1000 resultados para kahden laatikon järjestelmä
Resumo:
Euroopan unionin valtioiden energiaturvallisuus on kohdannut uudenlaisia uhkia ja mahdollisuuksia 2000-luvulla. Vuosina 2006 ja 2009 Itä-Euroopan venäläisestä maakaasusta riippuvaiset valtiot kärsivät lyhytkestoista toimitushäiriöistä Venäjän ja Ukrainan välisten maakaasukiistojen aikana. Vuonna 2014 pelko maakaasun hyödyntämisestä osana poliittisten päämäärien tavoittelua kasvoi entisestään Venäjän liitettyä Krim itseensä. Toisaalta liuskekaasu ja nesteytetyn maakaasun kuljetukset ovat johtamassa uudenlaisten maailmanlaajuisten maakaasumarkkinoiden syntyyn, mikä mahdollistaa erilaisia ratkaisuja valtioiden maakaasuhuoltovarmuuden parantamiseksi. Liettuan riippuvuus venäläisestä maakaasusta on päättymässä vuoden 2015 aikana samalla kun kaikki Suomen tuoma maakaasu tulee edelleen Venäjältä. Tutkielman tavoitteena on tarkastella Suomen ja Liettuan energiastrategioiden eroavaisuuksia lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä sekä selvittää syitä niiden taustalla. Tutkimusongelmaa lähestytään uusklassisen realismin näkökulmasta soveltamalla resurssihyödyntämismallia energiaturvallisuuteen. Tutkielma on toteutettu vertailevana tapaustutkimuksena ja luonteeltaan se on laadullinen. Analyysitapana tutkielmassa hyödynnetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä ja keskeisimpinä lähteinä tutkielmassa käytetään Suomen ja Liettuan vuosien 2013 ja 2012 kansallisia energiastrategioita sekä Euroopan komission arvioita ja raportteja jäsenvaltioista. Uusklassisen realismin resurssihyödyntämismalli esittää, että valtioiden valitsemiin strategioihin vaikuttavat kansainvälinen järjestelmä sekä valtioiden päättäjien käsitykset muista valtioista. Tarkastelun kohteeksi tutkielmassa valikoituivat Suomen ja Liettuan haavoittuvuudet maakaasun toimitushäiriöille sekä uhka joutua energia-aseen kohteeksi. Keskeisimmät erot valtioiden välillä haavoittuvuuden osalta liittyvät varmuusjärjestelyjen riittävyyteen, maakaasun osuuteen energiankulutuksessa sekä kauttakulkuvaltioiden olemassa oloon maakaasuverkostoissa. Venäjän energia-aseeseen liittyvän uhkan taustalla keskeiset erot Suomen ja Liettuan välillä liittyvät aikaisempaan historiaan ja toimitushäiriöihin sekä Venäjän etupiiriajatteluun ja pyrkimyksiin säilyttää vaikutusvalta Euroopan unionin alueella. Sovelletun teorian näkökulmasta korkean haavoittuvuuden ja uhkakuvakäsityksien seurauksena Liettua on pyrkinyt monipuolistamaan maakaasun toimittajiaan tiiviissä aikataulussa. Päinvastaisessa tilanteessa oleva Suomi sen sijaan on pidättäytynyt merkittävistä ponnistuksista energiaturvallisuuden parantamiseksi.
Resumo:
Tässä tutkielmassa tarkastelen islaminuskonnon opettajien kokemia haasteita. Pyrin myös löytämään mahdollisia ratkaisuja kyseisiin haasteisiin. Aineisto on kerätty teemahaastattelun avulla haastattelemalla kolmea Turussa ja kolmea Helsingissä toimivaa islaminuskonnon opettajaa. Tutkimukseen haastateltiin myös kahta Turun kasvatus- ja opetustoimessa toimivaa katsomusaineiden opetuksen koordinaattoria. Niin peruskoulussa kuin lukiosakin pienuskontoihin kuuluvat oppilaat voivat vuonna 2003 voimaan tulleen lain perusteella saada oman uskontonsa tai elämänkatsomustiedon opetusta. Tämä edellyttää tietynlaisia menettelyjä erityisesti opetuksen käytäntöjen ja opetusta pitävän henkilökunnan kannalta. Tutkielman taustana käsittelen uskonnon opetusta Suomessa toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta tähän päivään. Lisäksi tarkastellaan uskonnon opetusmalleja Suomessa ja Euroopassa, oman uskonnon opetusta, islamin syntyä Suomessa ja islamin opetusta suomalaisessa peruskoulussa, islamin opetuksen opetussuunnitelmaa sekä opetukseen liittyviä erilaisia käytäntöjä. Tutkielman viitekehys päättyy aihetta käsitteleviin aiempiin tutkimuksiin. Tutkimustulokset, pohdinta ja yhteenveto ovat tutkielmani viimeiset luvut. Lähestyn islamin uskonnon opettajien kokemia haasteita kvalitatiivisesti haastattelulla. Haastattelumenetelmänä hyödynnän teemahaastattelua siitä syystä, etten halua kysyä haastateltavalta suoria kysymyksiä, vaan annan hänelle mahdollisuuden itse kertoa kokemiaan ilmiöitä. Keräsin tutkimukseni aineiston laatimani teemahaastattelurungon avulla. Teemahaastattelurungon laadinnassa olen hyödyntänyt Onniselän 2011 tutkimusta liittyen islamin uskonnon opettajien haasteisiin. Tutkielmani koostuu kahdesta kategoriasta. Yhtäältä haluan selvittää islaminopettajien työssään kokemia haasteita ja toisaalta viranomaisten toimintaa liittyen esille nousseihin haasteisiin. Tutkielmani tulosten valossa nousee kaksi opettajaryhmää: maahanmuuttajataustaiset islamin uskonnon opettajat, jotka ovat vailla korkeakoulututkintoa ja opettajankoulutusta sekä kantasuomalaiset pätevät islamin opettajat. Näiden kahden ryhmän mukaisesti ilmenevät merkittävimmät haasteet ja ratkaisutkin. Voin tutkielmani tulosten pohjalta väittää, että eniten työssään haasteita kokevat maahanmuuttajataustaiset islaminopettajat, jotka eivät ole suorittaneet opettajankoulutusta eivätkä edes korkeakoulututkintoa Suomessa tai kotimaassaan. Näihin opettajien koulutustaustoihin perustuu pitkälti islamin opetuksen laatu sekä opetussuunnitelman noudattaminen. Haasteiden ratkaisuina viranomaiset pitävät opettajan ammatillista taitoa ja pedagogista osaamista. Etäopetus on yksi Turun ratkaisu yhtäältä vähentämään opettajan fyysistä siirtymistä koulusta toiseen ja toisaalta tarjoamaan pätevän opettajan pitämän laadukkaan opetuksen. Tämän tutkimuksen tavoitteena on laajentaa viranomaisten ja muiden asiasta kiinnostuneiden tietoja siitä, mitä islamin opetuksen oppitunnilla opetetaan ja millaisin erilaisin opetussuunnitelmatulkintojen perustein islaminopettajat pitävät opetustaan. Tutkimukseni tarjoaa selkeän pohjan viranomaisille siitä, kenet islamin opettajaksi kannattaa valita, jotta islamin opetuksesta saadaan yhtä pätevää kuin muistakin oppiaineista. Se voi myös lisätä maahanmuuttajataustaisen (islamin) opettajan opiskelumotivaatiota, kun tietää, että haasteiden synnyn takana on ammatillisen taidon puute. Tästä aiheesta pitäisi kuitenkin tehdä vielä enemmän tutkimusta.
