Real-time Musical Pair Improvisation on Mobile Devices

This thesis discusses the design and implementation of a real-time musical pair improvisation scenario for mobile devices. In the scenario transferring musical information over a network connection was required. The suitability of available wireless communication technologies was evaluated and communication was analyzed and designed on multiple layers of TCP/IP protocol stack. Also an application layer protocol was designed and implemented for the scenario. The implementation was integrated into a mobile musical software for children using available software components and libraries although the used platform lead to hardware and software constraints. Software limitations were taken into account in design. The results show that real-time musical improvisation can be implemented with wireless communication and mobile technology. The results also show that link layer had the most significant effect on real-time communication in the scenario.

Intercultural bridges in teenagers' theatrical events : performing self and constructing cultural identity through a creative drama process

The overriding aim of this drama educational case study is to deepen the understanding of meaning making in a creative intercultural youth theatre process and to examine it in the context of the 10th European Children's TheatreEncounter. The research task is to give a theoretical description of some key features of a creative drama process as the basis for theory about meaning makingin physical theatre. The first task is to illuminate the culture-historical connections of the multilayered practice of the EDERED-association. The second taskis to analyse and interpret theatrical meaning making. The ethnographical research site is regarded as a theatrical event. The analysis of the theatrical eventis divided into four segments: cultural contexts, contextual theatricality, theatrical playing and playing culture. These segments are connected with four research questions: What are the cultural contexts of a creative drama process? How can the organisation of the Encounter, genres, aesthetic codes and perception ofcodes be seen to influence the lived experiences of the participants? What are some of the key phases and characteristics in a creative practice? What kind of cultural learning can be interpreted from the performance texts? The interpretative question concerns identity and community (re)construction. How are the categories, `community´ and `child´ constructed in the Encounter culture? In this drama educational case study the research material (transcribed interviews, coded questionnaire answers, participant drawings, videotaped process text and performance texts) are examined in a multi-method analysis in the meta-theoretical framework of Dewey's naturalistic pragmatism. A three-dimensional research interest through a combination of lived experiences, social contexts and cultural-aesthetical practices compared with drama-educational practices required the methodological project of cultural studies. Furthermore, the critical interpretation of cultural texts is divided into three levels of analyses which are called description, structural analysis and theoretical interpretation. Dialogic validity (truthfulness, self-reflexivity and polyvocality) is combined with contextual validity (sensitivity to social context and awareness of historicity) and with deconstructive validity (awareness of the social discourses). My research suggests that itis possible, by means of physical theatre, to construct symbolic worlds where questions about intercultural identity and multilingual community are examined and where provisional answers are constructed in social interaction.

Naamion takaa : näyttelijäntyön palapelini

The subject of this bachelor's thesis has its origins in the frequently asked question of an author; whether any of their own theatrical techniques correlate with those of any well-known theatrical personality. The aim of this bachelor's thesis, consequently, was to find out the true nature of the author as an actor and theatrical professional. The author started to put together a puzzle, from different fields of acting techniques, and came up with a solid picture. Different acting techniques and the basics of them were clarified and tested in practice. Techniques were reflected on, through great personalities in the field of theatre, via discussion. The selected personalities were Jouko Turkka, Antonin Artaud, Konstantin Stanislavski, Kaisa Korhonen and Bertolt Brecht. The toughness and physicality of acting played a strong role in this thesis. "Black pedagogy" was strongly criticized. The methods of Jouko Turkka were thoroughly investigated and, surprisingly to the author, turned out usable, although the author questioned the brutal ways that Turkka used them. The author carried out some of the physical exercises that corresponded to the different acting methods, and did "human tests" to understand the true meaning of the methods. Antonin Artaud abandoned all of his past life and sacrificed himself to art, which the author refuses to even consider it. The author found a soul-mate in Kaisa Korhonen and agreed with most of her methods. Many people who had worked with Kaisa Korhonen were interviewed to find out if she actually used the techniques. The author debated objectivity with Bertolt Brecht but, whereas Brecht saw it as the basis of everything, the author couldn't even consider it a usable technique. The author also had a discussion with Konstantin Stanislavski concerning the basics of acting, the study of singing, dancing and oral expression, and other beneficial skills. In the end, the author put herself on a plate, chopped herself into tiny pieces, started to study the pieces, and found out how she became as she is.

