971 resultados para Yli-Mäyry, Soile


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli hiilihydraattien ja aminohappojen talteenotto biomassaperäisistä liuoksista erilaisina fraktioina ultra- ja nanosuodattamalla niitä erilaisilla membraaneilla. Työ tehtiin selvitystyönä Senson Oy:lle syystalven 2015 ja kevään 2016 välisenä aikana. Teoriaosassa perehdyttiin nanosuodatukseen ja sen erilaisiin sovelluksiin teollisuudessa, sekä lyhyesti muihin paineavusteisiin membraanisuodatusprosesseihin. Teoriaosassa myös keskityttiin erityisesti nanosuodatuksessa käytettyihin membraaneihin sekä niiden likaantumismekanismeihin. Kokeellisessa osassa keskityttiin hiilihydraattien ja aminohappojen talteenottoon kolmesta biomassaperäisestä liuoksesta. Tutkimuksen osa-alueita olivat ultrasuodatus, ultrasuodatuksen konsentraatin kirkastaminen sekä ultrasuodatuksen permeaatin fraktiointi nanosuodatuksella. Tutkimuksessa kiinnitettiin myös erityistä huomiota suodatuskalvojen likaantumiseen ja peseytyvyyteen sekä kalvojen käytettävyyteen pesujen jälkeen. Ultrasuodatuksessa kaikkien kolmen liuoksen kohdalla tutkittavien hiilihydraattien saanto permeaattiin oli hyvä, noin 90 %. Ultrasuodatuksissa käytettyjen membraanien osalta ei myöskään ollut havaittavissa merkittävää likaantumista. Ultrasuodatuksen konsentraattien kirkastamiskokeissa sameutta aiheuttavat komponentit saatiin poistettua kaikista liuoksista yli 94 %:in tehokkuudella. Nanosuodatuksissa monosakkaridit saatiin erotettua suuremmista hiilihydraattikomponenteista joko täysin tai lähes täysin (97 - 100 %). Nanosuodatuksissa käytettyjen membraanien osalta huomattavaa likaantumista oli havaittavissa vain membraanilla 2. Tulosten perusteella nanosuodatuksen voidaan sanoa olevan tehokas tapa erottaa pienet monosakkaridit suuremmista hiilihydraattiyhdisteistä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Ilmastomallien mukaan sademäärät kasvavat kaikkialla suomessa. Sadeolojen ennustetaan äärevöityvän eli yhtäältä esiintyy pitkiä kuivia kausia ja toisaalta rankkasateet voimistuvat ja toistuvat nykyistä useammin. Etelä-Suomessa talviaika lyhenee ja lumipeite jää ohuemmaksi. Vesisateiden osuus kokonaissadannasta kasvaa ja tämä lisää talviaikaisia valuntoja. Etelä-Suomessa lumipeitteen ohenemisen vuoksi sulamisvesistä syntyvä kevätylivirtaama jää nykyistä pienemmäksi ja vuotuinen ylivirtaama-ajankohta sattuu useammin muuksi kuin kevääksi. Pohjois-Suomessa talviaikaiset sateet ovat tulevaisuudessakin suurimmaksi osaksi lunta. Vaikka lumipeitteinen aika lyhenee sielläkin, sademäärien kasvu saattaa lisätä lumipeitteen vesiarvoja ja kasvattaa sulamisvesien aiheuttamia kevätylivirtaamia (RATU, Water Adapt). Tämä korostaa silta- ja rumpuaukkojen riittävän mitoittamisen tärkeyttä. Useimmat ELY-keskukset ovat luopuneet aukkolausuntojen antamisesta. Oppaan tarkoituksena on antaa aukkomitoituksia tekeville henkilöille tietoa laskentaperusteista ja hyväksi koetuista toimintatavoista. Oppaan avulla on mahdollista luoda yhtenäinen käytäntö silta- ja rumpuaukkojen mitoituksessa. Samalla sen toivotaan korostavan hyvän suunnittelun merkitystä siltojen ja rumpujen rakentamisessa. Tämän oppaan pohjana on ollut siltojen ja rumpujen mitoitusta koskeva osa vesihallituksen vuoden 1986 julkaisusta ”Maankuivatuksen suunnittelu I osa”, joka on korvattu vuonna 2015 päivitetyllä julkaisulla ”Maan-kuivatuksen ja kastelun suunnittelu”. Opas sisältää tietoa sillan ja rummun vesiaukon mitoittamisesta. Suosittelemalla nykyistä harvemmin esiintyviä mitoitusvirtaamia pyritään pienentämään riskejä. Ohjeita aukon aiheuttaman padotuksen määrittämiseksi on selkeytetty. Oppaassa on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota myös aukkorakenteiden haitallisten ympäristövaikutusten ehkäisyyn. Taustalla on yhteiseurooppalaisen vesipolitiikan vaatimus vapaasta ja yhtenäisestä uomajatkumosta. Sen tila ei voi olla ekologisesti hyvä, jos silta- ja rumpurakenteet katkaisevat jatkumon. Suomen ympäristökeskus on julkaissut oppaan alun perin vuonna 2007 nimellä ”Silta- ja rumpulausunnot – Luonnos oppaaksi”. Julkaisun tekemiseen on osallistunut asiantuntijoita Suomen ympäristökeskuksesta ja ELY-keskuksista sekä konsulttina yli-insinööri Raimo K. Nissinen. Peruskuivatuksen ja ojitustoimitusten toimintamalliryhmä on päivittänyt opasta ottaen huomioon vuonna 2012 voimaan tulleen vesilainsäädännön uudistuksen (587 / 2011) sekä aluehallinnossa ja ympäristöhallinnossa tapahtuneet

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Inom nära framtid kan det vara ekonomiskt lönsamt att investera i träbaserad biomassa-användning inom stålproduktion. En förutsättning är att biomassans bränsle-egenskaper förbättras genom en sorts förkolning, närmare sagt långsam pyrolysering. Som biomassakälla duger skogsrester och dylikt. Nyttan med att använda biomassa är att man reducerar fossila CO2-utsläpp och på så vis minskar på den globala uppvärmningen; detta kräver dock att återplantering görs för att fånga de frigjorda CO2-utsläppen som härstammar från biomassans skörd, transport, processering och förbränning. En investering i en pyrolyseringsanläggning integrerad i ett stålverk kan vara lönsam ifall utsläppskatten är över 20 € per ton CO2 då biomassakostnaden är 40 € per ton torr substans. Detta är dock inte fallet i dagens läge och i Finland är dessa avgifter beroende av politiska beslut på Europeisk nivå. Det kunde dock vara av politiskt intresse att stödja biomassa-användningen inom stålindustrin eftersom detta skulle skapa nya arbetsplatser såväl inom själva stålindustrin som inom skogsindustrin och möjligen även inom kemi-industrin, beroende på hur de resulterande pyrolysprodukterna (träkol, gas och bio-oljor) utnyttjas. Med tanke på att närmare en femtedel av alla CO2-utsläpp härstammande från industrin kommer från stålindustrin så är det uppenbart att mera miljövänligare alternativ kommer att krävas i framtiden. Lähitulevaisuudessa voi olla taloudellisesti kannattavaa käyttää puuperäistä biomassaa teräksen valmistuksessa. Tämä vaatii kuitenkin sen, että biomassa läpikäy eräänlaisen hiillostuksen, eli pyrolyysin, ja tässä tapauksessa, hitaan pyrolyysin. Biomassalähteeksi kelpaavat esimerkiksi hakkuujätteet ja muu puujäte. Hyöty biomassankäytöstä syntyy siitä, kun se osittain korvaa perinteisesti käytettyjä fossiilisia polttoaineita, jolloin fossiiliset hiilidioksidipäästöt vähenevät ja tällöin myös vaikutus ilmaston lämpenemiseen vähenee. Edellytyksenä on tietysti se, että uusia puita ja kasveja istutetaan, jotta biomassan keräyksestä, kuljetuksesta, käsittelystä sekä poltosta vapautunut hiilidioksidi saadaan jälleen talteen. Arvion mukaan pyrolyysiyksikön integroiminen terästehtaaseen tulee taloudellisesti kannattavaksi, kun hiilidioksidivero nousee yli 20 € per tonni, kun biomassan hinnaksi on arvioitu 40 € per tonni kuiva-ainesta. Kyseinen hintataso ei ole tällä hetkellä voimassa ja Suomen tilanne tässä asiassa on vahvasti kytköksissä Euroopan tasolla tehtäviin päätöksiin. Aihe voisi kuitenkin olla poliittisella tasolla kiinnostava ja taloudellisen tuen arvoista, koska biomassan käyttö loisi lisää työpaikkoja niin terästeollisuudessa kuin puuteollisuudessakin ja mahdollisesti myös kemianteollisuudessa, riippuen siitä miten erinäisiä pyrolyysituotteita (puuhiili, kaasu ja bio-öljy) hyödynnettäisiin. Ottaen huomioon, että terästeollisuus maailmanlaajuisesti vastaa noin viidesosasta kaikista teollisuudesta peräisin olevista hiilidioksidipäästöistä on päivänselvää, että ympäristöystävällisemmille vaihtoehdoille on tarvetta tulevaisuudessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suusyöpä on yleisin pään ja kaulan alueen pahanlaatuisista kasvaimista. Niistä yli 90 % on levyepiteelikarsinoomia. Koska suusyöpäpotilaan viisivuotisennuste on vain noin 50 %, on jatkuva tarve löytää keinoja ennustamaan potilaan selviytymistä ja ohjaamaan hoitoa. Suun levyepiteelikarsinooman ympäristössä havaitaan säännöllisesti eosinofiilejä. Eosinofiili on ihmisen immuunijärjestelmän erikoistunut solu, joiden määrä lisääntyy sekä tulehdusreaktioissa että syöpien läheisyydessä. Toistaiseksi ei tiedetä, miten eosinofiilit liittyvät suun levyepiteelikarsinoomaan, mutta oletuksena on, että suusyöpään liittyvällä eosinofilialla, TATE (tumor-associated tissue eosinophilia), voisi olla vaikutusta suun levyepiteelikarsinoomapotilaan ennusteeseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää TATE:n ilmenemistä ja vaikutusta potilaan ennusteeseen suun levyepiteelikarsinoomassa. Lisäksi tutkimus käsittelee potilaan ennusteen kannalta optimaalista eosinofiilimäärän raja-arvoa, jota voitaisiin käyttää patologin työkaluna ennusteen arvioinnissa. Tutkimusaineisto koostui Turun yliopiston Suupatologian laitoksella vuosina 2002-2010 tutkituista 122 suuontelon ja huulen limakalvokoepalasta, jotka oli otettu diagnostisia tarkoituksia varten 99 potilaalta. Tutkimuksen potilaista 44 oli naisia ja 55 miehiä, ja heidän keski-ikänsä oli 65,3 vuotta. Seuranta-aika oli keskimäärin 40,7 kk. Kaksi tutkijaa analysoivat hematoksyliini-eosiinilla