La ampliación del concepto clásico de Desarrollo a partir del concepto de Felicidad propuesto por el Rey Jigme Singye Wangchuck de Bután

A partir del fin de la Segunda gran Guerra, han existido numerosos intentos que se han ocupado de dotar al concepto de Desarrollo de nuevos temas, pero que no han logrado mayor cosa, debido a los contextos históricos que han impedido esta posibilidad. Actualmente, el concepto continúa en evolución, así como el mundo continúa sin poder aportar soluciones definitivas para cada uno de los retos que se presentan en materia de Desarrollo. No obstante, los avances del concepto de felicidad desde la Grecia antigua y su reconocimiento actual al interior de la ONU, como una meta común de la humanidad, han hecho que las visiones que se tienen del Desarrollo varíen y busquen un enfoque dirigido a lograr la felicidad y el bienestar de los seres humanos.

L'indicateur philantrope

UANL

La flor y el fruto de la salud, la virtud y la felicidad : lo interno transformado en externo en la enseñanza de la música en las escuelas públicas de los Estados Unidos desde décadas tempranas hasta el presente.

Monográfico con el título: 'Historia social del curriculum'. Resumen basado en el de la publicación

El hilo sutil de la rememoración. Felicidad y redención histórica en la obra de Walter Benjamin

El texto presenta un análisis de la estructura del tiempo mesiánico que Benjamin intenta pensar desde el punto de vista de su indisoluble conexión con los conceptos de felicidad y redención. El recorrido conceptual va desde los escritos de juventud, en los que la constelación felicidad-redención adquiere una fisonomía definida -conjugándose con una crítica elegante y puntual de la modernidad- a las tesis Sobre el concepto de historia, en las cuales tal constelación se entrelaza con la figura del Eingedenken, que determina un desplazamiento conceptual importante en el horizonte teórico del autor, y representa además la especificidad y la riqueza de su reflexión sobre el tiempo y la historia

El hilo sutil de la rememoración. Felicidad y redención histórica en la obra de Walter Benjamin

El texto presenta un análisis de la estructura del tiempo mesiánico que Benjamin intenta pensar desde el punto de vista de su indisoluble conexión con los conceptos de felicidad y redención. El recorrido conceptual va desde los escritos de juventud, en los que la constelación felicidad-redención adquiere una fisonomía definida -conjugándose con una crítica elegante y puntual de la modernidad- a las tesis Sobre el concepto de historia, en las cuales tal constelación se entrelaza con la figura del Eingedenken, que determina un desplazamiento conceptual importante en el horizonte teórico del autor, y representa además la especificidad y la riqueza de su reflexión sobre el tiempo y la historia

El hilo sutil de la rememoración. Felicidad y redención histórica en la obra de Walter Benjamin

El texto presenta un análisis de la estructura del tiempo mesiánico que Benjamin intenta pensar desde el punto de vista de su indisoluble conexión con los conceptos de felicidad y redención. El recorrido conceptual va desde los escritos de juventud, en los que la constelación felicidad-redención adquiere una fisonomía definida -conjugándose con una crítica elegante y puntual de la modernidad- a las tesis Sobre el concepto de historia, en las cuales tal constelación se entrelaza con la figura del Eingedenken, que determina un desplazamiento conceptual importante en el horizonte teórico del autor, y representa además la especificidad y la riqueza de su reflexión sobre el tiempo y la historia

La felicidad del mal

En el presente artículo se aspira a poner de relieve cómo Tucídides, al describir la guerra de Corcira y extraer las consecuencias morales de la misma, pone bajo el foco de su análisis incluso los bajos fondos de naturaleza humana, esa dimensión de la psique que permanece oculta o es negada cuando las sociedades viven en paz y con cierto grado de prosperidad. El resultado es la aparición del mal en toda su apoteosis existencial. Es decir, no ya el mal que infligimos unas veces sin querer y otras por necesidad, o por seguridad, o por miedo, etc. El mal que ahí aparece como constitutivo del ser humano es el que se inflige cuando han desaparecido todas las condiciones que lo volvían explicable y hasta necesario, el mal gratuito, el mal que ha aislado a su ejecutor de todo contexto, que ha transformado la voluntad del mismo en siervo suyo y que, a cambio, le procura éxtasis de felicidad que sólo él procura.

