Hiljaisen tiedon jakamiseen vaikuttavat organisaatiokulttuuriset tekijät

Tässä tutkimuksessa selvitetään hiljaisen tiedon jakamiseen vaikuttavia organisaatiokulttuurillisia tekijöitä sotilasorganisaatiossa kantahenkilökunnan näkökulmasta. Hiljainen tieto ymmärretään tutkimuksessa henkilökohtaisena, kokemusperäisenä ja kontekstisidonnaisena. Se on osa sotilaan ammattitaitoa ja se ilmenee näkemyksinä, intuitiona, aavistuksina sekä kykynä ratkaista nopeasti ja varmasti ongelmallisia tilanteita tarkoituksenmukaisella tavalla. Hiljaisen tiedon jakamiseen vaikuttavat motivaatio ja mahdollisuus jakaa sitä sekä organisaation yksilöiden muodostamat käsitykset tiedon luonteesta. Organisaatiokulttuuri määritellään tutkimuksessa Edgar Scheinin mukaan monimutkaisen ryhmäprosessin lopputulokseksi, joka ilmenee useilla tasoilla. Nämä tasot ovat kulttuurin artefaktit ja luomukset, arvot sekä perusoletukset. Organisaatiokulttuurissa on kysymys yhteisten kokemusten myötä muotoutuneista ja vahvistuneista hallitsevista ajattelu- ja toimintatavoista. Tutkimuksessa vastataan seuraaviin kysymyksiin: 1. Miten organisaatiokulttuuri vaikuttaa hiljaisen tiedon jakamiseen? a. Miten organisaatiokulttuuri vaikuttaa hiljaisen tiedon jakamisen motivaatioon? b. Miten organisaatiokulttuuri vaikuttaa hiljaisen tiedon jakamisen mahdollisuuksiin? c. Miten organisaatiokulttuuri vaikuttaa hiljaisen tiedon luonteeseen? Tutkimuksen teoreettinen viitekehys yhdistää Scheinin organisaatiokulttuuriteorian sekä Minu Ipen tiedon jakamisen viitekehyksen. Siinä organisaatiokulttuurin eri tasot nähdään vaikuttajina hiljaisen tiedon jakamisen motivaatioon, mahdollisuuksiin sekä hiljaisen tiedon luonteeseen. Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena. Tutkimusaineisto koostuu kymmenestä perusyksiköissä palveleville upseereille suunnatusta puolistrukturoidusta teemahaastattelusta, jotka analysoitiin sisällönanalyysimenetelmällä. Tutkimustulosten mukaan organisaation henkilöstön sisäiset normit olivat selkeimpiä vaikuttajia tiedon luonteeseen ja etenkin tiedon arvoon. Tiedon jakamisen mahdollisuuksiin vaikuttivat selkeimmin organisaation jäsenten suhtautuminen hiljaiseen tietoon sekä heidän arvonsa. Kulttuuria ilmentävät artefaktit ja henkilöstön normit olivat puolestaan selkeimpiä vaikuttajia henkilöstön motivaatioon jakaa hiljaista tietoa. Hiljaisen tiedon jakamiseen positiivisesti vaikuttavia tekijöitä havaittiin yhteisökeskeisyydes-sä, hallitsevassa tai symbioottisessa suhteessa luontoon sekä auktoriteettisessa tai konsensuk-seen pyrkivässä suhtautumisessa todellisuuden ja totuuden luonteeseen. Negatiivisia vaiku-tuksia puolestaan havaittiin yksilökeskeisyydessä, yhteistyöhakuisuudessa sekä passiivisessa suhteessa luontoon ja objektiivisessa suhtautumisessa todellisuuden ja totuuden luonteeseen.

Oralismin uhrit. Diskurssianalyysi viittomakielisten kuurojen lapsuus- ja nuoruusajasta kokemuskertomusten valossa

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen viittomakielisten kuurojen kokemuskertomuksia oralismin aikakautena eli aikakautena, jolloin viittomakielen käyttö oli kuurojenkouluissa kielletty. Tutkimuksessani tuon esille, miten kertojat tulkitsevat oralismin aikaa tämän päivän valossa ja mitä samankaltaisuuksia ja eroavuuksia haastateltavien kertomuksista löytyy. Selvitän myös, miten kollektiiviset kokemukset näkyvät kuurojen elämässä nykyään. Myös aineistoni ja kuurojen kirjallisen historian yhtymäkohdat ja eroavuudet ovat kiinnostukseni kohteena. Lisäksi selvitän, miten käsitykset oralismin ajasta muuttuivat sen mukaan, mitä nuoremmista kertojista oli kyse. Tutkimukseni on kvalitatiivinen tutkimus, jossa tutkimusaineisto on hankittu pääasiassa haastattelujen avulla ja haastattelutilanteita havainnoimalla. Haastateltavina oli kymmenen (10) viittomakielistä kuuroa, jotka olivat syntyneet 1920-60-luvuilla. Aineiston analyysimenetelmänä käytin diskurssianalyysia. Haastatteluaineistosta poimin ensin seuraavat teemat: koulumuistot, perhe ja koti, kuurojen yhteisö ja kulttuuri, kieli sekä identiteetin muodostuminen ja itsenäistyminen. Näiden pohjalta rakensin neljä diskurssia: Uhri-, uhma-, yhteisöllisyys- ja yhteiskunnallinen diskurssi. Luvut 3 ja 4 rakentuvat valitsemistani teemoista siten, että teoria osuutta seuraa välittömästi haastatteluaineistostani löytyneet vastaavat teemat. Teoria ja aineistoni etenevätkin teemoista toiseen vuoropuhelunomaisesti. Tästä johtuen jo näissä luvuissa näkyy myös aineiston analyysiä. Uhridiskurssi nousi aineistossa voimakkaimmin esille. Kertojat olivat alistetussa asemassa. Erityisesti persoonaltaan vahvimmat kertojat asettuivat vähitellen kapinoimaan ja puolustamaan arempia koulutovereitaan (uhmadiskurssi). Kertojat kokivat kuurojen yhteisöllisyyden tärkeänä voimavarana taistelussa valtaapitäviä vastaan. Kouluajan päätyttyä kuurojenyhdistyksistä muodostui yhteisöllisyyttä ja omaa identiteettiä ylläpitävä turvaverkko (yhteisöllisyysdiskurssi). Käsitykseni mukaan kaikki edellä mainitut diskurssit ovat yhteiskunnallisen diskurssin seurausta, sillä valtaapitävät toimivat oralismin aikaisia lakeja ja normeja noudattaen. Aineistoni perusteella oralismin ja viittomakielisen ajan välissä oli myös sukupolvi, jota nimitän murrosvaiheen sukupolveksi.

