Suomalaisen sotataidon yleiset periaatteet ja niiden ilmeneminen pataljoonan ohjesäännöissä 1960-luvun lopulta nykyhetkeen sekä vertailu komppaniatasoon

Sotataidossa ilmenee yleisiä taktisia periaatteita, jotka ovat yleispäteviä ja kohtalaisen pysyviä. Tutkimalla pataljoonatason ohjesäännöissä esiintyviä yleisiä taktisia periaatteita on pyritty muodostamaan yleiskuvan keskeisimpien yleisten periaatteiden määritelmistä, niiden sisällöstä ja yleisten taktisten periaatteiden liittymisestä toisiinsa. Tarkastelujakso ylettyy 1960-luvun lopulta nykyhetkeen. Tutkimukseen on haettu täydentävät näkökulmat käsittelemällä komppaniatasoa sekä aikakausi- ja vuosijulkaisuja. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen, jossa yleisten taktisten periaatteiden määritelmiä on käsitelty sisällön analyysillä. Tutkimusongelmana on: ” Miten suomalaisen sotataidon, keskeisimmät yleiset taktiset periaatteet on määritelty jalkaväen pataljoonatason ohjesäännöissä 1960-luvun lopulta nykyhetkeen, ja miten sotataidollinen ajattelu on kehittynyt ajanjakson aikana eri organisaatiotasoilla?” Keskeisenä lähdeaineistona on jalkaväen pataljoonatason ohjesäännöt, joita on käsitelty vertailevalla kirjallisuustutkimuksella. Näin ollen aihepiiriä on tutkittu ohjesääntöjen näkökulmasta. Tutkimuksessa ilmeni että ohjesääntöjen yleisten taktisten periaatteiden käsittely on yleisesti ottaen pysynyt samansuuntaisena tarkastelujakson aikana. Aloitteen merkityksen korostuminen on kuitenkin aiheuttanut muutoksia yleisten taktisten periaatteiden käsittelyyn tarkastelujakson jälkimmäisen puoliskon aikana. Ohjesääntöjen tarkastelun pohjalta keskeisimmiksi yleisiksi taktisiksi periaatteiksi määräytyvät: aktiivisuus ja oma-aloitteisuus, olosuhteiden hyväksikäyttö, yksinkertaisuus, päämäärän ja tehtävän selkeys, yllätys sekä voimien vaikutuksen keskittäminen. Aloitetta edistävinä yleisinä taktisina periaatteina korostuu varsinkin: aktiivisuus ja oma-aloitteisuus, päämäärän ja tehtävän selkeys sekä yllätys. Joustavuus lienee yleinen taktinen periaate, joka jatkossa tulee korostumaan entistä enemmän, suomalaisessa sotataidossa.

Toimittajakoulutus ja sukupuoli 1960-1980-lukujen Suomessa

Teema: Sukupuolihistoria.

Iso-Britannia vastakumouksellisessa sodassa : turvallisuusjoukkojen käyttöperiaatteet Malaijalla (1948-1960) ja Keniassa (1952-1960)

Toisen maailmansodan jälkeisenä ajanjaksona Iso-Britannia joutui useisiin vastakumouksellisen sodankäynnin konflikteihin siirtomaarakenteiden purkautumisen ja maailmanpoliittisen tilanteen johdosta. Tutkielma käsittelee Ison-Britannian turvallisuusjoukkojen käyttöperiaatteita vastakumouksellisen sodankäynnin konflikteissa Malaijalla vuosina 1948–1960 ja Keniassa vuosina 1952–1960. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusmenetelmänä on käytetty lähdeaineistoon perustuvaa sisällönanalyysia. Lähdeaineisto koostuu pääsääntöisesti ulkomaalaisissa sotakouluissa tehdyistä opinnäytetöistä sekä tutkimus- ja aikalaiskirjallisuudesta. Lisäksi lähteenä on käytetty Britannian asevoimien ohjesääntöjä vastakumouksellisesta sodankäynnistä. Britannian vastakumouksellisen sodankäynnin taisteluoppi korosti sodan poliittista ratkaisua. Toisen maailmansodan jälkeisessä taisteluopissa uhkamalli muodostui Mao Tse-Tungin oppien mukaisesti taistelevasta kumouksellisesta liikkeestä. Malaijalla ja Keniassa kumouksellisen toiminnan raamit olivat monin osin yhtenäiset. Kapinalliset pystyttiin määrittämään selväksi vähemmistöryhmittymäksi koko kansakunnan osalta. Kapinallisten toiminta- aluetta olivat pääsääntöisesti maiden rajojen sisäpuolelle rajoittuvat harvaan asutut viidakko- ja metsäalueet. Britannian turvallisuusjoukkojen toiminnan perustana ollut ohjesääntö määritteli turvallisuusjoukkojen tärkeimmäksi tehtäväksi kumouksellisten eristämisen väestöstä, minkä avulla kumouksellisilta riistettiin toimintansa kannalta elintärkeät resurssit. Poliisivoimilla sekä paikallisesta väestöstä perustetuilla kodinturvajoukoilla kontrolloitiin ja valvottiin asuttuja alueita sotilasvoimien suorittaessa operaatioita viidakko- ja metsäalueiden laitamilla ja syvyydessä. Samanaikaisesti toteutetut uudelleenasuttamisen ohjelmat ja elintarvikkeiden säätelyt vaikeuttivat kapinallisten tukeutumista väestöön ja pakottivat heidät vetäytymään syrjäseuduille. Tutkielman tärkeimpänä havaintona voidaan pitää turvallisuusjoukkojen käyttöperiaatteiden yhtäläisyyttä Malaijalla ja Keniassa. Turvallisuusjoukkojen rakenne ja periaatteellinen käyttö noudattivat molemmissa konflikteissa samaa kaavaa perustuen Malaijan alkuvuosien havaintojen pohjalta laadittuun käsikirjaan. Turvallisuusjoukkojen käyttöön vaikuttaneet asteittaiset toimenpiteet kapinallisten eristämiseksi väestöstä, johtaen aina heidän voimiensa lopulliseen tuhoamiseen, olivat käyttöperiaatteiden kannalta ohjaava tekijä. Konflikteista saatujen havaintojen perusteella pystyttiin määrittelemään turvallisuusjoukkojen toimijoille selkeät roolit ja tehtäväkentät kriisien eri vaiheissa.