Expectations of elderly people on the nurse-client relationship and interaction in home care : "When I see the nurse's smiling face it feels likes sunshine on a rainy and gloomy day"

The purpose of the thesis was to explore expectations of elderly people on the nurse-client relationship and interaction in home care. The aim is to improve the quality of care to better meet the needs of the clients. A qualitative approach was adopted. Semi-structured theme interviews were used for data collection. The interviews were conducted during spring 2006. Six elderly clients of a private home care company in Southern Finland acted as informants. Content analysis was used as the method of data analysis. The findings suggest that clients expect nurses to provide professional care with loving-kindness. Trust and mutual, active interaction were expected from the nurse-client relationship. Clients considered it important that the nurse recognizes each client's individual needs. The nurse was expected to perform duties efficiently, but in a calm and unrushed manner. A mechanic performance of tasks was considered negative. Humanity was viewed as a crucial element in the nurse-client relationship. Clients expressed their need to be seen as human beings. Seeing beyond the illness was considered important. A smiling nurse was described to be able to alleviate pain and anxiety. Clients hoped to have a close relationship with the nurse. The development of a close relationship was considered to be more likely if the nurse is familiar and genuine. Clients wish the nurses to have a more attending presence. Clients suggested that the work areas of the nurses could be limited so that they would have more time to transfer from one place to another. Clients felt that they would benefit from this as well. The nurses were expected to be more considerate. Clients wished for more information regarding changes that affect their care. They wished to be informed about changes in schedules and plans. Clients hoped for continuity from the nurse-client relationship. Considering the expectations of clients promotes client satisfaction. Home care providers have an opportunity to reflect their own care behaviour on the findings. To better meet the needs of the clients, nurses could apply the concept of loving-kindness in their work, and strive for a more attending presence.

Genes outside The Hla Region affecting Susceptibility to Type 1 Diabetes - The Role of Iddm2 and Iddm9 in the Finnish Population

Tyypin 1 diabeteksen perinnöllinen alttius Suomessa - HLA-alueen ulkopuolisten alttiuslokusten IDDM2 ja IDDM9 rooli taudin periytymisessä HLA-alue, joka sijaitsee kromosomissa 6p21.3, vastaa noin puolesta perinnöllisestä alttiudesta sairastua tyypin 1 diabetekseen. Myös HLA-alueen ulkopuolisten lokusten on todettu liittyvän sairausalttiuteen. Näistä kolmen lokuksen on varmistettu olevan todellisia alttiuslokuksia ja lisäksi useiden muiden, vielä varmistamattomien lokusten, on todettu liittyvän sairausalttiuteen. Tässä tutkimuksessa 12:n HLA-alueen ulkopuolisen alttiuslokuksen kytkentä tyypin 1 diabetekseen tutkittiin käyttäen 107:aa suomalaista multiplex-perhettä. Jatkotutkimuksessa analysoitiin IDDM9-alueen kytkentä ja assosiaatio sairauteen laajennetuissa perhemateriaaleissa sekä IDDM2-alueen mahdollinen interaktio HLA-alueen kanssa sairauden muodostumisessa. Lisäksi suoritettiin IDDM2-alueen suojaavien haplotyyppien alatyypitys tarkoituksena tutkia eri haplotyyppien käyttökelpoisuutta sairastumisriskin tarkempaa ennustamista varten. Ensimmäisessä kytkentätutkimuksessa ei löytynyt koko genomin tasolla merkitsevää tai viitteellistä kytkentää tutkituista HLA-alueen ulkopuolisista lokuksista. Voimakkain havaittu nimellisen merkitsevyyden tavoittava kytkentä nähtiin IDDM9-alueen markkerilla D3S3576 (MLS=1.05). Tutkimuksessa ei kyetty varmistamaan tai sulkemaan pois aiempia kytkentähavaintoja tutkituilla lokuksilla, mutta IDDM9-alueen jatkotutkimuksessa havaittu voimakas kytkentä (MLS=3.4) ja merkitsevä assosiaatio (TDT p=0.0002) viittaa vahvasti siihen, että 3q21-alueella sijaitsee todellinen tyypin 1 diabeteksen alttiusgeeni, jolloin alueen kattava assosiaatiotutkimus olisi perusteltu jatkotoimenpide. Sairauteen altistava IDDM2-alueen MspI-2221 genotyyppi CC oli nimellisesti yleisempi matalan tai kohtalaisen HLA-sairastumisriskin diabeetikoilla, verrattuna korkean HLA-riskin potilaisiin (p=0.05). Myös genotyyppijakauman vertailu osoitti merkitsevää eroa ryhmien välillä (p=0.01). VNTR-haplotyyppitutkimus osoitti, että IIIA/IIIA-homotsygootin sairaudelta suojaava vaikutus on merkitsevästi voimakkaampi kuin muiden luokka III:n genotyypeillä. Nämä tulokset viittaavat IDDM2-HLA -vuorovaikutukseen sekä siihen että IDDM2-alueen haplotyyppien välillä esiintyy etiologista heterogeniaa. Tämän johdosta IDDM2-alueen haplotyyppien tarkempi määrittäminen voisi tehostaa tyypin 1 diabeteksen riskiarviointia.