Suomalaisen metsäluonnon lukutaidon historiaa – Ihmisen ja koivun muuttuva suhde Suomessa 1730-luvulta 1930-luvulle

Tutkimus on perustutkimus suomalaisten metsäluonnon lukutaidosta ja käsityksistä koivusta ja sen käytöstä kahdensadan vuoden ajalta. Valitun ajanjakson sisällä on ollut mahdollista havaita sekä perinteisen maanviljelyajan että teollisen ajan metsäluonnon lukutaidon yhtäläisyydet ja erot. Yhteistä koko jaksolle on ollut huoli metsien riittävyydestä ja oikeasta hoidosta. Eroja on ollut metsänkäyttötavoissa perinteisen luontaistalouden muututtua teollisuuden ajan kulutusyhteiskunnaksi. Tutkimuksen pääkysymykset ovat:1) Miten suomalaisten metsäluonnon lukutaito ja käsitykset koivusta ja sen resursseista ovat muuttuneet 1730-luvulta 1930-luvulle ja 2) mitkä seikat ovat näihin muutoksiin vaikuttaneet? Tutkimuksen esimerkkinä metsäluonnon lukemisesta on suomalaisten suhde koivuun. Tutkimuksessa tarkastellaan ympäristön lukutaidon avulla, miten ihminen ymmärtää ja tulkitsee ympäristöään tässä tutkimuksessa metsäluontoa. Ympäristön lukutaito on kokonaisvaltaista luonnon ymmärtämistä, tulkitsemista ja määrittelemistä huomioiden, elämysten, arvojen, asenteiden ja tiedon avulla. Taidon perustana on paikallisten, alueellisten, yhteiskunnallisten, kulttuuristen ja historiallisten tekijöiden synnyttämä henkilökohtainen ymmärrys. Sen oppiminen on pitkäaikaisen harjaantumisen tulos, ja se on henkilökohtainen taito, joka vaihtelee eri yksilöillä. Tiedonsiirto sukupolvelta toiselle tapahtuu yhteisön sisäisessä kanssakäymisessä. Ympäristön lukutaito ei ole geneettistä vaan opittua. Tuotanto-olosuhteiden muutokset vaikuttavat metsäluonnon lukemiseen. Kaskiviljelijä näki metsän toisenlaisena kuin teollisuuden tarpeisiin puuta hankkinut ostaja tai puunkaataja. Vallassa olevat mielipidevaikuttajat määrittelevät oman aikansa ympäristöongelmat, he määrittelevät myös kenen syytä ongelmat ovat. Metsien häviäminen on aiheuttanut kautta historian ympäristöongelmia eri puolilla maapalloa. Niihin on suhtauduttu eri aikoina eri tavoin; metsäluontoa on luettu eri kulttuureissa ja eri aikoina eri tavalla. Näin on tapahtunut myös Suomessa. Keskeinen tutkimuksen tulos on kahdensadan vuoden ajalta saatu tieto, miten metsien häviämisen pelko on havaittu ja perusteltu, miten tähän pelkoon on suhtauduttu ja mihin toimenpiteisiin ryhdytty. Suomalaisten metsäluonnon lukemisen historian tunteminen auttaa näkemään menneisyydessä tehdyt virheet ja oikeat teot. Tutkimuksen tuloksia voi soveltaa suunniteltaessa ja kehitettäessä erilaisia ympäristön lukutaidon sovellusmuotoja ja opetusta sekä tulevaisuuden metsänhoidon ympäristötietoisuuden lisäämiseen tähtääviä toimenpiteitä sekä Suomessa että muissa maissa. Sen tuloksien pohjalta on myös hyvä jatkaa suomalaisen metsäluonnon lukemisen historian perustutkimusta kaskikauden ja teollisen ajan murroksesta nykypäivään.

Työntekijöiden näkemyksiä henkilöstön johtamisesta organisaatiomuutoksessa - case RMVK:n keskittäminen Imatralle

Rajavartiolaitos aloitti vuonna 2013 talouden sopeuttamisohjelman, jonka osana Raja- ja merivartiokoulun toiminnot keskitettiin Imatralle. Raja- ja merivartiokoulun keskittämisellä tavoiteltiin 1,2 miljoonan euron säästöä. Espoon koulutuskeskuksesta luovuttiin 1.6.2014, minkä seurauksena noin 40 virkamiehen työpaikka vaihtui. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten Espoon toimipisteessä palvelleet kokivat henkilöstön johtamisen Raja- ja merivartiokoulun keskittäessä toimintansa Imatralle, ja mistä kokemukset saattoivat johtua. Tutkimusongelma olikin, miten Raja- ja merivartiokoulun Espoon koulutuskeskuksessa palvellut henkilökunta koki henkilöstön johtamisen organisaatiomuutoksessa? Tutkimus oli laadullinen tapaustutkimus, jonka tutkittava ilmiö oli Espoon toimipisteessä palvelleiden näkemykset, kokemukset ja käsitykset. Henkilöstön näkemykset kerättiin verkkokyselyllä, joka lähetettiin kolmelletoista Espoon toimipisteessä palvelleelle henkilölle. Verkkokyselyyn vastasi Espoon koulutuskeskuksen työntekijöitä eri organisaatiotasoilta. Henkilöiden näkemykset analysoitiin tutkimuksessa teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Tutkimuksen teoriapohjana käytettiin henkilöstö- ja muutosjohtamisen useita eri kirjallisia lähteitä. Teorian avulla henkilöstön näkemyksiä kategorisoitiin, ja pyrittiin tulkitsemaan, mistä näkemykset saattoivat johtua. Henkilöstön näkemyksistä ilmeni, että henkilöstöllä oli paljon erilaisia näkemyksiä henkilöstön johtamisesta Raja- ja merivartiokoulun keskittäessä toimintansa Imatralle. Erilaisia näkemyksiä esiintyi esimerkiksi oman esimiehen toiminnasta, johtamisen johdonmukaisuudesta, organisaation tarjoamassa tuesta ja muutoksen viestimisestä. Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että Raja- ja merivartiokoulun keskittäminen Imatralle aiheutti vastustusta henkilöstössä. Lisäksi työntekijöiden henkilökohtainen elämäntilanne aiheutti muutostilanteessa haasteita työntekijöille. Tutkimuksessa havaittiin, että henkilöstöä johdettiin pääsääntöisesti onnistuneesti, vaikkakin muutos tuntui osalle vastaajista haastavalta erinäisten syiden takia. Kehitettävää henkilöstön johtamisessa olisi vielä ollut viestinnän avoimuudessa ja aikatauluttamisessa, henkilöstön yksilöllisemmässä kohtaamisessa ja henkilökohtaisten ongelmien ratkaisemisessa. Johtamisessa on myös muistettava, että suuret muutokset aiheuttavat aina vastustusta. Muutosjohtajan tulee myös ottaa huomioon henkilöstön mahdollinen lamaantuminen suuressa muutoksessa.