Resumo:
Pro gradu- tutkielmani aihe on maisemakokemusten muodostuminen ja merkitykset. Tutkimuksen aineistona ovat eri ajankohtina ja eri maisemakohteisiin kohdistetun kahden erilaisen kyselytutkimuksen vastaukset. Ensimmäinen ryhmä muodostuu internetin kautta Hopeasulka-postituslistalla esitetyn vapaamuotoisen kyselyn vastauksista. Toinen ryhmä koostuu Ikaalisten Kylpylän Voimapolun strukturoituun kyselytutkimukseen osallistuneiden vastauksista. Kolmas ryhmä muodostuu Seitsemisen Pakkulakankaan luontopolun kiertäneiden strukturoidun kyselyn vastauksista. Kahdessa viimeksi mainitussa kyselyssä kysymykset olivat samat. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää millaisia kokemuksia vastaajille muodostuu mainituissa maisemakohteissa ja mitä merkityksiä he niille antavat. Vastaukset kerättiin vuoden 2009 aikana. Tutkimuksen kokemusvastauksia tulkitaan hermeneuttis-fenomenologisen teorian viitekehyksessä. Siinä pyritään ymmärtäen tulkitsemaan vastaajien subjektiivisia maisemakokemuksia. Keskeistä työssä on kokonaisvaltainen ihmiskäsitys, jossa maisema on omalta osaltaan rakentamassa valintoihin kykenevän ihmisen eksistenssiä. Kysymysten vapaa ja strukturoitu muoto aikaansaavat vaihtelua vastausten laadussa. Jokainen kokee maiseman omalla subjektiivisella tavallaan. Ihmisen olemassaolo situationaalisena, kehollisena ja tajunnallisena aiheuttaa eroja kokemusten suhteen. Kokemiseen vaikuttaa lisäksi sosialisaatio ja kulttuuri. Ihmisen intentionaalisuus ja valinnanvapaus ovat vaikuttamassa, kun ihminen muodostaa kokemuksia maisemasta. Maisema kohdataan ensin visuaalisesti. Visuaaliset kauneusarvot määrittelevät suurelta osin pidetäänkö maisemasta tai paikasta esteettisesti. Ennestään tuntematonta maisemaa lähestytään eri tavalla kuin tuttua maisemaa. Odotusarvo on suurempi. Intentionaalisuus on etsiä siitä jotain, mistä pitää tai ei pidä. Kaukomaiseman muututtua kävellen lähielinympäristöksi kokemuskin muuttuu moniaistisemmaksi. Kävely maisemassa saa aikaan rentoutumista ja rauhoittumista. Vuorovaikutus maiseman kanssa peilaa omaa situaatiota. Olemassaolon laatu ja tapa voivat muuttua maisemakokemuksen myötä. Subjektiivisesti ja kaikin aistein koettu maisema on ihmiselle mahdollisuus kokea jotain sekä itsestään että maisemasta, jota on itse omalla olemassaolollaan rakentamassa.
Resumo:
Pro gradu -tutkielmani aiheena on naiseuden ihanteiden ja taiteilijuuden välinen ristiriita oopperalaulaja Aino Acktén (1876–1944) elämässä vuosien 1899–1905 välisenä aikana. Päälähteenäni ovat Acktén kirjeet äidilleen Emmy Achtélle, sekä Acktén kirjoittamien muistelmien ensimmäinen osa, joka ilmestyi vuonna 1925, ja käsitteli samaa aikaa, jolloin tutkimani kirjeet oli kirjoitettu. Vuosien 1904–1905 osalta tutkin myös Acktén kirjeitä miehelleen Heikki Renvallille. Luin kirjeitä hakien niistä Acktén ajatuksia ja kokemuksia naiseuteen sekä äidin ja vaimon rooleihin liittyen. Minua kiinnosti myös se, miten taiteilijana toimiminen sopi yhteen perheenäidin ja aviovaimon roolien kanssa. Rajasin tarkasteluajankohtani kolmen ajanjakson ympärille. Ensimmäinen ajanjakso kietoutuu Acktén ja hänen tulevan aviomiehensä suunnitellun kihlautumisuutisen ympärille kevättalvella 1899. Toinen ajankohta käsittelee Acktén raskausaikaa ja äidiksi tuloa vuonna 1901 ja kolmas ajanjakso rajautuu kahden Acktén Metropolitan-oopperaan tekemän vierailumatkan mukaan vuosien 1904–1905 välille. Ackté oli yksi aikansa kuuluisimmista suomalaisista oopperalaulajista ja kulttuuripersoonista. Hänestä on luotu kuvaa voimakastahtoisena oopperadiivana, joka teki