Kreivin ja kreivittären aikaa Huittisten seudulla

Kirjallisuusarvostelu

Der Teufelspakt Fausts in deutscher, finnischer und schwedischer Literatur : ein unmoralisches Angebot?

Avhandlingen handlar om den berömda tyska svartkonstnären och magikern Faust (eller Faustus). Faust gällde - och gäller - som en människa som aldrig nöjde sig med den vetskap som han själv hade kunnat nå. Han beslöt att söka efter en lösning för sitt missnöje hos djävulen i stället, gjorde alltså en pakt med denne för att kunna erfara sådant som egentligen bara Gud kunde veta. Djävulspakten är en av de viktigaste och väsentligaste beståndsdelarna i Faust-traditionen, men just den har också kunnat tolkas på särskild många olika sätt under de senaste århundradena: Vad hände t.ex. med en som gjorde en pakt med djävulen under renässanstiden, hur går det med en sådan människa i vår tid? Kan man överhuvudtaget göra en konkret pakt med en "djävul" i vår inte mera så "strängt-kristliga" tid? Avhandlingen använder djävulspakten och dess moralisk värdering i olika tyska Faust-verk som en röd tråd genom den europeiska litteratur- och kulturhistorian. Därutöver fogas de hittills mycket obekanta finska och svenska Faust-bearbetningarna genom denna röda tråd till den långa tyska Faust-traditionen. Avsikten är att genom ett sådant perspektiv skapa en enhetlig men dock mångsidig traditionskedja för Faust-legenden i Tyskland och i Norden, samt därigenom bevisa att legenden om Faust är fortfarande aktuell: de moraliska frågorna som en djävulspakt väckte på 1600-talet består ännu i dag men har förvandlats i form och följder.

Kielitieteet

Kielitieteiden kokoelma sijaitsee Humanistis-kasvatustieteellisessä osastossa (Humanikassa), jossa painettu yleis- ja käsikirjastokokoelma koostuu noin 25000 nimekkeestä (painettujen monografiasarjojen osat mukaan lukien). Kielitieteiden kokoelmasta kartoitettiin seitsemän osa-aluetta. Laajin osa-alue oli yleinen kielitiede, jonka osuus oli 32 % nimekkeistä (7882). Englantilainen filologia 13% (3293 nimekettä), pohjoismaiset kielet 12% (2934 nimekettä), slaavilaiset kielet 11% (2795 nimekettä), suomi ja suomen sukukielet 11,5 % (6744) nimekettä, saksan kieli 9% (2195 nimekettä), romaaniset kielet 6% (1565 nimekettä). Analysoimatonta aineistoa oli 8% (1987 nimekettä). Käsikirjaston kokoelma sisälsi 3360 nimekettä (v. 2008), joista n. 65% oli sanakirjoja, hakuteoksia n. 30% ja n. 5% bibliografioita. Painettuja lehtiä v. 2008 oli 90 nimekettä. Sähkökirjoja kokoelmassa oli n. 1600 Ebrary-tietokannassa, 25 Netlibrary-tietokannassa sekä elektroniset hakuteokset Ethnologue : languages of the world ja Oxford reference online. Verkkolehtiä kokoelmassa oli n. 450. Tietokantoja 22, joista kokotekstitietokantoja oli 14 ja viitetietokantoja 8.

