Maritime transportation in the Gulf of Finland in 2007 and in 2015

The Gulf of Finland is said to be one of the densest operated sea areas in the world. It is a shallow and economically vulnerable sea area with dense passenger and cargo traffic of which petroleum transports have a share of over 50 %. The winter conditions add to the risks of maritime traffic in the Gulf of Finland. It is widely believed that the growth of maritime transportation will continue also in the future. The Gulf of Finland is surrounded by three very different national economies with, different maritime transportation structures. Finland is a country of high GDP/per capita with a diversified economic structure. The number of ports is large and the maritime transportation consists of many types of cargoes: raw materials, industrial products, consumer goods, coal and petroleum products, and the Russian transit traffic of e.g. new cars and consumer goods. Russia is a large country with huge growth potential; in recent years, the expansion of petroleum exports has lead to a strong economic growth, which is also apparent in the growth of maritime transports. Russia has been expanding its port activities in the Gulf of Finland and it is officially aiming to transport its own imports and exports through the Russian ports in the future; now they are being transported to great extend through the Finnish, Estonian and other Baltic ports. Russia has five ports in the Gulf of Finland. Estonia has also experienced fast economic growth, but the growth has been slowing down already during the past couples of years. The size of its economy is small compared to Russia, which means the transported tonnes cannot be very massive. However, relatively large amounts of the Russian petroleum exports have been transported through the Estonian ports. The future of the Russian transit traffic in Estonia looks nevertheless uncertain and it remains to be seen how it will develop and if Estonia is able to find replacing cargoes if the Russian transit traffic will come to an end in the Estonian ports. Estonia’s own import and export consists of forestry products, metals or other raw materials and consumer goods. Estonia has many ports on the shores of the Gulf of Finland, but the port of Tallinn dominates the cargo volumes. In 2007, 263 M tonnes of cargoes were transported in the maritime traffic in the Gulf of Finland, of which the share of petroleum products was 56 %. 23 % of the cargoes were loaded or unloaded in the Finnish ports, 60 % in the Russian ports and 17 % in the Estonian ports. The largest ports were Primorsk (74.2 M tonnes) St. Petersburg (59.5 M tonnes), Tallinn (35.9 M tonnes), Sköldvik (19.8 M tonnes), Vysotsk (16.5 M tonnes) and Helsinki (13.4 M) tonnes. Approximately 53 600 ship calls were made in the ports of the Gulf of Finland. The densest traffic was found in the ports of St. Petersburg (14 651 ship calls), Helsinki (11 727 ship calls) and Tallinn (10 614 ship calls) in 2007. The transportation scenarios are usually based on the assumption that the amount of transports follows the development of the economy, although also other factors influence the development of transportation, e.g. government policy, environmental aspects, and social and behavioural trends. The relationship between the development of transportation and the economy is usually analyzed in terms of the development of GDP and trade. When the GDP grows to a certain level, especially the international transports increase because countries of high GDP produce, consume and thus transport more. An effective transportation system is also a precondition for the economic development. In this study, the following factors were taken into consideration when formulating the future scenarios: maritime transportation in the Gulf of Finland 2007, economic development, development of key industries, development of infrastructure and environmental aspects in relation to maritime transportation. The basic starting points for the three alternative scenarios were: • the slow growth scenario: economic recession • the average growth scenario: economy will recover quickly from current instability • the strong growth scenario: the most optimistic views on development will realize According to the slow growth scenario, the total tonnes for the maritime transportation in the Gulf of Finland would be 322.4 M tonnes in 2015, which would mean a growth of 23 % compared to 2007. In the average growth scenario, the total tonnes were estimated to be 431.6 M tonnes – a growth of 64 %, and in the strong growth scenario 507.2 M tonnes – a growth of 93%. These tonnes were further divided into petroleum products and other cargoes by country, into export, import and domestic traffic by country, and between the ports. For petroleum products, the share of crude oil and oil products was estimated and the number of tanker calls in 2015 was calculated for each scenario. However, the future development of maritime transportation in the GoF is dependent on so many societal and economic variables that it is not realistic to predict one exact point estimate value for the cargo tonnes for a certain scenario. Plenty of uncertainty is related both to the degree in which the scenario will come true as well as to the cause-effect relations between the different variables. For these reasons, probability distributions for each scenario were formulated by an expert group. As a result, a range for the total tonnes of each scenario was formulated and they are as follows: the slow growth scenario: 280.8 – 363 M tonnes (expectation value 322.4 M tonnes)

“THE PATIENT SURVIVED DESPITE THE TREATMENT”. A study of Finnish health policy and New Public Management. Case: The Government Resolution on the Health 2015 public health programme.

Internationally, Finland has been among the most respected countries during several decades in terms of public health. WHO has had the most significant influence on Finnish health policy and the relationship has traditionally been warm. However, the situation has slightly changed in the last 10-20 years. The objectives of Finnish national health policy have been to secure the best possible health for the population and to minimize disparities in health between different population groups. Nevertheless, although the state of public health and welfare has steadily improved, the socioeconomic disparities in health have increased. This qualitative case study will demonstrate why health is political and why health matters. It will also present some recommendations for research topics and administrative reforms. It will be argued that lack of political interest in health policy leads to absence of health policy visions and political commitment, which can be disastrous for public health. This study will investigate how Finnish health policy is defined and organised, and it will also shed light on Finnish health policy formation processes and actors. Health policy is understood as a broader societal construct covering the domains of different ministries, not just Ministry of Social Affairs and Health (MSAH). The influences of economic recession of the 1990s, state subsidy reform in 1993, globalisation and the European Union will be addressed, as well. There is not much earlier Finnish research done on health policy from political science viewpoint. Therefore, this study is interdisciplinary and combines political science with administrative science, contemporary history and health policy research with a hint of epidemiology. As a method, literature review, semi-structured interviews and policy analysi will be utilised. Institutionalism, policy transfer, and corporatism are understood as the theoretical framework. According to the study, there are two health policies in Finland: the official health policy and health policy generated by industry, media and various interest organisations. The complex relationships between the Government and municipalities, and on the other hand, the MSAH and National Institute for Health and Welfare (THL) seemed significant in terms of Finnish health policy coordination. The study also showed that the Investigated case, Health 2015, does not fulfil all necessary criteria for a successful public health programme. There were also several features both in Health 2015 and Finnish health policy, which can be interpreted in NPM framework and seen having NPM influences.

Maritime Safety in the Gulf of Finland. Review on Policy Instruments

Suomenlahden lisääntynyt meriliikenne on herättänyt huolta meriliikenteen turvallisuuden tasosta, ja erityisesti Venäjän öljyviennin kasvu on lisännyt öljyonnettomuuden todennäköisyyttä Suomenlahdella. Erilaiset kansainväliset, alueelliset ja kansalliset ohjauskeinot pyrkivät vähentämään merionnettomuuden riskiä ja meriliikenteen muita haittavaikutuksia. Tämä raportti käsittelee meriturvallisuuden yhteiskunnallisia ohjauskeinoja: ohjauskeinoja yleisellä tasolla, meriturvallisuuden keskeisimpiä säätelijöitä, meriturvallisuuden ohjauskeinoja ja meriturvallisuuspolitiikan tulevaisuuden näkymiä, ohjauskeinojen tehokkuutta ja nykyisen meriturvallisuuden ohjausjärjestelmän heikkouksia. Raportti on kirjallisuuskatsaus meriturvallisuuden yhteiskunnalliseen sääntelyn rakenteeseen ja tilaan erityisesti Suomenlahden meriliikenteen näkökulmasta. Raportti on osa tutkimusprojektia ”SAFGOF - Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007 - 2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan” ja sen työpakettia 6 ”Keskeisimmät riskit ja yhteiskunnalliset vaikutuskeinot”. Yhteiskunnalliset ohjauskeinot voidaan ryhmitellä hallinnollisiin, taloudellisiin ja tietoohjaukseen perustuviin ohjauskeinoihin. Meriturvallisuuden edistämisessä käytetään kaikkia näitä, mutta hallinnolliset ohjauskeinot ovat tärkeimmässä asemassa. Merenkulun kansainvälisen luonteen vuoksi meriturvallisuuden sääntely tapahtuu pääosin kansainvälisellä tasolla YK:n ja erityisesti Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) toimesta. Lisäksi myös Euroopan Unionilla on omaa meriturvallisuuteen liittyvää sääntelyä ja on myös olemassa muita alueellisia meriturvallisuuden edistämiseen liittyviä elimiä kuten HELCOM. Joitakin meriturvallisuuden osa-alueita säädellään myös kansallisella tasolla. Hallinnolliset meriturvallisuuden ohjauskeinot sisältävät aluksen rakenteisiin ja varustukseen, alusten kunnon valvontaan, merimiehiin ja merityön tekemiseen sekä navigointiin liittyviä ohjauskeinoja. Taloudellisiin ohjauskeinoihin kuuluvat esimerkiksi väylä- ja satamamaksut, merivakuutukset, P&I klubit, vastuullisuus- ja korvauskysymykset sekä taloudelliset kannustimet. Taloudellisten ohjauskeinojen käyttö meriturvallisuuden edistämiseen on melko vähäistä verrattuna hallinnollisten ohjauskeinojen käyttöön, mutta niitä voitaisiin varmasti käyttää enemmänkin. Ongelmana taloudellisten ohjauskeinojen käytössä on se, että ne kuuluvat pitkälti kansallisen sääntelyn piiriin, joten alueellisten tai kansainvälisten intressien edistäminen taloudellisilla ohjauskeinoilla voi olla hankalaa. Tieto-ohjaus perustuu toimijoiden vapaaehtoisuuteen ja yleisen tiedotuksen lisäksi tieto-ohjaukseen sisältyy esimerkiksi vapaaehtoinen koulutus, sertifiointi tai meriturvallisuuden edistämiseen tähtäävät palkinnot. Poliittisella tasolla meriliikenteen aiheuttamat turvallisuusriskit Suomenlahdella on otettu vakavasti ja paljon työtä tehdään eri tahoilla riskien minimoimiseksi. Uutta sääntelyä on odotettavissa etenkin liittyen meriliikenteen ympäristövaikutuksiin ja meriliikenteen ohjaukseen kuten meriliikenteen sähköisiin seurantajärjestelmiin. Myös inhimilliseen tekijän merkitykseen meriturvallisuuden kehittämisessä on kiinnitetty lisääntyvissä määrin huomiota, mutta inhimilliseen tekijän osalta tehokkaiden ohjauskeinojen kehittäminen näyttää olevan haasteellista. Yleisimmin lääkkeeksi esitetään koulutuksen kehittämistä. Kirjallisuudessa esitettyjen kriteereiden mukaan tehokkaiden ohjauskeinojen tulisi täyttää seuraavat vaatimukset: 1) tarkoituksenmukaisuus – ohjauskeinojen täytyy olla sopivia asetetun tavoitteen saavuttamiseen, 2) taloudellinen tehokkuus – ohjauskeinon hyödyt vs. kustannukset tulisi olla tasapainossa, 3) hyväksyttävyys – ohjauskeinon täytyy olla hyväksyttävä asianosaisten ja myös laajemman yhteiskunnan näkökulmasta katsottuna, 4) toimeenpano – ohjauskeinon toimeenpanon pitää olla mahdollista ja sen noudattamista täytyy pystyä valvomaan, 5) lateraaliset vaikutukset – hyvällä ohjauskeinolla on positiivisia seurannaisvaikutuksia muutoinkin kuin vain ohjauskeinon ensisijaisten tavoitteiden saavuttaminen, 6) kannustin ja uuden luominen – hyvä ohjauskeino kannustaa kokeilemaan uusia ratkaisuja ja kehittämään toimintaa. Meriturvallisuutta koskevaa sääntelyä on paljon ja yleisesti ottaen merionnettomuuksien lukumäärä on ollut laskeva viime vuosikymmenien aikana. Suuri osa sääntelystä on ollut tehokasta ja parantanut turvallisuuden tasoa maailman merillä. Silti merionnettomuuksia ja muita vaarallisia tapahtumia sattuu edelleen. Nykyistä sääntelyjärjestelmää voidaan kritisoida monen asian suhteen. Kansainvälisen sääntelyn aikaansaaminen ei ole helppoa: prosessi on yleensä hidas ja tuloksena voi olla kompromissien kompromissi. Kansainvälinen sääntely on yleensä reaktiivista eli ongelmakohtiin puututaan vasta kun jokin onnettomuus tapahtuu sen sijaan että se olisi proaktiivista ja pyrkisi puuttumaan ongelmakohtiin jo ennen kuin jotain tapahtuu. IMO:n työskentely perustuu kansallisvaltioiden osallistumiseen ja sääntelyn toimeenpano tapahtuu lippuvaltioiden toimesta. Kansallisvaltiot ajavat IMO:ssa pääasiallisesti omia intressejään ja sääntelyn toimeenpanossa on suuria eroja lippuvaltioiden välillä. IMO:n kyvyttömyys puuttua havaittuihin ongelmiin nopeasti ja ottaa sääntelyssä huomioon paikallisia olosuhteita on johtanut siihen, että esimerkiksi Euroopan Unioni on alkanut itse säädellä meriturvallisuutta ja että on olemassa sellaisia alueellisia erityisjärjestelyjä kuin PSSA (particularly sensitive sea area – erityisen herkkä merialue). Merenkulkualalla toimii monenlaisia yrityksiä: toisaalta yrityksiä, jotka pyrkivät toimimaan turvallisesti ja kehittämään turvallisuutta vielä korkeammalle tasolle, ja toisaalta yrityksiä, jotka toimivat niin halvalla kuin mahdollista, eivät välitä turvallisuusseikoista, ja joilla usein on monimutkaiset ja epämääräiset omistusolosuhteet ja joita vahingon sattuessa on vaikea saada vastuuseen. Ongelma on, että kansainvälisellä merenkulkualalla kaikkien yritysten on toimittava samoilla markkinoilla. Vastuuttomien yritysten toiminnan mahdollistavat laivaajat ja muut alan toimijat, jotka suostuvat tekemään yhteistyötä niiden kanssa. Välinpitämätön suhtautuminen turvallisuuteen johtuu osaksi myös merenkulun vanhoillisesta turvallisuuskulttuurista. Verrattaessa meriturvallisuuden sääntelyjärjestelmää kokonaisuutena tehokkaiden ohjauskeinoihin kriteereihin, voidaan todeta, että monien kriteerien osalta nykyistä järjestelmää voidaan pitää tehokkaana ja onnistuneena. Suurimmat ongelmat lienevät sääntelyn toimeenpanossa ja ohjauskeinojen kustannustehokkuudessa. Lippuvaltioiden toimeenpanoon perustuva järjestelmä ei toimi toivotulla tavalla, josta mukavuuslippujen olemassa olo on selvin merkki. Ohjauskeinojen, sekä yksittäisten ohjauskeinojen että vertailtaessa eri ohjauskeinoja keskenään, kustannustehokkuutta on usein vaikea arvioida, minkä seurauksena ohjauskeinojen kustannustehokkuudesta ei ole saatavissa luotettavaa tietoa ja tuloksena voi olla, että ohjauskeino on käytännössä pienen riskin eliminoimista korkealla kustannuksella. Kansainvälisen tason meriturvallisuus- (ja merenkulku-) politiikan menettelytavoiksi on ehdotettu myös muita vaihtoehtoja kuin nykyinen järjestelmä, esimerkiksi monitasoista tai polysentristä hallintojärjestelmää. Monitasoisella hallintojärjestelmällä tarkoitetaan järjestelmää, jossa keskushallinto on hajautettu sekä vertikaalisesti alueellisille tasoille että horisontaalisesti ei-valtiollisille toimijoille. Polysentrinen hallintojärjestelmä menee vielä askeleen pidemmälle. Polysentrinen hallintojärjestelmä on hallintotapa, jonka puitteissa kaikentyyppiset toimijat, sekä yksityiset että julkiset, voivat osallistua hallintoon, siis esimerkiksi hallitukset, edunvalvontajärjestöt, kaupalliset yritykset jne. Kansainvälinen lainsäädäntö määrittelee yleiset tasot, mutta konkreettiset toimenpiteet voidaan päättää paikallisella tasolla eri toimijoiden välisessä yhteistyössä. Tämän tyyppisissä hallintojärjestelmissä merenkulkualan todellinen, kansainvälinen mutta toisaalta paikallinen, toimintaympäristö tulisi otetuksi paremmin huomioon kuin järjestelmässä, joka perustuu kansallisvaltioiden keskenään yhteistyössä tekemään sääntelyyn. Tällainen muutos meriturvallisuuden hallinnassa vaatisi kuitenkin suurta periaatteellista suunnanmuutosta, jollaisen toteutumista ei voi pitää kovin todennäköisenä ainakaan lyhyellä tähtäimellä.

