Sota ja ekologia

Kirjallisuusarvostelu

Vuoden 1918 sota herättää lisää keskustelua

Kommentti Marko Tikan arvosteluun Esko Salmisen teoksesta Päättymätön sota 1918. Historiallinen aikakauskirja 1/2008.

Tiedeyhteisön ihanteiden ja kovan arjen kohtaaminen sota-aikana

Kirjallisuusarvostelu

Fiktiivisen kirjallisuuden maailmasta monikulttuuriseen Suomeen. Ennakointikertomus kirjallisuudenopetuksen ja monikulttuurisuuskasvatuksen välineenä

From the world of fiction literature into multi-cultural Finland. Anticipatory story as an educational tool in teaching of literature and multiculturalism The research clarifies the relationship between reading fiction literature and multicultural value education in basic education. The research focuses on the subject didactics of mother tongue and literature and on the literature teaching in particular. The objective is to develop a method that is easily transferable into a teaching context so as to intensify the educational discussion based on fiction literature. In essence, understanding fiction literature and the ethical and moral thinking resemble one another, because both of them aim at empathizing with the thinking of a person or with a situation foreign to oneself. For this reason fiction literature is ideally suited for the discussion on ethical and moral values within a subject entity in the basic education. The empirical unit of the research consists of two parts. The first part explains how youth novels published in the years 1993 – 2007 describe multiculturalism in Finnish society. Books on multiculturalism are still few in number within youth literature, and people with a foreign background are mainly minor or background characters in such literary works. Nevertheless, youth novels serve well as a starting point for an educational discussion about multicultural issues. More often than not characters in youth novels are stereotypes and even opposite to each other. The juxtaposing makes a young reader question the stereotypes associated with immigrants. Besides the stereotype, reference to a prototype or a model is possible. The second part tests the usefulness of an anticipatory story based on a fictive text for an educational discussion about multicultural issues. The empirical material was collected from the eighth-grade teaching groups in basic education as follows: one teaching group was an immigrant group, the second one a group of Finns with experience of immigrants while the third group of students had hardly any experience of immigrants. The anticipatory stories were written on the basis of extracts from youth novels with multicultural themes. The material collected for a total of 120 anticipatory stories was analysed by using meaning cue analysis. Using the meaning cue analysis, the anticipatory stories were divided into three groups: stories with predominantly positive meaning cues of interculturalism, ambivalent stories with both positive and negative meaning cues of interculturalism and the stories with predominantly negative meaning cues of interculturalism. The meaning cues produced by girls and boys differ from one another, in particular, by the negative meaning cues of interculturalism. For girls, the predominant meaning cue is fear whereas for boys, it is that of violence. It would also seem that the students, in particular, boys with little experience of immigrants produce more negative meaning cues of interculturalism than do immigrants or Finnish students with experience of immigrants. Further still, it seems that active reading of fiction literature affects the meaning cues of interculturalism in an ambivalent direction. In the way of youth novels this is understandable, because youth novels in general are made up of opposite characters and meaning cues. The less the student takes an interest in reading, the more he used meaning cues from outside the parent text for his anticipatory story. No doubt it would be possible to use fiction literature in the literature education to a much higher extent than it is being used today whereby the literature could be used in basic education for reviewing subject entities or study contents of other study subjects. By way of an anticipatory story and the meaning cue analysis, it is possible to intensify the educational discussions based on fiction literature. However, using fiction literature in the literature education requires consideration of the specific genre of fiction literature.

