Potilaan hoitaminen diagnostisessa radiografiassa ja sen kuormittavuus röntgenhoitajan arvioimana - tavoitteena inhimillinen ja turvallinen kuvantamistapahtuma

Hyvä työ on tavoite, jonka saavuttamisesta hyötyvät sekä työntekijät että työnantajat ja erityisesti asiakkaat. Tässä tutkimuksessa mielenkiinto on diagnostisessa radiografiassa ja röntgenhoitajan kuormittumisessa, joista kummastakin on löydettävissä suhteellisen vähän tietoa. Tutkimuksen näkökulma rajattiin diagnostisen radiografian sisältöön ja erityisesti potilaan hoitamiseen. Tarkoituksena oli kuvata kuvantamistapahtuman aikainen potilaan hoitaminen ja röntgenhoitajan kuormittuminen sekä niihin yhteydessä olevat tekijät. Potilaan hoitaminen määriteltiin aihetta koskevan esitutkimuksen perusteella toiminnaksi, jonka tavoitteena on potilaan kannalta inhimillinen ja turvallinen kuvantamistapahtuma. Inhimillisyys- ja turvallisuustoimintojen kuvaaminen perustui esitutkimuksen lisäksi diagnostista radiografiaa kuvaavaan aikaisempaan kirjallisuuteen. Kuormittumista tarkastellaan työn vaatimusten ja voimavarojen välisenä ristiriitana. Tutkimuksen empiirinen osa oli luonteeltaan poikkileikkaustutkimus. Aineisto kerättiin syksyllä 2008 tutkimusta varten laadituilla aineistonkeruulomakkeilla viiden (5) suomalaisen kuvantamiskeskuksen eri yksiköissä (n=60) työskenteleviltä röntgenhoitajilta (n = 596; vastausosuus 76 %). Aineisto analysoitiin kuvailevan tilastotieteen menetelmillä. Potilaan hoitamiseen ja röntgenhoitajan kuormittumiseen yhteydessä olevia tekijöitä tutkittiin käyttämällä Mann-Whitneyn U –testiä ja Kruskall-Wallisin –testiä, Spearmanin -korrelaatio kerrointa, toistettujen mittausten t-testiä sekä varianssianalyysiä. Potilaan hoitamista ja sen kuormittavuutta mallinnettiin käyttämällä askeltavaa varianssianalyysia. Tutkimuksen tulosten mukaan erilaiset inhimillisyys- ja turvallisuustoiminnot kuvaavat kuvantamistapahtuman aikaista potilaan hoitamista. Inhimillisyystoiminnoista korostui potilaan ja röntgenhoitajan välinen kommunikointi. Radiografiset toiminnot olivat puolestaan tyypillisimpiä turvallisuustoimintoja. Inhimillisyystoiminnot olivat itsenäisesti yhteydessä erityisesti röntgenhoitajaa kuvaaviin taustamuuttujiin kuten työkokemukseen (p < 0,001), ikään (p = 0,001) ja työn tärkeäksi kokemiseen (p = 0,001). Sen sijaan turvallisuustoiminnot olivat yhteydessä erilaisiin työtä kuvaaviin tekijöihin kuten röntgenhoitajan käyttämään kuvantamismenetelmään (p < 0,001) sekä toimintaympäristön kokoon (p < 0,001). Röntgenhoitajat kokivat kuormittuvansa erityisesti vuorovaikutuksellisesti haastavissa tilanteissa sekä tilanteissa, joissa potilas ei pysty aktiivisesti itse osallistumaan. Kuormittuminen oli yhteydessä resurssien riittävyyteen (p < 0,001) ja röntgenhoitajan käyttämien kuvantamismenetelmien määrään (p = 0,001). Sekä potilaan hoitaminen että röntgenhoitajan kuormittuminen olivat yhteydessä diagnostisen radiografian kokonaiskuormittavuuteen (p < 0,001). Tutkimuksen kuormittumista kuvaava lähtökohta sai tukea röntgenhoitajan kuormittumisen korreloidessa käänteisesti käytettävissä olevien resurssien riittävyyteen (r = –,304; p < 0,001). Tehty tutkimus tuo lisän diagnostista radiografiaa koskevaan aikaisempaan tutkimukseen, jossa alan nuoruudesta johtuen on korostunut kuvaileva tutkimusintressi. Röntgenhoitajien lisäksi tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää diagnostisen radiografian johtamisessa sekä henkilöstön ja työympäristön kehittämisessä. Tutkimus auttaa omalta osaltaan määrittelemään diagnostisen radiografian luonnetta, ominaisuuksia ja laadun ulottuvuuksia. Tulokset osoittavat röntgenhoitajan omien sekä toimintaympäristön voimavarojen olevan laadukkaan työn edellytyksiä. Tutkimuksen tulokset herättävät kysymyksen myös tekijöistä, jotka ovat yhteydessä työn merkitykselliseksi kokemiseen.

Kahdensadan Parisin lääkärin ajatus vivisektsionista

14 x 22 cm

Vuorovaikutustaitojen kehitys osana lääkäriopiskelijan ammatillista kasvua

Tässä laadullisessa pitkittäistutkimuksessa tarkastelemme miten lääkäriopiskelijan vuorovaikutustaidot kehittyvät potilaan kohtaamisessa lääkärikoulutuksen aikana osana ammatillista kasvua. Tutkimme lääkärikoulutuksen opetusta sekä oppimista. Tutkimus on osa LeMEx (Learning Medical Expertise) - tutkimusprojektia. Tutkimuksemme syntyy tarpeesta ymmärtää ammatillisen kasvun kehitystä koulutuksen aikana erityisesti vuorovaikutustaitojen näkökulmasta. Työelämässä sosiaalisten valmiuksien merkitys korostuu, jonka seurauksena myös lääkärin rooli on muuttunut. Kyky kohdata potilas, keskustella ja haastatella potilasta, ovat tärkeä osa lääkärin arkea. Vuorovaikutustaidoista on tullut keskeinen ammatillisen osaamisen osa-alue eikä näitä valmiuksia voida ymmärtää työelämän vaatimusten kannalta vain yleissivistyksenä. Potilaat tietävät omista sairauksistaan yhä enemmän ja lääkärin on haettava yhteistyössä potilaan kanssa ratkaisua terveysongelmaan. Lääkäriopiskelijan on opittava käyttämään tätä vahvuutena omassa työssään, sillä omasta terveydestään kiinnostuneet potilaat ovat hyviä yhteistyökumppaneita. Tutkimusaineistona käytämme kyselylomaketta, jonka samat Turun lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijat ovat täyttäneet koulutuksen alussa, puolessa välissä ja koulutuksen lopussa, vuosina 2006–2012. Kyselylomake sisältää potilastapauksen, jossa lääkäriopiskelijaa pyydetään pohtimaan ja tarkastelemaan, mitä ajatuksia annettu vastaanottotilanne hänessä herättää. Toisena aineistona käytämme Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan opinto-oppaita vuosina 2006–2012. Tutkimustuloksista ilmenee, että koulutuksen myötä lääkäriopiskelijan vuorovaikutustaidot ammatillistuvat. Koulutuksen ja kehityksen myötä suhtautumistapa potilaaseen ja omaiseen muuttuu laadultaan. Koulutuksen alussa lääkäriopiskelijat viivyttelevät yhteistyön kentällä ja antavat aikaa vuorovaikutukselle monipuolisemmin. He suhtautuvat tuolloin omaiseen ja potilaaseen positiivisesti. Koulutuksen lopussa lääkäriopiskelijan empaattisuus vähenee ja omaista kohtaan välittyy eniten negatiivisia ilmauksia. Lääkäriopiskelijat siirtyvät tuolloin nopeasti ongelmanratkaisuun, josta kantavat selkeämmin vastuuta. Koulutuksen lopussa lääkäriopiskelijat osaavat parhaiten huolehtia yhteistyön jatkosta sekä tehdä moniammatillista yhteistyötä. Koko koulutuksen aikana moniammatillista yhteistyötä esiintyy jokatapauksessa hyvin vähän.

