Tuttu ja tuntematon Palmgren : pianolyriikan hurmaa : Selim Palmgrenin pianoteoksia Sibelius-Akatemian opiskelijoiden ja opettajien tulkitsemina

Konserteissa esiintyvät pianistit: Sanni Antikainen, Jarmo Eerikäinen, Laura Iacovache-Pana, Elisa Järvi, Tiina Karakorpi, Annikka Konttori-Gustafsson, Matilda Kärkkäinen, Juhani Lagerspetz, Maria Männikkö, Eduardo Palomares, Anna Ramstedt, Ilmo Ranta, Johan von Schantz, Erik T. Tawaststjerna, Hui-Ying Tawaststjerna, Emma Teronen, Stefanie Tuurna, Anu Vehviläinen.

Venäläisen ja virolaisen kansallisuusajattelun historiallinen aspekti toisen maailmansodan muistopäivän aikaan Izvestija, Komsomolskaja Pravda, Postimees ja Eesti Päevaleht -verkkolehtien artikkeleissa vuonna 2010

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Venäjän ja Viron kansallisuusajattelun historiallista aspektia maiden toisen maailmansodan muistopäivän kuukausina julkaistuissa verkkolehtien kirjoituksissa vuonna 2010. Tutkimuksen aineistona ovat venäläisten Izvestija ja Komsomolskaja Pravda – verkkolehtien ja virolaisten Postimees ja Eesti Päevaleht -verkkolehtien artikkelit. Tutkielmani on luonteeltaan induktiivinen, aineistolähtöinen empiirinen tutkimus, jossa on käytetty tutkimusmetodina teoria- ja aineistolähtöistä kvalitatiivista sisällönanalyysia. Venäjän ja Viron toisen maailmansodan historiantulkintojen tutkimuskirjallisuutena ovat venäläiset ja virolaiset historian oppikirjat, tutkimukset ja valtioiden tutkimuslaitosten selvitykset. Kansallisuusajattelun määrittelyssä olen käyttänyt National Identity ja The Fall of an Empire, the Birth of a nation - teoksia. Verkkolehtien analyysissa vertailen venäläisiä ja virolaisia kirjoituksia. Havaitsen molempien maiden teksteissä alun perin samankaltaisuutta ilmaisevia aiheita, jotka osoittautuvat analyysini edetessä eri teemoiksi. Jatkuvan vertailun tuloksena analyysini rakentuu seuraaviin eri teemoihin, kuten voitonpäivään ja stalinismin ja natsismin uhrien muistopäivään; fasismiin ja vapautukseen: totalitarismiin ja miehitykseen; venäläisyyteen ja eurooppalaisuuteen; Staliniin johtajana ja murhaajana sekä muuttumattomaan ja uuteen historiankirjoitukseen. Verkkolehtien kirjoituksissa esiintyvien eri teemojen tarkastelun yhteydessä havaitsen venäläisen kansallisuusajattelun historiallisen aspektin maalle ominaisen toisen maailmansodan historiankertomuksen symboliikan, myyttien ja vallan symbolien yhteydessä. Venäläisissä artikkeleissa näitä ovat fasismin vastainen taistelu, suuri isänmaallinen sota, Venäjä ja isänmaa. Havaitsen virolaisen kansallisuusajattelun historiallisen aspektin maalle ominaisessa toisen maailmansodan historiankertomuksen symboliikassa, myyteissä ja kansan viattomuutta ja säilymistä ilmaisevien symbolien yhteydessä. Virolaisissa artikkeleissa näitä ovat stalinismi, Molotov-Ribbentropin sopimus, miehitys ja Eurooppa. Analyysini perusteella päättelen maiden historiantulkintojen ja verkkolehtien kirjoitusten olevan poliittisesti virittyneitä. Analyysissani kansallisuusajattelun määritelmään kuuluva alkuperäisyys korostuu Venäjällä, kun taas tilanteen mukaan muuttuvat asenteet korostuvat Virossa.