Ohion.fi - sivustolla esiintyviä käsityksiä asevelvollisuudesta

Yleisen asevelvollisuuden tarpeesta ja Suomen tavasta järjestää sotilaallinen puolustus on käyty keskustelua sodan kuvan ja turvallisuusympäristön muuttuessa. Ohi on -kampanjan tarkoituksena oli kerätä 50 000 nimeä kansalaisaloitteeseen, jolla lakkautettaisiin yleinen asevelvollisuus vanhentuneena puolustusratkaisuna. Kampanja ei saanut kerättyä tarvittavaa määrää nimiä, mutta sai aikaiseksi yhteiskunnallista keskustelua yleisen asevelvollisuuden nykytilasta ja siihen kohdistuvista muutospaineista. Tässä tutkimuksessa tutkitaan Ohion.fi -sivustolla esiintyviä käsityksiä asevelvollisuudesta. Tutkimusmenetelmänä on fenomenografinen analyysi. Aineisto koostuu sivustolta löytyvien kirjoittajien teksteistä. Sivustolta kerätty empiirinen aineisto esitellään analyysiluvussa ja kirjoittajien käsitykset tulkitaan. Käsityskategorioiksi muodostuivat tasa-arvo ja sukupuoli, oppiminen ja koulutus, muuttuvat uhkakuvat ja kustannukset. Jokaisen käsityksen taustalla vaikuttaa yhteiskunnalliset ja yksilölliset vaikutukset. Kaikkien käsitysten voidaan nähdä liittyvän yleiseen asevelvollisuuteen. Johtopäätöksissä todetaan, että Ohion.fi -sivustolla esiintyy hyvin erilaisia käsityksiä yleisen asevelvollisuuden tarpeellisuudesta ja sen vaikutuksista yksilöön ja yhteiskuntaan. Johtopäätösluvussa kirjoittajien teksteistä muodostuneita käsityksiä peilataan asevelvollisuuden tutkimuksiin ja malleihin. Pohdintaluvussa käsitellään asevelvollisuutta kokonaisvaltaisemmin ja pohditaan asevelvollisuuden tilaa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa.

Maakaasu Suomen ja Liettuan energiastrategioissa

Euroopan unionin valtioiden energiaturvallisuus on kohdannut uudenlaisia uhkia ja mahdollisuuksia 2000-luvulla. Vuosina 2006 ja 2009 Itä-Euroopan venäläisestä maakaasusta riippuvaiset valtiot kärsivät lyhytkestoista toimitushäiriöistä Venäjän ja Ukrainan välisten maakaasukiistojen aikana. Vuonna 2014 pelko maakaasun hyödyntämisestä osana poliittisten päämäärien tavoittelua kasvoi entisestään Venäjän liitettyä Krim itseensä. Toisaalta liuskekaasu ja nesteytetyn maakaasun kuljetukset ovat johtamassa uudenlaisten maailmanlaajuisten maakaasumarkkinoiden syntyyn, mikä mahdollistaa erilaisia ratkaisuja valtioiden maakaasuhuoltovarmuuden parantamiseksi. Liettuan riippuvuus venäläisestä maakaasusta on päättymässä vuoden 2015 aikana samalla kun kaikki Suomen tuoma maakaasu tulee edelleen Venäjältä. Tutkielman tavoitteena on tarkastella Suomen ja Liettuan energiastrategioiden eroavaisuuksia lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä sekä selvittää syitä niiden taustalla. Tutkimusongelmaa lähestytään uusklassisen realismin näkökulmasta soveltamalla resurssihyödyntämismallia energiaturvallisuuteen. Tutkielma on toteutettu vertailevana tapaustutkimuksena ja luonteeltaan se on laadullinen. Analyysitapana tutkielmassa hyödynnetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä ja keskeisimpinä lähteinä tutkielmassa käytetään Suomen ja Liettuan vuosien 2013 ja 2012 kansallisia energiastrategioita sekä Euroopan komission arvioita ja raportteja jäsenvaltioista. Uusklassisen realismin resurssihyödyntämismalli esittää, että valtioiden valitsemiin strategioihin vaikuttavat kansainvälinen järjestelmä sekä valtioiden päättäjien käsitykset muista valtioista. Tarkastelun kohteeksi tutkielmassa valikoituivat Suomen ja Liettuan haavoittuvuudet maakaasun toimitushäiriöille sekä uhka joutua energia-aseen kohteeksi. Keskeisimmät erot valtioiden välillä haavoittuvuuden osalta liittyvät varmuusjärjestelyjen riittävyyteen, maakaasun osuuteen energiankulutuksessa sekä kauttakulkuvaltioiden olemassa oloon maakaasuverkostoissa. Venäjän energia-aseeseen liittyvän uhkan taustalla keskeiset erot Suomen ja Liettuan välillä liittyvät aikaisempaan historiaan ja toimitushäiriöihin sekä Venäjän etupiiriajatteluun ja pyrkimyksiin säilyttää vaikutusvalta Euroopan unionin alueella. Sovelletun teorian näkökulmasta korkean haavoittuvuuden ja uhkakuvakäsityksien seurauksena Liettua on pyrkinyt monipuolistamaan maakaasun toimittajiaan tiiviissä aikataulussa. Päinvastaisessa tilanteessa oleva Suomi sen sijaan on pidättäytynyt merkittävistä ponnistuksista energiaturvallisuuden parantamiseksi.