elämänkulkuunsa liittyvät valintansa taiteen ehdoilla. Kirjeitä tutkimalla halusin päästä lähemmäs Acktén yksityistä kokemusta ja monipuolistaa hänestä muodostettua kuvaa. Tutkimieni kirjeiden perusteella Ackté näyttäytyikin monitahoisena henkilönä. Hän oli kunnianhimoinen taiteensa suhteen, mutta koki myös äidin ja vaimon roolit itselleen tärkeiksi. Taiteen ja perhe-elämän yhdistäminen ei ollut ristiriidatonta Acktén elämässä, vaan aiheutti hänelle huonoa omatuntoa, ja näitä tuntoja Ackté purki kirjeissään. Ackté myös pohti taiteesta luopumista tutkimieni vuosien aikana. 1900-luvun vaihteen ihanteiden mukaan äitiys nähtiin sivistyneistöön kuuluvan naisen ensisijaisena tehtävä ja elämän päämääränä eikä naisen toimimista kodin ulkopuolella pidetty hyvänä. Vaikka Ackté astui omalla taiteellisella toiminnallaan hyvinkin voimakkaasti julkiselle kentälle, ei hänen ratkaisujaan ainakaan kirjeiden ja muistelmien perusteella arvosteltu ulkopuolelta. Huolimatta ajan yleisistä ihanteista, oli yksilöillä mahdollisuus myös toisenlaisiin elämäntapoihin.
Resumo:
Tutkielmassa tutkitaan vakuutustapahtumien yksilöintiä. Työssä perehdytään vakuutustapahtumien erottelun ja yhdistämisen väliseen problematiikkaan sekä niihin seikkoihin, joiden pohjalta ratkaisu näiden kahden välillä tehdään. Tutkimuksen kohteeksi otetaan oikeusturvavakuutuksissa esiintyvät yksi vakuutustapahtuma -ehdot sekä vastuuvakuutuksille tyypilliset sarjavahinkoehdot. Ehdot ovat yleensä vakuutuksenantajien yksinään laatimia. Ehtojen funktiona on yhdistää toisiinsa läheisesti kytkeytyvät vahingot yhdeksi vakuutustapahtumaksi, jolloin korvattavaksi jää korkeintaan yhden vahinkokaton suuruinen vakuutuskorvaus. Ehdot ovat monitulkintaisia ja niiden soveltamiskäytäntö epäyhtenäistä. Vallitseva oikeustilaa tulisi selkeyttää ennakoitavampaan suuntaan. Tämä lisäisi oikeusvarmuutta kaikkien vakuutuskentässä toimivien näkökulmasta. Tutkimuskysymystä lähestytään vakuutusalaa koskevan lainsäädännön, alalla sovellettavien kotimaisten vakuutusehtojen, aihetta käsittelevän oikeuskäytännön sekä oikeuskirjallisuudessa esitettyjen näkemysten perusteella. Erityisen merkittävässä asemassa ovat Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositukset. Kotimaisen lähdeaineiston niukkuuden vuoksi tutkimuskysymyksiin etsitään ratkaisuja myös ulkomaista oikeuskäytäntöä ja -kirjallisuutta apuna käyttäen. Tutkimustulosten mukaan vakuutustapahtumien yhdistämistä käsittelevien vakuutusehtojen merkitystä ei tule väheksyä. Ehdoilla voi olla erittäin suuri merkitys maksettavaan vakuutus-korvauksen määrään, vahingon vakuutuskausille kohdistamiseen sekä esimerkiksi omavastuuseen liittyen. Tutkimustulosten mukaan Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytäntö on kirjavaa ja osin epäyhtenäistä. Ennustettavuuden ja oikeusvarmuuden katsotaan kasvavan, mikäli ratkaisujen tueksi olisi löydettävissä vahvat perusteet. Tutkimuksessa esitetään ratkaisuperusteiksi vakiintuneita sopimuksen tulkintaperiaatteita. Näistä nostetaan esille erityisesti suppean tulkinnan periaate, sanamuodon mukainen tulkinta sekä tulkinnan objektiivisuus. Näiden avulla ratkaisukäytännöstä saataisiin johdonmukaista, mikä lisäisi ennustettavuutta ja oikeusvarmuutta. Lopulta kehotetaan vakuutuksenantajia tarkastelemaan kriittisesti puheena olevien ehtojen muotoilua ja sijoittelua mahdollisten kohtuuttomuus- ja sovitteluväitteiden estämiseksi. Vakuutuksenottajia taasen kannustetaan tutustumaan ehtojen tosiasiallisiin vaikutuksiin huolellisesti ja arvioimaan, onko ehtoja mahdollista neuvotella itselle edullisempaan suuntaan.
Resumo:
Eläkejärjestelmät koskettavat lähes kaikkia ja niillä on laaja-alaisia vaikutuksia kansantalouden toiminnan kannalta. Eläkejärjestelmät ovat olemassa, sillä täysin yksilön varaan jätetyssä varautumisessa vanhuusikää varten katsotaan olevan merkittäviä riskejä. Eläkejärjestelmissä eläke-etuutta saavat eläkeläiset ja maksajina toimivat työntekijät. Se kuinka eläke-etuudet rahoitetaan, ja kuinka maksut kerätään työntekijöiltä, riippuu rahoitustavasta. Eläkkeiden rahoitustapojen ääripäät ovat jakojärjestelmä ja rahastoiva järjestelmä. Jakojärjestelmässä eläkkeet rahoitetaan seuraavan sukupolven maksamilla työeläkemaksuilla. Järjestelmän tuotto perustuu reaalisen palkkasumman kasvuun, joka tulee tuottavuuden ja väestön kasvusta. Rahastoivassa järjestelmässä työntekijöiden eläkemaksut kerätään rahastoihin, jotka sijoittavat eläkemaksut sijoitusmarkkinoilla. Rahastot purkautuvat ja eläkettä aletaan maksaa työntekijän jäädessä syrjään työelämästä. Rahastoivan järjestelmän tuotto perustuu sijoitusmarkkinoilta sijoituksille saatuun korkoon. Suomessa on käytössä osittain rahastoiva järjestelmä, jossa osa eläkemaksuista sijoitetaan tulevaisuudessa maksettavaa eläkettä varten ja osa maksetaan jakojärjestelmäperusteisesti sen hetken eläkeläisille. Eläkkeiden rahoitustapa vaikuttaa kansantalouteen säästämisen ja rahoitusmarkkinoiden kehityksen kautta. Tässä työssä tarkastellaan rahoitustavan vaikutusta pääoman muodostumiseen kansantaloudessa limittäisten sukupolvien mallin avulla. Mallin avulla tarkastellaan pääoman muodostumista suljetussa taloudessa ensin tilanteessa, jossa yksilöt varautuvat omaan vanhuusikäänsä yksityisellä säästämisellä. Tämän jälkeen malliin tuodaan jakojärjestelmän ja rahastoivan järjestelmän mukaiset eläkejärjestelmät ja verrataan pääoman muodostumista suljetun talouden tapauksessa. Jakojärjestelmäperusteinen eläkejärjestelmä on herkkä väestön vanhenemiselle, joten tutkielmassa pohditaan miten eläkejärjestelmät olisivat kestäviä myös jatkossa ilman, että seuraavan sukupolven etuja heikennetään tai eläkemaksuja korotetaan. Vastaukseksi on tarjottu rahastoivan osuuden lisäämistä tai jopa kokonaan siirtymistä jakojärjestelmäperusteisesta järjestelmästä rahastoivaan järjestelmään. Tämä altistaisi tulevat eläkevarat entistä voimakkaammin markkinariskille ja lisäsi tuottojen hajontaa. Rahastoivan osuuden merkitystä Suomen työeläkejärjestelmälle tarkastellaan tutkielman empiirisessä osuudessa, jossa pohditaan, kuinka rahastointiasteen kasvattaminen lisäisi eläkejärjestelmän tuottojen hajontaa. Lisäksi pohditaan kuinka suomen yksityisiä työeläkevakuutusyhtiöitä koskettavat sääntelyt vaikuttavat sijoitustuottoihin ja tuottojen vaihteluun. Aineistona käytetään suurimpien työeläkevakuutusyhtiöiden sijoitustuottoja ja sijoitusten kohdentumista vuosina 2006–2014.
