'he perceives himself as a caterpillar […]' constructions of the disabled subject in the critical response to Alfred Hitchcock's 'Rear Window'

This chapter focuses on critical responses to Alfred Hitchcock’s Rear Window, especially their construction of disability. The suggestion is that such criticism takes the disabled body to be both necessary and superfluous to the meaning of the film, a difficulty that, I argue, can be read more widely within film theory. Ever since Christian Metz’s ‘the Imaginary Signifier’, the condition of being ‘bound to a wheelchair’ is understood to have a resonance for theories of film spectatorship, but only ever in a sense that does away with the wheelchair as a mark of difference.

Janelas mais que indiscretas: Hitchcock e Woolrich em confronto

Considerado una verdadera lección de cine, ya que es una película que se refiere al propio arte cinematográfica, La ventana indiscreta (Rear Window), dirigida por Alfred Hitchcock en 1954, tuvo como base para el guión de John Michael Hayes el cuento “Tenía que ser un asesinato” (“It had to be murder”, 1942), de Cornell Woolrich. Reconocido como uno de los mayores escritores del género policial noir, Woolrich profesaba la “poética del fracaso, [...] conduciendo gradualmente la angustia de la víctima al centro del cuadro, en contraste con la indiferencia mecánica de una sociedad que no se molestaba con su suerte”. (OLIVA, 2003, p.116- 7). La película tuvo un gran éxito de público y crítica, pero esto no había ocurrido con el cuento, que solo se hizo conocido después de su adaptación para el cine. El propósito de este trabajo es realizar un análisis comparativo entre los dos textos, subrayando los siguientes aspectos: 1) la caracterización del género noir (cuando la investigación ya no es un juego para mentes refinadas, como había sido en la narrativa policial clásica) y del suspense (narrativa de tensión que se caracteriza por el aplazamiento de la resolución del enigma), tanto en la narración literaria como en la película; 2) la autorreferencialidad en la película y en el cuento mediante el uso de la metaficción; 3) el problema de la transposición del foco en primera persona de la narrativa para el cine; 4) los diferentes desenlaces, señalando en qué medida indican visiones del mundo también divergentes.

Kirurgisen operaation teatteri : Teatterillinen kuva ja ihmismuodon esitettävyys avantgardistisen väkivallan näkökulmasta

Dissertation considers the birth of modernist and avant-gardist authorship as a reaction against mass society and massculture. Radical avant-gardism is studied as figurative violence done against the human form. The main argument claims avant-gardist authorship to be an act of masculine autogenesis. This act demands human form to be worked to an elementary state of disarticulateness, then to be reformed to the model of the artist's own psychophysical and idiosyncratic vision and experience. This work is connected to concrete mass, mass of pigment, charcoal, film, or flesh. This mass of the figure is worked to create a likeness in the nervous system of the spectator. The act of violence against the human figure is intended to shock the spectator. This shock is also a state of emotional and perceptional massification. I use theatrical image as heuristic tool and performance analysis, connecting figure and spectator into a larger image, which is constituted by relationships of mimesis, where figure presents the likeness of the spectator and spectator the likeness of the figure. Likeness is considered as both gestural - social mimetic - and sensuous - kinesthetically mimetic. Through this kind of construction one can describe and contextualize the process of violent autogenesis using particular images as case studies. Avant-gardist author is the author of theatrical image, not particular figure, and through act of massification the nervous system of the spectator is also part of this image. This is the most radical form and ideology of avant-gardist and modernist authorship or imagerial will to power. I construct a model of gestural-mimic performer to explicate the nature of violence done for human form in specific works, in Mann's novella Death in Venice, in Schiele's and Artaud's selfportaits, in Francis Bacon's paintings, in Beckett's shortplat NOT I, in Orlan's chirurgical performance Operation Omnipresense, in Cindy Sherman's Film/Stills, in Diamanda Galás's recording Vena Cava and in Hitchcock's Psycho. Masspsychology constructed a phobic picture of human form's plasticity and capability to be constituted by influencies coming both inside and outside - childhood, atavistic organic memories, urban field of nervous impulses, unconsciousness, capitalist (image)market and democratic masspolitics. Violence is then antimimetic and antitheatrical, a paradoxical situation, considering that massmedias and massaudiences created an enormous fascination about possibilities of theatrical and hypnotic influence in artistic elites. The problem was how to use theatrical image without coming as author under influence. In this work one possible answer is provided: by destructing the gestural-mimetic performer, by eliminating representations of mimic body techniques from the performer of human (a painted figure, a photographed figure, a filmed figure or an acted figure, audiovisual or vocal) figure. This work I call the chirurgical operation, which also indicates co-option with medical portraitures or medico-cultural diagnoses of human form. Destruction of the autonomy of the performer was a parallel process to constructing the new mass media audience as passive, plastic, feminine. The process created an image of a new kind of autotelic masculine author-hero, freed from human form in its bourgeois, aristocratic, classical and popular versions.

