Partikkeli fennistiikassa : näkökulma tradition muotoutumiseen

Summary

"Tradition" ansa

Kirja-arvio

”The music the world makes has no words”: Musiikillisen tradition funktiot ja merkitys Toni Morrisonin romaanissa Jazz

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen niitä merkityksiä, joita afrikkalaisamerikkalainen musiikillinen esitystraditio saa Nobel-kirjailija Toni Morrisonin romaanissa Jazz (1992).Morrison on toistuvasti löytänyt vertailukohdan omalle kirjoittamiselleen mustasta musiikkitraditiosta. Kuvaillessaan Jazz-romaanin luomisprosessia hän on kertonut pyrkineensä rakentamaan teoksen improvisatorisen jazz-performanssin muotoon. Tutkielmassa kysyn, millä tavalla tämä jazz-improvisatorinen kerrontamuoto ilmenee Jazz-romaanissa ja miksi musiikki ja kerronnan musiikillisuus on saanut niin merkittävän roolin afrikkalaisamerikkalaisen kirjallisuuden traditiossa. Keskeiselle sijalle tutkielmassani nousee ajatus improvisatorisesta jazz-performanssista sekä romaania ohjaavana kerronnallisena periaatteena että mustan diasporisen kulttuurin ja identiteetin rakentamisen välineenä. Tukeutumalla muun muassa Ralph Ellisonin, James Baldwinin, Albert Murrayn, Henry Louis Gates Jr:n, Houston A. Baker Jr:n, Paul Gilroyn, Kimberly W. Benstonin ja Nathaniel Mackeyn kirjoituksiin mustasta esitystraditiosta tarkastelen, mitä eri merkityksiä jazz- ja blues-musiikille on annettu afrikkalaisamerikkalaisessa kirjallisuudessa. Jazzissa musiikki toimii ensisijaisesti keinona työstää menneisyyttä: musiikillinen improvisaatio avaa tien ihmisen henkilökohtaisten muistojen ja menneisyyden konfliktien tarkastelulle. Kyse on identiteettiprosessista, joka ohjaa toistuvasti määrittelemään uudelleen ne rakenteet, joissa ihmisen minuus kehittyy. Samalla musiikillisuuden taustalta voidaan löytää pyrkimys vapauttaa teos kertovuudesta ja kohdistaa lukijan huomio tekstin tuottamaan liikkeeseen, romaaniin performanssina. Tämä ohjaa kirjallisuuden kohti rituaalista: musiikillisuuden funktiona on tuoda tarina voimakkaammin osaksi lukijan kokemuksellista nykyhetkeä. Morrisonin romaanikirjoittamista ohjaa halu kehittää jatkuvasti uusia mahdollisuuksia ymmärtää ja lähestyä menneisyyttä sekä rakentaa kriittinen suhde afrikkalaisamerikkalaista kulttuuria määrittäneisiin historiallisiin narratiiveihin. Jazzromaanin tapahtumat sijoittuvat keskelle afrikkalaisamerikkalaisen urbaanin kulttuurin ja amerikkalaisen modernismin kehityksen keskeisintä vuosikymmentä, 1920-lukua. Romaanin sisällön analyysissa tarkastelen muun muassa romaanin kaupunkitilan kuvausta ja sen kiinnittymistä urbaanin kulutuskulttuurin tuottamaan visuaaliseen spektaakkeliin. Jazzissa Morrisonin voidaan nähdä työstävän suhdetta tiettyyn historialliseen aikakauteen, joka on merkittävällä tavalla muokannut sekä afrikkalaisamerikkalaista kulttuurista yhteisöllisyyttä että tiettyjä ”mustan” tai ”mustuuden” representaatioita osana amerikkalaista urbaania ympäristöä.

Jordbrukaren mellan tradition och förnyelse : en studie av syd- och västfinländska jordbrukare i EU-Finland