Virus Infections in Early Childhood, Cow’s Milk Formula Exposure and Genetic Predisposition in the Development of Diabetes-Associated Autoimmunity

Varhaislapsuuden virusinfektioiden, lehmänmaitopohjaisen äidinmaitovastikeen ja geneettisen alttiuden merkitys diabetekseen liittyvän autoimmuniteetin kehittymisessä Tyypin 1 diabetes on autoimmuunisairaus, joka syntyy haiman insuliinia tuottavien beta-solujen tuhouduttua elimistön oman immuunipuolustusjärjestelmän hyökkäyksen seurauksena. Sekä perimän että ympäristötekijöiden arvellaan vaikuttavan tautiprosessiin, mutta taudin tarkkaa syntymekanismia ei tunneta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää varhaislapsuuden ympäristötekijöiden vaikutusta beta-soluautoimmuniteetin syntyyn, erityispaino tutkimuksessa oli ympäristötekijöiden yhteisvaikutuksessa sekä geneettisten riskitekijöiden ja ympäristötekijöiden vuorovaikutuksessa. Varhaislapsuudessa sairastettu sytomegalovirus- tai enterovirusinfektio ei lisännyt beta-soluautoimmuniteetin riskiä lapsilla, joilla on geneettisesti kohonnut riski sairastua tyypin 1 diabetekseen. Ennen puolen vuoden ikää sairastettu rotavirusinfektio lisäsi hieman tyypin 1 diabetekseen liittyvän autoimmuniteetin riskiä. Tarkemmassa analyysissa varhaislapsuuden enterovirusinfektio osoittautui kuitenkin autovasta-aineiden muodostumisen riskitekijäksi niiden lasten joukossa, jotka olivat saaneet lehmänmaitopohjaista äidinmaidon vastiketta ensimmäisten elinkuukausien aikana. Tämä löydös viittaa enterovirusinfektion ja lehmänmaitopohjaisen vastikkeen yhteisvaikutukseen tyypin 1 diabetekseen liittyvän autoimmuniteetin synnyssä. Löydösten mukaan PTPN22 geenin C1858T polymorfismi vaikuttaa CD4+ T solujen aktivaatioon ja proliferaatiovasteeseen, 1858T alleeliin liittyy alentunut T-soluresepto-rivälitteinen aktivaatio. 1858T alleelin kantajuuteen liittyy lisäksi lisääntynyt autovasta-aineiden ja kliinisen diabeteksen ilmaantuvuus. Tämä yhteys rajoittui yksilöihin, jotka olivat altistuneet lehmänmaitopohjaiselle vastikkeelle ennen kuuden kuukauden ikää. Tulosten mukaan sekä ympäristötekijöiden väliset yhteisvaikutukset että perimä vaikuttavat yksittäisen ympäristötekijän merkitykseen tyypin 1 diabetekseen liittyvän autoimmuniteetin synnyssä. Nämä yhteisvaikutukset ympäristötekijöiden kesken ja perimän ja ympäristötekijöiden välillä selittävät aiemmin julkaistujen tulosten ristiriittaisuutta tutkimuksissa, joissa on analysoitu vain yhden ympäristötekijän vaikutusta diabeteksen ilmaantuvuuteen.