Intuitiosta esitykseen : Lear-prosessi itsereflektion ja katsojapalautteen valossa

My final project presents the directing process of my experimental production based on King Lear by William Shakespeare. I describe the process from the first visions of the beginning to the completed performance and finally the feedback from the audience. I concentrate on the special qualities of the production, such as interaction, small and moveable audience, cinematic qualities, polyphonic dramaturgy, and use of the video. The Project is divided into six parts. The first part introduces the project as a whole. The second part concentrates on the process before the beginning of the rehearsals. The third part focuses on the rehearsals and co-operation with the actors, whereas the fourth part deals with the performance and its special qualities. Following this, in the fifth part I study the interaction of the performance with the help of the audience feedback. In the final part conclusions are drawn. The focus of this work is the use of intuition even as a starting point of the theatre directing process. My conclusions drawn from the description of the process suggest that the starting point of the theatre production may be an intuitive vision as well as some conscious subject or message.

Tarinateatteri : taidetta ja terapiaa kuunnellen

Tämä työ käsittelee tarinateatteria teatterin ja taiteen tekemisen muotona. Pohdin työssä näyttelemistä sekä tarina- että perinteisessä teatterissa ja käsittelen tarinateatterin taiteellisia ja terapeuttisia ulottuvuuksia. Kerron työssäni, mistä tarinateatterissa on kyse ja käyn läpi miten tarinateatterin tekeminen on vaikuttanut minuun teatterintekijänä. Tarkastelen myös, mitä kyseinen teatterin tekemisen muoto on antanut minulle näyttelijänä. Pohdin millä tavoin se on kehittänyt muun muassa kuuntelu- ja improvisaatiokykyäni ja rohkaissut minua menemään teatterin tekemisessä kohti ihmistä ja ihmisyyttä. Lisäksi pohdin nykypäivää ja aikamme ihmisten suurta tarvetta tulla kuulluksi, kun tiiviitä yhteisöjä ei enää ympärillämme aina ole. Aluksi käyn läpi tarinateatterin historiaa ja valotan suomalaisen tarinateatterin vaiheita. Tämän jälkeen pohdin roolinkäyttöä ja näyttelijäntyötä sekä tarina- että perinteisessä teatterissa ja vertailen niitä keskenään. Kuvailen ja pohdin myös tarinateatterin eri tasoja sekä kerron, kuinka joskus tarinateatteria tehtäessä saa huomata jonkin ihmisissä ja maailmassa näkymättömissä olevan tulevan näkyväksi lavalle. Sen jälkeen esittelen ja kuvailen kaksi tarinateatteriesitystä, joista toinen toteutettiin Hämeenlinnan Kaupunginteatteriin ja toinen Lammille kehitysvammaisten hoitajille. Mietin, mitä nämä toisistaan monella tavalla poikkeavat tarinateatteriesitykset antoivat minulle teatterintekijänä, ihmisenä ja näyttelijänä ja minkälaisia ajatuksia ja näkymiä ne avasivat minulle tarinateatterin tekijänä. Pohdin myös, mitä nämä kaksi esitystä antoivat kokijoilleen ja mitä tarinateatterin olennaisimmista ytimistä näissä esityksissä toteutui.