El trabajo como plataforma para la felicidad

Este ensayo es un análisis para entender cuáles son las motivaciones y necesidades de los seres humanos, que determinan su tendencia a desarrollar un trabajo remunerado. Se considerarán los aspectos de la psicología positiva, la teoría de las compensaciones y las expectativas desde la perspectiva de la gestión del capital humano. A través de la historia, ha sido necesario visualizar cómo nos desarrollamos para alcanzar nuestras metas con el trabajo que desempeñamos, considerando que el esfuerzo designado será con la fuerza para actuar considerando que el llegar a la felicidad siempre estará limitada por la fragilidad de la vida que esto conlleva.

El Carlos Marx de Roque Dalton (o sobre el Marx responsable “de la felicidad que sigue caminando”)

This article demonstrates the existence of an autochthonous interpretation of classic Marxism in the poetry of Salvadorian author Roque Dalton. His poetry is therefore interpreted as a contribution to that Latin American thinking interested in creating a Marxism adapted to our characteristics.

Käsitteellisestä ruumiilliseen, sitaatiosta paikkaan - maalaustaide ja nykytaiteen historia

The dissertation "From Conceptual to Corporeal, from Quotation to Site: Painting and History of Contemporary Art" explores the state of painting in contemporary art and art theory since the 1960s. The purpose of the study is to re-consider the dominant "end of painting" -narrative in contemporary art history, which goes back to the modernist ideology of painting as a reductive, medium-specific form of art. Drawing on Michel Foucault´s concepts of discursive formation and archive, as well as Jean-Luc Nancy´s post-phenomenological philosophy on corporeality, I suggest that contemporary painting can be redefined as a discursive-sensuous practice. Instead of seeing painting as obsolete or over as an avantgarde art genre, I show that there have been alternative, neo-avantgardist ways of defining painting since the end of the 1960s, such as French artist Daniel Buren´s early writings on painting as "theoretical practice". Consequently, the tendency of the canonical Anglo-American contemporary art narratives to underestimate the historical and institutional codes of art can be questioned. This tendency can be seen, for example, in Rosalind Krauss´s influential theory on index. The study also reflects the relations between conceptual art and painting since the 1960s and maps recent theories of painting, which re-examine the genre´s possibilities after the modernist rhetoric. Concepts of "flatbed", "painting in the extended field", "as painting" and so on are compared critically with the idea of painting as discursive practice. It is also shown that the issues in painting arise from the contemporary critical art debate while the dematerialisation paradigm of conceptual art has dissolved. The study focuses on the corporeal-material-sensuous -cluster of meanings attached to painting and searches for its avantgardist possibilities as redefined by postfeminist and post-phenomenological discourse. The ideas of hierarchy of the senses and synesthesia are developed within the framework of Jean-Luc Nancy´s and Luce Irigaray´s thought. The parameters for the study have been Finnish painting from 1990 to 2002. On the Finnish art scene there has been no "end of painting" ideology, strictly speaking. The mythology and medium-specificity of modernism have been deconstructed since the mid-1980s, but "the archive" of painting, like themes of abstraction, formalism and synesthesia have been re-worked by the discursive practice of painting, for example, in the works of Nina Roos, Tarja Pitkänen-Walter and Jussi Niva.

Ylirajaisia suhteita : Helsingin olympialaiset, Armi Kuusela ja ylikansallinen historia

In 1952 Helsinki hosted the Summer Olympic Games and Armi Kuusela, the current “Maiden of Finland”, was at the same time crowned Miss Universe. In popular history writing, these events have been designated as a crucial turning point – the end of an era marked by war and deprivation and the beginning of a modern, Western nation. Symptomatically, both events were marked by Finnish women’s sexual relationships with foreign men. The Olympics were shadowed by a concern over Finnish women’s “undue friendliness” with the Olympic guests, and Armi Kuusela's world tour was cut short by her surprise marriage in Tokyo and subsequent emigration to the Philippines. This study is an inquiry into the Helsinki Olympics and the public persona of Armi Kuusela from the point of view of transnational heterosexuality and the constitution of Finnish national identity. Methodologically the two main components of the study are intersectionality, defined here as a focus on the mutual histories and effects of discourses of gender, sexuality, race and nation; and transnational history as a way of exploring the ways that both nations and sexual subjects are embedded in global relations of power. The analysis proceeds by way of contextual and intertextual readings of various sources. Part one, centering on the Olympics, involves a campaign mounted by certain women’s organizations before the Games in order to educate young women about the potential dangers of the forthcoming international event as well as magazine and newspaper articles published during and after the Games concerning the encounter between young Finnish women and foreign, especially “Southern,” men. It places the debates during the Olympics within the framework of wartime understandings of women’s sexuality; the history of the concept of decency (siveellisyys); post-war population policy; the intersectional histories of conceptions pertaining to race and sexuality; and finally, the post-war concerns over women’s migration from rural areas to the capital city and their potential emigration abroad. Part two deals with the persona of Armi Kuusela and the public reception of her world tour and marriage, based on material from both Finland and the Philippines (newspapers, magazines, advertisements, books and films). It examines the persona of Armi Kuusela as a figure of national import in terms of the East/West divide; the racialized images of different geographic climates and Oriental “Others;” the meaning of whiteness in the Philippines; the significance of class and colonial history for the domestication of sexual and racial transgressions implied by an unconventional transnational marriage; as well as the cultural logics of transnational desire and its possible meanings for women in 1950s Finland. The study develops two arguments. First, it suggests that instead of being purely oppositional to national discourses, transnational desire may also be viewed as a product of these very discourses. Second, it claims that the national significance of both the Olympics and the persona of Armi Kuusela was due to the new points of comparison they both offered for national identity construction. In comparison with the sexualized Southern men at the Olympics and the racialized Orient in the representations of Armi Kuusela’s travels and marriage, Finland emerged as part of the civilized North, placed firmly within the perimeters of Western Europe. As such, both events mark a “whitening” of the Finnish people as well as a distancing from their previous designations in racial hierarchies. At the same time, however, the process of becoming a white nation inevitably meant complying with and reproducing racial hierarchies, rather than simply abolishing them.

Yksi historia monimutkaistuvasssa maailmassa : Historian olemus ja historian suuret kertomukset luokanopettajaopiskelijoiden historiatietoisuudessa

One history in a multicomplex world The quintessence of history and grand historical narratives in the historical consciousness of class teacher students The study analyses the conception of history amongst class teacher students at the University of Helsinki. It also explores the expectations about the future that the students have on the basis of their views on history. The conceptions of the students are analysed against the background of the notion of one history which has been part of Western thought in the modern era and which is at the centre of the theoretical framework of this study. The Enlightenment project and the erosion of the role of the Church paved the way for the notion that history is an linear narrative of the progress of humankind and in which, implicitly, the Western countries are endowed with a special role as the vanguards of progress. In recent times these assumptions have been criticised by postmodernists and proponents of New History. The material of the study consists of interviews of twenty-two 19 26 years old class teacher students at the University of Helsinki. The topics in the interviews were the developments of the past and the future trajectories. The students conceived history as a field of knowledge that provides a unifying view on the world and helps to make today s world intelligible. Finnish history and global history were invested with features of a grand narrative of progress. In global history, progress and development were seen as characteristic of the Western world primarily. The students regarded the post-war Finnish history as a qualified success story in that they deplored the erosion of collectivist values and the rise of selfishness in recent decades. History was not conceived as a process of progress that would self-evidently continue in the future, but rather more as a field of contingency and cyclical change.The students regarded the increasing predominance of the market forces over democratically elected agencies, the antagonism between the West and the other parts of the world, and environmental risks as the major threats. Notwithstanding this general.pessimism about the future, the students had a very positive view of their own personal prospects. Keywords: historical consciouness, one history, future expectations

