Toisarvoista työvoimaa, ensiarvoisia kasvattajia : koulutus, palkkatyö ja sukupuoli naistenlehdissä 1966-1972

Teema: Sukupuolihistoria.

Suomalaiset maaseututeaatterit 1887 - 1900

Kuvitettu

Moottoroidun rannikkotykistön käyttöperiaatteiden kehitys jatkosodan päättymisestä vuoteen 1966

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millä tavalla moottoroitua rannikkotykistöä on kehitetty ja miten sen käyttöperiaatteet kehittyivät sotien jälkeen vuoteen 1966 mennessä. Tutkimuksen päätutkimusongelma on: Miten moottoroidun rannikkotykistön käyttöperiaatteet kehittyivät jatkosodan jälkeen? Tutkimuksessa perehdytään sotakokemuksiin ja niiden vaikutuksiin käyttöperiaatteiden kehittämisessä, sekä tarkastellaan sitä, mitkä tekijät vaikuttivat kehitystyöhön. Tutkimusaineistona ovat arkistolähteet, julkaistu kirjallisuus, ohjesäännöt, oppaat sekä lehtiartikkelit ja Internet-lähteet. Tämän lisäksi tutkimuk-sessa käytetään julkaisemattomia lähteitä, joita ovat opinnäytetyöt. Tutkimusmenetelmä-nä on laadullinen asiakirjatutkimus ja menetelmänä käytetään aineistolähteistä sisällön-analyysia. Tutkimustyö vahvisti käsitystäni siitä, että keskeisin tekijä moottoroidun rannikkotykis-tön käyttöperiaatteiden kehityksessä on ollut sotakokemukset ja niiden pohjalta tehty ohjesääntötyö. Moottoroitu rannikkotykistö on syntynyt käyttöperiaatteen pakottamana, koska tavalle, jolla tykistöä haluttiin rannikolla käyttää, ei ollut joukkoa. Moottoroidun rannikkotykistön kehittyminen sotien jälkeen on ollut enemmän kalustollinen kuin taktinen ongelma. Kehityksessä on huomioitava sotien jälkeinen aika taloudellisesti ja sotilaspoliittisesti, jolloin Suomi oli hankalassa välikädessä idän ja lännen välissä. Moottoroidun rannikkotykistön taktisen käyttämisen on mahdollistanut keskiön kehittämisen rannikkotykistölle, joka mahdollisti liikkuvuuden ja hajaryhmityksen. Moottoroidun rannikkotykistön kehittäminen oli organisaation ja kaluston suhteen kiivainta 1950-luvulla ja taktiikkaa kehitettiin sotakokemusten ja operatiivisen suunnittelun pohjalta aina 1940-luvulta alkaen teknillisen tietotaidon lisääntyessä.

Map illustrating the site of the harbours for the proposed Obi-railway : the soundings are all calculated in feet and are based upon the data of the Russian Marine Ministry : the underlined figures are soundings taken by the scooner Bakan, 1887

Kartta kuuluu A. E. Nordenskiöldin kokoelmaan

Plan" g. Vyborga i ego bližajših" dačnyh" okrestnostej, c" parkom" Monrepo = Plan af staden Wiborg och dess närmaste omgifningar med parken Monrepos / sostavil" i izdal" v" 1887 g. N. Fedotov" = författad och utgifven 1887 af N. Fedotoff.

[N. 1:12600].

Repino-Priozersk-Vyborg : turistskaâ shema / redaktor Z̆uravleva V. S. ; hudoz̆nik Volodin S. A. ; shema sostavlena i oformlena Nauc̆no-redakcionnoj kartosostavitel'skoj c̆ast'u GUGK v. 1966 g.

Sisältää myös piirroksia matkailunähtävyyksistä.

"Rakkaat poikaiset!". Simon ja Wilhelmina Janssonin perhekirjeet egodokumentteina (1858-1887)

Kustavilainen talonpoikaislaivuri Simon Jansson ja hänen vaimonsa Wilhelmina o.s. Widbom kävivät kolmenkymmenen vuoden ajan kirjeenvaihtoa kouluun ja yliopistoon lähetettyjen poikiensa Waldemar, Evald ja Emil Jahnssonin kanssa. Lähes 150 suomen- ja ruotsinkielistä kirjettä on säilynyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistossa ja Turun maakunta-arkistossa. Lähiluvun kautta kirjeistä muodostuu yksityiskohtainen lähde saaristolaisperheen elämäntapaan, arkeen ja työhön sekä saaristoyhteisön sosiaalisen kanssakäymisen muotoihin. Ne kertovat myös ensimmäisen polven oppisivistyneistön synnystä ja niistä resursseista, joita hyödyntäen koulua käymättömät vanhemmat saattoivat kouluttaa lapsensa. Tutkimus liittyy suomalaisten 1800-luvun itseoppineiden kirjoittajien tekstien ja maaseudun kirjallistumisen tutkimukseen. Keskeinen käsite on egodokumentti, jolla tarkoitetaan kirjeitä ja muita tekstejä, joissa kirjoittaja kertoo itse omasta elämästään. Hollantilainen ja ranskalainen egodokumenttien tutkimus on pyrkinyt haastamaan uudenlaisten lähdeaineistojen kautta käsityksiä menneisyydestä sekä nostamaan esiin muun muassa yksilöllisen kokemuksen, kirjoittamisen kulttuurin ja dokumenttien materiaalisuuden. Janssonin perheen kirjeet poikkeavat monin tavoin 1800-luvun säätyläisten kirjeistä. Niiden funktio oli hyvin käytännöllinen ja arkinen, mutta ne olivat myös vanhempien keino tukea perheen yhteistä sosiaalisen nousun projektia. Kustavia koskevan tiheän uutisoinnin kautta ne pyrkivät pitämään kaupunkilaistuvat pojat osana vanhaa yhteisöään. Perheen isä vastasi suurelta osin kirjeenvaihdosta ja siihen liittyvästä huolenpidosta, mikä kertoo sukupuolittuneen työnjaon joustavuudesta saaristossa. Tutkimus osoittaa, ettei isän ammattiin perustuva yliopisto-opiskelijoiden tutkimus ole tavoittanut sitä naisten kautta välittyvää sosiaalista ja kulttuurista pääomaa, joka saattoi olla ratkaiseva perheiden kouluttaessa lapsiaan. Kirjeiden analyysi tarkentaa kuvaa perinteisen talonpoikaispurjehduksen sopeutumisesta vuosisadan loppupuolen uudistuksiin.