621 resultados para taloushistoria - Suomi - 1920-luku - 1930-luku


Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Maailmansotien välisenä aikakautena vaikuttanutta tulenkantajien kulttuuriliikettä on tutkittu laajalti kirjallisuustieteessä. Yleisesti kirjallisuustiede on katsonut tulenkantajien aikakauden kestäneen 1920-luvun, sillä sen jälkeen ryhmä ei enää luonut kirjallisuutta yhteisen nimen alla. Tästä näkökulmasta käsin 1930-luvulla tulenkantajien nimellä esiintynyt ryhmä on rajattu tarkastelun ulkopuolelle, sillä kulttuuritaistelun sijaan niin kutsuttu toinen tulenkantajuus keskittyi pääasiassa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Kirjallisuustieteen tutkimustulokset on yleisesti omaksuttu myös osaksi historiantutkimuksen kuvaa tulenkantajista. Tässä pro gradu- tutkielmassa tulenkantajien käsite problematisoidaan ja kirjallisuuden kontekstin sijaan sitä lähestytään historiallisena ilmiönä. Käsitehistoriallisen tutkimus-menetelmän avulla selvitetään, mitä erilaisia merkityksiä tulenkantajien käsitteeseen maailmansotien välisenä aikana haluttiin sisällyttää. Toisena metodina käytettävä aatehistoria sen sijaan kysyy, minkälaisista aatteellisista lähtökohdista käsin eri tarkastelijat tulenkantajuuden käsitettä lähestyivät. Tarkoituksena ei ole todistaa 1920-luvun tulenkantajuuden jatkuneen seuraavalla vuosikymmenellä muuttumattomana. Sen sijaan tutkimus pyrkii osoittamaan, että alkuperäisen tulenkantajuuden hajoaminen ja muutos toiseksi tulenkantajuudeksi oli pidempi ja moniselitteisempi prosessi kuin mitä aiemmin on annettu ymmärtää. Tarkastelun keskiössä on 1930-luvulla toiminut Tulenkantajain Seura ja sen äänenkan-nattaja Tulenkantajat- lehti. Primaariaineistona tarkastellaan tulenkantajien kulttuuriliikkeeseen kuuluneiden Erkki Valan, Katri Valan, Olavi Paavolaisen, Lauri Viljasen ja Martti Haavion kirjoituksia 1920- ja 1930-luvuilta. Tärkeimpiä lähdeteoksia tutkimuskirjallisuudesta ovat tulenkantajista yleisesityksiä kirjoittaneet kirjallisuustieteilijät ja historiantutkijat, joiden tuotannon kanssa tutkimuksessa keskustellaan laajasti. Historiantutkimuksen kautta tarkasteltuna tulenkantajat eivät edusta ainoastaan kulttuuria ja kirjallisuutta, vaan laajemmin henkilöiden ja aatteiden muutosta ajassa ja tilassa. Tutkimus päätyy näkemykseen, että tulenkantajat on tutkimuskirjallisuudessa liian suoraviivaisesti samastettu eri aikakausien yleisiin piirteisiin. Tulenkantajat on ollut helpompi yhdistää mielikuvaan vapaamielisestä ja kulttuuriystävällisestä 1920-luvun Suomesta kuin osaksi 1930-luvun ideologisia vastakkainasetteluita. Tämänkaltainen lähestymistapa on kuitenkin hämärtänyt kuvaa tulenkantajien ominaispiirteistä ja ylikorostanut kirjallista näkökulmaa kulttuuriliikkeen historiallisuuden kustannuksella.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Savukosken museosilta, siltanumero KaS-973, sijaitsee Suurella Rantatiellä Ahvenkosken kylässä Kymijoen läntisimmässä haarassa, mikä Pyhtään ja Loviisan, vuoteen 2010 saakka Pyhtään ja Ruotsinpyhtään kuntien raja. Paikalla on ollut vuosina 1743–1809 Ruotsin ja Venäjän valtioiden raja. Suuri rantatie tunnetaan 1300-luvulta alkaen. Ahvenkosken sillat mainitaan Jaakko Teitin valitusluettelossa vuosilta 1555–1556. Ahvenkoski on ollut myös kauppa- ja satamapaikka. Savukosken silta on otettu käyttöön vuonna 1928 osana Helsingin Kotkan Viipurin maantien parannusta. Se on rakenteeltaan harvinainen yksinivelinen teräsbetoninen kaarisilta. Sitä on mainittu rakenteeltaan maailman ensimmäiseksi. Sillan rakensi tanskalainen Christiani & Nielsen. Se on ollut valtatien 7 silta 1960-luvulle saakka. Sillan kunto on erittäin hyvä peruskorjauksen jäljiltä. Nykyinen valtatien 7 silta, Ahvenkosken silta, muistuttaa ulkonäöltään Savukosken siltaa. Lähelle rakennettava moottoritien Ahvenkosken silta toistaa samaa muotokieltä. Ahvenkosken alue siltoineen kuuluu Museoviraston rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY) ja yleiskaavassa sillalla on suojelumerkintä. Savukosken silta edustaa Liikenneviraston museokohdekokoelmassa ajanjaksoa: ”Vuoden 1918 tielaki ja autoistumisen vaikutukset 1920- ja 1930-luvuilla.” Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Savukosken museosilta todisteena valtakunnallisen maantieverkon muutoksesta moottoriliikenteen vaatimusten mukaiseksi. Suunnitelmassa korostetaan sillaan saavutettavuutta nykyisen valtatien ja rakennettavan moottoritien Ahvenkosken levähdysalueilta. Maankäytön kehittämistä on alueella suunniteltu, mutta osayleiskaava tai mikään muukaan ei uhkaa museosillan säilymistä. Sillan poikkeuksellisen hyvä kunto ja säilyneisyys 1930–1950-lukujen asussa edellyttävät hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon sillan liittyminen tiehen sekä näiden liittyminen ympäristöönsä ja poikkeuksellisen kauniiseen maisemaan. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä sillan ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi tienpitäjän, kunnan ja maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät siltaympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja mahdollisesti talvihoidon aloittamisen.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tarkasteltaessa yleisesikunnassa laadittuja 1920- ja 1930-luvun puolustussuunnitelmia, voidaan havaita, kuinka niiden taustalla oli lähes itsestäänselvyytenä ajatus rautateitse tapahtuvasta joukkojen keskittämisestä ja huoltamisesta. Rautatiekuljetuksilla ja niiden suunnittelulla oli siis keskeinen osa Suomen puolustusvalmisteluissa ennen talvisotaa. Markku Iskanius on tutkinut väitöskirjassaan toisen maailmansodan ajan kuljetuksia Suomessa ja heti sotien jälkeen Lauri Tuhkanen laati tutkielman rautatiekuljetuksista sotien aikana. Juuri tämän tutkielman aiheesta ei ole kuitenkaan aiemmin tehty tutkimusta. Pääkysymyksenä oli millaisia rautatiekuljetusten toimeenpanosuunnitelmia ja ohjesääntöjä niiden tekemiseksi laadittiin Rautatiehallituksessa ja yleisesikunnassa ennen talvisotaa. Työn avulla pyrittiin selvittämään, millaisilla rautatiekuljetusten toimeenpanosuunnitelmilla lähdettiin talvisotaan; miten suunnitelmat laadittiin, kuka niitä laati ja mitä niiden tekemiseen liittyi. Oleellista oli selvittää millaisia rautatiekuljetusjärjestelmän sotilaalliset käyttömahdollisuudet olivat. Keskeisinä lähteinä tutkimuksessa olivat yleisesikunnan kulkulaitostoimiston ja Rautatiehallituksen sotilastoimiston arkistot. Arkistokansiot olivat osittain huonosti järjestettyjä, mutta niistä löytyi riittävän kattavasti tietoa tämän tutkimuksen aihepiiristä. Lisäksi tutkimusta taustoitettiin aiemmin julkaistujen tutkimusten sekä sota- ja rautatiehistoriallisen kirjallisuuden avulla. Yleisesikunnan kulkulaitostoimisto ja sen seuraaja operatiivisessa osastossa olivat päävastuussa rautatiekuljetusten suunnittelussa sotien välisenä aikana. Kulkulaitostoimiston suunnitelmissa oli vahva rautatiepainotus; muilla kuljetusmuodoilla täydennettiin rautatiekuljetuksia. Yhtenä syynä tähän oli vuosina 1918–1937 toimistoa johtanut eversti Carl-Gustav von Kraemer, jolla oli rautatiealan koulutus Venäjän keisarillisesta armeijasta. Siinä missä yleisesikunnan kulkulaitostoimisto vastasi kuljetussuunnitelmien laatimisesta siten, että ne oli sovitettu yhteen operatiivisten ja huoltosuunnitelmien kanssa, oli sotilastoimiston roolina viedä suunnitelmat käytäntöön Rautatiehallituksen alaisille Valtionrautateille. Yhteistyösuhteet näiden kahden valtionhallintoon kuuluneen toimijan kesken vaikuttivat lähteiden perusteella toimineen hyvin. Rautatiehallituksen sotilastoimistoon nimetyt sotilaat vastasivat maanpuolustuksellisten asioiden huomioon ottamisesta rautateiden hallinnossa. Samalla sotilastoimisto tarjosi luontevan yhteistyökanavan Rautatiehallituksen ja yleisesikunnan välille.