Rakennettu areenatähteys. Rock-konsertti globalisoituvana mediaspektaakkelina 1965-2013

Kulttuurihistorian alaan kuuluva artikkeliväitöskirja edustaa populaarikulttuurin ja tarkemmin populaarimusiikin tutkimusta kiinnittyen ennen muuta audiovisuaalisen mediakulttuurin muutokseen 1960-luvulta tähän päivään. Väitöskirja käsittelee Pink Floydin, The Rolling Stonesin, U2:n ja Peter Gabrielin areenakonserttikiertueita ja kyseisten kiertueiden lavasuunnittelijoiden Mark Fisherin ja Robert Lepagen toimintaa. Tutkimus tarkastelee, miten jättiläismäiset mediaspektaakkelit saivat alkunsa, ammattimaistuivat ja globalisoituivat vuosien 1965–2013 välillä. Analyysin kohteena on se, miten ne rakentuivat ja toisaalta rakensivat areenatähteyttä sekä uudistivat audiovisuaalista kulttuuria. Konserttien avainkohtia ja populaarijulkisia aineistoja hermeneuttisesti tulkiten ja lähilukien sekä historiallisesti kontekstoiden tutkimus rakentaa kulttuurihistoriallisen kokonaistulkinnan viihdeteollisuuden mahtipontiseksi muotoutuneen ilmiön tuotannosta. Tutkimuksen lähtökohtana on populaarimusiikkitähden vaikutus 1900-luvun jälkipuoliskon ja 2000-luvun alun massamediassa ja kulttuurissa. Tarkastelemalla areenarockin mediaspektaakkeleiden kulttuurihistoriaa tutkimus ottaa kantaa niihin kaupallisiin, teknologisiin ja poliittisiin muutoksiin, jotka ovat viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana mahdollistaneet tähteyden globaalia leviämistä. Tämän muutoksen seurauksena lähes kenestä tahansa voi tulla tähti ja lähes mistä tahansa kulttuuri-ilmiöstä voi tulla populaaria. Mutta vain jotkut tähdet ja yhtyeet esiintyvät täysille areenoille. Areenakonsertit ovatkin tähteysilmiön keskeisiä huipentumia, globaalin viihdekulttuurin äärimmäisiä manifestaatioita. Nykyiset areenoilla tapahtuvat mediaspektaakkelit ovat monimutkaista audiovisuaalista musiikkiteatteria, jossa kaikkien esityksen elementtien – teatraalisten ja audiovisuaalisten efektien – tulee olla mahdollisimman suuria ja taitavasti rytmitettyjä. Mediaspektaakkelien analyysissa tulee erityisesti kohdistaa huomio erilaisten medioiden suhteisiin sekä kysymykseen siitä, miten suuri osa audiovisuaalista konserttikokemusta itse asiassa on ennalta rakennettua ja nauhoitettua. Lavasuunnittelu yhdistää esiintyjän teatraaliset eleet ja esiintymisen laajempaan audiovisuaaliseen ja ennalta mietittyyn temaattiseen kokonaisuuteen. Tähän kuuluvat suurten konserttilavojen kertakäyttöarkkitehtuuri, valon ja pintojen yhdistäminen populaariin kuvastoon sekä itse teoksien audiovisuaalisen kerronnan historiallisiin ja nostalgisiin viitteisiin.

Lassila, Maiju

Maiju Lassila urspr. Algoth Tietäväinen även Algoth Untola, Irmari Rantamala, J. I. Vatanen d. 28.11.1868 i Tohmajärvi d. 21.5.1918 i Helsingfors Maiju Lassila är en av den finska litteraturens färgstarkaste författargestalter under det tidiga 1900-talet. I hans produktion ingår såväl komiska folklustspel som samhällsengagerade och självbiografiska verk. Under det kvinnliga författarnamnet Maiju Lassila utgavs 20 verk, av vilka det kändaste är lustspelet Tulitikkuja lainaamassa (sv. Låna tändstickor) från 1910. Harhama (sv. En chimär) och Martva, som båda utgavs 1909 under namnet Irmari Rantamala, är löst självbiografiska. I Harhama skildras allegoriskt kampen mellan ont och gott, och verket har beskrivits som en finsk motsvarighet till Faust samt som en variant av Dantes Divina Commedia och John Miltons Det förlorade paradiset (Paradise lost). Den samhällskritiska torparskildringen Avuttomia (sv. Hjälplösa), utgiven år 1913 under namnet J.I. Vatanen, gjorde författaren och journalisten Rantamala till en symbol för den röda makten. Författaren dog som fånge efter det finska inbördeskriget år 1918, på vägen till avrättningsplatsen. http://www.blf.fi/artikel.php?id=2831 http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/2831/

