Tila, aika ja hiljaisuus teatteriäänisuunnittelussa

Tutkin opinnäytteessäni tilaäänen dramaturgiaa teatteriäänisuunnittelussa. Työn punaisena lankana kulkee kysymys, voiko Jumalaa, vapautta tai onnellisuutta tuoda uskottavana kokemuksena teatterin katsojalle tilaäänen keinoin? Ääntä koskeva kirjallisuus keskittyy yleensä äänen mitattaviin tai teknisiin ominaisuuksiin, joten päätin keskittyä omassa työssäni puhtaasti tilaäänen dramaturgiseen hahmotukseen. Koska tiläänen dramaturgiasta ei juurikaan kirjallisuutta löydy, pohjautuu kirjallinen työni pitkälti omaan työelämän kautta saamaani kokemusperäiseen tietoon nk. hiljaiseen tietoon. Tässä työssä esitetty äänisuunnittelijan työnkuva on tehty teatteriin, jonka keskustassa on ihmisen läsnäolon kautta tapahtuva kerronta. Työ on suunnattu ohjaajille ja äänisuunittelijoille, joilla on jo kokemusta teatterikerronnasta. Käsittelen äänen dramaturgiaa hyvin rajatusta näkökulmasta, jolloin työn todellinen anti syntyy vasta sen peilautuessa lukijan omiin pohdintoihin tilankäytöstä, ihmisen läsnäolosta sekä äänisuunnittelusta. Työn alussa käsitellään aikaa kokemisen keskeisenä ulottuvuutena, hiljaisuuden vaikutusta kokijan minään, sekä ihmisen olemusta tilassa. Pohdin tilan merkitystä koettuna avaruutena, sivuuttaen tilan paikkana. Tämän jälkeen tutkin tilankäytön vaikutusta ihmisen mielihyvän rakenteisiin katsojan näkökulmasta, jonka jälkeen päästään varsinaiseen ääntä koskevaan osioon, tilaäänen koreografiaan. Tässä luvussa esitän mallin luoda mielenkiintoista ja jännitteistä tilaääntä, asettamalla ääni vastakkaiseksi elementiksi suhteessa hiljaisuuteen, jolloin hiljaisuus muuttuu merkittäväksi osaksi esityksen tilankäyttöä ja äänikerrontaa. Teoreettisesta lähtökohdastaan huolimatta työ tähtää puhtaasti emotionaalisesti koettavaan äänisuunnitteluun, jonka keskiössä on esiintyjän läsnäolon syventäminen tilaäänen keinoin.

Uusi hiljaisuus

Soitinnus: lauluääni (baritoni), piano.

Paul Davies: Kolkko hiljaisuus - Maan ulkopuolista älyä etsimässä

Kirjallisuusarvostelu

Koulu, oppitunti

Ala-asteen oppitunti. Hiljaisuus. Yskimistä, pientä liikehtimistä, kuiskimista ja kiistelyä. Ei puheääniä.

Speaking Wounds – Silence, Self-injury and Healing in Patricia McCormick‟s Cut

Pro gradu -tutkielmani käsittelee itsensä vahingoittamisen, hiljaisuuden ja toipumisen representaatioita Patricia McCormickin nuorille aikuisille suunnatussa teoksessa Cut. Tutkielman tarkoituksena on analysoida itsensä vahingoittamista kirjallisuudentutkimuksellisesta näkökulmasta. Vaikka itsensä vahingoittamisesta on englanninkielisillä markkinoilla olemassa runsaasti psykologista kirjallisuutta, ei sen representaatioita kirjallisuudessa ole vielä juurikaan tutkittu. Näiden representaatioiden analysointi on tärkeää, sillä 1990-luvun alkupuolella syntyi nuortenkirjallisuudessa genre, joka keskittyy juuri itsensä vahingoittamisen käsittelyyn. Patricia McCormickin Cut on edustava esimerkki tämän genren romaanista. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu monitieteellisistä teksteistä. Ensisijaisina lähteinä ovat Patrick Fueryn teoreettiset käsitykset hiljaisuudesta ja poissa-olosta sekä Christine Wilkie-Stibbsin feministiset luennat yksittäisistä nuortenkirjoista. Armando R. Favazzan kliiniset määritelmät itsensä vahingoittamisesta luovat perustan käyttämilleni termeille. Pääpaino tutkielmassa on kuitenkin omalla luennallani romaanista. Tutkimustuloksena on, että sekä päähenkilön hiljaisuus että itsensä viiltely ovat monimerkityksisiä ja dynaamisia tiloja. Ne toimivat kommunikaation ja itsehoidon välineinä. Viiltelyyn sisältyy voimakkaasti hoivan käsite, sillä viiltämällä itseään päähenkilö yrittää käsitellä ja helpottaa henkistä ahdistustaan. Sekä hiljaisuus että viiltely auttavat eri tavoin päähenkilöä käsittelemään ja sisäistämään oman tilansa ja näin ollen myös edistävät paranemisprosessia, joka jatkuu puheen kautta perinteisessä psykoterapeuttisessa diskurssissa. Teos painottaa puheen roolia, mutta myös hiljaisuus ja viiltely muodostavat yhtäläiset kommunikaatio- ja hoitoväylät.

3 sångar

Soitinnus: lauluääni (sopraano), piano.

Artikkelikokoelma äänen ja totuuden menetyksestä

Kirjallisuusarvostelu

Tanssi hiljaisuudesta

Tapoja hahmottaa hiljaisuutta ; Kieli ja hiljaisuus ; Hiljaisuus avoimuuden tilana ; Hiljaiseloa : yhteys olemisen kokonaisuuteen ; Tanssi hiljaisuuden paikoissa.

Kilpi, Volter

Volter Kilpi, fram till år 1886 Volter Adalbert Ericsson f. 12.12.1874 i Gustavs d. 13.6.1939 i Åbo Volter Kilpis karriär kan delas in i två olika faser. Mellan faserna ligger en trettio år lång tystnad. I sin ungdomsproduktion framträder Kilpi som nyromantisk och nietzscheansk författare, i enlighet med tidens litterära mode. Den tidiga produktionen väckte uppseende med sitt utsmyckade och estetiserande patos. Dessa verk innebär också en höjdpunkt för den litterära symbolismen i finsk litteratur. Den senare fasen i författarskapet inleddes år 1933. Under denna period utgav Kilpi i snabb takt sina kändaste verk Alastalon salissa I-II (sv. I salen på Alastalo) från 1933, Pitäjän pienempiä (sv. De mindre i socknen) från 1934 och Kirkolle (sv. Till kyrkan) från 1937, om vilka han använde samlingsnamnet Saaristosarja (sv. Skärgårdsserien). Ett karakteristiskt drag i serien är en säregen, långsamt framskridande språklig framställning med långa meningar. Alastalon salissa (I salen på Alastalo) har lyfts fram som ett betydande verk för den moderna finska romankonsten. Som förnyare av romangenren har Kilpi även jämförts med James Joyce och Marcel Proust. http://www.blf.fi/artikel.php?id=4972 http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/4972/

Hiljaisuuden kulttuurihistoria

Suhteemme hiljaisuuteen on ristiriitainen. Hiljaisuus puhuttelee meitä, tarvitsemme ja etsimme sitä, mutta käytämme hiljaisuutta myös rankaisemiseen ja tuomitsemiseen. Tämän teoksen artikkelit tarkastelevat menneisyydessä hiljaisuudelle luotuja merkityksiä, hiljaisuutta mielentilana ja hiljaisuuden julmempaa puolta, äänettömyyttä silloin kun pitäisi korottaa ääntä.