Tieto, valta ja veronkanto

Kirjallisuusarvostelu

Metabolic syndrome – early cardio-metabolic, vascular and hepatic changes

Background: Metabolic syndrome (MetS) is a combination of several cardio-metabolic risk factors including obesity, hyperglycemia, hypertension and dyslipidemia. MetS has been associated with increased levels of apolipoprotein B (apoB) and low-density lipoprotein oxidation (OxLDL) and with an increased risk of cardiovascular disease and non-alcoholic fatty liver disease. Aims: To establish the relation of apoB and OxLDL with the MetS development and to determine the status of MetS as a risk factor for adverse liver changes and for subclinical atherosclerosis. Subjects and Methods: The present thesis is part of the two large scale population-based, prospective, observational studies. Cardiovascular Risk in Young Finns study was launched in 1980 including 3,596 subjects aged 3-18 years. Thereafter follow-up studies have been conducted regularly. In the latest follow-ups that were performed in 2001 (N=2,283) and 2007 (N=2,204), non-invasive ultrasound studies were introduced to the study protocol to measure subclinical atherosclerosis i.e. carotid intima-media thickness (IMT), carotid artery distensibility (Cdist) and brachial flow-mediated dilatation (FMD). Alanine-aminotransferase (ALT) and gammaglutamyltransferase (GGT) were measured in 2007 to assess liver function. The Bogalusa Heart Study is a long-term epidemiologic study of cardiovascular risk factors launched in 1972 in a biracial community of Bogalusa, Louisiana, USA. Total of 374 youths (aged 9-18 years at baseline in 1984-88) who underwent non-invasive ultrasound studies of the carotid artery as adults, were included in the analyses of the present thesis. Results: The odds ratios (95% confidence intervals) for MetS incidence during a 6-year follow-up by quartiles of apoB were 2.0(1.0-3.8) for the second quartile, 3.1(1.7-5.7) for the third quartile and 4.2(2.3-7.6) for the fourth quartile. OxLDL was not independently associated with incident MetS. Youth (aged 9-18 years) with MetS or with high body mass index were at 2-3 times the risk of having MetS, high IMT, and type 2 diabetes 24-years later as adults. IMT increased 79±7μm (mean±SEM) in subjects with MetS and 42±2μm in subjects without the MetS (P<0.0001) during 6- years. Subjects who lost the MetS diagnosis during 6-year follow-up had reduced IMT progression compared to persistent MetS group (0.036±0.005vs.0.079±0.010 mm, P=0.001) and reduced Cdist change compared to incident MetS group (-0.12±0.05vs.-0.38±0.10 %/mmHg, P=0.03) over 6-year follow-up. MetS predicted elevated ALT (β±SEM=0.380±0.052, P<0.0001 in men and 0.160±0.052, P=0.002 in women) and GGT (β±SEM=0.240±0.058, P<0.0001 in men and 0.262±0.053, P<0.0001 in women) levels after 6-years. Conclusions: These findings suggest that apoB may give additional information on early metabolic disturbances predisposing MetS. MetS may be used to identify individuals at increased risk of developing atherosclerosis and non-alcoholic liver disease. However, recovery from the MetS may have positive effects on liver and vascular properties.

St. Petersburg Court Chant and the Tradition of Eastern Slavic Church Singing

The present study examines the repertory of liturgical chant known as St. Petersburg Court Chant which emerged within the Imperial Court of St. Petersburg, Russia, and appeared in print in a number of revisions during the course of the 19th century, eventually to spread throughout the Russian Empire and even abroad. The study seeks answers to questions on the essence and composition of Court Chant, its history and liturgical background, and most importantly, its musical relationship to other repertories of Eastern Slavic chant. The research questions emerge from previous literary accounts of Court Chant (summarized in the Introduction), which have tended to be inaccurate and generally not based on critical research. The study is divided into eight main chapters. Chapter 1 provides a survey of the history of Eastern Slavic chant and the Imperial Court Chapel of St. Petersburg until 1917, with special emphasis on the history of singing traditional chant in polyphony, the status of the Court Chapel as a government authority, and its endeavours in publishing church music. Chapter 2 deals with the liturgical background of Eastern chant, the chant genres, and main repertories of Eastern Slavic chant. Chapter 3 concentrates on chant sources: it introduces the musical notations utilised, after which a typology of chant books is presented. The discussion continues with a survey of the sources of Court Chant and their content, the specimens selected for closer analysis, the comparative materials from other repertories, and ends with a commentary on some chant sources that have been excluded. The comparative sources include a specimen from around the beginning of the 12th century, a few manuscripts from the 17th century, and printed and manuscript chant books from the early 18th to early 20th century, covering the geographical area that delimits to the western Ukraine, Astrakhan, Nizhny Novgorod, and the Solovetsky Monastery. Chapter 4 presents the approach and methods used in the subsequent analytical comparisons. After a survey of the pitch organization of Eastern Slavic chant, the customary harmonization strategy of traditional chant polyphony is examined, according to which a method for meaningful analysis of the harmony is proposed. The method is based on the observation that the harmonic framework of chant polyphony derives from the standard pitch collection of monodic chant known as the Church Gamut, specific pitches of which form eight harmonic regions that behave like the usual tonalities of major and harmonic minor. Because of the considerable quantity of comparative chant forms, computer-assisted statistical methods are applied to the analysis of chant melodies. The primary chant forms and their respective comparative forms have been pre-processed into reduced chant prototypes and divided into redactions. The analyses are carried out by measuring the formal dissimilarities of the primary chant forms of the Court Chant repertory against each comparative form, and also by measuring the reciprocal dissimilarities of all chant versions in a redaction, the results of which are subjected to agglomerative hierarchical clustering in order to find out how the chant forms relate to each other. The dissimilarities are determined by applying a metric dissimilarity function that is based on the Levenshtein Distance. Chapter 5 provides the melodic and harmonic analyses of generic chants (chants used for multiple texts of different lengths), i.e., chants for stichera samoglasny and troparia, Chapter 6 of pseudo-generic chants (chants that are used for multiple texts but with certain restrictions), i.e., chants for heirmoi, prokeimena, and three other hymns, and Chapter 7 of non-generic chants, covering nine chants that in the Court repertory are not shared by multiple texts. The results are summarized and evaluated in Chapter 8. Accordingly, it can be established that, contrary to previous conceptions, melodically, Court Chant is in effect a full part of the wider Eastern Slavic chant tradition. Even if it is somewhat detached from the chant versions of the Synodal square-note chant books and the local tradition of Moscow, it is particularly close to chant forms of East Ukraine and some vernacular repertories from Russia. Respectively, the harmonization strategies of Court Chant do not show significant individuality in comparison with those of the available polyphonic comparative sources, the main difference being the part-writing, which generally conforms to western common practice standard, whereas the deviations from this tend to be more significant in other analysed repertories of polyphonic chant. Thus, insofar as the subsequent prevalence of Court Chant is not based on its forceful dissemination by authorities (as suggested in previous literature but for which little tangible evidence could be found in Chapter 1), in the present author’s interpretation, Court Chant attained its dominance principally because musically it was considered sufficiently traditional, and as a chant body supported by the government, was conveniently available in print in serviceable harmonizations.