Assessment of total cardiovascular risk in hypertensive subjects

Valtimotautiriskin arviointi verenpainepotilailla Valtimotaudit ovat yleisin kuolinsyy koko maailmassa. Väestön elintapojen muuttuminen ja ikääntyminen uhkaavat edelleen lisätä valtimotautien esiintyvyyttä. Kokemäenjokilaakson valtimotautien ehkäisyprojektin tavoitteena oli löytää 45–70-vuotiaasta väestöstä henkilöt, joilla on kohonnut riski sairastua valtimotauteihin. Kaksivaiheisen seulontamenetelmän avulla voitiin terveydenhoitajan antama elintapaneuvonta kohdistaa riskihenkilöihin ja rajoittaa lääkärin vastaanoton tarve niihin potilaisiin, jotka todennäköisesti hyötyvät ennaltaehkäisevästä lääkityksestä. Suomalainen tyypin 2 diabeteksen sairastumisriskin arviointikaavake ja hoitajan toteama kohonnut verenpaine osoittautuivat käytännöllisiksi menetelmiksi seuloa väestöstä riskihenkilöitä. Valtimotautien ehkäisyprojektissa Harjavallassa ja Kokemäellä todettiin verenpainetauti 1 106 henkilöllä, jotka eivät sairastaneet valtimotautia tai aiemmin todettua diabetesta. Heidän tutkimustulostensa avulla voidaan arvioida kohonneen verenpaineen vaikutusta sokeriaineenvaihduntaan ja verenpaineen aiheuttamiin kohde-elinvaurioihin. Sokeriaineenvaihdunnan häiriöt ovat verenpainetautia sairastavilla yleisempiä kuin väestössä muutoin. Käyttämällä metabolisen oireyhtymän kriteerejä sokerirasituskokeen suorittamisen edellytyksenä voidaan tutkimusten määrää vähentää kolmanneksella ja silti löytää lähes kaikki diabetesta tai sen esiastetta sairastavat verenpainepotilaat. Verenpainepotilaista etenkin metabolista oireyhtymää sairastavilla naisilla on suurentunut munuaisten vajaatoiminnan riski. Jos verenpainepotilaan munuaisten toimintaa arvioidaan pelkästään plasman kreatiniini -arvon perusteella, kolme neljästä munuaisten vajaatoimintaa potevasta jää toteamatta verrattuna laskennallisen glomerulusten suodattumisnopeuden määritykseen seulontamenetelmänä. Joka kolmannella verenpainetautia sairastavalla voidaan todeta alaraajavaltimoiden kovettumista; useammin niillä, joiden ylä- ja alaverenpaineen erotus, pulssipaine on yli 65 mmHg. Verenpainetauti on itsenäinen perifeerisen valtimotaudin vaaratekijä. Tutkimuksessa käytetty menetelmä nilkka-olkavarsipainesuhteen määrittämiseksi soveltunee hyvin perusterveydenhuollon käyttöön riskihenkilöiden löytämiseksi. Valtimotautien kokonaisriskin arviointimenetelmät tai uuden riskitekijän, herkän C-reaktiivisen proteiinin määritys eivät voi korvata kohde-elinvaurioiden mittaamista verenpainepotilaan valtimotautiriskin huolellisessa arvioinnissa.

