Uudistetun taistelutavan tuottamat vaatimukset kouluttajan pedagogisille valmiuksille

Osana suurempaa Puolustusvoimauudistusta, maavoimat uudistaa taistelutapansa. Tarve uudistukselle on syntynyt sodan kuvan muutoksesta, uusista uhkamalleista ja maavoimille asetettujen suorituskykyvaatimusten muutoksesta. Tulevaisuudessa maavoimien on kyettävä täyttämään tehtävänsä pienemmillä, mutta suorituskykyisimmillä joukoilla. Tähän liittyen joukkojen toiminta-alueet ja toiminnanvapaus kasvavat. Maavoimien uudistettu taistelutapa on saanut nimen Maavoimien taistelu 2015. Tässä tutkimuksessa tutkittiin uudistettuun taistelutapaan siirtymisen tuottamia vaatimuksia sotilaspedagogiikan näkökulmasta. Tavoitteena oli selvittää, mitä uusia vaatimuksia uudistus asettaa kouluttajan pedagogisille taidoille verrattuna perinteiseen taistelutapaan. Päätutkimusongelma oli: Mitä vaatimuksia uudistettuun taistelutapaan siirtyminen tuottaa kouluttamiselle Puolustusvoimien oppaiden näkökulmasta? Tutkimuksen tuloksia on pohjustettu selvittämällä ensin sodan kuvan ja kouluttajan pedagogisten valmiuksien merkitys sotilaskoulutukselle, jonka jälkeen tulosluvussa vastataan tutkimusongelmiin. Tutkimus on laadullinen ja analyysimenetelmänä on teoriaohjaava sisällönanalyysi. Tutkimustulosten perusteella uudistettuun taistelutapaan siirtyminen vaatii kouluttajilta ja koulutukselta ominaisuuksia, jotka kehittävät koulutettavien itsenäisyyttä, oma-aloitteisuutta ja kykyä arvioida omaa toimintaa. Kouluttajien on pyrittävä siirtymään kouluttajakeskeisestä koulutustavasta koulutettavakeskeiseen koulutustapaan, jossa kouluttaja on enemmän ulkoa ohjaava voima kuin esimerkkivastaus ongelmiin. Koulutettavien tulisi aktiivisesti arvioida omaa oppimistansa ja toimintaansa, sekä ilmaista käsityksiään niistä. Kouluttajien tulee hallita koulutustapojen ja –menetelmien käyttö, jotka tukevat yllämainittujen ominaisuuksien kehittymistä.

Sosiaalityön opiskelijavalinta ja valmiudet analysoida sosiaalityön vuorovaikutusta

Summary: Social work student selection and students' readiness to analyze interaction in social work

Miten verkossa opitaan, kun tietotekniset valmiudet ovat heikot?

Artikkelissa kerrotaan Ammattien edistämislaitoksen (AEL) KH-NET -projektista, jonka koulutuksellisena tavoitteena oli kiinteistönhoitajan ammattitutkinnon suorittaminen tietokonepainotteisella koulutuksella

Lukion äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjojen antamat valmiudet tekstitaidon kokeen kriittistä lukutaitoa vaativien tehtävien suorittamiseen

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen, millaiset valmiudet lukion äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjat antavat tekstitaidon kokeen kriittistä lukutaitoa vaativien tehtävien tekemiseen. Tutkielma kuuluu tekstintutkimuksen alaan. Tutkimuksessa pohjaan ajatuksiani muun muassa kielentutkija Norman Faircloughin kriittiseen diskurssianalyysiin. Tutkittaviksi oppikirjasarjoiksi olen valinnut kuudesta tarjolla olevasta äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjasarjasta Äidinkieli ja kirjallisuus-, Kieli ja tekstit-, Piste- ja Lähde-sarjat. Olen tarkastellut vuosien 2007, 2008 ja 2009 keväiden tekstitaidon kokeita ja jakanut kokeiden kysymykset tekstilajin tuntemusta, päättelevää lukutaitoa ja kriittistä lukutaitoa vaativiin tehtäviin. Tehtävien perusteella olen todennut, että kriittistä lukutaitoa vaativissa tehtävissä vaaditaan tekstilajin tajua sekä tekstin tuottamisprosessin, argumentaation, retoristen keinojen ja muiden keinojen tarkastelua. Analyysistäni selviää, että oppikirjasarjojen antamat valmiudet kriittistä lukutaitoa vaativien tehtävien suorittamiseen vaihtelevat. Osassa kirjoista käsitettä kriittinen lukutaito ei suoraan mainita, osa kirjoista kannustaa kriittiseen lukutapaan korostamalla, että kaikkia tekstejä voidaan lukea kriittisesti ja että kaikki tekstit on kirjoitettu jostakin näkökulmasta. Osa kirjoista esittelee monia eri tekstilajeja, osa kirjoista paneutuu valikoituihin tekstilajeihin ja olettaa joidenkin tekstilajien olevan opiskelijalle jo tuttuja. Tekstin tuottamisprosessia käsitellään oppikirjoissa vaihtelevasti. Kieliopin ja kuvan keinoja käsitellään joissain kirjoissa kattavasti, joissain ei juuri ollenkaan. Käsitteitä argumentaatio ja retoriset keinot ei oppikirjoissa välttämättä määritellä lainkaan tai ne määritellään puutteellisesti. Lisäksi kirjojen määritelmät käsitteistä poikkeavat toisistaan, vaikka ne esitetään kirjoissa ehdottomina. Myös ylioppilastutkintolautakunnan ja Äidinkielen opettajain liiton arviointivinkkien, Ylioppilastekstejä- kokoelman kirjoittajien ja oppikirjojen käsitykset argumentointi- ja retorisista keinoista poikkeavat toisistaan. Analyysini perusteella kriittisen lukutaidon opettamisessa on parannettavaa. Analyysini ja aiemman tutkimuksen pohjalta voi todeta, että oppikirjojen tiedon tulisi olla yksiäänisen sijaan moniäänistä. Jotta opiskelijoista tulisi kriittisiä lukijoita, tulisi oppikirjojen esitellä erilaisia näkemyksiä. Kirjojen tulisi antaa käsitteille ainakin suuntaa-antavat määritelmät ja todeta, että määritelmät eivät ole ehdottomia ja muuttumattomia. Kriittiseen lukutapaan tulisi ohjata kaikissa aineissa opiskeluvuosien alusta asti. Mediayhteiskuntaa koskevaa tietoa tarvitaan, jotta tekstejä voidaan tarkastella kriittisesti. Tärkeintä kriittisen lukutaidon opettamisessa on ohjata huomaamaan, mihin erilaisilla valinnoilla teksteissä pyritään.

Ase- ja ampumakouluttajaksi : maanpuolustuskorkeakoulun antamat valmiudet perusyksikön ase- ja ampumakouluttajaksi

Tutkimuksen aiheena oli sotatieteen kandidaateille Maanpuolustuskorkeakoulussa annettavan ase- ja ampumakoulutuksen riittävyyden tarkastelu. Tutkimuksella haluttiin selvittää kandidaattien saaman koulutuksen riittävyyttä perusyksikön ase- ja ampumakouluttajan tehtäviin. Riittävyyttä tarkasteltiin kandidaattien ja varapäälliköinä toimivien upseerien käsityksien kautta. Tutkimuksen pääkysymykset olivat: 1. Onko sotatieteiden kandidaatin tutkintoon sisältynyt ase- ja ampumakoulutus koettu riittäväksi? 2. Miten riittävyyden kokemus muodostuu? - Miten riittävyyden osatekijät ovat yhteydessä toisiinsa? Tutkimuksessa hyödynnetään oppimiskäsityksen, motivaation, minäpystyvyyden sekä tiedon ja taidon käsitteitä. Näistä on rakennettu kokonaiskuva riittävyyden määrittelylle. Oppimiskäsitys mittaa henkilöiden uskomuksia siitä, mitä vaaditaan uusien asioiden oppimiseksi. Eli voidaan ajatella, että mitä paremmin henkilöt tiedostavat oppimiskäsityksen, sitä paremmin he kykenevät kehittämään itseään. Motivaatiota pidetään kaiken toiminnan alullepanijana. Mikäli henkilöt ovat kiinnostuneet tai kokevat opetettavan asian tärkeäksi, voidaan heidän katsoa olevan motivoituneita tekemään työtään, joka johtaa parempiin tuloksiin. Minäpystyvyyden termein tarkastellaan tutkittavien käsityksiä siitä, kuinka hyvin he kokevat selviytyvänsä ase- ja ampumakouluttajan tehtävistä. Aineisto kerättiin 93. – 95. kadettikurssien maasotalinjalta valmistuneilta sotatieteiden kandidaateilta. Kohderyhmän henkilöt palvelivat kaikissa Suomen varuskunnissa. Sotatieteiden kandidaattien virassaoloajat vaihtelivat puolesta vuodesta kolmeen vuoteen. Varapäälliköiden tehtävässä olon vaihteluväli oli alle vuodesta yli kahteen vuoteen. Aineisto tiivistettiin faktorianalyysillä. Tutkimusongelmiin haettiin vastauksia varianssi- ja regressioanalyysillä sekä T-testillä. Varianssianalyysillä selvitettiin eri kadettikurssien välisiä eroja sekä tehtävässä oloajan mukaisesti jaoteltujen varapäälliköiden välisiä eroja ase- ja ampumakoulutuksen riittävyydestä kouluttajan tehtävässä toimimiseen. T-testillä verrattiin muuttujien otoskeskiarvoja kyselyiden teoreettiseen keskiarvoon. Regressioanalyysillä selvitettiin kyselyistä muodostettujen summamuuttujien välisiä yhteyksiä. Riittävyyttä mitanneiden summamuuttujien asteikkoon peilaten varapäälliköiden keskiarvot eivät olleet kovin korkeita Maanpuolustuskorkeakoulun antamaa opetusta kohtaan. Näin ollen voidaan ajatella, että varapäälliköt kokevat, että kandidaattien saama opetus on riittämätöntä perusyksikön ase- ja ampumakouluttajan tehtävään. Kandidaattien osalta keskiarvot jäivät melko alhaisiksi kouluttamisen tiedoissa ja minäpystyvyydessä. Henkilökohtaiset taitonsa he kokivat keskimääräisiksi. Minäpystyvyyttä kyettiin selittämään parhaiten kouluttamisen tiedoilla ja mahdollistavilla, kun taas henkilökohtaisia taitoja selittivät parhaiten oppimiskäsitys ja mahdollistavat. Tutkimuksen perusteella Maanpuolustuskorkeakoulun antamaa ase- ja ampumakoulutusta tulisi tarkastella kriittisesti ja sen kehittämisestä tulisi keskustella. Tulisi myös tarkastella, onko kadettien kompetenssissa joitain selkeitä puutteita, joihin tulee pyrkiä vaikuttamaan.

Sotatieteiden maisterien valmiudet hiihdon opettamiseen varusmiehille

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää minkä tasoisina hiihdonopettajina valmistuvat sotatieteiden maisterit itseään pitävät ja minkälaista koulutusta heille annetaan hiihdon opettamisesta varusmiehille. Kyselyn avulla pyritään kartoittamaan sotatieteiden maistereiksi opiskelevien kykyä opettaa varusmiehiä hiihtämään, heidän omaa hiihtotaitoaan, heidän hiihtoaktiivisuuttaan vapaa-aikana sekä heidän mielipiteitään saamastaan hiihdonopettajakoulutuksesta sotatieteiden maisteriksi opiskelun aikana. Tutkimuksessa verrataan myös sotatieteiden maisterien saamaa hiihtokoulutusta siviilipuolella annettavaan hiihtokoulutukseen. Saatavien tulosten perusteella pyritään löytämään kehitysmahdollisuuksia hiihdon opettamiseen. Tutkimukseni pääkysymykseksi muodostui seuraavanlainen kysymys: Minkä tasoisina hiihdonopettajina valmistuvat sotatieteen maisterit itseään pitävät ja luottavatko he omiin taitoihinsa? Tutkimukseni alakysymyksiksi muotoutuivat seuraavat kysymykset: Mitä mieltä valmistuvat sotatieteiden maisterit ovat saamastaan hiihdonopetuskoulutuksesta, onko sitä riittävästi ja onko se laadullisesti hyvää? Minkälaiseksi valmistuvat sotatieteiden maisterit arvioivat oman hiihtotaitonsa tason? Kuinka paljon sotatieteiden maistereiksi opiskelevat harrastavat hiihtoa vapaa-ajallaan? Minkä tasoista sotatieteen maistereille annettava hiihtokoulutus on verrattuna siviilipuolen hiihdonopettajille annettuun hiihtokoulutukseen? Miten sotatieteiden opiskelijoiden hiihtokoulutusta voisi kehittää? Tutkielmani lähtökohdista laadin seuraavanlaisen hypoteesin: Sotatieteiden maisterit saavat mielestään tarpeeksi teoriaopetusta hiihtämisestä, mutta tekniikkaopetusta pitäisi olla enemmän. He pitävät itseään suhteellisen hyvinä hiihdonopettajina. Sotatieteen maistereille annettava hiihtokoulutus on lähes samalla tasolla kuin siviilipuolella annettava I-tason hiihtovalmentajatutkinto. Sotatieteen maisteriksi opiskelevat harrastavat hiihtoa omalla ajalla vaihtelevasti, kuitenkin suurin osa harrastaa hiihtoa erittäin vähän. Tutkimusmenetelmänä käytän tutkielmassani pääasiassa kvantitatiivistä survey-tutkimusta. Lisäksi tulen vertaamaan sotatieteiden maisterien saamaa hiihtokoulutusta I-tason hiihtovalmentajatutkintoon. Kirjallisuuskatsauksen avulla olen perehtynyt aiheesta ennen tehtyihin tutkimuksiin. Tutkielmani avulla ratkaisen asettamani tutkimusongelmat, jotka joko vahvistavat hypoteesiani tai kumoavat sen. Pääsääntöisesti valmistuvat sotatieteiden maisterit luottavat kykyihinsä opettaa hiihtoa varusmiehille. He pitävät omaa hiihtotaitoansa kohtalaisen hyvänä ja näin kykenevät toimimaan hyvänä esimerkkinä hiihtoa opetettaessaan. Valmistuvat sotatieteiden maisterit pitävät saamaansa koulutusta hiihdon opettamisesta ja hiihtämisestä mielekkäänä ja teoriaosaltaan riittävänä, kuitenkin hiihtotekniikoiden harjoittelemista olisi toivottu huomattavasti enemmän, samoin myös normaalia hiihtämistä. Valmistuvien sotatieteiden maisterien hiihtoaktiivisuus vapaa-ajalla oli yllättävän runsasta kohtalaisen suurella joukolla, kuitenkin löytyi myös joukko henkilöitä jotka eivät harrasta hiihtoa vapaa-ajalla ollenkaan. Verratessani sotatieteiden maisterien saamaa hiihtokoulutusta I-tason hiihtovalmentajatutkintoon huomasin että sotatieteiden maisterit saavat jopa hieman laajemman koulutuksen hiihdon opettamisesta. Hiihtokoulutusta haluttiin kehittää lisäämällä hiihtoharjoittelun ja hiihdon määrää. Hiihtokoulutus haluttiin tapahtuvan tasoryhmissä ja tasaisemmin koko opiskelun ajalle jaoteltuna. Koululle toivottiin myös hankittavan normaaleja hiihtosuksia, jotta kaikki pääsisivät tutustumaan myös niillä hiihtämiseen.

Sopimussotilaiden valmiudet kouluttajana peruskoulutuskaudella

Valtioneuvosto laati vuonna 1997 puolustus- ja turvallisuuspoliittisen selonteon, jossa mai-nittiin ensimmäisen kerran määräaikaiset sotilasvirat. Selonteko toi tällöin esille sen, että tär-keimpiin operatiivisiin joukkoihin palkattaisiin henkilöitä vuoden mittaiseen palvelussuhtee-seen. Kyseisiä henkilöitä kutsutaan sopimussotilaiksi. Vuodesta 1999 sopimussotilaita on toiminut kouluttajan tehtävissä. Työn alkuvaiheessa sopimussotilaita ei jatkokouluteta kou-luttajan tehtävää varten, vaan he aloittavat kouluttajan tehtävänsä täysin varusmiesjohtaja- ja kouluttajakoulutuksen pohjalta. Tutkielman tarkoituksena on tutkia varusmiesjohtajille annet-tavaa kouluttajakoulutusta. Päätutkimuskysymys oli, mikä on tuoreiden sopimussotilaiden valmius toimia kouluttajan tehtävässä? Alakysymykset olivat, onko johtaja- ja kouluttajakoulutuksen tavoitteet mahdol-lista saavuttaa, sekä oliko AUK tai RUK -koulutustaustalla merkitystä valmiuksiin? Tutkimuksessa käytettiin laadullista tutkimusmenetelmää. Valmista aineistoa täydennettiin lomakehaastattelulla, joka toteutettiin 98. sekä 99. kadettikurssien kadeteille, jotka ovat toi-mineet sopimussotilaana heti varusmiespalveluksen jälkeen. Lomakehaastattelu toteutettiin syksyllä 2013. Tutkimuksen mukaan johtaja- ja kouluttajakoulutus eivät välttämättä anna sopimussotilaalle Kouluttajan oppaan mukaisia valmiuksia toimia kouluttajana perusyksikössä. Suurin ongelma on johtaja- ja kouluttajakoulutuksen tavoitteissa, jotka ovat suurimmaksi osaksi osaa – tasol-la. Kouluttajan oppaan mukaan kouluttajan tulisi hallita oman puolustushaaran ja aselajin asiat. Oppaan mukaan kouluttajan tulee myös hallita P-kauden sisältö. Johtaja- ja kouluttajakoulutuksen tavoitteet ovat mahdollisia saavuttaa, mutta riittääkö tavoit-teiden taso sopimussotilaan tehtävää ajatellen? Aliupseeri- ja reserviupseerikurssin käyneet sopimussotilaat eivät eroa juurikaan valmiuksissaan toimia joukkueen kouluttajana peruskou-lutuskaudella. Suurin vaikuttava tekijä varusmiesjohtajan kouluttajana kehittymisessä on tä-män kouluttaja. Halonen, Pulkka, Kärkkäinen & Saarelainen (2007, 10, 34) tuo esille, että vuorovaikutus kouluttajan ja koulutettavan välillä vaikuttaa sekä oppimismotivaatioon että oppimiseen.

Aselajitaustan antamat valmiudet sotataidon koulutukseen maasotalinjan perusopinnoissa

Maasotalinjan perusopintoja suorittavat kadetit edustavat varusmiesaikaiselta koulutukseltaan eri aselajeja. Maasotalinjan sotataidon opinnoissa käsitellään jääkärijoukkueen taistelua, jolloin eri aselajeista tulevilla kadeteilla on erilaiset lähtötiedot joukkueen suuruisen osaston taistelusta ja valmiudet sotataidon opintoihin ovat erilaiset. Tutkimuksessa selvitetään millaiset valmiudet eri aselajeissa suoritettu joukkueenjohtajakoulutus antaa maasotalinjan perusopintojen sotataidon opintoihin. Tutkimusmenetelmänä käytetään aineistolähtöistä analyysia. Tutkimuksessa selvitetään sotataidon opintojen sisältö ja kuinka eri aselajeissa suoritettu joukkueenjohtajakoulutus palvelee kyseisiä opintoja. Tutkimuksessa koulutusta ja sen antamia valmiuksia tarkastellaan kognitiivisen oppimispsykologian näkökulmasta. Vastaavaa tutkimusta aiheesta ei ole aiemmin tehty. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että jääkäriaselajissa suoritetusta joukkueenjohtajakoulutuksesta saatuja tietoja ja taitoja voidaan suoraan käyttää hyväksi sotataidon opinnoissa muiden tarkastelluiden aselajien antaessa valmiuksia yleisemmällä tasolla

Kadettien näkemyksiä hyvästä kouluttajuudesta ja valmiuksistaan kouluttajina

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kadettien näkemyksiä hyvästä kouluttajuudesta ja omista kouluttajavalmiuksistaan, vahvuuksistaan ja kehittymistarpeistaan sotatieteen kandidaattiopintojen loppuvaiheessa. Tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita myös siitä, millaiset valmiudet kadettikoulutus antaa kouluttajana toimimiseen perusyksikössä ja mitä kehityshaasteita kadetit näkevät tämänhetkisessä koulutuksessa. Tutkimus oli kvalitatiivinen ja siinä käytettiin kvalitatiivisia menetelmiä. Aineistonkeruu suoritettiin lomakehaastatteluna sähköpostin välityksellä. Tutkimuksen kohteena oli Maanpuolustuskorkeakoulun kolmannen vuosikurssin kadetit. Kyseessä on ensimmäinen Bologna-prosessin myötä uudistunut kadettikurssi, joka aloitti vuonna 2006. Tutkimuksen mukaan kadetit arvostivat hyvässä kouluttajassa esimerkillisyyttä, asiantuntijuutta, rehellisyyttä ja luotettavuutta sekä sosiaalisia taitoja. Omiksi vahvuuksikseen tulevina kouluttajina kadetit mielsivät vahvat pedagogiset taidot, rehellisyyden ja luotettavuuden sekä valmistautumisen ja tunnollisuuden. Epävarmuutta työelämään siirtymisessä aiheutti eniten oma asiantuntijuus ja tinkimättömyys kouluttajana. Noin puolet kadeteista oli sitä mieltä, että koulutus antaa riittävät valmiudet kouluttajana toimimiseen perusyksikössä. Eniten kritiikkiä kadetit antoivat kouluttajakoulutukselle siitä, että käytännön kouluttajakokemusta ja mahdollisuuksia soveltaa ja harjoitella opittuja kouluttajan taitoja on liian vähän.

Pedagogiset käsikirjoitukset ja opetussuunnitelma kadettikoulussa

Tämä tutkimus tarkastelee Kadettikoulun pedagogisia käsikirjoituksia, vallitsevia oppimiskäsityksiä, opetusmenetelmiä sekä Kadettikoulun opetussuunnitelmaa. Tarkasteltaviksi pedagogisiksi käsikirjoituksiksi olen valinnut Maanpuolustuskorkeakoulun taktiikan laitoksen Taktiikan perusteet 1 -opintojakson sekä johtamisen laitoksen Johtaminen, johtajuus ja toimintaympäristöjen asettamat vaatimukset -opintojakson. Molemmat opintojaksot kuuluvat perusopintoihin. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää sitä, miten pedagogiset käsikirjoitukset ilmentävät erilaisia oppimiskäsityksiä ja miten ne eroavat toisistaan opetusmenetelmien kautta tarkasteltuna. Tämän lisäksi tarkastellaan sitä, tukevatko tapauksen pedagogiset käsikirjoitukset opetussuunnitelmaa. Tavoitteenani on paljastaa mitä pedagogiset käsikirjoitukset ovat ja eroavatko ne toisistaan ainelaitosten välillä. Tavoitteenani olisi avata myös keskustelu siitä, mitkä opetusmenetelmät soveltuvat parhaiten eri asioiden opettamiseen ja miten oppimista sekä opetusta voisi tehostaa. Tutkimuksen johtopäätöksenä tuli ilmi se, että pedagogiset käsikirjoitukset eroavat toisistaan opintojaksoilla käytettävien opetusmenetelmien ja oppimiskäsitysten kautta. Tutkimuksen tarkoituksena ei ole yleistää ainelaitoskohtaisia eroja, vaan pikemminkin ymmärtää käsiteltyjä tapauksia entistä syvällisemmin ja löytää tieteenalojen välillä mahdollisesti vallitsevia eroja.