146 resultados para eläkkeelle siirtyminen
Resumo:
Meesauuni on osa sulfaattisellutehdasta ja sen kemikaalikiertoa. Se on pyörivä kaltevaan tasoon asetettu rumpu-uuni, joka voi olla jopa 160 metriä pitkä ja halkaisijaltaan 5,5 metriä. Kalkki on kiertävä apukemikaali, jota käytetään soodakattilalta tulevan viherlipeän muuttamiseen valkolipeäksi. Meesauunin tehtävänä on kierrättää kalkki (CaO) uudelleen käytettäväksi kaustisoinnissa syntyneestä meesasta (CaCO3). Meesauunin vaipan konepajavalmistus on prosessina hyvin yksinkertainen, mutta toleranssivaatimukset ovat hyvin tiukat suhteutettuna meesauunin kokoon. Vaippalohkojen valmistus on siirtynyt halpatyövoiman maihin lähelle loppukäyttäjiä, joten vaatimukset piirustusten laadulle, valmistukselle, ohjeille ja tarkastamiselle ovat lisääntyneet. Uunin vaippa toimitetaan asennuspaikalle useassa lohkossa ja jokainen vaippalohko on tarkastettava ennen toimitusta. Virheellisten vaippalohkojen siirtyminen asennuspaikalle on estettävä. Työn tavoitteena oli parantaa meesauunin vaippalohkojen konepajavalmistuksen laaduntarkastusta. Tässä työssä tutkitaan mittausmenetelmiä vaippalohkojen geometrian mittaamiseen. Tärkeimmät uunin toiminnallisiin ominaisuuksiin vaikuttavat muototoleranssit vaippalohkoille ovat ympyrämäisyys ja keskiviivan suoruus. Virheet näissä toleransseissa aiheuttavat vaurioita uunin muurauksille ja liian suuria kuormituksia tuennoille. Vaippalohkot on mitattava pyöritysrullaston päällä ja konepajan olosuhteissa, mikä aiheuttaa omat haasteensa. Vaippalohkojen suuret massat ja dimensiot aiheuttavat vaippalohkoihin muodonmuutoksia. Muodonmuutokset täytyy olla hallinnassa, mikäli halutaan käyttää CMS-laitteistoja (Coordinate Measuring System). Meesauunin vaippalohkot ovat mitattavissa radiaalimittauksina tai käyttäen CMS-laitteistoja.
Resumo:
Tutkimuksessa tarkasteltiin sähköiseen arkistointiin siirtymisen muutosprosessia Lahden kaupungin organisaatiossa vuosien 2013 – 2015 välillä. Tavoitteena oli sel-vittää kunnallisen organisaation sähköiseen arkistointiin siirtymisen vaatiman muu-tosprosessin toteutuksen ratkaisut sekä muutoksen vaikutukset hallinnollisiin pro-sesseihin. Työ on metodologialtaan kvalitatiivinen tapaustutkimus, jonka tutkimus-aineistona käytettiin haastatteluja sekä organisaation sisäisiä asiakirjoja. Tutkimuk-sessa haastateltiin kohdeorganisaation muutoksen suunnittelun sekä toteutuksen avainhenkilöitä. Tutkimustulokset osoittivat, että muutosprosessi noudatti tieteellisen tutkimuksen kuvaamaa muutoksen vaiheittaista etenemistä, vaikkakin vaiheet me-nivät osittain päällekkäin. Muutosprosessissa tulisi tulosten perusteella kiinnittää huomiota muutoksessa ilmenevien vastakkaisten mielipiteiden vaikutukseen muu-toksen hidastavana tekijänä ja ottaa jo suunnitteluvaiheessa tämä huomioon esi-merkiksi miettimällä toimiva kannustinjärjestelmä tukemaan muutoksen toteutusta. Merkittävimmät havainnot prosessien muuttumiseen liittyen olivat, että arkistointia ei voi ajatella erillisenä prosessina asiakirjan elinkaaren lopussa, vaan sähköisessä toimintaympäristössä arkistointi sulautuu kiinteäksi osaksi organisaation kaikkea toimintaa. Arkistoinnin tapaa muutettaessa on otettava huomioon eri toiminnoille asetetut vaatimukset, kuten tietoturva, allekirjoitus, arkistointi, arkistossa asiointi se-kä hävitys. Sähköiseen arkistointiin siirtyminen muuttaa organisaation eri toimijoi-den rooleja ja jossain kohden tuo säästöjä, mutta toisaalta vaatii organisaatiolta muuttumiskykyä. Osaltaan muutos vauhdittaa myös erilaisten toimintojen keskittä-misen mahdollisuuksia.
