Suite du Golphe de Bothnie tiré des cartes Suédoises

Julkaisussa: Le petit atlas maritime : recueil de cartes et plans des quatre parties du monde en cinq volumes. Vol. IV

Feeling vs. Being like a Domestic Goddess: Cookbooks and Lifestyle Choices

Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee, miten keittokirjat muovaavat pääasiassa naispuolista lukijakuntaansa. Tärkein kysymys, johon tutkielmassa on etsitty vastausta on, että onko naisilla, menneiden sukupolvien taisteltua vuosikymmeniä tasa-arvon puolesta, oikeus valita viettää aikaa keittiössä ja oikeasti nauttiakin siitä. Kahtena päälähteenä tutkielmassa on käytetty brittiläisen Nigella Lawsonin keittokirjoja How to Eat ja How to be a Domestic Goddess. Näiden kirjojen analysoinnin ja muiden lähteiden avulla tutkielmassa on käsitelty ruuanlaiton ja leipomisen nautittavuutta ja sitä onko se ylipäätään sallittua vai syntistä. Lawson on julkaissut urallaan sitten vuoden 1998 yhteensä yhdeksän keittokirjaa, joiden lisäksi kirjojen tueksi on tehty useita televisiosarjoja. How to Eat on yleispätevä opas hyvän ruuan nautintoihin ja periaatteisiin, How to be a Domestic Goddess taas sisältää lähinnä leivontareseptejä. Nämä kaksi kirjaa ovat Lawsonin ensimmäiset keittokirjat. Nigella Lawsonin keittokirjat eivät ole vain reseptikokelmia eivätkä reseptit vain aineisosalistoja ja valmistusohjeita. Lawsonin kirjoja voi lukea kirjallisuutena eikä vain reseptien takia. Lawson viittaa usein naisen asemaan ja yrittää vakuuttaa lukijoitaan ruuanlaiton ja leipomisen nautittavuudesta.

Hahnsson, Theodolinda

Theodolinda Hahnsson, eg. Sofia Theodolinda Hahnsson, senare Yrjö-Koskinen, f. Limón f. 1.2.1838 i Tyrvis d. 20.4.1919 i Helsingfors Theodolinda Hahnsson var den första kvinnliga författaren som skrev på finska. Hahnsson bidrog med sin produktion framför allt till novellgenrens utveckling. I hennes produktion ingår dikter, noveller, romaner och dramatik. Hennes verk som tillkom under 1860-talet representerar en romantisk, kristligt färgad idealism och bottnar i den fennomanska ideologin. Kvinnans starka roll i familjen och familjens ställning i samhället betonas särskilt starkt i Hahnssons texter. I den sena produktionen syns även starkare realistiska drag. Exempelvis romanen Huutolaiset, två flickors och sockenbarns berättelse, tar upp aktuella samhälleliga problem. http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/2818/

Muuttuva isyys, erovanhemmuus ja sukupuoli – diskurssianalyyttinen tutkimus etä-isyyden ja sosiaalityön kohtaamisesta internetin keskustelupalstalla

Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaista puhetta etä-isyydestä internetin keskustelupalstalla tuotetaan suhteessa sosiaaliviranomaisiin sekä millaiseksi etä-isän ja sosiaaliviranomaisen kohtaaminen keskusteluissa muotoutuu. Aineistona käytettiin kahta internetin keskustelufoorumia (eroperhe.net ja Suomi24.fi). Aineistoon päätyi yhteensä 266 sivun, 48 viestiketjun ja 550 viestin verran etä-isien verkkokeskustelua. Tutkimus oli menetelmältään laadullinen ja analyysimenetelmänä käytettiin diskurssianalyysia. Etä-isän asema hahmottui aineistossa kolmen päädiskurssin kautta, jotka nimesin henkilökohtaisen vastuun diskurssiksi, marginaalisuusdiskurssiksi ja epätasa-arvon diskurssiksi. Henkilökohtaisen vastuun diskurssin jaottelin vastuuttavaan vertaistukeen, yhdenvertaisuusdiskurssiin ja velvoitediskurssiin. Vastuuttavalla vertaistuella etä-isälle rakennettiin aloitteellisen ja vastuullisen toimijan asema. Yhdenvertaisuusdiskurssilla etä-isän ja sosiaaliviranomaisen kohtaamisesta muodostettiin yhdenvertainen ja molemminpuolinen yhteistyöprosessi. Velvoitediskurssissa painotettiin viranomaisen vastuuta ja velvollisuuksia sekä etä-isän oikeuksia asiakkaana. Marginaalisuusdiskurssin jaoin negatiivisen ennustamisen, objektiuden ja institutionaalisen vallan puhetapoihin. Negatiivisen ennustamisen kautta etä-isälle valmisteltiin häviäjän väistämätön kohtalo. Objektoinnilla taas asetettiin etä-isä voimattomaksi tekojen kohteeksi. Institutionaalisen vallan kontekstissa korostettiin sosiaaliviranomaisen mekaanista vallankäyttöä. Epätasa-arvon ylädiskurssille rakensin juridisen, sortofeminismin, yhteiskunnallisen inertian ja laajan elatusvelvollisuuden alaluokat. Juridiikan kontekstissa korostettiin etä-isän oikeudettomuutta sekä kytkettiin yhteen etä-isän oikeudet ja lapsen etu. Sortofeminismipuheessa etä-isän epätasa-arvoa perusteltiin sosiaalityön sukupuolistuneilla käytännöillä. Yhteiskunnallisen inertian diskurssilla muodostettiin epätasapaino etä-isän tarpeiden ja vallitsevien yhteiskuntarakenteiden välille. Laajan elatusvelvollisuuden kautta etä-isä asetettiin yhteiskunnalliseksi sijaiskärsijäksi ja sosiaalisten ongelmien maksajaksi. Tutkimuksen perusteella etä-isyyteen ja heidän asemaansa liittyy voimakkaita tunnelatauksia sekä vertaistuen, keskustelukontaktin ja käytännön neuvonnan tarvetta. Etä-isät haluavat tulla kuulluiksi, kohdatuiksi ja ymmärretyiksi. Tulokset herättävät kysymyksiä etä-isille tarkoitettujen palvelujen tavoitettavuudesta, sosiaalityön sukupuolineutraaliudesta sekä sosiaaliviranomaisten valmiuksista mieserityiseen työskentelyyn.

”Eespäin, eespäin tiellä taistojen,rinta rinnan astukaamme siskot, veikot!” – 1970-luvun nuortaistolaisuus entisten taistolaisnaisten muistamana

Tämä tutkimus tarkastelee 1970-luvulla äänekkäimmillään ollutta radikalistista äärivasemmistolaista liikettä, jota kutsutaan taistolaisuudeksi. Tšekkoslovakian miehitykseen ja Neuvostoliiton ulkopolitiikkaan suhtautuminen jakoi 1960-luvun lopussa Suomen kommunistisen puolueen jakoon enemmistöläisiin ja johtohahmoltaan Taisto Sinisalolta taistolais-nimen saaneisiin vähemmistöläisiin. Tutkimuksessa keskitytään erityisesti taistolaiseen nuorisoliikkeeseen, nuortaistolaisuuteen, johon 1970-luvun alkupuolella liittyi paljon opiskelijoita ja kulttuuriväkeä. Tutkin taistolaista liikettä viiden liikkeessä toimineen naisen haastattelujen kautta. Tutkimuksen pääteemana on taistolaisuuden muistaminen ja sen pohtiminen, kuinka nuoruudesta liikkeessä puhutaan ja mitä siitä halutaan tai voidaan muistaa. Koska kaikki haastateltavani ovat naisia, nousee tutkimuksessa esiin myös naisnäkökulma miehiseltä vaikuttavaan liikkeeseen. Nuoruutta taistolaisessa liikkeessä muistellaan pääosin lämpimästi ja hyvillä mielin. Liikkeeseen mentiin mukaan, koska maailmaan haluttiin muutosta ja kylmän sodan ilmapiiri, sodat sekä kolmannen maailman ongelmat vaativat tekemään jotakin. Tiedostavan nuorison virta liikkeeseen oli vahva, mutta juuri taistolaiseen liikkeeseen päätyminen nähdään kuitenkin jonkinasteisena valintana: porvaria ei kenestäkään haastateltavastani olisi saanut mitenkään. Itse liikkeessä toimimisesta muistetaan teoreettisten opintopiirien, agitaatio- ja järjestötyön lisäksi hauskanpitoa ja porukassa yhdessäoloa. Hyvällä muistetaan tunnetta siitä että joukossa on voimaa ja maailmaa voidaan todella muuttaa paremmaksi. Sen sijaan katumusta tunnetaan ja huonoja muistoja nähdään taistolaisuuden mustavalkoisessa ajattelutavassa ja jyrkkyydessä. Taistolaisuuden muistamiseen ja siitä puhumiseen liittyy vahvasti myös julkinen keskustelu. Harvaa lähihistorian ilmiötä on demonisoitu niin vahvasti kuin taistolaisuutta, jota syytetään monesta, kuten vallankumouksen suunnittelusta, maanpetturuudesta ja takinkäännöstä. Toisaalta keskustelussa ja tutkimuksessa on ollut esillä myös hauskanpidon taistolaisuus, jossa liikettä muistellaan nimenomaan maailmanparantamisen kautta. Taistolaispuheeseen vaikuttaa siis monet eri ulottuvuudet ja tasot, 1960-luvun hippiliikkeestä nykyajan jälkiviisauteen.