Läksi puut ylenemähän : Metsien hoidon historia Suomessa keskiajalta metsäteollisuuden läpimurtoon 1870-luvulla

Tutkimuksen tavoitteena on historiantutkimuksen menetelmiä käyttäen selvittää metsänhoidon teorian sekä käytännön metsänhoidon kehitysvaiheet ja näihin vaikuttaneet tekijät, keskiajalta lähtien 1870-luvulla tapahtuneeseen metsäteollisuuden läpimurtoon saakka. Tutkimus tarkastelee Suomen metsiä, niiden käyttöä ja metsänhoidon alkuvaiheita Ruotsin ja Venäjän vallan aikoina. Vastauksia haetaan erityisesti seuraaviin pääkysymyksiin: - miten eri metsänkäyttömuodot ja -käyttäjät vaikuttivat metsiin ja metsänhoidon edistymiseen? - millä tavoin maanomistuksen kehitys vaikutti metsien käyttöön ja hoitoon? - millaisiin päämääriin ja yhteiskunnallisiin taustatekijöihin metsien käytön julkinen ohjaus perustui? - mitä käytännön vaikutuksia valtion metsäpolitiikalla ja ohjauksella oli metsänhoidon kehitykseen? - missä ja miten kehittyivät Suomessa sovellettu metsänhoidon teoria ja käytännön menetelmät? - mitkä tekijät säätelivät metsänhoidon teorioiden soveltamista käytäntöön? - mikä oli naapurimaiden metsänhoidon sekä kansainvälisten yhteyksien merkitys metsänhoidon kehitykselle Suomessa? - miten vuosisatainen pelko metsien ja puun loppumisesta vaikutti metsänhoidon kehitykseen? - millainen merkitys puun arvon kehityksellä oli metsänhoidon alkuun saattamiselle ja edistymiselle? Suomessa harjoitettiin 1870-luvulle saakka pääasiassa talonpoikaista metsänkäyttöä. Maaseudun väestö hankki toimeentulonsa metsistä eränkäynnin, kaskiviljelyn, laiduntamisen, rakennushirsien valmistamisen, tervantuotannon ja paikoin myös potaskan tai sysien valmistamisen avulla. Erityisesti rannikkoseuduilla tuotettiin "isorakennuksen puita", lehtereitä, mastopuita ja muuta erikoispuutavaraa. Lautojen ja lankkujen sahaus laajeni vähitellen, saavuttaen 1800-luvun lopulla hallitsevan aseman myyntiin tarkoitettujen metsäntuotteiden tuotannossa. Polttopuun sekä muun kotitarvepuun kulutus säilyi suurimpana puunkäytön ryhmänä pitkälle 1900-luvulle saakka. Mainituista metsänkäyttömuodoista erityisesti kaskeaminen ja sitä seuraava laiduntamisvaihe sekä tervaspuiden koloaminen "autioittivat" laajoja metsäalueita. Tiheimmin asutuilla seuduilla esiintyi pulaa poltto- ja rakennuspuusta myöhäiskeskiajalta alkaen. Nämä ongelmat sekä laivanrakennuksen ja vuoriteollisuuden puunsaannin turvaamisen tarve johtivat 1600-luvun puolivälissä pysyvään metsänkäytön julkiseen ohjaukseen. Tuolloin Ruotsin valtakunnan metsälainsäädännön kivijalaksi tuli kestävyyden periaate, josta kruunu kylläkin joutui tinkimään moneen otteeseen. Valtion jatkuva rahantarve oli käytännössä metsäpolitiikan tärkein taustavoima sekä Ruotsin vallan että autonomian aikana. Jo 1600-luvulla ruvettiin vaatimaan talonpoikien yhteismaiden jakamista omistajilleen vastuullisemman