Kaksi varhaista suomalaista väitöskirjaa DDR:n kirkoista

Aulikki Mäkinen

JOHTAMISOPIT KUNTAORGANISAATIOSSA – diskursiivinen tutkimus sosiaali- ja terveystoimesta 1980-luvulta 2000-luvulle

Julkisen sektorin johtamista on uudistettu viime vuosikymmeninä uuden julkisjohtamisen suuntauksen kautta. Tässä keskeistä ovat olleet markkinamekanismin sekä yksityissektorin johtamisoppien soveltaminen julkiselle sektorille. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa johtamisoppien soveltamisesta kuntaorganisaation sosiaalija terveystoimessa. Mielenkiinnon kohteena ovat kysymykset, miten johtamisopit ovat tulleet kuntaorganisaatioon ja miten ne ovat levinneet, rakentuneet sekä rakentaneet kontekstiaan tarkasteluajanjaksolla 1985 - 2007. Tutkimuksen lähestymistapa on diskurssianalyyttinen ja nojaa epistemologialtaan tulkinnallisesta tieteen filosofiasta nousseeseen sosiaaliseen konstruktivismiin. Oppien leviämistä tarkastellaan tässä tutkimuksessa translaationa, kääntämisprosessina, jossa opin johtoportaaseen tullut ensimmäinen versio tulkitaan ja käännetään organisaation kielelle ja käytännöiksi. Oppien rakentumista kontekstissaan käsitteellistetään sedimentoitumisen käsitteen kautta, mikä auttaa ymmärtämään uusien ja vanhojen oppien elementtien kerrostumista lähes muuttumattomista syvärakenteista nopeasti muuttuviin pintarakenteisiin. Tutkimuksen kohdeorganisaationa on suomalainen, keskikokoinen kuntaorganisaatio. Aineistona on käytetty kirjallisia dokumentteja ja haastatteluja. Johtamisoppeja kuntaorganisaatioon välittäviä tahoja ovat olleet konsulttiyritykset, yliopistot, kuntien johtoportaan verkostot, uudet johtajat sekä koulutuspäivät. Organisaation valmius uuden johtamisopin omaksumiseen on yhteydessä organisaatioon, johtoon, tarjolla oleviin oppeihin sekä toimintaympäristöön liittyviin tekijöihin Levitäkseen organisaatiossa oppi tarvitsee johdon tasolta kannattajan, joka markkinoi sitä muulle virkamies- ja luottamushenkilöjohdolle. Kun oppi saavuttaa johdon enemmistön tuen, käynnistyy sen kääntämisprosessi johdon puheesta henkilöstön puheen ja käytäntöjen tasolle. Uudet johtamisopit kyseenalaistavat vanhoja ”totuuksia” ja samalla ne määrittävät, mikä on tärkeää ja mikä jää huomiotta. Uudet opit eivät syrjäytä kokonaan vanhoja, vaan opit sedimentoituvat: vanhojen oppien diskursiivisia elementtejä jää pois ja uusien oppien elementtejä tulee mukaan johtamispuheeseen. Johtamisopit rakentavat kontekstiaan sekä puheen, käytäntöjen että organisaatiorakenteiden tasolla, mutta joihinkin syvärakenteisiin ne eivät ole pystyneet vaikuttamaan tai vaikuttavat äärimmäisen hitaasti. Asiakaslähtöisyys muun muassa on ollut useimpien johtamisoppien diskursiivinen elementti, mutta se on jäänyt toistuvasti kuntaorganisaation sosiaali- ja terveystoimessa organisaatiolähtöisen palvelujen järjestämistavan ja talouden kautta tapahtuvan tuloksellisuuden arvioinnin varjoon. Diskurssit muutoksesta ja sen välttämättömyydestä, tehokkuudesta sekä julkisen rinnastaminen yksityiseen näyttäytyivät tässä tutkimuksessa metatason diskursseina, jotka oikeuttavat yksityiseltä sektorilta lähtöisin olevien johtamisdiskurssien soveltamisen muutoksen ja tehokkuuden aikaansaamiseksi julkiselle sektorille. Kuntien sosiaali- ja terveystoimen tuloksellisuuden ja tehokkuuden arviointi on kapeutunut liikkeenjohdon peruslähtökohdista nousevaksi talouden kautta tapahtuvaksi arvioinniksi. Tässä julkisen toiminnan omiin arvolähtökohtiin ja teoriataustaan pohjautuvien toiminnan tulosten ja saavutettujen hyvinvointivaikutusten arviointi sekä näistä kertovien mittarien kehittäminen yhdessä talouden mittarien kanssa on marginaaliin jäänyttä, mutta nousevaa puhetta.