Karjalan prikaatin esikunnan ulkoiset vaikutusmahdollisuudet varusmiesten palvelusaikaisen poistuman pienentämiseksi

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Karjalan prikaatin esikunnan mahdollisuudet vaikuttaa varusmiesten palveluksen aikaisen poistuman pienentämiseen. Tutkimuksen pääpainoon ennen palvelukseen astumista tapahtuvissa toimenpiteissä, sillä palveluksen aikaisia poistuman pienentämistoimenpiteitä on tutkittu ja ohjeistettu runsaasti. Varusmiesten palveluksen keskeyttämisprosentit pysyvät vuodesta toiseen korkeina, vaikka varusmiespalvelusta ja etenkin sen aloitusta on kehitetty vastaamaan paremmin nykynuorten vaatimuksia. Tässä tutkimuksessa palveluksen keskeyttämisen vähenemiseen johtavia keinoja etsitään sosiaalisen median, varuskunnan maineen hallinnan, sekä palvelusta edeltävien konkreettisten toimenpiteiden kautta. Tutkimusmetodina käytettiin asiantuntijahaastatteluja sekä kyselyjä, jotka suoritettiin Karjalan prikaatin sekä maavoimien esikunnan henkilöstölle. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että suurimmat haasteet varusmiesten suureen poistumaan liittyen johtuvat siviilimaailman ja sotilasmaailman suuresta erosta, joka johtaa useassa tapauksessa sopeutumisongelmiin. Nuoren elämä muuttuu radikaalisti astuttaessa varuskunnan portista sisään. Elämänmuutos yhdistettynä mahdollisiin perhe-elämän- tai päihteidenkäytön ongelmiin ovat merkittäviä tekijöitä arvioitaessa palveluksen keskeytyksen todennäköisyyksiä. Sosiaalinen media sekä maineen hallinta ovat merkityksellisiä kokonaisuuksia arvioitaessa palvelusta edeltäviä poistuman pienentämiskeinoja. Myös kutsuntatilaisuus sekä prikaatin esikunnan suorittama ennakkotiedote helpottavat palvelukseen astumista antamalla riittävää informaatiota asevelvollisille ja heidän perheilleen. Prikaatin esikunta kykenee poistuman pienentämiseksi suoraan vaikuttamaan vain yksittäisiin varusmiehiin eikä esikunnalla ole mahdollisuutta vähentää poistumaa radikaalisti. Karjalan prikaatin esikunnan vaikuttaminen keskeyttämiseen on kokonaisvaltaista ja pitkäjänteistä työtä, joka kohdistuu koko kansan maanpuolustustahtoon, arvoihin sekä asenteisiin ja sitä kautta varusmiesten palvelusmotivaatioon.

Pyramidit, pyhät raamit. Sigurd Wettenhovi-Aspan (1870–1946) näkemykset suomen kielestä ja suomalaisten historiasta