Uuden tanssin uskontokulttuuriset ulottuvuudet

Tarkastelen tässä pro gradu -tutkielmassa uutta tanssia kulttuurisena ilmiönä. Selvitän minkälaisia uskontokulttuurisia vaikutteita uudessa tanssissa on ja käsittelen myös sitä, millä tavalla tanssi vaikuttaa tanssijan maailmasuhteeseen. Uusi tanssi on nykytanssin kenttään kuuluva tanssimuoto, joka lähestyy tanssia holistisesta näkökulmasta ruumiin ja mielen yhdistävien tekniikoiden avulla. Osoitan työssäni näiden holististen lähestymistapojen yhteyden ns. itämaisiin uskontokulttuurisiin traditioihin ja niiden ruumiintekniikoihin. Lähestyn tanssia uskonnonkaltaisena ilmiönä ja rinnastan tanssin käsitteen uskonnon käsitteeseen. Työni kuuluu uskontotieteellisen ruumiillisuuden tutkimuksen ja tanssin antropologisen tutkimuksen kenttään. Perustavana näkökulmana on uskonnon paikantuminen kulttuuriin ja uskonnon ruumiillinen ulottuvuus. Sekä uskonnon että tanssin perustava sijainti on ihmisen mielen ja ruumiin muodostama kokonaisuus, jonka luonnetta tarkastelen uuden tanssin näkökulmasta. Tutkielmani tärkeimpinä teoreettisina lähteinä ovat tanssiantropologi Judith Lynne Hannan To Dance is Human, A Theory of Nonverbal Communication ja siinä esitettävä kommunikatiivinen teoria tanssista, Cynthia Novackin Sharing the Dance, Contact Improvisation and American Culture sekä filosofi ja tanssintutkija Jaana Parviaisen Tanssi ihmisen eksistenssissä, Filosofinen tutkielma tanssista. Myös monet uskontotieteelliset ruumiillisuudentutkimuksen teokset ovat olleet merkittäviä tutkielman teossa. Keskityn tutkimaan itämaisten ajatusrakenteiden ja niihin liittyvien henkisfyysisten harjoitusmenetelmien vaikutusta uuden tanssin kehitykseen ja siinä käytettäviin holistisiin tekniikoihin, mutta otan yhtä lailla huomioon myös länsimaisen ajattelun ja dualistisen ihmiskäsityksen vaikutukset taidetanssin olemukseen. Johtoajatuksena läpi tutkielman on, että tanssi ei vain heijasta kulttuuria, vaan se on prosessi, jossa kulttuuri tapahtuu ja tulee olevaksi. Päädyn toteamaan, että tanssi vaikuttaa tanssivaan ihmiseen kokonaisvaltaisesti ja uuden tanssin tekniikat pyrkivät tukemaan tätä ihmisen kokonaistumisen prosessia. Uusi tanssi horjuttaa länsimaisen kulttuurin esteettisyyteen ja visuaalisuuteen perustuvaa taidetanssikäsitystä holistisella näkemyksellään, jossa ruumiillisuus nähdään dynaamisena muutosprosessina. Uuden tanssin näkökulmasta liikettä ja todellisuutta tutkitaan jatkuvasti kulttuurin mukana elävästä ja muuttuvasta näkökulmasta.

Mistä on kollektiivinen luovuus tehty? : tarkastelun kohteena ulkoasun visuaalinen suunnitteluprosessi Animatricks-animaatiofestivaalille

Opinnäytetyössä pyritään selvittämään, mistä kollektiivisen luovuus rakentuu. Työn tavoitteena on ollut rakentaa aihetta käsittelevän kirjallisuuden pohjalta optimaalisen kollektiivisen luovuuden teoria ja vertailla sen pohjalta parityönä tehdyn Animatricks-animaatiofestivaalin ulkoasun suunnitteluprosessia. Opinnäytetyössä luotu optimaalisen kollektiivisen luovuuden teoria koostuu pääosin improvisaatioteatterin lainalaisuuksista ja yhdistelee niitä tieteen- ja taiteenalojen muihin luovuuden määritelmiin. Näistä huomioista kiteytetään kymmenen kohtainen kollektiivisen luovan toiminnan määritelmä. Analysoinnin tuloksena vuorovaikutus näyttäisi nousevan tärkeimmäksi tekijäksi kollektiivisessa luovassa toiminnassa. Ryhmässä on mahdollista esiintyä luovuutta myös ilman ainuttakaan esitetyistä kymmenestä kohdasta, mutta tällöin ryhmän jäsenten merkitys ei kasva osiensa summaa suuremmaksi. Animatricks-animaatiofestivaalin visuaalisen suunnitteluprosessin kokemuksen pohjalta näyttäisi, että keskeisimmät elementit kollektiivisen luovuuden onnistumisen kannalta ovat vuorovaikutus, ja siihen suoraan liittyvät pelot ja sosiaaliset naamiot sekä epäonnistumisen hyväksyminen. Toisaalta, jos nämä seikat ovat täysin kadoksissa, esimerkiksi optimaalinen määrä aikaa tai pakotteiden ja palkintojen puuttuminen tuskin parantaisivat lopputulosta. Tämän päivän ryhmätyökeskeisessä työelämässä ei hyvän vuorovaikutuksen merkitystä voida liikaa korostaa. Opinnäytetyö avaakin toivottavasti uusia ajatuksia monille työntekijöille.

