1 resultado para Wilde, Oscar, 1854-1900 Crítica e interpretação Teses

em Doria (National Library of Finland DSpace Services) - National Library of Finland, Finland


Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmani valottaa irlantilaisen kirjailijan Oscar Wilden (1854-1900) vähemmän tunnettua tyÃtä ja ajattelua taidekriitikkona <i>fin de sièclen</i> ja modernismin välisen siirtymävaiheen estetiikassa. Wilden voidaan sanoa olleen edellä aikaansa estetiikkakäsityksensä suhteen: Hän käsittelee taidekritiikissään teemoja, jotka tulivat keskeisiksi modernismin ja postmodernismin myÃtä â esimerkiksi kielen pettävyyttä, sellaisten käsitteiden kuin âtodellisuusâ, âluontoâ tai âyhteiskuntaâ sattumanvaraisuutta sekä yhteisÃn ja yksilÃn identiteettien fragmentoitumista. Wilde myÃs kyseenalaistaa â paradoksien, kielellisten nokkeluuksien ja ironian avulla â monia länsimaisessa filosofiassa ânormatiivisinaâ pidettyjä arvoja, kuten totuuteen pyrkimisen. Lisäksi hän haastaa taiteenkritiikin akateemisen tradition hylkäämällä sellaiset sen hyveinä pitämät piirteet kuin johdonmukaisuus ja ristiriidattomuus. Tarkastelen Wilden estetiikkakäsitystä pääasiassa esseekokoelman Intentions (1891), etenkin esseen <i>Valehtelun rappio,</i> sekä <i>De Profundis</i> âteoksen (1905) kautta. Tekstejä analysoimalla ja vertaamalla osoitan miten 1890-luvun alkupuolen ja vankilatuomiotaan istuvan Wilden estetiikkakäsitys muuttui ja kehittyi. Wilden kohdalla on syytä puhua taide<i>filosofiasta</i> taiteen<i>teorian</i> sijaan. Hänen kriittiset esseensä eivät tähtää âharmonisenâ kokonaisuuden luomiseen tai pragmaattis-loogisen mallin rakentamiseen taiteen ymmärtämiseksi vaan tulvivat ironiaa ja ristiriitaisuuksia. Wildella taideteoksen tarkasteluun liittyy aina eettisiä, ontologisia ja metafyysisiä kysymyksiä, jotka syventävät mutta myÃs monimutkaistavat esteettistä kokemusta. Keskeinen teema Wildelle onkin taiteen ja elämän vastakkainasettelu sekä niiden välisen yhteyden tunnistaminen ja tunnustaminen: taide on sekä autonomista että subjektiivista. Tämä paradoksi kulminoituu <i>esteettisessä kokemuksessa</i>. Wildelle luomistyà ja vastaanottajan elämys ovat tiedostamattomia prosesseja â <i>tietoista luovuutta</i> ei ole. Esteettinen kuitenkin voidaan yhdistää tietoisuuteen, mutta se edellyttää että myÃs <i>tietoisuuden on oltava luovaa</i>. Siksipä lähestyäkseen taidetta kritiikin on tultava enemmän taiteen kaltaiseksi â epänormatiiviseksi ja epäloogiseksi. Tässä prosessissa paradokseilla on merkittävä tehtävä: ne muistuttavat siitä, että puhuttaessa taiteesta ei ole oikeita vastauksia, on vain hyviä kysymyksiä.