Oxygen adsorption on Cu(510)

Tässä työssä on tutkittu kuparin (510)-askelpinnan reaktiivisuutta käyttäen apuna kvanttimekaanisia ab initio laskentamenetelmiä. Tutkimus on toteutettu laskemalla happiatomin adsorptioenergia ja tilatiheys erilaisissa potentiaalisissa adsorptiopaikoissa pinnalla. Myös happimolekyylin adsorptiota ja hajoamista ontarkasteltu laskemalla pintaa lähestyvälle molekyylille potentiaalienergiapintoja. Energiapintojen tuloksia on myös täydennetty kvanttimekaanisilla molekyylidynamiikkalaskuilla. Metallisia askelpintoja pidetään yleisesti sileitä pintoja reaktiivisempina happea kohtaan, johtuen askeleen reunan pienentävästä vaikutuksesta molekyylin hajoamisen tiellä olevaan energiavaliin. On kuitenkin olemassa myös tuloksia, jotka osoittavat hapen tarttumisprosessin olevan hallitseva juuri terassialueella, askeleen reunan sijasta. Tässä työssä on todettu hapen adsorboituvan Cu(510)-pinnalla tehokkaimmin juuri terassilla olevaan hollow-paikkaan. Myös adsorptioenergiat ovat tällä pinnalla pienempiä kuin sileällä (100)-pinnalla. Potentiaalienergiapintojen perusteella Cu(510)-pinnan todetaan myös olevan vähemmän reaktiivinen kuin askelpintojen yleisesti odotetaan olevan, vaikka askeleen reunan todetaankin pienentävän happiatominhajoamisen esteenä olevaa energiavallia.

Fiat ohjekirja mallit 501, 5050 ja 510

kuv., 14 x 21 cm

Puhemies Rafael Paasio 19/5 1966

Kirje

Tralia –transitoliikenteen lisäarvopalvelut

Venäjän taloudellisella kehityksellä on keskeinen merkitys Suomen transitoliikenteelle. Venäjän bruttokansantuote on kasvanut viimeiset kymmenen vuotta noin 5–10 % vuodessa. Venäjä onkin yksi maailman nopeimmin kehittyvistä talousalueista. Talouskasvua ovat tukeneet energiatuotteiden (erityisesti öljyn ja kaasun) korkeat maailmanmarkkinahinnat. Venäjän viennin vuotuinen arvo on lähes 4,5-kertaistunut 105 miljardista dollarista 472 miljardiin dollariin vuosien 2000–2008 aikana. Talouskasvun ja palkkatason nousun seurauksena venäläisten ostovoima ja kulutus ovat kasvaneet voimakkaasti. Kulutuksen kasvu on lisännyt erityisesti kestokulutustarvikkeiden, kuten henkilöautojen, kodinkoneiden ja elektroniikan maahantuontia. Venäjän tuonnin vuotuinen arvo on lähes 6,5-kertaistunut 45 miljardista dollarista 292 miljardiin dollariin vuosien 2000–2008 aikana. Venäjän talouden ennustetaan kasvavan myös tulevaisuudessa. Venäjän nopea kasvu on ollut erittäin myönteinen asia Suomen logistiikkaelinkeinolle. Erityisesti Suomen kautta tapahtuva, pääasiassa Venäjän ulkomaankauppaa palveleva, transito- eli kauttakulkuliikenne on viime vuosina kasvattanut merkitystään. Venäjän ulkomaankaupan kasvu on ollut niin voimakasta, ettei maan logistista infrastruktuuria ole kyetty kehittämään ulkomaankaupan kasvua vastaavaksi. Tämän vuoksi Venäjä joutuu kuljettamaan ulkomaankaupan tavaravolyymeja omien satamiensa ohella myös muita kuljetusreittejä pitkin. Suomen vuotuiset transitovolyymit ovat yli 2,5-kertaistuneet 3,4 miljoonasta tonnista 8,4 miljoonaan tonniin vuosien 2000 ja 2008 välisenä aikana. Suomen transitovolyymit jakautuvat jokseenkin tasan Suomen kautta itään ja Suomen kautta länteen suuntautuvan liikenteen kesken. Suomen kauttakulkuliikenteestä saamat tuotot olivat vuonna 2007 yhteensä noin 380 miljoonaa euroa ja kustannukset vastaavasti noin 30 miljoonaa euroa. Tuottojen lisäksi transitoliikenne luo työpaikkoja Suomeen. Kauttakulkuliikenteen suora työllistävä vaikutus oli vuonna 2007 noin 3 000 henkilötyövuotta. Suomen kauttakulkureitistä, joka kulkee pääasiassa Kotkan, Haminan, Hangon, Turun ja Helsingin satamien kautta maanteitse itään, on muodostunut pääreitti arvokkaiden tavaroiden kuljetuksissa Euroopan unionin alueilta Venäjälle. Venäjän ulkomaankaupan tuonnin arvosta yli 15 % (noin 39 miljardia euroa, josta transiton osuus noin 31 mrd. euroa ja Suomen viennin osuus noin 8 mrd. euroa) kuljetetaan Suomen kautta Venäjälle. Arvotavarakuljetukset sisältävät etupäässä henkilöautoja, sähkö- ja elektroniikkatuotteita sekä muita koneita ja laitteita. Viime vuosina erityisesti henkilöautokuljetukset Suomen kautta Venäjälle ovat lisääntyneet voimakkaasti. Vuonna 2008 Suomen kautta itään vietiin noin 785 000 henkilöautoa. Suomen kautta länteen kuljetetaan lähinnä jalostusarvoltaan alhaisia tuotteita, etupäässä malmeja ja rikasteita sekä kemikaaleja. Suomen kanssa Venäjän