Skene : musiikkiteatterikoulu nuorille

Opinnäytetyöni aihe on musiikkiteatterikoulu Skene, joka tarjoaa varhaisnuorille ja nuorille monipuolista perusopetusta ja harrastusmahdollisuuksia koko musiikkiteatterin saralta; niin laulun, tanssin kuin näyttelijäntyönkin osalta. Opettamisen lisäksi toimin Skenen opetussuunnitelmallisten sisältöjen suunnittelijana ja koulun käytännön toiminnan koordinaattorina. Pääpaino opinnäytetyössäni on kuitenkin omassa opettajuudessani ja ohjaajuudessani sekä taiteellisessa työssäni. Työn alussa määrittelen sen mitä yleisesti tarkoitetaan käsitteellä musiikkiteatteri. Selvitän lyhyesti myös musiikkiteatterin historiallisia taustoja ja eri tyylisuuntia sekä tuon esille oman näkemykseni siitä, mitä itse tekijänä edellytän musiikkiteatterikoulutukselta ja toimivalta musiikkiteatteriesitykseltä. Omia opetuksellisia tavoitteitani ja ideologiaani teatteri-ilmaisun ohjaajana olen lähestynyt kuvailemalla yksityiskohtaisesti keskeisiä opetusmenetelmiäni ja oppituntieni sisällöllisiä rakenteita. Ryhmien edistymistä olen kuvaillut ensimmäisistä oppitunneista aina valmiin esityksen rakentumiseen saakka. Käyttämieni teatteriharjoitteiden lisäksi työn loppupuolelta löytyy kahden Skenen kevätproduktion prosessikuvaus. Lopussa pohdin Skenen tulevaisuuden näkymiä, arvioin omaa onnistumistani opetustyössä sekä perustelen lisäksi syitä sille, miksi Skenen toimintaa tai siihen verrattavaa toimintaa pitäisi ylläpitää ja tukea. Yhtenä tärkeänä osana opinnäytetyötäni olen pitänyt pyrkimystäni osoittaa, kuinka tärkeää Skenen kaltainen teatterikasvatustyö on nuorten yleisen hyvinvoinnin kannalta.

Todellisuuksien risteävät tasot : ohjaajan identiteetin ja muotokielen löytämisestä

Opinnäytetyö käsittelee oman ohjaajanidentiteettini muodostumista ja oman ohjauksellisen muotokieleni hahmottumiseen johtaneita seikkoja. Käyn työssä läpi viimeisen kymmenen vuoden ajanjaksoa, jonka olen ollut teatterin aktiivisessa vaikutuspiirissä. Tarkastelen teatterikäsitykseni ja oman teatterisuhteeni muuttumista tuona aikana. Pääasiallisina tarkastelun kohteina käytän kolmea ohjaustyötäni, joiden kautta olen alkanut vahvasti muodostaa itselleni ohjaajaidentiteettiä. Ohjaukset syntyivät erilaisina ajankohtina suhteessa ammatti-identiteettini muotoutumiseen. Ensimmäinen ohjauksistani oli Eeva-Liisa Mannerin Poltettu oranssi ja sen ohjasin vuonna 2002, samana keväänä kun pyrin Stadian Esittävän taiteen koulutusohjelmaan. Toinen ohjaus oli koulutoverini Petri Jäärnin Steiner & Marie. Sen ohjasin keväällä 2005, kolmantena opiskeluvuotenani. Kolmas ohjaukseni oli ensimmäinen oma näytelmäni Natsimusikaali, joka oli myös opinnäyteohjaukseni Stadiaan. Natsimusikaalin ensi-ilta oli tammikuussa 2007. Näiden kolmen ohjauksen kautta pohdin oman muotokieleni kehittymistä ja teatterikäsitykseni muuttumista. Näistä pääasiallisena tarkastelun kohteena on kuitenkin Natsimusikaali. Se on tähänastisista töistäni ehdottomasti laajin ja siinä näkyi jo selvästi oma teatterillinen muotokieleni. Käsittelen muotokieleni muotoutumista todellisuuksien tasojen risteyttämisen kautta. Näiden ohjausten myötä käsittelen myös suhdettani tekstiin, kirjoittamiseen, tilaan, näyttelijöihin ja aiheeseen.