New threats - old routines : bureaucratic adaptability in the security policy environment

Within the framework of state security policy, the focus of this dissertation are the relations between how new security threats are perceived and the policy planning and bureaucratic implementation that are designed to address them. In addition, this thesis explores and studies some of the inertias that might exist in the core of the state apparatus as it addresses new threats and how these could be better managed. The dissertation is built on five thematic and interrelated articles highlighting different aspects of when new significant national security threats are detected by different governments until the threats on the policy planning side translate into protective measures within the society. The timeline differs widely between different countries and some key aspects of this process are also studied. One focus concerns mechanisms for adaptability within the Intelligence Community, another on the policy planning process within the Cabinet Offices/National Security Councils and the third focus is on the planning process and how policy is implemented within the bureaucracy. The issue of policy transfer is also analysed, revealing that there is some imitation of innovation within governmental structures and policies, for example within the field of cyber defence. The main findings of the dissertation are that this context has built-in inertias and bureaucratic seams found in most government bureaucratic machineries. As much of the information and planning measures imply security classification of the transparency and internal debate on these issues, alternative assessments become limited. To remedy this situation, the thesis recommends ways to improve the decision-making system in order to streamline the processes involved in making these decisions. Another special focus of the thesis concerns the role of the public policy think tanks in the United States as an instrument of change in the country’s national security decision-making environment, which is viewed from the perspective as being a possible source of new ideas and innovation. The findings in this part are based on unique interviews data on how think tanks become successful and influence the policy debate in a country such as the United States. It appears clearly that in countries such as the United States think tanks smooth the decision making processes, and that this model with some adaptations also might be transferrable to other democratic countries.