Resumo:
Kuitukomposiitista valmistettuja juurikanavanastoja käytetään apuna, kun restauroidaan juurihoidettuja ja kruunuosastaan runsaasti kudosta menettäneitä hampaita. Kliinisen kestävyyden kannalta on tärkeää että nasta kiinnittyy hampaaseen hyvin. Tarvittavan valomäärän saattaminen valokovetuksella pimeään juurikanavaan on vaikeaa ja sen vuoksi nastojen kiinnittämiseen suositellaan kaksoiskovetteista yhdistelmämuovisementtiä, joka kovettuu vain osittain valolla. Jotta nasta ja sementti polymeroituisivat hyvin, nastan hyvä valonläpäisy- ja sirontakyky olisi eduksi. Tehdasvalmisteisten nastojen valonläpäisykyvyn on todettu heikkenevän niiden pituuden kasvaessa. Yksilöllisesti muotoilluilla kuitukomposiittinastoilla, joilla on osittaislomittaismuoviverkostorakenne (semi-IPN) polymeerimatriisi, on todettu tehdasvalmisteisia kuitunastoja parempi sidos nastan ja yhdistelmämuovisementin välillä. Yksilöllisesti muotoilluilla kuitunastoilla näyttäisi myös olevan hyvä valonjohtamiskyky, mutta lisätutkimuksia tarvitaan. Tässä tutkimuksessa selvitettiin yksilöllisesti muotoillun kuitukomposiittinastan (EverStick Post) ja kahden tehdasvalmisteisen (Relyx Fiber Post ja GC Fiber Post) kuitukomposiittina stan valonläpäisevyyttä sekä pituuden vaikutusta niiden valonläpäisykykyyn laboratorio- olosuhteissa. Tutkimushypoteesi oli, että nastojen valonläpäisykyky heikkenee niiden pidentyessä. Tutkimuksessa kaikista nastatyypeistä valmistettiin eripituisia nastoja (4, 8, 12 ja 16 mm). Nastoille tehtiin samanpituiset testikappaleet muoviputkesta ja polyvinyylisiloksaanista, ja nastat asetettiin niiden sisään. Tämän jälkeen nastoja kovetettiin valokovettimella 10 sekuntia, ja läpi päässyt valo mitattiin MARC Resin Calibrator -laitteella. Kontrollina käytettiin tyhjää testikappaletta ilman nastaa. Keskeiseksi tulokseksi saatiin, että yksilöllisesti muotoillulla kuitukomposiittinastalla oli kaikissa pituusryhmissä muita nastoja merkitsevästi parempi valonläpäisykyky. Tulokset osoittivat myös, että kaikkien nastojen valonläpäisevyys laski merkitsevästi nastan pituuden lisääntyessä aina 12 millimetriin asti. Tulosten perusteella yksilöllisesti muotoillulla kuitukomposiittinastalla on tehdasvalmisteista nastaa parempi valonläpäisykyky. Kuitukomposiittinastojen valonläpäisykyky heikkenee niiden pituuden kasvaessa aiempien tutkimusten mukaisesti. Jatkotutkimuksissa tulisi selvittää, miten valonläpäisevyys ja siroaminen vaikuttavat nastan ja sementin polymeroitumiseen ja siten kliiniseen lopputulokseen.
