988 resultados para Kuusi, Matti
Resumo:
Maamme teollistuminen sai alkunsa 1850-luvulla. Tämän jälkeen maassamme käynnistettiin ensimmäisiä ammatillisia kouluja. Niiden perustehtävä oli palvella senaikaista teollisuutta. Sotavuosien jälkeen teollistuminen suuntautui sotakorvauksien maksamiseen. Tämän myötä maahamme kasvoi vahva teollistunut yhteiskunta. 1960- ja 1970-luvun Suomessa koettiin epävarmuutta osaavasta ammattikunnasta. Näihin aikoihin hallituksemme ryhtyi kiinnittämään erityistä huomiota työvoimapolitiikkaan. Tämän tutkimuksen yhtenä tavoitteena on tarkastella keinoja, joilla hallituksemme on ohjaillut ammatillista koulutusta tarjoavia oppilaitoksia lähemmäksi elinkeinoelämän tarpeita. Toisena merkittävänä tutkimuksen kohteena on ollut hallituksen lain muutos (40/2005 työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä) ja sen vaikutukset Hyvinkään–Riihimäen talousalueeseen. Tutkimuksen tuloksia arvioitaessa huomataan, että Opetushallituksen laatimien lakien ja asetuksien muutoksilla on ollut vaikutusta koulutuksien toteutumiseen sekä työvoimaviranomaisten väliseen yhteistyöhön. Matti Vanhasen hallituksen esittämän lain muutoksen (40/2005) myötä Hyvinkään–Riihimäen talousalueen verkostoituminen muiden elinkeinoelämän edustajien ja oppilaitosten kanssa on onnistunut erittäin hyvin. Sen tuloksista voidaan mainita talousalueelle syntynyt aikuisopisto.
Resumo:
Tässä työssä tutkitaan maastokatkaisijoiden ja kauko-ohjattavien erottimien kannattavia sijoituskohteita keskijänniteverkkoon. Kannattavuutta lasketaan kannattavuuslaskennalla, jonka lopputuloksena saadaan automaatiolaitteiden aiheuttama keskeytyskustannussäästö. Saaduille keskeytyskustannussäästöille lasketaan investoinnin takaisinmaksuaika, joka määrää kohteiden tärkeysjärjestyksen. Lisäksi tarkastellaan verkostomuutosten vaikutusta automaatiolaitteiden kannattavuuteen. Kannattavuuslaskentaa varten keskijänniteverkko jaetaan vyöhykkeisiin. Vyöhykkeiden avulla huomioidaan olemassa olevien kauko-ohjattavien erottimien ja varasyöttöjen vaikutukset. Laskentaparametrit määritetään yhtiön tilastoista. Tutkimuksessa on esitetty automaatiolaitteiden kannattavuuslaskentaa esimerkkikohteiden avulla, jotka on valittu keskijänniteverkon rakenteen perusteella. Maastokatkaisijoille ja kauko-ohjattaville erottimille löytyi paljon kannattavia sijoituskohteita. Maastokatkaisijalle havaittu lisäominaisuus parantaa sen kannattavuutta entisestään. Automaatiolaitteiden aiheuttamat keskeytyskustannussäästöt riippuvat siirrettävästä tehosta, vikataajuuksista ja keskeytyskustannusten arvoista, joiden vaikutusta on kuvattu herkkyystarkasteluilla.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu