Inviting the Audience – Interactive, Participatory, and Social Television in Finland

The television and the ways it has invited the audience to take part have been changing during the last decade. Today’s interaction, or rather participation, comes from multiplatform formats, such as TV spectacles that combine TV and web platforms in order to create a wider TV experience. Multiplatform phenomena have spread television consumption and traditional coffee table discussions to several different devices and environments. Television has become a part of the bigger puzzle of interconnected devices that operates on several platforms instead of just one. This thesis examines the Finnish television (2004–2014) through the notion of audience participation and introduces the technical, thematic, and social linkages as three different phases, interactive, participatory, social, and their most characteristic features in terms of audience participation. The aim of the study is also to focus on the idea of a possible change by addressing the possible and subtler variations that have taken place through the concept of digital television. Firstly, Finnish television history has gone through numerous trials, exploring the interactive potential of television formats. Finnish SMS-based iTV had its golden era around 2005, when nearly 50% of the television formats were to some extent interactive. Nowadays, interactive television formats have vanished due to their negative reputation and this important part of recent history is mainly been neglected in the academic scope. The dissertation focuses also on the present situation and the ways television content invites the audience to take part. “TV meets the Internet” is a global expression that characterises digital TV, and the use of the Web combined with television content is also examined. Also the linkages between television and social media are identified. Since television can nowadays be described multifaceted, the research approaches are also versatile. The research is based on qualitative content analysis, media observation, and Internet inquiry. The research material also varies. It consists of primary data: taped iTV formats, website material, and social media traces both from Twitter and Facebook and secondary data: discussion forums, observations from the media and Internet inquiry data. To sum up the results, the iTV phase represented, through its content, a new possibility for audiences to take part in a TV show (through gameful and textual features) in real-time. In participatory phase, the most characteristic features from TV-related content view, is the fact that online platform(s) were used to immerse the audience with additional material and, due to this, to extend the TV watching enjoyment beyond the actual broadcast. During the Social (media) phase, both of these features, real-timeness, and extended enjoyment through additional material, are combined and Facebook & Twitter, for example, are used to immerse people in live events (in real-time) via broadcast-related tweets and extra-material offered on a Facebook page. This thesis fills in the gap in Finnish television research by examining the rapid changes taken place on the field within the last ten years. The main results is that the development of Finnish digital television has been much more diverse and subtle than has been anticipated by following only the news, media, and contemporary discourses on the subject of television. The results will benefit both practitioners and academics by identifying the recent history of Finnish television.

Tavallisia tarinoita : rivikansalaiset television uutisjutuissa

Tässä opinnäytetyössä käsittelen tavallisia ihmisiä televisiouutisten jutuissa käyttäen esimerkkeinä uutisjuttuja Nelosen ja MTV3:n kotimaan uutisista. Tavoitteeni on tutkia tavallisen ihmisen rooleja ja tehtäviä television uutisjutuissa, sekä tarkastella ”rivikansalaisten” käyttämistä uutisjutuissa toimittajantyön kannalta. Valotan sitä, mitä MTV3 ja Nelonen uutisillaan tavoittelevat, millaisista lähtökohdista kanavat toimivat ja miten kanavien arvot vaikuttavat tavallisten ihmisen esiintymiseen uutisjutuissa. Esittelen ja analysoin erilaisia juttutyyppejä, joissa tavallisia ihmisiä uutisissa esiintyy, pohdin millaisia tarinoita ja sisältöjä heidän kannaltaan kerrotaan ja millaisissa rooleissa he esiintyvät. Pohdin myös sitä, mitä lisäarvoa tavallisilla ihmisillä uutisjuttuihin haetaan ja sitä, voisiko arjen näkökulmaa laajentaa niistä juttutyypeistä, joissa se nyt jo esiintyy. Tarkastelen omien kokemuksieni pohjalta myös, millaisia käytännöllisiä, moraalisia ja journalistisia pulmia ja mahdollisuuksia tavallisten ihmisten käyttämiseen television uutisjutuissa liittyy. Käsittelen myös sitä, mihin tavalliset ihmiset asettuvat uutisten hierarkiassa, ja miten heidän esiintymisensä uutisjutuissa vaikuttaa uutisen objektiivisuuteen. Tavallinen ihminen on uutisjutussa elävöittävä kokija, toimija tai passiivinen toiminnan kohde. Hän voi esiintyä lähes minkä tahansa tyyppisessä uutisjutussa kuvittajana, kommentoijana, uutiskuorman keventäjänä tai jutulle rakenteen antavana tapauksena. Tavalliset ihmiset esiintyvät televisiouutisten gallupeissa tai avaamassa keskustelunaiheita elämäntilanteellaan. Usein he esiintyvät toimittajan tai toimituksen alter egoina, ottavat kantaa asioihin vapaina uutishuoneen objektiivisen totuuden oletusarvosta. Televisio on arkinen, perhekeskeinen ja tasa-arvoinen väline, joka joutuu taistelemaan huomiosta kodin muiden tapahtumien kanssa. Viihtymisen kannalta on olennaista kuvata ihmiskasvoja, tehdä uutisista tarinoita ja tarjota samaistuttavia elementtejä katsojalle. Vaikka monet tutkijat sijoittavat tavallisen ihmisen uutishierarkian alimmalle portaalle, heillä on uutisjutuissa viihdyttäjän osan ohella tärkeä tehtävä totuudenpuhujina.

Tasavallan Presidentin valtiovierailu Neuvostoliittoon 17.-24.5.1977 (Neuvostoliiton television välittämä Tasavallan Presidentin tervehdys 18.5.1977)

Puhe

Republikens Presidents tal i radio och television 7.5.1973

Puhe

Muistitietotutkijat koolla Sydneyssä : Dancing with memory : oral history and its audiences

Ajankohtaista

Yhteisö-tv palvelukonseptina, case: Finnish Satellite Television Oy

Menestyäkseen nykymaailmassa ihmiset ovat turvautuneet toisiinsa muodostaen samallaerilaisia yhteisöjä ja verkostoja. Näille yhteisöille on tunnusomaista, että niissä vaikuttavien jäsenien ajatustavat yhtyvät keskenään. Yhteisöissä syntyy uusia ideoita ja keksintöjä. Niiden välittäminen maailmalle on usein kuitenkin ongelmallista. Digitaalisuus, Internet ja monet muut uudet teknologiat tuovat yhden ratkaisun ongelmaan. Eräs uuden teknologian mahdollistama kanava on yhteisötelevisio, jonka kautta yhteisön viestintää voidaan tehokkaasti välittää. Yhteisöilläei kuitenkaan ole teknistä taitoa toteuttaa tällaista palvelua. Yhteisöille, kuten pk-yrityksille, kouluille, seuroille, yhdistyksille ja jopa yksittäisille ihmisille, tuleekin pystyä tarjoamaan valmis konsepti, joka on helposti heidän käytettävissään. Tämä diplomityö toimii teknisenä pohjana Finnish Satellite Television Oy:n yhteisö-tv -palvelukonseptille, joka tullaan ottamaan laajamittaiseen käyttöön vuoden 2007 aikana. Työssä käydään läpi yhteisön ja yhteisöllisyyden tunnusmerkit ja peruspiirteet, luodaan katsaus yhteisötelevision alkutaipaleisiin, nykytilaan ja sen eri ratkaisuihin. Lisäksi tutustutaan yhteisö-tv:n kansainvälisiin ja kotimaisiin kokeiluihin ja pilottiprojekteihin. Työn teknisessä osassa tutkitaan yhteisötelevision mahdollistaviin teknologioihin, siirtoteihin sekä digitaalisiin tuotantojärjestelmiin. Lopuksi työssä kootaan yhteen käytettävyydeltään, liikutettavuudeltaan ja kustannustehokkuudeltaan sopivimmat tekniset toteutusvaihtoehdot konseptin käyttöönottoa varten.

Testing of Access Network's Internet Protocol Television Features

Testaus on tänä päivänä olennainen osa tuotekehitysprosessia koko tuotteen elinkaaren ajan, myös tietoliikennetekniikassa. Tietoverkoille asetetut tiukat vaatimukset ympärivuorokautisen toimivuuden suhteen nostavatmyös niiden testauksen tason ja laadun merkitystä. Erityisesti verkkojen uudet toiminnallisuudet, joilla ei ole vielä vuosia kestäneen käytön ja kehityksen tuomaa varmuus- ja laatutasoa, tuovat haasteita testauksen toteutukselle. Televisiokuvan välityksen Internetin yli mahdollistavat ominaisuudet ovat esimerkki tällaisista toiminnallisuuksista. Tässä diplomityössä käsitellään Tellabs Oy:n tuotekehitysosastolla vuosina 2005 ja 2006 toteutetun, erään operaattorin laajakaistaliityntäverkon päivitysprojektin testausosuutta. Kattavamman tarkastelun kohteena ovat erityisesti verkkoon lisättyjen laajakaistatelevisio- eli IPTV-toiminnallisuuksien integraatio- ja systeemitestausmenetelmät.