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Kun jatkosota syttyi kesällä vuonna 1941, 14. Divisioona lähti hyökkäykseen kohti itää Rukajärven suuntaan Kuhmon tasalta. Divisioona eteni vaativien taisteluiden jälkeen Rukajär-ven tasalle, josta se 11.9.1941 valmistautui jatkamaan hyökkäystä edelleen itään päin. Suo-men ulkopoliittisen painostuksen takia 14. Divisioonan hyökkäyksen jatkaminen kiellettiin ja se ryhmittyi noin 200 kilometrin mittaiselle puolustuslohkolle, jossa puolustus toteutettiin kenttävartiolinjoilla ja niiden välisillä yhteyspartioilla. Talvella vihollisen alueelle lähetettiin tiedustelupartioita, joiden tehtävänä oli selvittää vihollisen vahvuus, ryhmitys ja varustus. Partiointia suoritettiin partion, ryhmän, joukkueen ja pataljoonan vahvuisilla osastoilla. Partiointitehtävät muodostuivat usein väkivaltaisen tiedustelun luonteiseksi. Rintamalle tuotiin henkilötäydennyskeskuksista uusia asevelvollisia, jotka piti kouluttaa vallitsevan taisteluti-lanteen ja olosuhteiden edellyttämällä tavalla. Talvikoulutusta annettiin koulutuskeskuksissa, henkilötäydennyskeskuksissa sekä rintamalla. Taisteluista irti olevien joukkojen suorituskykyä pyrittiin ylläpitämään koulutuksella, koska kuri oli selvästi laskenut taisteluiden muututtua passiivisemmiksi. Tämän tutkimuksen tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen asiakirjatutkimus. Tutkimuksessa on käytetty pääaineistoina suomalaisia arkistoasiakirjoja, aikakauteen liittyviä tutkimuksia ja kirjallisuutta. Arkistoasiakirjoista tärkeimmiksi osoittautuivat 14. Divisioonan sotapäiväkirjat, koulutustoimisto x:n asiakirjat, 10. Prikaatin asiakirjat sekä kotijoukkojen esikunnan koulutustoimiston asiakirjat. Tutkimuksen keskeisimpiä kysymyksiä ovat, miten talvitaktiikka ja talvikoulutus ilmenivät Rukajärven suunnalla 1941–1942, mikä oli jalkaväen talvikoulutuksen päämäärä 1920 ja 1930 -luvuilla sekä miten talvisota vaikutti jalkaväen talvikoulutukseen välirauhan aikana. Rukajärven suunnan talvitaktiikan ja talvikoulutuksen tutkimisessa perehdyttiin 14. Divisioonan jalkaväkijoukkojen toimintaan talvella. Toimintaa verrattiin 1920 ja 1930 -lukujen talvikoulutukseen sekä talvikoulutusta käsitteleviin oppaisiin, jolloin voitiin vastata asetettuihin kysymyksiin. Tutkimustyötä haittasi se, ettei talvikoulutusta näin laajasti ollut aikaisemmin tutkittu. Tutkimuksessa ilmeni, että 1920-luvulla talvikoulutuksen tavoitteita ei ollut määritelty erikseen, mutta 1930-luvulla jalkaväen talvikoulutukselle määritettiin selkeät päämäärät. Talvikoulutukselle ei välirauhan aikana määritetty erillistä talvikoulutusohjetta, joka olisi ollut yhtenäinen kaikissa koulutusyksiköissä. Jatkosodan aikana jalkaväen koulutuskeskuksissa olivat käytössä yhteiset talvikoulutusohjeet. Rukajärven suunnalla taisteluista irti oleville joukoille annettiin omat talvikoulutusohjeet. Talvitaktiikassa ilmeni useita talvikoulutusohjeiden mukaisesti ja vastaisesti suoritettuja toimenpiteitä. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten aikaisemmin annettu talvikoulutus ilmeni taistelukentällä sekä millaista talvikoulutusta jatkosodan aikana annettiin koulutuskeskuksissa, henkilötäydennyskeskuksissa sekä taisteluista irti oleville joukoille rintamalla 1941–1942.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Joel Lehtonen f. 27.11.1881 i Säminge d. 20.11.1934 i Helsingfors Under sin litterära bana avancerade Joel Lehtonen från en nyromantisk, nietzscheanskt färgad lidelse, mot en poetisk-realistisk folklivsskildring. Lehtonens tidiga litterära verk utspelar sig i finländsk forntid och skildrar upproriskheten hos stolta och avvikande individer som reflekterar över sitt ursprung. Lehtonens realistiska period når sin kulmen med den sk. Putkinotko-serien, som består av romanen Kerran kesällä (sv. En gång på sommaren) från 1917, novellsamlingen Kuolleet omenapuut (sv. De döda äppelträden) från 1918 samt endagsromanen Putkinotko, från 1919-1920, som kan ses som författarens mest centrala verk. I 1920- och 1930-talsproduktionen dyker satiriska och groteska drag upp. Lehtonens mest betydande diktsamling är Hyvästijättö lintukodolle (sv. Avsked till Lintukoto) som utgavs år 1934. http://www.blf.fi/artikel.php?id=4598 http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/4598/