Syftet med denna avhandling var att undersöka hur förändringarna i det agrara samhället påverkar den enskilda jordbrukarens livskoncept. Teorin som ligger till grund för förståelsen anknyter till moderniseringen, som framtvingat nya metoder och ett jordbruk med stark förankring i marknaden. Europeiska unionen har för jordbrukarna betytt nya rutiner och tvång att uppfylla bestämda regelverk. Den empiriska analysen berör frågor jordbrukarna tvingas tänka igenom på det personliga planet. Därtill behandlas viktiga strategier som är betydelsefulla för framtiden med dithörande ökad ekonomisk risk. Nyckelbegreppet kallar jag livskoncept. Livskonceptet består av känslan av sammanhang enligt Aaron Antonovskys defi nition, i förening med livspolitiken så som Anthony Giddens beskriver den. Livskonceptet är en kombination av meningsfullhet, begriplighet och hanterbarhet, jämte livskontroll, självbestämmande, förtroende, emancipation och identitet. Dessa är element som jordbrukaren tvingas leva med i beslutsprocessen och som utgör grund för livskvalitet. Avhandling är baserad på intervjuer med 46 jordbrukare i olika ålder från Österbotten, Åboland och Nyland. Jordbrukarna i undersökningen var noga utvalda och representerar jordbrukets olika inriktningar. Under intervjuerna behandlades olika teman, som förutom rena jordbruksproblem också tangerade sociala angelägenheter som ensamhet, stress och jämbördighet med andra yrkesgrupper. Därtill återspeglas jordbrukets situation i andra länder genom diskussioner som förts med olika utländska experter och jordbrukare. Känslan av identitet och stolthet var stark hos samtliga intervjuade. Jordbrukare i åldern 39–52 år visade sig ha det starkaste livskonceptet och de äldre i intervallet 53–69 år det svagaste ett resultat av den snabba förändringen i det agrara samhället. De yngsta under 38 år håller fortfarande på att söka sin plats och att besluta om i vilken riktning de önskar utvidga sin verksamhet och har därför inte hunnit utforma sitt livskoncept. Ett genomgående pro b lem är att man inte känner sig jämställd med andra yrkesgrupper. De centrala begreppen är: det agrara samhället, modernisering, globalisering, jordbrukartyp, risker, expertsystem och livskoncept.

St. Petersburg Court Chant and the Tradition of Eastern Slavic Church Singing

The present study examines the repertory of liturgical chant known as St. Petersburg Court Chant which emerged within the Imperial Court of St. Petersburg, Russia, and appeared in print in a number of revisions during the course of the 19th century, eventually to spread throughout the Russian Empire and even abroad. The study seeks answers to questions on the essence and composition of Court Chant, its history and liturgical background, and most importantly, its musical relationship to other repertories of Eastern Slavic chant. The research questions emerge from previous literary accounts of Court Chant (summarized in the Introduction), which have tended to be inaccurate and generally not based on critical research. The study is divided into eight main chapters. Chapter 1 provides a survey of the history of Eastern Slavic chant and the Imperial Court Chapel of St. Petersburg until 1917, with special emphasis on the history of singing traditional chant in polyphony, the status of the Court Chapel as a government authority, and its endeavours in publishing church music. Chapter 2 deals with the liturgical background of Eastern chant, the chant genres, and main repertories of Eastern Slavic chant. Chapter 3 concentrates on chant sources: it introduces the musical notations utilised, after which a typology of chant books is presented. The discussion continues with a survey of the sources of Court Chant and their content, the specimens selected for closer analysis, the comparative materials from other repertories, and ends with a commentary on some chant sources that have been excluded. The comparative sources include a specimen from around the beginning of the 12th century, a few manuscripts from the 17th century, and printed and manuscript chant books from the early 18th to early 20th century, covering the geographical area that delimits to the western Ukraine, Astrakhan, Nizhny Novgorod, and the Solovetsky Monastery. Chapter 4 presents the approach and methods used in the subsequent analytical comparisons. After a survey of the pitch organization of Eastern Slavic chant, the customary harmonization strategy of traditional chant polyphony is examined, according to which a method for meaningful analysis of the harmony is proposed. The method is based on the observation that the harmonic framework of chant polyphony derives from the standard pitch collection of monodic chant known as the Church Gamut, specific pitches of which form eight harmonic regions that behave like the usual tonalities of major and harmonic minor. Because of the considerable quantity of comparative chant forms, computer-assisted statistical methods are applied to the analysis of chant melodies. The primary chant forms and their respective comparative forms have been pre-processed into reduced chant prototypes and divided into redactions. The analyses are carried out by measuring the formal dissimilarities of the primary chant forms of the Court Chant repertory against each comparative form, and also by measuring the reciprocal dissimilarities of all chant versions in a redaction, the results of which are subjected to agglomerative hierarchical clustering in order to find out how the chant forms relate to each other. The dissimilarities are determined by applying a metric dissimilarity function that is based on the Levenshtein Distance. Chapter 5 provides the melodic and harmonic analyses of generic chants (chants used for multiple texts of different lengths), i.e., chants for stichera samoglasny and troparia, Chapter 6 of pseudo-generic chants (chants that are used for multiple texts but with certain restrictions), i.e., chants for heirmoi, prokeimena, and three other hymns, and Chapter 7 of non-generic chants, covering nine chants that in the Court repertory are not shared by multiple texts. The results are summarized and evaluated in Chapter 8. Accordingly, it can be established that, contrary to previous conceptions, melodically, Court Chant is in effect a full part of the wider Eastern Slavic chant tradition. Even if it is somewhat detached from the chant versions of the Synodal square-note chant books and the local tradition of Moscow, it is particularly close to chant forms of East Ukraine and some vernacular repertories from Russia. Respectively, the harmonization strategies of Court Chant do not show significant individuality in comparison with those of the available polyphonic comparative sources, the main difference being the part-writing, which generally conforms to western common practice standard, whereas the deviations from this tend to be more significant in other analysed repertories of polyphonic chant. Thus, insofar as the subsequent prevalence of Court Chant is not based on its forceful dissemination by authorities (as suggested in previous literature but for which little tangible evidence could be found in Chapter 1), in the present author’s interpretation, Court Chant attained its dominance principally because musically it was considered sufficiently traditional, and as a chant body supported by the government, was conveniently available in print in serviceable harmonizations.

Liedermacher in der Bundesrepublik Deutschland : Folge 2: Auf der Suche nach der verschütteten Tradition: Peter Rohland und die Gebrüder Kröher

Saksalaista laulelmamusiikkia käsittelevä ohjelma musiikkinäyttein.

Kirjallisilla merkityksillä kuormitettu kaupunki: Hannu Raittilan Canal Grande ja tradition kerrostumat

Hannu Raittilan Venetsiaan sijoittuva romaani Canal Grande (2001) on läpeensä intertekstuaalinen. Se viittaa paitsi tunnettuun Venetsia-kirjallisuuteen myös lukemattomiin taideteoksiin ja kulttuurihistoriallisiin kerrostumiin. Artikkelissa tutkitaan Canal Granden kirjallisen näyttämön ja romaanin tematiikan välistä yhteyttä sekä henkilöhahmojen kytkeytymistä commedia dell’arte -perinteeseen, johon romaani viittaa suoraan paitsi henkilöiden välisissä keskusteluissa myös kuvaamalla Venetsian karnevaalia.

Sielun pedagogiikkaa -henkinen kasvu osana kokonaisvaltaista kasvatusta Chaitanya vaishnava -tradition gurujen mukaan

Intialaistaustainen Chaitanya vaishnavismi tunnetaan Suomessa yleisemmin nimellä Krishna-liike tai Hare Krishna -uskonto. Länsimaissa se on yksi tunnetuimmista henkisyyden traditioista, jossa toimii guruja eli henkiseen kasvuun erikoistuneita opettajia. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Chaitanya vaishnava -gurujen käsityksiä ja kokemuksia henkisestä kasvusta, sen päämääristä ja henkisen edistymisen tuntomerkeistä. Tämän lisäksi tutkimus selvittää minkälaisia pedagogisia menetelmiä Chaitanya vaishnava -gurut käyttävät omien oppilaidensa henkisen edistymisen tukemiseksi. Tutkimuksen aineisto koostuu viidestä Chaitanya vaisnava -gurun puolikonstruoidusta teemahaastattelusta. Tämä laadullinen tutkimus pohjautuu fenomenologiseen tutkimusperinteeseen ja tutkimusmenetelmänä on käytetty puolikonstruoitua teemahaastattelua. Aineisto on analysoitu teemoittelemalla. Vaikka haastateltavat edustavat tiettyä henkisyyden perinnettä, heidän näkemyksistään nousi hyvin universaaleja henkisen kasvun teemoja. Kasvatustieteen näkökulmasta erityisen mielenkiintoiseksi osoittautui, että henkisyys ja henkiset harjoitukset voidaan nähdä pedagogisina tiedon ja kokemusmaailman kartuttamisen menetelminä. Henkisten aktiviteettien, kuten meditaation, itsetutkiskelun, pyhien kirjoituksien opiskelun avulla, yksilön on mahdollista saada tietoa ja laajentaa käsityksiään henkisyydestä. Ne ovat henkisen kasvun pedagogisia menetelmiä, joilla oppilaan on mahdollista rakentaa merkityksiä ja suhdettaan henkisyyteen.