Vahvat naiset murtautuvat marginaalista

Kirjallisuusarvostelu

Säädyn ja sukupuolen mukainen. Uuden ajan alun englantilainen aateliskasvatus ja naisena olemisen rajat

Tämän tutkielma tarkastelee uuden ajan alun käsityksiä naiseudesta ja sitä, miten ajan aateliskasvatus ja koulutus kuvastivat näitä käsityksiä. Miten määriteltiin koulutettu nainen? Miten suhtauduttiin niin sanottuihin oppineisiin naisiin? Ja ennen kaikkea, mitä nämä seikat kertovat naiseuden määrittämisestä uuden ajan alussa? Koulutus ymmärretään tässä tutkielmassa laajasti tarkoittaen sekä kirjallista sivistystä että niitä käytännön taitoja, joita naiset tarvitsivat toimiakseen yhteiskunnassa ja perheensä jäseninä. Tähän jälkimmäiseen viitataan tutkielmassa kasvatuksen-käsitteellä. Tutkimus rajoittuu maantieteellisesti Englantiin. Uuden ajan alulla käsitetään väljästi ajanjakso 1500-luvulta 1700-luvun loppuun. Tutkimuksen fokuksessa on neljä englantilaista aatelisnaista 1600- ja 1700-luvuilta. Nämä naiset ovat lady Anne Clifford (1590–1676), lady Rachel Russell (1636–1723), lady Sarah Lennox (1745–1826) ja lady Mary Wortley Montagu (1689–1762). Alkuperäisaineistona käytetään kolmelta viimeksi mainitulta julkaistua kirjeenvaihtokokoelmaa ja ensin mainitulta julkaistua päiväkirjaa. Tutkielma sijoittuu tieteellisessä kentässä sukupuolihistorian alaan. Sukupuolta tarkastellaan historiallisesti muuttuvana käsitteenä. Vaikka biologisilla seikoilla oli uuden ajan alussa merkittävä rooli sukupuolten välisten erojen määrittelyssä, sukupuoli ymmärretään tässä tutkielmassa ennen kaikkea sosiaaliseksi rakenteeksi. Sukupuoli on lisäksi performatiivinen. Sukupuolta uusinnetaan teoilla, sanoilla ja ulkoisella olemuksella. Vaikka sukupuolella oli suuri merkitys uuden ajan alun aateliskasvatuksessa, se ei yksinään määrittänyt naisten koulutuksen sisältöä. Myös säädyllä oli tässä tapauksessa suuri merkitys. Aatelisnainen edusti monessa suhteessa myös säätyään. Tämä tutkielma painottaa myös äitien suurta roolia lasten ja erityisesti tyttärien kasvatuksessa ja koulutuksessa. Sukupuoli asetti säädyn ohella ne reunaehdot, joiden sisällä yksilö saattoi toimia. Tutkielman esimerkkinaiset lisäksi itse määrittivät naisena olemisen rajoja muun muassa puuttumalla ja kommentoimalla aikalaistovereidensa käytöstä sekä arvioimalla omaansa.