Fractures in older people - incidence, predictors and consequences

In older populations, fractures are common and the consequences of fractures may be serious both for an individual and for society. However, information is scarce about the incidence, predictors and consequences of fractures in population-based unselected cohorts including both men and women and a long follow-up. The objective of this study was to analyse the incidence and predictors of fractures as well as functional decline and excess mortality due to fractures, among 482 men and 695 women aged 65 or older in the municipality of Lieto, Finland from 1991 until 2002. In analyses, Poisson’s, Cox proportional Hazards and Cumulative Logistic regression models were used for the control of several confounding variables. During the 12-year follow-up with a total of 10 040 person-years (PY), 307 (26%) persons sustained altogether 425 fractures of which 77% were sustained by women. The total incidence of fractures was 53.4 per 1000 PY (95% confidence intervals [95% CI]: 47.9 - 59.5) in women and 24.9 per 1000 PY (95% CI: 20.4 - 30.4) in men. The incidence rates of fractures at any sites and hip fractures were associated with increasing age. No significant changes in the ageadjusted incidence rates of fractures were found in either gender during the 12-year follow-up. The predictors of fractures varied by gender. In multivariate analyses, reduced handgrip strength and body mass index (BMI) lower than 30 in women and a large number of depressive symptoms in men were independent predictors of fractures. A compression fracture in one or more thoracic or upper lumbar vertebras on chest radiography at baseline was associated with subsequent fractures in both genders. Lower body fractures independently predicted both short- (0-2 years) and long-term (up to 8 years) functional decline in mobility and activities of daily living (ADL) performance during the 8-year follow-up. Upper body fractures predicted decline in ADL performance during longterm follow-up. In the 12-year follow-up, hip fractures in men (Hazard Ratio [HR] 8.1, 95% CI: 4.4-14.9) and in women (HR 3.0, 95% CI: 1.9-4.9), and fractures at the proximal humerus in men (HR 5.4, 95% CI: 1.6-17.7) were independently associated with excess mortality. In addition, leisure time inactivity in physical exercise predicted independently both functional decline and excess mortality. Fractures are common among older people posing serious individual consequences. Further studies about the effectiveness of preventing falls and fractures as well as improving care and rehabilitation after fractures are needed.

Joroisten Kolman ja Kotkatharjun pohjavesialueiden suojelusuunnitelma

Suojelusuunnitelma on laadittu Kolman ja Kotkatharjun pohjavesialueille EAKRosarahoitteisen hankkeen nimeltään Pohjavesien suojeluohjelma, Itä-Suomi yhteydessä. Kolman pohjavesialueella on käytössä Kalalammen vedenottamo. Kotkatharjun pohjavesialueen Valvatuksen vedenottamo toimii varavedenottamona. Kotkatharjun pohjavesialue on luokiteltu vesipuitedirektiivin mukaiseksi selvityskohteeksi. Pohjaveden kemiallista tilaa ei voida tiedon puutteen vuoksi vielä arvioida. Pohjaveden laatu tulee selvittää Jormetin ja VT5 välillä sekä vanhoilla kunnostetuilla kaatopaikan ja lietealtaan alueella. Kolman pohjavesialue ei ole luokiteltu selvityskohteeksi tai riskialueeksi. Kolman pohjavesialueella on yksi voimassa oleva lupa, jonka mukaan soraa ja hiekkaa voidaan ottaa 60 000 m3. Lisäksi 40 000 m3 lupa on myönnetty ja se on parhaillaan lupaprosessissa. Kotkatharjun pohjavesialueella valtatie 5:n (vanha ja uusi linjaus) ympärillä on erittäin runsaasti maa-ainestenottoa. Tämän hetkisten soranottolupien (7 kpl) mukaisesti alueella voidaan ottaa soraa 1 040 000 m3. Uusia maa-ainestenottoalueita, asfalttiasemia tai murskausasemia ei pidä perustaa luonnontilaisille alueille. Vedenottamoiden tai tutkittujen vedenottoalueiden lähisuoja-alueilla ei tule suorittaa lainkaan maa-ainestenottoa. Pohjavesialueilla suojakerrokseksi tulisi jättää vähintään 4 metriä ja muodostumisalueella 4-6 metriä. Ottoalueilla on seurattava pohjaveden pintaa ja laatua. Vanhat maa-ainestenottoalueet tulee kunnostaa ja maisemoida. Uusi maisemointisuunnitelma VT5 uuden linjauksen ympäristöön Joroisten Kotkatharjun alueelle tulisi laatia. Arvioidun alueen suuruus on noin 20 hehtaaria. Kaavoituksessa on huomioitava se, että riskitoimintoja ohjataan pohjavesialueiden ulkopuolelle tai määrätään toiminnallisia rajoituksia. Golfkentän laajennusta ei tule tehdä keskeiselle pohjaveden muodostumisalueelle. Suojelusuunnitelmien yhteydessä laadittiin toimenpideohjelmat, joissa esitetään toimenpidesuositukset toiminnoittain, joissa esitetään vastuutahot, valvontavastuutahot ja aikataulut. Toimenpideohjelmia seurataan ja päivitetään vuosittain. JJR (Juva, Joroinen, Rantasalmi) teknisen toimen johdon tulisi olla seurantaryhmän koollekutsuja. Suojelusuunnitelmien seurantaryhmät ja vesienhoitosuunnitelmien työryhmät voidaan yhdistää. Suunnitelma tulisi käsitellä Joroisten kunnanvaltuustossa.