värjätyt näytteet suurentamalla ne 400-kertaisiksi valomikroskoopilla. Eosinofiilien määrä laskettiin yhteensä kuudelta edustavimmalta syövän ja strooman alueelta. TATE:n suhde potilaan kliinispatologisiin piirteisiin ja selviytymiseen selvitettiin Turun yliopistollisen keskussairaalan potilastiedoistoista ja analysoitiin tilastollisesti käyttämällä Fischerin testiä. Työllä oli Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin eettisen toimikunnan lupa (nro T10/2011, päätös O31/11). Levyepiteelikarsinooman kliininen kuva vaihteli haavaisen muutoksen ollessa yleisin. Yleisin sijainti levyepiteelikarsinoomalle oli kieli. TATE:a löydettiin 61,5 %:sta (78/122) levyepiteelikarsinoomanäytteitä. Mikäli TATE:a ei löydetty tai sen määrä oli korkea, oli potilaan selviytyminen tilastollisesti merkitsevästi parempi kuin potilailla, joilla TATE oli matala. Lisäanalyyseissä havaittiin, että potilaan ennuste oli tilastollisesti merkitsevästi huonompi, mikäli TATE:n raja-arvo oli vähemmän kuin neljä eosinofiiliä per tutkittu mikroskooppinäkymä (HPF). TATE on täten merkki suun levyepiteelikarsinoomapotilaan paremmasta ennusteesta erityisesti, kun havaitaan enemmän kuin neljä eosinofiiliä/HPF. Tutkimustulosten varmistamiseksi tarvitaan kuitenkin jatkossa laajempia tutkimuksia.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

In this MA thesis, Finnish learners of English were studied in order to examine the relationship between second language vocabulary size, vocabulary depth, and reading comprehension. In addition, given the well-established connection between vocabulary size and reading comprehension, the second aim of the study was to see whether assessing vocabulary depth could add another dimension in predicting and explaining reading comprehension proficiency. Two groups were studied: the first group consisted of 39 Finnish upper secondary school students (the TOKA group) whereas the second group consisted of 19 university students of English at the University of Turku (the YLI group). Thus, comparisons were made between the results of a less advanced and a very advanced group of English learners, which was the third aim of the study. The participants in both groups filled in a background information form and took three tests: a multiple-choice reading comprehension test, a multiple-choice vocabulary size test, and a test designed to elicit information on learners’ depth of vocabulary knowledge of certain English words. The data were analysed using statistical methods. The results of the study show that the scores on the three tests were positively correlated in both study groups as well as in the two groups together. However, the correlations were higher in the TOKA group and in the two groups in total than in the YLI group. When examining the variance in reading comprehension test scores explained by vocabulary size and vocabulary depth, the figures of explained variance were again higher in the TOKA group and in the two groups in total than in the YLI group. When it comes to the results of the YLI group, vocabulary depth did not indeed seem to add any explained variance into the explanation of reading comprehension test scores. Based on the results of the study, it seems that vocabulary size and depth have a less significant role in the reading comprehension skills of more advanced learners of English. When looking at the less advanced TOKA group, on the other hand, vocabulary size and depth seem to be clear indicators of reading proficiency. In addition, the test results of the YLI group were clearly more uniform than those of the TOKA group. The variance in the test results of the TOKA group was large.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä pro gradu -tutkielmassa perehdyin siihen, miten hiroshimalaiset lapset ja nuoret kuvasivat muistelmissaan Hiroshiman atomipommi-iskun jälkeistä aikaa, ja miten iskun nähtiin vaikuttaneen heidän käsityksiinsä tulevaisuudesta. Lähestyin aihetta muistitietotutkimuksen metodin kautta. Alkuperäisaineistonani käytin Arata Osadan kokoamaan muistelmateosta Children of the A-Bomb: Testament of the Boys and Girls of Hiroshima, joka pitää sisällään 105 lasten ja nuorten kirjoittamaa muistelmaa atomipommi-iskun jälkeisestä ajasta vuonna 1951. Ajallisesti tutkielmani rajautuu lasten kuvaamaan kuuteen vuoteen atomipommi-iskusta kirjoitushetkeen, sekä muistelmissa kuvattuun tulevaisuuteen. Pääpaino on kuitenkin vuodessa 1951. Teos edustaa japanilaista toisen maailmansodan jälkeistä sodan vastaista