metsänkäytön nimissä. Isoajakoa saatiin Suomessa odottaa 1770-luvulle saakka. Etelä-Suomessa se valmistui melko nopeasti, 1800-luvun puoliväliin mennessä. Sillä olikin myönteinen, metsien säästävämpään käsittelyyn johtava vaikutus. Valtiosta tuli isonjaon myötä erityisesti Pohjois-Suomessa merkittävä metsänomistaja 1800-luvun jälkipuoliskolla. Valtion metsähallinto, jota maaherrat ja sivistyneistö vaativat perustettavaksi jo 1700-luvun puolivälissä, aloitti toimintansa maanlaajuisesti 1860-luvulla. Se oli ensimmäinen merkittävä metsänhoidon organisaatio, ja vasta sen myötä metsänkäyttöä ohjaavilla säädöksillä ja ohjeilla alkoi olla käytännön merkitystä. Yksityismetsiä varten ei tällaista organisaatiota vielä perustettu, niitä rasittivat pahoin nousevan sahateollisuuden määrämittahakkuut pitkälle 1900-luvun puolelle. Turun Akatemiassa tehtiin mittavaa metsänhoidon menetelmiä koskevaa sekä myös metsäpoliittista tutkimustyötä 1700-luvun jälkipuoliskolla. Tulokset eivät vielä sanottavasti siirtyneet käytäntöön, lähinnä puun alhaisen arvon ja tarvittavien organisaatioiden puuttumisen takia. Kun valtion metsähallintoa ja Suomen omaa metsäopetusta ryhdyttiin perustamaan 1800-luvun puolivälissä, haettiin metsänhoidon mallia alan johtavaksi maaksi kehittyneestä Saksasta. Tultaessa 1870-luvulle, oli Evolla jo käynnissä voimakas kehitystyö maamme olosuhteisiin soveltuvien menetelmien luomiseksi saksalaisen teorian pohjalta. Metsänhoidon tiedot ja taidot olisivat jo tässä vaiheessa riittäneet kestävän metsätalouden harjoittamiseen kaikkien omistajaryhmien metsissä, jos tarvittavat organisaatiot olisi kyetty perustamaan ja metsäammattilaisia olisi koulutettu tarpeeksi. Metsänhoidon kehitystä hidastivat 1800-luvun lopulla lähinnä valtion heikko talous ja poliittiset näkemyserot. Metsäteollisuuden 1870-luvulta alkanut voimakas kasvu ja lisääntyvä puuntarve pakottivat kuitenkin valtiovallan pitämään huolta puuntuotannon jatkuvuudesta. Metsäteollisuuden kasvavan viennin kautta lisääntyvät verotulot ja kan-santalouden myönteinen kehitys antoivat vähitellen mahdollisuuden metsänhoidon edistämiseen ammattilaisten koulutuksen, kansalaisten neuvonnan, lainsäädännön ja viranomaisten toiminnan kautta. Tämä tutkimus lähestyy aihettaan metsähistorian, taloushistorian, yhteiskuntahistorian ja ympäristöhistorian näkökulmista. Ajankohtaista merkitystä sillä on kehitysmaiden sekä Itä-Euroopan siirtymätalouksien metsänhoidon edistämiselle, missä suomalaiset metsäammattilaiset ovat mukana lukuisten kehityshankkeiden asiantuntijoina. Kymmenissä maissa metsätalous kamppailee samanlaisten ongelmien kanssa kuin Suomessa ja naapurimaissa 100 - 300 vuotta sitten. Meidän kokemuksistamme on näille kansantalouksille hyötyä valtion- ja yksityismetsätalouden metsänhoito-organisaatioita sekä metsälainsäädäntöä kehitettäessä.