Täytekappalekolonnin likaantumisen syyt ja likaantumisen vähentämisen menetelmiä

Lateksinvalmistusprosessin aikana syntyvää jätevettä käsitellään täytekappalekolonnissa siinä olevien haihtuvien orgaanisten yhdisteiden poistamiseksi. Käsittelyprosessin aikana jätevedessä oleva kiintoaine kiinnittyy täytekappaleiden pinnalle, lopulta tukkien ne. Täytekappaleiden vaihtotyö sekä likaantuneiden täytekappaleiden pesu aiheuttavat kustannuksia. Lainsäädäntö ja sopimus kunnallisen jäteveden käsittelyn kanssa vaativat, että haihtuvien yhdisteiden päästöt lasketaan tietyn tason alapuolelle. Työn ensimmäisenä tavoitteena oli tutkia lateksitehtaan jätevesivirtojen koostumusta massa- ja ainetaseiden avulla, erityisesti täytekappalekolonnia likaavan aineen osalta. Toisena tavoitteena oli löytää menetelmiä pidentää täytekappalekolonnin ajojaksoa nykyisestä. Kolmantena tavoitteena oli löytää tai kehittää esikäsittelymenetelmä likaavan aineen poistamiseksi ennen täytekappalekolonnia. Viimeisenä tavoitteena oli optimoida prosessin ajotapa, josta saavutettaisiin säästöjä vähentyneenä energiankulutuksena. Tutkimuksen perusteella täytekappalekolonni poistaa syntyvästä jätevedestä haihtuvia orgaanisia yhdisteitä 100 prosenttia sekä kemiallista hapenkulutusta 99,5 prosenttia. Täytekappalekolonnin ajojaksoa voidaan pidentää ennakoimalla kolonnin ylä- ja alapään paine-eron perusteella sen likaantumisastetta ja täytekappaleiden vaihtotarvetta. Tutkimuksen perusteella soveltuvia jäteveden esikäsittelymenetelmiä ovat dekantointi, jossa kuuden tunnin viipymällä poistetaan kiintoainetta sekä hallittu kiintoaineen saostus, jossa kymmenen minuutin viipymällä poistetaan sekä haihtuvia orgaanisia yhdisteitä, että kiintoainetta. Energiankulutusta voidaan optimoida vähentämällä höyryn virtausta täytekappalekolonniin erotustehokkuuden siitä kärsimättä.

Sopimussotilaat puolustusvoimissa

Sopimussotilaita on palvellut puolustusvoimissa noin 2500 henkilöä vuodesta 1999 lähtien. Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko vuodelta 1997 määritteli sopimussotilasjärjestelmän tarkoitukseksi lisätä ammattitaitoista reserviä, jonka tarve kasvaa aseja johtamisjärjestelmien teknistyessä. Selonteon mukaisesti puolustusvoimiin tuli palkata varusmiespalveluksensa päättäneitä nuoria tärkeimpiin operatiivisiin yhtymiin noin vuoden mittaiseen määräaikaiseen virkasuhteeseen. Järjestelmän tuli keskittyä erikoiskoulutetun henkilöstön määrän lisäämiseen sodanajan joukkoihin, poiketen järjestelmän nykysuuntauksesta, jossa painotetaan sopimussotilaiden sijoittumista kouluttaja- ja miehistötehtäviin. Tutkimuksessa ilmeni, että järjestelmän käytön painopisteeksi on muodostunut henkilöstön rekrytointi upseerin akateemiseen koulutusohjelmaan. Sopimussotilasjärjestelmän päätavoitteeksi tulevaisuudessa on muodostumassa henkilöstön rekrytointi ja käyttö kansainvälisissä tehtävissä ja miehistön erikoistehtävissä, erikoisjääkäreinä. Toisena tavoitteena on nähtävissä rekrytointi mahdollisimman korkeatasoisen henkilöstön saamiseksi upseerin ja ammattialiupseerin koulutusohjelmiin, joskin tulevaisuudessa vain 10 – 15 % peruskoulutettuun päällystöön kuuluvista on sopimussotilastaustaisia. Kolmantena, merkitykseltään vähenevänä tavoitteena voidaan pitää ammattitaitoisen ja nuoren reserviin tuottamista, niin johtaja- kuin miehistötehtävien osalta. Tässä tutkimuksessa tutkimusstrategia muotoutuu metodiseksi triangulaatioksi, jossa on yhdistetty kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen menetelmien käyttö. Tutkimuksessa sovelletaan aineistoperäistä triangulaatiota yhdisteltäessä dokumentaarista aineistoa, haastatteluin kerättyä empiiristä aineistoa sekä saatuja ja koottuja tilastollisia aineistoja. Tutkimusongelmana on: mikä on sopimussotilasjärjestelmän merkitys ja käytettävyys puo-lustusvoimissa nyt ja tulevaisuudessa? Pääongelmasta on johdettu viisi alaongelmaa selvittäen mm sitä miten järjestelmää tultaneen kehittämään, mihin järjestelmän käytön painopiste on muodostumassa, miten henkilöstöstrategioissa määritetyt tavoitteet on saavutettu ja toteutu-vatko valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisten selontekojen linjaukset. Tutkimusaineisto koostuu valmiista aineistosta jota täydennetään teemahaastatteluilla. Valmis aineisto koostuu puolustushallinnon ja puolustusvoimien dokumenteista sekä valitusta kirjal-lisuudesta. Se on jaettu kahteen kategoriaan: virallisiin, toimintaa ohjaaviin, sekä henkilöstö-poliittisen luonteen omaaviin dokumentteihin, kuten esim. valtioneuvoston selonteot ja niiden pohjalta laaditut henkilöstöstrategiat. Sekundaariaineistoa kartoitetaan erityisesti valituista henkilöstöalaan ja organisaatio- ja johtamisen tutkimukseen kohdistetuista aikaisemmista tutkimuksista. Teemahaastatteluilla on kerätty empiiristä aineistoa valmiin aineiston täydentä-miseksi. Tutkimusta lähestytään henkilöstöjohtamisen viitekehyksessä painottaen henkilöstö-voimavarojen johtamisen näkökulmaa. Tätä tutkimusta on edeltänyt tutkijan laatima sotatieteiden kandidaatin tutkielma sopimus-sotilasjärjestelmästä vuodelta 2003. Sopimussotilasjärjestelmän tutkimusta tulisi jatkaa pro gradu -tasoisella tutkimuksella, jonka tavoitteena olisi selvittää sopimussotilaiden näkökantoja sopimussotilasjärjestelmästä ja palveluksesta sopimussotilaana. Kysely-tutkimukseen voitaisiin liittää esimerkiksi kysely sopimussotilaina palvelleiden ja Maanpuolustuskorkeakoulussa opiskelevien kadettien sekä sopimussotilaina palvelleiden, muualle rekrytoituneiden näkökannoista. Sopimussotilasjärjestelmää tulisi myös verrata kansainvälisesti vertailtavissa oleviin järjestelmiin järjestelmien eroavaisuuksien ja kehitettävyyksien selvittämiseksi.

Opportunistisen sopimusrikkomuksen ongelmasta, erityisesti Suomen vahingonkorvaus- ja rikoslainsäädännön näkökulmasta tarkasteltuna. Law and Economics -näkökulma.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee opportunistisen sopimusrikkomuksen ongelmaa erityisesti Suomen vahingonkorvaus- ja rikoslainsäädännön näkökulmasta tarkasteltuna. Tutkielman lähestymistapa on oikeustaloustieteellinen (engl. Law and Economics). Opportunistisella sopimusrikkomuksella tarkoitetaan toimintaa, jossa sopimusosapuoli rikkoo sopimuksen tarkoituksellisesti, pyrkimyksenään tällä toiminnalla saavuttaa enemmän hyötyä kuin sopimuksessa pysymällä. Opportunistinen sopimusrikkomus on mahdollista toteuttaa tilanteessa, jossa sopimusasetelma itsessään antaa mahdollisuuden enemmän hyödyn saavuttamiseen rikkomus toteuttamalla kuin sopimus asianmukaisesti täyttämällä. Suomalaisessa vahingonkorvausjärjestelmässä sovelletaan sopimusrikkomusten osalla positiivisen sopimusedun mukaista vahingonkorvausta, joka hyvittää rikotulle osapuolelle sopimussuhteeseen ryhtymisestä syntyneet kustannukset sekä sopimusrikkomuksen johdosta saamatta jääneen tuoton. Positiivisen sopimusedun soveltaminen ei kuitenkaan ole opportunistisen sopimusrikkomuksen ehkäisemiseksi riittävää, sillä opportunistisesti toimiva sopimusosapuoli voi jäädä rikkomuksensa johdosta voitolle vielä sen jälkeenkin, kun kärsineelle osapuolelle on jo positiivista sopimusetua noudattaen korvattu sopimussuhteessa syntyneet kustannukset sekä rikkomuksen johdosta saamatta jäänyt tuotto. Keskeinen ongelma koskien opportunististen sopimusrikkomustilanteiden syntyä onkin juuri vallitsevan sääntelyn liiallinen keskittyminen rikotun osapuolen kärsimän vahingon kompensoimiseen, ei rikkomustilanteiden synnyn ennaltaehkäisemiseen. Suomen vahingonkorvausjärjestelmää tulisi kehittää suuntaan, jossa järjestelmä paremmin ennaltaehkäisisi opportunististen sopimusrikkomustilanteiden syntyä. Common law -oikeusjärjestelmässä käytössä olevan disgorgement principle -suuntaisen ajattelun, jossa korvauksen perustana toimisi rikkomuksella saatu hyöty kärsityn vahingon sijaan, omaksuminen olisi yksi mahdollinen kehityskulku. Olennaista olisi kuitenkin se, että järjestelmää kehitettäisiin suuntaan, jossa rikkomus ei enää voisi tulla rikkojalle kannattavaksi. Opportunistisen toiminnan kannustimet tulisi lainsäädäntöä tarkistamalla poistaa. Tällä olisi sekä sopimusinstituutiota turvaavaa että vaihdantaa edistävää vaikutusta.

Pyhäjärven kalastus ja kalakantojen tila

Entisen Oulun läänin Pyhäjärveä säännöstellään voimatalouden tarpeisiin sekä tulvasuojelun ja Pyhäjoen alivirtaamien lisäämisen vuoksi vesistötoimikunnan vuonna 1958 ja KHO:n vuonna 1965 maataloushallitukselle antaman luvan mukaan. Pohjois-Suomen vesioikeuden päätöksellä Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksen tulee Pyhäjärven säännöstelyluvan haltijana pyrkiä kehittämään säännöstelyn käyttötoimintaa siten, että kalataloudelliset haitat vältetään mahdollisimman hyvin. Lisäksi säännöstelyluvan haltijan tulee selvittää yhteistyössä säännöstelystä hyötyä saavien, kalastuskuntien ja kalatalousviranomaisen kanssa, millaisia hoitotoimenpiteitä Pyhäjärvellä on tarpeellista ja mahdollista toteuttaa ja kuinka ne voidaan rahoittaa. Edellisen perusteella säännöstelyluvan haltijan ja Pyhäjärven osakaskuntien kanssa tehtiin sopimus vuonna 1998, joka sisälsi kalataloudellisen tarkkailun lisäksi vuotuisen kalanistutuksen ja määrärahan käytettäväksi järven hoitotoimenpiteiden toteuttamiseen. Sopimusta päivitettiin vuonna 2007. Nykyisellään sopimuksen perusteella istutetaan vuosittain 60 000 kesänvanhaa kuhan poikasta ja hoitotoimenpiteisiin myönnetään 8 400 euroa vuodessa. Tarkkailuohjelman puitteissa seurataan hoitotoimenpiteiden tuloksellisuutta kalastustiedusteluilla, kalastuskirjanpidolla, kalastajahaastatteluilla sekä kalojen iänmääritys- ja kasvututkimuksilla. Tulokset on raportoitu määrävuosittain. Aikaisempina vuosina säännöstelyluvan haltija toteutti seurannan omana työnään. Vuodesta 2012 alkaen tarkkailu on toteutettu konsulttityönä ja vuosina 2012–2017 tarkkailua hoitaa Jyväskylän yliopiston Ympäristöntutkimuskeskus. Tässä raportissa on esitelty kootusti vuosina 1994–2011 tehtyjen seurantojen keskeisimmät tulokset ja tulosten perusteella on tehty ehdotus Pyhäjärven kalaston hoitotoimenpiteiksi.