The Forms and Functions of Multilingual Practices in Early Modern School Drama from the King‟s School, Canterbury

Käsittelen tutkimuksessani monikielisyyden ilmenemistä Canterburyn katedraalikoulun oppilaiden 1600-luvun loppupuoliskolla esittämissä näytelmissä, jotka löytyvät käsikirjoituksesta Lit.Ms.E41 (Canterburyn katedraalin arkisto). Tämä käsikirjoitus sisältää puheita ja näytelmiä, joiden kielinä ovat englanti, latina ja vähemmissä määrin myös kreikka. Useissa näytelmissä esiintyy koodinvaihtoa näiden kielten välillä, ja tutkielmassani selvitän, millaisia syntaktisia ilmenemismuotoja ja pragmaattisia merkityksiä koodinvaihdolla on. Teoreettinen viitekehykseni on yhdistelmä filologista ja lingvististä lähestymistapaa. Olen sisällyttänyt tutkielmaani aiemman koodinvaihdon tutkimuksen lisäksi Brownin ja Levinsonin kohteliaisuusteorian, jonka avulla erityisesti puhujien välisiin sosiaalisiin suhteisiin liittyviä koodinvaihdon funktioita voidaan luokitella. Koska historiallinen koodinvaihto on tutkimusaiheena vielä melko tuore, käsittelen perusteellisesti erilaisia metodologisia ratkaisuja. Valitsemani metodi yhdistää perinteisen filologisen lähiluvun pragmaattiseen analyysiin, jonka kautta työssäni vaikuttavat muun muassa rationaalisuuden ja empatian käsitteet. Analyysini perusteella kävi ilmi, että erityisen yleinen koodinvaihdon funktio on mahdollistaa intertekstuaalisuus, jolla edelleen voidaan ilmaista esimerkiksi solidaarisuutta eli sosiaalista läheisyyttä tai loukata puhuteltavaa. Solidaarisuus oli myös ilman intertekstuaalisuutta yleinen koodinvaihdon funktio. Näiden lisäksi koodinvaihdon funktioita olivat muun muassa kasvoja uhkaavat teot, eufemismit, stilistiset efektit sekä diskurssin avustaminen. Syntaktisten ilmenemismuotojen osalta keskeisin havainto oli, että koodinvaihdon ja lainaamisen erottaminen ei ole tarpeellista tai edes kannattavaa kaikissa tilanteissa. Lisäksi voitiin todeta, että valittu metodi soveltui hyvin aineiston analysoimiseen, ja sitä tulisi soveltaa mahdollisuuksien mukaan laajempaan materiaaliin sekä muiden pragmaattisten ilmiöiden tutkimiseen.