Islet antigen-specific T cells and regulatory T cells in type 1 diabetes

T cells are the key players in the development of type 1 diabetes (T1D), mediating autoimmune reactions leading to the destruction of insulin producing beta cells in the islets. We aimed to analyze the role of different T-cell subtypes in the autoimmunity and pathogenesis of T1D. The frequency of islet antigen-specific (GAD65-, proinsulin-, and insulin-specific) CD4+ T cells was investigated in vitro in T1D patients, at-risk individuals (diabetes-associated autoantibody positive), and in controls, using MHC class II tetramers. An overall higher frequency of CD4+ T-cells recognizing the GAD65 555−567 peptide was detected in at-risk individuals. In addition, increased CD4+ T-cell responses to the same GAD65 epitope displaying a memory phenotype were observed in at-risk and diabetic children, which demonstrate a previous encounter with the antigen in vivo. Avidity and phenotypic differences were also observed among CD4+ T-cell clones induced by distinct doses of GAD65 autoantigen. T-cell clones generated at the lowest peptide dose displayed the highest avidity and expressed more frequently the TCR Vβ5.1 chain than low-avidity T cells. These findings raise attention to the antigen dose when investigating the diversity of antigen-specific T cells. Furthermore, an increased regulatory response during the preclinical phase of T1D was also found in genetically at-risk children. Higher frequencies of regulatory T (Treg) cells (CD4+CD25_high HLA-DR-/CD69-) and natural killer T (NKT) cells (CD161+Vbeta11+) were observed in children with multiple autoantibodies compared to autoantibody-negative controls. Taken together, these data showed increased frequency of islet-specific CD4+ T-cells, especially to the GAD65 555-567 epitope, and Treg and NKT cell upregulation in children at-risk for T1D, suggesting their importance in T1D pathogenesis

Components of customer value in nurse call solutions

This study aimed to identify the value components of nurse call solutions. The value creation of such systems was analyzed by using a framework that was created based on the existing customer value literature. The empirical part of the study was conducted as a multiple-case study by using qualitative research methods. The data for the analysis was gathered through structured interviews in ten Finnish eldercare centers. The results indicate that a nurse call solution creates value for eldercare centers by increasing the safety of the residents, and by improving the efficiency of the staff while also providing cost savings.

The Influence of Diet and Microbes on Colonic Immune Regulation and their Implications on Type 1 Diabetes

Dietary and microbial factors are thought to contribute to the rapidly increasing prevalence of T1D in many countries worldwide. The impact of these factors on immune regulation and diabetes development in non-obese diabetic (NOD) mice are investigated in this thesis. Diabetes can be prevented in NOD mice through dietary manipulation. Diet affects the composition of intestinal microbiota, which may subsequently influence intestinal immune homeostasis. However, the specific effects of anti-diabetogenic diets on gut immunity and the explicit associations between intestinal immune disruption and type 1 diabetes onset remain unclear. The research presented herein demonstrates that newly weaned NOD mice suffer from a mild level of colitis, which shifts the colonic immune cell balance towards a proinflammatory status. Several aberrations can also be observed in the peritoneal B cells of NOD mice; an increase in activation marker expression, increased trafficking to the pancreatic lymph nodes and significantly higher antigen presenting cell (APC) efficiency towards insulin-specific T cells. A shift towards inflammation is likewise observed in the colon of germ-free NOD mice, but signs of peritoneal B cell activation are lacking in these mice. Remarkably, most of the abnormalities in the colon, peritoneal macrophages and the peritoneal B cell APC activity of NOD mice are abrogated when NOD mice are maintained on a diabetes-preventive, soy-based diet (ProSobee) from the time of weaning. Dietary and microbial factors hence have a significant impact on colonic immune regulation and peritoneal B cell activation and it is suggested that these factors influence diabetes development in NOD mice.

Nurse-led interpersonal counselling for depressive symptoms in patients with myocardial infarction