UV-LED -lamppujen soveltuminen laivojen painolastivesien käsittelyyn

Painolastivesien mukana kulkeutuvien lajien leviäminen on yksi vakavimmista globaaleista ympäristöuhkista. Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO määritteli vuonna 2004 kansainvälisen painolastivesiyleissopimuksen, jonka tarkoituksena on ehkäistä laivojen painolastivesien mukana kulkeutuvien lajien leviämistä. Sopimus velvoittaa aluksia käsittelemään niiden painolastivedet ja se sisältää myös käsittelyjärjestelmiltä edellytetyt vaatimukset. Vaikka sopimus ei ole vielä astunut voimaan, painolastivesien käsittelyyn löytyy markkinoilta jo useita kymmeniä IMO:n hyväksymiä käsittelyjärjestelmiä, jotka hyödyntävät erilaisia mekaanisia, fysikaalisia ja kemiallisia menetelmiä. Yksi yleisimmin käytetyistä menetelmistä on UV-säteilytys. UV-säteily tuotetaan elohopealampuilla, jotka kuitenkin kuluttavat paljon energiaa ja sisältävät myrkyllistä elohopeaa. Tämän työn tarkoituksena oli selvittää, voisiko elohopealamput korvata lähitulevaisuudessa UV-LED -lampuilla. UV-LED –lamppujen etuja ovat muun muassa energiatehokkuus, kestävä rakenne ja myrkyttömyys. Työn tärkeimpänä tavoitteena oli tutkia laboratoriomittausten avulla, millainen UV-annosmäärä 10-50 µm kokoisten kasviplanktonien inaktivoimiseen tarvitaan. Mittausjärjestelyt vastasivat suurelta osin IMO:n vaatimuksia. Laboratoriomittauksissa käytettiin 265 nm:n aallonpituudella toimivia UV-LED -lamppuja. Näytteiden analysoinnissa käytettiin sekä PAM-fluorometriä että virtaussytometriä. Saatujen tulosten perusteella tutkimuksessa käytettyjen lajien Asterionellopsis glacialis ja Thalassiosira sp. täydelliseen inaktivoitumiseen tarvittiin noin 600 mJ/cm2 suuruinen UV-annos. Tulos vastasi ennakko-odotuksia ja se oli vertailukelpoinen muiden aiheesta tehtyjen tutkimusten kanssa. Koska nykyisten UV-LED –lamppujen teho on hyvin alhainen, ne eivät vielä sovellu painolastivesien käsittelyyn. UV-LED –lamppujen kehitystyö on kuitenkin käynnissä ja on arvioitu, että niitä voitaisiin käyttää suurten virtaamien käsittelyssä 5-10 vuoden kuluttua.