Ancien régimen maaseudun liike ja liikkumattomuus

Kirjallisuusarvostelu

Espoonkartanon sillat Sågbro ja Qvarnbro, Espoo : Hoito- ja ylläpitosuunnitelma

Sågbron museosilta, siltanumero U-127, Espoonkartanon silta II, sijaitsee yhdystiellä 11310 Muuralassa Espoossa. Se ylittää Mankinjoen Espoonkartanon pihapiirissä historiallisella Suurella Rantatiellä. Joki haarautuu kahteen uomaan kartanon kohdalla. Läntisen uoman ylittää Sågbro, joka saanut nimensä jokiuomassa toimineen sahan mukaan. Itäisessä uomassa on mylly ja sen ylittää Qvarnbro. Espoonkartanon sillat ovat kylmäkivimuurina ladottuja kiviholvisiltoja. Niitä on yleisesti pidetty Suomen vanhimpina kiviholvisiltoina. Siltojen tai ainakin toisen niistä, todennäköisesti Qvarnbron, rakentaminen on aloitettu vuonna 1775, kun Ruotsin kuningas Kustaa III Eerikinretkellään osallistui sillan ja myllyn peruskivien laskemiseen. Siltojen historiasta on julkaistu useita, hieman ristiriitaisia tietoja. Suuri Rantatie tunnetaan 1300-luvulta alkaen. Espoonkartano on perustettu vuonna 1556, mutta sitä eikä kartanon siltoja mainita Jaakko Teitin tie- ja kuninkaankartanoluetteloissa. Syynä on pidetty sitä, että kartano päätettiin perustaa valitusluettelon laatimisen jälkeen, vaikkakin samana vuonna. Espoonkartano on ollut suuri karja- ja maanviljelytila, jolla on ollut myös teollista toimintaa vuosisatojen ajan. Rakennuskanta on noin sadan vuoden takaisessa asussa. Sillat ja Suuri Rantatie Espoonkartanon kohdalla ovat säästyneet autoliikenteen raskaimmalta kuormitukselta, kun kaukoliikenne on siirtynyt jo viime vuosisadan alkupuolella uusille väylille. Sillat ovat jatkuvasti paikallisen liikenteen käytössä ja niillä on painorajoitus 16 tonnia. Sågbron alkuperäinen rakenne on silmämääräisesti ehjä. Sama havainto voidaan tehdä myös Qvarnbrosta. Siltojen kantavuutta kuitenkaan ei ole voitu selvittää. Siltojen säilyneisyys on kärsinyt siitä, että tien tasausviivaa on nostettu tien päällystyksen ja sen korjauksien yhteydessä jopa 70 senttimetriä. Tasausta on nostettu myös sillan museokokoelmaan valinnan, vuoden 1982, jälkeen. Tämän seurauksena kivipylväskaiteita on liikenneturvallisuuden takia jouduttu korottamaan metallirakenteisilla kaiteilla. Tasauksen nosto ja melko vilkas liikenne aiheuttavat fyysisiä ja visuaalisia vaurioita sekä sillalle että sen lähiympäristölle, erityisesti myllyrakennukselle. Visuaalisesti kohde ei ole kovin edustavassa kunnossa. Sillan ja siltaympäristön Suomen oloissa poikkeuksellisen loistokas ilme ovat palautettavissa melko rajallisin toimenpitein. Espoonkartanon alue siltoineen kuuluu Museoviraston rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY) ja yleiskaavassa sillalla on suojelumerkintä. Espoonkartanon maita kaavoitetaan asuinalueeksi. Se lisää koko rakennetun kulttuuriympäristön kuormitusta, mutta ei välttämättä uhkaa museosillan säilymistä. Espoonkartanon Sågbro edustaa Liikenneviraston museokohdekokoelmassa ajanjaksoa: ”1600-1700-luvun tieverkon rakentaminen”, mihin olennaisesti liittyivät aikajakson lopulla kivisillat. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Sågbro todisteena valtakunnallisen maantieverkon kehittymisestä, erityisesti kustavilaiselle aikakaudelle tyypillisen kaupan, sotilaskuljetuksien ja hallinnon liikenneyhteyksien rakentamisesta. Samalla Sågbro on myös osana Suomessa poikkeuksellisen suuren ja edustavan kuninkaankartanon rakennettua kulttuuriympäristöä. Suunnitelmassa on tarkasteltu myös Qvarnbrota, jota on Såbron historiaselvityksen yhteydessä esitetty valittavaksi museosillaksi. Suunnitelmassa korostetaan sillan ja siltojen saavutettavuutta sekä Espoon kaupungin ulkoilu- ja virkistäytymiskohteena, mutta myös Espoonkartanon palveluiden osana. Sillan ja siltojen kohtuullisen hyvä kunto ja viime vuosikymmeninä alentunut säilyneisyys museointihetken asusta edellyttävät hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon siltakokonaisuuden liittyminen tiehen sekä näiden liittyminen ympäristöönsä ja poikkeuksellisen arvokkaaseen kartanomaisemaan. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä sillan (kahden sillan muodostaman siltakokonaisuuden) ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi tienpitäjän, kunnan ja maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät siltaympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja mahdolliselle peruskorjaukselle.

Porrassalmen museotie, Mikkeli : Museotien hoito- ja ylläpitosuunnitelma

Porrassalmen museotie, yhdystie 15131, sijaitsee Etelä-Savossa Mikkelissä. Anttolantien (kantatie 62) ja Lappeenrannantien (valtatie 13/15) yhdistävä Porrassalmentie on pituudeltaan 7,2 kilometriä, josta museotien osuus on nykyisin 4,8 kilometriä. Museotieksi tie määriteltiin vuonna 1982. Porrassalmen harju on toiminut luontaisena kulkureittinä jo esihistoriallisella ajalla. Suuren Savontien haarana se on johtanut ainakin Ristiinan Brahenlinnaan 1600-luvun puolivälistä alkaen. Aluksi jalkaisin kuljettavaa polkua alettiin kehittää vaunulla ajettavaksi aikaisintaan 1700-luvun puolivälissä. Porrassalmentien historiallisesti näyttävin tapahtuma on ollut Porrassalmen taistelu 13.6.1789. Taistelun vuoksi harjun puustoa raivattiin tykkien ampuma-alaksi ja maisema muuttui aikaisempaa avoimemmaksi. Sotatoimet edellyttivät myös tienparantamista. Porrassalmentien nykyinen linjaus noudattelee jokseenkin täsmällisesti Kustaa III:n sotaa varten laatimien sotilaskarttojen linjausta vv. 1776–1805. Tien varrella on useita arvokkaita kulttuurikohteita, mm. Kyyhkylän ja Moision kartanot, Annilan ja Pellosniemen (ent. Olkkolan) ratsutilat sekä Tuukkalan taloryhmä. Tien varressa on myös säilynyt manttaalikivi, jolla merkittiin vuoden 1734 lain mukaisen teiden raivaamisen ja huoltamisen ja siltojen rakentamisen rajaa, velvollisuutta, joka määrättiin maataomistaville talonpojille. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Porrassalmen museotie valtakunnallisen maantieverkon autoilun alkuvaiheen todisteena. Maasto- ja karttavertailun perusteella tien linjaus on säilynyt muuttumattomana ainakin yli 200 vuotta. Museotien rajausta on myös esitetty tarkennettavaksi historiallisten ja maisemallisten lähtökohtien perusteella. Maankäytön kehittäminen ja liikenneturvallisuuden parantaminen asettavat paineita myös museotien säilymiselle. Toimenpiteiden tulee olla sovitettavissa museotiehen ja sen ympäristöön. On kuitenkin tarpeen tarkastella tarkemmin alueen liikenneverkkoa ja toimenpiteiden toteuttamistapaa ja laatia niistä tarvittaessa erilliset selvitykset ja suunnitelmat. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä tien ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi tienpitäjän ja maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät tieympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin kunnostustoimenpiteitä.

Kreivin klientit ja suurvallan rakentajat

Kirjallisuusarvostelu

Au-äideistä sukuverkostoihin

Kirjallisuusarvostelu

Reincarnation in Philo of Alexandria

Avhandlingen undersöker Filon av Alexandrias (ca. 20 f.Kr. - 50 e.Kr.) ståndpunkt gällande reinkarnationsläran. Från 1600-talet och framåt var den rådande uppfattningen att den judiske bibeltolkaren godkände läran. Sedan 1800-talet har det dock rått delade meningar bland de forskare som har tagit ställning i frågan och två grupper med sinsemellan motsägande svar har bildats. Gemensamt för dessa två grupper är emellertid att deras åsikter inte är baserade på forskning speciellt i den här frågan. Yli-Karjanmaas avhandling fyller det tomrummet. Filons hänvisningar till de ofullkomliga själarnas öde efter döden är mycket sällsynta, vilket leder till att man nödgas ta i beaktande alla tillgängliga indirekta bevis, det vill säga Filons antropologiska, etiska och soteriologiska åsikter. Avhandlingen kommer fram till att dessa åsikter är sådana att de – trots enstaka textavsnitt som verkar medge en motsatt tolkning – gott och väl kan omfatta reinkarnationsläran. Filons dualistiska människosyn, hans fullkomligt immateriella förståelse av frälsningen samt det faktum att han stöder sig på Platons åsikter och tillämpar dennes texter om reinkarnation är alla tecken på detta. Yli-Karjanmaa granskar fyra textavsnitt som direkta bevis (Somn. 1.137–139, Cher. 114, QE 2.40 och fragment 7.3 i Harris samling), och konklusionen blir att Filon i dem alla talar om reinkarnation och att han gör så med godkännande. Sålunda överensstämmer resultaten av granskningen av både de indirekta och de direkta bevisen, och leder till slutsatsen att Filon omfattade reinkarnationsläran. Författaren tillämpar denna slutsats på ett betydligt större antal texter av Filon, i avsikt att reflektera över de sätt på vilka Filon skriver om reinkarnation. Förtäckta hänvisningar till läran visar sig utgöra en organisk del av ett omfattande nätverk av sammanlänkade termer, begrepp, föreställningar och bilder som Filon använder för att beskriva själens resa tillbaka till den okroppsliga, eviga tillvaron med Gud, genom sin egen strävan och Guds nåd.