Resumo:
The Finnish IT service market can be described to be at a turning point. The clients are ever more interested on services delivered from offshore but certain issues keep them cautious. There is a lack of knowledge on what implications different degrees of offshoring have on service quality. Although there has been significant amount of research related to both service quality and offshoring, several questions are unanswered, terminology remains ambivalent and research findings are inconsistent. The study focuses on the interception of these two fields. The purpose of the study is to learn more about service quality in different degrees of offshoring. At the same time it aims to contribute in narrowing the research gaps. The degree of offshoring can be divided to three delivery modes: onshore, collaboration and offshore. The study takes a mixed method approach where the quantitative and qualitative phases are executed sequentially. First data was gathered from incident management system. Resolution time in different degrees of offshoring was analyzed with Kruskal-Wallis and Jonckheere-Terpstra tests. In addition, the compliance to Service Level Agreement (SLA) in different degrees of offshoring was examined with cross tabulation. The findings from the quantitative analysis suggested that the services with offshore delivery mode perform the best in terms of promptness and SLA compliance. However, several issues were found related to the data and for that reason, the findings should be considered with prudence. After the quantitative analysis, the study moved on to qualitative data collection and analysis. Four semi-structured interviews were held. The interviewees represented different organizational roles and had experiences from different delivery modes. Several themes were covered in the interviews, including: the concept of quality, the subjectivity or objectivity of service quality, expectations and prejudices towards offshore deliveries, quality produced in India, proactiveness of offshore resources, quality indicators and the scarcity of collaborative deliveries. Several conclusions can be made from the empirical research. Firstly, the quality in different delivery modes was found to be controversial topic. Secondly, in the collaborative delivery covered in the study, the way tasks and resources are allocated seem to cause issues. On the other hand inexperienced offshore resources are assigned to the delivery and on the other hand only routine tasks are assigned to the resources. This creates a self-enforcing loop that results in low motivation, low ownership and high employee turnover in offshore. Nevertheless, this issue is not characteristic only to collaborative deliveries but rather allocation of tasks and resources. Moreover, prejudices were identified to affect the perceived service quality in non-predictable way. The research also demonstrated that there is a need in focal company for further data gathering and analysis.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella Suomessa toimivien muotibrändien tapaa johtaa brändipääomaansa. Aihealue jaettiin neljään tutkimuskysymykseen: •Mitä on asiakaslähtöinen brändipääoma ja mistä se koostuu? •Mistä brändipääoman johtaminen koostuu yleensä ja erityisesti muodin vähittäiskaupassa? •Miten brändipääoma ja sen johtamistoiminta hahmotetaan kahden merkittävän Suomessa toimivan brändijohdoissa? Mitkä ovat hahmotusnäkökulmien ja johtamistoiminnan keskeisimmät erot ketjujen välillä ja miten nämä näkökulmat heijastavat ketjujen nykyistä asemaa Suomen muotimarkkinoilla? Teoriatausta rakentuu ensisijassa David Aakerin ja Kevin Kellerin näkemyksiin asiakaslähtöisestä brändipääomasta. Aakerin (1991) mukaan brändipääoma koostuu neljästä komponentista: Bränditietoisuudesta, brändi-imagosta, kuluttajan kokemasta laadusta brändiä kohtaan sekä brändiuskollisuudesta. Kellerin (2003) mukaan brändipääoman johtaminen on brändiposition rakentamista luomalla brändille puhutteleva ja kilpailijoita parempaa arvoa tarjoava identiteetti, johon kuluttaja voi samaistua ja luoda suhteen. Tutkimuksen empiirinen osio toteutettiin kvalitatiivisena case-tutkimuksena. Case yrityksiksi valikoituivat kotimainen Seppälä ja norjalainen Carlings, joista molemmista valittiin haastateltaviksi yhdet henkilöt, jotka molemmat ovat olleet keskeisesti mukana brändien johtamistyössä tahoillaan lähes koko 2000-luvun. Tutkimuksen tuloksena voitiin havaita, että onnistuneella brändipääoman johtamisella on taloudellisia vaikutuksia. Carlings on onnistunut positioitumisessaan, eli puhuttelemaan valitsemaansa kohderyhmää sitouttavalla ja brändiuskollisuutta aikaansaavalla tavalla ja on siten onnistunut muodin kokonaismarkkinan supistumisesta huolimatta kasvamaan kannattavasti koko Suomessa olonsa ajan. Seppälä taas on kilpailun kiristyttyä Suomen muotimarkkinoilla 2000-luvulla radikaalisti epäonnistunut positionsa löytämisessä eikä se ole onnistunut puhuttelemaan mitään kuluttajaryhmää erityisen hyvin. Brändin imagoa on vaivannut ainutlaatuisuuden puute ja se on ilmentynyt myös ketjun viime vuosien raskaiden tappioiden muodossa.