Eteläisten merirajojen vaikutus Euroopan unionin rajaturvallisuuden kehitykselle

Euroopan unionin keskeisimpiä tavoitteita on ollut luoda sisärajaton alue, jossa kansalaiset voivat liikkua, asua ja työskennellä vapaasti luottaen siihen, että heidän turvallisuutensa on taattu. Vuonna 1985 viisi Eurooppalaista valtiota allekirjoitti Schengen-sopimuksen, jolla poistettiin rajatarkastukset sopimusmaiden välisiltä rajoilta. Schengen-sopimus liitettiin osaksi Euroopan unionin perussopimusta vuonna 1999 allekirjoitetulla Amsterdamin sopi-muksella. Oikeuteen, vapauteen ja turvallisuuteen perustuvan sisärajattoman Schengen-alueen turvallisuuden ylläpitäminen edellyttää jatkuvaa yhteistyötä ja solidaarista vastuun-jakoa sopimusvaltioiden kesken. Sisärajattoman alueen muodostaminen johti uudentyyppisiin valtioiden sisäisen turvalli-suuden uhkiin. Erityisesti EU:n eteläisiin merirajoihin rajoittuvissa jäsenvaltioissa modernit rajaturvallisuuden uhkakuvat konkretisoituvat jatkuvina laajamittaisina maahantulovirtoina. Vastatakseen lisääntyneeseen turvallisuusvajeeseen EU perusti vuonna 2004 jäsenvaltioi-densa operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston (Frontex). Frontexin pääteh-tävänä on tukea EU:n ulkorajojen valvontaa toteuttamalla riskianalyysiin perustuvia yhteis-operaatioita. Yhteisoperaation järjestävä jäsenvaltio vastaa rajavalvontatehtävien johtami-sesta ja Frontex jäsenvaltioiden yhteistoiminnan koordinoinnista. Frontexin koordinoimien merellisten yhteisoperaatioiden merkitys on korostunut unionin poliittisella agendalla eri-tyisesti Italian Lampedusan traagisten tapahtumien johdosta. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimuksen tarkoitus on deduktiivisen analyysin kautta selvittää Frontexin toimintaa unionin eteläisillä merirajoilla. Tutkimukses-sa selvitetään uusfunktionalistisen teorian spill over –mekanismin ilmentymistä eurooppa-laisen rajaturvallisuuden integraatiossa. Tutkimuksessa selvitetään lisäksi EU:n rajaturvallisuuden kehittymistä ja arvioidaan Fron-texin koordinoimien merellisten yhteisoperaatioiden vaikutusta unionin jäsenvaltioille. Tutkimuksen primääriaineisto muodostuu Eurooppa-neuvoston, Euroopan komission ja Frontexin asiakirjoista ja vuosiraporteista.

Rajavartiolaitoksen rikostorjuntayhteistyö Venäjän viranomaisten kanssa

Rajavartiolaitos on toiminut esitutkintaviranomaisena vuodesta 2005 alkaen. Suomen ja Venäjän rajalla tapahtuvien rikosten ennalta estäminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen vaativat usein yhteistyötä Venäjän viranomaisten kanssa. Tutkielman tarkoituksena on tuottaa jäsenneltyä tietoa Rajavartiolaitoksen ja Venäjän viranomaisten välisen rikostorjuntayhteistyön säädöspohjasta sekä selvittää miten säädöksiä tulisi tulkita ja soveltaa. Tutkimusmenetelmänä on lainoppi sekä kahden tapausesimerkin tarkastelu. Lähdeaineistona on käytetty lainsäädäntöä, kansainvälisiä sopimuksia sekä niiden esitöitä. Lähdekirjallisuutena on käytetty oikeusopin ja kansainvälisen oikeuden kirjallisuutta sekä rikosoikeusapua käsitteleviä tutkimustöitä. Rajavartiolaitoksen ja Venäjän viranomaisten välisen rikosoikeusavun keskeisin kansainvälinen sopimus on keskinäistä oikeusapua rikosasioissa koskeva eurooppalainen yleissopimus, joka yhdessä Suomen rikosoikeusapulain kanssa muodostaa rikosoikeusavun säädösperustan. Rikostorjuntaan liittyvää virka-apua säätelevät Suomen ja Venäjän väliset rikostorjunta- ja rajajärjestyssopimukset. Valtiosopimukset menevät soveltamisalan osalta osittain päällekkäin. Tulkittaessa ja sovellettaessa rikostorjuntayhteistyötä koskevia oikeusnormeja Rajavartiolaitoksen ja Venäjän viranomaisten yhteistyössä tulisi asiasta päättävän rajavartiomiehen harkita valtiosopimusten soveltamisen ja kansallisen toimivallan vuoksi seuraavia seikkoja: Liittyykö pyyntö esitutkintaan ja käytetäänkö saatua tietoa tai esinettä todisteena rikosasiassa. Minkä viranomaisen tehtäviin kyseinen rikostorjuntatoimenpide tai tiedonvaihtaminen Venäjällä kuuluu. Liittyykö asia Suomen ja Venäjän valtakunnan rajaan tai rajan ylittämiseen. Kuuluuko asia sekä Rajavartiolaitoksen että Venäjän Rajavartiopalvelun tehtäviin ja toimivaltaan.