kirjallisuutta, jonka motiivina on rauhanaatteen edistäminen. Muistelmateoksesta on nähtävissä, kuinka lapset tulkitsevat iskun jälkeistä nykyisyyttä oman selviytymisensä kautta. Monet nuorimmista lapsista kuvasivat kokemaansa kiitollisuuden tunnetta auttajaa kohtaan, kun taas vanhempien lasten muistelmissa kuvataan enemmän itse avunantoa. Vanhemmat lapset olivat useammin poissa kotoa ja vailla vanhempiensa turvaa, joten he joutuivat tekemään itsenäisempiä päätöksiä. Selviytyminen herätti niin kiitollisuutta, mutta myös ahdistusta ja tarvetta perustella omaa selviytymistään. Muistelmista on myös havaittavissa japanilaisen historiantulkinnan murrosvaihe. Sodan jälkeinen miehityspolitiikka opetti japanilaisia syyttämään imperialistista hallitusta sodasta, ja toisaalta kielsi Yhdysvaltojen ja atomipommien käytön kritisoinnin. Kuitenkin sensuurin loputtua myös Yhdysvaltoja kohtaan alkoi esiintymään kritiikkiä. Lasten muistelmissa onkin nähtävissä vaihtelevia tapoja kommentoida atomipommi-iskun syitä ja seurauksia. Menneisyyden ja nykyisyyden tulkinnan ohella muistelmissa on nähtävissä myös lasten ja nuorten käsityksiä tulevaisuudesta. Tulevaisuuden käsityksiin vaikutti erityisesti kylmän sodan epävakaa konteksti, joka nosti esiin uuden sodan pelon. Lisäksi muistelmissa oli myös nähtävissä normaalin arjen pelkoja, kuten kiusaamista. Toisaalta moni koki päässeensä yli menneisyyden traumasta ja pyrki omalla toiminnallaan vaikuttamaan tulevaisuuteen rauhaa edistävästi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkielman tarkoituksena on käydä läpi ellagitanniinien kolmiulotteisuutta: rakenteiden monimuotoisuutta, kolmiulotteisuuden käsitteitä sekä minkälaisin analyyttisin menetelmin niitä voidaan tutkia. Lisäksi tutkielman kokeellisessa osassa eristettiin ja puhdistettiin polyfenolisia yhdisteitä suomalaisista kasveista sekä määritettiin niiden rakenteet mahdollisimman tarkasti LC–MS-, NMR- ja CD-menetelmillä. Karakterisoidut 22 rakennetta kuuluvat ellagitanniineihin, flavonoideihin tai fenolisiin happoihin, tarkemmin kahvihappojohdannaisiin. Ellagitanniinit ovat rakentuneet keskusyksikön, useimmiten glukopyranoosin, ympärille siten että siihen on liittynyt galloyyliryhmiä, joista ainakin kaksi on sitoutunut toisiinsa hiili–hiili -sidoksen välityksellä: muodostunutta ryhmää kutsutaan heksahydroksidifenoyyliryhmäksi eli HHDP-ryhmäksi. Tähän päivään mennessä on pystytty karakterisoimaan jopa yli 5000 ellagitanniinimolekyylin rakenteet. Niiden runsaslukuinen määrä johtuu mm. niihin liittyneistä erilaisista ryhmistä (kuten galloyyliryhmistä), erilaisista keskusyksiköistä (esim. avoketjuinen vs. rengasrakenteinen glukoosi) sekä niiden ominaisuudesta muodostaa oligomeerisiä rakenteita. Ellagitanniinirakenteiden stereokemiaa voidaan tarkastella mm. näiden tekijöiden kautta. UV- ja massaspektrometrian avulla rakenteet voidaan karakterisoida melko tarkasti, mutta esimerkiksi konfiguraatioiden ja mahdollisten substituenttien paikkojen määrittämiseen käytetään NMR-spektroskopiaa, joka antaa tietoa myös yhdisteen kolmiulotteisesta rakenteesta. Lisäksi yhdisteiden tarkemman rakenteen eli absoluuttisen konfiguraation tarkastelemiseen käytettiin CD-spektroskopiaa. Haasteita polyfenolien tutkimukseen tuovat mm. vain milligrammatasolla kasvista saatavat puhtaat yhdisteet sekä oligomeeriset rakenteet. Tämä lopputyö osoitti, että fenolisten yhdisteiden kokonaisvaltainen karakterisointi on hyvin aikaa vievää ja monimutkaista: täydelliseen lopputulokseen pääsemiseen tarvitaan hyvin monia eri vaiheita kasviuutosta lähtien geelikromatografiseen ja nestekromatografiseen puhdistukseen, sekä useisiin eri rakenneanalytiikan menetelmiin. Kuitenkaan yksinään mikään käytetyistä analyyttisista menetelmistä, kuten LC, MS tai NMR, ei anna tarpeeksi tarkkaa tietoa yhdisteiden rakenteista. Jotta päästäisiin mahdollisimman tarkkojen, jopa absoluuttisten, rakenteiden määrittämiseen, on käytettävä niitä kaikkia yhdessä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena on käsitellä ekspatriaatin käsitystä omasta kansallisuudestaan muuton jälkeen toiseen maahan. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota kansallisuuteen, etniseen identiteettiin ja Balin saareen indonesiassa. Tutkimuksen keskeisenä tavoitteena on kertoa millaisena ekspatriaatit kokevat identiteettinsä ja kansallisuutensa muutettuaan Balin saarelle vuoden asumisen jälkeen. Työ pyrkii vastaamaan myös kysymykseen siitä, millaisena ekspatriaatti kokee identiteettinsä ja millaisia asioita hän arvostaa eri maista. Tutkimusaineistona työssä toimii kysely ja kyselyn kautta laadittu vastausaineisto. Kysely toteutettiin 19 ekspatriaatille, jotka olivat asuneet Balin saarella yli vuoden ajan. Työn tutkimustulosten mukaan elämä Balin saarella ei ole yksiselitteistä ja siihen kuuluu monta ulottuvuutta. Indonesian sekä Balin oma kulttuuri on myös vahva ja sitä säätelee useat yhteydet kielten ja paikkojen välillä. Ekspatriaattien mukaan kieli on ehdottoman tärkeä edellytys elämiselle saarella. Tutkimus osoittaa erityisesti, että ekspatriaatin kielen osaaminen ja kulttuurin merkitys on edellytys integraatioprosessissa uuteen maahan. Jos ekspatriaatti ei integroidu uuteen maahan, eihän myöskään kykene kokemaan yhteenkuuluvuutta mikä on edellytys jäämiselle. Toiseksi työssä tulee ilmi, että balilaisuus on jotain erityistä joka kuuluu vain balilaiselle, josta ekspatriaatti jää ulkopuolelle. Siihen voi vain kasvaa mutta siihen ei voi tulla ulkopuolisena osaksi. Kolmanneksi tutkimuksesta selvisi, että vaikka ekspatraatit eivät kokeneet voivansa olla balilaisia, suurin osa vastaajista silti koki kuuluvansa silti Balille ja vastaajat olivat kuitenkin tyytyväisiä päätöksestään muuttaa saarelle eivätkä kaivanneet lähtömaastaan mitään ja muuttoa Balille pidetiiin elämän parhaana päätöksenä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Fragiili X (frax) -oireyhtymä on yleisin kehitysvammaisuuden perinnöllinen syy. Oireyhtymä periytyy X-kromosomissa, ja sen aiheuttaa sytosiini-guaniini-guaniini-emäskolmikon (CGG) monistuminen X-kromosomin Fragile X mental retardation 1 (FMR1) -geenin promoottorialueella. FMR1-alleelit voidaan luokitella (CGG)n-toistojen määrän mukaan neljään ryhmään: normaali (5–44), harmaa alue (45¬¬¬–54), epästabiili esimutaatio (55–200) tai täysmutaatio (yli 200). Esimutaatiotapauksissa toistojakso voi laajentua täysmutaatioksi jo yhden sukupolven aikana. Esimutaation kantajilla on havaittu monenlaisia oireita. Esimerkiksi osalla kantajanaisista on munarauhasen toiminnanhäiriöitä ja erityisesti miehillä on riski sairastua neurologiseen rappeumasairauteen. Täysmutaatiotapauksessa FMR1-promoottorialue metyloituu epänormaalisti ja geeni inaktivoituu. Täysmutaatiota kantavilla miehillä on aina frax-oireyhtymä, kun taas naisilla toisen terveen X-kromosomin suojavaikutus yleensä lieventää oireita sekä täys- että esimutaatiotapauksissa. Oireyhtymän yleisyyden, laajan oirekirjon ja lääkekehityksen edistymisen takia kiinnostus vastasyntyneiden ja kantajien seulontaa kohtaan on kasvanut. Tutkielman kokeellisessa osassa tavoitteena oli pystyttää veritäpläpohjainen automatisoitu DNA-eristysmenetelmä, joka soveltuu frax-oireyhtymän ja sen kantajien testaukseen PerkinElmerin FragilEaseTM-PCR-määrityksen kanssa. Kokonaisuudessaan testaus koostui DNA-eristyksestä, FragilEaseTM-PCR:stä, PCR-tuotteen puhdistuksesta ja monistustuotteiden havainnoinnista kapillaarigeeli-elektroforeesilla. Jokaista vaihetta optimoitiin veritäplätestaukseen sopivaksi. Frax-testaus todistettiin toimivaksi sekä aikuisten että vastasyntyneiden veritäplillä. Halkaisijaltaan 3,2 mm veritäplistä eristettyjen DNA-näytteiden epäpuhtauksista ja alhaisista pitoisuuksista huolimatta FragilEaseTM-PCR:ssä onnistuttiin monistamaan (CGG)n-alueet pienentämällä eristysnäytteiden reaktiotilavuutta ja nostamalla PCR-syklimäärää. Pisin testattu monistusalue oli 200 toistojaksoa. Lisäksi muokkaamalla DNA-eristysvaihetta ja muuttamalla PCR-tuotteen puhdistusmenetelmää onnistuttiin nostamaan lopullista saantoa. Veritäpläpohjaisen frax-testauksen osoitettiin soveltuvan niin vastasyntyneiden kuin kantajien seulontaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Erilaisilla mutageneesimenetelmillä pyritään muokkaamaan geneettistä koodia ja luomaan tätä kautta kestävämpiä ja sitomiskyvyltään parempia proteiineja. Ensimmäiset geneettiset mutaatiot olivat poikkeuksetta satunnaisia, jotka tapahtuivat ennalta määräämättömiin kohtiin DNA-sekvenssiä. Tänä päivänä on mahdollista tehdä suunnatun evoluution keinoin tarkoin suunniteltuja tai satunnaisia paikkakohtaisia mutaatioita. Yhdestä kohdegeenistä on mahdollista muodostaa lukemattomia eri variantteja jolloin ongelman muodostaa näiden muokattujen varianttien eristäminen lukemattomien yksilöiden joukosta. Suunnatun evoluution menetelmissä tuotetaan muokattuja proteiineja, jotka omaavat kehittyneitä ominaisuuksia ja sallimalla vain tämän ominaisuuden omaavien yksilöiden lisääntyä. Muokattuja proteiineja seulotaan sekä in vivo - että in vitro -pohjaisilla näyttötekniikoilla, sillä