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Suomen erikoisolosuhteiden huomiointi on aina ollut ominaista suomalaiselle sotataidolle. Suomen maantieteellisestä sijainnista johtuvat ominaisuudet, kuten vuodenaikojen vaihtelu, peitteinen maasto sekä runsaat vesistöt asettavat sodankäynnille haasteita, joita muualla Euroopassa ei ole. Tästä johtuen eurooppalaista sotataitoa ei voida soveltaa Suomessa. Suomalaista sotataitoa kehitettiin merkittävästi 1920–1930-luvuilla. Kehitykseen liittyi vahvasti so-tilasaikakauslehdissä käyty keskustelu, jossa upseerit toivat artikkeleissaan esille omia näkemyksiään Suomen erikoisolosuhteiden vaikutuksesta sodankäyntiin. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaista tämä sotilasaikakauslehdissä käyty keskustelu 1920–1930-luvuilla oli. Sotilasaikakauslehtien artikkelien perusteella selvitetään myös aikalaisten näkökulmasta oleellisimpia maaston erityispiirteitä, talviolosuhteiden ja peitteisyyden vaikutusta sodankäyntiin sekä 1920–1930-luvuille tyypillisimpiä sodankäynnin ilmiöitä. Tutkimusmenetelmänä on vertaileva asiakirjatutkimus, ja tutkimuksen aineisto perustuu pää-asiassa 1920–1930-luvun sotilasaikakauslehdissä julkaistujen artikkeleihin. Tutkimuksessa käsitellään pääasiassa Sotilasaikakauslehdessä ilmestyneitä artikkeleita, mutta vertailun ai-kaansaamiseksi on tarkasteltu myös Hakkapeliitan ja Tiede ja ase -lehden julkaisuja. Lähtei-nä käytetyt artikkelit on valittu otsikkoanalyysin perusteella. Kirjallisina lähteinä on käytetty myös suomalaisen sotataidon kehittymistä käsitteleviä teoksia. Keskustelu erikoisolosuhteista oli 1920–1930-luvulla suomalaisen sotataidon kehittymisen kannalta keskeistä. Artikkeleissa käsiteltiin erityisesti talviolosuhteiden ja peitteisyyden vaikutusta sodankäyntiin. Aikalaisten näkemykset eivät merkittävästi eronneet toisistaan 1920–1930-luvuilla. Molempina vuosikymmeninä artikkeleissa keskityttiin maantieteellisiin seik-koihin. Maaston nähtiin olevan joko liikkuvuutta edistävä tai haittaava tekijä joukon koulu-tuksesta ja varustuksesta riippuen. Suomalainen maasto mahdollisti pienenkin joukon puolus-tautumisen suurta ylivoimaa vastaan. Peitteinen maasto lyhensi ampumaetäisyyksiä. Selkeä 1920- ja 1930-luvulla artikkeleissa esillä ollut ilmiö oli tulen ja liikkeen suhde. Maaston ja asetekniikan muutokset pakottivat pohtimaan myös jalkaväkiryhmän ja -joukkueen kokoonpanoa. Sotilasaikakauslehdissä 1920–1930-luvulla käyty keskustelu oli tärkeää suomalaisen sotataidon kehittymisen kannalta, koska silloin suomalaisen sotataidon kehitys oli vielä alkuteki-jöissään. Keskustelu nosti esille keskeisiä sodankäynnissä huomioitavia tekijöitä, joiden pohjalta suomalaisen sotataidon suuntaviivoja määritettiin. Talvitaistelukokeiluja käsittelevien artikkelien määrä sotilasaikakauslehdissä on vähäinen, sillä kokeilujen tulokset olivat salaista tietoa.