Krimin sota, Venäjä ja suomalaiset. Siviilit rannikoiden puolustajina ja sen vaikutus sotatoimiin sekä Venäjän suomensuhteisiin

Väitöskirjassa kuvataan aiempaa tutkimusta kattavammin autonomisen Suomen siviiliväestön osallistumista vuosien 1854–1855 sotaan, heidän rakentamaansa meripuolustusjärjestelmää ja vihollisen merenherruuden kiistämistä sekä näiden vaikutusta taisteluiden kulkuun. Siviileiden osallistuminen Suomen sotaan nähdään myös olleen aiemman tutkimuksen osoittamaa merkittävämpi vaikutus Porvoon valtiopäivien kokoon kutsumiselle. Se oli siten eräänlainen verrokkitapahtuma nyt tutkittavalle ajalle. Krimin sodassa siviilihallinto ja lähes spontaanisti toimiva rannikoiden siviiliväestö tuottivat viholliselle henkilö- ja materiaalitappioita sekä hidastivat merkittävästi sen liikkeitä. He kiistivät lännestä iskevän vihollisen meren herruuden etenkin saarronmurtaja-aluksillaan ja suojasivat tehokkaasti merikaupankäyntiin sidottuja investointeja. Suomi vastasi suurelta osin venäläisten ja suomalaisten joukkojen yhteisen vihollisen torjumisen vaatimista hankinnoista, joukkoja ylläpitävästä huollosta sekä sotilaallisen liikkuvuuden vaatimista kuluista ja joutui siksi taloudessaan lähes suoritustilaan. Liitteissä olevilla Suomen rannikot kattavilla karttakuvilla esitetään siviilien luoma oma meripuolustusjärjestelmä. Keisarit kiittivät rannikoiden väestöä laajasta ja merkittävästä osallistumisesta sekä vaikutuksesta sotatoimien kulkuun. Tässä väitöskirjassa todetaan, että näin ansaittu Venäjän turvallisuuspoliittinen luottamus on aiempien tutkimusten osoittamia syitä voimakkaammin vaikuttanut Suomen autonomian voimistumiseen aina vuoteen 1878 asti. Se oli saavutettu Krimin sodassa ja varautumalla edelleen samalla tavalla torjumaan yhteinen vihollinen emämaan luoteisrajan turvaamiseksi. Hypoteesia siviilihallinnon mittavasta satsauksesta sotatoimiin ja Venäjän turvallisuuspoliittisen luottamuksen saavuttamista testataan keräämällä sotatoimien kuvauksia satamakaupunkien historioista, KA:n ja Venäjän laivaston arkistojen sotilasasiakirjoista, Englannin laivaston asiakirjoista sekä tutkimuskirjallisuudesta. Venäjän turvallisuuspoliittista luottamusta suomalaisiin kuvataan keisarin Venäjän kaikkinaisilla kiitoksilla ja luottamusta osoittavilla teoilla. Suomen suhteet Venäjän keisariin nähdään lojaaleina ja pragmaattisina verrattaessa niitä Balttian ja etenkin Puolan venäjänsuhteisiin. Erillisellä koko autonomian ajan kattavalla aikatapahtumagrafiikalla ja sitä kuvailevalla tekstillä esitetään Venäjän ja sen luoteisen reuna-alueen suhteisiin vaikuttaneita tekijöitä ja etenkin Krimin sodan jälkeen tapahtunutta autonomian voimistumista. Siinä Venäjän ulkoiset uhat, sisäpolitiikka sekä turvallisuuspoliittinen luottamus suomalaisiin ovat keskeisiä tekijöitä. Suomi sai Krimin sodan jälkeen Venäjän turvallisuuspoliittisesti luotettavana luoteisena alueena löysät ohjakset voimistaa kansallisvaltiotaan. Sen myötä Suomi pystyisi vieläkin tehokkaammin torjumaan Venäjää uhanneet lännen iskut. Suomi sai siksi Krimin sotaa seuranneena ajanjaksona 1870-luvun lopulle tultaessa kasvaa vahvaksi kansallisvaltioksi. Neuvostoliiton ja Suomen yhteistyö, ystävyys ja avunantosopimus (yya-sopimus) näyttää saaneen nyt tutkittavana olevasta ajasta virikkeitä. Krimin sodan vauhdittaman kehityksen nähdään vuoden 1878 jälkeen jatkuvan niin dynaamisena, että sen luomalla jatkavuuden voimalla oli omalta osaltaan merkitystä taistelussa autonomisen Suomen venäläistämistä vastaan.