ulkomaankaupan kuljetuksista kilpailevat pääasiassa Venäjän ja Baltian Itämerellä sijaitsevat satamat sekä Saksan ja Puolan kautta kulkeva maakuljetusreitti. Kuljetusreittien kilpailussa painottuvat turvallisuus, luotettavuus, kuljetusaika, ennustettavuus, varastointimahdollisuudet ja lisäarvopalvelut. Näiden tekijöiden perusteella tavarantoimittajat ja tavarantilaajat valitsevat omaan toimintaansa parhaiten sopivan kuljetusreitin ja toimitusketjun. Tulevaisuudessa erityisesti lisäarvopalvelujen uskotaan kasvattavan merkitystään kuljetusreitin valinnassa. Lisäarvopalvelut ovat logistiikan terminologiassa palveluja, jotka ylittävät logistiikan perusprosessien (esim. kuljetukset ja varastointi) palvelutarjonnan. Lisäarvopalvelut tuottavat lisäarvoa toimitusketjulle ja parantavat toimitusketjun kilpailukykyä. Haastattelututkimuksen perusteella Suomessa tuotettavat transitoliikenteen lisäarvopalvelut kohdistuvat erityisesti Suomen kautta Venäjälle suuntautuviin tavaratoimituksiin. Venäjälle toimitettavat tavarat ovat etupäässä pitkälle jalostettuja ja arvokkaita tuotteita, joiden käsittelyssä, varastoinnissa ja kuljetuksissa tarvitaan erilaisia lisäarvopalveluja. Suomen transitosatamat toimivat eräänlaisina Venäjän tuontiliikenteen puskurivarastoina ja riskienhallintajärjestelminä. Suomessa transitotavaroita voidaan välivarastoida vapaavarastoissa turvallisesti ja tullaamattomina. Suomesta tavarat voidaan toimittaa nopeasti Venäjän markkinoille. Suomessa välivarastoinnin yhteydessä tuotetut yksittäisiin tuotteisiin kohdistuvat lisäarvopalvelut ovat luonteva osa tavarankäsittelyä. Transitotuotteiden välivarastoinnin yhteydessä tuotettuja lisäarvopalveluja tarvitaan lähinnä siksi, että tavarantoimittajat valmistavat usein eri markkina-alueille sopivia perustuotteita, joiden viimeistely pyritään tekemään mahdollisimman lähellä loppuasiakasta. Haastattelututkimuksessa kävi ilmi, että Suomessa on käytössä ainakin 36 erilaista ransitoliikenteen lisäarvopalvelua, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin kirjallisuustutkimuksen yhteydessä esille tulleet logistiikassa yleisesti käytössä olevat lisäarvopalvelut. Haastatteluissa esiin nousseet transitoliikenteen lisäarvopalvelut on tässä tutkimuksessa ryhmitelty niiden luonteen mukaisesti kuuteen pääryhmään: 1) tavarankäsittelyn lisäarvopalvelut (esim. lokalisointi ja kunnostuspalvelut), 2) aineettomat lisäarvopalvelut (Itpalvelut ja konsultointi), 3) kuljetuksiin liittyvät lisäarvopalvelut (erikoiskuljetukset ja kuormansidonta), 4) laadunhallinnan lisäarvopalvelut (maahantulotarkastukset ja laboratoriopalvelut), 5) varastoinnin lisäarvopalvelut (erikoisvarastointi) ja 6) muut edellä lueteltuihin ryhmiin kuulumattomat lisäarvopalvelut (3PL-palvelut ja yhteiskunnan tuottamat lisäarvopalvelut). Lukumääräisesti eniten transitoliikenteen lisäarvopalveluja on käytössä tavarankäsittelyssä (10 lisäarvopalvelua) ja aineettomissa toiminnoissa (10 lisäarvopalvelua). Näihin kahteen pääryhmään kuuluu lähes 60 % kaikista lisäarvopalveluista. Kuljetuksissa (5 