Miehen tupakoinnin vaikutus alkionlaatuun

On arvioitu, että noin puolet lapsettomuustapauksista liittyvät miehen heikentyneeseen hedelmällisyyteen. Koeputkihedelmöityksessä tuotetut alkiot voidaan siirtää kohtuun tai pakastaa myöhempää käyttöä varten. Tunnistamalla alkionlaatuun vaikuttavia tekijöitä on mahdollista valita kohtuun siirrettäväksi mahdollisimman laadukkaita alkioita, jotka tuottavat hyviä raskaustuloksia ja synnytyksiä. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää miehen tupakoinnin vaikutuksia alkionlaatuun. Kirjallisuuskatsauksen artikkelit valittiin PubMed-tietokannasta. Aineiston valintakriteerinä oli elintapojen vaikutukset hedelmällisyyteen, tupakoinnin vaikutukset siemennesteeseen, siittiöiden perimään, hedelmöityshoitojen tuloksiin ja alkionlaatuun. Tupakoinnin on havaittu heikentävän miehen hedelmällisyyttä eri mekanismein. Tupakointi heikentää siemenesteen laatua ja lisää erektiohäiriöitä. On myös viitteitä siitä, että tupakointi lisää siittiöiden DNA–vaurioita, mutta sen kliininen merkitys on vielä epäselvä. Miehen tupakoinnin hedelmällisyydelle haitallinen vaikutus saattaa lisääntyä iän myötä. Miehen tupakointi mahdollisesti heikentää lapsettomuushoitojen tuloksia, mutta tutkimuksia on vähän ja niiden laatu on puutteellista verrattuna tutkimuksiin naisen tupakoinnin vaikutuksesta. Miehen tupakoinnin vaikutukset hedelmöityshoitoihin välittyvät suoraan siittiövaikutusten kautta ja epäsuorasti naisen altistuessa passiivisesti tupakan haitallisille aineille puolison tupakoidessa. Miehen tupakoinnin ei ole luotettavasti havaittu vaikuttavan alkion laatuun. Aiheesta on tehty tällä hetkellä vain vähän tutkimuksia ja tutkimusasetelmissa on puutteita. Tällä hetkellä suurimmat puutteet tutkimuksissa miehen tupakoinnin vaikutuksista alkionlaatuun liittyvät keskeisen muuttujan, tupakoinnin vakioitiin tutkittavissa.

Punaisten naisten tiet. Valtiorikosoikeuteen vuonna 1918 joutuneiden Porin seudun naisten toiminta sota-aikana, tuomiot ja myöhemmät elämänvaiheet

