96 resultados para Lindau, Åke: Pohjolan kukat


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen aiheena on tietotekniikan hyödyntäminen taistelualuksen palontorjunnan tukena. Aihe on kiinnostava, sillä tietotekniikan hyödyntämistä palontorjunnassa ei Suomessa ole juurikaan tutkittu. Tietotekniikan avulla on mahdollisuus lisätä mahdollisen palontorjuntatehtävän onnistumista. Tutkimuskohteena oli myös, miten puettavaan tietotekniikkaan olennaisesti liittyvä reaaliaikainen radioteitse tapahtuva telemetria toimii vaativassa toimintaympäristössä, 50–80 metrin kokoisessa alumiini- ja teräsrakenteisessa taistelualuksessa. Pääongelma on, miten taistelualuksen savusukeltajan varustusta on mahdollista kehittää päällepuettavan tietotekniikan ja älypukuteknologian avulla seuraavien kymmenen vuoden aikana. Alaongelmat ovat, miten savusukeltajan puettavan tietotekniikan telemetria toimii taistelualusolosuhteissa ja millaisia savusukelluksen telemetriaan liitettäviä biomittausmenetelmiä on mahdollista ottaa käyttöön aluksilla. Teoreettinen viitekehys on rajattu savusukellustelemetrian ja informaatiotekniikan hyödyn-tämiseen sekä keinoihin saada reaaliaikainen palaute savusukeltajien fyysisestä rasituksesta biomittauksen keinoin. Tutkimuskysymyksiin päällepuettavan tietotekniikan kehittämismahdollisuuksista vastattiin kirjallisuustutkimuksella ja telemetrian toimivuus 50–80 metrin tais-telualuksella todennettiin kenttätestin avulla. Kenttätesti toteutettiin Dräger PSS Merlin -telemetrialaitteistolla Hamina-luokan ohjusveneellä ja Hämeenmaa-luokan miinalaivalla. Tutkimuksessa selvisi, että päällepuettavaa tietotekniikkaa kehitetään kahdella tavalla. Julkiset toimijat kehittävät EN469-normin mukaista savusukeltajan suojahaalaria, johon on lisätty tilannetietoisuutta lisääviä antureita sekä tietoverkkoja, ja suuret palontorjuntavälinevalmistajat kehittävät yksittäisiä komponentteja. Tutkimuksessa selvisi myös, että teknologia päällepuettavan tilannetietoisuutta lisäävän järjestelmän kehittämiseksi on jo olemassa, mutta ke-hittäminen kaupalliseen käyttöön on hidasta, eikä teknologiaa uskalleta ottaa nopeasti käyt-töön. Suoritetun kenttätestin perusteella teknologiaan liittyvä telemetria toimii 50–80 metrin taistelualuksessa, mutta edellyttää 1–2 signaalintoistimen käyttämistä alustyypistä riippuen. Tutkimustuloksia pystytään hyödyntämään palontorjuntavarusteiden kehittämisessä taistelualuskäyttöön tai väestönsuojelun apuna poikkeusoloissa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Puolustusvoimat kehittää suorituskykyään uusilla hankinnoilla, joiden kokeiluvastuusta osa jae-taan joukko-osastoihin. Israelista hankittu taistelunjohtojärjestelmä A tuli osin Jääkäriprikaatin nelihenkisen kouluttajaryhmän vastuulle. Järjestelmän kouluttaminen varusmiehille vaatii osaa-mista ja sen kehittämistä tavoitellun lopputuloksen saavuttamiseksi. Tutkimuksen tarkoitus on tuoda esiin, käsitteellistä ja ymmärtää kouluttajien näkemyksiä osaamisen kehittämisestä materi-aalihankkeen eri koulutusvaiheissa. Tutkimuksen pääkysymys on: Minkälaisia käsityksiä materi-aalihankkeen koulutusvaiheeseen osallistuneilla kouluttajilla on osaamisen kehittymisestä ja ke-hittymiseen käytetyistä oppimismenetelmistä materiaalihankkeessa? Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa tutkija on siirtynyt osallisesta tutkijaksi. Tutki-muksen kohteeksi valittiin taistelunjohtojärjestelmä A:n koulutuksesta vastaavan kouluttajaryh-män kaikkiin koulutusvaiheisiin osallistuneet kouluttajat (n=3). Tutkittavat henkilöt ovat koulu-tustaustaltaan upseeri, opistoupseeri ja aliupseeri. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teema-haastattelua. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Tutkimuksessa kävi ilmi, että materiaalihankkeen koulutuksen osallistuvan kouluttajan osaami-sen kehittymisessä keskeisessä asemassa on työssä oppiminen. Työssä oppimisessa ohjaus on tavanomaisesti keskeisessä asemassa, mutta materiaalihankkeessa ohjaus ei ollut riittävää. Kou-luttajaryhmä asetti itselleen tavoitteet työn asettamien vaatimusten avulla. Osaamisen kehittyminen tapahtuu työtehtävässä harjaantumalla. Osaaminen syntyy kaikesta aikaisemmasta tietotaidosta, kokemuksesta ja näkemyksestä, ja se kumuloituu hiljaiseksi tiedoksi. Osaamisen kehittymisen arviointi nojaa itseohjautuvuudessa. Osaamisen kehittymistä ei arvioida jatkuvasti tietoisesti, vaan muutoksen osaamisessa näkyvät toiminnan sujuvuudessa ja tietorakenteiden kehittymisenä. Niin materiaalihankkeessa kuin muissa tavanomaisissa kouluttajan tehtävissä osaamisen kehittäminen vaatii työtehtävässä harjaantumista, aikaa ja sosiaalista vuorovaikutusta. Selkeiden tavoitteiden ja vaatimusten asettaminen edesauttaa osaamisen kehittymistä. Työssä oppimisen ohjaukseen tulee panostaa kaikilla organisaation tasoilla. Tämä tutkimus ei välttämättä tuottanut merkittävää uutta tietoa sotilaspedagogiikan tieteenalalle, mutta se antaa yhden näkökulman materiaalihankkeeseen osallistuvan kouluttajaryhmän todellisuusmaailmaan. Työstä ilmi käyvä tarve työssä oppimisen ohjauksen parantamiselle tukee aikaisempien tutkimuksien tuloksia. Keskeisimpinä jatkotutkimusaiheina esitetään työssä oppimisen ja osaamisen kehittämisen tutkimista motivaationäkökulmasta, sekä materiaalihankkeen elinkaariajattelun tutkimista kouluttajan käytettävyyden näkökulmasta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Monien menestyvien yritysten epäonnistuminen 2000-luvulla puutteellisen valvonnan takia sekä tä-män hetkinen talouden kehitys ovat saaneet organisaatiot kiinnittämään yhä enemmän huomiota corporate governanceen ja näin ollen myös sisäiseen tarkastukseen. Sisäisen tarkastuksen tehtävä-kenttä on laajentunut ja muuttunut yhä haastavammaksi. Talouden epävarmuus on muuttanut riski-kenttien painopisteitä, niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla, ja näin ollen vaikuttanut myös sisäisen tarkastuksen toimintoihin, joiden tarkoituksena on luoda järjestelmällinen lähestymistapa organisaatioiden valvonta-, riskienhallinta- sekä johtamis- ja hallintoprosessien tuloksellisuuden ke-hittämiseen ja arviointiin. Kuntalain vuoden 2014 alusta voimaan astunut muutos on velvoittanut kunnallisia organisaatioita kiinnittämään enemmän huomiota sisäiseen valvontaan ja tarkastukseen. Vuoden 2013 tilinpäätöksestä lähtien kunnan toimintakertomuksessa on tullut olla arvio todennäköi-sestä tulevasta kehityksestä, tiedot riskienhallinnasta ja sisäisen valvonnan järjestämisestä sekä kes-keisiä johtopäätöksiä. Tämän konstruktiivisen tutkimuksen tarkoituksena on muodostaa Satakunnan sairaanhoitopiirille sisäisen tarkastuksen päätöksentekomalli. Päätöksentekomallin tarkoituksena on toimia apuvälineenä johdolle sisäistä tarkastusta järjestettäessä ja tuoda esille sisäisen tarkastuksen järjestämisen kannalta tärkeimmät asiat. Tutkimuksen teoreettisessa osiossa tarkastellaan sisäistä tarkastusta ja sen eri järjes-tämismahdollisuuksia, ulkoistamista, osittaista ulkoistamista ja organisaation sisäisesti järjestettyä tarkastusta. Teoreettinen osuus perustuu sisäisen tarkastuksen tutkimuksiin ja kirjallisuuteen sekä IIA:n ohjeistukseen. Tutkimuksen empiirinen osuus käsittelee Satakunnan sairaanhoitopiirin sisäistä tarkastusta ja perustuu Satakunnan sairaanhoitopiiriltä saatuihin sisäisen tarkastuksen materiaaleihin sekä sisäiseen tarkastukseen osallistuvien henkilöiden haastatteluihin. Tutkimuksen tuloksena syntyi sisäisen tarkastuksen päätöksentekomalli