Leino, Kasimir

Kasimir Leino eg. Kasimir Agathon Lönnbohm f. 17.11.1866 i Paltamo d. 8.3.1919 i Helsingfors Kasimir Leino var en känd kulturpåverkare, verksam som författare, litteratur- och konstkritiker, forskare samt teaterdirektör. Leinos lyrik har ofta hamnat i skuggan av hans brors, Eino Leinos diktargärning. Kasimir Leinos arbete hade emellertid också ett betydelsefullt inflytande på broderns produktion. Han var en pionjär inom symbolismen och därtill aktiv som översättare av europeisk litteratur. Leino utgav fyra diktsamlingar som innehöll realistisk programdikt och centrallyrik, episka och historiska dikter, samt även satir. Leinos noveller och berättelser följer det realistiska programmets ideal. I skiftet mellan 1800- och 1900-talet övergick Leino till dramatiken och gav ut två omfattande dramer Jaakko Ilkka ja Klaus Flemming (sv. Jakob Ilkka och Klas Flemming) från 1901 samt Lehtolapsi från 1905. http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/3527/

”Från fader till son”. Dialektutjämningen i Nagu, en fallstudie i tre generationer i en familj

Tämä pro gradu -tutkielma kuvailee Turunmaan saaristossa sijaitsevan ruotsinkielisen Nauvon kunnan murretta ja siinä tapahtunutta kehitystä 1900-luvun alkupuolelta 2000-luvun alkuun yhdessä perheessä kolmen eri sukupolven ajalta. Tutkielmassa pohditaan myös murteiden häviämisen ja säilymisen syitä. Materiaali koostuu kolmesta noin 45 minuutin mittaisesta haastattelusta, joissa informantit, isoisä, isä ja poika samasta perheestä, kertovat vapaasti oman elämänsä tapahtumista. Yksi haastatteluista on tehty vuonna 1977 ja kaksi muuta vuonna 2005. Informantit ovat syntyneet vuosina 1903 (k.1980), 1936 ja 1977. Haastattelut on litteroitu ja niissä esiintyviä murteellisia piirteitä on analysoitu sekä kvantitatiivisesti että joissain tapauksissa kvalitatiivisesti. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että murteessa on tapahtunut muutoksia yleiskieltä kohti ja vahvimmat murteelliset piirteet ovat vähentyneet rajusti nuorimman informantin puheessa. Jotkut piirteet ovat jopa kadonneet kokonaan hänen puheestaan materiaalin mukaan, kun ne vielä olivat vallitsevia vanhimman informantin puheessa. Murteelliset piirteet eivät kuitenkaan ole hävinneet välittömästi, vaan vähitellen vuosikymmenien kuluessa. Erityisesti toiseksi vanhimman informantin puheessa esiintyy vaihtelua murteellisten ja yleiskielisten varianttien välillä. Syinä murteen heikkenemiseen voidaan pitää massamedian kehittymistä, kulkuyhteyksien paranemista sekä suurempaa elinympäristöä. Nauvo oli aikaisemmin maantieteellisesti eristyneempi kunta, jossa ihmiset kävivät koulua ja työskentelivät. Nykyisin monet lähtevät muualle opiskelemaan tai muuttavat suuremmille seuduille töiden perässä. Ihmiset eivät enää samaistu samalla tavalla kotikuntaansa, ja näin myös murre heikentyy.