"Rebeca" y "El ministerio del miedo". Dos dimensiones diferentes de adaptación fílmica

Santamaría, José Miguel; Pajares, Eterio; Olsen, Vickie; Merino, Raquel; Eguíluz, Federico (eds.)

1948-1965: o declínio do paradigma clássico e a emergência do maneirismo de Hollywood

O presente trabalho, investiga as origens históricas e as características formais do maneirismo de Hollywood, através de uma análise da produção cinematográfica dos estúdios de Hollywood, entre o final da década de 1920 e o fim do chamado studio system (em meados da década de 1960). Tal como o maneirismo histórico, o maneirismo hollywoodiano constitui um fenómeno artístico complexo e contraditório, cujas origens remontam ao estilo germânico introduzido no cinema dos estúdios em final dos anos vinte, por cineastas europeus como F.W. Murnau, Paul Leni, Rouben Mamoulian e James Whale. Tendo eclodido no final da II Guerra Mundial, período que assinala o início crise do sistema social, cultural e industrial que havia originado o cinema clássico, o maneirismo de Hollywood nasceu de uma consciência do cinema em relação ao seu passado. Obrigado a concorrer com a chamada “modernidade” cinematográfica europeia e com a ficção televisiva (que se apropriara do modelo clássico), o cinema de Hollywood explorou novos temas e géneros cinematográficos e investiu na exibição da técnica e do aparato tecnológico, forçando os limites do paradigma clássico, através de uma retórica de efeitos maneiristas que, não implicando um corte radical com o classicismo, representou uma clara tentativa de renovação formal, levada a cabo por cineastas como Alfred Hitchcock, Vincente Minnelli, Douglas Sirk, Stanley Donen e Jerry Lewis. A coexistência de varias correntes estéticas no cinema do pós-guerra (1945-1968), período em que, a par das últimas grandes obras clássicas, o maneirismo enquanto manifestação estética emergiu como modelo dominante, permite-nos concluir que o chamado cinema “clássico” (do estúdios de Hollywood) incluiu também, desde cedo, um cinema maneirista.

Artefactes per atrapar lleons a les terres altes d'Escòcia. 'Artefactos para atrapar leones en las tierras altas de Escocia'.

Resumen basado en el de la publicación. Monográfico con el título: 'Cinema i literatura'

La comunicación a través de la mirada : las dificultades de aprehender la realidad.

El artículo pertenece a una sección de la revista destinada a investigaciones.

Androgyny versus Patriarchy: A Historicist‐Psychoanalytic Reading of Hemingway's The Garden of Eden and Wilkie Collins's The Woman in White

This paper will examine how male and female character interactions in Ernest Hemingway’s The Garden of Eden and Wilkie Collins’s The Woman in White expose the internalization, normalization, and perpetuation of current modes of patriarchy in terms of gender roles through their presentations of androgyny. This paper highlights the parallels of gender construction and the interaction within the social relations depicted in these two novels, which have not been compared previously. The premise, based on the psychoanalytic theories of Jacques Lacan and cultural materialism of Raymond Williams, is that fiction reflects historical and contemporary social relations. Lacanian and feminist interpretations have both been conducted on literature written by Collins and Hemingway; however, neither look at these particular novels as two examples for the same contemporary phenomenon of 21st century patriarchal interpellation. This paper most similarly follows the work of Slavoj Žižek who analyzes contemporary social relations through film (including classics such as Casablanca and works by Alfred Hitchcock) and other aspects of popular culture. This project’s contribution and uniqueness lie with the way it applies theory to these particular literary works, specifically concerning gender relations and the prevalence of androgyny in widely read works by well-known authors in two very different literary and historical eras. My interpretation of these two novels provides an evaluation of historical and contemporary patriarchal norms and a radical potentiality for subverting the idea of static gender roles that has remained prevalent throughout the three centuries of these texts’ existence.