Tutkielma käsittelee suomalaisen kuvataiteilijan, kirjailijan ja originellin kansallisromantikon Sigurd Wettenhovi-Aspan (1870–1946) näkemyksiä suomen kielestä ja suomalaisten historiasta. Wettenhovi-Aspan mukaan maailman kaikki kielet polveutuivat suomen kielestä, joka nykymuodossaan oli kaikista kielistä lähimpänä raamatullista alkukieltä. Tämän Wettenhovi-Aspa osoitti 1910–1930-luvulla julkaisemissaan tutkimuksissa mielikuvituksellisilla etymologioilla, joilla hän kykeni selittämään vaikkapa eurooppalaiset paikannimet suomen kielestä polveutuviksi. Tutkielman pääasiallisina lähteinä ovat Wettenhovi-Aspan julkaistut kirjoitukset, kirjat ja artikkelit. Tutkielman lähdeaineistona on käytetty myös aikalaiskirjallisuutta, kirjeitä ja päiväkirjoja sekä Turun yliopiston kirjaston käsikirjoituskokoelmiin kuuluvaa Sigurd Wettenhovi-Aspan käsikirjoituskokoelmaa. Wettenhovi-Aspan kielihistoriallisiin käsityksiin kytkeytyi hänen käsityksensä Suomen kansan historiasta. Hänen mukaansa muun muassa muinaisen Egyptin korkeakulttuuri oli suomalainen. Wettenhovi-Aspan tavoitteena oli rakentaa suomalaisille suuri menneisyys. Tutkielmassa tarkastellaan myös hänen suhdettaan kirjailija August Strindbergiin (1849– 1912), joka tahollaan etsi maailman alkukieltä hepreasta. Strindberg ja hänen tutkimuksensa vaikuttivat suuresti Wettenhovi-Aspaan ja he kävivät 1910-luvulla keskustelua maailman kielten alkuperästä sekä kirjeitse että lehtien palstoilla. Wettenhovi-Aspan tutkimukset liittyivät aatehistoriallisesti menneiden vuosisatojen tiedonkäsityksiin, esimerkiksi Ruotsin suurvaltakauden gööttiläiseen historiankirjoitukseen. Toisaalta historiallinen tieto oli hänelle myös väline esittää poliittisia vaatimuksia nykyhetkessä. Hän perusteli suomalaisten suurella menneisyydellä esimerkiksi suomenkielisen valtionyliopiston tarvetta. Samoilla argumenteilla hän hyökkäsi pangermanistisia suomenruotsalaisia ylioppilaita vastaan 1915, kun nämä korostivat suomenruotsalaisen kulttuurin ylivertaisuutta suomalaiseen nähden. Tutkielmassa käsitellään sekä Wettenhovi- Aspan näkemysten historiallisia edeltäjiä että hänen historiapolitiikkaansa oman aikansa kontekstissa. Hänen näkemyksissään ilmeni myös yhteyksiä teosofiaan ja 1930-luvulla hänet liitettiin julkisuudessa myös kansallissosialistisen Saksan arjalaista alkuperää etsineeseen tutkimukseen. Tutkielmassa valaistaan niitä keskusteluja, joihin Wettenhovi-Aspa teksteillään osallistui. Wettenhovi-Aspa toteutti renessanssiajalta periytyviä originellitaitelijan ja yleisneron myyttejä, hän oli eksentrikko jolla oli oikeus toimia ”kummallisesti” – yksilönä poliittisen, taiteellisen ja tieteellisen toiminnan kentässä näitä yhdistäen. Wettenhovi-Aspaa voisi luonnehtia mikrohistorian termein tyypilliseksi poikkeukseksi, henkilöksi, joka toimi aikansa yhteiskunnallisen rationaliteetin ulkopuolella, mutta kuitenkin monella tapaa saman yhteiskunnan ajatusmaailman tuottamana.

Puolueiden keskustelutilaisuuksista mediatapahtumiksi. Television vaaliohjelmat ja niihin liittynyt sanomalehtijulkisuus 1960-luvulta 1980-luvulle

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan television vaaliohjelmia ja niihin liittynyttä sanomalehtijulkisuutta 1960-luvun alusta 1980-luvun lopulle. Tarkastelun kohteena ovat sekä eduskunta- että presidentinvaalien vaaliohjelmat. Tutkimusaineisto koostuu Yleisradion hallinto- ja ohjelmaneuvostojen pöytäkirjoista, vaaliohjelmien televisiotallenteista sekä vaaliohjelmia käsittelevistä sanomalehtikirjoituksista. Lehtiaineisto on kerätty Helsingin Sanomista, Ilta-Sanomista, Iltalehdestä, Aamulehdestä, Kansan Uutisista, Suomenmaasta sekä Suomen Sosialidemokraatista. Sanomalehtiaineistoa on täydennetty Yleisradion leikearkistoon kerätyillä lehtileikkeillä. Tutkimuksessa on analysoitu toisaalta television vaaliohjelmien kehitystä ja toisaalta vaaliohjelmiin liittynyttä sanomalehtikirjoittelua. Television vaaliohjelmien kehityksen osalta tutkimuksessa on kuvattu, millä tavoin vaaliohjelmia on eri aikoina tehty ja millaisia poliittisia kiistoja niiden tekemiseen on liittynyt. Sanomalehtiaineiston analyysissa on tarkasteltu sitä, mihin seikkoihin vaaliohjelmia käsittelevissä kirjoituksissa on kiinnitetty huomiota, millä tavoin lehdet ovat suhtautuneet ohjelmien toteutukseen ja millainen rooli ohjelmilla on nähty olleen vaalikampanjoinnissa. Väitöskirjan näkökulma on historiallinen, mikä merkitsee ajallisten kontekstien keskeisyyttä analyysissa. Tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota sekä poliittisessa kulttuurissa että mediamaisemassa tapahtuneisiin muutoksiin. Vaaliohjelmat olivat 1960-luvulla tarkkaan säänneltyjä puolueiden välisiä keskustelutilaisuuksia, joissa toimittajilla ei ollut näkyvää roolia. Ohjelmien toteutuksesta vastasivat puoluemandaateilla toimineet Yleisradion ohjelma- ja hallintoneuvoston jäsenet, joten ohjelmien toteutuksen yksityiskohdista vastasivat puolueet. Puolueet riitelivät usein vaaliohjelmien toteutuksesta, mikä osoittaa, että puolueille television vaaliohjelmat olivat tärkeitä poliittisia foorumeita jo 1960-luvulta lähtien. Vaaliohjelmat jakautuivat kahteen erilaiseen ohjelmaformaattiin; vaalitentteihin ja suureen vaalikeskusteluun. Vaalitenteissä kunkin puolueen edustajat olivat vuorollaan ”altavastaajina”, joille muiden puolueiden edustajat esittivät kysymyksiä. Suuri vaalikeskustelu oli perinteisempi paneelikeskustelu, jossa poliitikot selvittivät vuorotellen kantojaan ajankohtaisiin poliittisin kysymyksiin. 1970-luvun puolivälissä vaalitenttien toteutuksessa tapahtui suuria muutoksia, kun toimittajat syrjäyttivät poliitikot vaalitenttien kyselijöinä. Suuri vaalikeskustelu säilyi ennallaan. Sanomalehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin oli 1960- ja 1970-luvuilla huomattavasti pidättyvämpää kuin poliitikkojen. Sanomalehdistön näkökulmasta television vaaliohjelmien tärkeimpänä tehtävänä oli puolueiden poliittisten linjausten esittely. Vaaliohjelmia käsittelevissä teksteissä esiteltiin pääasiassa poliitikkojen ohjelmissa pitämiä puheenvuoroja. Puoluelehdissä puheenvuorojen sisältöä arvioitiin aatteellisista lähtökohdista, sitoutumattomissa sanomalehdissä neutraalimmin. Vaaliohjelmien toteutukseen liittynyt kritiikki kohdistui toisaalta poliitikkojen puoluepropagandaan, toisaalta poliitikkojen liialliseen varovaisuuteen. Sanomalehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin säilyi ennallaan myös 1970-luvulla, jolloin vaaliohjelmia alettiin tehdä toimittajavetoisesti. Ainoa muutos liittyi vaaliohjelmakritiikkiin, joka kohdistui nyt poliitikkojen ohella myös toimittajiin, joiden katsottiin olleen ohjelmissa liian hyökkääviä. Suurin muutos vaaliohjelmiin liittyneessä kirjoittelussa tapahtui 1980-luvulla. Vaaliohjelmia käsitteleviä kirjoituksia julkaistiin sanomalehdistössä monikertainen määrä 1970-lukuun verrattuna. Samalla myös vaaliohjelmia käsittelevien kirjoitusten näkökulmat alkoivat muuttua, kun ohjelmin visuaalinen ulottuvuus alkoi olla yhä näkyvämmin esillä sanomalehtiin laadituissa analyyseissa. Lehdet alkoivat teettää säännöllisesti erilaisia tutkimuksia poliitikkojen pärjäämisestä ohjelmissa ja kirjoittaa vaalikeskusteluiden voittajista ja häviäjistä. Lisäksi lehtijutuissa arvioitiin poliitikkojen esiintymistä ja vaaliohjelmista välittyviä vaikutelmia. Vuoden 1982 presidentinvaaleissa uusista näkökulmista kirjoittivat erityisesti iltapäivälehdet, mutta vuosikymmenen jälkipuoliskolla samankaltaisia lähestymistapoja omaksuivat myös Helsingin Sanomat ja Aamulehti. Niiden vaaliohjelmia käsittelevissä uutisissa kiinnitettiin yhä useammin huomiota poliitikkojen esiintymiseen, pukeutumiseen ja tunnetiloihin. Puoluelehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin säilyi kuitenkin ennallaan, ja myös vaaliohjelmakritiikki säilyi suurelta osin muuttumattomana. 1980-luvun aikana television vaaliohjelmat muuttuivat lehdistön käsittelyssä puolueiden tavoitteita esittelevistä keskustelutilaisuuksista poliitikkojen ja puolue johtajien henkilökohtaisia ominaisuuksia mittaaviksi esiintymiskokeiksi ja suuriksi mediatapahtumiksi, joiden katsottiin toisinaan jopa ratkaisseen vaalin tuloksen. Nostaessaan television vaaliohjelmat kampanjajournalisminsa ytimeen, sanomalehdet vahvistivat television poliittista roolia.