Poetikk og politikk : Augusto Boal og de undertryktes teater Poetics and Politics

Poetics and Politics. AugustoBoal and the Theatre of the Oppressed deals with the ideas and methods of the Brazilian author, director and theatre theorist Augusto Boal. The main purpose of the thesis is to give a description of what can be characterized as the poetics of Augusto Boal. What is the specific nature of his theatre methods and in what way do they differ from traditional theatre? How do these methods actually work? What is the overall intention of the Theatre of the Oppressed? As objects for my research I have selected Forum Theatre and Rainbow of Desire. The reason for this choice is partly that the two methods mentioned have become the most widespread among Boal's theatre forms, partly that they complement each other, the former being a method that works with problems of the material world, in realistic action-based narratives; the latter being an expressionistic analytical method, designed to deal with psychological problems and internalized oppression. Going from a micro- to a macro-level, I first examine the theatrical text of both forms, which in this case includes not only the verbal narrative, but also the performance itself and the setting of it, and even the implied conditions of the whole theatrical situation. Secondly, I turn to the encounter between the text and its actual recipient in the theatrical space. What happens, psychologically, when the observing, but passive spectator is turned into the actor of the play? Thirdly, I discuss the ideological and political implications of the Theatre ofthe Oppressed in real life. The way I interpret Boal's poetics, this is of vital importance. The purpose of the Theatre of the Oppressed is not anything resembling l'art pour l'art. In the contrary, its intention is to teach the oppressed the use of theatre as a martial art, so that they can fight and break the oppression in a social context of the real world. Thus the title Poetics and Politics.

Lärande som text : en dramapedagogiskt förankrad läsning av det kroppsliga, rumsliga och retoriska i kunskapsbildande processer

My presupposition, that learning at some level deals with life praxis, is expressed in four metaphors: space, time, fable and figure. Relations between learning,knowledge building and meaning making are linked to the concept of personal knowledge. I present a two part study of learning as text in a drama pedagogical rooted reading where learning is framed as the ongoing event, and knowledge, as the product of previous processes, is framed as culturally formed utterances. A frame analysis model is constructed as a topological guide for relations between the two concepts learning and knowledge. It visualises an aesthetic understanding, rooted in drama pedagogical comprehension. Insight and perception are linked in an inner relationship that is neither external nor identical. This understanding expresses the movement "in between" connecting asymmetrical and nonlinear features of human endeavour and societal issues. The performability of bodily and oral participation in the learning event in a socio-cultural setting is analysed as a dialogised text. In an ethnographical case study I have gathered material with an interest for the particular. The empirical material is based on three problem based learning situations in a Polytechnic setting. The act of transformation in the polyphony of the event is considered as a turning point in the narrative employment. Negotiation and figuration in the situation form patterns of the space for improvisation (flow) and tensions at the boundaries (thresholds) which imply the logical structure of transformation. Learning as a dialogised text of "yes" and "no", of structure and play for the improvised, interrelate in that movement. It is related to both the syntagmic and the paradigmatic forms of thinking. In the philosophical study, forms of understanding are linked to the logical structure of transformation as a cultural issue. The classical rhetorical concepts of Logos, Pathos, Ethos and Mythos are connected to the multidimensional rationality of the human being. In the Aristotelian form of knowledge, phronesis,a logic structure of inquiry is recognised. The shifting of perspectives between approaches, the construction of knowledge as context and the human project of meaning making as a subtext, illuminates multiple layers of the learning text. In an argumentation that post-modern apprehension of knowledge, emphasising contextual and situational values, has an empowering impact on learning, I find pedagogical benefits. The dialogical perspective has opened lenses that manage to hold in aesthetic doubling the individual action of inquiry and the stage with its cultural tools in a three dimensional reading.