Suomen sisällissotaan osallistui vuonna 1918 naisia molemmin puolin rintamaa erilaisissa tehtävissä. Taisteluiden jälkeen yli 5500 punaista naista joutui valtiorikosoikeuteen syytettynä valtiopetoksellisesta toiminnasta. Ne noin 2000 naista, jotka palvelivat punakaartissa aseistettuina, ovat pitkään hallinneet sitä kuvaa, joka suomalaisilla on ollut punaisista naisista. Sen sijaan on tiedetty hyvin vähän niistä naisista, joiden valkoiset katsoivat edistäneen valtiopetosta muilla keinoilla. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia olivat Porin seudulla ne kapinasta syytetyt naiset, jotka eivät olleet tarttuneet aseisiin ja mikä oli heidän myöhempi kohtalonsa. Työn ensimmäisessä osassa tutkitaan valtiorikosoikeuteen joutuneiden naisten taustaa, toimintaa sota-aikana ja tästä aiheutuneita välittömiä seuraamuksia. Millaisia henkilöitä päätyi valtiorikosoikeuden eteen tuomittavaksi? Millaisissa tehtävissä he olivat sota-aikana toimineet ja miksi? Mitkä seikat olivat oikeudessa raskauttavia, kun valtiorikostuomioita jaettiin? Työn jälkimmäisessä osassa tutkitaan, mitä punaisille naisille tapahtui sodan jälkeen ja miksi näin kävi. Sisällissodan jälkeistä maailmaa hahmotetaan etsimällä vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Millainen oli se yhteiskunnassa vallinnut ajan henki, jonka vaikutuspiiriin naiset valtiorikosoikeudesta ja vankilasta palasivat? Miten yhteisö otti heidät vastaan? Miten heihin suhtauduttiin työmarkkinoilla? Miten käsiteltiin punaisia leskiä ja orpoja? Mitä punaisilta odotettiin kansalaisina ja miten heistä pyrittiin muokkaamaan yhteiskuntakelpoisia? Miten poliittisen elämän uudelleenvirittely onnistui ja kiinnostiko se enää näitä naisia? Miten suomalaisen yhteiskunnan muuttuessa myös sen suhtautuminen punaisiin muuttui? Millaisilla toimilla valtiovalta pyrki eri vaiheissa yhtenäistämään rikkirevennyttä kansaa ja miten se näkyi yksittäisten ihmisten elämässä? Ajan kuluessa asenteet muuttuivat ja naiset vanhenivat. Miten naiset kuvasivat kokemaansa myöhemmin omaisilleen? Kysymyksiä pohditaan paikallisesta, Porin seudun näkökulmasta, mutta niitä peilataan kuitenkin jatkuvasti valtakunnalliseen tilanteeseen. Kontekstualisoi- malla paikalliskokemukset laajempaan kokonaisuuteen on voitu paremmin selittää tapahtunutta, ja paikallistutkimuksen kautta on nähty myös koko maassa vallinneita yleisiä olosuhteita. Tutkimuksen kohteena on 267 Porista, Porin maalaiskunnasta ja Ulvilasta kotoisin olevaa naista, jotka joutuivat valtiorikosoikeuden tutkittaviksi. Keskeisimpänä lähdeaineistona ovat seurakuntien rippikirjat ja maistraattien henkikirjat sekä Kansallisarkiston, Kansan arkiston ja Työväen arkistojen sisällissotaa ja sen jälkeistä poliittista elämää valottavat kokoelmat. Tutkimuksen naisista enemmistö oli 18−37-vuotiaita työläisnaisia. Aiemmin rikoksista tuomittuja heidän joukossaan oli hyvin vähän. Suurin osa (n. 71 %) työskenteli punakaartin huollossa keittiö-, siivous- ja vaatetusosastoilla. Noin 21 % työskenteli sairaanhoidossa, ja loput kahdeksan prosenttia olivat punakaartin hallintoa avustavissa muissa tehtävissä. Naiset saivat pääosin lieviä, 2−3 vuoden ehdollisia tuomioita. Vain joka kymmenes nainen tuomittiin ehdottomaan rangaistukseen. Punakaartiin vasta pakomatkalla liittyneet ja kaartissa vähäisissä tehtävissä lyhytaikaisesti toimineet henkilöt vapautettiin syytteistä. Tutkimuksessani olen osoittanut, millaisia vaikeuksia paluu sodanjälkeiseen arkeen tuotti naisille. Varsinkin yksin lastensa kanssa jääneillä oli monenlaisia ongelmia. Sodan aikana levitetty propaganda oli osaltaan lisäämässä vaikeuksia. Toisaalta työtilanne parantui monen naisen osalta jo vuoden 1918 aikana, ja oman punaisen yhteisön tarjoama tuki helpotti arjesta selviytymistä. Elämä tasaantui, naiset perustivat perheitä ja osa palasi työelämään ja politiikkaan. Säilyneiden lähteiden valossa sisällissota näyttäisi radikalisoineen vain pienen osan naisista, kun taas enemmistö kannatti maltillisia sosialidemokraatteja tai jäi kokonaan pois politiikasta. Punaiseksi leimautuminen valtiorikosoikeudessa ei pakottanut naisia muuttamaan uudelle paikkakunnalle; Porin seudulla ja yleensä vielä omassa suvussakin oli riittävästi entisiä punaisia luomassa kollektiivista tukea. Myös valtiovalta pyrki rauhoittamaan poliittista tilannetta ja sopeuttamaan punaisia yhteiskuntaan monin uudistuksin. Naisten kannalta merkittävin myönnytys tapahtui jatkosodan aikana, kun punalesket lopulta oikeutettiin valtiollisen eläkkeen piiriin. Tämä tutkimus on ensimmäinen punaisista naisista laadittu eräänlainen kollektiivinen elämäkerta, jossa on tarkasteltu heidän sodanjälkeistä elämäänsä. Yhteenvetona voidaan todeta, että Porin seudulta valtiorikosoikeuteen joutuneet naiset olivat tavallisia työläisnaisia. Sota ja osallisuus siihen ei tätä asiaa muuttanut. Naiset sopeutuivat yhteiskuntaan nopeasti ja elivät pääosin tavallista työläisperheen arkea sodan jälkeenkin.

