The Use of Radiostereometric Analysis in Fractures of the Distal Radius: From Phantom Models to Clinical Application

Radiostereometric analysis (RSA) is a highly accurate method for the measurement of in vivo micromotion of orthopaedic implants. Validation of the RSA method is a prerequisite for performing clinical RSA studies. Only a limited number of studies have utilised the RSA method in the evaluation of migration and inducible micromotion during fracture healing. Volar plate fixation of distal radial fractures has increased in popularity. There is still very little prospective randomised evidence supporting the use of these implants over other treatments. The aim of this study was to investigate the precision, accuracy, and feasibility of using RSA in the evaluation of healing in distal radius fractures treated with a volar fixed-angle plate. A physical phantom model was used to validate the RSA method for simple distal radius fractures. A computer simulation model was then used to validate the RSA method for more complex interfragmentary motion in intra-articular fractures. A separate pre-clinical investigation was performed in order to evaluate the possibility of using novel resorbable markers for RSA. Based on the validation studies, a prospective RSA cohort study of fifteen patients with plated AO type-C distal radius fractures with a 1-year follow-up was performed. RSA was shown to be highly accurate and precise in the measurement of fracture micromotion using both physical and computer simulated models of distal radius fractures. Resorbable RSA markers demonstrated potential for use in RSA. The RSA method was found to have a high clinical precision. The fractures underwent significant translational and rotational migration during the first two weeks after surgery, but not thereafter. Maximal grip caused significant translational and rotational interfragmentary micromotion. This inducible micromotion was detectable up to eighteen weeks, even after the achievement of radiographic union. The application of RSA in the measurement of fracture fragment migration and inducible interfragmentary micromotion in AO type-C distal radius fractures is feasible but technically demanding. RSA may be a unique tool in defining the progress of fracture union.

Elliptisten käyrien kryptosysteemit: Weierstrassin, Hessen ja Edwardsin käyrien vertailua

Elliptisten käyrien salakirjoitusjärjestelmät (ECC) ovat julkisen avaimen salakirjoitusjärjestelmiä, jotka perustuvat elliptisen käyrän pisteiden muodostamaan ryhmään. Ne ovat tällä hetkellä suuren mielenkiinnon kohteina, sillä perinteisesti käytössä olevan RSA-salausalgoritmin avainten pituudet ovat alkaneet kasvaa epäkäytännöllisen pitkiksi. Elliptisten käyrien järjestelmillä on mahdollista päästä 160 bitin avaimenpituudella vastaavan tasoiseen turvallisuuteen kuin 1024-bittisellä RSA-salausavaimella. Elliptisiin käyriin perustuvilla järjestelmillä on kuitenkin ollut omat ongelmansa yhtenäisyyden kanssa. Tämä on aiheuttanut haasteita salausjärjestelmän rakentamisessa ja saattanut vuotaa sivukanavatietoa. Määrittelemällä käytettävä elliptinen käyrä sopivasti näitä ongelmia on kuitenkin mahdollista välttää. Lisähyötynä voidaan saavuttaa nopeampi laskenta tinkimättä turvallisuudesta. Tässä työssä esitellään elliptisistä käyristä Weierstrassin normaalimuoto, Hessen käyrä, Edwardsin käyrä sekä binääriset Weierstrassin ja Edwardsin käyrät. Kaikille käyrille määritellään pisteiden yhteenlasku sekä esitetään käyräkohtaista tietoa niiden tehokkuudesta laskennassa.