PfP-toiminta Naton terrorismin vastaisessa taistelussa

Tutkimuksen lähtökohtana on Naton terrorismin vastainen taistelu ja PfP-kumppanuuden osuus siinä. Tutkimusongelma selvittää, mikä on PfP-toiminnan merkitys Naton terrorismin vastaisessa taistelussa. Tutkimuksessa tarkastellaan Naton terrorismin vastaisia toimintoja 11.9.2001 New Yorkiin tapahtuneiden terroristi-iskujen jälkeen ja PfP-maiden osallistumista näihin terrorismin vastaisiin toimiin. Tutkimuksen teoriapohjana Naton kannalta ongelmaa tarkasteltaessa käytetään pääasiallisesti integraatioteoriaa ja PfP-maiden kannalta tarkasteltaessa uusrealismia. Kylmän sodan päättyminen toi mukanaan uusia haasteita myös Natolle. Tähän tilanteeseen Nato loi uusia toimintatapoja esimerkiksi laajentamalla yhteistyötään jäsenmaiden ulkopuolisiin valtioihin. Vuodesta 1994 alkaen Nato on solminut kahdenvälisiä kumppanuusso-pimuksia eri maiden kanssa PfP-toiminnan parissa. PfP-toiminnassa on sen historian aikana ollut mukana yhteensä 33 valtiota, joista osa on sittemmin liittynyt Naton jäseneksi. PfP-toiminta on laajentunut kattamaan erilaisia yhteistyökysymyksiä sen alkamisen jälkeen ja yksi tämän hetken tärkeimmistä yhteistyöympäristöistä on terrorismi ja sen vastainen toi-minta. Yhteistyötä jäsenten ja kumppanuusmaiden välillä tehdään myös Euroatlanttisessa kumppanuusneuvostossa (EAPC), jossa käsitellään kaikille valtioille yhteisiä asioita. EAPC on laatinut muun muassa terrorismin vastaisen taistelun kumppanuusohjelman, jonka puitteissa PfP-maat toimivat Naton kanssa terrorismin vastaisessa toiminnassa. Nato ottaa aktiivisesti kumppaneineen osaa terrorismin vastaiseen taisteluun. Kumppanuusmaat osallistuvat monella eri taholla Naton terrorismin vastaiseen toimintaan. Tässä tutkimuksessa käsitellään tarkemmin EAPC:n terrorismin vastaista kumppanuusohjelmaa, Naton ISAF-operaatiota sekä PfP:n Keski-Aasian ja Kaukasuksen maiden strategisen merkityksen kasvamista terrorismin vastaisen taistelun myötä.

Suomen ja Ruotsin turvallisuus- ja puolustuspoliittisen yhteistyön vaikutus turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin realismin näkökulmasta

Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Suomen ja Ruotsin turvallisuus- ja puolustuspoliittista yhteistyötä kansainvälisten toimijoiden kanssa, ja sen vaikutusta turvallisuus- ja puolustuspoliittisille päätöksille. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on realismi. Realismin viitekehys korostaa valtaa ja sotilaallista voimaa. Voimatasapainon saavuttamiseksi pienten valtioiden on jollakin tavalla turvattava oma säilymisensä. Yhteistyö kansainvälisten toimijoiden kanssa on hyvä esimerkki valtion tavasta saada tarvittava vastavoima säilymisen kannalta. Tutkimusmenetelmänä tutkimuksessa käytetään asiakirja- ja kirjallisuustutkimusta. Tutkimuksen lähteet ovat pääosin virallisia asiakirjoja, joten asiakirja- ja kirjallisuustutkimus on perusteltua. Turvallisuus- ja puolustuspoliittiset uhkakuvat ovat muuttuneet kylmän sodan päättymisen jälkeen. Laajamittaisen sodan uhkaa pidetään epätodennäköisenä. Epäsymmetriset uhkakuvat kuten terrorismi ja kyberturvallisuus ovat todennäköisempiä. Uhkakuvien muuttuessa on pystyttävä vastaamaan uhkakuvien kehitykseen omilla turvallisuus- ja puolustuspoliittisilla ratkaisuilla. Suomi ja Ruotsi ovat kumpikin EU-jäseniä. Tämän johdosta maat ovat puolueellisia, mutta ainakin toistaiseksi molemmat valtiot ovat säilyneet sotilaallisesti liittoutumattomina. Suomi on pitänyt yleisen asevelvollisuuden maanpuolustuksen selkärankana. Ruotsi luopui yleisestä asevelvollisuudesta vuonna 2010. Molemmat valtiot ovat joutuneet tekemään puolustusvoimauudistuksen, joka on vielä kuitenkin kesken. Puolustusvoimauudistuksella valtiot pyrkivät mahdollisimman kustannustehokkaaseen ratkaisuun. Tutkitun materiaalin pohjalta voidaan päätyä seuraaviin johtopäätöksiin. Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan osalta Suomella ja Ruotsilla on hyvin samankaltainen asennoituminen kansainväliseen yhteistyöhön. Molemmat valtiot painottavat omassa politiikassaan kansainvälisen yhteistyön merkitystä. Tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat EU, Nato, YK, Etyj ja Nordefco. EU:n YTPP kehittäminen nähdään molemmissa valtiossa todella tärkeäksi. Nato PfP-kumppanuuden mukanaan tuomat harjoituksien ja kriisinhallinnan kautta valtiot voivat kehittää omaa sotilaallista suorituskykyä. Osallistumalla kansainväliseen yhteistoimintaan eri järjestöjen kautta, saadaan painotettua omalle valtiolle tärkeitä asioita. Suomen ja Ruotsin harjoittama yhteistyö niin kahdenkeskeinen kuin kansainvälinen tulee korostumaan turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa. Sotilaallinen liittoutuminen ei ole ajankohtaista kummallekaan valtiolle.