Varastoinnin kehittäminen eräässä huolintaliikkeessä

Tässä työssä kuvataan Saimaa Linesin varastointiin ja työturvallisuuteen liittyviä ongelmia sekä esitetään ehdotuksia niin varastoinnin tehostamiseksi kuin työturvallisuuden parantamiseksi. Saimaa Lines on lappeenrantalainen huolintaliike, jonka asiakkaat sijaitsevat pääasiassa entisen Neuvostoliiton alueella. Varastolla on lastausongelmia ja työturvallisuus on puutteellisesti hoidettu. Aluksi työssä tutkitaan ja vertaillaan viivakoodi- sekä RFID-järjestelmiä. Vertailujen pohjalta valitaan järjestelmistä toinen ja selvitetään, kuinka järjestelmä parantaisi varastointia Saimaa Linesilla sekä selvitetään käyttöönottokustannukset. Omana osionaan tarkastellaan työturvallisuutta ensin teoreettiselta pohjalta ja sen jälkeen esitellään tulokset Saimaa Linesille tehdystä Turvallisuuskympistä. Osion lopussa esitetään ehdotuksia turvallisuuden parantamiseksi.

Turun Taidegraafikot ry – grafiikan yhdistys taiteilijoiden ammatillistumisen välineenä

Pro gradu -tutkielmani käsittelee Turun Taidegraafikot ry:tä taiteilijoiden ammatillistumisen välineenä yhdistyksen perustamisesta vuodesta 1933 aina 1970-luvun lopulle saakka. Kyseessä on empiirinen perustutkimus, jonka keskeiset teoreettiset työvälineet ovat uusweberiläinen professiotutkimus ja siihen liittyvä sosiaalisen sulkemisen käsite sekä Pierre Bourdieun käsitys taiteen kentästä. Tutkielmani kuuluu taiteen sosiologian piiriin. Tutkielman keskeinen toimija on Suomen vanhin grafiikan paikallisyhdistys Turun Graafillisen Taiteen Yhdistys, vuodesta 1967 lähtien Turun Taidegraafikot ry, jonka tarkoituksena on taidegrafiikan harjoittamisen edistäminen ja tukeminen sekä sen arvostuksen kohottaminen. Yhdistys on ylläpitänyt Turussa grafiikan työhuonetta vuodesta 1967 ja omaa galleriaa vuodesta 1986 lähtien. Tutkielmani painopiste on suomalaisen taiteilijakunnan ammatillistumisessa, jota tutkin grafiikan yhdistystoiminnan kautta. Tarkastelen ensin yhdistyksen perustamista ja 1930- lukua, jota leimaa grafiikan opetuksen aloittaminen Turussa ja graafikoiden järjestäytyminen sekä valtakunnallisella tasolla Helsingissä että paikallistasolla Turussa. Toinen tärkeä vaihe on 1960-luvulla alkanut kehitys, jota kutsun yhdistyksen professionalisaatioksi. Näiden ajanjaksojen lisäksi käsittelen ammatillistumiseen vaikuttaneita muita murroskohtia. Erityistä huomiota kiinnitän Turun kaupungin vuosina 1956, 1961 ja 1969 järjestämiin grafiikkakilpailuihin, jotka kohottivat grafiikan asemaa kaupungissa. 1960-luvun lopulla Suomessa alkanut kulttuuripoliittinen murros aiheutti yhdistyksen ammatillistumisen, jossa keskeinen käännekohta oli grafiikan työhuoneen perustaminen. 1970-luvun alussa yhdistyksen taidegraafikon professiota vahvistaviksi ydintoiminnoiksi muotoutuivat kulttuuripoliittiset kannanotot, grafiikan edistämistä tukeva valistustyö, työhuoneen ylläpitäminen, kannatusjäsentoiminta ja yhteisnäyttelyt. Turun Taidegraafikot toimi tehokkaana graafikon ammatin sulkemisvälineenä. Sillä oli keskeinen merkitys taidegraafikon ammatin syntymiseen ja kehitykseen Turussa. Taiteilijajärjestöt toimivat merkittävinä taiteilijan profession määrittelijöinä yhteiskunnassa, sillä valtio ei pysty määrittelemään ammatille välttämätöntä tutkintoa tai koulutusta. Tämä johtuu muun muassa siitä, että profession keskeinen määrittäjä, taiteellinen lahjakkuus, on vaikeasti määriteltävissä ja riippumaton koulutuksesta. Graafikoilla ammatillistuminen kietoutuu kuitenkin muita taiteenlajeja tiiviimmin tekniikan hallintaan, joka rajoittaa osaltaan ammatissa toimivien tai siihen pyrkivien määrää.

