Osasto Laguksen ja saksalaisen panssaridivisioonan vertailu

Kandidaatintutkielman aihe on ”Osasto Laguksen ja saksalaisen panssaridivisioonan vertailu”. Merkittävin syy aiheen valintaan on se, että toisen maailmansodan panssarisodankäynti on kiinnostanut pitkään allekirjoittanutta. Osasto Lagus oli ainoa suomalainen panssariyhtymä hyökkäysvaiheen aikana. Se eteni nopeasti Itä-Karjalan alueella, ja siihen oli kerätty käytännössä kaikki merkittävät suomalaiset panssarivoimat. Saksan ”salamasota” oli noussut kuuluisaksi termiksi toisen maailmansodan alussa. Siihen keskeisesti kuuluvalla panssarisodankäynnillä oli saavutettu suuria menestyksiä Saksan vuosien 1939-1941 sotaretkillä. Suomi ja Saksa lähentyivät välirauhan aikana ennen jatkosodan alkua. Tänä aikana esimerkiksi Osasto Laguksen komentaja Ruben Lagus matkasi Saksaan tutustumaan saksalaisiin panssariyhtymiin. Tutkielman tarkoituksena onkin selvittää mitä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia Osasto Laguksen ja saksalaisen panssaridivisioonan välillä oli. Tutkimuksen pääkysymys on: ”Mitä toiminnallisia ja organisatorisia eroja ja yhtäläisyyksiä on löydettävissä Osasto Laguksen ja saksalaisen panssaridivisioonan välillä?” Saksalaisen panssaridivisioonan organisaatio on rajattu käsittelemään vuoden 1941 panssaridivisioonaa. Tutkimusmenetelmänä on laadullinen tutkimus ja analysointimenetelmänä aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Tutkielmassa käsitellään julkaistuja teoksia, asiakirjoja ja tutkimuksia. Lähdemateriaalin pääpaino on kirjallisuudessa ja asiakirjoissa. Primäärilähteinä on pidetty aikalaisasiakirjoja, kuten ohjesääntöjä ja hyökkäyskäskyjä. Saksalainen panssarisodankäynti perustui panssaridivisioonien käyttämiseen. Panssaridivisioonat koostuivat useista eri aselajijoukoista, ja ne olivat kykeneviä suorittamaan itsenäisiä tehtäviä. Sen tärkein elementti oli panssarirykmentti, jonka panssarivaunujen toimintaa lähtökohtaisesti muut aselajit tukivat. Panssaridivisioonia kuului käyttää voimat keskittäen siellä, missä sen oli maastollisesti suotavinta toimia. Panssarijoukkojen hajauttaminen oli lähtökohtaisesti kiellettyä. Panssaridivisioonan ohjesäännöissä korostui pyrkimys nopeuden ylläpitoon, yllätyksen aikaansaamiseen ja vihollisen saarrostamiseen. Panssaridivisioonista koottiin vuodesta 1940 lähtien motorisoituja- ja panssariarmeijakuntia, joiden puitteissa ne toimivat. Armeijakuntiin kuului useampia panssari- ja motorisoitujadivisioonia. Organisaatioltaan Osasto Laguksessa oli paljon samankaltaisuutta vuoden 1941 panssaridivisioonaan. Suurimmat erot olivat aselajijoukkojen suhteessa. Kaluston laadultaan organisaatiot olivat hyvin tasavertaisia saksalaisten parempia johtamismahdollisuuksia lukuun ottamatta. Osasto Laguksen jääkärit myös kulkivat panssaridivisioonien jalkaväen käyttämien kuorma-autojen sijaan polkupyörillä, mistä oli hyötyä peitteisessä metsämaastossa toimiessa. Osasto Lagus toimi pääosin saksalaisen panssaridivisioonan käyttöperiaatteiden mukaisesti. Toiminta oli suoraviivaista ja nopeaa, mutta panssarivaunuja käytettiin saksalaisten ohjesääntöjen vastaisesti pienempinä joukkoina. Osasto Laguksen toiminta oli kaikesta huolimatta tehokasta ja menestyksekästä.

Torjuntakeskuksen johtaminen organisatorisesti ja käytännössä

Organisaatiokulttuuri kokonaisuudessaan on yksi tärkeimpiä tekijöitä erilaisten organisaatioiden toiminnassa. Organisaatiokulttuuriin liittyvät tutkimukset antavat meille perusteita ymmärtää eri organisaatioiden toimintaa ja niiden tehokkuutta tai tehottomuutta. Jokainen organisaatio luo itselleen organisaatiokulttuurin. Se ei muodostu yhtäkkiä, vaan on toimintaympäristönsä ja sen historian summa. Toimintaympäristössä vaikuttavimmiksi tekijöiksi on aikaisemmissa tutkimuksissa nostettu organisaation tehtävä, koko ja historiallinen tausta. Muita tärkeitä asioita ovat henkilöstö, heidän ammattitaitonsa ja muut käytössä olevat resurssit. Jokaisessa organisaatiossa on virallinen ja epävirallinen organisaatio. Virallinen organisaatio on välttämättömyys, joka luo perustan organisaation toiminnalle. Virallisen organisaation rinnalle muodostuu usein epävirallisia organisaatioita. Virallinen ja epävirallinen organisaatio eivät välttämättä sodi toisiaan vastaan, mutta tällainenkin vaara on olemassa. Ymmärtämällä epävirallisten organisaatioiden toimintaan virallisten organisaatioiden näkökulmasta, annamme itsellemme entistä enemmän työkaluja parantaa ja tehostaa eri organisaatioiden toimintaa. Päätutkimusongelmana on selvittää 5. Pääjohtokeskuksen torjuntakeskuksen johtaminen organisatorisesti ja käytännössä. Toimivatko organisatorisina johtajina samat henkilöt kuin käytännön arjessa? Aineistonkeruumenetelmä on laadullinen tutkimus ja analyysimenetelmänä on sisällön analyysi. Tutkimuksen tekijän itse tuottama materiaali on olemukseltaan laadullista, mutta siitä johdetaan myös määrällisiä johtopäätöksiä tuloksien selkeyttämiseksi. Tarkoituksena on selvittää eroaako asiakirjojen osoittamat johtosuhteet käytännön toiminnasta ja tukevatko aikaisemmat tutkimukset ja teoria torjuntakeskuksen toimintaa kokonaisuudessaan. Tutkimuksessa todetaan, että torjuntakeskuksen organisatorisina johtajina toimivat odotetusti torjuntakeskuksen päälliköt sekä jaosjohtajat. Organisatorisia tehtäviä torjuntakeskuksen henkilöstölle antoivat myös pääjohtokeskuksen päällikkö sekä muut ilmavoimien joukkoosastot. Käytännön johtajana eli päivittäisen taistelunjohtopalveluksen johtajana toimi ohjeistuksen mukaisesti Fighter Allocatorin tehtävässä toimiva henkilö. Tutkittavat yksikön nykyisiin toimintamenetelmiin vaikuttivat vahvimmin organisaation tehtävät. Muina vahvoina vaikuttajina koettiin organisaation tradition ja ohjesäännöt. Torjuntakeskuksessa todettiin olevan myös epävirallisia organisaatioita ja toimintamenetelmiä. Suurimpia näiden syntyyn johtaneita tekijöitä olivat ammattitaito, virkaikä ja ohjeistamattomat osa-alueet. Kokonaisuudessaan tutkimus osoitti torjuntakeskuksessa ja ilmavoimissa vallitsevan toimintakulttuurin, jossa käytäntö muokkaa toimintatavat, jotka pyrkivät välttämään byrokratiaa.

Sähköisen taloushallinnon kehitys ja ilmiön näkyvyys alan ammattilehtikirjoittelussa

Pro gradu –tutkielman ensisijaisena tavoitteena on tutkia sähköisen ta-loushallinnon kehitystä ja miten se on näkynyt alan suomalaisessa ja kansainvälisessä ammattilehtikirjoittelussa vuosina 1997 – 2013. Tarkoi-tuksena on löytää kirjoittelun perusteella sähköisen taloushallinnon kehi-tyksen edistäviä ja hidastavia tekijöitä sekä minkälaisia tulevaisuuden näkymiä artikkelit luovat sähköiselle taloushallinnolle. Lisäksi tavoitteena on löytää yhtäläisyyksiä ja eroja kansallisen ja kansainvälisen kirjoittelun välillä. Tutkielma on laadullinen tutkimus ja tutkimusmenetelminä käytetään si-sällönanalyysia, sisällönerittelyä, teemoittelua ja vertailevaa tutkimusta. Tutkielman empiirinen aineisto koostuu Tilisanomien, Balanssi–lehden ja Accountancy–lehden sähköistä taloushallintoa koskevista artikkeleista aikavälillä 1997 – 2013. Tutkimustulosten perusteella sähköisen taloushallinnon kehityskulku näkyy myös ammattilehtikirjoittelussa. Tietojärjestelmät ja niiden käytön mahdollistava lainsäädäntö ovat sähköisen taloushallinnon perusedelly-tykset. Suurimpia kehityksen edistäjiä ovat julkinen valta, verkkolaskut ja standardointi. Kehityksen hidastajina nähdään yhtenäisten standardien puute ja asenteet. Sähköisen taloushallinnon tulevaisuuden näkymiä ovat standardoidut prosessit ja käsitteet koko taloushallinnon alueella sekä viranomaisraportointi XBRL-kielen avulla. Suurimmat erot kansalli-sessa ja kansainvälisessä kehityksessä on havaittavissa verkkolaskuissa ja XBRL-raportoinnissa. Johtopäätöksenä todetaan että kirjoittelun perusteella voidaan löytää sähköisen taloushallinnon kehitystä hidastavia ja edistäviä tekijöitä ja se luo viitteitä tulevaisuuden kehitykselle. Sähköinen taloushallinto kehittyy kunkin maan valtiovallan tahtotilan ja lainsäädännön mukaan. Jatkotut-kimuskohteena tutkielmaa voisi laajentaa kansainvälisemmäksi ottamalla mukaan tarkasteluun useampia kansainvälisiä lehtiä ja kansainvälistä lainsäädäntöä.

Ilmatorjunnasta käyty keskustelu sotilasaikakauslehdessä 20- ja 30-luvuilla

Ensimmäisen maailmansodan aikana ilmasodan merkitys kasvoi ja lentokoneita alettiin käyttämään rintamasodan tukena sekä pommituksiin rintamalinjojen taakse. Tämä johti myös vasta-aseen eli ilmatorjunnan kehittämiseen. Itsenäistymisen jälkeen ilmatorjunta otti ensiaskeliaan Suomessa ja tutkimuksen avulla selvitetään mitä keskeisiä teemoja nousee esiin ilmatorjunnasta kiinnostuneiden upseerien kirjoituksista sotilasaikakauslehden sivuilta 20- ja 30-luvuilla. Tutkimuksen tarkastelun kohteena on passiivinen ja aktiivinen ilmatorjunta sekä ilmavalvonta. Tutkimuksen aineistona toimi sotilasaikakauslehden ilmatorjuntaa käsittelevät artikkelit 20- ja 30-luvuilta. Tausta-aineistona käytettiin myös ilmatorjunnan ja ilmasodankäynninhistoriasta kirjoitettuja teoksia. Tutkimus toteutettiin ”Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi” oppikirjan määrittelemän kvalitatiivisen historian tutkimuksen analyysimenetelmän mukaisesti. Passiivinen ilmatorjunta eli ilmasuojelulliset toimenpiteet painottuvat artikkeleissa hyvin vahvasti. Varsinkaan marssivien osastojen suojaksi ei ilmatorjunta-aseistusta juuri ollut ja kirjoittajat näkevät sen vaikeasti järjestettäväksi, jonka pohjalta he katsovat, että suojautuminen ilmasta kohdistuvalta uhalta on tehokkainta toteuttaa passiivisen ilmatorjunnan keinoin. Kirjoittelu aktiivisesta ilmatorjunnasta keskittyy lähinnä aseistuksen tarkasteluun ja keskeisimpänä teemana esiin nousee kysymys siitä, mikä on tehokkain kaliiperi suomalaisiin olosuhteisiin. Useat kirjoittajat päätyvät suosimaan suhteellisen pieniä 20-40 millimetrin kaliipereja, koska niiden ampumatehokkuus suhteessa hankintahintaan koetaan parhaaksi. Sotilasaikakauslehden sivuilla ilmatorjunnasta käytyä keskustelua leimaa ilmatorjuntaaseistuksen vähyys ja niiden hankintaan käytettävien varojen puute. Tämä johtaa passiivisen ilmatorjunnan lisäksi ilmavalvonnan ja joukkojen omilla aseilla suorittaman omasuojailmatorjunnan merkityksen korostamiseen. Näillä seikoilla kirjoittajat pyrkivät vähentämään sotilaiden pelkoja ilmasta suuntautuvaa uhkaa kohtaan sekä lisäämään kansalaisten tietoisuutta ilmapuolustuksen merkityksestä kehittyvässä sodankäynnissä. Artikkeleista välittyy useiden upseerien huoli ja tyytymättömyys ilmatorjunnan hidasta kehitystä kohtaan.