Tulkintoja profession vallasta – Diskurssianalyyttinen tutkimus Suomen Lääkärilehden pääkirjoituksista vuosilta 2009 ja 2010

Terveydenhuollon tila on herättänyt viime aikoina paljon keskustelua sekä Suomessa että muualla maailmassa. Väestön ikääntyminen ja lääketieteen kehitys ovat saaneet huomion kiinnittymään terveydenhuollon resursseihin ja toimivuuteen ja johtamisesta on muodostunut kriittinen tekijä. Yksi terveydenhuollon keskeisimmistä toimijoista on lääkäriprofessio, jolla on yhteiskunnassamme ainutlaatuisen vahva asema. Profession asema ja valta tulevat selkeästi esiin terveydenhuollon tilasta tai johtamisesta keskusteltaessa tai sitä tutkittaessa. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin lääkäriprofession valtaa siten, että kohteena oli kieli ja sitä kautta rakentuvat merkityssysteemit. Tutkimus pohjautui sosiaalisen konstruktionismin käsitykseen, jonka mukaan kielenkäyttö luo sosiaalista todellisuutta. Lääkäriprofession valtaa tutkittiin diskurssianalyysin keinoin. Tavoitteena oli selvittää, minkälaista kuvaa profession vallasta tuotetaan lääkärien ammattijulkaisun pääkirjoitusten diskursseissa. Tutkimusta taustoitettiin profession ja vallan käsitteiden avulla. Analyysin kohteena olivat Suomen Lääkärilehden pääkirjoitukset vuosilta 2009 ja 2010. Analyysissä kiinnitettiin huomiota tekstien lisäksi kielenkäyttäjiin sekä kielenkäyttötilanteisiin ja -ajankohtaan. Konteksteiksi määriteltiin terveydenhuollon tila tarkasteluajankohtana sekä itse professio taustakehyksenään Suomen Lääkäriliitto. Aineistosta muodostettiin neljä erilaista diskurssia: valtaa vahvistava, valtaa puolustava, valtaa ylläpitävä ja valtaa suojeleva diskurssi. Vahvistava diskurssi pyrki laajentamaan profession vallan vaikutusaluetta ja lujittamaan profession roolia terveyspoliittisena toimijana. Puolustava diskurssi keskittyi asiantuntijuuden ja asiantuntijan vallan tukemiseen. Ylläpitävä diskurssi korosti Suomen Lääkäriliiton roolia ja liiton asemaa lääkärikunnan edunvalvojana. Suojeleva diskurssi pyrki pitämään lääkärin ja potilaan välisen suhteen koskemattomana. Diskurssit rakentuivat muun muassa poliittisen päätöksenteon käytännöistä, terveyskeskusten tilasta, johtamisen ja priorisoinnin kysymyksistä sekä luottamuksesta. Profession valtaa olivat rakentamassa lehden pääkirjoittajat, Suomen Lääkäriliiton edustajat sekä joukko muita asiantuntijoita. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että lääkäriprofessiolla on vankka asema terveydenhuollon sektorilla. Diskurssien taustalla ei ollut havaittavissa profession aseman horjumista, vaikka ympäristö aiheuttaa jatkuvia muutoksia työhön, työympäristöön ja sidosryhmäsuhteisiin. Kaikki toimijat olivat syvästi huolissaan terveydenhuollon tilasta. Diskurssien tavoitteena oli toimivampi terveydenhuolto itse profession, potilaiden ja yhteiskunnan kannalta. Terveyspoliittisessa keskustelussa voidaan käytetyn retoriikan perusteella pohtia, jakaako lukijakunta kirjoittajien kriittisen kannan esitettyihin asioihin ja vahvistaako käytetty retoriikka profession asemaa.