Resumo:
We have investigated Russian children’s reading acquisition during an intermediate period in their development: after literacy onset, but before they have acquired well-developed decoding skills. The results of our study suggest that Russian first graders rely primarily on phonemes and syllables as reading grain-size units. Phonemic awareness seems to have reached the metalinguistic level more rapidly than syllabic awareness after the onset of reading instruction, the reversal which is typical for the initial stages of formal reading instruction creating external demand for phonemic awareness. Another reason might be the inherent instability of syllabic boundaries in Russian. We have shown that body-coda is a more natural representation of subsyllabic structure in Russian than onset-rime. We also found that Russian children displayed variability of syllable onset and offset decisions which can be attributed to the lack of congruence between syllabic and morphemic word division in Russian. We suggest that fuzziness of syllable boundary decisions is a sign of the transitional nature of this stage in the reading development and it indicates progress towards an awareness of morphologically determined closed syllables. Our study also showed that orthographic complexity exerts an influence on reading in Russian from the very start of reading acquisition. Besides, we found that Russian first graders experience fluency difficulties in reading orthographically simple words and nonwords of two and more syllables. The transition from monosyllabic to bisyllabic lexical items constitutes a certain threshold, for which the syllabic structure seemed to be of no difference. When we compared the outcomes of the Russian children with the ones produced by speakers of other languages, we discovered that in the tasks which could be performed with the help of alphabetic recoding Russian children’s accuracy was comparable to that of children learning to read in relatively shallow orthographies. In tasks where this approach works only partially, Russian children demonstrated accuracy results similar to those in deeper orthographies. This pattern of moderate results in accuracy and excellent performance in terms of reaction times is an indication that children apply phonological recoding as their dominant strategy to various reading tasks and are only beginning to develop suitable multiple strategies in dealing with orthographically complex material. The development of these strategies is not completed during Grade 1 and the shift towards diversification of strategies apparently continues in Grade 2.
Resumo:
Pohjavedet aktiiviseen hyötykäyttöön eteläisessä Satakunnassa ja Laitilassa kehittämissuunnitelma laadittiin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen koordinoimana yhdessä Euran, Köyliön ja Säkylän kuntien sekä Harjavallan, Kokemäen, Laitilan ja Rauman kaupunkien, Satakuntaliiton, Varsinais-Suomen liiton ja Pyhäjärvi-instituutin yhteishankkeena. Suunnittelu tehtiin Sweco Ympäristö Oy:n sekä alikonsultteina toimineiden Vesi-instituutti Wanderin ja Suomen Pohjavesitekniikka Oy:n toimesta. Kehittämissuunnitelman tavoitteena on yhdyskuntien vedentarpeen turvaaminen määrällisesti ja laadullisesti myös tulevaisuudessa, hyvälaatuisen pohjaveden käytön lisääminen alueella (korvata huonolaatuiset pohjavesilähteet ja mahdollisesti myös pintavesilähteet)sekä hyvien pohjavesivarojen hyödyntäminen niin, että se antaisi mahdollisuudet teollisuuden ja erityisesti biotalouden kehittämiselle koko suunnittelualueella. Suunnitelmassa on löydetty sekä yhdyskuntien vedenhankintaa että elinkeinoelämän turvaamista ja kehittämistä palveleva ratkaisu. Vedenhankinnan kehittämisen ensimmäisessä vaiheessa turvataan yhdyskuntien lisäveden- ja varavedentarpeet rakentamalla kolmeuutta vedenottamoa; Kokemäen Risteelle, Köyliön Ristolaan ja Säkylän Porsaanharjulle. Lisäksi toteutetaan näihin liittyvät uudet vesijohtoyhteydet mukaan lukien varavesiyhteys Harjavallan ja Kokemäen välille. Ratkaisu parantaa nykyisen elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä alueella ja mahdollistaa myös yritysten kehittymistä ja kasvua jo lähitulevaisuudessa. Ensimmäinen vaihe mahdollistaa lisäksi uudenlaisen vesibisneksen käynnistämisen suunnittelualueella. Ensimmäisen vaiheen rakentamiskustannukset ovat 11,0 milj. € ja toteutusaikataulu 2 – 5 vuotta. Alueellista yhteistyötä kehitetään perustamalla Ristolan ottamoa varten kuntien yhteinen osakeyhtiömuotoinen tukkuvesilaitos. Vedenhankinnan jatkokehittelyllä kohti tekopohjavesilaitosta vedenhankintaa saadaan entisestään alueellistettua ja optimoitua. Tekopohjavesilaitos mahdollistaa pintaveden käytöstä luopumisen ja turvaa vedenhankinnan varmuutta jopa alueen ulkopuolella. Alueelliseen tekopohjavesilaitoksen käyttöön siirtyminen luo alueen elinkeinoelämälle uusia toimintamahdollisuuksia. Laitoksenkapasiteetista riippuen mahdollisuuksia on jopa veden laajamittaiseen vientiin asti. Tähän tarkoitukseen juuri eteläisen Satakunnan ja Laitilan muodostama alue on yksi vahvimpia alueita Suomessa. Tekopohjavesilaitoksen rakentamiskustannukset ovat noin 24 – 53 milj. €. Alueen pitkäjännitteinen kehittäminen vaatii toimivaa yhteistyöorganisaatiota, jolle on tämän suunnitelman puitteissa luotu hyvät lähtökohdat jatkaa aloitettua työtä.
Resumo:
Tämä on tutkielma Osuuskunta Tradekan operatiivisen johdon ja omistajahallinnon välisistä toimin-nallisista suhteista. Jäsenistönsä laajasti omistamat osuuskunnat tarjoavat nykymaailmassa eettisen yritystoimintamuodon ja siksi olen kiinnostunut tutkimaan niiden toimintaa. Luottamus ja vuorovai-kutus ovat organisaatioiden menestystekijöitä. Luottamus takaa mahdollisuuden avoimeen ja vilpit-tömään keskusteluun. Yrityksen taloudellisen menestyksen ja vuorovaikutuksen välille taas on löy-dettävissä positiivinen vaikutussuhde. Organisaatiokulttuuriin kuuluvat muun muassa yhtenevät ar-vot, mikä osuuskuntien osalta merkitsee pyrkimystä moraalitalouden kehittämiseen. Moraalitalou-dessa tavallisten ihmisten asiat ja yhteisöt sisällytetään taloustieteellisiin näkemyksiin ja poliittisiin päätöksiin. Tutkimuskysymykseni on: ”Millainen vuorovaikutus edesauttaa luottamuksen syntymistä ja ylläpitoa Osuuskunta Tradekan operatiivisen johdon ja omistajahallinnon välillä?” Kysymykseen vastatakseni olen käyttänyt kvalitatiivista tutkimusotetta, tutkimusstrategiana tapaustutkimusta ja –metodina teemahaastattelua. Haastattelin Tradekan yritysjohdon ja omistajahallinnon edustajia. Haastattelu-materiaalista on muodostettu kaksi ydinkategoriaa, strategiaprosessi ja yhteydenpito. Strategiapro-sessissa on kyse luottamuksesta ja yhteydenpidossa vuorovaikutuksesta, joten nimesin ydinkategori-at luottamukseksi ja vuorovaikutukseksi. Teemahaastattelujen mukaan Osuuskunta Tradekan toimijat odottavat asioiden rehellistä kertomista suorassa, kasvokkaisessa kontaktissa toisen kanssa. Suomalaiseen organisaatiokulttuuriin kuuluvaa puhumattomuuden kulttuuria halutaan kavahtaa, mutta siirtyminen siitä pois koetaan hankalaksi. Edelleen haastattelujen perusteella sai käsityksen, että Tradeka-konsernin yritysjohdossa tapahtuneet henkilömuutokset ovat johtaneet avoimuuden lisääntymiseen ja työskentelyilmapiirin kohenemiseen. Omistajahallinnon toteuttama johdon valvonta on toteutettu osuuskunnan strategian ja corporate governance –ohjeistuksen avulla. Osakeyhtiöitettyjen liiketoimintojen johtoon puolestaan on hankit-tu ulkopuolista liikkeenjohdon asiantuntemusta, mikä tyydyttää yritysjohtoa. Luottamuksen vahvis-taminen Tradekan sisällä edellyttää kaikkien toimijoiden aktiivisuutta vuorovaikutuksessa sekä omis-tajahallinnon edustajien vahvempaa kouluttautumista liiketaloudellisiin kysymyksiin. Tutkimuksen mukaan operatiivisen johdon ja omistajahallinnon välillä syntyy erilaisia keskustelupainotuksia siksi, että omistajahallinto haluaa kehittää Tradekan osuustoiminnallista puolta, kun taas yritysjohto panos-taa enemmän yrityksen kannattavuuden parantamiseen. Osuustoiminnallisuuden lisääminen ja mo-raalitalouden korostaminen Tradekan toiminnassa edellyttävätkin omistajahallinnon aktiivisuutta.