Myynti ja toimituskanavan valinta ulkomaan kaupassa, kohdemaa Venäjä

Parissa kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon muutoksia. Neuvostoliitto hajosi, Suomen talousrakenne muuttui, globalisaatio kiihtyy kasvavalla vauhdilla, viennin kuljetusmuotoihin on tullut muutoksia, mutta yritystoiminta edellyttää pysymistä ajan tasalla. Tässä diplomityössä tutkitaan myynti- ja toimituskanavien valintoja EU:sta Venäjälle tapahtuvissa viennissä. Työssä käytetään Venäjältä saatavaa tietoa, sillä suurimmat lopputulokseen vaikuttavat kuljetuskustannukset kuten kuljetus, tavaran käsittely ja välivarastointi syntyvät Venäjän puolella. Vienti EU:sta Venäjälle on kasvanut koko ajan tasaisella vauhdilla ja muodostanut samalla tavanomaisesta poikkeavia kuljetusmenetelmiä. Suomessa pk-yrityksillä ei ole resursseja perehtyä aiheeseen, mutta koko ajan yhä useammat yritykset harjoittavat kauppaa ohjaamalla tavaran valmistajalta suoraan vastaanottajalle. Silloin tavara on lähetettävä esimerkiksi eurooppalaiselta keskusvarastolta Venäjälle, jolloin säästytään turhista kuljetuksista Suomen kautta. Työssä tutkitaan yleisimpiä käytössä olevia kuljetusmuotoja, rautatiekuljetuksen potentiaalia ja maantiekuljetuksen mahdollisuuksia. Siinä analysoidaan logistisen teorian pääpiirteitä, yritystoiminnan logistisia prosesseja samoin kuin EU:n vientisäädöksiä ja EU:sta lähtevien vientikuljetuksien organisointiongelmia. Käytössäni on logististen prosessien rakenteen metodologia. Työssä suoritetaan vientiprosessin tutkimus ja esitetään suoritetun tutkimuksen tulokset. Tuloksien pohjalta tehdään päätökset.

Suomen ja Tanskan sotilaallisen kriisinhallinnan koulutusjärjestelmät

Tutkielman tarkoituksena on selvittää millaista kriisinhallintajoukkojen koulutusta annetaan Suomessa ja Tanskassa. Tavoitteena on tutkia, miten kriisinhallintakoulutus on järjestetty ja miten ne eroavat toisistaan. Tutkielman maissa on käytössä erilainen maanpuolustusjärjestelmä ja -velvollisuus. Suomessa on käytössä yleinen asevelvollisuus, kun taas Tanskassa on valikoiva asevelvollisuus. Suomessa painopisteenä on kokonaismaanpuolustus ja Tanskassa taas kansainvälinen kriisinhallinta. Tutkielman tarkoituksena ja tavoitteena on tutkia eroavaisuuksia kriisinhallintakoulutuksenjärjestelyissä ja pohtia niiden heikkouksia ja vahvuuksia. Tutkielma on kvalitatiivinen tutkimus ja tutkimusmenetelmänä on vertaileva tutkimusmenetelmä. Vertailevalla tutkimuksella tarkoitetaan tutkimusstrategiaa, jossa hahmotetaan valittujen tapauksien, Suomen ja Tanskan sotilaallisenten kriisinhallintajärjestelmien, yhtäläisyyksiä ja eroja. Tutkittavaan aiheeseen perehdytään ensisijaisesti asiakirjojen ja dokumenttien sisällönanalyysin avulla. Lähdemateriaalina on käytetty pääsääntöisesti julkaisuvapaata aineistoa. Aiheeseen liittyviä asiakirjoja, normeja, raportteja ja lehdistökatsauksia on saatavilla Tanskan osalta hyvin rajallisesti. Loppuvertailussa on käytetty hyväksi SWOT – analyysiä (S= Strength, W= Weaknesses, O=Opportunities, T= Threats), jossa kriisinhallintakoulutusjärjestelmän vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat on lajiteltu. Suurimmat eroavaisuudet muodostuvat koulutuksen rakenteessa ja sen toteuttamisessa. Tanskan malli on rakennettu selkeästi palvelemaan kriisinhallintakoulutusta ja Suomen vain osittain. Kriisinhallintakoulutus on Tanskassa päätehtävä ja kokonaisuus on rakennettu kriisinhallintakoulutusjärjestelmän ympärille siten, että resurssit ja toiminta kohdistetaan kriisinhallintajoukkoihin. Tanskassa kriisinhallintajoukot muodostavat ytimen ja alueen, jota kokonaismaanpuolustus ja politiikka tukevat. Suomessa kriisinhallintajoukkojenkoulutusjärjestelmä toimii maanpuolustuksen osa-alueena, mutta se ei muodosta pääosaa kokonaismaanpuolustuksessa. Koulutuksen järjestelyt ja toiminta ovat vahvasti riippuvaisia operaatioista ja tehtävistä, joita poliittinen suunnittelu ohjaa. Vahvuudeksi Tankan järjestelmälle muodostuu NATO-jäsenyys, taisteluosastokeskeisyys ja kriisinhallintakoulutuksen kokonaisjärjestelyt. Suomen vahvuudeksi muodostuu kustannutustehokkuus, joustavuus ja henkilöstön suuri rekrytointipohja. Molempien maiden kriisinhallintakoulutusjärjestelmät on rakennettu palvelemaan omia puolustuspoliittisia ja maanpuolustuksellisia näkökohtia. Keskinäinen vertailu on hankalaa, koska mailla on selkeästi eri tavoitteet kriisinhallintakoulutuksen järjestelyissä. Kriisinhallintakoulutusjärjestelmät palvelevat kuitenkin kummankin maan nykyisiä tarpeita asetetut poliittiset tavoitteet huomioiden.

Sähkön ja lämmön yhteistuotanto biopolttoaineilla, alueellinen selvitys - Tutkimusraportti

Globaali ilmaston lämpeneminen ja tunnettujen energiavarojen ehtyminen ovat lisääntyvässä määrin maailmanlaajuisia huolenaiheita. Tietoisuus kulutuksen kasvun ja fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamasta ympäristönmuutoksesta on merkittävästi kasvanut, ja osana kestävää kehitystä Euroopan Unionin vuoden 2020 välitavoitteena on vähentää kasvihuonepäästöjä 20 prosentilla vuoden 1990 tasosta, parantaa energiatehokkuutta 20 prosentilla, ja lisätä uusiutuvien energialähteiden osuus 20 prosenttiin. Suomen sitovaksi tavoitteeksi EU on määritellyt uusiutuvan energian osuudeksi 38 % kokonaisenergian kulutuksesta vuoteen 2020 mennessä. Suomen tavoitetta voi pitää varsin haasteellisena ja näin ollen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää myös, että Suomessa käyttöönotetaan monipuolisia energiatehokkuutta parantavia ja erilaista tuotantoteknologiaa hyödyntäviä ratkaisuja. Biopolttoaineita käyttävä pienen kokoluokan yhdistetty sähkön ja lämmön tuotanto (CHP) voi osaltaan tarjota yhden ratkaisun varmistaa kestävä kehitys. Hajautetusti toimivat kiinteää biopolttoainetta, kuten metsätähdehaketta esimerkiksi maatiloilla, kasvihuoneilla ja pkteollisuudessa käyttävät pien-CHP laitokset lisäävät energiaomavaraisuutta, työllisyyttä ja maaseudun elinvoimaa. Sähkön ja lämmön yhteistuotanto – hankekokonaisuus sisälsi kolme erillistä projektia; (1) Bio-CHP tutkimus- ja opetuslaboratorion kehittäminen, (2) Biovoima Innoverkko, ja (3) Sähkön ja lämmön yhteistuotanto biopolttoaineilla, alueellinen selvitys. Näissä projekteissa on (1) tutkittu, koekäytetty, testattu ja mallinnettu pienen kokoluokan (laitoksen polttoaineteho alle 3 MW) CHP-laitteistoa laboratorio-olosuhteissa, (2) koulutettu ja konsultoitu potentiaalisia asiakkaita, laitevalmistajia ja energiayrityksiä sekä (3) kartoitettu markkinapotentiaalia, potentiaalisia asiakkaita ja alan toimijoita sekä tehty esiselvityksiä käyttökohteiden kannattavuudesta. Hankekokonaisuuden yhteydessä Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa laboratoriossa koekäytössä oleva CHPratkaisu perustuu Stirling-moottorin tai vaihtoehtoisesti mikroturbiinin käyttöön hakelämmityskattilalaitoksen yhteydessä. Kaupalliseen vaiheeseen edetessään pienen kokoluokan CHP-tuotanto voidaan arvioida kannattavaksi, koska sen avulla voidaan muun muassa saavuttaa kustannussäästöjä, vähentää päästöjä, ja lisätä sähköntuotannon omavaraisuutta sekä tukea alueellista työllisyyttä. Tässä hankkeessa (3) tutkittiin pienen kokoluokan hajautetun CHP-teknologian markkinapotentiaalia yleisesti Suomessa ja Kaakkois-Suomessa, tarkasteltiin alueellisia primäärienergialähteitä, ja tutkittiin laitetoimittajia, energiayrityksiä sekä niiden liiketoimintaverkostoja. Alueellisen selvityksen tueksi tutkittavia asioita tarkasteltiin osittain myös laajemmin muun muassa vertaisarvioinnin ja riittävän suuren otoskoon varmistamiseksi. Hankkeessa konsultoitiin potentiaalisia CHP-käyttökohteita ja tehtiin esiselvitykset kahdeksan kohteen teknis-taloudellisesta kannattavuudesta. Konsultoinneissa ja esiselvityksissä hyödynnettiin kehitettyä teknis-taloudellista laskentamallia. Hankkeen tulosten pohjalta laadittiin yleisohje soveltuvuusselvitysten tekemiseksi sekä suositus bioenergian alueelliseksi kehittämiseksi hajautetussa CHP-tuotannossa. Vuoden 2011 alussa voimaan tullut laki uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta on tarkoitettu tukemaan tuulivoimalla, biokaasulla ja puupolttoaineella tuotettua sähkön tuotantoa. Syöttötariffijärjestelmään hyväksytty sähkön tuottaja osallistuisi sähkömarkkinoille, ja tuottajalle maksettaisiin määräajan tukea markkinahinnan ja tuotantokustannusten välisen eron kattamiseksi. Jotta metsähakevoimala yleisten kelpoisuusehtojen täytyttyä voitaisiin hyväksyä syöttötariffin piiriin, pitää lisäksi laitoksen generaattoreiden nimellistehon olla vähintään 100 kW. Nykytekniikalla ja nykyisillä laitosten hyötysuhteilla tämä tarkoittaa sitä, että CHP-laitoksen kokonaistehon tulisi olla suuruusluokaltaan noin 500 kW. Näin ollen syöttötariffijärjestelmä ei kannusta pienimpiä laitoksia bioenergialla tuotetun sähkön myyntiin, ja näissä tapauksissa onkin arvioitava ainoastaan omakäyttösähkön merkitystä. Lämpö- ja CHP-laitosten polttoaineen hankintaketjua tuleva laki pienpuun energiatuesta (Petu) on hyväksytty eduskunnassa ja tulee voimaan asetuksella, mikäli Euroopan komissio hyväksyy uuden valtiontukijärjestelmän. Pienpuun energiatuki korvaa aiemmat Kemera-lain mukaiset korjuu- ja haketustuet. Tukea maksetaan nuoren metsän hoidon tai ensiharvennuksen yhteydessä saatavasta energiapuusta, mutta ei päätehakkuiden energiapuusta. Maa- ja puutarhataloudessa potentiaalisimpia käyttökohteita ovat suurehkot sika- ja siipikarjatilat, joiden lämmön ja sähkön kulutus on jo merkittävää. Kasvihuoneet ovat jo keskikokoisina huomattavia sähkön ja lämmön kuluttajia, ja siten potentiaalisia kohteita. Yleisesti tilojen määrän ennustetaan jo lähivuosien aikana vähenevän ja tilakoon kasvavan merkittävästi. Suurempi yksikkökoko luonnollisesti merkitsee mahdollisesti parantuneesta energiatehokkuudesta huolimatta yleensä suurempaa energian tarvetta ja siten potentiaalista kiinteää biomassaa käyttävää CHP-kohdetta. Pk-teollisuudessa luontevia käyttökohteita ovat esimerkiksi mekaanisen metsäteollisuuden laitokset sekä yleisestikin teollisuuskohteet, joiden energian kulutus on kohtalainen ja suhteellisen tasainen. Niin ikään suurehkot kiinteistöt, kuten esimerkiksi hotellit ja vanhainkodit, ovat potentiaalisia käyttökohteita. Olemassa olevat aluelämpölaitokset voivat ottaa CHP-teknologian käyttöön esimerkiksi laitoksen peruskorjauksen tai uusimisen yhteydessä. Kaiken kaikkiaan Kaakkois-Suomessa voidaan arvioida olevan maatiloilla, kasvihuoneissa, pk-teollisuudessa ja lämpölaitoksissa yhteensä useita kymmeniä potentiaalisia käyttökohteita. Arvioitaessa Kaakkois-Suomen kiinteitä bioenergiapotentiaaleja, keskeisin on metsäenergia, jonka teknistaloudellinen potentiaali on arvioitu olevan alle 2000 GWh, mitä voidaan pitää varsin konservatiivisena arviona. Peltoenergiapotentiaaliksi on arvioitu noin 400 GWh. Metsätähdehaketta kuljetetaan myös maakuntien välillä, vaikka kuljetusmatkat tulisi rajoittaa enintään 50–100 km etäisyydelle käyttöpaikasta kannattavuuden turvaamiseksi. Energiapuun voidaan arvioida riittävän pienen kokoluokan CHPteknologian lisääntyvään tarpeeseen, mutta alueellisesti polttoaineen saatavuuteen ja hintaan vaikuttavat olennaisesti esimerkiksi suurten CHP-laitosten mahdollisesti lisääntyvä metsähakkeen käyttö. Metsäteollisuuden ainespuun käytöllä on keskeinen rooli energiapuun saantoon. Lisäksi metsänomistajien todellinen halukkuus energiapuun myyntiin vaihtelee, ja esimerkiksi kantojen hyödyntäminen biopolttoaineena jakaa mielipiteitä. Hankkeessa tutkittiin ja haastateltiin 26 lämpöyritystä ja 26 lämpölaitostoimittajaa eri puolella Suomea sekä 19 potentiaalista CHP-laitevalmistajaa Kaakkois-Suomessa. Lämpöyrittäjyys on varsin paikallista toimintaa, joka on voimakkaasti kasvamassa. Lämpöyrittäjien hoitamia kohteita on Suomessa tällä hetkellä noin 450. Lämpölaitoksen ja lämpöverkon omistaa usein esimerkiksi kunta, ja lämpöyrittäjä hankkii polttoaineen, huolehtii laitoksen toiminnasta ja saa tuoton myydystä energiasta. Tyypillisesti lämpöyrityksellä ja –yrittäjällä on yhteistyötä paitsi polttoainetoimittajien ja asiakkaidensa kanssa, niin myös erilaisia huolto- ja muita palveluita tarjoavien tahojen, lämpölaitoksen kokonais- ja komponenttitoimittajien, ja muiden lämpöyrittäjien kanssa. Merkittävimmät laitevalmistajat ovat maantieteellisesti painottuneet Länsi- ja Etelä- Suomeen. Valmistajat ovat pääosin pk-yrityksiä, joista muutama on osa isompaa konsernia. Yritykset valmistavat tyypillisesti muun muassa lämpökattiloita, poltinteknologiaa, kuljettimia ja automaatiojärjestelmiä. Harva yritys valmistaa kaikki lämpölaitoksen komponentit itse, mutta useat kykenevät suunnittelemaan ja toimittamaan asiakkaille kokonaisia laitoksia avaimet käteen periaatteella liiketoimintaverkostojaan hyödyntäen. Laajimmillaan yritysten liiketoimintaverkostoihin voi kuulua asiakkaita, alihankkijoita, muita laitevalmistajia, kilpailijoita ja muita palveluiden tarjoajia. Kaakkois-Suomessa on huomattava yrityskanta konepaja-, automaatio-, hydrauliikka-, sähkö- ja LVI-yrityksiä, ja osa näistä yrityksistä on toiminut muun muassa metsäteollisuuden alihankkijoina. Metsäteollisuuden rakennemuutoksen myötä yritykset joutuvat osittain suuntaamaan liiketoimintaansa muualle, ja kyseisillä yrityksillä on perusosaamista ja kyvykkyyttä palvella energia-alaa, kuten esimerkiksi toimittaa komponentteja, laitteita tai palveluita CHP-laitostoimituksiin. Liiketoiminnan suuntaaminen uudelle toimialalle ja mahdollisten omien tuotteiden suunnittelu, valmistus ja markkinointi edellyttää kuitenkin merkittäviä panostuksia ja riskinsietokykyä. Kaiken kaikkiaan tutkitut lämpöyritykset, laitostoimittajat ja potentiaaliset laitetoimittajat suhtautuivat varovaisen positiivisesti pien-CHP:n tarjoamiin mahdollisuuksiin. Pien-CHP teknologian todettiin vielä vaativan kuitenkin kehittämistä, ja toisaalta yhteiskunnan tukitoimenpiteet nähtiin välttämättöminä, jotta bioenergiaa hyödyntävät pien-CHP ratkaisut voisivat yleistyä. Hankkeessa tutkittiin syvällisemmin erityyppisiä potentiaalisia bio-CHP kohteita, joista tehtiin esiselvitystasoiset soveltuvuus- ja kannattavuusarviot. Halukkuutta esiselvitysten tekemiseen olisi potentiaalisilta asiakkailta todennäköisesti löytynyt enemmän, mikäli bioenergiaa hyödyntävät pienen kokoluokan CHP-ratkaisut olisivat olleet lähempänä kaupallista sovellusta ja yhteiskunnan tukijärjestelmät bioenergialle valmiimpia sekä kattaneet paremmin myös pienen kokoluokan laitokset. Käyttökohteet olivat hyvin yksilöllisiä eikä niiden perusteella ollut mahdollista muodostaa yleispätevää mallia soveltuvuuden ja kannattavuuden arvioimiseksi. Teknologisten ratkaisujen vielä kehittyessä tarkkoja arvioita laitekustannuksista ei niin ikään ollut mahdollista esittää. Voidaan kuitenkin arvioida, että laitehinnat tulevat merkittävästi alenemaan kaupallisten ratkaisujen yleistyessä. Käyttökohteen kannattavuutta eivät itsestään selvästi turvaa myöskään yhteiskunnan tukijärjestelmät, vaikka laitos kuuluisikin kyseisten tukien piiriin. Olennaista investoinnin kannattavuuden kannalta on riittävän iso ja tasainen sähkön ja lämmön kulutus käyttökohteessa sekä polttoaineen ja energiahintojen tuleva kehitys. Kiinteitä biopolttoaineita kuten metsähaketta käyttävä pienen kokoluokan hajautettu CHP-teknologia on vielä kehittymässä, ja mennee vielä muutama vuosi ennen kuin kaupalliset ratkaisut yleistyvät merkittävästi. Yhteiskunnan tukimuodot kuten esimerkiksi syöttötariffijärjestelmä eivät niin ikään parhaalla mahdollisella tavalla tue kaikkein pienimmän kokoluokan CHP-investointeja. Pien-CHP ratkaisujen kaupallistumisen myötä Kaakkois-Suomella on yhtäläiset mahdollisuudet yhdessä muun Suomen kanssa kehittyä hajautetun bioenergian entistä kokonaisvaltaisemmaksi hyödyntäjäksi Avainsanat: sähkön ja lämmön yhteistuotanto, combined heat and power (CHP), mikroturbiini, stirling, syöttötariffi, biopolttoaine, metsähake, lämpöyrittäjä, lämpölaitosvalmistaja, maatila