Relevância:

50.00% 50.00%

Publicador:

Resumo:

Helsinki : Koulumatkailutoimisto 1934

Relevância:

50.00% 50.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää luku- ja kirjoitustaidottomien aikuisten maahanmuuttajien kirjallisia taitoja puolen vuoden intensiivisen suomen kielen opiskelun päätteeksi. Tutkittavat aikuiset eivät ole elämänsä aikana saaneet mahdollisuutta osallistua koulutukseen tai ovat joistakin muista syistä jääneet koulutuksen ulkopuolelle. Tutkimus selvittää, mitä aikuinen oppija osaa kuuden kuukauden luku- ja kirjoitustaidon opetuksen jälkeen L2-kielellä. Tutkimuksen informantteina on kahdeksan luku- ja kirjoitustaidotonta aikuista maahanmuuttajaa, jotka osallistuivat kuusi kuukautta kestäneen kurssinsa viimeisellä viikolla järjestettyyn tilaisuuteen, jossa he tekivät tutkimusta varten laaditun testin. Testi mittaa kielitaidon eri osa-alueita; kuullun ymmärtämistä, luetun ymmärtämistä, kirjoittamista ja sanaston hallintaa. Puhetaito on rajattu tämän tutkimuksen ulkopuolelle. Vertailuryhmässä on puoli vuotta suomen kieltä opiskelleita luku- ja kirjoitustaitoisia maahanmuuttajia. Informanttiryhmässä puhutaan viittä ja vertailuryhmässä kahdeksaa eri äidinkieltä. Informantit ovat iältään 23–43 vuotta ja verrokit 19–48 vuotta. Tutkimus on kvalitatiivinen analyysi, jonka on tarkoitus mitata informanttien kielitaitoa ja luku- ja kirjoitustaidon osaamista tiettynä ajankohtana. Tutkimus kuuluu suomi toisena kielenä -tutkimusalaan ja kohdistuu alkeistason opiskelijoihin. Tutkimus perustuu sitä varten laadittuun testiin, joka sisältää seitsemän eri osiota. Eri osiot mittaavat kielen eri osa-alueita, ja niiden analyysi antaa kuvan informanttien kielitaidosta. Tuloksista käy ilmi informanttiryhmän heterogeenisuus. Heikoimman ja parhaimman testisuorituksen välillä on suuria eroja. Tulos osoittaa, kuinka jokainen oppija oppii yksilöllisten voimavarojensa mukaan omalla vauhdillaan. Kolme informanteista ei kykene vielä lukemaan mekaanisella tasolla, kun taas neljä informanttia osoittaa oppineensa funktionaalisen lukutaidon alkeet. Yksi informanteista osoittaa ymmärtävänsä mekaanisen lukutaidon periaatteen mutta ei vielä kykene lukemaan itsenäisesti. Tasoeroja kuvaa seuraava esimerkki: Tehtävässä 5 tuli jatkaa annettuja lauseita, joista ensimmäinen täydennettävä alkoi sanalla Puhelin. Paras oppija täydensi lauseen Puhelin SOITA ja heikoin oppija Puhelin PUNEATE TUAIEN. Suurin ongelma L2-kielellä lukemaan ja kirjoittamaan oppivilla aikuisilla näyttäisi tämän testin perusteella olevan riittämätön kielitaito, ei se, että opiskelijat eivät kykenisi oppimaan lukemista ja kirjoittamista. Kaikki tutkimukseen osallistuneet informantit vaikuttivat erittäin motivoituneilta oppimaan luku- ja kirjoitustaidon suomen kielellä. Verrokeille testi oli odotetusti helppo, ja he suoriutuivat siitä ongelmitta.