Vuosi pyhimysten kanssa

Kirjallisuusarvostelu

Populismimittari. Vuosien 2003, 2007 ja 2011 eduskuntavaalien vaaliohjelmien populistisuuden arviointi kvantitatiivisella sanastopohjaisella tekstianalyysimenetelmällä

Tutkielman keskeisimmät päämäärät ovat käsitteen populismi määritteleminen, määritelmän operationalisointi sanastopohjaisella kvantitatiivisella tekstianalyysimenetelmällä eduskuntavaaliohjelmien analysointia varten ja tehdyn analyysin validiuden tarkastelu sisällönanalyysin keinoin. Populismi on määriteltävissä ns. ohuena ideologiana. Se tarkoittaa, että populismilla on omat ideologiset ydintekijänsä, mutta voidakseen esittää kokonaisvaltaisen yhteiskunnallisen ohjelman, populistit tarvitsevat tuekseen jonkin täysipainoisen ideologian, joko liberalismin, konservatismin tai sosialismin. Populismin ydintekijöitä ovat oletus siitä, että on olemassa homogeeniset ryhmät kansa ja eliitti, kansan ja eliitin vastakkainasettelu, kansansuvereniteetti-idea sekä kansan ylistäminen ja eliitin herjaus. Kansansuvereniteetilla tarkoitetaan toisaalta oletusta siitä, että kansan tahto on määriteltävissä ja politiikan tulisi toteuttaa kansan tahtoa, sekä ajatusta siitä, että kansa on ainoa legitiimi poliittisen vallan lähde. Sanastopohjainen kvantitatiivinen tekstianalyysi perustuu oletukseen siitä, että tiettyjä sanoja käytetään selvästi useammin populistisissa kuin muissa teksteissä. Analyysissa on kyseessä tällaisten sanojen frekvenssien tarkastelu Suomen eduskuntapuolueiden vuosien 2003, 2007 ja 2011 eduskuntavaalien ohjelmissa. Tutkielmassa populismille kehitetään tunnussanasto, jonka avulla pystytään vastaamaan kysymykseen siitä, kuinka populistisia eduskuntavaaliohjelmat ovat. Perussuomalaisten ohjelmat erottuivat sanastopohjaisen analyysin avulla selvästi muita populistisempina, ja muiden puolueiden vaaliohjelmissa populismin ydintekijöitä esiintyi ylipäätään hyvin niukasti. Sisällönanalyysin avulla havaittiin, että sanastopohjaisella menetelmällä populismin ydintekijät pystyttiin havaitsemaan kohtuullisen kattavasti, mutta tuloksiin sisältyi myös virhepäätelmiä ja havaitsematta jääneitä populistisia lausumia.

Markkinoiden muodonmuutoksia. Turun markkinat vuoden 1827 suurpalosta markkinajärjestelyihin 1867

Tutkielmani käsittelee Turun markkinoiden kehitystä ja merkitystä kaupungin suurpalosta 1827 vuoden 1867 markkinajärjestelyihin saakka. Turun markkinoilla on pitkät perinteet aina keskiajalta saakka. Markkinoilla oli suuri merkitys ihmisten elämässä, kun elettiin suuressa määrin omavaraistalouden aikaa. Markkinat Suomessa kehittyivät samaan tahtiin kuin emämaassa Ruotsissa. Venäjän liittäessä Suomen Suuriruhtinaskuntanan itseensä Suomessa alkoi elämä uuden isäntämaan ohjastuksessa. Tutkimuksessani tarkastellaan markkinoiden ”loistovuosia” ja samalla vaatimuksia markkinoiden lopettamisesta. 1700-luvun lopulta lähtien väitettiin, etteivät markkinat enää vastanneet tarkoitustaan. Ne olivat muodostuneet pääosin huvittelutilaisuuksiksi. Mark-kinat olivat kuitenkin kaupungille ja sen kauppiaille tärkeä tulonlähde, joten oli ymmärrettävää, ettei niitä käyty hanakasti lopettamaan. Jo 1800-luvun alussa oli yritetty voimakkaasti puuttua asioihin, mutta markkinain järjestely-yritykset eivät onnistuneet. Vuonna 1821 senaatti totesi, etteivät maa- ja pitäjämarkkinat ole täyttäneet tarkoitustaan ja lopetti ne. Kaupunkimarkkinoihin senaatti ei sen sijaan vielä tällöin puuttunut. Vasta vuosien 1863-1864 säätyvaltiopäivillä oltiin valmiit toden teolla supistamaan markkinoita. Uusi markkinajärjestely astui voimaan vuoden 1867 alusta. Mikä oli se voima, joka oli vuosisadat vetänyt kansaa markkinoille? Markkinat olivat niin syöpyneet kansan mieliin, että niitä vielä vuoden 1867 jälkeenkin järjestettiin ”vanhasta” muistista. Markkinoiden merkitystä analysoitaessa on tarkasteltu tuotteiden tori- ja verohintojen muodostumista. Markkinoilta saatiin selville kulloisetkin hinnat, mikä oli talonpojille tärkeää, kun muitakaan tietolähteitä ei kovin paljon löytynyt. Tuotteiden tori- ja markkinahinnat antoivat pohjan myös verohintaluetteloille. Verotuksen pohjana oli vielä 1800-luvullakin tuotteiden verohinnat. Ne vahvistettiin vuosittain ja niistä laadittiin verohintaluettelo. Markkinat olivat verottajalle tärkeitä niin kauan kuin verotus pohjautui markkinahintoihin. Tutkimuksen pohjana ovat olleet aihetta käsitelleet historiankirjoitukset, erilaiset hintatilastot sekä 1800-luvulla ilmestyneiden sanomalehtien digiaineistot. Aina 1800-luvun alkupuolelta lukien lehtikirjoitukset olivat tuoneet julki markkinoiden varjopuolia. Toimittajien kirjoituksin ja ”kristillissiveellisten” mielipideilmaisuin vaadittiin markkinoiden lopettamista taikka saattamista muuten asiallisempaan järjestykseen.

Irlantilainen ja italialainen terrorismi vastarinnan muotona : tarkastelussa IRA ja BR