Yleislääkärin vastaanottotapahtuma - näkökulmia laatuun

Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia yleislääkärin vastaanottotapahtuman laadun eri ulottuvuuksia, erityisesti lääkärin ja potilaan arvioita vastaanottotapahtuman laadusta, sekä verrata näitä arvioita keskenään. Lisäksi tarkoituksena oli tutkia palkkausjärjestelmän yhteyttä laatuun sekä löytää sopivia välineitä yleislääkärin vastaanottotapahtuman laadun arviointiin. Tutkimuksessa käytettiin triangulaatiota sekä materiaalien, tutkijoiden että menetelmien osalta. Materiaali koostui kyselylomakkeista (2191 vastaanottotapahtumaa, 2167 lääkärin lomaketta ja 1777 potilaan lomaketta), potilasasiakirjoista (n=175) ja vastaanottotapahtumien videoinneista (n=20). Analyysissä käytettiin sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia menetelmiä. Laatu koostuu tässä tutkimuksessa tieteellisteknisestä/ammatillisesta osaamisesta, vuorovaikutustaidoista ja taloudellisesta laadusta. Kaikki osatekijät olivat kyselylomaketutkimuksen perusteella varsin hyviä, ja potilaat arvioivat laadun kaikki osatekijät paremmiksi kuin lääkärit. Potilaiden selviytyminen ja voimaantuminen vastaanottotapahtuman jälkeen oli parempaa, mikäli he pitivät vuorovaikutuksen laatua hyvänä ja lääkäriä omalääkärinään. Kyselylomaketutkimus antoi laadusta kuitenkin positiivisemman kuvan kuin tutkijoiden potilasasiakirjojen ja videointien avulla tekemät arviot. Potilasasiakirjat oli laadittu puutteellisesti ja potilasasiakirjajärjestelmät vaikuttivat postilaisasiakirjojen laatuun. Tutkijoiden arvioimana lääkäreiden vuorovaikutustaidot olivat keskimäärin tyydyttävät. Lääkärin virkaehtosopimus ei näyttänyt vaikuttavan potilaan kokemaan laatuun, mutta väestövastuulääkärit kokivat sekä oman työnsä ammatillisen laadun että vuorovaikutustaitonsa paremmaksi kuin muut lääkärit. Väestövastuuterveyskeskuksissa myös hoidon jatkuvuus ja potilaan valinnanvapaus näyttivät toteutuvan muita terveyskeskuksia paremmin. Yleislääkärin työn laadun arviointiin tarvitaan useita menetelmiä. Potilasasiakirjajärjestelmien tulisi olla helppokäyttöisiä, interaktiivisia ja tietoa automaattisesti kerääviä, jotta niistä saataisiin luotettavaa tietoa laadun arvioimiseksi. Lääkärin työn itsearviointia on edelleen tutkittava ja kehitettävä.

The Use of Nervous System Drugs and the Risk of Fractures in Old Adults

Hermostoon vaikuttavien lääkkeiden käyttö on yleistä iäkkäässä väestössä. Erityisen yleistä käyttö on pitkäaikaisessa laitoshoidossa asuvilla iäkkäillä. Hermostoon vaikuttavien lääkkeiden haittavaikutuksia on tutkittu paljon, ja useat hermostoon vaikuttavat lääkeaineryhmät on tunnistettu murtumien riskitekijöiksi. Aikaisemmin ei ole kuitenkaan tutkittu usean hermostoon vaikuttavan lääkkeen yhteiskäytön yhteyksiä murtuman riskiin 65 vuotta täyttäneillä. Väitöskirjatutkimuksessa havaittiin, että usean hermostoon vaikuttavan lääkeaineen yhtäaikainen käyttö oli hyvin yleistä Porin kaupunginsairaalan viidellä pitkäaikaisen laitoshoidon osastolla (n = 154) vuosien 2004 ja 2005 vaihteessa. Kolmasosa tutkituista käytti säännöllisesti kolmea tai useampaa hermostoon vaikuttavaa lääkettä samanaikaisesti. Kun huomioitiin myös tarvittaessa otettavat lääkkeet, vastaava luku oli 53 %. Tutkimuksessa havaittiin myös viitteitä lääkkeiden epäasianmukaisesta käytöstä, kun potilaiden käyttämiä lääkkeitä verrattiin heidän kognitiiviseen ja fyysiseen suorituskyynsä sekä asetettuihin diagnooseihin. Liedon kunnassa 1990-luvulla toteutettuun väestöpohjaiseen Liedon Iäkkäät -seurantatutkimukseen osallistui 1177 lietolaista 65 vuotta täyttänyttä. Lääkitystietoja sekä seuranta-aikana tapahtuneita murtumia analysoimalla havaittiin, että kahden tai useamman bentsodiatsepiinin sekä kahden tai useamman psykoosilääkkeen käyttö oli yhteydessä murtuman riskiin 65 vuotta täyttäneillä miehillä. Opioidin ja psykoosilääkkeen yhteiskäyttö sekä opioidin ja bentsodiatsepiinin yhteiskäyttö oli yhteydessä iäkkäiden miesten murtuman riskiin. Naisilla vastaavia tilastollisesti merkitseviä yhteyksiä ei havaittu. Väitöskirjatutkimuksen uusin osa-aineisto perustui Porissa vuosina 2009–2010 toteutetun Satauni-tutkimuksen aineistoon. Tutkimuksessa osoitettiin 89 potilaan aineistossa, että hallittu, yhden kuukauden aikana lääkärin ja hoitajan tuella toteutettu bentsodiatsepiinivieroitus paransi merkitsevästi 55 vuotta täyttäneiden naisten käden puristusvoimaa kuuden kuukauden seuranta-aikana. Vastaavaa yhteyttä ei havaittu miehillä. Bentsodiatsepiinivieroituksella ei ollut yhteyttä osallistujien tasapainotestin tulosten paranemiseen kuuden kuukauden seurantaaikana. Murtumilla on vakavia seurauksia sekä yksilötasolla että yhteiskunnallisesti iäkkäässä väestössä. Murtumien ehkäisy on hyvin tärkeää. Siinä tulee kiinnittää huomiota potilaan käyttämään lääkitykseen ja arvioida erityisesti usean hermostoon vaikuttavan lääkkeen yhteiskäytön tarpeellisuutta.

