Täplärapua ja vaellussiikaa Taasianjokeen – Uudenmaan ympäristökeskuksen istutukset 1997 - 2004

Vuosina 1990 - 1997 Uudenmaan ympäristökeskus toteutti Ruotsinpyhtään ja Lapinjärvien kunnissa Taasianjoen vesistötyön. Hankkeen tarkoituksena oli vähentää joen haitallista tulvimista sekä lisätä joen virkistyskäyttömahdollisuuksia ja muuta merkitystä. Vesistötyö aiheutti kalansaaliiden pienentymisen Taasianjoella sekä joen edustalla Kullanlahdella. Lisäksi paikallisesti tärkeä jokirapukanta tuhoutui Lapinjärvellä Pukaron kylässä. Hankkeen kalataloudellisten haittojen kompensoimiseksi ja ravustusmahdollisuuksien kehittämiseksi Uudenmaan ympäristökeskus istutti Taasianjokeen täplärapuja ja vaellussiian poikasia vuosien 1997 - 2004 aikana. Istutusten tulosten selvittämiseksi on tehty koeravustuksia, sähkökalastuksia ja kalastustiedustelu. Tutkimustulosten perusteella istutetut täpläravut kasvoivat hyvin ja ovat lisääntyneet Taasianjoessa. Rapuistutukset näyttävät onnistuneen paremmin kuin vaellussiikaistutukset. Taasianjoen kalataloudelliset kehittämismahdollisuudet ovat lisääntyneet.

Maa-ainesten ottoalueiden nykytila ja kunnostustarveselvitys Pohjois-Savossa : Sokka -projekti Pohjois-Savossa 2007-2009

Pohjois-Savon soranottoalueiden kartoitus ja kunnostustarve –hankkeen tavoitteena oli kartoittaa alueella sijaitsevia vanhoja maa-aineksenottoalueita ja selvittää niiden tila ja kunnostustarve. Työ on tehty osana valtakunnallista soranottoalueiden tila ja ympäristöriskit (SOKKA)-hanketta. Kartoituksessa pyrittiin käymään läpi kaikki pohjavesialueilla sijaitsevat vanhat soran- ja hiekanottoalueet, sekä merkittävimmät pohjavesialueiden ulkopuoliset kohteet. Tavoitteena oli erityisesti kartoittaa mahdollisia pohjaveteen kohdistuvia riskejä. Kaikki kohteet rajattiin paikkatieto-ohjelmalla. Kohteet tarkistettiin maastossa, jolloin arvioitiin myös alueen jälkihoidon tila. Kohteet luokiteltiin jälkihoidon tilan mukaan viiteen ja kunnostustarpeen mukaan neljään luokkaan. Jälkihoitoluokat olivat: jälkihoidettu, osittain jälkihoidettu, muotoiltu, jälkihoitamaton ja toiminnassa oleva. Kunnostustarpeeltaan kohteet luokiteltiin seuraavasti: suuri, kohtalainen, vähäinen. Neljänteen luokkaan, kunnostustarve lupaehtojen mukainen, kuuluivat alueet, joilla oli voimassa oleva maa-aineslupa. Alueita kuvattiin lisämääreillä metsittymässä, metsittynyt ja kotitarve. Kunnostustarpeeseen vaikuttivat jälkihoidon tilan lisäksi muun muassa kohteen sijainti suhteessa vedenottamoon ja asutukseen. Kartoituksessa oli mukana 1098 aluetta, joiden yhteispinta-ala on 21 km2. Alueita, joilla maa-ainesluvan mukainen ottamistoiminta on päättynyt, oli 847. Näiden alueiden yhteenlaskettu pinta-ala oli 10 km2. Pinta-aloista laskettuna toiminnassa olevien kohteiden osuus oli 44 %. Toimintansa lopettaneissa kohteissa jälkihoitamattomia oli 28 %, muotoiltuja 10 %, osittain jälkihoidettuja 12 % ja täysin jälkihoidettuja 5 %. Kunnostustarve arvioitiin suureksi 76 kohteella, näistä 64 sijaitsi pohjavesialueilla. Kunnostustarve arvioitiin suureksi 16 %:lla ja kohtalaiseksi 26 %:lla niistä kohteista, joilla ei ole voimassa olevaa maa-ainestenottolupaa. Kunnostustarve on vähäinen 58 %:lla kohteista. Pohjavesialueilla sijaitsevista kohteista kunnostustarve on suuri 25 %:lla ja kohtalainen 31 %:lla alueista. Kunnostustarve on vähäinen 44 %:lla kohteista. Soranottoalueiden yleisimpiä kunnostustoimia ovat alueen siistiminen, pohjavettä suojaavan maakerroksen muodostaminen, suojaverhoilu pintamateriaalilla, aluskasvillisuuden kylvöt ja puiden istutukset. Lisäksi alueen epätarkoituksenmukainen käyttö pyritään estämään esimerkiksi teiden sulkemisella.

Saimaan järvilohen hoito-ohjelma

Vuonna 2003 julkaistun Järvilohistrategian toimenpiteiden avulla on pyritty parantamaan järvilohikannan tilaa. Tämä järvilohen hoito-ohjelma korvaa järvilohistrategian toimenpideosan ja päivittää keskeiset kannan hoitoon liittyvät taustatiedot. Järvilohi on määritelty vuoden 2010 Suomen uhanalaisten lajien punaisessa kirjassa äärimmäisen uhanalaiseksi yhdessä meritaimenen, meriharjuksen ja Saimaan nieriän kanssa. Pitkän aikavälin tavoitteena on järvilohen palautuminen vähitellen luontaisen elinkierron piiriin, vesiviljelyn sekä istutusten osuutta samalla pienentäen. Nykytilanteessa vesiviljelyn rooli on kuitenkin vielä hyvin tärkeä. Järvilohen perinnöllisestä monimuotoisuudesta on syytä olla huolissaan. Perinnöllinen monimuotoisuus on tutkimuksin osoitettu heikoksi ja tutkimushavainnot mm. viittaavat järvilohen poikasen heikkoon kilpailukykyyn tilanteessa, jossa samasta elinalueesta on kilpailemassa samanikäisiä järvitaimenen poikasia. Järvilohi-istutukset eivät vielä vastaa asetettua 100 000 vaelluspoikasen tavoitetta. Järvilohistrategian julkaisua edeltävänä kahdeksana vuonna istutettiin keskimäärin 87 200 vaelluspoikasta vuosittain Pielisjokeen, mutta strategian julkaisusta lähtien istukasmäärä on jäänyt keskimäärin 69 200 vaelluspoikaseen vuodessa. Istutusmäärän aleneminen johtuu pääasiassa viljelylaitosten huonoista poikasvuosista, jolloin poikasia oli käytettävissä tavallista vähemmän. Myöskään emokalamäärätavoite, 100 emokalaa vuosittain Pielisjoesta, ei ole toteutunut. Keskimääräinen emokalamäärä on kuitenkin noussut 36:sta 49:ään edellä mainittuina ajankohtina. Tilannetta yritetään jatkossa korjata myös rasvaeväleikkausmenetelmän avulla. Rasvaeväleikatut kalat on tarkoitettu kalastettaviksi, mutta rasvaevälliset kalat on vapautettava takaisin vesistöön. Tavoitteena on nostaa järvilohen alamitta 60 senttimetriin koko järvilohen elinalueella. Järvilohen suojelun kannalta tarpeellisia kalastusrajoituksia on asetettu vaihtelevasti eri puolilla järvilohen elinaluetta, mutta toimenpiteet eivät ole kattavia eivätkä riittäviä. Kalastusoloja edistetään lähivuosina erillisen ´Saimaan lohikalojen kestävän kalastuksen edistäminen´ -hankkeen (LIFE+/ Tiedotus ja Viestintä) Saimaan järvilohen hoito-ohjelma | 23 sekä SVK:n ja Etelä-Savon ELY-keskuksen kestävää kalastusta edistävien hankkeiden avulla. Lisäapua kalastuskuolevuuden alentamiseen on saatu norpparajoituksista. Kalastuksen sopeuttaminen, ottaen huomioon kalastuskulttuuri, jolle on tyypillistä monien eri lajien yhtäaikainen ja monimuotoinen kalastus sekä päätöksentekojärjestelmän monitasoisuus, on tehtävänä hyvin haasteellinen. Muutoshakemus Ala-Koitajoen virtaamaan lisäämisestä on edennyt myönteisesti yhdessä Kaltimon ja Kuurnan voimalaitosten kalatalousvelvoitteiden muutoshakemusten kanssa, mutta lopullisia ratkaisuja ei vielä ole saatu. Kaikki kolme hakemusasiaa ovat parhaillaan Korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyssä. Ohjelma kattaa yhteensä 34 seitsemään osakokonaisuuteen jaettua toimenpidettä perusteluineen. Osa toimenpiteistä on jo osittain toteutettu, osa jäänyt toteutumatta ja osa on kokonaan uusia. Toimenpiteitä ei kalastuksen osalta pystytä kaikilta osin tässä ohjelmassa määrittelemään aivan tarkkaan, vaan ne on paikallisesti sovitettava, ottaen huomioon jo olemassa olevat rajoitukset, kalastusolosuhteet ym. asiaan vaikuttavat tekijät. Täydentävien sekä vaihtoehtoisten toimenpiteiden käyttöä tulee harkita mm. silloin, jos perustoimenpiteiden avulla ei pystytä saavuttamaan hoito-ohjelmalle asetettuja keskeisiä tavoitteita. Lieksanjoen – Pielisen alueella, ja mahdollisesti muilla erikseen päätettävillä alueilla, sovelletaan kaikkia tämän ohjelman toimenpiteitä siten, kuin siitä eri tahoilla erikseen neuvotellaan ja mahdollisesti tilanteen niin vaatiessa sovitaan.