Mellom tradisjon og spel : didaktikk for tekstil folkekunst

Denne avhandlinga er resultatet av eit behov for å forske på og utvikle ein didaktikk for tekstilfaget ved Folkekunststudiet, Institutt for folkekultur, Høgskolen i Telemark, Noreg. Studiet med folkekunst som fagfelt er eit relativt ungt studium på høgskolen, som vart etablert i 1984. Problemstillinga i denne avhandlinga er korleis ein kan utvikle ein forskingsbasert didaktikk der dei grunnleggjande prinsippa som særmerkjer den tradisjonelle folkekunsten, vert tekne vare på. I arbeidet med avhandlinga har eg prøvd på å klårgjere problemstillinga ut frå ulike perspektiv. Forskingsarbeidet har fokus på kommunikasjon og arbeidsmåtar i ljos av ulike teoriar. Det er ei hermeneutisk tilnærming som er vald for den didaktiske forståinga. Det fyrste drøftingstemaet har søkjeljos på kommunikasjon og dialog ved vidareføring av tekstil folkekunst. Både estetiske, teoretiske, praktiske og sosiale aspekt er nedfelte i læreplanen for studiet og skal utgjere grunnlaget for kommunikasjon og arbeidsmåtar. I den skapande og kopierande prosessen er det utvikla språklege reiskapar for både den sosiale og den estetiske sida der den teoretiske og praktiske faktoren er integrert. Møte med døme på tekstile tradisjonar så vel som praktisk forming av tekstilar har ført til refleksjon og dialog som involverer kontemplasjon, korrespondens og imaginasjon. Det andre temaet som er drøfta, er vidareføring av tradisjonelt visuelt formspråk. Her er merksemda retta mot kva som har skjedd formalt med ei gruppe tradisjonelle formelement i tekstilar i den institusjonelle vidareføringa over eit lengre tidsperspektiv. Resultatet syner at mange tradisjonelle formelement er borte frå den institusjonelle produksjonen. Formelementa kan ha fått ei meir naturalistisk utforming, eller dei er overførte til andre tradisjonelle tekstilteknikkar enn dei som var utgangspunktet. Rombeforma i den institusjonelle produksjonen er utført i færre variasjonar og kombinasjonar enn i den tradisjonelle produksjonen. Konklusjonen på drøftingstemaet er at spelereglar og spatialitet i høve til den formale komponenten i utvalet med tradisjonelle tekstilar ikkje er vidareført i alle gruppene av institusjonelle produkt. Resultatet kan få innverknad og fylgjer for utforming av ein framtidig didaktikk for faget. Arbeidsmåte og erfaring frå vidareføring av tekstile tradisjonar er det tredje temaet som er drøfta i avhandlinga. Kopiering og skapande prosessar er arbeidsmåtar som er brukte ved studiet i dag, og dei utgjer grunnlag for drøftingar i relasjon til vidareføring og erfaring. Konklusjonen er at i den skapande prosessen korrigerer tradisjonen utforminga, medan i kopiprosessen er eigen stilvilje og improvisering resultat av prosessane. Personar som deltek i prosessane, har sett seg sjølve og si historiske forankring inn i spelet, der visuelt og verbalt språk er resultat av integrasjon av tradisjonar. Dei tre drøftingstemaa utgjer grunnlaget for at didaktikk for folkekunst og tekstil kan bli intersubjektiv forståing av kva ein didaktikk for vidareføring av folkekunst med vekt på tekstil kan vere i utdanninga i dag. Indre og ytre dialog i skapande og kopierande prosessar femner om estetiske, materielle og tekniske faktorar sett i høve til spelereglar, spelerom, spatialitet og samspel i møte med tekstile tradisjonar. Samla utgjer det ein forskingsbasert didaktikk for faget der den overordna intensjonen er samtykke mellom tradisjon og spel.