Arjen autonomiaa. Tutkimus potilaan itsemääräämisen mahdollisuuksista.

Tutkielma käsittelee potilaan itsemääräämisen mahdollisuuksia sekä siihen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana on autonomia, mikä on eritelty kolmeen osatekijään, jotka ovat kyky, valta ja tieto. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja tutkimusmetodina on käytetty haastattelua. Haastateltavina on ollut kuusi sosiaali- ja terveysalan ammattilaista tai sellaisiksi opiskelevaa. Tutkimuskysymyksiä on kolme: 1) Miltä potilaan arki näyttäytyy haastateltavien näkökulmasta, 2) miten potilasta ympäröivä rakenne vaikuttaa itsemääräämisen mahdollisuuksiin ja 3) miten tieto, valta ja kyky vaikuttavat potilaan arjen itsemääräämisen mahdollisuuksiin? Ensimmäinen osio on kuvaileva. Katse kohdistuu tarkemmin potilaan arkeen, kuten ruokailuun, lääkitykseen, puhtauteen ja siisteyteen, virkistystoimintaan, hoito- ja palvelusuunnitelman sisältöön sekä haastavaan vuorovaikutukseen. Toisen osion lähtökohtana on haastattelujen perusteella luotu rakennemalli potilasta ympäröivästä kontekstista. Rakennemalli tuo selkeästi esiin, että itsemäärääminen ei ole pelkästään potilaasta lähtöisin oleva toiminto, vaan siihen vaikuttavat sekä auttajien toiminta että auttajia ja potilasta ympäröivä rakenne. Kolmannessa osiossa on yhdistetty autonomian osatekijät ja kuvailevan osion kriittiset pisteet. Analyysi tuo näkyviin vaihtoehtoisten toimintatapojen runsauden kun huomioidaan potilaan kyky, auttajien toiminta ja kontekstin asettamat rajat. Samalla tutkimus tuo näkyviin tilannekohtaisen itsemääräämisen olemattomuuden. Olemattomuuden, joka voi tilanteesta riippuen johtua potilaasta itsestään, auttajien toiminnasta tai ympäröivästä kontekstista. Tutkimus osoittaa, että potilaan oma kyky ja halu toimia yhdessä auttajien luomaan valinnanvapauden ja avunsaannin valtaan, vaikuttaa potilaan mahdollisuuteen toimia autonomisesti. Tutkimus tuo lisäksi esiin, että tekemällä organisaation toimintatavat näkyviksi on mahdollisuus luoda suotuisammat puitteet potilaan itsemääräämiselle. Autonomia, valta, toimintakyky, valinnanvapaus, potilaat, arki