Resumo:
Tämä tutkimus perehtyy luokanopettajan vuorovaikutukseen liittyvään asiantuntijuuteen. Sen tarkoituksena on selvittää, kuinka tämä osa opettajan asiantuntijuutta syntyy, millaista tietoa ja osaamista siihen sisältyy ja kuinka tällaista tietoa liikkuu työyhteisössä. Tutkimuksen kirjallisuuskatsaus perehtyy opettajan ammatin luonteeseen asiantuntijuutta käsittelevän kirjallisuuden, hiljaisen tiedon käsitteistön ja tutkimustiedon sekä työyhteisöön liittyvien julkaisujen avulla. Tutkimuksen empiriaosuus toteutettiin laadullisin menetelmin haastattelemalla viittä luokanopettajaa. Opettajan vuorovaikutusasiantuntijuuteen liittyy kiinteästi hiljaista ja toiminnallista tietoa, joka on henkilökohtaista ja omiin kokemuksiin pohjautuvaa selkärankatietämystä. Tutkimuksen tuloksien mukaan valtaosa tällaisesta asiantuntijuudesta hankitaan omassa työssä kokemusten kautta. Opettajat reflektoivat omaa työtään ja sopeuttavat toimintaansa ympäristön mukaan. Hiljainen tieto oli soveltuviksi koettuja toimintamalleja tietynlaisten oppilaiden ja tilanteiden kohdalla. Erityisesti uran alkuvaiheessa korostui samaistumiseen perustuva ammatillinen itsensä kehittäminen, jossa painottuu tiedon siirtyminen kokeneemmalta kokemattomammalle. Lisäksi opettajayhteisössä jaettiin osaamista ja kokemuksia erilaisissa vapaamuotoisissa tilanteissa syntyvissä käytäntöyhteisöissä, joissa etsittiin ratkaisuja myös uudenlaisiin ongelmiin. Käytäntöyhteisöillä näyttikin olevan olennainen merkitys opettajan vuorovaikutusasiantuntijuuden kehittymiselle. Aineiston ja kirjallisuuskatsauksen perusteella tutkimus esittää vuorovaikutusasiantuntijuuden kehittymisen syklin, joka on kehitysprosessia ja sen yhteyttä ympäristöön kuvaava toimintamalli. Tutkimuksen mukaan opettajan vuorovaikutusasiantuntijuus on henkilökohtainen ja koko uran mittainen kehitysprosessi, mutta se saa tukea työyhteisöstä. Luonnollisten verkostojen ohella työnantaja voi tarjota täydennyskoulutusta tai työnohjausta opettajan työn tueksi.
Resumo:
Skotlannin ylämaiden klaaneista värvättiin ylämaalaisrykmenttejä Ison-Britannian armeijaan 1700-luvulta alkaen. Tutkimuksessa selvitetään rykmenttien vaikutusta ylämaiden sotilasperinteisiin, yhteiskuntaan ja kansallisen identiteetin luomiseen. Tutkimus keskittyy ylämaalaisrykmenttien muodostamisen ja vakiinnuttamisen vaiheeseen, joka päättyy Napoleonin sotiin. Loppupäätelmänä esitetään, että ylämaalaisrykmenteillä oli merkittävä vaikutus Skotlannin kansalliseen identiteettiin.Aineistona käytetään 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa kirjoitettuja kuvauksia ylämaalaisista sotilaina. Etupäässä sotilaskirjoittajien kirjoittamat tekstit käsittelevät ylämaalaisten luonnetta, taktiikoita ja soveltuvuutta sodankäyntiin. Merkittävin yksittäinen lähde on eversti David Stewartin kaksiosainen teos Sketches of the Character, Manners, and Present State of the Highlanders of Scotland. Alkuperäisaineistoa vertaillaan aikaisempaan sotahistoriaa, Skotlannin ylämaita ja Ison-Britannian kansallisuusajattelua käsittelevään tutkimukseen. Tutkimuksen tuloksena todetaan, että ylämaiden poikkeavat taistelutavat olivat ongelma Ison-Britannian armeijalle. Ylämaalaisten värväämisellä omiin rykmentteihinsä integroitiin ylämaiden aatelistoa osaksi valtiokoneistoa ja suunnattiin levottoman seudun miesvoimaa ulkopuolisia vihollisia vastaan. Ylämaiden klaanien perinteiset sotilastaktiikat muuttuivat Ison-Britannian armeijan mukaisiksi, mutta henkilökohtaisen urheuden arvostus ja innokkuus käydä lähitaisteluun säilyivät. Klaanien eduksi katsottu nopea strateginen liikkuvuus kuitenkin katosi osana raskasliikkeisempää armeijaa.Osana Ison-Britannian armeijaa Skotlannin ylämaihin liitetyt piirteet, kuten mielikuvat klaaneista, tartaaneista ja säkkipilleistä, levisivät kaikkialle Ison-Britannian toiminnan alueille. Mielikuvien lisäksi osa rykmenttien sotilaista asettui asumaan siirtomaihin, vieden mukanaan ylämaiden kulttuuria. Ylämaiden kulttuurin saadessa kansainvälistä näkyvyyttä Skotlannin perinteinen kulttuurinen jako ylä- ja alamaihin alkoi hälvetä, ja ylämaalaisen kulttuurin ulkoisista piirteistä tuli skotlantilaisen kulttuurin tunnusmerkkejä. Ison-Britannian armeijan osaksi siirtyminen kitki klaanien sotilasperinteitä pois, mutta tarjosi mahdollisuuden ilmaista skotlantilaista identiteettiä poikkeavalla asepuvulla. Ylämaalaisrykmenttien perustaminen sitoi entisen rajaseudun Ison-Britannian osaksi, mutta oli myös osaltaan luomassa skotlantilaista identiteettiä.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on määrittää, miten pankkien vakavaraisuussääntelyn muuttuminen on vaikuttanut startup-yritysten lainan hintaan ja ehtoihin, sekä tarkastella startup-yritysten muiden rahoitusmahdollisuuksien kehittymistä. Startup-yritysten eri rahoituslähteiden kasvu kootaan lähteiden vuositilastoista. Pankkien vakavaraisuussääntelyä tarkastellaan vertailemalla lainsäädännön tilaa eri vuosina. Sääntelyn vaikutuksia arvioidaan suorittamalla laskuesimerkkejä tietynlaisten pankkien ja startup-yritysten tilanteessa. Lähtöarvot kootaan lainsäädännöstä, tilastoista, tieteellisistä julkaisuista tai asiantuntijahaastattelujen pohjalta. Startup-yritysten luottoluokitukset määritetään käyttämällä Suomen Asiakastieto Oy:n luokitusmallia. Tuloksena tutkielma luo kattavan kuvan pankkien vakavaraisuussääntelyn kehittymisestä ja startup-yritysten rahoituslähteistä. Pankkisektorin ulkopuolinen rahoitus startupeille on kasvanut 2,5 %:n vuosivauhtia vuodesta 2008, josta vertaislainat ovat olleet suuressa roolissa. Lähes 72 % pankkien vähittäislainojen markkinoista on siirtynyt sisäisten luokitusten menetelmään vastuiden riskipainojen laskennassa. Siirtymä uuteen menetelmään aiheuttaa korkopaineita viidesosalle startupeista. 58 %:lle startupeista muutos ei ole ongelma. 42 % startupeista ei voi pienentää potentiaalisen lainan korkoaan edes lainan kokoisella vakuudella. Pääomavaatimusten kasvu ja pankkien siirtyminen uusiin laskentamenetelmiin voi nostaa startup-yrityksen lainan korkoa jopa 15 %.