Sopimusriskit kansainvälisessä kaupassa

Tutkimuksen tavoitteena on tuoda esille yleisimmät riskit liittyen kansainvälisessä kaupassa tehtyihin sopimuksiin. Tutkimus pyrkii avaamaan kansainvälisen kaupan ominaispiirteitä, jonka avulla saavutetaan yleiskäsitys kansainvälisen kaupan 2 sisällöstä. Kansainvälisen kaupan lisäksi tutkimus perehtyy sopimuksiin, niiden laadintaan, hyväksikäyttöön sekä sopimusriskien syy- ja seuraussuhteeseen.

Raskaan kranaatinheittimen ampumatarvikkeet tulevaisuuden taistelukentällä

Tulevaisuudessa raskaan 120 millimetrin kranaatinheittimen rooli pataljoonatason tulitukiaseena tulee säilymään. Tulevaisuuden taistelukentällä taisteluita käydään liikesodankäynnin periaatteita noudattaen, ja joukot ovat sijoittuneet hajautetusti sekä suojautuneet hyvin. Tämän vuoksi ampumatarvikkeilla on kyettävä vaikuttamaan tarkasti entistä kauemmaksi. Lisäksi asutuskeskustaistelut asettavat vaatimuksia ampumatarvikkeille ja niiden ominaisuuksille. Uusilla kranaatinheitinjärjestelmillä voidaan laajentaa kranaatinheittimien ampumatarvikkeiden käyttöä perinteisiin kranaatinheittimiin verrattuna. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia ovat heittimien ampumatarvikkeet tulevaisuuden taistelukentällä ja millaisia käyttökohteita niillä on tulevaisuudessa. Tutkimuksessa käsitellään perinteistä sirpalekranaattia sekä erikoisampumatarvikkeita. Erikoisampumatarvikkeiksi tässä tutkimuksessa luetaan kuorma-, savu- ja valoammukset. Ohjautuvat ammukset sekä suora-ammuntaan soveltuvat ammukset luetaan myös erikoisampumatarvikkeiksi. Tutkimuksessa käsitellään myös eri ampumatarvikkeisiin soveltuvia sytyttimiä. Tutkimuksessa on tarkasteltu ainoastaan raskaan eli 120 millimetrin kranaatinheittimen ampumatarvikkeita, koska niille löytyy eniten erilaisia ampumatarvikevaihtoehtoja. Tutkimusmenetelmänä on asiakirjatutkimus. Tutkimuksen tiedot on analysoitu ja johtopäätökset tehty teknisestä näkökulmasta. Kaikkia tutkimukseen käytettyjä lähteitä on pyritty vertaamaan vähintään yhteen muuhun lähteeseen, jotta tiedot olisivat mahdollisimman totuuden mukaisia. Sirpalekranaatti tulee säilyttämään asemansa myös tulevaisuudessa. Niiden tehoa voidaan lisätä uusilla sytyttimillä. Monitoimisytyttimillä, joita voidaan käyttää aika-, heräte- tai iskusytyttimenä, haluttu toiminto valitaan juuri ennen kranaatin ampumista. Tulevaisuuden taistelukentällä käytetään kuitenkin yhä enemmän erilaisia ohjautuvia ja ohjattavia ammuksia, joilla voidaan vaikuttaa paremmin pistemaaleihin ja panssaroituihin ajoneuvoihin. Rypäleaseet kieltävä Oslon sopimus vaikuttaa kuorma-ammuksien kehittämiseen. Tässä tutkimuksessa ei ollut mahdollisuutta panostaa siihen riittävästi ja se onkin hyvä aihe jatkotutkimukselle.

Sopimusneuvottelujen aikainen tiedonantovelvollisuus uhkaavasta yrityssaneerauksesta. Velvoitteen sisältö ja laiminlyönnin seuraamukset

Maksukyvyttömyysmenettelyssä takaisinsaantisäännöstö suojaa velkojia heitä loukkaavilta, ajalle ennen maksukyvyttömyyttä sijoittuvilta velallisen määräystoimilta. Se ei kuitenkaan suojaa velallisen sopimuskumppania maksukyvyttömyyden tälle aiheuttavilta menetyksiltä. Lähtökohtaisesti kaikki velkojat kärsivät saataviensa suhteessa. Jos velallinen on hakeutunut yrityssaneeraukseen välittömästi vastaanotettuaan luotolla tehdyn tilauksen, on kuitenkin myös sopimuskumppanin tarvitseman oikeussuojan arviointi tarpeen. Olisiko velallisen tullut kertoa sopimuskumppanilleen välittömästi uhkaavasta maksukyvyttömyysmenettelystään, joka tulee aiheuttamaan sopimuskumppanille menetyksiä? Tutkielma on saanut innoituksensa esineoikeudellisesta problematiikasta. Suurin osa tutkielmasta sijoittuu kuitenkin sopimusoikeuden alalle. Sopimusoikeudesta johdettavilla tiedonantovelvoitteilla tutkielma pyrkii täydentämään ennen maksukyvyttömyysmenettelyä tehtyihin sopimuksiin puuttuvan esineoikeudellisen sääntelyn jättämää aukkoa. Toisaalta myös sopimuksenulkoista vahingonkorvausvastuuta ja niin kutsuttua sopimuksentekotuottamusta sekä myös menettelyn rikosoikeudellista kohtelua käsittelevät opit ovat merkityksellisiä monille tutkielman osille perinteisistä oikeudenalajaotteluista riippumatta. Tutkielman tavoitteena on osoittaa, että sopimusoikeuden yleisen lojaliteettiperiaatteen asettama tiedonantovelvollisuus voidaan tapauskohtaisessa harkinnassa ulottaa myös sopimusosapuolen omia taloudellisia olosuhteita koskeviin seikkoihin. Toisaalta tutkielman tavoitteena on luoda kehikko, jonka avulla tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin aiheuttaman vahingon korvaamista voidaan kohdella sopimusperusteisena va-hingonkorvausvastuuna riippumatta menettelyn rikosoikeudellisesta arvioinnista tai mahdollisen pätemättömyysperusteen täyttymisestä. Edellytyksenä opin soveltamiselle on, että sopimus oikein täytettynä olisi ollut loukatulle edullinen. Jos sitä vastoin sopimus oikein täytettynäkin olisi ollut loukatulle epäedullinen, hänelle ei ole syntynyt perusteltuja odotuksia sopimuksen tuottamasta hyödystä. Silloin pätemättömyysopin mukainen negatiivisen sopimusedun korvaaminen riittää turvaamaan loukatun aseman. Tutkielman metodi on ensisijaisesti oikeusdogmaattinen. Tutkielmassa käsitellään kuitenkin laajasti myös oikeusvertailevia ja -historiallisia näkemyksiä, jotka ovat merkityksellisiä vallitsevan oikeustilan hahmottamiseksi. Sopimusoikeuden yleisen lojaliteettiperiaatteen ontologian ja soveltamisen osalta merkittävimmän lähdeteoksen asemassa on P.J. Muukkosen vuonna 1993 julkaistu artikkeli Sopimusoikeuden yleinen lojaliteettiperiaate. Muilta osin Mika Hemmon ja Ari Saarnilehdon sopimus- ja vahingonkorvausoikeudelliset teokset muodostavat keskeisimmän perustan tutkielmalle.