Suorituskyvyn johtaminen ja IT-strategian suuntaaminen; Case: ICT-alan yritys

Yrityksen tietohallintoon kohdistuu tänä päivänä paljon vaatimuksia. Vaatimukset kohdistuvat tietohallinnon merkitykseen liiketoiminnan tukijana ja suorituskyvyn edistäjänä. ICT-toimialan rooli palveluiden tuottajana ja Suomen taloudellisen kas-vun tukijana ovat merkittävät. Tämän diplomityön tavoite on selvittää mikä on tietohallinnon rooli ja merkitys osana yrityksen suorituskykyä ja miten sitä tulisi kehittää. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu yleisistä suorituskyvyn johtamisen malleista, suorituskyvyn joh-tamisen malleista tietohallinnossa sekä IT-strategian suuntaamisen malleista ja suuntaamisen vaikutuksesta yrityksen suorituskykyyn. Tutkimuskysymys on: miten strategian suuntaamista tulisi kehittää jotta tietohallinto pystyisi edistämään yrityk-sen suorituskykyä? Tutkimusstrategia on case-tutkimus ja empiirinen aineisto on hankittu teemahaastatteluilla. Case-tutkimuksen tulosten mukaan strategian suuntaamisen arvioinnin mallin valit-seminen on tärkeää. Strategian suuntaamisen kaikki näkökulmat tulee ottaa huomi-oon. Esimerkiksi osaaminen, kommunikaatio, kumppanuudet ja ihmisten käyttäy-tyminen saattavat jäädä ns. kovien näkökulmien varjoon. Strategian suuntaamisessa tulee kiinnittää huomiota suuntaamiseen kaikilla organisaatiotasoilla. Toiminnalli-sen tason merkitys tulee myös huomioida. Strategian suuntaamista kehitettäessä tulee arvioinnissa ottaa huomioon eri liiketoimintayksiköiden arvioinnit, koska ne saattavat poiketa vahvasti toisistaan ja siten vääristää kehittämiskohteiden valitse-mista.

Huoltoasemakiinteistöjen arviointiprosessi ja arviointimenetelmät: Case-huoltamokiinteistön arvonmääritys

The purpose of this research is to examine the appraisal of service station real estate. This is a case research and the case service station is located in Kanta-Häme region in Finland. In the empirical part data consisted of national land survey of Finland’s data, Case corporations financial statements and Haahtela-Kehitys Oy: real estate appraisal 2013 instructions. The aim of this research was to find out whether there is a most suitable method for the appraisal of service station real estate. In this research it was not possible to conclude that one of the appraisal methods was more suitable than the other for service station real estate appraisal. It can be pointed out that selection of the appraisal method depends on several factors such as purpose of the appraisal, available information and the evaluator’s point of view.

Iso-Britannia vastakumouksellisessa sodassa : turvallisuusjoukkojen käyttöperiaatteet Malaijalla (1948-1960) ja Keniassa (1952-1960)

Toisen maailmansodan jälkeisenä ajanjaksona Iso-Britannia joutui useisiin vastakumouksellisen sodankäynnin konflikteihin siirtomaarakenteiden purkautumisen ja maailmanpoliittisen tilanteen johdosta. Tutkielma käsittelee Ison-Britannian turvallisuusjoukkojen käyttöperiaatteita vastakumouksellisen sodankäynnin konflikteissa Malaijalla vuosina 1948–1960 ja Keniassa vuosina 1952–1960. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusmenetelmänä on käytetty lähdeaineistoon perustuvaa sisällönanalyysia. Lähdeaineisto koostuu pääsääntöisesti ulkomaalaisissa sotakouluissa tehdyistä opinnäytetöistä sekä tutkimus- ja aikalaiskirjallisuudesta. Lisäksi lähteenä on käytetty Britannian asevoimien ohjesääntöjä vastakumouksellisesta sodankäynnistä. Britannian vastakumouksellisen sodankäynnin taisteluoppi korosti sodan poliittista ratkaisua. Toisen maailmansodan jälkeisessä taisteluopissa uhkamalli muodostui Mao Tse-Tungin oppien mukaisesti taistelevasta kumouksellisesta liikkeestä. Malaijalla ja Keniassa kumouksellisen toiminnan raamit olivat monin osin yhtenäiset. Kapinalliset pystyttiin määrittämään selväksi vähemmistöryhmittymäksi koko kansakunnan osalta. Kapinallisten toiminta- aluetta olivat pääsääntöisesti maiden rajojen sisäpuolelle rajoittuvat harvaan asutut viidakko- ja metsäalueet. Britannian turvallisuusjoukkojen toiminnan perustana ollut ohjesääntö määritteli turvallisuusjoukkojen tärkeimmäksi tehtäväksi kumouksellisten eristämisen väestöstä, minkä avulla kumouksellisilta riistettiin toimintansa kannalta elintärkeät resurssit. Poliisivoimilla sekä paikallisesta väestöstä perustetuilla kodinturvajoukoilla kontrolloitiin ja valvottiin asuttuja alueita sotilasvoimien suorittaessa operaatioita viidakko- ja metsäalueiden laitamilla ja syvyydessä. Samanaikaisesti toteutetut uudelleenasuttamisen ohjelmat ja elintarvikkeiden säätelyt vaikeuttivat kapinallisten tukeutumista väestöön ja pakottivat heidät vetäytymään syrjäseuduille. Tutkielman tärkeimpänä havaintona voidaan pitää turvallisuusjoukkojen käyttöperiaatteiden yhtäläisyyttä Malaijalla ja Keniassa. Turvallisuusjoukkojen rakenne ja periaatteellinen käyttö noudattivat molemmissa konflikteissa samaa kaavaa perustuen Malaijan alkuvuosien havaintojen pohjalta laadittuun käsikirjaan. Turvallisuusjoukkojen käyttöön vaikuttaneet asteittaiset toimenpiteet kapinallisten eristämiseksi väestöstä, johtaen aina heidän voimiensa lopulliseen tuhoamiseen, olivat käyttöperiaatteiden kannalta ohjaava tekijä. Konflikteista saatujen havaintojen perusteella pystyttiin määrittelemään turvallisuusjoukkojen toimijoille selkeät roolit ja tehtäväkentät kriisien eri vaiheissa.