Markkulan silta, Kihniö : Museosillan hoito- ja ylläpitosuunnitelma

Markkulan museosilta (H-3256) sijaitsee Pirkanmaalla Kihniön kunnan Koskenkylässä. Se on puinen riippuansassilta. Silta on yhdystiellä 13343, etäisyys tiejakson alusta on 2449 metriä. Sillan tieosoite on 13343/ tieosa 1/ 2449m. Nykyinen silta on rakennettu vuonna 1988, sen edeltäjä vuonna 1959 ja sen edeltäjä vuonna 1931. Nämä sillat ovat olleet kaikki riippuansassiltoja. Nykyinen silta on rakennettu vuoden 1959 sillan kopioksi. Markkulan museosillan siltatekninen museaalinen merkitys Suomen tieliikenteenhistoriassa ulottuu 1600-luvulle. Puinen riippuansassilta on ollut erittäin yleinen siltatyyppi talonpoikaisen tienhoidon aikana. Suomen itsenäisyyden aikana niitä on rakennettu 1960-luvulle asti. Autoliikenteen kasvun myötä riippuansasrakenne muuttui epäkäytännölliseksi ja riippuansasiltojen rakentamisesta on luovuttu. Markkulan silta on tiettävästi ainut maantieverkolla oleva perinteinen riippuansassilta. Viime vuosina on rakennettu valtateillekin muutamia kokeiluluontoisia puisia riippuansassiltoja, mutta ne ovat harvinaisuuksia. Markkulan silta on liitetty Liikenneviraston (silloin Tie- ja vesirakennuslaitoksen) museokohdekokoelmaan vuonna 1982 ensimmäisten kohteiden joukossa. Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Markkulan silta edustaa kokoelmapolitiikassa mainittua tieliikennehistoriallista ajanjaksoa, ”1800-luvun tieverkon täydennykset”, lähinnä sillä perusteella, että alue on metsätalouden puunhankinta-aluetta ja tervanpolttoaluetta. Ajanjaksolla yksi kokoelmaan tallennettavista teemoista on puusillat. Yhdystien 13343 eteläpää, jakso Koskenkylä- Linnankylä, on rakennettu 1800–1900-luvun taitteen aikoihin vesiväylän rinnakkaisreitiksi. Ensimmäinen silta Markkulan talon viereen on rakennettu 1900-luvun alussa. Sittemmin tielle on perustettu tiehoitokunta 1920-luvulla, kunnantieksi tie on muuttunut 1940-luvulla. Alue on kuulunut Turun ja Porin lääniin ja liikenne on suuntautunut pääasiallisesti Porin suurille sahoille 1870-luvulta alkaen. Markkulan silta kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY). Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Markkulan silta on erikoisuus, koska se edustaa historiallista siltatyyppiä, mutta on jo valintahetkellä ollut uusrakenne, josta on silloin tiedetty, että sekin joudutaan purkamaan. Kun nykyinen silta rakennettiin, tavoitteena oli rakentaa aidosti riippuansassillan statiikalla toimiva puusilta, joka ulkonäöltään vastaa edeltäjäänsä. Lehdistön aikalaisartikkeleissa todettiin, että työssä oli onnistuttu. Tämän kaltaisen menettelyyn jouduttiin, koska Markkulan silta oli ainut jäljellä oleva perinteistä riippuansasrakennetta oleva silta maantieverkolla. Markkulan sillan kunto on museaalisesta näkökulmasta hyvä. Myös sen ympäristö vastaa historiallista arvoa. Museokohteena Markkulan silta on vaikeasti saavutettava ja löytyvä. Maisemallisesti kohde on merkittävä, koska silta-, koski-, maa- ja metsätalousmaisema ovat säilyneet toisiaan täydentävänä kokonaisuutena. Siltaa joudutaan korjaamaan lähiaikoina ja sen kantavien osien on arvioitu kestävän noin vuosikymmenen. Sillan kuntoon on kiinnitettävä huomiota, jottei se tuhoudu tarpeettoman nopeasti. On toivottavaa, että uusi silta rakennetaan nykyisen sillan tai sen edeltäjien kaltaiseksi. Tiehallinnon museotoiminnan käsikirjassa on ilmaistu perinnekorjauksen periaatteet, joiden mukaan pyritään käyttämään alkuperäisiä materiaaleja. Museosillalla ei ole opastauluja. Ne on tehtävä. Opastukselle on oivallinen sijaintipaikka oskikalastusalueen levikkeellä. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Markkulan silta todisteena pitkäaikaisesta siltateknisestä rakenteesta. Sillan miljöö on poikkeuksellisen moniulotteinen. Markkulan talo ja puistomainen piha muodostavat miljöön keskeisen osan. Lisäksi kosken, sahan ja myllyn rauniot ovat mielenkiintoisia. Sillan säilyneisyys museointihetken (1982) asussa on tietysti mahdoton tavoite, kun silta on uudempi. Kohteen vaaliminen edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon sillan liittyminen ympäristöönsä. Toimenpiteillä pyritään korostamaan sillan ja sen ympäristön, koski-, sekä maa- ja metsätalousmaiseman, tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä sillan ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät siltaympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja sillan mahdolliselle korjaukselle.

Etsimessä pohjoisen naisten kulttuurihistoria

Kirjallisuusarvostelu

Postimerkit merisotataidon dokumentteina : Britannian ja Saksan laivastojen varustelu maailmansotien välisenä aikana