”Kaikilta pois” – Analyysi Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksista opetuksen järjestämisestä segregaatiossa, integraatiossa tai inkluusiossa 1.1.2010–31.12.2014

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mistä teemoista Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa uuden perusopetuslain muutoksen julkaisuvuonna ja sen jälkeen 1.1.2010–31.12.2014 keskustellaan, sekä kuinka integraatio- tai inkluusiomyönteistä mielipidekirjoitusten keskustelu on. Lisäksi selvitettiin, millaiset oppilaat mielipidekirjoittajien mukaan tulisi segregoida ja millaiset oppilaat tulisi opettaa integraatiossa tai inkluusiossa. Tutkimusmenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä teemoitellen. Analysoitavien 53 mielipidekirjoituksen keskeiset teemat olivat Resurssit koulutuksessa ja yhteiskunnassa, Laki ja oikeudet, Työrauhan puute, häiriköinti ja väkivalta, Opettaja, sekä Peruskoulun uudistus. Teemoissa otettiin voimakkaasti kantaa erityisesti riittämättömiin resursseihin ja säästöpaineisiin sekä oppimista häiritsevään käyttäytymiseen. Mielipidekirjoitukset jakautuivat segregaatiota kannattaviin (38 %), segregaatioon, integraatioon tai inkluusioon kantaaottamattomiin (41 %) sekä integraatiota tai inkluusiota kannattaviin (21 %) kirjoituksiin. Jakauman perusteella Helsingin Sanomien mielipidekirjoittelu ei ole kovin integraatio- tai inkluusiomyönteistä. Segregoivaa opetusta kannattavien mielipidekirjoitusten joukosta nousi voimakkaimmin esiin häiriköivien, väkivaltaisten ja koulukunnottomien lasten segregointivaatimus. Tämän sekä aikaisempien tutkimusten mukaan on vielä runsaasti sekä asenteellisia että taloudellisia esteitä hyvin toimivan ja kaikkia palvelevan yhteisen koulujärjestelmän toteuttamiseksi.

Housu-vallankumous

Kirjallisuusarvostelu

Onko lasten osallisuus turvattu oikeuksista puhumalla?

Perhe, lasten oikeudet ja osallisuus -seminaari 20.11.2013 Jyväskylässä.

Sanelua vai vuorovaikutusta? - Soteva, Karelia ja Porin Konepajan sotakorvaustuotanto 1944–1952

Tämän tutkimuksen aiheena on yksittäisen metalliteollisuusyrityksen asema sotakorvaustuotannossa sekä kanssakäyminen Sotakorvausteollisuuden valtuuskunnan (Soteva) ja Neuvostoliiton sotakorvauksista vastaavan valtuuston eli ”Karelian” kanssa. Sotevalla oli asetuksin määrätty valta sotakorvausten järjestämisessä ja tarvittaessa valtuudet puuttua teollisuuslaitosten tuotantoon sekä yrityssalaisuuksiksi katsottaviin seikkoihin.Karelian mittavat oikeudet nojautuivat puolestaan rauhansopimukseen. Tutkimuksen pääkysymyksenä on, kuinka paljon yritys sai päättää sotakorvaustuotannostaan ja mitkä seikat siihen vaikuttivat. Esimerkkinä toimii Rosenlew-yhtiöön kuulunut Porin Konepaja Oy. Tutkimus on tapaustutkimus, jossa päälähteenä on käytetty Porin Konepajan sekä Sotevan välistä laajaa kirjeenvaihtoa ja yrityksen vuosikertomuksia sekä Lars Holmströmin Porin Konepajalle sijoittuvaa yrityksen sotakorvaustuotantoa käsittelevää muistelmateosta. Lähteitä lähestytään laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Sotakorvausurakasta suoriutuminen edellytti toimijoiden välistä luottamusta sekä yhteistyötä. Sotevalla oli vaikeuksia teollisuuskentän kapasiteetin tuntemisessa ja tuotantoa pyrittiin sijoittamaan suurempiin yrityksiin, joihin se myös luotti. Suuremmille yrityksille annettiin myös verrattain tasavertainen neuvotteluasema tuotantoon liittyvissä kysymyksissä. Myös valmistettavalla tuotteella oli vaikutusta. Tutkimuksessa perehdytään tarkemmin myös Sotevan ja teollisuuslaitosten yhteistyöhön, johon vaikutti esimerkiksi se, että teollisuuskenttä piti ideologisesti kiinni normaalin kaupankäynnin periaatteista, joita ei voitu valtion näkökulmasta sotakorvauksissa soveltaa. Sotevan kankea byrokratia sekä hinnoittelu koettiin ongelmallisiksi. Kanssakäymiseen vaikutti merkittävästi myös Neuvostoliiton vastaanottajataho Karelia, jolla oli myös omat valtuutensa ja agendansa puuttua teollisuuslaitosten toimintaan. Erittäin tiukka laadunvalvonta on melko usein yleistetty poliittiseksi painostuskeinoksi, mutta ainakin Porin Konepajan tapauksessa kyseessä oli eri tavoitteet. Tutkimuksessa avataan myös tuotantolaitoksen keinoja vaikuttaa vastaanottajatahoon ja keskinäiseen luottamukseen. Viime vuosikymmeninä on purettu sotakorvausten myyttiä, eli aikanaan poliittisesti värittynyttä uskomusta siitä, että sotakorvaukset loivat Suomen metalliteollisuuden.Tässä tutkimuksessa sivutaan myös yksittäisen yrityksen hyötynäkökulmaa käsittelemällä sotakorvausten ja Sotevan avulla saavutettuja etuja. Sodanjälkeisessä tilanteessatärkeyslistalla ensisijaiseen sotakorvaustuotantoon osallistuminen voidaan katsoa hyödyttäneen yrityksiä. Tuotannon kehittäminen ei olisi ollut mahdollista ilman Sotevanmyöntämiä hankintalisenssejä ja luottoa. Samanaikaisesti Soteva tarvitsi motivoituneitayrityksiä sotakorvauksista suoriutumiseen, mikä osittain hillitsi suoranaisten mahtikäs kyjen antamista.

[Kalmbergin kartasto] Merikarvia

1 kartasto (86 karttalehteä) :, kaksivär. ;, kotelo 48 x 56 cm

[Kalmbergin kartasto] Merikarvia, Lapväärtti, Kankaanpää

1 kartasto (86 karttalehteä) :, kaksivär. ;, kotelo 48 x 56 cm

[Kalmbergin kartasto] Merikarvia, Ulvila

1 kartasto (86 karttalehteä) :, kaksivär. ;, kotelo 48 x 56 cm

[Kalmbergin kartasto] Pori, Ulvila, Rauma, Eura

1 kartasto (86 karttalehteä) :, kaksivär. ;, kotelo 48 x 56 cm