kunkin menetelmän käyttö riippuu seulottavasta molekyylistä. Uusia näyttötekniikoita kehitetään jatkuvasti korjaamaan ja kehittämään edellisissä olevia heikkouksia. Työssä pyrittiin parantamaan synteettisestä vasta-ainekirjastosta eristetyn HRPII-spesifisen Fab-vasta-ainefragmentin affiniteettia suunnatun evoluution avulla. Vasta-ainegeenin hypervariaabelialueisiin tehtiin paikkakohtaisia satunnaisia mutaatioita kahdella eri strategialla: kohdennetulla alukepohjaisella PCR-mutageneesillä ja selektiivisellä RCA-mutageneesillä. Lisäksi kahdella eri strategialla muokatuista sitojista muodostettiin rekombinaatioklooneja yhdistämällä näiden kevyen ketjun hypervariaabelialueita L1 ja L3 keskenään. Mutatoiduista vasta-ainefragmenttigeeneistä valmistettiin geenikirjastot, jotka rikastettiin faaginäyttötekniikalla. Kirjastoista eristettyjen sitojien affiniteetti mitattiin biokerrosinterferometrian avulla ja lämpökestävyys differentiaali pyyhkäisykalorimetrian avulla. Mutageneesimenetelmillä tuotetut kirjastot sisälsivät suunnitelman mukaisia mutaatioita ja tavoitellut kullekin kirjastolle asetetut teoreettiset diversiteetit. Kirjastoista eristettyjen ja rekombinaation avulla muokatun Fab-vasta-ainefragmentin sitoutumisvoimakkuus oli biokerrosinterferometrialla mitattuna 116-kertaisesti parempi alkuperäiseen vasta-ainefragmenttiin verratuna. Rekombinaatiokloonin assosiaatio- ja dissosiaatiovakiot paranivat oleellisesti templaattina toimineeseen alkuperäiseen vasta-ainefragmenttiin nähden. Affiniteettiparannuksen lisäksi myös mutantin sulamislämpötila oli yli 1 °C asteen korkeampi kuin alkuperäisen vasta-ainefragmentin. Kohonneen affiniteetin lisäksi klooni rekombinaatioiden yhteydessä havaittiin myös laskua sitoutumisvoimakkuudessa suhteessa rekombinaatiokloonin muodostamiin CDR-L1 - ja -L3 -osiin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkijoita on viime vuosina yhä enenevissä määrin kiinnostanut johtamisen ja johtajuuden tutkimuksen eri teorioiden soveltaminen urheiluympäristössä. Tämä pätee myös kestävän kilpailuedun ja resurssiperusteisen ajattelun tutkimukseen. Urheilullisen menestyksen ylläpitäminen on ammattiurheilujoukkueiden kiinnostavuuden ja hyvän taloudellisen tuloksen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Huono urheilullinen menestys voi tarkoittaa myös suurta menetystä joukkueiden kykyyn luoda tuloja, sillä kannattajien sekä sponsoreiden kiinnostus seuraa kohtaan voi laskea. Valmentajanvaihdokset eri urheilulajeissa ovat kiinnostaneet niin urheilu- kuin strategisen johtamisen tutkijoita jo pitkään, mutta niiden vaikutuksista joukkueiden suorituskykyyn ei ole päästy yhteisymmärrykseen. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten johtajavaihdosten ilmiö näkyy NHL-joukkueissa, ja millaisia vaikutuksia sillä on joukkueiden suorituskykyyn. Tämän lisäksi selvitetään kuinka hyvin NHL-joukkueiden seurajohto on onnistunut omien henkilöstöresurssiensa kyvykkyyden ja tehokkuuden arvioimisessa tehdessään päätöksen vaihtaa valmentajaa. Tässä tutkielmassa tutkittiin yhteensä 19 kesken kauden tapahtunutta valmentajanvaihdosta jääkiekon NHL:ssä kausien 2005–2006 ja 2014–2015 välisenä aikana. Valmentajien tehokkuutta hyödyntää käytössään olevia resursseja mitattiin data envelopment analysis (DEA) -menetelmän avulla. Tutkielman tuloksista käy ilmi, että valmentajanvaihdoksen myötä joukkueiden suorituskyky parani lähes poikkeuksetta. Suorituskyky oli myös parempaa, kun sitä verrattiin vaihdosta edeltäneeseen kauteen, ja se parani edelleen vaihdosta seuranneella kaudella. Saatujen tulosten valossa voidaan siis todeta, että NHL:ssä valmentajan vaihtamisella kesken kauden on positiivista vaikutusta joukkueen suorituskykyyn. Vaikutus on positiivista ainakin silloin, kun vaihdettu valmentaja sekä tämän korvaaja ovat molemmat saaneet valmentaa joukkuetta vähintään yhden kokonaisen kauden ajan ennen vaihdoskautta tai sen jälkeen. Tulokset myös viittaavat siihen, että huonon urheilullisen menestyksen pohjalta tehdyt vaihdospäätökset ovat perusteltuja. Näin ollen voidaan todeta, että NHL-joukkueen johto on pääsääntöisesti onnistunut tunnistamaan tehottoman henkilöstöresurssin ja kyennyt korvaamaan sen kyvykkyyksiltään paremmalla resurssilla. Tutkielman tuloksia ei kuitenkaan voida yleistää yli sarja- ja lajirajojen, sillä jokaisella urheilusarjalla ja -lajilla on omat erityispiirteensä, minkä takia niiden keskinäinen vertailu ei ole mielekästä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän laadullisen tutkimuksen avulla tutkittiin, miten B2B-asiakassuhde rakennetaan, ylläpidetään ja johdetaan sekä mahdollisesti päätetään sosiaalisessa mediassa ja erityisesti LinkedInissä. Tutkimuksen tarkoitusta ja sen kahta osaongelmaa: 1) Mitä asiakassuhdejohtaminen on sosiaalisessa mediassa sekä 2) Millaisia haasteita ja mahdollisuuksia sosiaalinen media tarjoaa asiakassuhdejohtamiselle, lähestyttiin yrityksen näkökulmasta. Aisaparina asiakassuhdejohtaminen ja sosiaalinen media ovat mielenkiintoinen ja hyvin ajankohtainen aihe. Siitä huolimatta aiemmissa tutkimuksissa näytti olevan tutkimuksen mentävä aukko siitä, miten sosiaalisen asiakassuhdejohtamisen teknologian myötä uudet toimintatavat toteutuvat yrityksen asiakassuhdejohtamisessa. Teoriassa esitettyjen aikaisempien havaintojen valossa tarkasteltiin ensin asiakassuhdetta ja sen johtamista ilmiönä. Uudessa kontekstissa ilmiö tunnistetaan sosiaalisena asiakassuhdejohtamisena. Tarkemmassa tarkastelussa oli LinkedIn, jota oli tutkittu vähän tieteellisesti ja jonka käyttö B2B-yrityksissä tuntui olevan vielä orastavana asiakassuhdejohtamisen näkökulmasta. Puolistrukturoitujen haastattelujen avulla tehdyt havainnot kertoivat kuitenkin LinkedInin ainutlaatuisuudesta. Sen yli 200 miljoonan globaalijäsenistö koostuu pääasiallisesti johto- ja asiantuntijatehtävissä olevista ammattilaisista ja päättäjistä. Henkilökontaktit ja niistä muodostuvat verkostot muodostavat relevantin kontaktipinnan B2B-yritykselle. LinkedInin verkostojen avulla yritys voi hankkia uusia asiakkaita ja ylläpitää vuorovaikutusta nykyisten kanssa. Lisäksi analyysin perusteella kokeneemmat LinkedIn-käyttäjät osaavat myös lukea ja hyödyntää muita laajemmin yhteisöpalvelussa näkyviä asiakkaiden käyttäytymis- ja niin sanottua hiljaista tietoa, jota muuten olisi vaikea saada selville. Havaintojen perusteella LinkedInin koettiin tehostavan yrityksen asiakassuhdejohtamista ja tarjoavan enemmän uusia mahdollisuuksia kuin haasteita. Haasteena nähtiin lähinnä viestinnän hallitsemattomuus, joka voi ilmetä epäluotettavina yhteydenottoina tai ei-toivottuina julkaisuina LinkedInissä, olivatpa ne sitten kielteisiä tai myönteisiä, sillä ne voivat vaikuttaa yrityksen asemaan asiakassuhteissa ja kilpailutilanteessa. Aika ja ”yhden yhteisöpalvelun” -taktiikka korostuvat tutkimustuloksissa. Verkostoitumalla ja omalla aktiivisuudella vain tässä yhdessä yhteisöpalvelussa yritys voi saavuttaa hyötyjä, joita voi olla muuten vaikeaa tai lähes mahdotonta saada. Verkostot tarjoavat ajantasaista ja laadukkaita kohderyhmiä varsinkin asiakassuhdejohtamisen alussa yrityksen etsiessä potentiaalisia liidejä. Yhteydenotto on helpompaa, kun verkostossa on yhteinen tuttu. Reaaliaikainen asiakastieto säästää yrityksen aikaa ja lisää asiakastietämystä, jolloin yritys voi keskittyä asiakastiedon keräämisen sijaan suhteiden rakentamiseen, ylläpitoon ja vuorovaikutukseen. Asiakassuhdetta ei kuitenkaan päätetä LinkedInissä, vaan se pyritään tarvittaessa elvyttämään uudelleen, sillä vanhoista suhteista versoaa todennäköisimmin yrityksen seuraava toimeksianto. Suhteet, verkostot ja vuorovaikutus ovat menestyksen takana myös LinkedInissä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Karhian ja Kankaanpään kylien muodostama jakokunta on 1600-1800-luvuilla muodostanut talonpoikaisen Köyliön muun pitäjän kuuluessa Köyliön kartanoiden alaisuuteen. Tutkimus keskittyy tämän kyläalueen maisemahistoriaan tarkastellen omistussuhteita ja maanjakoa. Tarkastelut on tehty pääosin 1700-lukuisten karttojen ja isojaon toimitusasiakirjojen kautta. Muuna tutkimusmateriaalina on käytetty arkistolähteitä sekä 1800-luvun ja 1900-luvun alun karttamateriaalia. Osana tutkimusta olen asemoinut yli 100 kartanosaa koordinaatistoon. Kylien asutus oli vielä 1600-luvulla keskittynyt vanhoille kylätonteille. Tutkimuksessa on tarkasteltu talojen ja asutuksen siirtymistä pois kylätonteilta 1700- ja 1800-lukujen aikana. Karhian vanha kylätontti autioitui 1800-luvun loppuun mennessä. Kankaanpään vanhalla kylätontilla tilakeskusten määrä väheni yhdeksästä kolmeen vastaavana ajanjaksona. Kylätonttien autioitumiseen vaikutti isojaon lisäksi hetkelliset omistusten keskittymiset. Tutkimuksessa havaitsin talonpoikaisen Köyliön olleen 1600- ja 1700-luvuilla uhattuna säätyläisten omistusten lisääntyessä kylässä. Aiemmassa historiankirjoituksessa romantisoitu talonpoikainen Köyliö ei ollutkaan niin itsenäinen kuin oli annettu ymmärtää. Uutena faktana havaitsin suurimman osan kylien taloista kuuluneen 1651-1679 Loimaan vapaaherrankunnan läänitykseen, joka