European Acoustic Heritage : äänimaisematutkimuksia

Julkaisumaa : 040 AT AUT Itävalta. - Julkaisu sisältää kaksi DVD:tä ja 13 sivuisen tekstiliitteen, projektin verkkosivusto http://europeanacousticheritage.eu/the-project/

Peräkunnantie, Ruovesi : Museotien hoito- ja ylläpitosuunnitelma

Peräkunnantien museotie sijaitsee Pirkanmaalla Ruoveden kunnassa. Tieosoite on 14278 1/0 – 1/ 8885 tierekisteristä. Museotiejakson pituus on 8,9 kilometriä. Peräkunnantien museaalinen merkitys tieliikenteen historiassa ulottuu 1600-luvulle ja Kustaa Vaasan aikaiseen erämaiden asutukseen. Paikallinen väestö synnytti ja rakensi itselleen kulkuyhteydet kirkollisiin, hallinnollisiin ja taloudellisiin keskuksiin Kuruun ja Ruovedelle. Peräkunnan tien ajokelpoisuus parani kurulaisten ja ruovesiläisten korjaustoimien ansiosta 1860-luvulla. Tietä oikaistiin 1895–1901, jolloin vanha reitti Pakan kirkkovenesatamasta Ruoveden kirkolle jäi Autio-Pakan yksityistieksi. Tie siirtyi valtion hoitoon tielain yhteydessä vuonna 1918 ja vuonna 1920 TVH aloitti tien kunnossapidon. Maantietä suunniteltiin parannettavaksi vuodesta 1951 lähtien ja uusi Ruovesi–Kuru-maantie rakennettiin vuosina 1987–1990. Peräkunnantie on liitetty Liikenneviraston (silloin Tie- ja vesirakennuslaitoksen) museokohdekokoelmaan vuonna 1990. Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Peräkunnan tie edustaa kokoelmapolitiikassa mainittuja tieliikennehistoriallisia ajanjaksoja, ”1600- ja 1700-lukujen tieverkon rakentumista” ja ”1800-luvun tieverkon täydentymistä”. Ajanjaksoilla yksi kokoelmaan tallennettavista teemoista on yhdystiet. Ne helpottivat suurten maanteiden ja sisämaan pitäjien ja rannikkokaupunkien liikennettä, jossa näkyi hidas teollisuuden kasvu ruukkiteiden rakentamisena. Peräkunnantie kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY). Peräkunnantien kunto on museaalisesta näkökulmasta hyvä. Myös tien ympäristö vastaa suurimmalta osaltaan historiallista arvoa. Museokohteena Peräkunnantie on helposti saavutettava ja helposti löytyvä. Maisemallisesti kohde on merkittävä, koska tien linjaus ja mäkisyys sekä maa- ja metsätalousmaisema ovat säilyneet toisiaan täydentävänä kokonaisuutena. Erikoisuutena tiellä on 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa rakennetut kaksi kivisiltaa. Niiden kuntoon on kiinnitettävä huomiota, jotta ne voidaan säilyttää osana tiekokonaisuutta. Museotien opastaulut ovat kohtuullisen siistissä kunnossa, mutta malliltaan vanhanaikaisia. Ne on uusittava. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Peräkunnantie todisteena 1600–1700-luvun tieverkon rakentumisesta ja täydentymisestä 1800-luvulla sekä perinteisen luonteen säilymisestä. Tien säilyneisyys museointihetken (1990) asussa edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon tien liittyminen ympäristöönsä. Toimenpiteillä pyritään korostamaan tien ja sen ympäristön tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä tien ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät tieympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja tien mahdolliselle korjaukselle.