917 resultados para Master tiedon hallinta


Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielma tarkastelee tuulivoimalan meluvaikutusten käsittelyä hallintotuomioistuinten oikeuskäytännössä. Tutkimusaineistona toimivat Suomen hallinto-oikeuksien sekä korkeimman hallinto-oikeuden tuulivoimahankkeita tai hankkeiden suunnittelua koskevat päätökset, joiden valituksenalainen viranomaispäätös on tehty vuosina 2011–2015. Tutkielma tehtiin yhteistyössä Suomen Tuulivoimayhdistys r.y.:n kanssa. Tutkielma seuraa käytännönläheisen lainopin tutkimuksellisia lähtökohtia, jossa hyödynnetään laajaa oikeuskäytäntöä. Tutkielma pyrkii oikeuskäytännön avulla selkeyttämään tuulivoimamelua koskevaa oikeustilaa, sekä pohtii oikeusohjeiden soveltamista tuulivoimatoiminnan alkamisen jälkeen ilmenneissä tuulivoimamelua koskevissa erimielisyyksissä. Lähtökohtana toimii ristiriita tuulivoiman toiminnanharjoittajan ja tuulivoimalan lähialueen asukkaan tai maanomistajan välillä. Tuulivoimaloista aiheutuva melu, tuulivoimamelu, on yksi kiistanalaisimmista tuulivoimaloiden ympäristövaikutuksista, mikä näkyi tutkimusaineiston muutoksenhakuvaatimuksissa. Tuulivoimameluun sovelletaan sekä lakitasoisia että viranomaisten antamia oikeusohjeita. Tuomioistuimissa sovellettiin sitomattomia ohjeita ja suosituksia, mutta soveltamiskäytäntö vaihteli hieman eri tuomioistuinten ja eri tuomioistuinasteiden välillä. Tuulivoimalan lähialueen kiinteistön käyttötarkoitus sekä maankäyttö- ja rakennuslain (MRL, 132/199) maankäytön suunnittelumenettelyjen valinnat vaikuttavat tuulivoimatoiminnan jatkuvuuden varmistamiseen. Suunnittelumenettelyistä vahvimman suojan tuulivoimakiinteistön käyttötarkoitukselle antaa kaava. Jälkikäteinen puuttuminen tuulivoimalan toimintaan liiallisten meluvaikutusten takia on mahdollista ympäristönsuojelulain (YSL, 527/2014) nojalla muun muassa antamalla yksittäisiä määräyksiä, vaatimalla ympäristöluvan hakemista jälkikäteen tai muuttamalla voimassa olevaa ympäristölupaa. Tuulivoimakiinteistön lähialueelle ulottuvien meluvaikutusten kohtuullisuus ja sietämisvelvollisuus arvioidaan tuulivoimamelua koskevien oikeusohjeiden perusteella.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Valtionhallintoa kannustetaan avoimeen viestintään ja aktiiviseen vuorovaikutukseen kansalaisten kanssa. Sosiaalisen median käytöllä on tässä kasvava merkitys. Viranomaiset ovatkin tulleet yksityishenkilöiden ja yritysten rinnalle sosiaalisen median hyödyntäjinä. Suomessa esimerkiksi Poliisi ja Puolustusvoimat ovat olleet sosiaalisessa mediassa aktiivisia. Tämän tutkimuksen lähtökohtana oli Rajavartiolaitoksen sosiaalisen median virkakäytön tarkastelu. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia mahdollisuuksia sosiaalisen median käyttö tarjoaa Rajavartiolaitokselle ja mitä riskejä sen käyttö synnyttää. Mahdollisuuksien tarkastelun taustalla oli ajatus asiakkaille suunnatusta viestinnästä, mikä ohjasi ulkoisen viestinnän näkökulman valintaan. Riskien tarkastelun näkökulmana oli se, mitä riskejä sosiaalisen median käyttö synnyttää Rajavartiolaitokselle. Tutkimus oli asiakirjatutkimus, jonka aineisto koostettiin viranomaisviestintää ja sosiaalista mediaa sekä Rajavartiolaitosta ja sen viestintää käsittelevistä tutkimuksista, selvityksistä, asiakirjoista, ohjeista sekä lehti- ja verkkojulkaisuista. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkimustulosten perusteella sosiaalinen media tarjoaa Rajavartiolaitokselle lukuisia hyödyntämismahdollisuuksia. Jotkin havaituista mahdollisuuksista ovat yhteisiä organisaatioille yleisesti. Tällaisia ovat esimerkiksi avoimuuden lisääminen, kansalaismielipiteen luotaaminen, verkostoituminen ja kustannustehokkuus. Jotkin mahdollisuudet ovat käyttökelpoisia erityisesti turvallisuusviranomaisille, ja näistä jotkut yksilöityvät vain Rajavartiolaitokseen. Tällaisia ovat esimerkiksi älypuhelinsovellusten hyödyntäminen hätä- ja häiriötilanteissa, rajanylitysliikenteen sujuvuuden parantamiseen tähtäävä viestintä ja joukkoistaminen. Sosiaalisen median virkakäytössä syntyvät riskit aiheutuvat joko käyttäjän toiminnasta tai sosiaalisen median ominaisuuksista. Riskit voivat kohdentua joko Rajavartiolaitoksen sosiaalisen median käyttöön tai muuhun Rajavartiolaitoksen toimintaan. Tutkimuksessa havaitut riskit ovat lähes poikkeuksetta yleistettävissä myös muita turvallisuusviranomaisia koskeviksi. Riskejä ovat esimerkiksi työajan suunnittelun ongelmat, virkamiehenä ja yksityishen-kilönä esiintymisen rajan hämärtyminen sekä haitallisen tiedon hallitsematon leviäminen. Tulosten perusteella Rajavartiolaitoksen olisi syytä nykyistä tarkemmin ohjeistaa ja koordinoida sosiaalisen median käyttöään. Sosiaalinen median mahdollisuudet on otettava huomioon viestintää suunniteltaessa, jotta viestinnästä saadaan mahdollisimman tehokasta. Myös sosiaalisen median käytön synnyttämien riskien hallinta edellyttää nykyistä laajempaa sosiaalisen median käytön ohjeistusta.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä diplomityössä tutkitaan Metsä Woodin Suolahden koivuvaneritehtaan toimitustarkkuuteen negatiivisesti vaikuttavia tekijöitä. Tarkoituksena on löytää ne ongelmakohdat, mitkä heijastuvat toimitusten myöhästymisenä sekä muutostekijät, mitkä vaikuttavat toimitusviikon myöntämiseen. Lisäksi työssä kartoitetaan kuinka hyvin tietoa ja informaatiota on tarjolla sitä tarvitseville henkilöstötahoille. Teoriaosuudessa tarkastellaan tuotannonsuunnitteluun liittyviä teorioita sekä tiedon liikkumista organisaation sisällä. Työssä kuvataan Suolahden koivuvaneritehtaan nykyinen vanerin valmistusprosessi ja tuotannonsuunnittelu. Varsinainen tutkimustyö suoritetaan laadullisia tutkimusmenetelmiä hyväksikäyttäen. Tulosten tarkastelussa käsitellään työn aikana tapahtuneita muutoksia ja ongelmakohtia sekä analysoidaan kyselytutkimuksen tuloksia ja tulosten luotettavuutta. Yhteenvedossa esitetään pääongelmakohdat ja niiden ratkaisut ja esitetään uusia mielenkiintoisia jatkotutkimusaiheita.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tehokas työvoiman hallinta on elintärkeää erityisesti palvelualan yrityksille, joiden liiketoimintamalli perustuu täysin henkilöstön panokseen ja liiketoiminnan suurin kuluerä muodostuu palkoista. Yritykset ovat pyrkineet automatisoimaan työvoiman hallintaansa jo vuosikymmeniä, ja liike-elämä pyrkii tarjoamaan jatkuvasti uusia tapoja organisoida ja hallita työvoimaa. Tämä tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka työvoiman hallintajärjestelmän käyttöönotto on vaikuttanut sen pääasiallisten käyttäjien liiketoimintatiedon hallintaan. Tutkimuksen kohdeyrityksenä on kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys, joka tarjoaa erilaisia tukipalveluita, joista suurin osa kiinteistön ylläpito- ja siivouspalveluina. Kohdeyrityksessä on otettu käyttöön uusi työvoiman hallintajärjestelmä, joka on muuttanut siivouspalveluiden esimiesten työskentelytapoja olennaisesti. Tutkimuksessa keskitytään tutkimaan ja analysoimaan siivouspalveluiden esimiesten työn muutoksia. Teoreettisena lähestymistapana on käytetty työvoiman hallinnan ja liiketoimintatiedon hallinnan teorioita. Tutkimuksen toteutuksessa on hyödynnetty sekä laadullisia että määrällisiä tutkimusmetodeja. Aluksi on haastateltu kohdeyrityksen esimiehiä, jonka jälkeen kaikille esimiehille, jotka käyttävät järjestelmää, on lähetetty kyselylomake. Reilu kaksi kolmasosaa vastaajista koki saaneensa toiminnan organisoimisen kannalta hyödynnettävää tietoa, mutta melkein puolet vastaajista ei ollut tehnyt minkäänlaisia muutoksia alueensa kohteisiin ja työmääräyksiin. Esimiehistä enemmistö koki järjestelmän käyttöönoton parantaneen asiakastyytyväisyyttä sekä reklamaatioiden vähentyneen, mikä on merkittävä parannus entiseen toimintatapaan verrattuna. Voidaan sanoa, että vastaajat ovat jakaantuneet kahteen leiriin; osa on ottanut järjestelmän onnistuneesti omaan ja alaistensa käyttöön ja kokee siitä saatavan paljonkin hyötyä. Toinen osa ei koe hyötyvänsä järjestelmästä tarpeeksi sen työmäärään nähden, tai sitten hyötyä ei koeta ollenkaan. Tutkimuskysymyksenä oli, miten työvoiman hallintajärjestelmän käyttöönotto on vaikuttanut liiketoimintatiedon hallintaan. Vastauksena on, että järjestelmä on lisännyt niiden esimiesten tiedon määrää, jotka ovat onnistuneesti ottaneet järjestelmän osaksi omaa toimintaansa ja kokevat saavansa hyötyä järjestelmästä. Osa esimiehistä on myös hyödyntänyt saamaansa tietoa päätöksenteossaan. Selkeää on, että vaikutukset eivät koske kaikkia esimiehiä samalla tavoin. Esimiesten työn prosesseja, kuten työajanseurantaa ja työvuorosuunnittelua, järjestelmä on osittain muuttanut radikaalistikin. Työvuorosuunnittelu ei kokenut samanlaista muutosta kuin työajanseuranta, joka muuttui olennaisesti järjestelmän käyttöönoton myötä. Järjestelmä on tuonut mitattavia hyötyjä, mutta kaikkia esimiehiä nämä hyödyt eivät koske. Voidaan siis sanoa, että potentiaalia on, mutta ongelmaksi muodostuu, miten hyödyt saadaan koskettamaan kaikkia järjestelmän tämänhetkisiä ja myös tulevia käyttäjiä.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä diplomityössä tutkittiin Pirkanmaalla tapahtuvia pumppaamoylivuotoja ja puhdistamo-ohituksia sekä arvioitiin niiden aiheuttamia ympäristöriskejä ja hallintamahdollisuuksia. Lisäksi tutkittiin kyseisten jätevesipäästöjen raportointikäytäntöjä sekä paikkatietoanalyysin hyödyntämismahdollisuuksia päästöjen vaikutusten arvioinnissa. Tietoa tarkasteltavista päästöistä kerättiin vuosilta 2002–2014 puhdistamoiden vuosiraporteista ja VAHTI-järjestelmästä (Valvonta- ja kuormitustietojärjestelmä), kyselytutkimuksen avulla sekä puhdistamovierailuiden yhteydessä suoritetuilla teemahaastatteluilla. Puhdistamovierailut tehtiin esimerkkikunniksi valittujen Lempäälän, Parkanon ja Sastamalan puhdistamoille. Ympäristöriskianalyysi toteutettiin ryhmäanalyysina. Tutkimuksen perusteella Pirkanmaalla purkautuu ympäristöön jätevesiä pumppaamoylivuotoina ja puhdistamo-ohituksina enemmän kuin niitä raportoidaan viranomaiselle. Raportointikäytäntöjä kannattaisi yhtenäistää ja yksinkertaistaa. Päästöjen määrä ei ole yleisesti poikkeavan suuri verrattuna muiden maakuntien puhdistamoilta raportoituihin päästöihin. Tarkastellulla ajanjaksolla kyseisiä päästöjä on raportoitu koko Pirkanmaalta useana vuonna noin 150 000 m3, mikä on käytettyjen tietojen mukaan noin 0,3 % käsiteltäväksi tarkoitetusta jätevedestä. Päästöjen osuus puhdistamoiden ympäristökuormituksesta on merkittävä, jopa kymmeniä prosentteja, vaihdellen vuosittain ja puhdistamoittain. Lukuihin on kuitenkin syytä suhtautua varauksella datan epätarkan luonteen vuoksi. Esimerkkikunnista löytyi pumppaamoylivuotojen ja puhdistamo-ohitusten aiheuttamia ympäristöriskejä, joten todennäköisesti ympäristöriskejä aiheutuu monien muidenkin kuntien pumppaamoylivuodoista ja/tai puhdistamo-ohituksista. Jätevesipäästöjen arvioitiin mahdollisesti aiheuttavan ekologisia vaikutuksia vesieliöille, terveysvaikutuksia suolisto- ja ihoinfektioina, vaikutuksia ympäristön virkistyskäyttöön sekä vaikutuksia vesihuoltolaitosten toimintakykyyn haitallisen julkisuuden myötä. Kuitenkin vasta tarkemmat tutkimukset paljastaisivat todelliset vaikutukset. Paikkatietoanalyysin