Kuva sieltä, toinen täältä kautta Suur-Suomen

1. p. ilm. 1919 nimellä: Kuva tuolta, toinen täältä kautta Suur-Suomen.

Kirkko ja sota

Kirjallisuusarvostelu

Toinen maailmansota ja holokausti sarjakuvana [Elektroninen aineisto]

Kirjallisuusarvostelu

Arvio Anna Hallikaisen väitöskirjasta

Kirjallisuusarvostelu

Tule armaani ja kätes anna mulle

Soitinnus: lauluääni, piano.

Ruma sota nyt väreissä

Kirjallisuusarvostelu

Henkilökohtainen on poliittista. Neuvottelu politiikan sukupuolittuneesta työnjaosta Annan julkaisemissa poliitikkojen henkilökuvissa vuosina 1975–2005

Henkilökohtainen on poliittista Tutkimuksessa tarkastellaan tiedotusvälineissä käytyä neuvottelua miesten ja naisten mahdollisuuksista osallistua politiikkaan sekä siinä ilmenevää suomalaisen poliittisen julkisuuden muutosta. Tutkimuksen materiaalin muodostavat Anna-lehdessä vuosina 1975–2005 julkaistut 339 poliitikkojen henkilökuvaa, joita eritellään laadullisen tekstianalyysin keinoin. Politiikan sukupuolittunut työnjako Poliitikkojen henkilökuvat ovat Anna-lehdessä olleet henkilöhaastatteluja tai poliitikon haastatteluita yhdessä puolisonsa tai perheensä kanssa. Tutkittuna ajanjaksona Annassa on julkaistu selvästi enemmän naispoliitikkojen kuin miespoliitikkojen henkilökuvia. Poliitikkojen haastatteluissa neuvottellaan siitä, keillä on oikeus toimia politiikassa ja millaista politiikkaa miehet ja naiset voivat tehdä. Vaikka Annassa ilmestyneissä poliitikkojen henkilökuvissa on eri aikoina vastattu näihin kysymyksiin erilaisin tavoin, sukupuolittunut jako miesten yhteiskunnalliseen ja naisten yksityiseen tilaan säilyy teksteissä läpi koko tarkastellun 30 vuoden ajanjakson. Sukupuolittunut jako yhteiskunnalliseen ja yksityiseen ilmenee henkilökuvissa siten, että miehet esitetään toimimassa politiikassa vaivattomasti ja luonnollisesti, mutta naisten kuvataan ponnistelevan sen eteen, että he kykenisivät osallistumaan politiikkaan. Naispoliitikkojen henkilökuvissa toistuva kysymys on, millä edellytyksin tai millaisin rajoituksin naiset ovat voineet toimia politiikassa. Miehet edustavat poliitikon normia ja naiset poikkeusta normista. Poliitikkojen parisuhde- ja perhehaastatteluissa puolestaan käsitellään kysymystä sukupuolten välisestä työnjaosta perheessä. Kirjoituksissa toistuvat kysymykset siitä, millainen tulisi olla poliitikon ja hänen puolisonsa välinen työnjako, tulisiko miespoliitikon vaimon osallistua pyyteettömästi puolison uran tukemiseen tai millä tavoin naispoliitikon puolison tulisi suhtautua vaimonsa aikaa vievään poliittiseen uraan. Naispoliitikkojen haasteita Annan julkaisemat naispoliitikkojen henkilökuvat osoittavat sekä naisten poliittiseen osallistumiseen liittyviä ongelmia että joukon erilaisia ratkaisuja niihin. Naisten ruumiillisuus on näistä haasteista keskeisin. 1970-luvun Annassa ilmestyneissä naispoliitikkojen haastatteluissa käsiteltiin toistuvasti sitä, millä tavoin politiikassa työskentelevät naiset pukeutuvat, syövät ja lepäävät. 1980-luvulla Anna pyrki tekemään naisruumiista voimavaran osoittamalla, että naisten ”luonteva” taipumus hoivaamiseen teki heistä erityisen sopivia politiikan ”pehmeiden” asioiden puolestapuhujina, kuten rauhantyön ja sosiaalisektorin asioiden hoitajina. 