Kaatumisvaaraa lisäävät lääkkeet; Porissa toteutettu iäkkäiden monitekijäinen kaatumisten ehkäisy

Kaatumiset ovat ikääntyvien yleisimpiä tapaturmia. Niiden seuraukset voivat olla vakavia. Yksilöllisesti toteutetut ehkäisyohjelmat ovat vähentäneet kaatumisvaarassa olevien iäkkäiden kaatumisia. Psyykenlääkkeiden on osoitettu lisäävän kaatumisia ja murtumia. Niiden lopettaminen on vähentänyt kaatumisvaaraa. Monitekijäiset ehkäisyohjelmat kuvaavat harvoin psyykenlääkkeiden vähentämisen menetelmiä ja tuloksia. Satunnaistettuun, kontrolloituun kaatumisten moneen vaaratekijään kohdistettuun ehkäisytutkimukseen osallistui 591 porilaista. Tässä tutkimuksessa selvitettiin kotona asuvien 65 vuotta täyttäneiden, tutkimusta edeltäneiden 12 kuukauden aikana ainakin kerran kaatuneiden henkilöiden psyykenlääkkeiden käyttö, niiden vähentämisen onnistuminen ja vaikutus sekä ehkäisyohjelman merkitys kaatumisten ilmaantumiseen. Lisäksi tutkittiin kaatumisvamman takia hoitoon hakeutuneiden kaatumisvaaratekijöiden tunnistamista ja uusien kaatumisten ja murtumien ehkäisemiseksi suunniteltuja toimenpiteitä perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa. Joka neljäs osallistuja käytti säännöllisesti psyykenlääkkeitä. Kertaneuvonta niiden vähentämisestä, johon sisältyi kirjalliset ohjeet lääkemuutoksista ja luento lääkkeiden vaikutuksista kaatumisvaaraan, vähensi säännöllisten psyykenlääkkeiden käyttäjien lukumäärää 22 % ja bentsodiatsepiineja tai niiden kaltaisia lääkkeitä käyttävien lukumäärää 35%. Kaatumisen vuoksi terveyskeskukseen ja keskussairaalaan hakeutuneiden iäkkäiden kaatumisvaaratekijöiden selvittelyyn ja uusien kaatumisten tai murtumien ehkäisyyn kiinnitettiin erittäin vähän huomiota. Toimenpiteet keskittyivät syntyneiden vammojen tutkimiseen ja hoitoon. Monitekijäinen ehkäisyinterventio vähensi masentuneiden ja monikaatuilijoiden kaatumisia, mutta ei kaikkien osallistujien kaatumisten määrää 12 kuukauden ehkäisyohjelman aikana. Erityisesti bentsodiatsepiiniryhmän lääkkeitä käyttävät verrokkiryhmän jäsenet joutuivat herkemmin kaatumisen vuoksi lääkärinhoitoon ehkäisyohjelman jälkeisen vuoden aikana kuin nämä lääkkeet lopettaneet koeryhmän jäsenet. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että psyykenlääkkeiden tunnistaminen kaatumisten vaaratekijäksi oli puutteellista. Niiden käyttöön tulisi kiinnittää enemmän huomiota, ja niiden käyttö tulisi purkaa aina, kun se on lääketieteellisesti mahdollista. Kaatumisten ehkäisy pitäisi kuulua terveydenhoitoon. Kohdennettuja ehkäisyohjelmia erilaisille kaatumisvaarassa oleville iäkkäille tulee kehittää edelleen.

The Effects of Multifactorial Fall Prevention on the Psychological Risk Factors of Falling

Psychological factors, such as depression or depressive symptoms and fear of falling are linked to falls among the aged. According to previous studies, they may increase the risk of falls and injurious falls. In addition, depression or a high amount of depressive symptoms and fear of falling may hinder participation in preventive activities. Despite the severe consequences of both conditions and their high prevalence among the aged, they have rarely been studied in the context of fall prevention. The study aimed to assess the effects of multifactorial fall prevention on the psychological risk factors of falling (depressive symptoms and fear of falling) among the community-dwelling aged at increased risk of falling. In addition, it aimed to determine factors predicting high adherence to preventive activities. Volunteers aged 65 or over, who had fallen during the year previous to randomisation were recruited. Participants (n=591) were randomised into an intervention or a control group. The intervention group received a multifactorial fall prevention programme including geriatric assessment, individual guidance on fall and fracture prevention, group- and home-based physical exercise, psychosocial group activities, lectures and home hazards assessment. The control group had a one-time counselling on fall and fracture prevention. The data on psychological risk factors of falling were collected by self-rated questionnaires. Multifactorial fall prevention was not effective in reducing depressive symptoms or fear of falling compared to one-time counselling in the total sample. However, in subgroup analyses, depressive symptoms reduced statistically significantly more among the men and older participants of the intervention group compared to the control group. Female gender, high physical and cognitive abilities and low self-perceived probability of falling were independent predictors of higher adherence in organised activities. In conclusion, few psychological benefits were gained during this multifactorial fall prevention trial. More attention should be focused on adherence, especially among the aged with functional disabilities.