Visuaalinen monilukutaito : luokanopettajaksi opiskelevien monikulttuurisuuskäsitykset ja kuvataide

Artikkelissa kuvataan Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksessa toteutettavaa monikulttuuriseen taidekasvatukseen ja visuaaliseen monilukutaitoon liittyvää tutkimus- ja kehittämishanketta.

Henkilö- ja talousriskin yhteys t&k-projektin onnistumiseen

Tämän pro gradu-tutkielman tarkoituksena oli tarkastella henkilö- ja talousriskin yhteyttä tutkimus- ja kehitysprojektin onnistumiseen. Tutkimus toteutettiin toimeksiantona Innovaatiorahoituskeskus Tekesille. Tutkielman teoreettisessa osuudessa tarkasteltiin t&k-projektien ja uuden tuotteen kehitysprojektien onnistumisen määritelmää sekä onnistumis- ja epäonnistumistekijöitä. Teoriaosuus pohjautui aikaisempaan tutkimukseen ja sen pohjalta oli tavoitteena muodostaa käsitys siitä, millaisiin tekijöihin projektin alkuvaiheessa kannattaa kiinnittää huomiota ja kuinka eri tekijät voivat ennakoida projektien onnistumista tai epäonnistumista. Tutkimuksen empiirinen osuus toteutettiin kvantitatiivisena tutkimuksena. Aineisto koostui 4755 mikro- ja pk-yritysten t&k-projektista. Empiirisen osuuden päätarkoituksena oli selvittää, onko projektin henkilö- ja talousriskitasolla vaikutusta siihen, kuinka hyvin projekti onnistuu. Tutkimuksessa selvitettiin myös riskien taustalla vaikuttavien tekijöiden yhteyttä projektin onnistumiseen ja tarkasteltiin yleisimpiä syitä projektien epäonnistumiseen. Tutkimuksen tuloksena havaittiin seuraavaa. Yleisimpiä syitä epäonnistuneisiin hankkeisiin olivat teknologiasyyt, muut syyt sekä henkilö- ja taloussyyt. Tarkasteltaessa talousriskin vaikutusta onnistumiseen hyödynnettiin kolmea erilaista onnistumisen mittaria. Tuloksena havaittiin, että talousriskitason merkittäväkään nousu ei vaikuttanut valtavasti siihen, kuinka hyvin projektit onnistuivat. Sillä, perustuiko kohonnut talousriski hakijan omaan rahoitukseen, ulkopuoliseen rahoitukseen, vai molempiin rahoituksen muotoihin ei ollut suurta vaikutusta projektin onnistumiseen. Hyvin pieni vaikutus näkyi siten, että parhaiten onnistuvien hankkeiden osuus oli hieman suurempi sellaisten hankkeiden joukossa, jossa riski hajaantui molempiin rahoituksen muotoihin. Henkilöriskitasolla havaittiin olevan hieman vaikutusta siihen, kuinka hyvin hanke onnistui, sillä korkeimmassa riskiluokassa havaittiin suhteellisesti enemmän epäonnistuneita projekteja kuin matalammissa riskiluokissa. Erot olivat kuitenkin maltillisia. Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että valittu onnistumisen mittari ja sen moniportaisuus vaikuttivat tulosten tulkintaan, joten on tärkeää tiedostaa, millaista onnistumista projektilla tavoitellaan.

Maanpuolustustahdon tutkimusperinne Suomessa ja Ruotsissa

Maanpuolustuskorkeakoulun Käyttäytymistieteiden laitos on toteuttanut pääesikunnan henkilöstöosaston toimeksiannosta varusmiesten maanpuolustustahtoa koskevan tutkimushankkeen. Tässä tutkimusraportissa julkaistaan tutkimushankkeen ne tulokset, joissa esitellään maanpuolustustahdon tutkimus- ja mittaamisperinnettä Suomessa ja Ruotsissa. Empiiristä tutkimusaineistoa kerättiin varusmiehiin kohdistuneella kyselyllä ja haastatteluilla, mutta tutkimushankkeen aikana syntyi myös ajatus koota hankkeen aikana löydetty maanpuolustustahdon käsitteellistä pohjaa ja sen aikaisempaa empiiristä tutkimusperinnettä koskeva laajahko materiaali ja esittää osia siitä jäsennellyssä muodossa erillisinä julkaisuina. Osa työn tuloksista on kirjattu tähän raporttiin. Tutkijoina ja raportin kirjoittajina ovat olleet dosentti, VTT Heikki Leimu, yhteiskuntatieteiden maisteri Risto Sinkko ja VTL Olli Harinen, joista jälkimmäisin on myös koordinoinut raportin kirjoittamista ja suunnitellut raportin rakenteen. Nyt käsillä oleva raportti on laadittu tarkoituksellisesti erilliseksi, itsenäiseksi raportiksi, jota voidaan lukea ilman perehtymistä tutkimushankkeen muihin julkaisuihin.

Yhdysvaltalaisen erikoisoperaatiokykyisen merijalkaväkitaisteluosaston kokoonpanon ja käyttöperiaatteiden kehittyminen vuosina 1985-2006