Merisodassa tapahtunut muutos – erityisesti konevoiman syrjäyttäessä purjeet ja raudan korvatessa puumateriaalin 1800-luvun loppupuolella – johti nykypäivänäkin merkittäviin merisodan teoreettisiin tarkasteluihin. Teorioihin pohjautuneet merisotataidon yleisperiaatteet saivat ensimmäisen maailmansodan aikana käytännön testauksensa. Voittajat ja häviäjät analysoivat taistelut sekä maailmalla vallinneen ripeän teknisen kehityksen, minkä seurauksena laivastojen varustelu kiihtyi uudestaan valtapolitiikan tueksi. Maailmansotien välisenä aikana pyrittiin kansainvälisin sopimuksin säätelemään suurten laivastojen, kuten Britannian, Ranskan, Italian, Japanin ja Yhdysvaltojen varustelukilpailua. Versaillesin rauhansopimus rajoitti samanaikaisesti Saksan merivoimien kokoa. Tässä työssä tutkitaan Britannian ja Saksan merivoimien varustelua ja merisotataidon kehittymistä maailmansotien välisenä aikana. Merisotataidon kehittymisen tarkastelu tapahtuu postimerkkien avulla. Postimerkki syntyi Englannissa vuonna 1840 ja sen käyttö yleistyi ympäri maailman lähes samanaikaisesti konevoimaa käyttäneiden laivojen kanssa. Postimerkkien kuva-aiheet olivat aluksi valtioiden päämiehiä, heraldiikkaa, maisemia tai abstrakteja aiheita. Vasta 1900-luvun alkupuolella kuva-aiheina saattoi olla lähes mitä vain, myös sotalaivojen kuvia. Postimerkkikokoelmastani erottuu tutkimusaiheeseen 335 merkkiä. Britannian ja Saksan kansallisarkistojen alkuperäislähteiden ja tutkimuskirjallisuuden dokumenttianalyysiin perustuvaa merisotataidon moninaista kehitystä verrataan tutkimuksessani postimerkkien kuva-aiheisiin ja niiden yksityiskohtiin 3 300 kertaa. Tällä menettelyllä pyrin selvittämään voiko postimerkkejä käyttää ja pitää merisotaidon kehityksen kattavina dokumentteina. Postimerkeissä satunnaisiksi jääneet virheet tai propaganda eivät vähennä merisotataidon kehityksen kuvaamisen dokumenttiarvoa. Postimerkkien sotalaivoihin liittyvät kuvat kattavat muutamaa laivaluokkaa lukuunottamatta molempien maiden kaikki taistelualuslajit- ja luokat. Postimerkeistä voidaan nähdä vanhat sotalaivat, niiden peruskorjaukset ja uudet luokat lentotukialuksista sukellusveneisiin. Alusten kuvat voidaan liittää Britannian kansainyhteisön muuttuneisiin strategisiin ja taktisiin tavoitteisiin niin Atlantilla kuin Kaukoidässä. Saksan merivoimien nousu Versaillesin rauhanehtojen rajoituksista ja lopulta pyrkimys Britannian kauppamerenkulun tuhoajaksi välittyy myös postimerkeistä. Yleinen sotatekninen kehitys, lentoneiden tulo merisotanäyttämölle ja aikanaan kansainvälisten tonnistorajoitusten poistuminen näkyvät postimerkeissä. Kokopostimerkin historian aikana vuoteen 2012 mennessä purjeettomien, nykyaikaisten sotalaivojen kuvia on julkaistu noin 3 350 postimerkillä, jotka on koottu Maailman suurin laivasto-osasto -postimerkkikokoelmaani noin 35 vuoden aikana

Kohtaamisia ajassa. Kulttuurihistoria ja tulkinnan teoria

Kohtaamisia ajassa. Kulttuurihistoria ja tulkinnan teoria -artikkelikokoelma avaa näkökulmia keskusteluun, jossa pohditaan ymmärtämisen ja tulkitsemisen tehtäviä kulttuurihistoriassa. Artikkelikokoelman tavoitteena on hahmottaa kulttuurihistoriallisen tutkimuksen yhteyksiä viime vuosisadan filosofiaan, jossa kulttuuria ja yhteiskuntaa tutkivien erityistieteiden ontologisilla ja epistemologisilla ongelmilla on ollut tärkeä rooli. 1900-luvun fenomenologia ja hermeneutiikka sekä niistä juontuvat ajattelumuodot nousevat tällöin tarkastelun keskiöön. Lisäksi ne tuovat mukanaan aikaisemmat, 1800-luvun historianfilosofiset ajatukset, joita edustavat G. F. W. Hegel ja Friedrich Nietzsche sekä myöhemmät fenomenologiaa ja hermeneutiikkaa kritikoineet suuntaukset. Kokoelma on puheenvuoro kulttuurihistorian metodologiasta käytävässä keskustelussa, jota se yrittää suunnata kohti mahdollisuuksia, joita 1900-luvun filosofia tarjoaa kulttuurihistorialliselle tutkimukselle. Kohtaamisia ajassa on suunnattu niin kulttuurihistorian opiskelijoille ja tutkijoille kuin myös yleisemmin nykyfilosofiasta ja historian teoriasta kiinnostuneille.