Building organizational creativity – a multitheory and multilevel approach for understanding and stimulating organizational creativity

Organizational creativity is increasingly important for organizations aiming to survive and thrive in complex and unexpectedly changing environments. It is precondition of innovation and a driver of an organization’s performance success. Whereas innovation research increasingly promotes high-involvement and participatory innovation, the models of organizational creativity are still mainly based on an individual-creativity view. Likewise, the definitions of organizational creativity and innovation are somewhat equal, and they are used as interchangeable constructs, while on the other hand they are seen as different constructs. Creativity is seen as generation of novel and useful ideas, whereas innovation is seen as the implementation of these ideas. The research streams of innovation and organizational creativity seem to be advancing somewhat separately, although together they could provide many synergy advantages. Thereby, this study addresses three main research gaps. First, as the knowledge and knowing is being increasingly expertized and distributed in organizations, the conceptualization of organizational creativity needs to face that perspective, rather than relying on the individual-creativity view. Thus, the conceptualization of organizational creativity needs clarification, especially as an organizational-level phenomenon (i.e., creativity by an organization). Second, approaches to consciously build organizational creativity to increase the capacity of an organization to demonstrate novelty in its knowledgeable actions are rare. The current creativity techniques are mainly based on individual-creativity views, and they mainly focus on the occasional problem-solving cases among a limited number of individuals, whereas, the development of collective creativity and creativity by the organization lacks approaches. Third, in terms of organizational creativity as a collective phenomenon, the engagement, contributions, and participation of organizational members into activities of common meaning creation are more important than the individualcreativity skills. Therefore, the development approaches to foster creativity as social, emerging, embodied, and collective creativity are needed to complement the current creativity techniques. To address these gaps, the study takes a multiparadigm perspective to face the following three objectives. The first objective of this study is to clarify and extend the conceptualization of organizational creativity. The second is to study the development of organizational creativity. The third is to explore how an improvisational theater based approach fosters organizational creativity. The study consists of two parts comprising the introductory part (part I) and six publications (part II). Each publication addresses the research questions of the thesis through detailed subquestions. The study makes three main contributions to the research of organizational creativity. First, it contributes toward the conceptualization of organizational creativity by extending the current view of organizational creativity. This study views organizational creativity as a multilevel construct constituting both of individual and collective (group and organizational) creativity. In contrast to current views of organizational creativity, this study bases on organizational (collective) knowledge that is based on and demonstrated through the knowledgeable actions of an organization as a whole. The study defines organizational creativity as an overall ability of an organization to demonstrate novelty in its knowledgeable actions (through what it does and how it does what it does).Second, this study contributes toward the development of organizational creativity as multi-level phenomena, introducing developmental approaches that face two or more of these levels simultaneously. More specifically, the study presents the cross-level approaches to building organizational creativity, by using an approach based in improvisational theater and considering assessment of organizational renewal capability. Third, the study contributes on development of organizational creativity using an improvisational theater based approach as twofold meaning. First, it fosters individual and collective creativity simultaneously and builds space for creativity to occur. Second, it models collective and distributed creativity processes, thereby, contributing to the conceptualization of organizational creativity.

Interoperability for IoT Health Systems Using HL7 Standard

Internet of Things or IoT is revolutionizing the world we are living in, similarly the way Internet and the web did few decades ago. It is changing how we interact with the things surrounding us. Electronic health and remote patient monitoring are the ways of utilizing these technological improvements towards the healthcare. There are many applications of IoT in eHealth such as, it will open the gate to provide healthcare to the remote areas of the world, where healthcare through traditional hospital systems cannot be provided. To connect these new eHealth IoT systems with the existing healthcare information systems, we can use the existing interoperability standards commonly used in healthcare information systems. In this thesis we implemented an eHealth IoT system based on Health Level 7 interoperability standard for continuous data transmission. There is not much previous work done in implementing the HL7 for continuous sensor data transmission. Some of the previous work was limited to sensors which are not continuous in nature and some of it is only theatrical architecture. This thesis aims to prove that it is possible to implement an eHealth IoT system by using sensors which require continues data transmission, such as respiratory sensors, and to connect it with the existing eHealth information system semantically by using HL7 interoperability standard. This system will be beneficial in implementing eHealth IoT systems for those patients, who requires continuous healthcare personal monitoring. This includes elderly people and patients, whose health need to be monitored constantly. To implement the architecture, HL7 v2.5 is selected due to its ease of implementation and low size. We selected some open source technologies because of their open licenses and large developer community. We will also review the most efficient technology available in every layer of eHealth IoT system and will propose an efficient system.