Papin pojasta suurteollisuusmieheksi : Alfred Kihlman ja nousevan keskiluokan sosiaaliset verkostot 1800-luvun Suomessa

Tutkimuksen tavoitteena on hahmottaa 1800-luvulla tapahtunutta keskiluokan sosiaalista nousua pohjalaissyntyisen papin, opettajan, liikemiehen ja valtiopäiväedustajan Alfred Kihlmanin (1825-1904) elämänvaiheiden kautta. Kyseessä ei ole perinteinen elämäkerta, vaan työn pyrkimyksenä on mikrotason tarkan analyysin kautta päästä käsiksi laajempiin yhteiskunnallisiin muutosprosesseihin. Erityisen kiinnostuksen kohteena ovat erilaiset sosiaaliset verkostot sekä niiden merkitys Kihlmanin kaltaisen keskiluokkaisen yksilön sosiaaliselle nousulle. Tutkimus jakautuu kahteen pääosaan, joista ensimmäinen käsittelee heränneiden pappien verkostoja 1840-luvulla ja 1850-luvun alussa ja jälkimmäinen liikemiesverkostoja 1850-luvun jälkipuolelta 1870-luvun alkuun. Pääasiallisena lähdeaineistona on Alfred Kihlmanin laaja kirjeenvaihto. Alfred Kihlman liittyi kouluvuosinaan 1840-luvun alussa nuorison piirissä nopeasti levinneeseen herännäisyyteen. Nuoret heränneet papit muodostivat tiiviin sosiaalisen verkoston, joka perustui jaetulle uskonnolliselle ideologialle sekä pappisperheiden välisille avioliittositeille. Lisäksi verkostoa pidettiin yllä yhteisillä kokoontumisilla, vierailuilla, kirjeenvaihdolla sekä palvelusten vaihtamisella. Verkoston välityksellä saatiin tehokkaasti mm. informaatiota sekä rahalainoja. Herännäisyys nousi nuoren keskiluokkaisen papiston omaa yhteiskunnallista voimattomuuttaan kohtaan tuntemasta tyytymättömyydestä. Kun sivistyneistön mahdollisuudet menestyä perinteisillä foorumeilla olivat autonomian alkupuolella heikot, nuoret heränneet kielsivät uskonnollisessa ideologiassaan arvon maalliselta menestykseltä ja rakensivat oman verkostonsa, jonka sisällä he saattoivat toteuttaa pätemisentarvettaan. Yhteiskunnallisen tilanteen muututtua verkosto muuttui 1850-luvun alussa hyödystä rasitteeksi, minkä seurauksena heränneiden pappien rivit hajaantuivat. Irtauduttuaan herännäisyydestä Alfred Kihlman siirtyi opettajan uralle. Heränneeltä vaimoltaan perimänsä varallisuuden sekä nuoruus- ja herännäisvuosinaan solmimiensa ystävyyssuhteiden ansiosta hän ajatui 1850-luvun kuluessa yhä enemmän myös liike-elämään. Hänen merkittävimmäksi toimintakentäkseen muodostuivat Suomen Yhdyspankki sekä Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus, jonka johtajana hän toimi vuodesta 1866 lähtien. 1860-luvulla liikemiesverkostot perustuivat suurelta osin sukulaisuuteen, mutta yhä enenevässä määrin myös ystävyys-, kollega- ja liikekumppanuussuhteisiin. Kun pankkilaitos oli vielä hyvin kehittymätön, verkostot olivat etenkin pääomien hankinnassa avainasemassa. Tiiviit lainaverkostot olivat huonojen suhdanteiden aikana toisaalta myös vaaraksi, sillä yksi suuri konkurssi saattoi vetää mukanaan joukoittain liikemiehiä. Verkostojen kautta voitiin välittää ja saada myös suosituksia sekä sisäpiiritietoa, jota ei ollut saatavissa muista lähteistä. Yhteiskunnan muuttuminen ja henkilösuhteet mahdollistivat Alfred Kihlmanin sosiaalisen nousun. Teollistuminen ja liike-elämän vapautuminen tarjosivat uusia mahdollisuuksia keskiluokan yritteliäille yksilöille. Ylempien yhteiskuntaluokkien välisten säätyjen välisten raja-aitojen tasaantuminen tekivät 1850-luvun puolivälissä mahdolliseksi myös papin osallistumisen liike-elämään. Avainsanat: sosiaaliset verkostot - Suomi - 1800-luku - herännäisyys - kirkkohistoria - taloushistoria

Alfred Falk outdoors feeding a dog Portraits Men

Handwritten on verso: fuer Hans Frankenbach

Lotte Stern and Dr. Alfred Stern with Otto Wallerstein, a relative of Lotte's father; Berkeley, California.

From left to right: Lotte Stern, Otto Wallerstein, Alfred Stern; Photograph taken shortly after arrival in Berkeley, California

Gathering in the home of Dr. Alfred Stern and his wife Lotte nee Wallerstein; Paula Wallerstein nee Molling; Rheydt, Germany. Portraits Groups

Dr. Alfred Stern probably standing far left; Paula Wallerstein nee Molling seated in center

Lotte Stern and Dr. Alfred Stern with Otto Wallerstein, a relative of Lotte's father; Berkeley, California.

From left to right: Lotte Stern, Otto Wallerstein, Alfred Stern; Photograph taken shortly after arrival in Berkeley, California

Alfred Lichtenstein making a movie; Berlin.

Digital Image