Relevância:

50.00% 50.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu -tutkielman aiheena on luku- ja kirjoitustaidottomien aikuisten maahanmuuttajien suomen kielen kehittyminen puolen vuoden aikana. Tutkimus on kvalitatiivinen ja kvantitatiivinen analyysi, joka mittaa sitä, miten informanttien kielitaito ja luku- ja kirjoitustaito kehittyy puolen vuoden aikana. Tutkimus kuuluu suomi toisena kielenä -tutkimusalaan. Informantteina on 12 luku- ja kirjoitustaidotonta aikuista maahanmuuttajaa. Informantit tekivät puolen vuoden aikana kolme kertaa saman kirjallisen testin. Testi toteutettiin vuoden 2008 kesä-, loka- ja joulukuussa. Lisäksi informantit osallistuivat kirjallisen testin yhteydessä haastatteluun, joka mittaa heidän suullista kielitaitoaan eli puheen ymmärtämistä ja tuottamista. Kirjallinen testi koostuu neljästä tehtävästä ja lokakuussa ja joulukuussa suoritetuista kahdesta lisätehtävästä. Testi mittaa kielen eri osa-alueita: kuullun ymmärtämistä, luetun ymmärtämistä, kirjoittamista ja sanaston hallintaa. Puheosiossa informantit kertoivat kuvasta ja vastasivat kuvasta esitettyihin kysymyksiin. Informanteista neljä on primaarilukutaidottomia eli he eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa millään kielellä ja kahdeksan on sekundaarilukutaidottomia eli he osaavat lukea ja kirjoittaa muulla kuin latinalaisella kirjaimistolla. Sekundaarilukutaidottomat ovat kotoisin Aasiasta ja primaarilukutaidottomat Afrikasta. Viidellä informantilla on suomalainen puoliso. Tuloksista käy ilmi, että kaikki paitsi yksi informantti kehittyvät kesäkuusta joulukuuhun. Kesäkuussa erot eri informanttien välillä ovat huomattavasti suurempia kuin joulukuussa. Joulukuussa erot tasoittuvat. Eniten siis kehittyvät heikoimmat informantit. Yksi informantti ei kehityksestään huolimatta kehittynyt tarpeeksi jatkaakseen seuraavalle tasolle. Muut 11 informanttia saavuttivat mekaanisen lukutaidon ja ovat matkalla kohti funktionaalista lukutaitoa. Tutkimuksen perusteella kaikki muut paitsi yksi informantti hyötyivät suuresti luku- ja kirjoitustaidon kurssista. Kurssin avulla he saivat mahdollisuuden uuteen elämään. Ainakin seitsemän informanttia jatkoi luku- ja kirjoitustaidon kurssin jälkeen suomen kielen kurssille. Kolme opiskelijaa jäi kertaamaan luku- ja kirjoitustaidon kurssia, yksi sai töitä ja yksi, jo kurssin kerrannut, joutui lopettamaan kurssin pysähtyneen kehityksen vuoksi.