Kohti vesiensuojelun aikaa; veden laadun muutokset eteläisimmällä Saimaalla

Työn tarkoituksena on ollut tutkia vesianalytiikan kehitystä Suomessa, arvioida rutiini-analytiikan luotettavuutta, selvittää eteläisimmän Saimaan jätevesikuormituksen kehitys ja siihen vaikuttaneet tekijät, laatia aikasarjat eräiden tutkimusalueen keskeisten veden laadun seurantapaikkojen veden laadun kehityksestä ja esittää keinoja veden laadun kehityksen kuvaa¬miseksi tiivistämällä suuri havaintomateriaali yksinkertaisiksi tunnusluvuiksi. Työssä käsiteltä¬vä aikajakso alkaa 1900-luvun alusta ja päättyy vuoteen 1998. Tutkimus on osa laajempaa ko¬konaisuutta. Tutkimusalue käsittää Vuoksen vesistön keskusjärven, Saimaan, eteläisimmät osat eli Pien-Saimaan, Suur-Saimaan, Vuoksen niskan ja Haapaveden altaat sekä vesistön purku¬-uoman, Vuoksen virran (ks. kuvat 5.1. ja 5.2.). Veden laatu alueen luonnontilaisilla alueilla on luokiteltavissa osin oligotrofiseksi, osin lievästi dysoligotrofiseksi. Sadan viimeisen vuoden aikana teollinen toiminta on muuttanut sitä voimakkaasti. Vesiensuojeluun on eteläisimmän Saimaan alueella investoitu yli 1,5 miljardia markka viimeisten noin 30 vuoden aikana. Investointien tuloksena kuormitus on laskenut oleellisesti 1960-luvun maksimikuormituksesta. Jätevesien purkuvesistön veden laatu on tänä aikana myös merkittävästi parantunut. Tämä on osoitettu veden laadun seurantatuloksista tehtyjen erilaisten tarkastelujen avulla (aikasarjadiagrammit, tilasto tarkastelut, indeksilukuluokitukset, PCA- ja PLS- ja DPLS- monimuuttujamallinnukset). Nykyisin veden laatu on lähes koko tutkimusalu¬eella vähintään tyydyttävä. Fysikaalis-kemiallisen veden laadun seurannan historia on Suomessa kansainvälisesti ja kansallisesti pitkä, ja Saimaalta voidaan veden laadun kehitystä arvioida luotettavasti 40 vuoden ajalta. Tutkimusmetodiikat vesitutkimusten pioneerimaissa ovat olleet samankaltaisia ja niiden perusteella on laadittu myös eurooppalaisen vedenlaadunseurannan suositukset. Vaikka tulevai¬suudessa vesistöä ja sen tilan kehitystä on tarkasteltava ekologisena kokonaisuutena, ei tätä voida tehdä ilman nykyisen kaltaista monitorointia. Teollisuuden jätevesikuormitus on laskenut neljännesvuosisadan aikana hyvin merkittä¬västi tavalla, joka vielä kymmenkunta vuotta sitten tuntui saavuttamattomalta. Saimaan. kuten muunkin Suomen metsäteollisuuden taso onkin kansainvälisesti korkea ja täyttää jo nyt kuormi¬tuksen suhteen lähes 2000-luvun alun BAT-tekniikan vaatimukset. Veden laatu ei kuitenkaan ole kuormitetuilla alueilla kaikkialla vielä hyvä, joten vesiensuojeluun on edelleen panostettava, kun tavoitteena on vesien hyvä ekologinen tila. Vesistöstä käsin tarkasteltuna hitaasti hajoavan orgaanisen aineen määrän vähentäminen vedestä on oltava seuraavana tavoitteena. Tätä tukee myös BAT-tekniikan tarkastelu.