Resumo:
Tämä kandidaatintutkielma tarkastelee, mitkä tekijät vaikuttavat teollisuusyrityksen varastonhallinnan ja materiaalinohjauksen kokonaiskustannuksiin. Kokonaistavoitteena on tunnistaa kohdeyritykselle sopivat varaston- ja materiaalinohjauksen menetelmät sekä tunnistaa kehityskohteita tulevaisuuden kehittämistä varten. Tutkielman teoriaosassa käsitellään varastoinnin motiiveja, kustannustekijöitä ja erilaisia täydennysmenetelmiä sekä esitetään materiaalitarvelaskennan perusteita. Tältä pohjalta tutkielman empiirisessä osiossa tutkitaan kolmen eri raaka-ainetoimittajan osalta tilattavien nimikkeiden vuosikustannusten komponentit erilaisilla vuositilauslukumäärillä ja tilauseräko’oilla. Tuloksena kustannuskomponenttien tarkastelusta saadaan suuntaa antavat vuosikustannukset eri tilausmäärillä tai tilausväleillä. Tulokset pohjautuvat kuitenkin hyvin yksinkertaistettuihin taustaoletuksiin, joten suoraan tulosten pohjalta ei tule toimintatapoja muodostaa. Tutkielman perusteella voidaan todeta, että varastonhallinnan tekijät ovat keskenään ristiriitaisia, mutta oikein valituilla menetelmillä voidaan saavuttaa taloudellisia säästöjä ja kehittää toimintaa sujuvammaksi. Erityisesti materiaalitarvelaskentaan siirtyminen materiaalinhallinnassa ja ajantasainen varastokirjanpito tunnistettiin tärkeiksi jatkokehityskohteiksi.
Resumo:
Vaikeassa taloustilanteessa myös ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyys on kasvanut. Työllistyminen on vaikeaa kaikilla koulutusasteilla, mutta vastavalmistuneille se on aina haasteellista. Tilanne on vielä hankalampi generalistikoulutuksista valmistuneilla, sillä heillä on aikaisempien tutkimusten mukaan suurempia vaikeuksia sijoittua työmarkkinoille kuin professioammateista valmistuneilla. Tässä pro gradu -tutkimuksessa ollaankin kiinnostuneita generalistikoulutuksesta valmistuneiden kasvatustieteilijöiden työuran alun työllistymiskokemuksista. Aihetta rajattiin koskemaan vain Turun yliopistossa vuonna 2008 alottaneisiin kasvatustieteen opiskelijoihin. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mitkä asiat vaikuttavat vastavalmistuneen kasvatustieteilijän työnhakuun sekä työpaikan saamiseen, millaista vaikutusta generalistitutkinnolla on työnhakuun, mitä kautta kasvatustieteilijä saa töitä uransa alussa, ja mikä merkistys kasvatustieteilijän spesifillä osaamisella on (ydinosaamisen rinnalla) työllistymisen kannalta? Tämä laadullinen tutkimus tehtiin kuuden teemahaastattelun avulla, jotka suoritettiin yksilöhaastatteluin. Tutkimusmenetelmänä käytettiin fenomenografiaa, joka ohjasi teoriasidonnaisen analyysin muodostumista. Tutkimus toi esille, että vastavalmistuneen kasvatustieteilijän työllistymiseen vaikuttavat sosiaaliset taidot, tieto/taito, ulkopuolisten tahojen käyttö, omat toimet ja asiat, joihin työnhakija ei itse pysty vaikuttamaan. Generalistitutkinnon nähdään helpottavan sekä vaikeuttavan työnhakua, ja onnistuneen työnhaun takana on usein toimivat verkostot, joiden kautta tieto avoimesta työpaikasta tulee hakijan saataville. Erikoisosaamisen vaikutusten pohtiminen oli tutkittaville haasteellista, mutta sillä koettiin kuitenkin olevan vaikutusta työllistymisen kannalta. Tutkimus osoitti, että vastavalmistuneiden kasvatustieteilijöiden työllistymistä hankaloittivat suhdeverkostojen sekä työkokemuksen puutteet. Tutkinnon yleisyyden huomattiin vaikeuttavan ammatti-identiteetin muodostumista ja oman osaamisen tunnistamista, mitkä hankaloittavat työnhakua. Samalla tutkinnon yleisyys kuitenkin antaa laajemmat mahdollisuudet hakea erilaisiin työtehtäviin, minkä nähtiin helpottavan työnhakua. Näyttäisi siltä, että tutkittavat hyötyisivät siitä, jos opiskeluissa huomioitaisiin paremmin työelämään siirtyminen ja siinä tarvittavat taidot. Tämä voisi kasvatustieteissä tarkoittaa vahvempaa ohjeistusta opintojen mahdollisessa suuntaamisessa sekä työelämälähtöisempiä kursseja. Näiden avulla tutkintoon olisi mahdollista sisällyttää erikoisosaamisen alue ja myös suhdeverkostojen luominen helpottuisi. Nämä toimet auttaisivat oman osaamisen tunnistamisessa sekä ammatti-identiteetin muodostumisessa, joilla taas on positiivinen vaikutus työnhakuun.
Resumo:
Väestön ikääntyminen ja sen vaikutuksiin reagoiminen ovat jo vuosia olleet suurennuslasin alla, koska väestön ikääntymisen eteneminen aiheuttaa painetta Suomen julkisen talouden kestävyydelle. Haastavaan tilanteeseen yritetään vastata työllisyys- ja eläkepoliittisilla ratkaisuilla nostamalla työllisyysastetta ja pidentämällä työuria. Suomen hallituksen tekemät toimenpiteet, vuoden 2005 työeläkeuudistus sekä vuoden 2017 eläkeuudistus, sisältävät nämä tavoitteet ja niihin pyritään pääsemään esimerkiksi eläkeikää nostamalla. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat yli 45-vuotiaiden ihmisten eläkkeelle siirtymishaluihin ja vaikuttavatko ne aikaistavasti vai myöhentävästi. Tavoitteena on tarkastella laajasti erilaisten taustatekijöiden yhteyttä siihen, milloin henkilöt haluaisivat eläköityä. Tavoite on myös saada ymmärrystä siitä, mihin tekijöihin vaikuttamalla suomalaisten työuria saataisiin pidennettyä. Kvantitatiivisen tutkimukseni aineistona toimii European Social Survey 2010 -aineisto. Empiirisissä tarkasteluissa käytän menetelmänä varianssianalyysiä ryhmien keskiarvojen vertailuun. Taustamuuttujat koostuvat neljästä eri aihealueesta: demografisista, sosioekonomisista, terveyteen liittyvistä sekä työhön ja työoloihin liittyvistä tekijöistä. Tutkimukseni tulosten perusteella useat eri taustatekijät vaikuttavat yli 45-vuotiaiden ihmisten eläkeajatuksiin. Mikään yksittäinen asia ei ole ihmisten elämässä sellainen, joka yksin ratkaisisi päätöksen siirtyä eläkkeelle jonain tiettynä ajankohtana. Yksinkertaistettuna hyvä terveydentila, vanhempi ikä ja työviihtyvyys sekä mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhön ovat niitä tekijöitä, jotka tulosteni mukaan ovat yhteydessä haluun jatkaa pidempään työelämässä. Monet toimet työurien pidentämiseksi tähtäävät työelämän kehittämiseen ja työssäviihtyvyyden parantamiseen. Työntekijöiden motivaatiota jatkaa pidempään tuleekin kohottaa näillä toimilla. Monet tutkimukseni merkitykselliset taustatekijät ovat myös sellaisia asioita, joihin panostamalla tai joiden ongelmiin puuttumalla työviihtyvyyttä ja työoloja olisi mahdollista parantaa. Näissä asioissa sekä päättäjien että työnantajien toimet ovat avainasemassa.