Kolahtaako Kotimainen? Kuluttajien käsitys SOK:n Kotimaista-tuotesarjan nestemäisten maitotaloustuotteiden laadusta

Kaupan omat merkit ovat perinteisesti mielletty heikkolaatuisiksi substituuteiksi valmistajien brändituotteille. Kaupan omia merkkejä myydään kuitenkin tällä hetkellä enemmän kuin koskaan, ja kaupan omat merkit ovat nousseet sellaiseen asemaan, että ne voivat olla laadukkaita sekä tarjota kuluttajille muutakin kuin taloudellista lisäarvoa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaiseksi kuluttajat kokevat SOK:n Kotimaista-tuotesarjan maitotaloustuotteiden laadun. Tutkimusongelmat olivat 1. Mistä tekijöistä kuluttajien käsitykset Kotimaista-tuotesarjan laadusta muodostuvat? 2. Millainen Kotimaista-tuotesarjan maitotaloustuotteiden laatu on kuluttajien mielestä verrattuna maitotaloustuotteissa yleisesti tärkeinä pidettyihin tekijöihin? sekä 3. Miten käyttökokemus sekä henkilökohtaiset ja tilannesidonnaiset tekijät vaikuttavat kuluttajien käsityksiin Kotimaista-tuotesarjan maitotaloustuotteiden laadusta? Tutkimuksen teoriaosuudessa käsitellään kaupan omien merkkien ominaispiirteitä sekä kuluttajan kokeman laadun muodostumista elintarvikkeissa. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisenä kyselynä, johon vastaajia kutsuttiin Facebookin, Turun yliopiston sekä Turun Osuuskaupan verkkosivujen kautta. Näytteeseen vastaajia valikoitui 240. Kotimaista-tuotesarjan nestemäiset maitotaloustuotteet jaettiin neljään tuoteryhmään, jotka olivat maidot, kermat, jogurtit ja muut ruoanlaittoon liittyvät tuotteet. Kuluttajien käsityksiä Kotimaista-tuotesarjan laadusta verrattiin maitotaloustuotteissa yleisesti tärkeinä pidettyihin ominaisuuksiin epäparametristen testien avulla. Lisäksi tutkittiin käyttökokemuksen ja laatuarvioiden välistä yhteyttä. Tulosten perusteella voidaan todeta, että vastaajat kokivat Kotimaista-tuotesarjan laadukkaaksi. Ominaisuudet, joita vastaajat pitivät maitotaloustuotteissa tärkeimpinä, korostuivat parhaimpina Kotimaista-tuotesarjassa. Kotimaista-tuotesarjaa ei pidetty järin laadukkaana pakkauksen, eettisyyden ja lisäaineettomuuden osalta, mutta näitä ei koettu yleisesti tärkeiksi ominaisuuksiksi. Suomalaisuus nousi vahvasti esille Kotimaista-tuotesarjassa, joten tuotteiden kotimaisuus-imago toteutui hyvin. Käyttökokemus vaikutti käsitykseen laadusta muiden kuin jogurttien kohdalla. Suurempi käyttökokemus johti positiivisempaan käsitykseen laadusta. Vanhempi väestö koki laadun selvästi heikommaksi kuin nuoremmat, ja useammin S-ryhmässä asioivat kokivat laadun selvästi paremmaksi kuin harvemmin asioivat. Naiset kokivat laadun hieman paremmaksi kuin miehet. Tulotasolla, korkea-asteen koulutuksella ja kotitalouden koolla ei ollut vaikutusta käsityksiin Kotimaista-tuotesarjan maitotaloustuotteiden laadusta.

The Construction of ‘Disciplinary’ Violence Against Children — Social Workers’, Police Officers’ and Parents’ Rationales

This dissertation examines parental disciplinary violence against children in authority records and in the criminal procedure in Finland. The main aim is to analyze disciplinary violence, how it is defined, and how it is constructed as a crime by social workers, the police, and parents. This dissertation consists of four sub-studies and a summary article. In the first sub-study, I examine how disciplinary violence appears in child welfare documents and analyze the decision-making processes and measures taken by the child welfare workers. The second sub-study, utilizing police interview data, examines police officers’ perceptions of disciplinary violence, its criminalization, and its investigation. In addition to this analysis of police officers’ own perceptions, in the third sub-study, I use reports of crime and pre-trial investigation documents to look at what a typical suspicion of disciplinary violence coming to the attention of the police is and examine the decision-making processes of the police. Utilizing authority data, the fourth sub-study analyzes how parents rationalize the use of disciplinary violence to the authorities investigating these suspicions. The research provides findings that are unprecedented in Finland. Firstly, it was shown that social workers’ decision-making processes in suspicions of disciplinary violence follow three pathways of reasoning, with many factors taken into consideration; and in less than one-third of the cases, a request for criminal investigation has been made to the police. Secondly, it was verified that police officers hold different perceptions of disciplinary violence, and these perceptions have multiple effects on the investigation of these cases and the construction of disciplinary violence as a crime. Thirdly, the analysis of the reports of crime and pre-trial investigation documents showed that almost two-thirds of the cases of disciplinary violence had been sent to a prosecutor by the police and, thus, defined as a crime. However, in many cases, acts of disciplinary violence were often seen as ‘educational, petty one-off incidents’ and a possible trial and punishment for the perpetrator were seen as unreasonable. Fourthly, it was found that parents often try to neutralize and rationalize the violence they have used against their children, for example, either by denying the victim, the criminal intent, or the entire act, or relying on the necessity of the forbidden act. The dissertation concludes that disciplinary violence is defined and constructed in authority policies and practices, first and foremost, by the severity of the act, the nature of the act as continuous or singular, the perceived harm caused by the act to a child, and the perceptions of authorities regarding physical punishment of children. The asymmetrical power setting present in disciplinary violence and parents’ legitimized right to raise and discipline their children partly seem to explain why criminal-law processing of these suspicions of violence and understanding these as crimes is difficult. Finally, this research calls for more coherent and consistent authority practices and policies, achieved by educating authorities and increasing awareness on disciplinary violence, questions the need for a concept like ‘disciplinary’ violence, and suggests more emphasis on unambiguous perceptions of a child’s best interest.