lisäarvopalvelua) ja laadunhallinnassa (4 lisäarvopalvelua) käytetään erilaisia lisäarvopalveluja puolta vähemmän kuin tavarankäsittelyssä ja aineettomissa toiminnoissa. Varastointiin (1 lisäarvopalvelu) ei liity juurikaan varsinaisia lisäarvopalveluja, koska varastointiin liittyviä toimintoja pidetään usein logistiikan peruspalveluihin kuuluvina. Muita lisäarvopalveluja haastatteluissa tuli esille 6 kappaletta. Suhteellisesti tarkasteltuna haastatelluista 26 yrityksestä lähes puolet (46 %) tarjoaa aineettomia lisäarvopalveluja. Seuraavaksi yleisimpiä ovat kuljetuksiin (30 %) ja varastointiin (21 %) liittyvät lisäarvopalvelut. Laadunhallintaa, tavarankäsittelyä ja muita lisäarvopalveluja tarjoaa keskimäärin noin joka kuudes kaikista haastatelluista yrityksistä. Yleisimpiä transitoliikenteessä tarjottavia lisäarvopalveluja ovat räätälöity asiakaspalvelu (100 % yrityksistä tarjoaa), IT-palvelut (73 %), dokumentointi (65 %), konsultointi (62 %), erikoisluvat (54 %), tullauspalvelut (54 %) ja kuormansuunnittelu (50 %). Tavaralajikohtaisesti tarkasteltuna transitoliikenteen lisäarvopalvelut painottuvat arvokkaisiin kappaletavaroihin (esim. elektroniikka- ja sähkölaitteet), kemikaaleihin ja henkilöautoihin. Arvokkaat kappaletavarat ovat haastattelujen perusteella merkittävin lisäarvopalvelujen kohderyhmä. Tämä selittyy pääasiassa sillä, että arvotavarat vaativat yleensä viimeistelyä ennen niiden toimittamista tavarantilaajalle. Arvokkaille kappaletavaroille tuotetaan pääasiassa tavarankäsittelyyn (esim. lokalisointi ja paketointipalvelut) liittyviä lisäarvopalveluja. Kemikaaleille tuotettavat lisäarvopalvelut keskittyvät kemikaalien laadunhallintaan (esim. maahantulotarkastukset ja laboratoriopalvelut). Kemikaaleille tarjotaan lisäarvopalveluina niiden luonteesta johtuen myös erikoiskuljetuksia, -lupia ja -varastointia. Potentiaalisia kemikaalikuljetusten lisäarvopalveluja ovat kemikaalien astiointi ja jatkojalostus sekä tuotantolaitostoiminta. Henkilöautoille tuotettavat lisäarvopalvelut ovat pääasiassa autojen laadunvalvontaan (esim. maahantulotarkastukset), kunnostukseen (kuljetusvaurioiden korjaaminen) ja palautuslogistiikkaan (autojen siirtäminen markkina-alueelta toiselle) liittyviä palveluja. Potentiaalisia henkilöautojen lisäarvopalveluja ovat tuotannolliset asennuspalvelut, laajat maahantulotarkastukset sekä pesu- ja vahauspalvelut. Transitoliikenteen toimijoista eniten lisäarvopalveluja tarjoavat huolintaliikkeet, joiden palveluvalikoimaan kuuluvat lähes kaikki haastattelututkimuksessa esille tulleet lisäarvopalvelut. Huolintaliikkeiden toimenkuvaan kuuluvat erityisesti tavarankäsittelyyn, laadunhallintaan ja varastointiin liittyvät lisäarvopalvelut, joiden parissa muut logistiikka- alan toimijat eivät yleensä operoi. Kuljetusliikkeet ja satamaoperaattorit ovat myös merkittäviä logististen lisäarvopalvelujen tuottajia. Kuljetusliikkeet tarjoavat etupäässä aineettomia lisäarvopalveluja (esim. kuormansuunnittelu ja vuokrauspalvelut) ja omaan toimialaansa suoranaisesti liittyviä lisäarvopalveluja (erikoiskuljetukset ja kuormansidonta). Satamaoperaattorit tuottavat erityisesti aineettomia lisäarvopalveluja (esim. dokumentointi ja kuormansuunnittelu), sataman sisäisiin kuljetuksiin liittyviä lisäarvopalveluja (erikoiskuljetukset ja kuormansidonta) ja laadunhallintaan liittyviä lisäarvopalveluja (maahantulotarkastukset). Varustamojen, tukkuliikkeiden ja satamanpitäjien merkitys lisäarvopalvelujen tuottamisessa on vähäisempi. Transitokuljetukset jättävät Suomeen vuosittain yli 350 miljoonaa euroa tuloja, ja kauttakulkuliikenteen työllistävä vaikutus on vajaat 3 000 henkilötyövuotta. Varastoinnin ja lisäarvologistiikan osuuden transitoliikenteen tuomista tuloista on arvioitu olevan vuosittain noin 90 miljoonaa euroa ja työllistävästä vaikutuksesta noin 500 henkilötyövuotta. Pelkästään transitoliikenteen lisäarvopalvelujen jättämistä tuloista ja työllistävästä vaikutuksesta ei ole olemassa tutkimustietoa. Haastattelututkimuksessa saatujen tietojen perusteella on kuitenkin arvioitavissa, että transitoliikenteen lisäarvopalvelut tuovat Suomeen vuositasolla noin 30 miljoonaa euroa tuloja ja niiden työllistävä vaikutus on noin 100 henkilötyövuotta. Lisäarvopalvelujen kansantaloudellisen merkityksen tarkempi selvittäminen edellyttäisi yrityksiltä transitoliikenteen ja lisäarvopalvelujen tarkempaa tilastointia ja erittelyä yrityksen kirjanpidossa. Tilastoinnin kehittäminen onkin yksi suuri haaste transitoliikennettä ja lisäarvologistiikkaa koskevalle tutkimustoiminnalle. Suomen uskotaan säilyttävän asemansa Venäjän ulkomaankaupan transitoreittinä ainakin vielä lähitulevaisuudessa. Venäjän ulkomaankauppa kasvaa voimakkaasti, eikä Venäjä pysty kehittämään omia satamiaan ja muuta logistista infrastruktuuriaan samassa tahdissa ulkomaankaupan kasvun kanssa. Satamakapasiteetin kasvaessa Venäjän omien satamien kautta kulkevat tavaravirrat tulevat vähitellen lisääntymään. Suomi on edelleen tärkeä arvotavaroiden kauttakulkureitti Venäjälle, mutta yhä suurempi osa tavaratoimituksista kulkee suoraan Venäjälle ilman Suomessa tapahtuvaa purkamista ja välivarastointia. Suomen varastoihin on kuitenkin tullut uusia tuoteryhmiä (esim. työkalut ja tekstiilituotteet), jotka korvaavat menetettyä tavaraliikennettä. Syksyllä 2008 alkaneen maailmanlaajuisen talouden taantuman arvellaan vähentävän tilapäisesti transitoliikenteen tavaravirtoja, mutta taantuman ei uskota vaikuttavan pysyvästi kauttakulkuliikenteen kehitykseen. Pietarin alueelle rakennetaan uusia logistiikkaterminaaleja ja jakelukeskuksia, joiden tarjoamat lisäarvopalvelut eivät kuitenkaan vielä pysty kilpailemaan Suomen kauttakulkureitillä tarjottavien lisäarvopalvelujen kanssa. Pietarin alueella ei ole juurikaan täysipainoisia 3PL-palveluoperaattoreita. Niiden muodostumiseen menee vielä muutama vuosi. 