Pro Gradu käsittelee IRA:n ja BR:n yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia molempien järjestöjen aktiivisimpana toiminta-aikana. Tutkimuksessa tarkastellaan järjestöjen päämäärien, organisaatiorakenteen, strategian ja taktiikoiden muutosta kyseisenä ajanjaksona. Lisäksi tarkastellaan järjestöjen historian ja kansan suhtautumisen vaikutuksia järjestöjen toimintaan. Tutkimusongelma on: Mitkä olivat IRA:n ja BR:n harjoittaman poliittisen terrorismin yhtäläisyydet ja eroavaisuudet vuosina 1969-1986? Lisäksi tutkimuksessa pyritään selvittämään järjestöjen käyttämien iskutaktiikoiden hyvät ja huonot puolet. Tutkimuksessa myös vertaillaan molempien järjestöjen ominaista ja heidän iskutapojaan hyvin kuvaavaa terrori-iskua. Tämä tutkimus on luonteeltaan kuvaileva ja analysoiva. Kuvailevalla tutkimustavalla on esitetty IRA:n toimintaa Pohjois-Irlannissa ja BR:n toimintaa Italiassa kyseisenä ajanjaksona. Analysoivalla tutkimuksella on kartoitettu IRA:n ja BR:n yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Viimeisenä on analysoitu järjestöjen yhtäläisyyksiin ja eroavaisuuksiin johtaneita syitä. Tutkimus perustuu sekundäärilähteisiin, jotka ovat englanninkielinen ja suomenkielinen kirjallisuus. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty lähteenä yhtä Helsingin yliopiston opinnäytetyötä. Käytetty kirjallisuus perustuu kirjoittajien tekemiin haastatteluihin, joita he ovat käyneet järjestöjen avainhenkilöiden kanssa. Lisäksi kirjallisuus perustuu kirjoittajien perehtymiin primäärilähteisiin, kuten järjestöjen kokouspöytäkirjoihin ja sekundäärilähteisiin, kuten tapahtuma-aikoihin julkaistuihin sanomalehtiin. Tutkielman lopputuloksena voidaan esittää IRA:n ja BR:n yhtäläisyydet ja eroavaisuudet ja niihin johtaneet syyt. Yhtäläisyyksiä löytyi järjestöjen organisaatiorakenteesta ja yksittäisten iskujen tavoitteista. Suurimmat eroavaisuudet olivat iskutaktiikoissa ja kansan tuessa. Suurimmat eroavaisuuteen vaikuttaneet tekijät löytyivät järjestöjen ja toiminta-alueen historiasta, toiminnan erilaisista tavoitteista ja järjestöjen yhteydestä politiikkaan. Lisäksi tutkitaan syitä järjestöjen kuihtumiseen ja väkivallan hiipumiseen, missä suurimmat vaikuttaneet tekijät olivat muuntautumiskyky ja yhteydet poliittiseen kenttään. Lisäksi tutkittiin, miten terrorin käyttö vaikuttaa poliittisten päämäärien saavuttamisessa ja missä olosuhteissa vastaavanlaisen poliittisen terrorin käyttö olisi mahdollista. Tutkimuksessa kävi ilmi, että poliittisien päämäärien saavuttaminen väkivallan keinoin on erittäin haasteellista ja epätodennäköistä. Vastaavia terroriaaltoja ei ole odotettavissa lähitulevaisuudessa tutkimuksessa olleille alueille, mikäli suvaitsevuutta eri etnisten yhteisöjen välillä pystytään edistämään ja eri kansanosia ei sorreta.