Kannabiksen vaikutus väkivaltakäyttäytymiseen

Kannabista pidetään yleisesti rauhanomaisena ja haitoiltaan vähäisenä päihteenä, ja sen laillistaminen on jatkuvasti puheenaiheena Suomessa ja muissa länsimaissa. Vuonna 2010 17 % suomalaisista oli käyttänyt joskus kannabista. Hamppukasvin psykoaktiiviset ainesosat, kannabinoidit, vaikuttavat keskushermostossa monilla tavoilla, eikä näitä mekanismeja vielä täysin ymmärretä. Kannabiksen ja väkivaltaisen käyttäytymisen välisestä suhteesta on keskusteltu 1900-luvun alusta lähtien, mutta tutkimustulokset ovat olleet ristiriitaisia. Viime vuosina on saatu uusia todisteita siitä, että kannabiksen käyttö nuoruusiällä varhentaa psykoosisairauksiin sairastumista. Tämän tutkielman tarkoituksena on kirjallisuuteen perehtymällä selvittää, minkälaista tutkimusta kannabiksen ja väkivallan välisestä suhteesta on tähän päivään mennessä tehty, ja arvioida, voidaanko tulosten perusteella tehdä päätelmiä. Lisäksi pohditaan mahdollisia tulevaisuuden tutkimuskohteita ja -menetelmiä. Tutkielmassa luodaan myös katsaus kannabiksen psykofarmakologiaan sekä kannabiksen käyttöön Suomessa. Aineistoa hankittiin alan oppikirjoista sekä tieteellisistä hakukoneista hakusanoilla cannab*, violen*. Hakutuloksista valittiin aihetta parhaiten vastaavat artikkelit. THL:n viimeisimpiin huumeraportteihin perehtymällä luotiin kuva huumetilanteesta Suomessa tällä hetkellä. Aineistoon perehtymällä selvisi, että tutkimustulokset kannabiksen ja väkivaltaisen käytöksen välisestä yhteydestä ovat hyvin vaihtelevia. Tutkimuksesta ja metodeista riippuen on tehty havaintoja sekä väkivaltaisuuden lisääntymisen että vähentymisen puolesta. Lisäksi useat tutkimukset eivät ole löytäneet lainkaan yhteyttä väkivaltaisuuden ja kannabiksen välillä. Tulosten ristiriitaisuus selittyy osaltaan vaihtelevilla menetelmillä, väkivaltaisuuden erilaisella määrittelyllä ja muiden päihteiden samanaikaisen käytön vaikutuksilla. On kuitenkin tunnistettavissa useita selviä mekanismeja, joilla kannabis voi lisätä väkivaltaista käyttäytymistä.

Standardized electrical tests for electrical equipment in road vehicles Case: Visedo Oy PowerMASTER M-frame

Electrical road vehicles were common at the begin of the 20th century but internal combustion engines took a victory from electrical motors in road vehicles. The acknowledgement of the environment, and the price and the availability of the crude oil are reasons for the comeback of the electrical vehicles. Advancement in industrial technology and political atmosphere in EU as the directive 20--20--20, which consists of reducing fossil emission, increasing renewable energy and increasing the energy efficiency, have made the electrification popular again. In this thesis tests based on standard ISO 16750--2 electrical loads for electrical equipment in road vehicles are made for Visedo Oy's PowerMASTER M-frame power electronics device. This device is designed for mainly drive trains in mobile work machines and marine vessels but can be used in other application in its power range which also includes road vehicles. The functionality of the device is tested with preliminary tests which act as a framework for the tests based on standards.

Secular Possession: Cinematic Iconography of Addiction

Addiction, and the experience of being addicted, is notoriously difficult to describe verbally and explain rationally. Would multifaceted and multisensory cinematic images work better in making addiction understandable? This study enquires how cinematic expression can render visible the experience of being addicted which is invisible as such. The basic data consists of circa 50 mainly North American and European fiction films from the early 1900s to the early 2000s that deal with addictive disorders as defined in the psychiatric DSM-V classification (substance dependence- and gambling disorders). The study develops an approach for analyzing and interpreting a large volume of digital film data: digital cinematic iconography is a framework to study the multifaceted cinematic images by processing and viewing them in the “digital image-laboratory” of the computer. Images are cut and classified by editing software and algorithmic sorting. The approach draws on early 1900s German art historian Aby Waburg’s image research and media archaeology, that are connected to film studies inspired by the phenomenology of the body and Gilles Deleuze’s film-philosophy. The first main chapter, “Montage”, analyses montage, gestural and postural images, and colors in addiction films. The second main chapter, “Thingness”, focuses on the close-ups of material objects and faces, and their relation to the theme of spirituality in cinema and art history, The study argues that the cinema engages the spectator to "feel" what addiction is through everyday experience and art historical imagery. There is a particular, historically transmitted cinematic iconography of addiction that is profane, material, thing-centered, abject, and repetitive. The experience of being addicted is visualized through montages of images characterized by dark and earthy colors, horizontal compositions and downward- directed movements. This is very profane and secular imagery that, however, circulates image-historical traces of Christian iconography, such as that of being in the grip of an unknown power.