3PL-yritysten kehittyminen Venäjällä koventaa kilpailua Suomen ja Venäjän lisäarvopalvelujen tarjoajien välillä ja lisää paineita Suomen transitoreitin kehittämiselle. Tällä hetkellä Pietarissa toimivien yritysten lisäarvopalvelutarjonta on huomattavasti suppeampi kuin Suomen kauttakulkureitin lisäarvopalvelutarjonta. Suurin osa pietarilaisyritysten tarjoamista lisäarvopalveluista muodostuu tullaus-, dokumentointi- ja konsultointipalveluista. Myös lisäarvopalveluja tarjoavien yritysten suhteellinen osuus on Pietarissa selvästi pienempi kuin Suomessa. Pietarin alueelle suunniteltujen logistiikkakompleksien rakentamisella on suuri merkitys lisäarvopalvelujen kehittymiselle. Kehitystä hankaloittaa Pietarin satama-alueen rajallisuus, minkä takia logistiikkatoimijoille ei ole juurikaan tarjolla asianmukaisia toimintatiloja. Lisäksi maailmanlaajuinen finanssikriisi on pakottanut logistiikkakeskusten rakentajia hillitsemään hankkeiden toteutusta. Transitoliikenteen säilyminen Suomen reitillä myös tulevaisuudessa edellyttää erityisesti rautatiekuljetusten kehittämistä Suomesta Venäjän ydinalueille. Tällä hetkellä Suomen kautta rautateitse Venäjälle toimitetaan hyvin vähän transitotuotteita. Säännöllisen rautateitse tapahtuvan tavaraliikenteen avaaminen parantaisi Suomen reitin kilpailukykyä ja vähentäisi rekkaruuhkia rajanylityspaikoilla. Tätä nykyä rautatiekuljetusten ongelmana on erityisesti puutteet rautatiekuljetuspalvelujen integroinnissa. Haastattelujen mukaan rautatiekuljetuksia pitäisi kehittää siten, että koko palvelupaketti olisi mahdollista ostaa yhdeltä toimijalta ovelta ovelle -periaatteen mukaisesti. Suomen tuonnin ja viennin välisen tasapainon säilyttäminen on niin ikään tärkeä tekijä transitoliikenteen tulevaisuuden kannalta. Suomi pystyy hyödyntämään transitoliikenteestä vapautuvia kontteja omassa viennissään, ja onkin ensiarvoisen tärkeää, että täysiä kontteja kuljetetaan myös paluusuuntaan muualle Eurooppaan ja Kaukoitään. Rautatiekuljetusten ja konttitasapainon lisäksi transitoliikenteen tulevaisuuden kannalta keskeinen merkitys on myös Suomen ja Venäjän välisten hyvien suhteiden säilyttämisellä. Suomen tulee erityisesti välttää Venäjä-suhteita vaarantavia poliittisia päätöksiä. Lisäksi Suomessa on panostettava entistä enemmän Venäjä-osaamisen kehittämiseen. Transitoliikenteen lisäarvopalvelujen kehitys seuraa kauttakulkuliikenteen yleistä kehityssuuntausta. Kasvavat tavaravirrat synnyttävät tarpeita lisäarvopalvelujen tuottamiselle ja kehittämiselle: mitä suurempia tavaramääriä Suomen kautta kuljetetaan, sitä paremmat mahdollisuudet lisäarvopalvelujen kehittämiseen on olemassa. Lisäarvopalvelut syntyvät ja kehittyvät yleensä asiakaslähtöisesti. Lisäarvopalvelujen kehittämisen kannalta tulevaisuuden ennakointi on avainasemassa. Logistiikka-alan toimijoiden on syytä olla jatkuvasti ajan hermolla pystyäkseen vastaamaan asiakkaiden palvelutarpeisiin. Yritysten pitää tarkoin seurata liikenne- ja tavaravirtoja sekä kehittää toimintojaan ja suunnata investointejaan ajan vaatimusten mukaisesti. Vaikka lisäarvopalvelut eivät yleensä yksistään vaikuta kuljetusreitin valintaan, ne muodostavat yhdessä muiden tehokkaasti, luotettavasti ja turvallisesti toimivien logistiikkatoimintojen kanssa merkittävän kilpailutekijän Suomen transitoreitille.