Product placement in integrated marketing communications strategy

Perinteisten markkinointiviestintäkanavien menettäessä jatkuvasti tehoaan mediakentän ja kohderyhmien sirpaloituessa yhä pienempiin yksiköihin markkinointiorganisaatiot etsivät vaihtoehtoisia tapoja tavoittaakseen kohdeyleisönsä. Yksi vaihtoehtoinen markkinointiviestintäkeino on tuotesijoittelu (product placement), jossa (merkki)tuotteita sijoitetaan erilaisten viihdetuotantojen, kuten elokuvien, televisio-ohjelmien ja tietokonepelien, tarinan yhteyteen, jotta yhä medialukutaitoisempi kohdeyleisö ei pystyisi välttämään kaupallista viestiä esimerkiksi vaihtamalla televisiokanavaa tai kääntämällä lehden sivua. Koska tuote on sijoitettu kerrottavan tarinan sisään, markkinointiviestin — eli tuotteen havaitsemisen — välttäminen on huomattavasti vaikeampaa kuin perinteisten markkinointiviestintämenetelmien kohdalla. Lisäksi, sijoitellut tuotteet ovat tavallisesti kiinteässä yhteydessä tarinan juonen ja henkilöhahmojen kanssa siten, että tuote saa näistä yhteyksistä positiivista vahvistusta imagolleen. Pro Gradu-tutkielman tarkoituksena oli selvittää tuotesijoittelun käyttökelpoisuutta markkinointiviestinnässä sekä miten kulutushyödykemarkkinoijat voivat hyödyntää menetelmää markkinointiviestintästrategioissaan. Tuotesijoittelun poikkeava luonne markkinointiviestintävälineenä tuotti kysymyksen miten tuotesijoittelua voitaisiin hyödyntää yhteistyössä muiden markkinointiviestintäkeinojen kanssa. Tätä varten tutkimuksessa tuotesijoittelu yhdistettiin integroidun markkinointiviestinnän (IMC) viitekehykseen. IMC-konsepti syntyi markkinointiviestinnässä vastaamaan samaan tarpeeseen kuin tuotesijoittelukin: pirstaloitunut mediakenttä ja yksittäiset kohderyhmät vaativat kehittyneempää ja yhtenäisempää markkinointiviestinnän suunnittelua ja toteutusta. Tutkimuksen johtopäätöksenä tuotesijoittelu todettiin käyttökelpoiseksi markkinointiviestintäkeinoksi mikäli viestinnän tavoitteena on muu kuin tuotteen myyntiin suorasti vaikuttaminen. Tuotesijoittelu on sen sijaan erittäin tehokas tuotetietoisuuden lisäämisessä, erityisesti tunnistamisen kohdalla. Tuotesijoittelu voi myös tuottaa suoran ostotarpeen mutta tällöin viestin vastaanottajalla täytyy olla vallitseva tarve kyseisen tuoteryhmän osalta ennen altistumista ko. markkinointiviestille. Tuotesijoittelu voidaan sisällyttää IMC-suunnitteluprosessiin markkinointiviestintästrategian kiinteänä osana. Integraatio markkinointiviestinnässä siten, että tuotesijoittelua tuettaisiin muilla viestintäkeinoilla yhtenäisen kampanjan kehittämiseksi on kuitenkin paljon ennakoitua harvinaisempaa, johtuen ehkä eniten tuotesijoittelun poikkeuksellisesta luonteesta ja kyseisen viestintämuodon vaikeasta hallittavuudesta markkinoijan taholta. Tutkimus toteutettiin normatiivisena case-tutkimuksena pääasiassa sekundäärisiä tietolähteitä hyödyntäen. Case-tutkimuksia varten kerättiin primääristä tietoa kyselylomakkeella kahdesta tuotesijoittelua käyttävästä kansainvälisestä yhtiöstä, jonka lisäksi myös sekundäärisiä tietolähteitä hyödynnettiin case-osan tiedonkeruussa.

Digitaalisen television soveltuvuus tietoyhteiskunnan tarpeisiin, case Kuopion Kaapelitelevisio Oy

Tutkielmassa selvitetään Kuopion Kaapelitelevisio Oy:n toteuttaman digitaalisen television ominaisuuksia ja niiden sopivuutta tietoyhteiskunnan vaatimuksiin. Tietoyhteiskunnassa tiedosta on tullut tärkein yritysten pääoma. Yritysten välinen toiminta on tiedon siirtämistä palvelun tuottajalta palvelun kuluttajalle. Jotta edellä mainitut asiat ovat mahdollista, tarvitaan tiedon valtatie, joka koostuu tieto-, perus-, varus-, liityntä ja siirtopalvelusta sekä palvelun tuottajista palvelimineen että käyttäjistä päätelaitteineen. Itse tieto liikkuu siirtotietä pitkin. Kuopion Kaapelitelevisio Oy:n ensimmäisen sukupolven digitaalinen televisio täyttää tiedon valtatien ominaisuudet vain varuspalveluiden osalta. Kaikki muut internetistä tutut peruspalvelut eivät ole mahdollisia. Tuleva toisen sukupolven digitaalinen televisio, jossa on mukana MHP-palvelualusta, MHP-digisovittimet ja interaktiivisuuden tuova paluukanava mahdollisuuden tehdä digitaalisesta televisiosta internetin ja mobiiliverkkojen kaltainen monipalveluverkko. Uuden toisen sukupolven digitaalisen television palveluiden tuottamisen suurin este on digisovittimien tulevat myyntiin vasta syksyllä 2003. Tällä hetkellä ainut MHP-digisovitin, Sony Wega NX100, on hinnaltaan noin 4000 €. Tutkimuksen tuloksia tullaan hyödyntämään digitaalisen television kehitystyössä Kuopion Kaapelitelevisio Oy.ssä

Jatkuu ensi viikolla : television draamasarjan tuotantotavat ja tuottajuus

Opinnäytetyö on monimuototyö, joka koostuu kirjallisesta osasta sekä teososasta. Kirjallisessa osassa tutkin television draamasarjan tuotantoa ja tuotantoketjuja Suomessa ja Yhdysvalloissa. Käsiteltävänä on myös tuottajuus Suomessa ja se, miten tuotantotavat ovat muuttuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kirjallinen osa taustoittaa aluksi television katsomista Suomessa sekä käy läpi sarjamuotoisen televisiokerronnan synnyn Amerikassa sekä sen tulemisen Suomeen. Kolmannessa luvussa selvitetään amerikkalaista monimutkaista tv-tuotantokulttuuria käymällä läpi tv-sarjan tuotantoketju ideasta televisioensi-iltaan ja selventämällä käsikirjoittajien ja tuottajien työnkuvia sikäläisessä tuotantotiimissä. Neljännessä luvussa käsitellään kotimaisia tuotantokäytäntöjä ja -ketjuja sekä käydään läpi tuottajan roolia ja tehtäviä sekä niissä tapahtuneita kehityksiä ja alan muutoksia. Luvussa viisi pohditaan draamasarjaa sisällöllisesti sekä laadulliselta tasolta että kerronnalliselta kannalta. Kuudennessa luvussa pohditaan voisiko suomalainen ja amerikkalainen tuotantotyyli ottaa jotenkin oppia toisistaan, ja mitkä ovat eri tuotantomallien edut ja haitat. Lopussa tiivistetään opinnäytetyön tärkeimmät havainnot ja pohditaan vielä, mitkä ovat tekijän mahdollisuudet päästä eteenpäin oman sarjaidean kanssa. Lähdemateriaalina on käytetty amerikkalaista tuotantoon ja käsikirjoittamiseen liittyvää kirjallisuutta sekä suomalaista käsikirjoitus- ja mediakulttuurikirjallisuutta. Merkittävinä kotimaisina lähteinä toimivat alan ammattilaisten haastattelut. Työn myötä lukijalle selviää, kuinka suomalainen ja amerikkalainen televisiosarja syntyy. AV-alan työntekijöille ja opiskelijoille kiinnostavana tietona on alalla tapahtuneiden muutosten kartoittaminen sekä erityisesti tuotanto-opiskelijoille tuottajan roolin vahvistuminen. Opinnäytetyön teososa on myyntikansio tekijän omalle kuusiosaiselle tv-draamasarjaidealle.

Television ja lehdistön kautta tunteita määrittämässä

Kirjallisuusarvostelu

Consistency and change in Finnish broadcasting policy : the implementation of digital television and lessons from the Canadian experience

Konsistens och förändring i finländsk etermediapolitik. Implementering av digital television och en jämförelse med Kanada Avhandlingen handlar om hur det finländska televisionssystemet förändrades i slutet av 1990-talet från en nationell institution till ett dualistiskt system som präglas av stark marknadsorientering. Syftet med avhandlingen är att förstå på vilket sätt en så snabb förändring kunde ske och analysera de institutionella faktorerna bakom utvecklingen. På teoretisk nivå diskuteras tesen om det nära sambandet mellan statliga politiska institutioner och rundradioverksamhetens institutioner. Avhandlingen består av två fallstudier. Den första sätter fokus på de första åren av den finländska televisionens digitaliseringsprocess som startade med starka industriell-nationalistiska motiveringar. Analysen, som baserar på offentliga dokument, sträcker sig framtill hösten 2001 då de digitala televisionssändningarna startade och regeringspropositionen om den nya kommunikationsmarknadslagen lämnades till riksdagen. Dessa policy-processer analyseras som en ”marknadisering” av de traditionella styrningsprinciper och idéer gällande finländsk rundradioverksamheten. En jämförelse mellan Finlands och Kanadas nationella rundradiopolitik gör att man kan koppla slutsatserna till den internationella utvecklingen. Jämförelsen visar hur kommunikationspolitiska linjen i de två länderna har kommit att likna varandra trots att ländernas tv-system och deras styrordningar är mycket olika. Exemplet med Kanada visar att den särskilda teknologin inte är viktig utan snarare de kommersiella intressen som står bakom och som beslutsfattare gärna döljer i en nationalistisk retorik. Studien visar att det är viktigt att beakta vilken tyngd man i politiken ger de två sidor som rundradioverksamheten består av: sändningsteknologin och verksamheten som en speciell kulturform. Nationalstatens handlingsutrymme minskar inom fältet om målet är att vara framgångsrik i konkurrensen i den nya internationella ekonomin. Enligt de nyliberalistiska principer som det politiska systemet överlag har tillägnat sig det är önskvärd men också helt inhemska institutionella traditioner och praxis som följdes i den finländska digitaliseringsprocessen främjade utvecklingen som ledde till att nästan alla ursprungliga nationella syften föll sönder.

Puolueiden keskustelutilaisuuksista mediatapahtumiksi. Television vaaliohjelmat ja niihin liittynyt sanomalehtijulkisuus 1960-luvulta 1980-luvulle

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan television vaaliohjelmia ja niihin liittynyttä sanomalehtijulkisuutta 1960-luvun alusta 1980-luvun lopulle. Tarkastelun kohteena ovat sekä eduskunta- että presidentinvaalien vaaliohjelmat. Tutkimusaineisto koostuu Yleisradion hallinto- ja ohjelmaneuvostojen pöytäkirjoista, vaaliohjelmien televisiotallenteista sekä vaaliohjelmia käsittelevistä sanomalehtikirjoituksista. Lehtiaineisto on kerätty Helsingin Sanomista, Ilta-Sanomista, Iltalehdestä, Aamulehdestä, Kansan Uutisista, Suomenmaasta sekä Suomen Sosialidemokraatista. Sanomalehtiaineistoa on täydennetty Yleisradion leikearkistoon kerätyillä lehtileikkeillä. Tutkimuksessa on analysoitu toisaalta television vaaliohjelmien kehitystä ja toisaalta vaaliohjelmiin liittynyttä sanomalehtikirjoittelua. Television vaaliohjelmien kehityksen osalta tutkimuksessa on kuvattu, millä tavoin vaaliohjelmia on eri aikoina tehty ja millaisia poliittisia kiistoja niiden tekemiseen on liittynyt. Sanomalehtiaineiston analyysissa on tarkasteltu sitä, mihin seikkoihin vaaliohjelmia käsittelevissä kirjoituksissa on kiinnitetty huomiota, millä tavoin lehdet ovat suhtautuneet ohjelmien toteutukseen ja millainen rooli ohjelmilla on nähty olleen vaalikampanjoinnissa. Väitöskirjan näkökulma on historiallinen, mikä merkitsee ajallisten kontekstien keskeisyyttä analyysissa. Tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota sekä poliittisessa kulttuurissa että mediamaisemassa tapahtuneisiin muutoksiin. Vaaliohjelmat olivat 1960-luvulla tarkkaan säänneltyjä puolueiden välisiä keskustelutilaisuuksia, joissa toimittajilla ei ollut näkyvää roolia. Ohjelmien toteutuksesta vastasivat puoluemandaateilla toimineet Yleisradion ohjelma- ja hallintoneuvoston jäsenet, joten ohjelmien toteutuksen yksityiskohdista vastasivat puolueet. Puolueet riitelivät usein vaaliohjelmien toteutuksesta, mikä osoittaa, että puolueille television vaaliohjelmat olivat tärkeitä poliittisia foorumeita jo 1960-luvulta lähtien. Vaaliohjelmat jakautuivat kahteen erilaiseen ohjelmaformaattiin; vaalitentteihin ja suureen vaalikeskusteluun. Vaalitenteissä kunkin puolueen edustajat olivat vuorollaan ”altavastaajina”, joille muiden puolueiden edustajat esittivät kysymyksiä. Suuri vaalikeskustelu oli perinteisempi paneelikeskustelu, jossa poliitikot selvittivät vuorotellen kantojaan ajankohtaisiin poliittisin kysymyksiin. 1970-luvun puolivälissä vaalitenttien toteutuksessa tapahtui suuria muutoksia, kun toimittajat syrjäyttivät poliitikot vaalitenttien kyselijöinä. Suuri vaalikeskustelu säilyi ennallaan. Sanomalehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin oli 1960- ja 1970-luvuilla huomattavasti pidättyvämpää kuin poliitikkojen. Sanomalehdistön näkökulmasta television vaaliohjelmien tärkeimpänä tehtävänä oli puolueiden poliittisten linjausten esittely. Vaaliohjelmia käsittelevissä teksteissä esiteltiin pääasiassa poliitikkojen ohjelmissa pitämiä puheenvuoroja. Puoluelehdissä puheenvuorojen sisältöä arvioitiin aatteellisista lähtökohdista, sitoutumattomissa sanomalehdissä neutraalimmin. Vaaliohjelmien toteutukseen liittynyt kritiikki kohdistui toisaalta poliitikkojen puoluepropagandaan, toisaalta poliitikkojen liialliseen varovaisuuteen. Sanomalehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin säilyi ennallaan myös 1970-luvulla, jolloin vaaliohjelmia alettiin tehdä toimittajavetoisesti. Ainoa muutos liittyi vaaliohjelmakritiikkiin, joka kohdistui nyt poliitikkojen ohella myös toimittajiin, joiden katsottiin olleen ohjelmissa liian hyökkääviä. Suurin muutos vaaliohjelmiin liittyneessä kirjoittelussa tapahtui 1980-luvulla. Vaaliohjelmia käsitteleviä kirjoituksia julkaistiin sanomalehdistössä monikertainen määrä 1970-lukuun verrattuna. Samalla myös vaaliohjelmia käsittelevien kirjoitusten näkökulmat alkoivat muuttua, kun ohjelmin visuaalinen ulottuvuus alkoi olla yhä näkyvämmin esillä sanomalehtiin laadituissa analyyseissa. Lehdet alkoivat teettää säännöllisesti erilaisia tutkimuksia poliitikkojen pärjäämisestä ohjelmissa ja kirjoittaa vaalikeskusteluiden voittajista ja häviäjistä. Lisäksi lehtijutuissa arvioitiin poliitikkojen esiintymistä ja vaaliohjelmista välittyviä vaikutelmia. Vuoden 1982 presidentinvaaleissa uusista näkökulmista kirjoittivat erityisesti iltapäivälehdet, mutta vuosikymmenen jälkipuoliskolla samankaltaisia lähestymistapoja omaksuivat myös Helsingin Sanomat ja Aamulehti. Niiden vaaliohjelmia käsittelevissä uutisissa kiinnitettiin yhä useammin huomiota poliitikkojen esiintymiseen, pukeutumiseen ja tunnetiloihin. Puoluelehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin säilyi kuitenkin ennallaan, ja myös vaaliohjelmakritiikki säilyi suurelta osin muuttumattomana. 1980-luvun aikana television vaaliohjelmat muuttuivat lehdistön käsittelyssä puolueiden tavoitteita esittelevistä keskustelutilaisuuksista poliitikkojen ja puolue johtajien henkilökohtaisia ominaisuuksia mittaaviksi esiintymiskokeiksi ja suuriksi mediatapahtumiksi, joiden katsottiin toisinaan jopa ratkaisseen vaalin tuloksen. Nostaessaan television vaaliohjelmat kampanjajournalisminsa ytimeen, sanomalehdet vahvistivat television poliittista roolia.