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa julkaistuissa teksteissä luotiin naisten poliittista yhteisöllisyyttä korostamalla heidän kokemaansa ruumiillisuuteen perustuvaa sortoa, esimerkiksi ulkonäköön liittyviä epäasiallisia huomautuksia. 2000-luvulla naispoliitikkojen henkilökuvissa vakuutettiin, että naisen ikääntyminen ei heikennä hänen kykyään tehdä politiikkaa. Samana aikakautena julkaistuissa nuorehkojen naispoliitikkojen henkilökuvissa ruumiillisuuteen otettiin toinen näkökulma. Niissä naisruumiin väitetty sopimattomuus poliittiseen työhön ratkaistiin korostamalla, että haastatellut naiset kontrolloivat ruumistaan täydellisesti. Toinen naispoliitikkojen poliittista osallistumista uhkaavana tai häiritsevänä esitetty seikka Annassa on ollut yksityiselämä. Lehden mukaan kodin, puolison ja lasten yhdistäminen menestyksekkääseen poliittiseen uraan on ollut erityisen vaikeaa. 1980-luvun loppuun saakka henkilökuviin rakennettiin asetelma, jossa naispoliitikkojen tuli valita työn tai perheen välillä. Vuosituhannen taitteessa Anna otti yksityiselämän ja julkisen elämän väliseen ristiriitaan uuden näkökulman: lehti alkoi esittää, että lapset ovat naispoliitikkojen työelämän voimavara. Kirjoitusten mukaan tehokkaat nuoret naispoliitikot kykenivät halutessaan olemaan sekä ”pullantuoksuisia” äitejä että menestyviä poliitikkoja. Samalla kirjoitukset kuitenkin epäsuorasti osoittivat, ettei yksityisen ja julkisen elämän ristiriita kadonnut naispoliitikkojen kuvauksista: se vain muutti muotoaan ja sai uuden ratkaisun. Miespoliitikkojen luontevana esitetty asiantuntemus Annassa julkaistut miespoliitikkojen haastattelut ovat läpi tutkitun ajanjakson uusintaneet mielikuvaa yhteiskunnallisesta tilasta miehille luontaisesti sopivana ympäristönä. Niissä puhutaan politiikasta ikään kuin se olisi ainoastaan miesten hallitsema elämänpiiri. Poliitikka näyttäytyy miesten välisen kamppailun ja veljeyden kenttänä. Henkilökuvissa miespoliitikot pyrkivät kukistamaan vastustajansa, mutta samalla menestys miesten maailmassa edellyttää muiden miesten hyväksyntää. Henkilökuvissa rakennetaan vahvasti käsitystä miespoliitikoista yhteiskunnallisina asiantuntijoina. Kirjoituksissa heille annetaan tilaa ja mahdollisuuden käsitellä ajankohtaisia poliittisia ongelmia, kuten esimerkiksi terveydenhuollon tilaa tai yleissivistyksen tasoa Suomessa. Ero Annan julkaisemiin naispoliitikkojen haastatteluihin on selvä. Niiden joukossa vuosina 1975–2005 ei ole sellaisia kirjoituksia, joissa naispoliitikolla olisi itsestäänselvästi asiantuntemusta tai arvovaltaa käsitellä koko kansakuntaa askarruttavia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Henkilökohtainen on poliittista Annan julkaisemat poliittikkojen henkilökuvat osoittavat, millä tavoin henkilökohtaisiksi mielletyt asiat ovat muuttuneet poliittisiksi. Kärjistäen voi sanoa, että 1970-luvun puolivälissä Suomessa oli vallalla mielikuva, jossa vastakkain asettuivat miesten politiikka ja naisten yksityiselämä. Kolmessakymmenessä vuodessa tilanne on muuttunut. 1980-luvun alussa Anna argumentoi, että naisten kokemus arkielämästä ja lasten kasvattamisesta antoi heille sellaista asiantuntemusta, jota tulisi hyödyntää myös politiikassa. Annan mukaan miesten hallitseva asema politiikassa oli johtanut tilanteeseen, jossa huomattava osa kansasta ei saanut ääntään politiikassa kuuluviin. 2000-luvulle tultaessa on mahdollista nähdä, että politiikkaan on muodostunut naisille sopivana nähty toiminnan sektori, johon kuuluvat esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuolto, opetus-, ympäristö- ja kulttuuripolitiikka sekä kansainvälinen kehitysyhteistyö. Verrattuna 1970-luvun puolivälin tilanteeseen naiset osallistuvat luontevasti huomattavaan osaan suomalaista politiikkaa. Sukupuolittunut yhteiskunnallinen jakolinja ei kulje enää politiikan ja yksityiselämän välillä, vaan politiikan sisällä. Samalla käsitys politiikasta on muuttunut. Hyvinvointivaltion ja valtion sosiaalisektoriin liittyvien vastuiden laajentuminen on johtanut tilanteeseen, jossa naisille sopiviksi miellettyjen poliittisten osaamisalueiden määrä on kasvanut. On myös puhuttu politiikan intimisaatiosta, jolla tarkoitetaan, että valtioiden poliittisen toiminnan piiri on tullut yhä lähemmäs ihmisten henkilökohtaista elämää. Naisten aikaisempaa laajempi poliittinen osallistuminen ei olisi ollut mahdollista ilman keskustelua aiheista, jotka koetaan hyvin henkilökohtaisiksi: ruumiin ja politiikan suhteesta, yksityiselämän ja julkisen elämän suhteesta tai arkielämän kokemusten suhteesta poliittiseen osallistumiseen. Näin henkilökohtainen ja poliittinen ovat olleet jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Annan henkilökuvat kertovat muutoksesta, jossa yksityiselämän tapahtumat ovat tulleet kiinteäksi osaksi politiikan julkisuutta. Yksityiselämän julkisuus on ollut poliitikoille sekä mahdollisuus että haaste. Yhtäältä yksityiselämän julkisuus on tarjonnut miespoliitikoille oivallisen keinon tuoda esille henkilökohtaisensa elämänsä myönteisiä puolia, esimerkiksi omistautumista perheelle. Naispoliitikoille yksityiselämän tuleminen julkiseksi on tarjonnut keinon haastaa ja kyseenalaistaa niitä arvoja, joiden mukaan nainen ei voi onnistuneesti yhdistää menestystä työ- ja perhe-elämässä. Samalla poliittisen julkisuuden muutos on merkinnyt sitä, että yksityiselämästä on tullut poliitikoille myös rasite. Julkisuudessa ei tehdä selkeää rajaa yksityisen ja julkisen elämän välillä, vaan henkilökohtaisen elämän valinnoista ja tapahtumista on tullut erottamaton osa poliitikkojen julkisuuskuvaa. Annan julkaisemien poliitikkojen henkilökuvien analyysi osoittaa, että poliitikot symboloivat yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Poliitikot eivät ole vain ihmisiä ansioineen ja puutteineen, vaan heidän saamansa julkisuuden kautta keskustellaan suuremmista yhteiskunnallisista kysymyksistä, kuten naisten oikeudesta osallistua politiikkaa tai sukupuolten välisestä työnjaosta yhteiskunnassa. Annassa ilmestyneet poliitikkojen henkilökuvat ovat olleet osa prosessia, jossa suomalainen sukupuolittunut työnjako on neuvoteltu merkittävältä osaltaan uuteen muotoon. Naiset ovat saaneet vastuulleen olennaisen osan suomalaista politiikkaa samalla kun politiikan sisältö on myös muuttunut. Julkisuudessa näkyvien poliitikkojen henkilökohtaisen elämän valinnat asettuvat kontekstiinsa osana neuvotteluprosessia, jossa mietitään ja kyseenlaistetaan yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Tässäkin mielessä henkilökohtaisesta on tullut poliittista.