE: To evaluate the effects of afterload on peak rate of tension rise (dT/dt) in the isolated muscle. METHODS: Left ventricular papillary muscles from Wistar rats were studied in isometric and isotonic afterloaded contractions. Muscles were analised in Krebs-Henseleit solution with calcium concentration of 2.52mM at 28 degrees C. The resting muscle length (preload) was maintained constant. The peak isometric developed tension (DT) and dT/dt were measured during increases of afterload (25, 50, 75 and 100% from DT). RESULTS: A rise in afterload corresponding to 50, 75 and 100% of DT, did not cause an increase in dT/dt values (p > 0.05). The dT/dt value decreased (p < 0.05) when afterload was changed from 75% to 25% of DT. CONCLUSION: The data suggest that an increase in the afterload from 50% of the DT did not promote changes in the dT/dt.
Resumo:
Purpose - To evaluate the influence of sustained elevations of arterial pressure on dP/dt values, which the left ventricular end diastolic pressure was kept constant. Methods - Thirteen anesthetized dogs, mechanically ventilated and submitted to thoracotomy and pharmacological autonomic block (atropine - 0.5 mg/kg IV + oxprenolol - 3 mg/kg IV) were studied. The arterial pressure elevation was obtained by mechanical constriction of the descending thoracic aorta. Analyses were made in control (C) situation and after two successives increments of arterial pressure, sustained for 10min, called hypertension 1 (H1) and hypertension 2 (H2), respectively. The end diastolic left ventricular pressure was kept constant by utilization of a perfusion system connected to the left atria. Results - Heart rate did not change (C: 125 ± 13.9bpm; H1: 125 ± 13.5bpm; H2: 123 ± 14.1bpm; p > 0.05); the LVSP increased (C: 119 ± 8.1mmHg; H1: 142 ± 7.9mmHg; H2: 166 ± 7.7mmHg; p < 0.01); the AoDP increased (C: 89 ± 11.6mmHg; H1: 99 ± 9.5mmHg; H2: 120 ± 11.8mmHg; p < 0.01); the LVEDP (C: 6.2 ± 2.48mmHg; H1: 6.3 ± 2.43mmHg; H2: 6.1 ± 2.51mmHg; p > 0.05) and the dP/dt (C: 3068 ± 1057.1mmHg/s; 3112 ± 995.7mmHg/s; H2: 3086 ± 979.5mmHg/s; p > 0.05) did not change. Conclusion - dP/dt values are not influenced by a sustained elevation of arterial pressure, when the end diastolic left ventricular pressure is kept constant.
Resumo:
Fundação de Amparo à Pesquisa do Estado de São Paulo (FAPESP)
Resumo:
Purpose - To investigate the participation of contractile state and relaxation in cardiac muscle dysfunction during the transition from stable hypertrophy to cardiac decompensation in aging spontaneously hypertensive rats (SHR). Methods - isolated left ventricular papillary muscle function was studied in SHR with heart failure (SHR-F), in age-matched SHR without evidence of heart failure (SHR-NF), and in nonhypertensive controls Wistar-Kyoto rats (WKY). Muscles were analised in isometric and isotonic contractions in Krebs-Henseleit solution with calcium concentration of 1.25mM at 28°C. Results - Papillary muscles from SHR-F and SHR-NF demonstrated decreased active tension development and shortening velocity relative to normotensive WKY (p<0.05). SHR-F and SHR-NF did not differ. Compared with SHR-NF and WKY, muscle passive stiffness was increased in the failing SHR (p<0.05 versus WKY and SHR-NF). This parameter did not differ between SHR-NF and WKY (p> 0.05). Conclusion - These data suggest that the progression from stable hypertrophy to heart failure is associated with changes in the passive stiffness and is not related to depression of myocardial contractile function.