Nettikoulussa – Opettajien käsityksiä nettikasvatuksesta ja nuorten nettikulttuurista

Tutkimuksessa kuvataan opettajien käsityksiä nettikasvatuksesta ja nuorten nettikulttuurista. Tehtävänä on kuvata kuuden opettajan näkemyksiä nuorten nettimaailmasta sekä oppilaan, että kasvattajan näkökulmasta. Tutkimus on lähtökohdiltaan kvalitatiivinen. Tutkimuksen metodologisena viitekehyksenä käytetään fenomenografista lähestymistapaa. Tutkimuksen tulosten mukaan opettajien käsitykset nuorten nettikulttuurista olivat hyvin moninaiset. Opettajien käsityksiä nuorten nettikulttuurista kuvasti vahva huoli nuorten arvoista ja suhteestaan mediakriittisyyteen. Nettikulttuuriin liittyen huolenaiheena olivat myös nuorten nettiriippuvuus, sekä huoli liikunnan vähentymisestä. Nämä aiheet heijastuivat vahvasti opettajien omiin nuoruudenajan kokemuksiin nuorisokulttuurista. Toisaalta internet ja sosiaalinen media nähtiin mahdollistavana, yhdistävänä tekijänä, joka heijastui koulun arkeen nuorten avoimuutena ja kokemusten jakamisena. Opettajien käsityksissä heijastui myös kulttuurin kokonaisvaltaisuus; miten Internet ja sosiaalinen media syö kulttuurin itseensä, kun kaikki toiminta siirtyy verkkoon. Nettikasvatuksen opettajat kokivat olevan hyvin harkinnanvaraista ja riippuvan omasta kiinnostuksesta aihetta kohtaan. Nettikasvattajina opettajat kokivat tärkeäksi mediakasvatuksen ja kriittisen tiedon etsinnän taidot. Vastuu ja sen jakaminen olivat merkittävä tekijä opettajien puhuessa nettikasvatuksestaan ja roolistaan siinä. Opettajat eivät halunneet mennä kodin tehtävien edelle, mutta rajan määrittäminen oli haasteellista. Vastavuoroisuus nettikasvatuksessa ja teknologisessa koulumaail-massa nähtiin hyvin merkittävä.

Työelämää kehittämässä - Aikuiskoulutusorganisaatioiden kehittämisasiantuntijat yritysmaailmassa

Tutkimus liittyi aikuiskoulutusorganisaatioiden työelämäyhteistyöhön sekä työelämän kehittämiseen. Tutkimuksen taustalla vaikutti valtakunnallinen työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä (TYKE) sekä ESR-rahoitteinen Aikuisopiskelun OpinOvi Varsinais-Suomessa -projekti. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia, mitä on kehittämisasiantuntijuus eri näkökulmista tarkasteltuna ja mikä on kehittämisasiantuntijan rooli aikuiskoulutusorganisaatiossa sekä toimittaessa yhteistyössä asiakasyritysten kanssa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui TYKE-tehtävästä, valmennuksesta, työkaluista, asiantuntijuudesta sekä kehittämisestä ja kehittymisestä. Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena, tarkemmin toimintatutkimuksena. Tutkimuksessa käytettiin hyväksi toimintatutkimukselle ominaista triangulaatiota eli aineisto koostui haastatteluista, kyselyistä, observoinnista ja yritysohjausverkosto -työryhmän kokouksissa syntyneistä aineistoista sekä dokumenteista. Haastatteluja toteutettiin kaiken kaikkiaan neljätoista ja kyselyjä kaksi. Tutkimuksen tulokset saavutettiin fenomenografisen analyysin avulla. Tutkimuksen tulokset paljastavat yhteensä seitsemän erilaista käsitystä kehittämisasiantuntijuudesta: kehittämisasiantuntijuus asiakaspalveluna, myyntityönä, kumppanuutena, konsultointina, laadun kehittämisenä, yhteistyönä ja kontaktointina. Tulokset osoittavat, että kehittämisasiantuntijuus ymmärretään eri näkökulmista eri tavalla. Käsitykset olivat osittain toisiaan täydentäviä, päällekkäisiä, mutta myös joiltain osin jopa ristiriitaisia. Tutkimuksessa pohdittiin myös erikseen kehittämisasiantuntijan roolia aikuiskoulutusorganisaatiossa ja toimittaessa yhteistyössä asiakasyrityksen kanssa. Tulosten mukaan kehittämisasiantuntijuuden merkityksen uskotaan vain kasvavan entisestään tulevaisuudessa.

Nykytanssia vanhalla köysitehtaalla Manillan tehdastilojen muutos 1990–2010-luvuilla