Wiikingit vs. bobrikoffilaiset – Aatehistoriallinen tutkimus kielitaisteluista porilaisten lehtien sivuilla 1863–1917

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen porilaisissa sanomalehdissä käytyjä keskusteluja suomen ja ruotsin kielestä ajanjaksolla 1863–1917. Kyseisellä aikavälillä suomen kielen asema vahvistui, minkä vuoden 1863 kieliasetus laittoi alulle. Tutkielman rajaus on vuoteen 1917, jolloin Suomi itsenäistyi ja kieliolot muuttuivat jälleen. Tutkimusaineistona käytän pääasiassa Porissa ilmestyneitä sanomalehtiä Björneborgs Tidningiä ja Satakuntaa. Tutkin lähdeaineistoni kautta, miten lehdissä käsiteltiin suomen ja ruotsin kielten välisiä kielikiistoja ja millaisen kuvan paikallinen media välitti yleisölle kielen asemasta. Lisäksi tutkin lehtikirjoituksista, miten suomen- ja ruotsinkieliset toimivat Venäjän sortovuosien aikana ja miten he suhtautuvat venäjän kieleen. Tutkimukseni on aatehistoriallinen, joten olen keskittynyt seuraamaan lehtikeskusteluiden ilmaisuja ja huomioinut lehtien suuntautumisen suomen- ja ruotsinmielisyyteen. Aatehistoriallinen tutkimus suo minulle mahdollisuuden pohtia asettamiani tutkimuskysymyksiä ja kontekstoimaan keskustelut aikakauteen. Tavoitteeni on tuoda tietoa Porin kaupungin asukkaista ja aikalaismediasta, sillä lehdissä saivat äänensä kuuluviin paitsi toimittajat myös lukijat. Tutkielma tuo oman näkökulmansa siihen, miten Porista on tullut kaupunki, jossa aiemmin hallinneet ruotsinkieliset ovat nyt sulautuneet valtaväestöön lähes näkymättömiin. Porissa kielitaistelut olivat rauhanomaisia, vaikka lehtien sivuilla välillä tunteet kuohuivat. Kielikiistoja käytiin 1900-luvun alkuvuosiin saakka. Välillä ne olivat tauolla, kun Venäjän sortotoimenpiteitä käytiin yhdessä vastustamaan. Myös sosiaalidemokraattien tuleminen mukaan politiikkaan vähensi huomiota kielikiistoihin. Lehtiartikkelien perusteella ruotsinkieliset luottivat kielensä säilyvän, vaikka Porin hallinnon kielenä siitä luovuttiinkin vuonna 1905. Suomenkieliset pelkäsivät ensin ruotsin, myöhemmin venäjän, syrjäyttävän oman kielensä. Ennen Suomen itsenäistymistä Suomalainen puolue läheni perustuslaillisia niin, että yhteistyö oli mahdollista. Porissa on edelleen hyvä henki suomen- ja ruotsinkielisten kesken. Ruotsinkielisyys ei tosin kaupungissa kovinkaan paljon näy valtaväestölle. Varsinkin ruotsalaisen koulun ansiosta sekä ruotsin- että suomenkieliset pitävät huolen, ettei kieli pääse kuihtumaan kaupungista.

Tallinmäki–Virojoki-tie, Hamina, Virolahti : Museotien hoito- ja ylläpitosuunnitelma

Tallinmäki ̶ Virojoki-museotie sijaitsee Haminan ja Virolahden kunnissa. Museotiejakson pituus on noin 35 kilometriä. Museotieksi poikkeuksellisesti tie 3513 (Tallinmäki ̶ Virojoki) on koko pituudeltaan museotie. Se on osa Suurta Rantatietä, joka johtaa Turusta historiallisesti Viipuriin, nykyisin Vaalimaalle. Suuren Rantatien historia ulottuu Turun lähiympäristössä jopa 800-luvulle saakka. Viipurin linnan rakentamisen aloittaminen vuonna 1293 on ollut ajankohta, jolloin yhtenäistä maakulkureittiä Ruotsin itärajan rajalinnaan on tarvittu. Tie on syntynyt valtakunnalliseksi maantieksi hallinnollisista ja sotilaallisista tarpeista. Suuri Rantatie on yksi harvoista Suomen historiallisista teistä, jotka on inventoitu. Tallinmäki ̶ Virojoki-museotie on säilynyt linjaukseltaan ja korkeussuhteiltaan melko samanlaisena, mitä se on ollut 1700-luvulla. Tie kaartelee laajoja maanviljelysmaisemia, mutta sen varrella on myös metsäisiä jaksoja. Tallinmäki ̶ Virojoki-tie on liitetty Liikenneviraston (silloin Tie- ja vesirakennuslaitoksen) museokohdekokoelmaan vuonna 1982 ensimmäisten kohteiden joukossa. Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Tallinmäki ̶ Virojoki-museotie edustaa kokoelmapolitiikassa mainittua tieliikennehistoriallista ajanjaksoa, ”Tien varhaisvaiheet 800-1400-luvulla, Jaakko Teitin luettelon keskiaikaiset tiet”. Museotie kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY) osana Suurta Rantatietä. Tallinmäki ̶ Virojoki-museotiejakso on ollut vuoteen 1966 osana valtatietä 7. On luonnollista, että noin 800 vuotta vanhoja tien tunnusmerkkejä ei enää löydy. Tie on säilynyt museointihetkensä (1982) asussa melko hyvin. Autoliikenteen vaatimukset ovat muokanneet tietä 1930-luvulta alkaen. Tiehen keskeisesti liittyy edelleenkin havaittava sotilaallinen rakennelma, Salpa-linja, mikä jatkaa tien syntyhistorian perinnettä. Museokohdekokoelmassa Tallinmäki ̶ Virojoki-museotien keskeinen arvo on sen ajallinen ja ilmiöllinen kerrostuneisuus. Tallinmäki ̶ Virojoki-museotien kunto on museaalisesta näkökulmasta hyvä. Myös tien ympäristö vastaa historiallista arvoa. Museokohteena Tallinmäki ̶ Virojoki-tie on helposti saavutettava ja helposti löytyvä. Maisemallisesti kohde on merkittävä, koska tien linjaus ja mäkisyys sekä maa- ja metsätalousmaisema ovat säilyneet toisiaan täydentävänä kokonaisuutena. Erikoisuutena ovat 1900-luvun alussa rakennetut kivisillat. Niiden kunnon tarkkailu ja kunnossapito ovat tien historialliselle arvolle tärkeitä. Museotien opastaulut ovat uusia ja siistissä kunnossa. Hoito- ja ylläpitosuunnitelmassa esitetään yhtä lisätaulua Klamilan kylään perusteella, että sillä kohdalla on säilynyt tien alkuperäistä linjausta muutaman sadan metrin matkalla maantienä. Klamilan kaupan ja kylätalon pihan kulmasta lähtee ja palaa myöhemmin museotielle (3513) Uuno Klamin tie, jonka tienumero on 14709. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Tallinmäki ̶ Virojoki-tie todisteena Suomen teiden varhaisvaiheista kerrostuneena valtatieksi vuosina 1938-1966. Tien säilyneisyys museointihetken (1982) asussa edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon tien liittyminen ympäristöönsä. Toimenpiteillä pyritään korostamaan tien ja sen ympäristön tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä tien ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät tieympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja tien mahdolliselle korjaukselle.

"I went through every hill in Korea until I got to Yalu river." Kokemuksen ja tilan kuvaus Korean sodassa (1950‒1953) palvelleiden yhdysvaltalaissotilaiden haastatteluissa

Korean sota on länsimaisessa historiantutkimuksessa yksi vähiten tutkittuja 1900-luvun sotia. Sotaa on tutkittu jonkin verran perinteisen sotahistorian näkökulmasta keskittyen sodan strategiaan ja taistelutilanteisiin. Oma tutkielmani pyrkii hahmottamaan Korean sotaa niin sanotun uuden sotahistorian näkökulmasta. Tässä pro gradussa tutkin Korean sodassa taistelleiden yhdysvaltalaisten sotilaiden kokemuksien kuvauksia keskittyen erityisesti tilan kuvaukseen. Tutkielmassani käytän aineistonani 2000-luvulla tehtyjä amerikkalaisten Korean sodan veteraanien haastatteluja. Etsin haastatteluista vastauksia siihen, minkälaisia kokemuksen kuvauksia liittyen tilaan, ympäristöön ja paikkaan Korean sodan veteraanit tuovat esille. Tutkielmassani määrittelen tilan olevan ensisijaisesti merkityksellistetty sijainti, johon liitetään subjektiivisia kokemuksia. Lähestyn haastateltujen veteraanien tilan kuvausta sen kautta, minkälaisia kokemuksia he tuovat esille. Haastattelut lähdeaineistona tarvitsevat avukseen muistitietotutkimusta, jota olen myös hyödyntänyt tutkielmassani. Tilaa hahmottelen useiden erilaisten teemojen kautta, kuten ympäristön, paikan, arjen kokemusten ja sosiaalisten suhteiden sekä kuoleman avulla. Veteraanit kertoivat haastatteluissaan useita kokemuksia, jotka voidaan hahmotella olevan osa tilan kokemusta. Erilaisia tilaan liittyviä veteraanien kuvailtuja kokemuksia olivat esimerkiksi juoksuhautojen kylmyys, vihollisten henkinen läheisyys sekä erilaiset nimetyt taistelupaikat, joihin yhdistettiin kokemuksia ja muistoja. Korean sota koetaan yhä niin sanottuna unohdettuna sotana, sillä se ei ole saavuttanut merkityksellistä asemaa amerikkalaisessa julkisessa muistissa ja tutkimustieto sodasta on varsin vähäistä verrattuna esimerkiksi Vietnamin sotaan. Tarkoituksenani on lähestyä Korean sotaa uudesta näkökulmasta, sillä tutkielmassani yhdistän sotahistorian ja tilan tutkimuksen.