Satakunnan sairaanhoitopii-rille. Mallin soveltuvuutta testattiin haastattelemalla Satakunnan sairaanhoitopiirin edustajia. Erona aikaisempiin tutkimuksiin, tämän päätöksentekomallin tarkoituksena on tarjota kokonaisvaltainen päätöksentekomalli sisäisen tarkastuksen järjestämiseen, ottaen huomioon kaikki järjestämismuodot sekä keskeisimmät askeleet sisäisen tarkastuksen organisoimisessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa käsitellään Vietnamin sotaa, ja sodassa käytettyjen taktisten lentokoneiden taistelunkestävyyttä. Vietnam muutti ilmasodankäynnin luonnetta. Se on ensimmäinen sota, jossa käytettiin ilmatorjuntaohjuksia ja elektronista häirintää tutkia kohtaan, lisäksi se muutti radikaalisti Yhdysvaltojen ilmasodankäynnin taktista näkökulmaa. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin taistelunkestävyyden kehitystä seuraavista osa-alueista: voimankäytön säädökset, lentokoneiden ja erityisesti niiden järjestelmien kehittyminen, elektroninen vai-kuttaminen ilmapuolustukseen, sekä ilmataistelutaktiikoiden muutokset. Tutkimuksen päätutkimuskysymys on: ”Miten Yhdysvaltojen taktisten lentokoneiden taistelunkestävyys ke-hittyi Vietnamin sodassa?” Alatutkimuskysymyksiä ovat: 1. Miten voimankäytön säädökset vaikuttivat ilmataisteluun? 2. Miten järjestelmiä kehitettiin sodan aikana? 3. Miten elektronista vaikuttamista hyödynnettiin koneiden selviytymisen parantamiseksi? 4. Miten hyökkäyskokoonpanoja ja taktiikoita muutettiin sodan aikana? 5. Millainen oli lentokoneiden uhka taistelukentällä ja miten näiden uhkien vaikutusta pyrittiin minimoimaan? Tutkimuksessa käytettiin päämenetelmänä sisällön analyysiä. Kyseessä oli perinteinen historiantutkimus, jossa tehdään johtopäätöksiä lähdeaineiston pohjalta. Tutkimuksen perusteella havaittiin voimankäytön säädösten asettamat rajoitteet ja niiden raukeamisen jälkeinen nopean reagointikyvyn kehittyminen, konekaluston kehittäminen taistelukokemusten pohjalta, elektronisen vaikuttamisen suuri merkitys suojauduttaessa ilmatorjuntaa vastaan, lentomuodostelmien hyödyntäminen hämäämisessä ja omien lentoko-neiden vahvuuksien hyödyntäminen ja vihollisen nopea reagointi muutokseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The microenvironment within the tumor plays a central role in cellular signaling. Rapidly proliferating cancer cells need building blocks for structures as well as nutrients and oxygen for energy production. In normal tissue, the vasculature effectively transports oxygen, nutrient and waste products, and maintains physiological pH. Within a tumor however, the vasculature is rarely sufficient for the needs of tumor cells. This causes the tumor to suffer from lack of oxygen (hypoxia) and nutrients as well as acidification, as the glycolytic end product lactate is accumulated. Cancer cells harbor mutations enabling survival in the rough microenvironment. One of the best characterized mutations is the inactivation of the von Hippel-Lindau protein (pVHL) in clear cell renal cell carcinoma (ccRCC). Inactivation causes constitutive activation of hypoxia-inducible factor HIF which is an important survival factor regulating glycolysis, neovascularization and apoptosis. HIFs are normally regulated by HIF prolyl hydroxylases (PHDs), which in the presence of oxygen target HIF α-subunit to ubiquitination by pVHL and degradation by proteasomes. In my thesis work, I studied the role of PHDs in the survival of carcinoma cells in hypoxia. My work revealed an essential role of PHD1 and PHD3 in cell cycle regulation through two cyclin-dependent kinase inhibitors (CKIs) p21 and p27. Depletion of PHD1 or PHD3 caused a cell cycle arrest and subjected the carcinoma cells to stress and impaired the survival.