Tutkimuksessa käsitellään köysitehdas Oy Manilla Ab:n tehdasrakennusten tilallista muutosta keskittyen erityisesti tehtaan uudelleenkäyttöönoton vaiheeseen 1990–2010-luvuilla. Turun Itäisellä Rantakadulla sijaitseva kiinteistö on osa vanhaa Aurajokisuun telakka- ja teollisuusaluetta, jonka Museovirasto on määritellyt myös valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Tontin kolmea rakennusta on laajennettu vaiheittain, vuosina 1866–1950, erilaisten teollisuusyritysten tarpeita vastaaviksi. Tehdasrakennukset ovat toimineet viinanpolttimona (Aura Ångbränneri), remmitehtaana (Dana) ja köysitehtaana (Manilla). Teollisuustoiminnassa rakennukset ovat olleet viimeksi 1980-luvulla, jonka jälkeen ne jäivät lähes tyhjilleen. Kiinteistön ostanut rakennustoimisto aikoi ensin saneerata tiloihin loft-asuntoja kunnes päätti purkaa rakennukset. Manillan tehdassalia vuodesta 1991 vuokrannut nykytanssiyhdistys Aurinkobaletti ry näki rakennuksissa potentiaalia turkulaisten kulttuuritoimijoiden silloiseen tilatarpeeseen ja perusti tehtaan suojelua sekä uuskäyttöä ajaneen Pro Manillasäätiön vuonna 1997. Säätiö käynnisti neuvottelut rakennustoimiston, Turun kaupungin ja museoviranomaisten kanssa, minkä myötä vanhan köysitehtaan rakennukset säilytettiin ja kunnostettiin luovan alan käyttöön 2000-luvulla. Vanha köysitehdas määriteltiin muutosprosessissa osaksi teollista kulttuuriperintöä ja rakennuskokonaisuus nimitettiin ’Manillan kulttuuritehtaaksi’. Uudet taide- ja kulttuuritoiminnot haastoivat kaupunkisuunnittelun käsitykset rappeutuvasta ja ongelmallisesta tehdaskiinteistöstä kohti vetovoimaista ja elävää kulttuurikeskusta. Rosoinen tehdastila sai uusia sosiaalisia ja kulttuurisia merkityksiä uuden käyttäjäryhmänsä myötä, kokoamalla turkulaisia luovan alan toimijoita saman katon alle. Muun muassa tehdasrakennuksissa joka vuosi pidettävän poikkitaiteellisen tapahtuman Tehdasfestivaali Manifestin tavoitteena on yhä vahvistaa ’Manillan kulttuuritehtaan’ omaehtoisuutta osana urbaania, kokemuksellista kaupunkitilaa. Tekeminen on vanhoissa tehdasrakennuksissa vaihtunut köydenpunomisesta nykytanssin koreografioiksi, teollisuussalit teatterinäyttämöiksi. Manillan tehtaan muutosprosessia on tarkasteltu tutkimuksessa rakennetun tilan analyysin keinoin havaittuna, käsitteellistettynä ja elettynä tilana. Teollisuustoiminnalta vapautuneiden rakennusten analyysi heijastaa myös laajemmin sosiaalisen ja materiaalisen ympäristön vuorovaikutussuhdetta – tilan arkisen käytön ja kokemusten suhdetta yhteiskunnallisiin muutosprosesseihin sekä kaupunkikehitykseen. Manillan tehdastilojen muutos on esimerkki paikallistason toimijoiden luomista vaihtoehtoisista visioista hylättyjen rakennusten käytölle.

Maavoimien yhtymän suunnittelu- ja päätöksentekoprosessin johtaminen

Puolustusvoimissa tapahtuva operaatioiden suunnittelu on viimeisen kymmenen vuoden aikana kokenut suuren muutoksen Suomessa käyttöön otetun länsimaisittain yhteensopivan suunnitteluprosessin (FINGOP) myötä. Maavoimat on laatinut siitä yhtymätasolle soveltamisohjeeksi Maavoimien yhtymän suunnittelun ja päätöksenteon perusteet (MAAVYHTSUPE) -ohjeen. Uusi suunnitteluprosessi tuntuu hitaalta ja kankealta vanhaan verrattuna ja se tuottaa vaikeasti omaksuttavissa olevia monisivuisia suunnitelmia. Muutosten tekeminen tilanteen tai ympäristön muuttumisen vuoksi voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta. Onko syynä uuden suunnitteluprosessin heikkous vai voisiko osasyynä olla puutteellinen suunnitteluprosessin johtaminen? Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia suunnitteluprosessin johtamista. Tutkimuksen pääongelma oli selvittää, mitä suunnitteluprosessin johtaminen on jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Tutkimus käsittelee maavoimien yhtymän normaaliolojen ennakoivaa suunnittelua. Tutkimuksen teoria luotiin selvittämällä suunnitteluprosessista ja sen johtamisesta annettu ohjeistus, sekä tarkastelemalla organisaatioiden toimintaa jatkuvan muutoksen keskellä. Jatkuva muutos on korostunut nykyisin ja se vaikuttaa johtamiseen sekä ulkoisesti toimintaympäristön muuttumisen kautta, että sisäisesti omien toimintatapojen ja työskentelytapojen muuttumisen kautta. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tutkimus, joka toteutettiin pääasiassa etnografisella tutkimusotteella. Etnografisen tutkimuksen tarkoituksena on havainnoida tutkimuskohdetta toiminnan keskellä. Tutkimus perustuu siis tutkijan omiin havaintoihin yleisesikuntaupseerikurssin aikana pidetyistä operaatiotaidon ja taktiikan harjoituksista sekä niissä toteutetuista suunnittelutilaisuuksista. Henkilökohtaisen havainnoinnin lisäksi tutkimuksessa on huomioitu muiden osallistujien käsitykset toiminnasta ja siihen johtavista syistä. Havainnointia on täydennetty muiden kurssilaisten haastatteluilla. Tutkimuksen perusteella suunnitteluprosessista annettu ohjeistus on kattavaa ja ajantasaista, mutta siinä olevat epäjohdonmukaisuudet voivat vaikeuttaa yhteisen ymmärryksen muodostumista. Esikuntapalvelusta annettu ohjeistus sen sijaan on vanhentunutta ja sen vakiintumaton tilanne johtaa siihen, että yhteistä pohjaa ei ole suunnittelun johtamiseksi. Tällöin jokainensuunnitteluprosessin johtaja muokkaa työskentelytavat itselleen soveltuvimmiksi, joka voi aiheuttaa epävarmuutta suunnitteluun osallistuvissa henkilössä. Normaaliolojen ennakoivan suunnittelun aikana otetaan tutkimuksen mukaan huonosti huomioon jatkuvasti muuttuva toimintaympäristö. Laadittavat tuotteet laaditaan yleensä juuri tiettyyn oletettuun tilanteeseen, eikä niiden päivittäminen myöhemmin ole helppoa. Sen sijaan henkilöstö pystyy hyvin sopeutumaan sisäisiin muutoksiin, kuten työskentelytapojen muutoksiin ja aikavaatimusten muuttumiseen. Suunnitteluprosessin johtamisen kannalta tärkeimpiä havaintoja ovat riittävä ennakointi sekä yhteisen ymmärryksen muodostaminen.