Tehokalastuksen vaikutukset Lappajärvessä : Kalastus elinkeinoksi Lappajärvellä -hankkeen vuosien 2001-2006 seurannan loppuraportti

Lappajärven, Etelä-Pohjanmaan suurimman järven, ekologinen tila on heikentynyt ja se luokitellaan nykyisin tyydyttäväksi. Rehevöityminen, 1990-luvun muikkukato ja yhteiskunnan rakennemuutos ovat vähentäneet kalastajien ja kalansaaliin määrää. Ammattikalastuksen edellytysten parantamiseksi toteutettiin vuosina 2001–2004 ”Kalastus elinkeinoksi Lappajärvellä” – hanke. Hankkeen vaikutuksia kalastoon ja järven ekosysteemiin seurattiin vuosina 2001–2006. Kokonaissaalis vuosina 2001–2004 oli 1655 tonnia (n. 29 kg/ha/vuosi). Vaikka saalistavoitetta (2100 tn) ei täysin saavutettu, oli hankkeella runsaasti myönteisiä, joskin osin vähäisiä tai epävarmoja vaikutuksia järven tilaan ja kalastoon. Kalastajien yksikkösaaliit etenkin kuhan ja isokokoisen ahvenen osalta nousivat hankkeen alussa. Loppuvuosina yksikkösaaliiden kehitys oli osittain ristiriitaista. Ulapan taloudellisesti vähempiarvoinen kalasto, varsinkin kuorekanta harveni selvästi. Muikku puolestaan lisääntyi ja pysyi runsaana. Kuhan ja isokokoisen ahvenen lisääntymistä selittivät pääosin lämpimät kesät ja kuhan onnistuneet istutukset. Petokalat, etenkin kuha, voivat osaltaan säädellä Lappajärven ulapan planktonsyöjäkalojen kantoja ja toisaalta estää särjen siirtymistä ulapalle. Tehokalastuksen loputtua alkoi näkyä merkkejä kalakantojen palautumisesta takaisin kohti lähtötilannetta. Rantavyöhykkeellä hankkeen vaikutukset jäivät selvästi vähäisemmiksi kuin ulapalla. Eläinplankton lisääntyi hieman ylemmissä vesikerroksissa, mutta tilanne alkoi palautua ennalleen hankkeen jälkeen. Sinileväkukinnot vaikuttivat vähentyneen hankkeen aikana, tosin kukintojen voimakas vaihtelu vaikeutti arviointia. Tehokalastus ja vesiensuojelun tehostuminen vähensivät fosforipitoisuuksia, tosin myös vähäsateiset vuodet vaikuttivat vähenemiseen. Pitoisuuksien lasku jatkui hankkeen jälkeen. Hanketta edeltänyt klorofyllipitoisuuksien kasvusuuntaus pysähtyi ja pitoisuustaso vakiintui. Tehokalastus pienensi klorofylli/fosfori-suhdetta ja vähensi sisäistä kuormitusta, mutta vaikutus alkoi heiketä hankkeen loputtua. Typpipitoisuuksiin, veden väriin tai näkösyvyyteen kalastus ei vaikuttanut. Tehokalastuksella voidaan parantaa Lappajärven tilaa, mutta kalastuksen on oltava jatkuvaa. Saalistavoitteeksi voisi riittää n. 20-30 kg/ha vuodessa, mutta samalla on jatkettava ulkoisen kuormituksen vähentämistä. Kalastuksen tulisi kohdistua arvokalojen lisäksi myös vähempiarvoisiin kalalajeihin ja samalla on tuettava petokalakantojen vahvistumista.

Pohjavesialueilla sijaitsevien maa-ainesten ottoalueiden tila ja kunnostustarve Keski-Suomen maakunnassa

Hankkeen tavoitteena oli selvittää maa-ainesten ottoalueiden sijaintia, laajuutta, jälkihoitotilannetta sekä kunnostustarvetta Keski-Suomen maakunnan pohjavesialueilla. Hanke toteutettiin vuosina 2010–2012 osana valtakunnallista Soranottoalueiden tila ja ympäristöriskit (SOKKA) -hanketta. Maa-ainesten ottoa säädellään vuonna 1982 voimaan tulleella maa-aineslailla ja sen mukaisella lupamenettelyllä. Usein käyttökelpoisimmat maa-ainesvarat ja vedenhankinnalle tärkeät pohjavesivarat sijaitsevat samoissa geologisissa muodostumissa. Maa-ainesten oton on todettu vaikuttavan pohjaveden laatuun ja määrään sekä lisäävän pohjaveden likaantumisuhkaa. Maa-ainesten oton haitallisia vaikutuksia pohjaveteen voidaan vähentää ottotoiminnan aikaisilla toimenpiteillä sekä ottoalueiden asianmukaisella jälkihoidolla toiminnan loputtua. Ennen maa-aineslain voimaantuloa jälkihoitovelvoitteita ei ollut, minkä vuoksi vanhat ottoalueet ovatkin usein jälkihoitamattomia. Hankkeessa selvitettiin maa-ainesten oton tilanne 164 pohjavesialueella. Tarkastelussa oli mukana 1 305 maa-ainesten ottoaluetta, joiden yhteispinta-ala kattoi 2 403 hehtaaria. Ottoalueet jaettiin luokkiin jälkihoidon tilan ja kunnostustarpeen perusteella. Jälkihoitoluokka määritettiin maastokäynneillä valtakunnallisen hankkeen ohjeistuksen mukaisesti. Ottoalueiden kunnostustarveluokka määritettiin tässä hankkeessa kehitellyn pisteytyksen perusteella. Maa-ainesten ottoalueet rajattiin digitaalisesti kartalle paikkatieto-ohjelmalla. Valtaosa tarkastelluista maa-ainesten ottoalueista oli jälkihoitamattomia tai toiminnassa olevia. Lukumääriä tarkasteltaessa jälkihoitamattomien ottoalueiden osuus oli 50,4 % ja toiminnassa olevien alueiden 26,3 %. Muotoiltuja ottoalueita oli 4,0 %, osittain jälkihoidettuja 9,1 % ja jälkihoidettuja 0,3 % ottoalueiden kokonaismäärästä. Muussa käytössä, kuten urheilukenttänä, asuin- tai teollisuusalueena oli 2,5 % ottoalueista. Pinta-aloja tarkasteltaessa toiminnassa olevien ottoalueiden osuus oli suurin (41,9 %). Lukumääriä tarkasteltaessa kunnostustarve määritettiin suureksi 3,0 %:lla ottoalueista. Kunnostustarve oli kohtalainen 30,7 %:lla ja vähäinen tai tarpeeton 52,5 %:lla ottoalueista. Maa-ainesluvan mukaisesti kunnostettavia ottoalueita oli 13,9 % ottoalueiden kokonaismäärästä. Pinta-aloja tarkasteltaessa kunnostustarve oli suuri 7,5 %:lla, kohtalainen 28,6 %:lla ja vähäinen tai tarpeeton 24,0 %:lla ottoalueiden yhteispinta-alasta. Maa-ainesluvan mukaisesti kunnostettavia ottoalueita oli suurin osa, 39,9 %, ottoalueiden yhteispinta-alasta. Yleisimpiä maa-ainesten ottoalueilla tarvittavia kunnostustoimia ovat jätteiden ja romujen poisto, rintausten muotoilu, pintamateriaalin levitys maanpinnalle sekä puuston ja kasvillisuuden istutukset. Maaperälle ja pohjavedelle haitallista jälkikäyttöä voidaan ehkäistä katkaisemalla ottoalueelle johtavat kulkuväylät.