The broad interest of this intervention study is in two worldwide remarkable diseases, myocardial infarction and depression. The purpose of the 18-month follow-up study was to evaluate the outcomes of interpersonal counselling implemented by a psychiatric nurse, and to examine the recovery experienced by the patients after myocardial infarction. The interpersonal counseling consisted of a short-term (max 6 sessions) depression-focused intervention modified for myocardial infarction patients. The main principle of interpersonal counselling is that depressive symptoms relate to interpersonal relations. The measured outcomes of the intervention consisted of changes in depressive symptoms and distress, health-related quality of life and the use of health care services. The data consisted of 103 patients with acute myocardial infarction and with sufficient knowledge of Finnish language, and they were randomized into intervention group (n=51) and control group (n=52) with standard care. Depressive symptoms were measured using Beck Depression Inventory, and distress using Symptom Checklist-25. The instrument to measure health-related quality of life was EuroQol-5 Dimensions. All instruments were used at three measurements: in hospital, at 6 months and at 18 months after hospital discharge. The Use of Health Care Services questionnaire was used during the 6- and 18-month period after hospital discharge. In addition, satisfaction with the intervention and with information received from the health-care professional was evaluated during the follow-up. To examine recovery, the patients kept diaries during a 6-month period and they were interviewed at 18 months after myocardial infarction. The number of patients with depressive symptoms decreased significantly more in the intervention group compared with the control group during 18 months of follow-up. Distress decreased significantly more among patients under 60 years in the intervention group than in the control group, but the difference was not significant between the groups. No differences in the changes of health-related quality of life were found between the groups during follow-up. However, in the group of patients under 60 years, the improvement of health-related quality of life in the intervention was significantly better in the intervention group compared with the control group during the follow-up. During the follow-up period, there was even a decline in the use of somatic specialized health care services in the intervention group and among intervention patients who had no other long-term disease. Considering recovery experienced by the patients, main categories including many supporting and inhibiting factors and subcategories were identified: clinical and physical, psychological, social, functional and professional category. No differences between the groups were found in satisfaction with information received from the professionals. The brief and easy-to-learn intervention, with which the patients were satisfied, seems to decrease depressive symptoms after myocardial infarction. Interpersonal counselling seems to be beneficial especially with younger patients. These results justify adopting depression screening and interpersonal counselling as part of routine care after myocardial infarction. The first stage evaluation of the use of health care services is interesting, and calls for more studies. From the perspective of individual patients, recovery after myocardial infarction seems to consist of many supporting and inhibiting factors. This is something that is important to take into account in developing nursing practice. The results indicate a need for further studies in outcomes of interpersonal counselling and recovery experienced by the patients after myocardial infarction. In addition, the results encourage widening the research perspective to nursing administration and educational level.

Factors predicting mortality in type 2 diabetes. With special reference to physical exercise, blood pressure, proteinuria, inflammation and P wave duration

Background: Type 2 diabetes patients have a 2-4 fold risk of cardiovascular disease (CVD) compared to the general population. In type 2 diabetes, several CVD risk factors have been identified, including obesity, hypertension, hyperglycemia, proteinuria, sedentary lifestyle and dyslipidemia. Although much of the excess CVD risk can be attributed to these risk factors, a significant proportion is still unknown. Aims: To assess in middle-aged type 2 diabetic subjects the joint relations of several conventional and non-conventional CVD risk factors with respect to cardiovascular and total mortality. Subjects and methods: This thesis is part of a large prospective, population based East-West type 2 diabetes study that was launched in 1982-1984. It includes 1,059 middle-aged (45-64 years old) participants. At baseline, a thorough clinical examination and laboratory measurements were performed and an ECG was recorded. The latest follow-up study was performed 18 years later in January 2001 (when the subjects were 63-81 years old). The study endpoints were total mortality and mortality due to CVD, coronary heart disease (CHD) and stroke. Results: Physically more active patients had significantly reduced total, CVD and CHD mortality independent of high-sensitivity C-reactive protein (hs-CRP) levels unless proteinuria was present. Among physically active patients with a hs-CRP level >3 mg/L, the prognosis of CVD mortality was similar to patients with hs-CRP levels ≤3 mg/L. The worst prognosis was among physically inactive patients with hs-CRP levels >3 mg/L. Physically active patients with proteinuria had significantly increased total and CVD mortality by multivariate analyses. After adjustment for confounding factors, patients with proteinuria and a systolic BP <130 mmHg had a significant increase in total and CVD mortality compared to those with a systolic BP between 130 and 160 mmHg. The prognosis was similar in patients with a systolic BP <130 mmHg and ≥160 mmHg. Among patients without proteinuria, a systolic BP <130 mmHg was associated with a non-significant reduction in mortality. A P wave duration ≥114 ms was associated with a 2.5-fold increase in stroke mortality among patients with prevalent CHD or claudication. This finding persisted in multivariable analyses. Among patients with no comorbidities, there was no relationship between P wave duration and stroke mortality. Conclusions: Physical activity reduces total and CVD mortality in patients with type 2 diabetes without proteinuria or with elevated levels of hs-CRP, suggesting that the anti-inflammatory effect of physical activity can counteract increased CVD morbidity and mortality associated with a high CRP level. In patients with proteinuria the protective effect was not, however, present. Among patients with proteinuria, systolic BP <130 mmHg may increase mortality due to CVD. These results demonstrate the importance of early intervention to prevent CVD and to control all-cause mortality among patients with type 2 diabetes. The presence of proteinuria should be taken into account when defining the target systolic BP level for prevention of CVD deaths. A prolongation of the duration of the P wave was associated with increased stroke mortality among high-risk patients with type 2 diabetes. P wave duration is easy to measure and merits further examination to evaluate its importance for estimation of the risk of stroke among patients with type 2 diabetes.

Metformin in gestational diabetes mellitus

METFORMIININ KÄYTTÖ RASKAUSDIABETEKSESSA Raskausdiabeteksella tarkoitetaan sokeriaineenvaihdunnan häiriötä, joka todetaan ensimmäisen kerran raskauden aikana. Hoidolla voidaan vähentää raskausdiabetekseen liittyviä äidin ja vastasyntyneen haittoja. Lääkitystä tarvitaan, jos ruokavaliohoidolla ei saavuteta hyvää sokeritasapainoa. Perinteisesti lääkityksenä on käytetty insuliinia, mutta metformii¬nin käyttöä insuliinin vaihtoehtona on ehdotettu. Metformiini läpäisee istukan, mutta sen läpäisymekanismi ei ole selvillä. Tämän tutkimuskokonaisuuden pääasiallisin tarkoitus oli verrata metformiinin tehokkuutta ja turvallisuutta insuliiniin raskausdiabeteksen hoidossa selvittämällä lääkkeen vaiku¬tusta äitiin ja vastasyntyneeseen. Lisäksi haluttiin tutkia, mitkä tekijät ennustavat insulii¬nin tarvetta metformiinin lisänä, jotta saavutettaisiin hyvä sokeritasapaino. Metformiinin annoksen vaikutus äitiin ja vastasyntyneeseen arvioitiin mittaamalla metformiinin pitoisuus äidistä, ja sikiön puolelta napanuoran veressä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin myös aktiivisen kuljetusproteiinin (OCT) merkitystä metformiinin kulkeutumiseen istukan läpi perfusiomalla istukkaa ex vivo . Ex vivo istukkaperfuusiotutkimuksen tulokset viittasivat siihen, että OCT-kuljetusproteiinilla ei ollut todennäköisesti merkittävää osuutta metformiinin kulkeutumisessa istukan läpi. Metformiinin pitoisuusmittaukset synnytyksen yhteydessä osoittivat metformiinin siirtyvän sikiöön istukan läpi suuressa määrin (96 %) kertymättä kuitenkaan sikiön verenkiertoon. Metformiinin pitoisuudella ei ollut vaikutusta vastasyntyneen hyvinvointiin. Maksi¬maalisella metformiinin annostuksella ja korkealla metformiinipitoisuudella todettiin olevan suotuisa vaikutus äidin painon nousuun raskauden aikana. Insuliiniin verrattuna metformiini ei lisännyt äidin, sikiön tai vastasyntyneen haittatapahtumia, eikä sillä ollut vaikutusta synnytystapaan. Sokeritasapaino insuliini- ja metformiinilääkityksen aikana oli yhtäläinen arvioitaessa sitä HbA1c- ja fruktosamiinimittauksilla, mutta 21 % metformiinin käyttäjistä tarvitsi lisäksi insuliinia hyvän sokeritasapainon saavuttamiseksi. Tutkimuksesssa todettiin, että mitä iäkkäämpi äiti oli, mitä varhaisemmassa raskauden vaiheessa sokerirasitus oli tehty ja lääkitys aloitettu, ja mitä korkeammat HbA1c ja fruktosamiinipitoisuudet olivat, sitä suuremmalla todennäköisyydellä metformiinin lisänä tarvittiin insuliinia.