Relevância:

50.00% 50.00%

Publicador:

Resumo:

Ruokalistakaavake, ei hintoja. Kielet: suomi, ruotsi, ranska, englanti

Relevância:

50.00% 50.00%

Publicador:

Resumo:

Mäkinen, Riitta Pohjola vai Baltia? Suomalaisten pan-identifioituminen 1920-1930 -luvuilla kansalaisyhteistyön valossa. 249 s. + liite 9 s. Lisensiaatintutkimus, Turun yliopisto, Poliittisen historian laitos 5.2.2015 ____________________ Iskulause ”Suomi kuuluu Pohjolaan” ilmaisee kuulumisen tunnetta, jota voi kutsua pan- identifikaatioksi. Suomalaisten identifioituminen pohjoismaalaisiksi on ollut selvää toisesta maailmansodasta lähtien, mutta ei aikaisempina vuosikymmeninä. Nuoren itsenäisen Suomen ulkosuhteiden historia on tutkittu tarkoin valtiojohdon kannalta, mutta kansalaistaso on jäänyt toistaiseksi vähälle. Tässä tutkimuksessa fokuksessa ovat kansalaisten kokemukset läntisistä (Skandinavia) ja eteläisistä (Baltia) naapurisuhteista, sekä kontakteista Unkariin. Havaintoja tutkitaan kansalaistoiminnan ulkomaanvaihdon kuvauksista. Nationalismitutkimuksessa etsitään usein yhteenkuuluvuuden konstruointia, mutta tässä tutkimuksessa yhteenkuuluvuuden tai sen puutteen kokemuksia ja ilmaisua kontaktitilanteissa, joiden ensisijainen tarkoitus on järjestön tai muun kansalaistoiminnan omien tavoitteiden toteuttaminen. Pääaineistona on kolmen sanomalehden vuosikerrat 1922, 1930 ja 1930 sekä joukko erityyppisten järjestöjen lehtiä 1920–1939 (tai ilmestyneet vuosikerrat). Lisäaineistoina on mm. muutamia muita lehtivuosikertoja, matkakuvauksia sekä digitoiduista aineistoista tavoitettuja lehtikirjoituksia. Ilmeni, että suomalaisten pohjoismaisuus oli 1920-luvulla lähinnä ruotsin- ja kaksikielisen sivistyneistön varassa. Muiden kontakteja rasitti läntinen näkemys suomenkielisten ”eriverisyydestä”, jopa alempirotuisuudesta. Etelänaapureiden kanssa taas koettiin poliittisesta asemasta johtuvaa yhteenkuuluvuutta. Viron kanssa käynnistyi yhteistyötä, jota tuki auttava kielellinen yhteys. Epämääräisyydestään huolimatta skandinavismia kansanomaisempi heimoaate sai paljon kannatusta suomenkielisessä keskiluokan järjestökentässä. Aatteella oli siis ”matalampi” ilmentymänsä tunnetumman voimapoliittisen painotuksen rinnalla. 1930-luvun jälkipuoliskolla pohjoismainen yhteistyö lisääntyi nopeasti ja näyttäytyi luontevana sitä aiemmin vierastaneissakin järjestöissä. Syynä oli ennen kaikkea uhkaava kansainvälispoliittinen tilanne, mutta tulkitsen, että muutoksen mahdollistivat uudet rotujaottelut, joissa suomalaisten ”toiseus” kumottiin. Lisäksi valtiovallan Pohjoismainen julistus otettiin Suomessa suorastaan kansalaisvelvollisuutena. Tutkimus tuotti kaksi sivutulosta: Aineistot eivät lainkaan tue tavanomaista käsitystä suomalaisten sotien välisen ajan ”sisäänpäinkään käpertymisestä”. Toisekseen tutkimuskirjallisuudessa yleisesti paheksuttu aitosuomalaisten ”kiihkoilu” saa ymmärtävää selitystä. Asiasanat: Alueellinen yhteistyö, identiteettipolitiikka, Itämeren alue, Suomi

Relevância:

40.00% 40.00%

Publicador:

Resumo:

Puhe

Relevância:

40.00% 40.00%

Publicador:

Resumo:

Puhe