Pienten ja keskikokoisten sota-alusten trendit

Tässä tutkimuksessa on keskitytty selvittämään nykyiset pienten ja keskikokoisten sotaalusten kehitykseen ja rakentamiseen vaikuttaneet trendit sekä miten niitä mahdollisesti tulevaisuudessa kehitetään. Yhä useampi valtio on siirtynyt käyttämään pienempiä monitoimialuksia suurien sota-alusten sijasta. Aseiden tulivoiman ja kantaman sekä häiveominaisuuksien kehityksen takia pienemmät alukset ovat kustannustehokkaampi ja joustavampi ratkaisu Itämeren alueella. Tutkimusmenetelmänä on kirjallisuustutkimus, jossa pyritään muodostamaan kokonaiskuva tällä hetkellä vaikuttavista trendeistä, jotka vaikuttavat nykyaikaisen taistelualuksen suunnitteluun. Lähdemateriaalina on käytetty internetin tietopankeista löytyvää materiaalia, kirjallisuutta sekä muita tutkimuksia. Pienten ja keskikokoisten sota-alusten keskeisimpiä trendejä ovat tällä hetkellä: - Monikäyttöisyys ja varustelun joustavuus - Koon pieneneminen sekä aseiden tulivoiman ja kantaman kasvu mahdollistavat suurten alusluokkien korvaamisen pienemmillä alusluokilla - Yhteistoiminnan joustavuus muiden maiden kanssa - Häivetekniikan kehitys mahdollistaa alusten paremman muotoilun ja järjestelmien sijoittelun

Suomalainen pyhä sota ja sen nunnat

Kirjallisuusarvostelu

Sota ja sen voimaannuttamat naiset

Kirjallisuusarvostelu

[Boriksen jäähyväiset ja kuolema]

Soitinnus: lauluääni (basso), orkesteri.

”JAAKKIMAN SOTA” : armeijakunnan talvisotaharjoitus maaliskuussa 1937

Suomen armeijan koulutusjärjestelmä keskittyi 1930-luvulla järjestelmälliseen joukkojen kertausharjoittamiseen. Kertausharjoitukset nostivatkin yksittäisten taistelijoiden ja pienempien osastojen koulutustasoa merkittävästi. Ylin sodanjohto oli kuitenkin huolissaan johtajiemme operaatiotaidosta sekä kyvystä käsitellä suurempia joukkoja. Rahoituksen puute esti lähes kymmeneksi vuodeksi suurempien sotaharjoitusten järjestämisen. Vuodeksi 1937 rahoitus saatiin kuitenkin järjestymään, ja Armeijakunnan esikunta sai tehtäväkseen pitää suuren n. 15 000 hengen kaksipuolisen taisteluharjoituksen Laatokan Karjalassa. Harjoitusperusteita laadittiin Armeijakunnan esikunnassa todella kireällä aikataululla. Suunnittelu pohjautui vuonna 1928 Kymenlaaksossa järjestetyn suuren harjoituksen kokemuksiin sekä Ruotsissa vuonna 1935 järjestetyn n. 20 000 hengen sotaharjoituksen havaintoihin. Ruotsissa tehdyt havainnot toivat mukanaan moderneja ajatuksia harjoituskehykseen ja harjoitusdokumenttien laadintaan. Harjoituksen järjestämisajankohtana Laatokan Karjalan puolustussuunnitelmia kehitettiin aktiivisesti. Harjoitus tarjosi hyvän tilaisuuden uudenlaisten, aikaisempaa puolustuksellisempien suunnitelmien operaatioajatuksen testaamiseen. Harjoitus järjestettiin erittäin haastavissa sääolosuhteissa maaliskuussa 1937. Ankarat olosuhteet osoittivat konkreettisesti epäilyt operaatiokyvystämme aiheellisiksi. Johtajat eivät ymmärtäneet tiestön käytön sekä huollon suunnittelun merkitystä, vaan keskittyivät liiaksi pelkkään joukkojen käytön suunnitteluun. Tämä laski joukkojen taistelukykyä dramaattisesti ja aiheutti vakavia paleltumisongelmia. Jälkipyykki esitutkintoineen kesti pitkään harjoituksen jälkeen. Harjoitus toimi hyvänä puolustuskykymme mittarina ja toi esille siinä vallitsevat puutteet. Ongelmista huolimatta harjoitus toi mahdollisimman sodanmukaista kokemusta laajalle joukolle suomalaista upseeristoa. Harjoituskokemusten analysointiin käytettiin erittäin paljon aikaa. Kokemuksilla olikin vaikutusta talvitaisteluun ja sotaharjoituksiin liittyvän ohjesäännöstön kehityksessä.

Sota-alusten modulaarisuus

Kallistuvan sotamateriaalin ja pienenevien resurssien myötä eri maiden merivoimien on haettava vaihtoehtoisia ratkaisuja ylläpitää riittävää suorituskykyä. Teknologinen kehitys mahdollistaa innovatiivistenkin ratkaisujen käytön. Yhtenä tällaisena mahdollisuutena on modulaarisuus. Modulaarinen käsitteenä tuotiin markkinoille 1970-luvulla MEKO-konseptin myötä. Sittemmin useiden maiden merivoimissa on hyödynnetty modulaarisuutta, ja suuntaus näyttäisi olevan yhä lisääntymään päin. Tässä tutkimustyössä tutkitaan modulaarisuutta käsitteenä taistelunjohtojärjestelmän näkökulmasta sekä esitellään maailmalta neljä konseptia, joissa on hyödynnetty modulaarisuutta eri tavoin. Tutkimusmenetelmänä on kirjallisuustutkimus, jota on täydennetty asiantuntijahaastatteluin. Modulaarisuus ei ole sama asia kuin monitoiminen. Käsiteanalyysissä esitetään, kuinka monitoimisuus saavutetaan modulaarisuuden kautta. Samaa lavettia voidaan käyttää moneen eri tarkoitukseen vaihtamalla hyötykuormaa tarpeen mukaan. Yhdellä lavetilla on pystyttävä toteuttamaan monia tehtäviä, joten lavettia ei ole optimoitu minkään tehtävän toteuttamiseen. Kaikkein pisimmälle vietynä vaihtoehtona on erään lähteen esittämä malli, jossa tulevaisuudessa aluksen päällikkö voi saamansa tehtävän täyttämiseksi koota moduuleista optimaalisen kokonaisuuden alukselleen. Tämä sisältää asejärjestelmien lisäksi myös vaihtuvan, mukaan otettavia järjestelmiä operoivan henkilöstön.

Uni ja kuolema: runoja

Lisäpainokset: 2. p. 1932.

Krimin sota, Venäjä ja suomalaiset. Siviilit rannikoiden puolustajina ja sen vaikutus sotatoimiin sekä Venäjän suomensuhteisiin

Väitöskirjassa kuvataan aiempaa tutkimusta kattavammin autonomisen Suomen siviiliväestön osallistumista vuosien 1854–1855 sotaan, heidän rakentamaansa meripuolustusjärjestelmää ja vihollisen merenherruuden kiistämistä sekä näiden vaikutusta taisteluiden kulkuun. Siviileiden osallistuminen Suomen sotaan nähdään myös olleen aiemman tutkimuksen osoittamaa merkittävämpi vaikutus Porvoon valtiopäivien kokoon kutsumiselle. Se oli siten eräänlainen verrokkitapahtuma nyt tutkittavalle ajalle. Krimin sodassa siviilihallinto ja lähes spontaanisti toimiva rannikoiden siviiliväestö tuottivat viholliselle henkilö- ja materiaalitappioita sekä hidastivat merkittävästi sen liikkeitä. He kiistivät lännestä iskevän vihollisen meren herruuden etenkin saarronmurtaja-aluksillaan ja suojasivat tehokkaasti merikaupankäyntiin sidottuja investointeja. Suomi vastasi suurelta osin venäläisten ja suomalaisten joukkojen yhteisen vihollisen torjumisen vaatimista hankinnoista, joukkoja ylläpitävästä huollosta sekä sotilaallisen liikkuvuuden vaatimista kuluista ja joutui siksi taloudessaan lähes suoritustilaan. Liitteissä olevilla Suomen rannikot kattavilla karttakuvilla esitetään siviilien luoma oma meripuolustusjärjestelmä. Keisarit kiittivät rannikoiden väestöä laajasta ja merkittävästä osallistumisesta sekä vaikutuksesta sotatoimien kulkuun. Tässä väitöskirjassa todetaan, että näin ansaittu Venäjän turvallisuuspoliittinen luottamus on aiempien tutkimusten osoittamia syitä voimakkaammin vaikuttanut Suomen autonomian voimistumiseen aina vuoteen 1878 asti. Se oli saavutettu Krimin sodassa ja varautumalla edelleen samalla tavalla torjumaan yhteinen vihollinen emämaan luoteisrajan turvaamiseksi. Hypoteesia siviilihallinnon mittavasta satsauksesta sotatoimiin ja Venäjän turvallisuuspoliittisen luottamuksen saavuttamista testataan keräämällä sotatoimien kuvauksia satamakaupunkien historioista, KA:n ja Venäjän laivaston arkistojen sotilasasiakirjoista, Englannin laivaston asiakirjoista sekä tutkimuskirjallisuudesta. Venäjän turvallisuuspoliittista luottamusta suomalaisiin kuvataan keisarin Venäjän kaikkinaisilla kiitoksilla ja luottamusta osoittavilla teoilla. Suomen suhteet Venäjän keisariin nähdään lojaaleina ja pragmaattisina verrattaessa niitä Balttian ja etenkin Puolan venäjänsuhteisiin. Erillisellä koko autonomian ajan kattavalla aikatapahtumagrafiikalla ja sitä kuvailevalla tekstillä esitetään Venäjän ja sen luoteisen reuna-alueen suhteisiin vaikuttaneita tekijöitä ja etenkin Krimin sodan jälkeen tapahtunutta autonomian voimistumista. Siinä Venäjän ulkoiset uhat, sisäpolitiikka sekä turvallisuuspoliittinen luottamus suomalaisiin ovat keskeisiä tekijöitä. Suomi sai Krimin sodan jälkeen Venäjän turvallisuuspoliittisesti luotettavana luoteisena alueena löysät ohjakset voimistaa kansallisvaltiotaan. Sen myötä Suomi pystyisi vieläkin tehokkaammin torjumaan Venäjää uhanneet lännen iskut. Suomi sai siksi Krimin sotaa seuranneena ajanjaksona 1870-luvun lopulle tultaessa kasvaa vahvaksi kansallisvaltioksi. Neuvostoliiton ja Suomen yhteistyö, ystävyys ja avunantosopimus (yya-sopimus) näyttää saaneen nyt tutkittavana olevasta ajasta virikkeitä. Krimin sodan vauhdittaman kehityksen nähdään vuoden 1878 jälkeen jatkuvan niin dynaamisena, että sen luomalla jatkavuuden voimalla oli omalta osaltaan merkitystä taistelussa autonomisen Suomen venäläistämistä vastaan.