Järvitaimenen mädin kuoriutuminen ja poikasten selviytyminen ensimmäisestä kasvukaudesta

Juvan, Sulkavan ja Rantasalmen kuntien alueilla sijaitsevalle Uitonvirranreitille toteutettiin Etelä-Savon ELY-keskuksen toimesta kala-taloudellinen kunnostus vuosina 2009-2010. Reitillä on 11 koskialuetta joiden kalataloudellisissa kunnostuksissa keskityttiin erittäin uhanalaisen Vuoksen järvitaimenen kutualueiden ja pienpoikasten elinolosuhteiden parantamiseen. Etelä-Savon ELY-keskuksen hallinnoima Kestävän kalastuksen- ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 – 2014 aloitti vuonna 2012 järvitaimenen mäti- ja pienpoi-kasistutukset Uitonvirranreitillä yhteistyössä vesialueen omistajien kanssa. Sähkökoekalastuksissa vuosina 2012 ja 2013 ei saatu yhtään mäti- tai pienpoikasistutuksista peräisin olevaa 0 + taimenta. Istutuksien epäonnistumisen johdosta päätettiin vuonna 2014 selvittää mahdollisia syitä poikasten heikkoon menestymiseen Uitonvirranreitillä seuraamalla mädin hautoutumista ja poikasten kesä-aikaista menestymistä kahden eri jokireitin neljällä istutuskohteella. Mädin haudontakokeessa todettiin, että järvitaimenen mäti kuoriutui ja poikasia vapautui mätirasioista istutuspaikoille kevään aikana. Taimenenpoikasia saatiin sähkökoekalastuksissa alkukesällä 18.6 kolmesta istutuskohteesta ja loppukesällä 9.9 kahdesta kohteesta. Istutukset tuottivat kahteen kohteeseen järvitaimenen 0+ jokipoikasia ja kahden istutuksen katsottiin epäonnistuneen. Järvitaimenen pienpoikasten heikko selviytyminen ensimmäisestä kasvukaudesta tämän tutkimuksen perusteella johtuu pääasiassa jokiveden korke-asta lämpötilasta ja alhaisesta happipitoisuudesta. Jokiveden korkeat lämpötilat ja siitä johtuva jokiveden vähähappisuus on suuri stressitekijä poikasille. Tutkimuksissa havaitut kriittiset raja-arvot ylittyvät toistuvasti hellejaksojen aikana jo alkukesällä ja erityisesti loppukesällä alhaisemman virtaaman aikana. Lisäksi poikasten menestymiseen vaikuttaa reittien voimakkaat virtaamavaihtelut ja sen aiheuttama poikasten huuhtoutuminen tai siirtyminen koskialueilta hidasvirtaisemmille ja vähemmän suojaa tarjoaville alueille.