Venäjän ja Kiinan sotilaallinen yhteistyö kylmän sodan jälkeen

Kylmän sodan päättyminen muutti maailman poliittisia valta-asemia ja jätti Yhdysvallat ainoaksi suurvallaksi. Venäjä on pyrkinyt palauttamaan Neuvostoliiton aikaista vaikutusvaltaansa samalla, kun Kiina on talouskasvunsa siivittämänä noussut yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmista valtioista. Venäjän ja Kiinan välisellä sotilaallisella yhteistyöllä on globaalia merkitystä, eikä yhteistyö voi jäädä huomiotta. Tässä tutkimuksessa selvitetään maiden välisen sotilaallisen yhteistyön muotoja ja motiiveja. Päätutkimuskysymyksenä ja tutkimusongelmana on, ovatko maiden kylmän sodan jälkeiselle keskinäiselle sotilaalliselle yhteistyölle asettamat tavoitteet toteutuneet ja millä tavalla. Tutkimuksen teoreettisena näkökulmana on poliittinen realismi. Realistisen näkökulman perusteella Venäjän ja Kiinan toimintaa kansainvälisessä yhteisössä ohjaavat niiden omat tavoitteet ja vallan tavoittelu. Omien etujen ajaminen johtaa näkökulman perusteella samanhenkisten valtioiden yhteistyöhön, kuten myös etujen samanlaisuus tai toisiaan täydentävä luonne. Tutkimusmenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä laadullista sisällönanalyysia. Tutkimuksen pääasiallinen aineisto koostuu tutkimuskirjallisuudesta. Lisäksi aineistona on käytetty muun muassa tutkimuslaitosten vuosikirjoja sekä Kiinan ja Venäjän valtioiden julkaisemia virallisia asiakirjoja. Maiden välinen sotilaallinen yhteistyö voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen: sotatekniseen yhteistyöhön, sotilaallisiin harjoituksiin ja sotilaspoliittiseen yhteistyöhön. Venäjän tavoite maiden väliselle sotatekniselle yhteistyölle on ensisijaisesti ollut maan Neuvostoliiton jäljiltä massiivisen aseteollisuuden säilyminen toimintakykyisenä. Kiina on tavoitellut yhteistyöllä ensisijaisesti Kansan vapautusarmeijan kehittämistä. Sotilaallisten harjoitusten tavoitteena on ollut sotilaallisen suorituskyvyn kehittäminen, mutta myös sotilaspoliittisen signaalin antaminen ulospäin maiden yhteistyöstä ja suhteen tasosta. Sotilaspoliittisen yhteistyön tavoite on molemmilla ollut vastustaa Yhdysvaltojen johtamaa yksinapaista maailmaa ja korvata se moninapaisella maailmalla, jossa sekä Venäjä että Kiina näkevät itsensä yhtenä navoista. Johtopäätöksenä on, että Venäjä ja Kiina ovat pääosin saavuttaneet maiden väliselle yhteistyölle asettamansa tavoitteet. Vuosien 1992–2007 välisenä aikana Kiinan asetuonnista 85 prosenttia tapahtui Venäjältä, mikä käytännössä mahdollisti Kansan vapautusarmeijan kehittämisohjelman käynnistämisen. Samana ajanjaksona Kiinan osuus Venäjän kaikesta aseviennistä oli kolmannes, millä on ollut suuri merkitys sen aseteollisuudelle. Sotilaalliset harjoitukset ovat olleet Kiinalle suhteellisesti merkittävämpiä kuin Venäjälle, koska Kiina on vasta kehittämässä sotilaallista suorituskykyään tasolle, jolla Venäjä on ollut jo pitkään. Lisäksi Kiina on saanut Venäjän kautta ensimmäiset kokemukset monikansallisista sotaharjoituksista. Sotilaspoliittisesti maat ovat onnistuneet yhdessä vastustamaan Yhdysvaltoja, mutta maiden omat intressit ovat niille kuitenkin tärkeämpiä kuin sotilaspoliittinen yhteistyö, mikä laskee yhteistyön painoarvoa ja uskottavuutta.

Runeberg, Johan Ludvig

J.L. Runeberg Johan Ludvig Runeberg f. 5.2.1804 i Jakobstad d. 6.5.1877 i Borgå Under flera decennier bidrog Johan Ludvig Runebergs diktning till att skapa det unga Finlands fosterländska patos. Runeberg påverkade också starkt den litterära smaken i hemlandet och fick som svenskspråkig författare stor uppskattning även i Sverige. Runeberg framträdde från 1830-talet framåt, både som diktare och som dominerande kulturpersonlighet i sin tids Finland. I sin produktion kombinerar han ofta en yttre realistisk stil och enkelhet med idealiserande skildring av Finland och det finska folket i nationell romantisk anda. Som författare till balladsamlingen Fänrik Ståls sägner (1848 ̶ 1860), om 1808 ̶ 1809 års krig, och den finländska nationalsången ”Vårt land” (1848) befäste han sin status som nationalskald. Runebergs dominerande ställning som litterär förebild och hans idealiserande skildring av t.ex. det finska folkets fattigdom och offervilja gav emellertid också upphov till kritik och litterära ”fadermord” i den senare finländska litteraturen, t.ex. i verk av författarna K.A. Tavaststjerna och Väinö Linna.

Kirjoittamisen konstilla kansalaiseksi

Kirjallisuusarvostelu

Kansankirjoittajat osana kirjallistumisen prosesseja

Kirjallisuusarvostelu

Kynä kourassa : itseoppineet kirjoittajat ja tekstin äänet

Kirjallisuusarvostelu