osaltaan on estänyt Köyliön kartanon perintörälssin laajemman leviämisen alueelle. Kankaanpäähän muodostettiin 1700-luvun vaihteessa ratsutila, joka oli osin säätyläisten omistama. Pääosa kylän muista tiloista oli tämän rusthollin augmentteina käytännössä läänitetty ratsutilallisille. Talonpoikainen omistus vahventui ja keskittyi 1800-luvulla. Köyliönjärven rantaeroosion vaikutuksia alueen maisemahistoriaan tarkastellessani havaitsin Karhian kylän keskiaikaisen kylätontin ja tunnistamieni vanhimpien peltojen osin sortuneen järveen jo 1600-luvulla. Samasta syystä ennen rantaviivaa kulkenut Huovintie/Pyhän Henrikin tie siirrettiin isojaon yhteydessä karkaisemaan vanhan kylävainion pitkät peltosarat. Rantaeroosio saattaa selittää myös tämän pitkään viljellyn alueen arkeologisten löytöjen vähäisyyden. Tutkimuksen tavoitteena on myös arvioida poikkitieteellisten tutkimusmenetelmien soveltuvuutta maiseman ja historian tutkimiseen. Tämä tutkimus on poikkitieteellinen analyysi maisema-alueesta, eräänlainen maisemahistoriallinen selvitys, jonka tavoitteena on kuitenkin olla perinteisiä selvityksiä syväluotaavampi. Opinnäytetyön tekijä on aiemmalta koulutukseltaan yhdyskuntatekniikan diplomi-insinööri, jonka tutkinnossa maisemantutkimus oli sivuaineena. FM-tutkinnon sivuaineena tekijällä on Visuaalinen kulttuuri Aalto yliopiston Taideteollisesta korkeakoulusta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän kandidaatin tutkielman tarkoituksena on tarkastella Puolustusvoimien ruokahuollon yhtiöittämistä. Ruokahuollon palveluja ennen sen yhtiöittämistä tuotti Puolustusvoimien ruokahuollon palvelukeskus. Puolustusministeriö teetti vuonna 2008 selvityksen siitä, miten ruokahuollon palveluja kyettäisiin kehittämään entisestään. Selvityksessä esitellään neljä eri toimintamallia, joista uudeksi toimintamalliksi valittiin eduskunnan päätöksellä yhtiöittäminen. Tutkielmassa esitellään lukijalle mitä yhtiöittäminen on ja mitä etuja se tuo mukanaan. Tämän lisäksi lukijan on tärkeä ymmärtää mikä on valtionyhtiö ja siihen vahvasti liittyvä omistajaohjaus. Yhtiöittämisen kautta perustettu uusi valtionyhtiö Leijona Catering aloitti toimintansa vuonna 2012. Valtiolla on yhtiön omistuksessa strateginen intressi tuottaa Puolustusvoimien ruokahuollon palvelut. Leijona Cateringia rajoittaa yhtiön perustamisesta asti neljän vuoden suoja-aika. Suoja-aika rajoittaa yhtiötä siinä mielessä, että se ei voi irtisanoa työvoimaa suoja-ajan aikana. Tämän lisäksi yhtiön on tarkoitus toimia suoja-ajan aikana sidosyksikkö-asemassa. Tämä tarkoittaa hankintalain mukaan sitä, että Puolustusvoimien ei tarvitse kilpailuttaa ruokahuollon palvelujen tuottajaa, kunhan Leijona Cateringin liikevaihdosta yli 90 % myydään valtion budjettitalouden piirissä oleville virastoille tai laitoksille.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Nyky-yhteiskuntaa luonnehditaan vakuutusyhteiskunnaksi, sillä vakuutukset ovat läsnä lähes kaikessa sen toiminnassa.Vakuutusyhteiskunta on kuitenkin murroksen edessä, sillä vanheneva väestö, eri muuttoliikkeet ja yhä niukemmat taloudelliset resurssit rasittavat lakisääteistä sosiaaliturvaa jopa yli sen kantovoiman. Yhdeksi ratkaisuksi on kaavailtu vapaaehtoisten henkilövakuutusten suurempaa roolia lakisääteisen sosiaaliturvan taakan keventäjänä. Tutkielmassa on käsitelty lakisääteisen ja vapaaehtoisen vakuutusturvan työnjakoa solidarisuusperiaatteen valossa ja pyritty selvittämään, jos tämänhetkinen vakuutussopimuslaki (VSL 543/1994) turvaa eri osapuolien oikeudet muutosskenaarion toteutuessa. Tutkielmassa todetaan, että varsinkin ajankohtaisten yhdenvertaisuuskysymysten kohdalla tämänhetkinen lainsäädäntö mahdollistaa toiminnan, joka voi vakuutuksenottajien näkökulmasta olla kyseenalaista. Vastaisuudessa vakuutustoiminnan luonteen muuttuessa huomiota tulisi kiinnittää etenkin riskiarvioinnin, vastuunratkaisun ja valvonnan osa-alueille. Tutkielma käsittelee myös eri toimijoiden oikeuksien välistä tasapainoa – vakuutusyhtiöiden sopimusvapautta ja sen suhdetta sekä liiketaloudellisiin periaatteisiin että yhteiskuntavastuuseen. Vakuutusta käsitteenä tutkielma lähestyy perinteisellä oikeusdogmaattisella lähestymistavalla, mutta esillä on myös keskeinen keskusteleva oikeusfilosofinen puoli. Tutkielma käsittelee pääasiassa vakuutusoikeutta yhteiskunnallisesta ja sosiaalipoliittisesta näkökulmasta keskittyen lähes poikkeuksetta oikeustilaan Suomessa. Tutkielman tavoitteena on avata yleistä keskustelua vakuutusalan tulevaisuudesta sekä tuoda esiin kehityskohteita.