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Yhdysvaltalaisen erikoisoperaatiokykyisen merijalkaväkitaisteluosaston kokoonpanon ja käyttöperiaatteen kehittyminen vuosien 1985–2006 välisenä aikana. Yhdysvaltain asevoimat alkoi heti toisen maailmansodan jälkeen ylläpitää maailmanlaajuista ja jatkuvaa sotilaallista valmiutta merijalkaväen ja laivaston yhteisten osastojen avulla. Sodan kuvan muuttuminen matalan intensiteetin operaatioihin vaati erikoisoperaatioihin kykenevien konventionaalisten joukkojen perustamista. Tutkimusmenetelmä oli luonteeltaan kvalitatiivinen. Tutkimusmenetelmänä on käytetty lähdeaineistoon perustuvaa sisällönanalyysia. Lähdeaineisto koostuu pääsääntöisesti Yhdysvaltain merijalkaväen ja laivaston sotakouluissa tehdyistä opinnäytetöistä sekä tutkimus- ja aikalaiskirjallisuudesta. Tutkimuksessa selvitettiin miksi erikoisoperaatiokykyisen merijalkaväkitaisteluosaston ohjelma luotiin. Kehittymisprosessin tutkiminen vaati historiallisten murroskohtien tunnistamista, joiden avulla selvitettiin muutostarpeen syntyä ja kehittymistä seuraavaan murroskohtaan verraten. Näihin kohtiin vaikuttivat tekniikan kehittyminen, sotakokemuksien ja sodan kuvan vaikutukset suorituskykyvaatimuksiin. Vaatimukset vaikuttivat lopulta organisaation rakenteeseen. Tutkittavia murroskohtia olivat sodat, sodan kaltaiset konfliktit, erikoisoperaatiot, sodan kuvan muuttuminen sekä kaluston ja taktiikan vaikutukset kokoonpanomuutoksiin. Korean sodan jälkeen merijalkaväen tarpeellisuus kyseenalaistettiin. Tarpeellisuutensa osoittamiseksi merijalkaväen täytyi hyödyntää Yhdysvaltain tarvetta vaikuttaa maailmanlaajuisesti sotilaallisella voimalla ja siihen merijalkaväki perusti täysin uudenlaiset joukot. Muilla puolustushaaroilla ei ollut mahdollisuutta toimia Yhdysvaltain ulkopuolella yhtä pitkäaikaisesti. Ylläpitokykyyn lisättiin maa- meri- ja ilmakomponenttien yhdenaikainen toiminta sekä yhteisen taktisen ja operatiivisen tavoitteen saavuttaminen. Beirutin pommitusten ja Teheranin panttivankien vapautusoperaatioiden epäonnistuttua havaittiin, ettei konventionaalisilla joukoilla voitu enää vastata muuttuneeseen sodan kuvaan. Merijalkaväki loi erikoisoperaatioihin kykenevien joukkojen ohjelman, jonka tavoitteena oli lisätä suorituskykyjä konventionaalisten merijalkaväkitaisteluosastojen repertuaariin. Tarkoituksena oli pienentää kriisien vasteaikoja ja lisätä tehtävien onnistumisprosenttia. Ohjelma loi sotatoimialueiden komentajille ja kansallisen turvallisuusviraston käyttöön joukon, jota voitiin käyttää muista joukoista erillään mihin tahansa tehtävään. Tutkimuksen tärkeimpänä havaintona on, että erikoisoperaatiokykyiset merijalkaväkitaisteluosastot rakennettiin aina edellisten joukkojen rotaatiokokemusten, uhka-arvion ja käytettävissä olleiden laivaston alusten mukaan. Vaihtelevuus peruskokoonpanoista oli vähäistä. Tekniikan kehittyminen vaikutti suuresti ennen kaikkea operatiivisiin käyttöperiaatteisiin. Käyttöperiaatteet taas kehittyivät hyvin nopeasti sodan kuvan muututtua.

Jalkaväkirykmentin raskaiden aseiden organisointi ja siihen vaikuttaneet tekijät vuosina 1918-1939

Ensimmäinen maailmansota sekä Suomen vapaussota vuonna 1918 loivat pohjan suomalaiselle sotaväelle ja sen aseistuksen kehittymiselle. Vapaussodan loppupuolella joukot organisoitiin jalkaväkirykmenteiksi, etupäässä saksalaisen mallin mukaisesti, ja aseistettiin kiväärein sekä harvalukuisin konekiväärein. Seuraavat kaksi vuosikymmentä talvisotaan saakka olivat Suomessa kiivasta kehittämisen ja varustamisen aikaa, jolloin kokoonpanoja ja niiden aseistusta testattiin koulutuksessa, harjoituksissa sekä erillisissä kokeiluissa. Kokeilutoiminnan lisäksi kokoonpanojen muodostamiseen vaikuttivat koko sotien välisen ajan ensimmäiseen maailmansotaan osallistuneiden maiden kokemukset sodasta sekä teollistumisen myötä alkanut voimakas sotatekninen kehitys. Jalkaväen tulivoimaa kasvatettiin aluksi lisäämällä konekiväärien määrää rykmenteissä, mutta pian huomattiin kranaatinheittimien tarjoamat mahdollisuudet jalkaväen tukemiseen ja ne liitettiin osaksi joukkojen aseistusta. 1930-luvun puolivälissä suoritettujen kokeilujen tuloksena havahduttiin panssarintorjunta-aseistuksen tarpeeseen, mutta viivästykset tuotannon aloittamisessa ja ulkomaisissa hankinnoissa vaikeuttivat niiden liittämistä jalkaväkirykmentteihin ennen talvisotaa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten jalkaväen raskaiden aseiden sijoittaminen sodanajan jalkaväkirykmentteihin toteutettiin itsenäisyyden alkuvuosista talvisotaan ulottuvalla jaksolla ja mitkä tekijät vaikuttivat niiden sijoittamiseen. Päätutkimuskysymykseen pyritään vastaamaan tarkastelemalla seuraavia organisaatiomuodostukseen vaikuttaneita tekijöitä: tutkimus- ja kokeilutoiminta, ulkomaiset vaikutteet, sotatekninen kehitys sekä sotakokemukset ja muutokset uhkakuvassa. Päätutkimusmenetelmä on analysoiva asiakirjatutkimus. Kokonaiskuva tutkimusaiheesta muo-dostetaan sekundaarilähteiden kuten kirjallisuuden, lehtiartikkelien ja aikaisemman tutkimuk-sen pohjalta. Sekundaarilähteiden avulla päästään arkistoperäisten primaarilähteiden kuten asiakirjojen ja virkakirjeiden luo, joita analysoimalla ja sekundaarilähteisiin vertaamalla muodostetaan yksityiskohtainen kuva tutkimusaiheesta. Vapaussodan ja talvisodan välisenä aikana tapahtuneessa jalkaväkirykmentin kehitystyössä otettiin huomioon ulkomaiset vaikutteet, sotakokemukset, tutkimus- ja kokeilutyö, sotatekninen kehitys sekä Suomeen mahdollisesti kohdistuva uhka. Ulkomaista erityisesti Saksalla ja Venäjällä oli tärkeä rooli jalkaväkirykmenttien muotoutumisessa. Saksalaisten organisaatiorakenteesta ja aseistuksesta otettiin tarkasti mallia Suomen tuoreeseen sotaväkeen, kun taas Venäjän toimia seurattiin mahdollisen uhkan näkökulmasta. Vapaussodan ja ensimmäisen maailmansodan perintönä puolustus rakennettiin konekiväärien varaan ja epäsuorat tulitukiaseet omaksuttiin vähitellen osaksi jalkaväkeä. Kotimaassa ja ulkomailla suoritettujen asejärjestelmätutkimusten ja kokeilujen tulokset osoittautuivat ensiarvoisen tärkeiksi koko sotien välisen ajan, ja niiden perusteella tehtiin merkittäviä muutoksia organisaatioissa ja joukon aseistuksessa.