Suomi YK:n turvallisuusneuvostossa : aitiopaikalla maailmanpolitiikassa

YK:n turvallisuusneuvosto on kiistatta maailman vaikutusvaltaisin turvallisuuspoliittinen organisaatio. Tähän organisaatioon mukaan pääseminen on pienelle maalle suuri kunnia. Turvallisuusneuvoston jäsenyys asettaa pienen maan ainutkertaiseen asemaan. Se saa osakseen sellaista kansainvälispoliittista huomiota, joka muuten olisi tavoittamattomissa. Tutkin tässä työssä Suomen omien etujen ajamisen logiikkaa sen turvallisuusneuvoston jäsenyyskausilla vuosina 1969–1970 sekä 1989–1990. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana toimivat englantilaisen koulukunnan kahden keskeisimmän henkilön, Martin Wightin ja Hedley Bullin, tulkinnat koulukunnan neljästä eri tutkimusorientaatiosta. Nämä orientaatiot ovat pluralistinen, realistinen, solidaristinen ja rationalistinen orientaatio. Nämä neljä tutkimusorientaatiota tulkitsevat sotaa, kansainvälistä oikeutta ja yksilön asemaa toisistaan poikkeavalla tavalla. Suomen kausia turvallisuusneuvostossa analysoidaan näiden kolmen poikkeaman pohjalta. Tutkimusaineistona on käytetty ulkoasiainministeriön asiakirjoja, turvallisuusneuvoston päätöslauselmia, Suomen suurlähettiläiden muistelmia sekä muita ulkoasiainministeriön julkaisuja. Tutkimuksen keskeisin havainto on, että Suomen toiminta turvallisuusneuvostossa muuttui varsin vähän, vaikka ajallisesti välissä oli kaksikymmentä vuotta. Maailma oli kausien välillä muuttunut hyvin erilaiseksi ja Neuvostoliiton merkitys Suomen ulkopolitiikalle vähentynyt ensimmäisestä kaudesta. Keskeistä oli silti puolueettomuuden korostaminen ja omasta agendasta oltiin valmiita tinkimään, mikäli se hyödytti YK:n työtä ja toimintaa kokonaisuutena.

Tietoja maailman kansoista, heidän tavoista, uskonnoista ja vaiheista

Saksasta mukailtu

YK:n turvallisuusneuvoston toiminta kylmän sodan jälkeisissä konflikteissa

Tutkimus tarkastelee YK:n turvallisuusneuvoston toimintaa kylmän sodan päättymisen jälkeen syntyneissä konflikteissa esimerkkitapausten avulla. Tarkoituksena oli selvittää, miten turvallisuusneuvosto reagoi konflikteihin ja millaisia konkreettisia toimenpiteitä se käynnisti niiden ratkaisemiseksi. Tutkimusongelmana oli: Millaisena toimijana turvallisuusneuvosto on näyttäytynyt kylmän sodan päättymisen jälkeen syntyneissä konflikteissa? Turvallisuusneuvoston toimintaympäristöä tulkittiin poliittisen realismin näkökulmasta. Sen mukaan järjestöt ovat valtioille alisteisia instrumentteja, joita valtiot käyttävät omien intressiensä edistämiseen. Tutkimus toteutettiin teoriaohjaavana sisällönanalyysina. Aineisto koottiin turvallisuusneuvoston dokumenteista, keskeisimpänä turvallisuusneuvoston päätöslauselmat, ja aihepiiriä käsittelevästä tutkimuskirjallisuudesta. Keskeisenä havaintona oli turvallisuusneuvoston aseman vaihteleminen konfliktikohtaisesti johtavasta suvereniteetin puolustajasta sivuutetuksi sovittelijaksi, jonka toimenpiteet eivät vaikuttaneet riittävän nopeasti. Jäsenvaltioiden välisistä ristiriidoista huolimatta turvallisuusneuvosto ei missään esimerkkitapauksessa täysin lamaantunut. Tulosten perusteella voidaan arvioida, että turvallisuusneuvostolla on parhaimmat toimintaedellytykset valtapolitiikan ulkopuolisten asiakokonaisuuksien koordinoinnissa. Tällaisia ovat tilanteen vakauttaminen ja konfliktin vaikutusten vähentäminen.