Sotaa vai taistelua terrorismia vastaan? Yhdysvaltojen, Euroopan unionin ja Pohjois-Atlantin liiton terrorismin vastaisen toiminnan diskurssien analyysi

1990-luvun alussa Neuvostoliitto hajosi ja kylmä sota päättyi. Länsimaissa alkoi prosessi, jossa käsitykset uhkamalleista ja -kuvista uudistuivat. Uhkamallit, joissa painopiste oli suurten massa-armeijoiden hyökkäykset ja niiden torjunta, alkoivat vaikuttaa vanhentuneilta. Perinteisen sodan uhan rinnalle nousi uusia, globaaleja uhkia, kuten ympäristökatastrofit, joukkotuhoaseiden leviäminen sekä terrorismi. Syyskuun 11. päivä 2001 terroristi-iskut lisäsivät länsimaiden panostusta terrorismin vastaiseen toimintaan merkittävästi. Yhdysvallat julistivat sodan terrorismia vastaan muiden länsimaiden ja yhteisöjen kuten EU:n ja Naton tuella. Merkittävää on, että Yhdysvaltojen sodanjulistus terrorismia vastaan on aiheuttanut historiallisessa kontekstissa ristiriitoja transatlanttisessa turvallisuusympäristössä. Erityisesti EU on suurimpien jäsenvaltioiden, kuten Ranskan ja Saksan, johdolla vastustanut Yhdysvaltojen toimenpiteitä, kuten Irakin sotaa. EU on nähnyt Yhdysvaltojen toimet kansainvälisten lakien ja erityisesti Yhdistyneiden kansakuntien periaatteiden vastaisina. Tätä näkemystä on osiltaan tukenut Nato, joka ei ole osallistunut hyökkäyksellisiin operaatioihin, vaan on muodostanut toimintamallin, jossa kriisinhallinnan ja terrorismin vastaisen toiminnan periaatteet sekoittuvat. Tutkimuksessa tuodaan esille Yhdysvalloissa, EU:ssa ja Natossa vallitsevat diskurssit, jotka ovat määrittämässä osapuolien toimintaa terrorismin vastaisessa toiminnassa. Diskurssien määrittämisen kautta on mahdollista arvioida, millä tavoin Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton terrorismin vastainen politiikka on vaikuttanut transatlanttiseen turvallisuusajatteluun ja -käytäntöihin ja samalla Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton välisiin suhteisiin. Samalla syntyy käsitys siitä, miten toimijat ovat rakentaneet käsityksensä terrorismista uhkana, vaarana tai riskinä ja miten toimijoiden terrorismin vastaisen toiminnan päädiskurssit ovat rakentaneet toimijoiden identiteettejä turvallisuustoimijoina. Näin syntyy käsitys osapuolien tavasta määritellä yksityisiä ja yhteisiä tulkintoja alueelliseen ja kansainväliseen turvallisuusympäristöön vaikuttavista uhista ja pyrkimyksistä vaikuttaa kansainvälisen ja erityisesti transatlanttisen turvallisuusympäristön sääntöihin. Työn tulokset lisäävät ymmärrystä Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton turvallisuuspoliittisen tavoiteasettelun lähtökohdista sekä toimijoiden päätöksentekoa ohjaavista tekijöistä. Aineistona tutkimuksessa käytetään Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton turvallisuuspoliittisia virallisdokumentteja. Yhdysvaltojen turvallisuusajattelussa painottuu näkemys Yhdysvaltojen erinomaisuudesta ja hegemonisesta asemasta globaalissa turvallisuusympäristössä. Tähän liittyy oleellisesti rakennettu identiteetti maailman johtavana valtiona sekä sotilaallisesti että taloudellisesti. Yhdysvaltojen ”sota terrorismia vastaan”- diskurssi pohjautuu näkemykselle, jonka mukaan Yhdysvallat kykenee ja voi käyttää sotilaallista voimaa omien intressiensä ja kansalaistensa suojaamiseksi maailmanlaajuisesti. Yhdysvallat on luokitellut terrorismin sodankäynniksi Yhdysvaltoja vastaan jolloin Yhdysvallat on legitimoinut ennaltaehkäisevän voimankäytön keinoksi torjua terrorismia minkä tahansa itsenäisen valtion alueella. Terrorismiin on läheisesti sidottu käsitteet joukkotuhoaseiden leviäminen ja käyttö sekä roistovaltioiden muodostama uhka. Näiden kautta Yhdysvallat ovat rakentaneet itselleen identiteetin yleismaailmallisten arvojen, kuten demokratian, vapauden ja oikeuden puolustajana. EU:n ajattelussa painottuu näkemys, jonka mukaan EU on ylikansallinen toimija, joka koordinoi ja mahdollistaa jäsenvaltioiden tehokkaan kokonaistoiminnan. EU ei ole hyväksynyt Yhdysvaltojen näkemystä terrorismista vaan on rakentanut käsitteen, jonka mukaan terrorismi on rikollisuutta. Tämä heijastaa EU:n rakentamaa identiteettiä sekä institutionaalista rakennetta, jonka mukaan sen päätehtävä eurooppalaisessa turvallisuusympäristössä on vapauden, oikeuden ja turvallisuuden mahdollistaminen. Oman ”taistelu terrorismia vastaan”- diskurssinsa kautta EU on pyrkinyt vahvistamaan omaa identiteettiään sekä alueellisena että kansainvälisenä toimijana. Terrorismin turvallisuudelle muodostaman uhan kautta EU on siis hakenut oikeutuksen omalle kasvaneelle roolilleen turvallisuustoimijana. Naton turvallisuusajattelussa painottuvat jäsenvaltioiden näkemyksistä nousevat elementit. Jäsenvaltioiden keskinäiset suhteet sekä poliittiset ja taloudelliset intressit ovat olleet ratkaisevassa roolissa Naton rakentaessa ”taistelu terrorismia vastaan”- diskurssiaan. Naton uhkakuvatulkintoihin terrorismista ovat vaikuttaneet sen suhde Euroopan unioniin. Nato on ollut ratkaisevassa roolissa transatlanttisten suhteiden säilyvyyden kannalta terrorismin vastaisen toiminnan aikakautena. Merkittävää on, että terrorismin muodostaman uhan kautta Nato on kyennyt rakentamaan itselleen identiteetin kriisinhallintajärjestelmänä, joka on voinut ottaa vastuuta YK:lta. Terrorismi ja sen vastainen toiminta on mahdollistanut Naton olemassaolon ja jatkuvuuden kylmän sodan jälkeisessä globaalissa turvallisuusympäristössä.

Minä ja liikuntaryhmäni. Alakoulun oppilaiden käsityksiä itsestään ja vertaisistaan koulun liikuntatunneilla vuosina 2009 ja 2011

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten erään uusimaalaisen alakoulun oppilaat kokevat itsensä sekä vertaisensa koulun liikuntatunneilla, sekä muuttuivatko oppilaiden käsitykset kahden lukuvuoden aikana. Tutkimus toteutettiin lomakekyselynä vuosina 2009 ja 2011. Tutkimuksen otos oli (N=34) ja koostui kahden eri luokan oppilaista, joita tutkittiin kahtena eri tutkimuskertana. Seurattavat oppilaat olivat 1.tutkimuskerralla 3.- ja 4.luokilla ja 2.tutkimuskerralla 5.- ja 6.luokilla. Ensimmäistä oppilaryhmää (ryhmä A) seurattiin 3. luokalla ja 5. luokalla. Toista oppilasryhmää (ryhmä B) heidän ollessaan 4. ja 6. luokalla. Tutkimuslomake koostui minäkäsitystä ja vertaiskokemuksia mittaavista väittämistä, joihin vastattiin Likertin asteikon mukaisesti. Tutkimuksessa ilmeni, että molempien tutkittavien luokkien oppilaat kokivat itsensä keskimäärin myönteisesti koulun liikuntatunneilla ollessaan. Vertaiset koettiin koulun liikuntatunneilla myös yleisesti positiivisesti. Luokkien välillä ei minäkäsityksissä esiintynyt merkitsevää eroa. Ryhmä B koki vertaisensa keskimäärin negatiivisemmin kuin ryhmä A. Minäkäsityksessä liikuntatunneilla ei esiintynyt ryhmien välillä tilastollisesti merkitsevää eroa. Tulosten mukaan oppilasjoukosta erottui kuitenkin yksittäisiä oppilaita, jotka kokivat itsensä erityisen negatiivisesti koulun liikuntatunneilla molempina tutkimuskertoina. Ryhmä B:ssä esiintyi enemmän hajontaa ryhmän sisällä. Muutokset vertaisten kokemisessa liikuntatunneilla tutkimuskertojen välillä olivat ryhmässä B suurempia.

Luomu- ja lähiruoan kuluttajille tuottama arvo

Suuret yhteiskunnalliset muutokset ja ympäristötietoisuuden kasvu ovat viime vuosina vaikuttaneet kuluttajien uudenlaisiin ruokatottumuksiin. Kuluttajat ovat yhä enenevissä määrin kiinnostuneita siitä, mitä he suuhunsa laittavat, mikä on osaltaan vaikuttanut luomu- ja lähiruoan kulutuksen kasvuun. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää minkälaista arvoa kuluttajat kokevat luomu- ja lähiruoan kulutuksesta saavuttavansa ja onko näillä arvon kokemisilla merkittäviä eroja. Tutkimusongelmaa selvennetään kahden alakysymyksen avulla: miten kuluttajat määrittelevät luomu- ja lähiruoan ja minkälaista arvoa kuluttajat kokevat saavansa luomu- ja lähiruoan kulutuksesta. Tutkimuksessa vertaillaan kahden eri ikäryhmän kokemuksia luomu- ja lähiruoasta arvontuottajana, Tässä tutkimuksessa aineistonkeruumenetelmänä käytettiin ryhmähaastatteluna toteutettavaa teemahaastattelua. Ensimmäinen ryhmä muodostui 60–70-vuotiaista kuluttajista ja toinen ryhmä muodostui 30–40-vuotiaista kuluttajista. Kaikki tutkimukseen osallistuneet olivat naisia, ja tutkimukseen osallistuneet valittiin lumipallo-otannalla. Haastateltavat määrittelivät luomuruoan pitkälti sen virallisen määritelmän mukaan. Lähiruoan määritelmissä oli suurempaa vaihtelua, mutta yhteistä määritelmille oli aluetaloudellinen näkökulma. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytettiin Holbrookin (1999) arvotypologiaa ja arvon rakentumista lähestyttiin myös hyödyn ja uhrausten näkökulmasta. Haastateltavien käsitykset luomu- ja lähiruoasta arvontuottajana eroavat vain vähän toisistaan. Luomu- ja lähiruoan kuluttamiseen liitetään paljon samoja ominaisuuksia, ja kuluttajilta menevät käsitteet sekaisin keskenään. Luomuruoan tuottama arvo perustuu sen hyvään laatuun ja oletettuun parempaan makuun. Kuluttamalla sitä tuetaan kestävää maataloutta sekä turvataan tuotantoeläimille paremmat elinolot ja suojellaan luonto. Lähiruoan tuottama arvo perustuu sen kotimaisuuteen ja ruokaan, jonka taustalla on tarina. Kuluttamalla sitä tuetaan paikallista elinkeinoa ja palvelujen pysymistä maaseudulla. Luomu- ja lähiruoan kohdalla arvostetaan helppoutta ja vaivatonta kuluttamista. Luomuruoan kulutukseen vaikuttaa negatiivisesti korkeampi hinta ja lähiruoan kulutukseen vaikuttaa negatiivisesti huonompi saatavuus. Kiinnittämällä erityistä huomiota luomuelintarvikkeiden hinnoitteluun ja lähiruoan heikompaan saatavuuteen ja tunnistettavuuteen sekä parantamalla luomu- ja lähiruoan valikoimia, voidaan olettaa luomu- ja lähiruoan kulutuksen ja arvostuksen lisääntyvän kuluttajien keskuudessa.