Crux eruditorum origo mali

Invocatio: [Alpha kai Omega].

Development of Russian Ports in The Gulf of Finland

Russia has been one of the fastest developing economic areas in the world. Based on the GDP, the Russian economy grew evenly since the crisis in 1998 up till 2008. The growth in the gross domestic product has annually been some 5–10%. In 2007, the growth reached 8.1%, which is the highest figure after the 10% growth in 2000. Due to the growth of the economy and wage levels, purchasing power and consumption have been strongly increasing. The growing consumption has especially increased the imports of durables, such as passenger cars, domestic appliances and electronics. The Russian ports and infrastructure have not been able to satisfy the growing needs of exports and imports, which is why quite a large share of Russian foreign trade is going through third countries as transit transports. Finnish ports play a major role in transit transports to and from Russia. About 15% of the total value of Russian imports was transported through Finland in 2008. The economic recession that started in autumn 2008 and continues to date has had an impact on the economic development of Russia. The export income has decreased, mainly due to the reduced world market prices of energy products (oil and gas) and raw minerals. Investments have been postponed, getting credit is more difficult than before, and the ruble has weakened in relation to the euro and the dollar. The imports are decreasing remarkably, and are not forecast to reach the 2008 volumes even in 2012. The economic crisis is reflected in Finland's transit traffic. The volume of goods transported through Finland to and from Russia has decreased almost in the same proportion as the imports of goods to Russia. The biggest risk threatening the development of the Russian economy over long term is its dependence on export income from oil, gas, metals, minerals and forest products, as well as the trends of the world market prices of these products. Nevertheless, it is expected that the GDP of Russia will start to grow again in the forthcoming years due to the increased demand for energy products and raw minerals in the world. At the same time, it is obvious that the world market prices of these products will go up with the increasing demand. The increased income from exports will lead to a growth of imports, especially those of consumer goods, as the living standard of Russian citizens rises. The forecasts produced by the Russian Government concerning the economic development of Russia up till 2030 also indicate a shift in exported goods from raw materials to processed products, which together with energy products will become the main export goods of Russia. As a consequence, Russia may need export routes through third countries, which can be seen as an opportunity for increased transit transports through the ports of Finland. The ports competing with the ports of Finland for Russian foreign trade traffic are the Russian Baltic Sea ports and the ports of the Baltic countries. The strongest competitors are the Baltic Sea ports handling containers. On the Russian Baltic Sea, these ports include Saint Petersburg, Kaliningrad and, in the near future, the ports of Ust-Luga and possibly Vyborg. There are plans to develop Ust-Luga and Vyborg as modern container ports, which would become serious competitors to the Finnish ports. Russia is aiming to redirect as large a share as possible of foreign trade traffic to its own ports. The ports of Russia and the infrastructure associated with them are under constant development. On the other hand, the logistic capacity of Russia is not able to satisfy the continually growing needs of the Russian foreign trade. The capacity problem is emphasized by a structural incompatibility between the exports and imports in the Russian foreign trade. Russian exports can only use a small part of the containers brought in with imports. Problems are also caused by the difficult ice conditions and narrow waterways leading to the ports. It is predicted that Finland will maintain its position as a transit route for the Russian foreign trade, at least in the near future. The Russian foreign trade is increasing, and Russia will not be able to develop its ports in proportion with the increasing foreign trade. With the development of port capacity, cargo flows through the ports of Russia will grow. Structural changes in transit traffic are already visible. Firms are more and more relocating their production to Russia, for example as regards the assembly of cars and warehousing services. Simultaneously, an increasing part of transit cargoes are sent directly to Russia without unloading and reloading in Finland. New product groups have nevertheless been transported through Finland (textile products and tools), replacing the lost cargos. The global recession that started in autumn 2008 has influenced the volume of Russian imports and, consequently, the transit volumes of Finland, but the recession is not expected to be of long duration, and will thus only have a short-term impact on transit volumes. The Finnish infrastructure and services offered by the logistic chain should also be ready to react to the changes in imported product groups as well as to the change in Russian export products in the future. If the development plans of the Russian economy are realized, export products will be more refined, and the share of energy and raw material products will decrease. The other notable factor to be taken into consideration is the extremely fast-changing business environment in Russia. Operators in the logistic chain should be flexible enough to adapt to all kinds of changes to capitalise on business opportunities offered by the Russian foreign trade for the companies and for the transit volumes of Finnish ports, also in the future.

Impromptu

Soitinnus: piano.

Hämeenlinnalaisten opetusalan ammattilaisten näkemyksiä muutoksesta

Pro gradu -tutkimuksessamme tarkastelemme, miten hämeenlinnalaiset opetusalan ammattilaiset ovat kokeneet kaksi eri muutosta: Hämeenlinnan seudulla tapahtuneen kuntaliitoksen ja perusopetuslain muutoksen. Tarkoituksenamme on tutkia muutosta näiden tapahtumien kautta: miten muutos on koettu ja miten se on viety läpi. Käytimme aineiston keruussa kyselylomaketta ja haastattelua. Kyselyyn vastasi yhteensä 42 erityisluokanopettajaa, laaja-alaista erityisopettajaa ja rehtoria. Heistä 11 henkilöä osallistui tutkimuksemme toiseen vaiheeseen eli haastatteluun. Tutkimukseemme osallistuneiden mukaan kuntaliitos ei ole muuttanut enemmistön työnkuvaa. Muutoksia koettiin tapahtuneen enemmän kunnan reunamilla kuin kanta-kaupungissa. Kuntaliitokseen on jo totuttu ja se koetaan pääosin neutraalina asiana. Lakimuutos koettiin positiivisena asiana, mutta muutos sai osakseen myös kritiikkiä. Vastaajat kokivat, että lakimuutos vietiin läpi liian nopealla aikataululla. Vastaajien mukaan niin kuntaliitoksen kuin lakimuutoksen lopulliset vaikutukset tullaan näkemään tulevaisuudessa, noin 5–10 vuoden päästä. Aineistostamme nousi kolme tyyppiä kuvaamaan muutoksen käsittelyä: aktiivinen, odottava ja kyseenalaistava tyyppi. Nämä löytyivät sekä kyselylomakkeista että haastatteluista. Aineistomme perusteella voimme todeta, että keskeistä muutoksen läpiviennissä on johtajuus, tiedonkulku ja kaikille pakollinen koulutus.

The accumulation of financial and social capital as a means to achieve a sustained competitive advantage for consumer co-operatives

By so far, scholars have discussed how the characteristics of consumer co-operatives (cooperative principles, values and the dual role of members as the users and owners) can potentially give them a competitive advantage over investor-owned firms (IOFs). In addition, concern for the community (as partly derived from locality and regionality) has been seen as a potential source of success for consumer co-operatives. On the other hand, the geographicbound purpose of consumer co-operation causes that consumer co-operative can be regarded as a challenging company form to manage. This is because, according to the purpose of consumer co-operation, co-operatives are obligated to 1) provide the owners with services and goods that are needed and do so at more affordable prices than their competitors do and/or 2) to operate in areas in which competitors do not want to operate (for example, because of the low profitability in certain area of business or region). Thus, consumer co-operatives have to operate very efficiently in order to execute this geographic-bound corporate purpose (e.g. they cannot withdraw from the competition during the declining stages of business). However, this efficiency cannot be achieved by any means; as the acceptance from the important regional stakeholders is the basic operational precondition and lifeline in the long run. Thereby, the central question for the survival and success of consumer co-operatives is; how should the consumer co-operatives execute its corporate purpose so it can be the best alternative to its members in the long run? This question has remained unanswered and lack empirical evidence in the previous studies on the strategic management of consumer cooperation. In more detail, scholars have not yet empirically investigated the question: How can consumer co-operatives use financial and social capital to achieve a sustained competitive advantage? It is this research gap that this doctoral dissertation aims to fulfil. This doctoral dissertation aims to answer the above questions by combining and utilizing interview data from S Group co-operatives and the central organizations in S Group´s network (overall, 33 interviews were gathered), archival material and 56 published media articles/reports. The study is based on a qualitative case study approach that is aimed at theory development, not theory verification (as the theory is considered as nascent in this field of study). Firstly, the findings of this study indicate that consumer co-operatives accumulate financial capital; 1) by making profit (to invest and grow) and 2) by utilizing a network-based organizational structure (local supply chain economies). As a result of financial capital accumulation, consumer co-operatives are able to achieve efficiency gains but also remain local. In addition, a strong financial capital base increases consumer co-operatives´ independence, competitiveness and their ability to participate in regional development (which is in accordance with their geographically bound corporate purpose). Secondly, consumer cooperatives accumulate social capital through informal networking (with important regional stakeholders), corporate social responsibility (CSR) behaviour and CSR reporting, pursuing common good, and interacting and identity sharing. As a result of social capital accumulation, consumer co-operatives are able to obtain the resources for managing; 1) institutional dependencies and 2) customer relations. By accumulating both social and financial capital through the above presented actions, consumer co-operatives are able to achieve sustained competitive advantage. Finally, this thesis provides useful ideas and new knowledge for cooperative managers concerning why and how consumer co-operatives should accumulate financial and social capital (to achieve sustained competitive advantage), while aligning with their corporate purpose.