Building climate justice : an analysis of how the nexus between climate change and human rights shapes public policy agendas and alternatives

This thesis provides an analysis of how the nexus between climate change and human rights shapes public policy agendas and alternatives. It draws upon seminal work conducted by John Kingdon, whose landmark publication “Agendas, alternatives, and public policy” described how separate streams of problems, solutions, and politics converge to move an issue onto the public policy agenda toward potential government action. Building on Kingdon’s framework, this research explores how human rights contribute to surfacing the problem of climate change; developing alternative approaches to tackling climate change; and improving the political environment necessary for addressing climate change with sufficient ambition. The study reveals that climate change undermines the realization of human rights and that human rights can be effective tools in building climate resilience. This analysis was developed using a mixed methods approach and drawing upon substantial literature review, the researcher’s own participation in international climate policy design; elite interviews with thought leaders dealing with climate change and human rights; and regular inputs from focus groups comprised of practitioners drawn from the fields of climate change, development and human rights. This is a journal based thesis with a total of six articles submitted for evaluation, published in peer‐reviewed publications, over a five year period. Denna avhandling analyserar hur klimatfrågan och mänskliga rättigheter i samverkan formar den politiska agendan och det politiskt möjliga. Den bygger på banbrytande forskning av John Kingdon, vars publikation “Agendas, alternatives, and public policy” beskriver hur en fråga blir politiskt viktig och lyfts upp på den politiska agendan. Med utgångspunkt i Kingdons ramverk, utforskar avhandlingen hur mänskliga rättigheter bidrar till att blottlägga klimatfrågan som problem; utveckla alternativa metoder för att angripa och hantera klimatfrågan; samt skapa ett politiskt klimat nödvändigt för att på ett ambitiöst sätt kunna angripa klimatfrågan. Studien visar att klimatförändringar undergräver mänskliga rättigheterna men att arbete med mänskliga rättigheter kan vara ett effektivt verktyg för att stå emot och hantera effekterna av klimatförändringar. Analysen har genomförts med hjälp av en rad olika metoder vilka inkluderar litteraturstudier, författarens egna observationer under klimatförhandlingar; intervjuer med ledande tänkare inom klimatfrågan och mänskliga rättigheter; samt data insamlad genom fokusgrupper bestående av yrkesverksamma inom klimat, utveckling och mänskliga rättigheter. Avhandlingen är baserad på totalt sex artiklar som publicerats i fackgranskade tidskrifter under en femårsperiod.

A year after Crimea: continuity and change of Finnish-Russian relations reflected in the views of the government officials of Finland and Russia

This thesis discusses the dynamism of bilateral relations between Finland and Russia and their interconnection with wider EU-Russia relations in the sight of the recent conflict in Ukraine. In particular, incorporation of Crimea in the territory of Russia in March 2014 is believed to have triggered a series of disputes between the European Union and Russia and thus, have impacted the course of the bilateral Finnish-Russian relations. The study leans on a premise that there are some historical traditions and regularities in the Finnish foreign policy course towards Russia which make the bilateral Finnish-Russian relations special. These traditions are distinguished and described in the book “Russia Forever? Towards Pragmatism in Finnish/Russian relations” (2008) edited by H. Rytövuori-Apunen. Assuming that the featured traditions take place in modern relations between Finland and Russia, the aim of the thesis is to find out how these traditions reappear during the year shaped by the events in Ukraine. In order to do that, author follows the timeline of happenings around the Ukraine crisis starting with Crimea’s referendum on independence, and exams the way these events were commented on and evaluated by the key government officials and political institutions of Finland and Russia. The main focus is given to the Finnish official discourse on Russia during the study period. The data collection, consisting of mostly primary sources (ministerial press releases and comments, statements, speeches and blog posts of individual policy makers) is processed using the thematic analysis supported by the content analysis. The study reveals that the consequences of the Ukraine crisis have brought, among others, complications to the economic cooperation between Finland and Russia, and have stimulated the increased attention of the Finnish decision makers to the country’s security questions. As a result, the character and importance of some historical regularities of the Finnish foreign policies on Russia, like the Continental Dilemma, have taken new shape.