Resumo:
Vakaviin reaktorionnettomuuksiin liittyviä ilmiöitä on tutkittu jo 1980-luvulta lähtien ja tutkitaan edelleen. Ilmiöt liittyvät reaktorisydämen ja muiden paineastian sisäisten materi-aalien sulamiseen sekä reagointiin veden ja höyryn kanssa. Ilmiöt on myös tärkeää tuntea ja niiden esiintymistä mallintaa käytössä olevilla laitoksilla, jotta voidaan varmistua turval-lisuusjärjestelmien riittävyydestä. Olkiluoto 1 ja 2 laitosten käyttölupa uusitaan vuoteen 2018 mennessä. Lupaprosessiin liit-tyy analyysejä, joissa mallinnetaan laitosten toimintaa vakavassa reaktorionnettomuudessa. Näiden analyysien tekoon Teollisuuden Voima Oyj on käyttänyt ohjelmaa nimeltä MEL-COR jo vuodesta 1994 lähtien. Käytössä on ollut useita eri ohjelmaversioita ja viimeisin niistä on 1.8.6, joka riittää vielä tulevan käyttöluvan uusintaprojektiin liittyvien analyysien tekoon. MELCOR:n vanhaa 1.8.6 ohjelmaversioita ei kuitenkaan enää päivitetä, joten siirtyminen uudempaan 2.1 versioon on tulevaisuudessa välttämätöntä. Uusimman versiopäivityksen yhteydessä on kuitenkin muuttunut koko ohjelman lähdekoodi ja vanhojen laitosmallien käyttö uudessa ohjelmaversiossa vaatii tiedostojen konvertoinnin. Tässä työssä esitellään MELCOR-version 2.1 ominaisuuksia ja selvitetään, mitä 1.8.6 versioon luotujen laitosmal-lien käyttöönotto versiossa 2.1 vaatii. Vaatimusten määrittelemiseksi laitosmalleilla tehdään ajoja molemmilla ohjelmaversioilla ja erilaisilla onnettomuuden alkutapahtuman määrittelyillä. Tulosten perusteella arvioidaan ohjelmaversioiden eroja ja pohditaan mitä puutteita laitosmalleihin konversion jälkeen jää. Näiden perusteella arvioidaan mitä jatkotoimenpiteitä konversio vaatii.
Resumo:
Tässä kandidaatintyössä tutkittiin sähkön kysyntäjouston kannattavuutta teollisuuskiinteis-tössä. Tutkimus suoritettiin tutkimalla vuosien 2014 ja 2015 sähkön käyttöraportteja sekä toteutuneita Elspot hintoja. Lisäksi suoritettiin mittauksia ilmalämpöpumpuista, joiden pe-rusteella selvitettiin ilmalämpöpumppujen soveltuvuutta kysyntäjoustoon. Työssä käydään läpi kysyntäjouston vaikutuksia sekä eri kuormanohjaus mahdollisuuksia asiakkaan näkökulmasta. Lisäksi tuodaan esille Elspot hinnan muodostuminen sekä Elspot hintaan vaikuttavat tekijät. Työssä vertaillaan esimerkkikiinteistön sähkönkulutuksen suh-detta toteutuneisiin Elspot hintoihin. Lisäksi tutkitaan lämmityskuormien ohjauspotentiaalia kysyntäjouston näkökulmasta. Potentiaalin kartoittamiseksi suoritettiin mittauksia sekä teh-tiin esimerkkilaskelmia kysyntäjouston kannattavuudesta. Tutkimusten perusteella voidaan huomata, että vuositasolla saavutetut säästöt jäävät pienik-si. Huomioiden riskit Elspot hinnan vaihteluissa voidaan todetta, ettei siirtyminen tuntihin-noiteltuun sähköenergiaan ole kannattavaa esimerkkikiinteistössä. Lämmityskuormien oh-jauksesta tuntitiedon mukaan saatavien lisäsäästöjen jäädessä vähäisiksi kiinteistöön ei ole järkevää investoida erillisiä järjestelmiä kuormien ohjaukseen.