avulla selvitettiin päästöjen suuntautuminen suhteessa herkkiin ympäristöihin, mikä voi auttaa riskien arvioinnissa ja toimenpiteiden priorisoinnissa. Toteutetulla ympäristöriskianalyysilla saadaan karkea, mutta hyödyllinen, arvio päästöistä aiheutuvista ympäristöriskeistä. Epäkohdat prosesseissa tai käytännöissä paljastuvat. Tulosten perusteella vesihuoltolaitosten suositellaan toteuttavan ympäristöriskianalyysi pumppaamoylivuotojen ja puhdistamo-ohitusten syiden löytämiseksi ja toimenpiteiden kohdentamiseksi. Vuotovesien ollessa yleinen ja merkittävä syy puhdistamo-ohituksille, yhteinen päästöjä ehkäisevä ja välttämätön toimenpide on viemäriverkostojen saneeraus. Tämä kannattaisi toteuttaa tehostetusti ja nopeasti, jotta voidaan säästää kokonaiskustannuksissa.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Elokuussa 2014 useat suomalaiset elintarvikealan yritykset joutuivat erittäin haastavaan tilanteeseen. Erilaiset Ukrainan kriisiin kärjistyneet poliittiset erimielisyydet Venäjän ja länsimaiden välillä olivat johtaneet tilanteeseen, jossa Venäjä päätti kieltää useiden elintarvikkeiden tuonnin kokonaan Yhdysvalloista, Australiasta, Kanadasta, Norjasta ja EU-maista. Tilanne oli erityisen vaikea Suomelle, jolle Venäjä on yksi sen tärkeimmistä vientimaista. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, miten Venäjän asettama tuontikielto on vaikuttanut suomalaisiin elintarvikealan yrityksiin. Tutkielmassa tutkitaan erityisesti niitä yrityksiä, joiden tuotteet joutuivat pakotelistan alle ja jotka ovat jo ennen tuontikieltoa vieneet tuotteitaan Venäjälle. Tutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja tutkielman aineisto koostuu haastatteluista, yritysten vuosikertomuksista ja tiedotteista. Elintarvikeala on Suomessa neljänneksi suurin toimiala ja alaa uhkaavien poliittisten riskien määrä on kasvanut. Maatalous ja elintarvikkeet ovat tehokas poliittisten toimenpiteiden kohde, sillä ruoka koskettaa lähes kaikkia kuluttajia. Tästä ja tutkielmassa esitettävistä muista syistä on perusteltua väittää, että elintarvikeala tulee myös tulevaisuudessa olemaan poliittisen vallankäytön välinen ja altis uusille poliittisille riskeille. Poliittinen riski on käsitteenä laaja ja yritykset voivat mieltää termin monin eri tavoin. Riskejä voidaan myös johtaa ja hallita erilaisin keinoin. Tärkeintä käsitteen ymmärtämisessä yritysnäkökulmasta on se, että poliittiset riskit eivät ole missään nimessä universaaleja. Poliittinen riski koskettaa eri tavoin eri toimialoja ja yrityksiä. Poliittinen riski voi vaikuttaa yhden yrityksen toimintaan negatiivisesti samalla kun toinen yritys voi osatessaan hyötyä siitä ja luoda poliittisista riskeistä itselleen kilpailuetua. Venäjän tuontikielto on toistaiseksi vaikuttanut suomalaisiin yrityksiin negatiivisesti. Poliittisia riskejä ei mielletä suomalaisyrityksen kesken kilpailuedun lähteenä, vaan ennen kaikkea negatiivisena ilmiönä. Suomalaiset yritykset käsittelevät riskejä usein tapauskohtaisesti, jolloin poliittisten riskien hallinta on enemmän reagoivaa kuin ennakoivaa. Riskienhallinta ei näytä toistaiseksi muuttuneen merkittävästi tuontikiellon seurauksena, mutta tuontikielto jatkuu edelleen tutkielman valmistumisen aikana.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tuotehallinta on yrityksissä keskeinen arvoa tuottava toiminto, joka hallinnoi ja johtaa tuotteiden elinkaarta aina ideavaiheesta tuotteiden lopettamiseen saakka. Tuotteiden hyvän kilpailukyvyn kautta yritys saa kilpailuetua markkinassa. Tutkimuksen kohteena oleva case-yritys haluaa kehittää tuotehallinnan toimintaa, jotta se kykenee toimimaan aiempaa tehokkaammin ja menestymään paremmin tiukasti kilpailluilla markkinoilla. Diplomityön päätavoitteena oli löytää keinoja kohdeyrityksen yritysliiketoiminnan tuotehallinnan kehittämiseksi. Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena. Tutkimuksessa käytiin läpi aihealueen tuoretta tutkimustietoa sekä aiempaa teoriaa. Työssä tutkittiin kohdeyrityksen tuotehallinnan nykytilannetta ja kehittämismahdollisuuksia. Saatujen tutkimustulosten pohjalta ja tunnistettua teoriaa hyödyntäen johdettiin konkreettisia kehitystoimenpiteitä. Työ tuotti kriittisen näkökulman tuotehallinnan nykytilanteeseen sekä esityksen tärkeimmiksi tunnistetuista kehittämistoimenpiteistä. Tutkimuksen keskeisimpänä tuloksena toimii johtopäätös tarpeesta rakentaa aiempaa vahvempi tuotehallinta. Tämän aikaansaamiseksi tulee tehdä joukko kehittämistoimenpiteitä, jotka jaettiin lyhyen ja pitkän aikavälin toimenpiteisiin. Kehitystoimenpiteiden toteut-tamiseksi esitetiin muodostettavan oma hallittu kehitysohjelma.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Työ käsittelee Markkinoinnin Automaatiota, viitekehyksen rakentamista Markkinoinnin Automaation käyttöönottoon ja sen hyödyntämiselle markkinoinnin ja myynnin putken hallinnassa. Työ on suoritettu tapaustutkimuksena, jonka primääri datana on käytetty puoli-strukturoituja haastatteluja ja sekundääri datana on käytetty dataa myynnin tietojärjestelmistä. Kirjallisuuskatsaus markkinoinnin automaatioon paljastaa, että aihetta ei ole juurikaan tutkittu akateemisesti. Etenkin selkeitä aukkoja teorioissa on miten markkinoinnin automaatiota kannattaisi aloittaa ja miten siihen tarvittavia kamppanjoita kannattaisi rakentaa. Tapaustutkimuksen tuloksena selvisi selkeät ongelma kohdat nykysessä markkinoinnin ja myynnin putkessa, ja myös kohdat joissa markkinoinnin automaatio voi olla avuksi. Suurin osa ongelma kohdista on markkinoinnin ja myynnin välissä. Toimiakseen markkinoinnin automaatio vaatii selkeät määritykset yrityksessä Liidille ja miten sitä käsitellään. Toimivuuden takaamiseksi se tarvitsee myös jatkuvaa palautetta liideistä ja myynneistä. Alue mikä myös tarvitsee muutosta paremman toimivuuden takaamiseksi on markkinoinnin kamppanjoiden suunnittelu, yhdessä myynnin kanssa ja asiakkaan polku edellä. Tulevaisuuden tavoitteena tulisi olla viestien personointi ja asiakkaiden profilointi. Tulevaisuuden tutkimuskohteet olisivat erittäin avuliaita yrityksille, varsinki jos ne käsittelisivät käyttöönottoa tai personointia.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

This Master’s Thesis examines industrial service business and studies how Global Technical Support Center Finland, part of ABB Oy, can develop its lifecycle services based on availability related customer needs. Focus is in three most business critical industry segments OGP (Oil, Gas and Petrochemical), Power and Metals. The research was conducted as a qualitative case study, including literature review and empirical part. The literature review explores industrial service business, product lifecycle services and related customer needs, product effectiveness and maintenance. This study contains also characteristics of constructive research. Primary material was gathered through internal and external interviews. Both theme and semi-structured interviews were performed. This research has shown that customers have different needs depending of the industry segment where they operate. Most remarkable differences are related to maintenance schedules. The main outcomes of the study are the industry specific lifecycle service models that combine company recommendations with customer specific needs. Other development needs were related to proactivity, condition based monitoring, information sharing and lifecycle estimations.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador: